| Suomelle lisää paineita tuontiautojen katsastusten helpottamiseksi |
|
|
| Kirjoittanut Jouko Laakso | |
| 28.09.2007 | |
|
Käytetyiltä tuontiautoilta Suomessa vaadittava kuntokatsastus rikkoo EU:n sääntöjä. EY-tuomioistuimen mukaan yhdessä EU-maassa tehdyn katsastuksen pitäisi päteä myös muualla. Suomessa kuntokatsastus tehdään kaikille tuontiautoille.
Euroopan unionin sääntöjen soveltamista valvova EY-tuomioistuin antoi torstaina tuomion, jonka mukaan moninkertainen katsastaminen on vastoin EU:n lakia. Toisessa jäsenmaassa tehdyn katsastuksen pitäisi riittää Suomessakin. Tuomio ei koskenut suoraan Suomea, vaan Alankomaita, jossa katsastukseen joutuvat kaikki yli kolme vuotta vanhat tuontiautot. Suomessa käytäntö on kuitenkin vielä tarkempi, sillä Suomessa katsastetaan kaikki autot. Liikenne- ja viestintäministeriössä laaditaan jo uusia sääntöjä, joiden perusteella kaikkien käytettyjen tuontiautojen pakollisesta kuntokatsastuksesta luovutaan. EY-tuomio virittää ns. turhaan katsastukseen joutuneille mahdollisuuden saada rahansa takaisin. Suomessa kalliin maahantulokatsastuksen maksaneita autonomistajia on runsaasti yli 100 000. |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|


