Spouse migration

Aloittaja fogs, heinäkuu 03, 2002, 12:07

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

riaapa

Heippa Zara,

kirje tuli minulle noin pari kuukautta ennen kuin ensimmäisen hakemuksen jättämisestä oli kulunut kaksi vuotta. Kirjeessä annetaan tasan 60 päivää aikaa haalia todisteet kasaan ja lähettää Dimialle, joten on hyvä olla varustautunut. AFP:n ja Suomen poliisin rikosrekisteriotteisiin meni kumpaiseenkin pari viikkoa, joten kannattaa tilata ne heti kun Dimian kirje kolahtaa postiluukusta, ja sitten vaan kaikkia valokopioita aidoiksi todistelemaan...

Toisessa vaiheessa ei enää veloitettu mitään, paitse se 36 dollaria AFP:lle ja jotain parikymmentä euroa Suomen poliisille. Ja tietysti kaikki aidoiksi todistelut, mutta ei siis enää mitään satoja euroja Dimialle.

Lycka till!
Riina

Disturbance

No eihan tasta tule yhtaan mitaan :itke

Toisella ei ole rahaa muuttaa omaan kamppaan ja aikoo asustaa vanhempiensa luona ainakin vuoden verran viela, ja mulla ei ole sinne enaa asiaa, asuin niilla jo kolme kuukautta ja niille riitti...

Ehkapa se on sitten suunniteltava tulevaisuus vaan uudestaan. Kolmeksi kuukaudeksi hedelmia poimimaan, ja tokan vuoden jalkeen sitten himaan. :peukkua
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

Jaaks

Disturbance,

Ilmeisesti ei sitten kuitenkaan niin vakava suhde jonka vuoksi olisit yrittänyt kaikkesi, vaan "helpohko" tapa saada permanent viisumi jos noin helposti annat periksi :roue

Juuri siksi nuo säännöt ovat olemassa, että se "Spouse Viisumikaan"  ei onnistu ilman vähintään todellista de facto suhdetta.

Löytyyhän siihenkin laillisia kiertokeinoja, mutta niitä en nyt ala tässä tapauksessa kertomaan eivätkä ne ehkä sinun suunnitelmiisi sovikaan.

Erittäin hauskaa marjojen poimintaa :D

eevis

Noh noh noh, Jaaks, äläs nyt, kyyniköt kyykkyyn... :):):):) Vaikka selvä tsemppaushan tuo roue-hymiö toisaalta on. :) Disse, nehän nuo aussipojat ja -tytöt asuu melkein kolmekymppisiksi ihan luontevasti kotona. Helppo ratkaisu siis varmaan miekkosellesi. :confuse Mites hänen työtilanteensa, saisitko potkittua hänet duuneihin, jotta sitä rahaa tulisi enemmän? Kun sinä kai töissä käyt kuitenkin? Jos lähdet jonnekin takamaille marjoja poimimaan, saat siellä enemmän rahaa säästöön, ja pojalle tulee sinua karmea ikävä (ja jos ei tulekaan...no... sittenpähän tiedät, ettei kannata vaivautua). Kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla. Sitten kun olet saanut tuon toiseen WH-viisumiin vaadittavan työn tehtyä ja taskut täyteen rahaa, taas takas Brissyyn ja toivottavasti yhteiseen kämppään. Sitten vielä olisi toivottavasti aikaa se vaadittava 1 vuosi yhdessä asustella (ja pyydät Rockolaa ja muita lähettämään teille aina molempien nimellä kirjallisen kutsun Brissy-tapaamisiin :P), ja eikun se spouse-viisumi hakuun, bridging visalla voit jäädä maahan oottelemaan. Vaikka tietty siinä spousessahan täytyy ymmärtääkseni todistella, että miehesi pystyy sinut elättämään, jos et heti töitä saakaan, joten sitä todistelupuolta kandee vissiin miettiä hiukan etukäteen, jos miehelläsi nytkin tekee tiukkaa tuo finanssipuoli. Mutta tsemppiä vaan, ei kannata tosiaan noin vaan luovuttaa, kun kerran toiselle puolelle maapalloa asti olet tuon poitsun takia singahtanut!

Hmm.. tuli vielä mieleen, että jos siippasi vanhemmat eivät nyt ihan kukkien kanssa ole sinua heille asumaan kutsumassa, onko heillä granny flat takapihalla? Sellaisessa saisitte asua hiukka heistä erillään, ilmeisesti näissä ne kolmekymppiset kotona-asuja-aussit yleensä asuvat. :eye:
Dees - We will bloody bounce back!!!


Disturbance

Huoh. Helppohan se on luovuttaa niin.

Oon ollut vasta viis viikkoa toissa ja nyt lahden sieltakin koska toita ei ollut enempaa kuin kaks yota viikossa, eli rahaa EI OLE tullut, tata ennen olin viis kuukautta tyottomana.

Eli hedelmanpoiminta it is then, ei tassa paljon vaihtoehtoja nay. Kaheksan kuukautta ollaan jo hikoiltu tan viisumiin saastamisen ja sen suunnittelemisen kanssa, ja vaikka suhde ON AITO (yhdessa oltu kaks ja puol vuotta, ettei tama ole mikaan viisumin takia kyhatty juttu, eika kyse ole siita etta mikaan ero olisi mahdollinen. Kahden nuoren koyhan naimisiin haluamattoman on vaan naemma paljon vaikeampaa perustella, ettei kukaan toinen ihminen enaa kiinnosta...) ton "finanssien jakamisen" ja vastaavien todistelu tuntuu talla hetkella taysin mahdottomalta, mitenkaan huijaamaan ei tassa ihan ruvettais.

Poikaystavalla on kaksi duunia ja se opiskelee kolmea eri juttua talla hetkella, iso velka eika todellakaan rahaa muuttaa omilleen. Asuu vanhempiensa vierashuoneessa. Ja siella tulee luultavasti pysymaan viela vuoden, puoltoista, ehka jopa kaksi.

Tassa tilanteessa olisi rehellisesti helpompaa hankkia se toisen vuoden lisays viisumiin ja siina ohessa "edustuspoikaystava" jonka kanssa muuttaisi yhteen ja otattaisi kuvia, niin paljon helpommalta kuvitteellisen jutun vasaaminen talla hetkella tuntuu! :itke
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

jounij

Tai sitten on sekin vaihtoehto, että tulet taas "väleihin" poikaystäväsi vanhempien kanssa. Jos uskallat, niin kerro, mistä kiikastaa. Tiedä vaikka saisit täältä meidän "nettiterapiapalstalta" sen verran hyviä neuvoja, että pääsisit taas eteenpäin.


Ystävällisesti
Jouni
Canberra

Disturbance

No, valeissahan me kylla ollaan jonkinmoisissa, mutta on kylla hiukan liikaa pyytaa keneltakaan saada asustaa heidan luonaan kokonaista vuotta... :?

Kiitos kuitenkin, Jouni. Saali se olisi tosiaan nyt joutua lahtemaan, kun on paassyt nain hyvin jo tutustumaan tahan suomea puhuvaan paikallisvaestoon. :)
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

Aikis

Disse hyva, eikos nyt olisi aika poikaystavan keksia jokin oiva ratkaisu tahan teidan pulmatilanteeseen...Hanella on sentaan kotikenttaetu.

Ei ole mahdottomia tilanteita, on vain erilaisia ratkaisuja.

Disturbance

Heh, en tieda kenen luovuudessa on vika, mutta hiukan tyhjalta taa paa tassa tuntuu... Yksi idea on ollut, etta poikaystava ottaisi viela uuden lainan, ja sen turvin muutettaisiin omillemme. Mutta siinapa menisivat sitten ne meidan finanssimme monkaan, silla talla tyotilanteella mina en ole kykeneva hanen velanmaksuaan tukemaan... :(
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

MH

LainaaAlkuperäinen postittaja Disturbance
 silla talla tyotilanteella


Tarkoitatko että Brisbanesta ei löydy töitä? Kaupungin työ tilanne on hyvä. Vai sitä että tarjolla on vain "paska" duuneja ja niitäkään ei kukaan tule tarjoamaan kotiin. Aktiiviselle ihmiselle löytyy aina töitä.

Disturbance

Kitchen Hand -toilla ja kolmen paivan respatuurauksilla ei kolmessa kuukaudessa paljon saastella? Mulla on ylioppilastausta seka paljon kokemusta tietokoneista, asiakaspalvelusta ja keittiohanttihommista, mutta aika huonolta on vaikuttanut... Subwayhinkin vaaditaan permanent residency...
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

Leokatti

Ei siellä teilläpäin ole Main Roads tekemässä isoja tietöitä? Täällä kuulemma maksavat lähes $90.000/vuosi näille "lollipop-miehille", jotka pitelee stop/slow -merkkiä tietöillä. Tuskin siihen akateemista koulutusta tai edes PR-viisumia vaaditaan...???
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

Jaaks

Leokatti,

Onhan niitä eikä PR viisumia ehkä vaadita, mutta täytyy olla Qld ajokortti vähintään 12 kuukautta.

If you want to be an accredited traffic controller in Queensland

Disturbance

Joo, ei ole ajokorttia, edes Suomessa... koyha...

Ja mitenkohan ottaisivat naisia noihin hommiin?

Sita paitsi, voivatko ne kattoa oikeesti huonolla, jos koyha wh-viisumilla maahan tullut melkein pitka-aikaistyoton naishenkilo, joka saisi tuurilla joitain hanttihommia, ei ottaisikaan osaa toisen puoliskon omien tosi fiksujen opintovelkojen maksuun? Onko mulla periaatteessa velvollisuus auttaa, etenkin jos tilanne on just tama etta siita saattaisi olla hiukan hyotya johonkin suuntaan?
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

Jaaks

Disturbance,

Oletko rekisteröitynyt mihinkään ravintola-alan työnvälitys agenttiin Brisbanessa ??

Aikis

Disse, ainakin täällä päin noissa hommissa ei juuri muita olekaan kuin nuoria naisia...

Ja sitten vinkki, että nyt jos koskaan on halpaa suorittaa ajokortti, jos ei kerran ennestään ole. Jos siitä Suomessa (uusimpien kaavailujen mukaan) saa pulittaa 1600 euroa niin täällä hyvässä lykyssä selviät satasella (AusD).

Onnea matkaan joka tapauksessa, ja sisua!

Disturbance

Jaaks: Oo, en ole. Koska en pida niista hommista, eika tyokokemus ulotu juuri vihannesten pilkkomista ja tiskikoneen vahtimista pidemmalle. :pyhimys Ehkapa pitaisi harkita. Talla hetkella oon kirjoissa ainakin viidessa eri tyonvalitysfirmassa, joilta on nihkeasti tippunut data entry- sun muuta vastaavanlaista hommaa. Mihinkaan tehtaalle ei ole paassyt myoskaan, mutta en kylla ole kuin muutamaan vasta hakenut.

Aikaihminen: Suunnitelmissa on ajokorttiin harjoittelu, kirjalliset vaatimukset on jo printattu ja niita on vahan lueskeltu, ja nyt kun lahdetaan pian itarannikkoa ajelemaan pohjoiseen pienelle road tripille on kaveri luvannut auttaa. Just tosiaan kauhisteltiin toisen kaverin kanssa noita suomalaisten ajokorttien hintoja, tiedossa on ollut, etta taalla se on hyvin halpa suorittaa, jopa ajotuntien kanssa jos sellaisia jostain kumman syysta tarttisi :peukkuy
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

Jaaks

Jos se vihannesten pilkkominen ja tiskikoneen vahtiminen kuitenkin kiinnostaa (miksei, jos muutakaan ei ole ? ), niin voin kyllä antaa sihen hyvän kontaktin :confuse

Disturbance

Haa, no kuule kiitos, ma just aattelinkin tossa joku aika sitten etta oisko kehdannut sulta udella jotain alan juttuja... :) Taytyy kattella kun ma oon tulossa tuolta road tripilta, oon luultavasti palaamassa sen jalkeen sinne yoklubin respaan Valleyssa missa oon tahan asti ollut sen viis viikkoa, ihan epatoivoisena rahanlahteena, ja yhakin paivatyo olisi hakusessa. :sormetr :peukkuy:)

Kiitos!

Jos jollakulla on viela hyvia ideoita miten tasta tilanteesta paastaan omaan kamppaan niin ovat hyvat neuvot kalliit... Ma tuskin paasen niin hyvaan tilanteeseen kolmen kuukauden paasta vanhentuvalla WH-viisumilla, etta voin edes haaveilla poikaystavani auttamisesta... :taala
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

Jaaks


arixmel

doh, on tama viikko ollut hyva tuon puutarhan kastelun puolesta mutta kylla se kuivuus viela palaa...

josta tuli mieleen etta voisi olla pienta rahan tuloa siina etta kastelisi ihmisten puutarhaa, eli varsinkin vanhemmille ihmisille on aika hankalaa noiden sankojen kanto, ja jos on hiukankin isompi puutarha niin...sita voisi kokeilla jossain oman asuinpaikan lahistolla olevalla tiheaan asutulla lahiolla (hoh tahi jollain retriement homella) ja ei nuo vesi rajoitukset taida ihan heti poistua...ei muuta kuin iso pino mainoksia jakooon lahiston koteihin ja 3 taalan sangot kainaloon (itse huomasin etta jo oman takapihan hoito kay ihan hyvasta kuntoilusta)...mitenkohan tuon sitten hinnoittelisi,,,kannattaa ensin kysella paljonko ihmiset on valmiita maksamaan...itse jos tarvitsisin (eg loukkaantuisin tahi en olis niin hiton nuori ja vetrea) kait sita mun takapihan syvakastelusta joutuis kybasta luopumaan (on siella sen verran kasveja etta siita tulisi tunti liksa heh heh)
onnea tyon hakuun...ai niin noissa paikallislehdissa on joskus ihan hyvaltakuulostavia rehellisia tyopaikkoja
cheers
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

Sara*

MOikka. Mekin ollaan nyt de facto viisumin ihan alkuvaiheilla ja olis vahan kysyttavaa.. se poliisiraportti pitaa hankkia taalta mutta pitaako mun hommata se suomestakin ja kaannattaa sitten englanniksi?

Olen siis talla hetkella opiskelijaviisumilla jouluun asti toivottavasti kaikki menee hyvin ja siihen mennessa olis jo uus viisumi

Toinen juttu.. paljonko mulla nyt sitten maksaa taa viisumi ne ei osannu siella toimistolla sanoo sano vaan etta kyseleppa tasta numerosta mutta en oo viela sinne soitellut..

Tuolta immin sivuilta loytyy tallanen

- currently holds a Transitional (temporary) visa; and
- was granted this visa on the basis that they satisfied the requirements for the grant of an extended eligibility entry permit under the Migration Regulations 1989.

$235

Voisko muka olla nain halpa? Kuuluuko opiskelijaviisumi siis tahan luokkaan?

holds any other visa AUD$1,990
Hmmmmm.
Help?

Leokatti

Juu, Suomestakin joudut rikosrekisteriotteen hommaamaan. Lomake tilausta varten löytyy tästä. Ruksaat englannin kieleksi ja ote tulee englanninkielisenä.

Tuohon hintakysymykseen en uskalla puuttua, mutta jos oikein arvaan, niin tuskin riittää pari sataa dollaria :(. Toivottavasti olen väärässä.
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

Jaaks

Sara,


Lainaa...sano vaan etta kyseleppa tasta numerosta mutta en oo viela sinne soitellut.

Soita, niin sitten tiedät eikä meidän tarvitse soittaa puolestasi, kun et edes kertonut minkälaisella opiskelija viisumilla olet maassa - niitäkin kun on niin monenlaisia ja ehtoja niihin liittyen lukuisia :D

eevis

Sara* :D, Studentko extended eligibility entry permit? Extended how? Ei kuulosta sellaiselta, mutta voi vaikka ollakin. :confuse Soita nyt vaan tosiaan ja kysy, eikös se ole ihan ilmainen se numerokin? :)
Dees - We will bloody bounce back!!!


sanni

Moro,

Nyt alkaa menna hermot ja kysyisinkin onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia Immigrationin kanssa. Kun nyt viela asustan taalla temporary residecy visalla (spouse), niin kaikki muutokset olosuhteissa (osoitteen- ja nimenmuutokset jne) tarvii ilmoittaa heille kirjallisena. Olen nyt yrittanyt tata tehda neljan kuukauden ajan, ensin postitse, sitten vein kaikki dokumentit sinne henkilokohtaisesti ja nyt sitten yritan ahdistella heita puhelimitsekin. Kukaan ei koskaan nayta jostain syysta laittavan naita uusia tietoja tietokantaan, eli ilmoittamistani muutoksista ei heilla ole mitaan virallista tietoa ja kaikki dokumentit ovat kadonneet ties minne! Mun case officer on aina lomalla tai virkavapaalla, joten haneenkaan en saa yhteytta ja se henkilo, joka hoitaa naita hommia toisen poissaollessa on luvannut asiaa selvittaa ja soittaa sitten, kun jotain selviaa... jos ikina selviaa. Kuinka uskomattoman vaikeaa tama nayttaakin olevan! Ehka nyt sitten taytyy menna sinne viela neljannen kerran naiden papereiden kera ja pakottaa joku silmieni edessa syottamaan kaikki uudet tiedot tietokantaan, etta saa tamankin homman hoidettua. Onko mulla nyt vain huono tuuri, vai onko tallaista tapahtunut muillekin? Tama siis Melbournen toimistossa.

Tulee tassa elavasti mieleen ensimmainen pankkitili, jonka taalla avasin. Tietenkin kaikista dokumenteista otettiin valokopiot ja kaikki lomakkeet taytettiin kieli keskella suuta ja valvonnan alaisena, mutta kun seuraavan kerran menin pankkiin nostamaan rahaa ennen kuin kortti oli saapunut postissa (niitakin saapui sitten loppujen lopuksi vahingossa kaksin kappalein...), niin minulle kerrottiin, etta kaikki antamani info (syntymaaika, osoite jne) olivat vaarat! Oli siina vahan orpo ja turvaton olo, koska kaikki rahani olin sinne pankkiin laittanut enka tiennyt mita tehda. Onneksi sitten kasialanaytteen avulla selvisi, etta olen oikea henkilo, mutta se toimihenkilo, joka oli tietoni koneelle syottanyt, oli jostain kuusesta tempaissut minulle uuden syntymaajan (olin muutaman vuoden nuorempi ja joulukuussa syntynyt, mika olisi ihan kiva asia, ja asuinkin jossain ihan muualla...).

Etta tallaista talla kertaa. Pakko oli purkautua  ja minnekas muualle kuin tanne!

:D

Jaaks

Sanni,

Ei muutakuin asiallista palautetta DIMA'lle

http://www.immi.gov.au/contacts/forms/index.htm

jirvinen

LainaaAlkuperäinen postittaja Sara*
MOikka. Mekin ollaan nyt de facto viisumin ihan alkuvaiheilla ja olis vahan kysyttavaa.. se poliisiraportti pitaa hankkia taalta mutta pitaako mun hommata se suomestakin ja kaannattaa sitten englanniksi?

Olen siis talla hetkella opiskelijaviisumilla jouluun asti toivottavasti kaikki menee hyvin ja siihen mennessa olis jo uus viisumi

Toinen juttu.. paljonko mulla nyt sitten maksaa taa viisumi ne ei osannu siella toimistolla sanoo sano vaan etta kyseleppa tasta numerosta mutta en oo viela sinne soitellut..

Tuolta immin sivuilta loytyy tallanen

- currently holds a Transitional (temporary) visa; and
- was granted this visa on the basis that they satisfied the requirements for the grant of an extended eligibility entry permit under the Migration Regulations 1989.

$235

Voisko muka olla nain halpa? Kuuluuko opiskelijaviisumi siis tahan luokkaan?

holds any other visa AUD$1,990
Hmmmmm.
Help?

minä hain vuoden alussa juuri opiskelijaviisumilla tuota de-facto viisumia ja toi 1,990 dollaria kuulostaa oikealta. ota huomioon kuitenkin, että tuon lisäksi päälle tulee juuri noi rikosrekisteri kustannukset yms.

cheers, :XXXX

Hennu

Joo vahvistan myoskin tuon hinnan, ainakin sen maksoin itse vuosi sitten... ja paalle sitten ne laakarintarkastus, riskosrekisteri ja muut kulut. Ei ole halpaa tuo. MUTTA kuulin, etta hinta olisi viela noussut tuosta eli olisi nyt jotain 300 dollaria kalliimpi siis reippaasti yli 2000. Hintaan olisi tullut muutos tassa heinakuun alussa???? Siispa kannattaa viela tarkistaa jos haluaa tarkan summan.

Kuulin myos huhupuhetta etta nykyaan Melbournessa homma hoituisi yhdessa paivassa eli hakemus sisaan ja haastattelu samana paivana. En voi uskoa, etta tuo pitaa paikkaansa mutta kovasti tyokaveri niin vaitti.. hakee viisumia englantilaisella poikakaverilleen... jain ihmettelemaan... Joskin munkin tapauksessa hakemus luettiin varmasti ensimmaista kertaa haastattelussa :) Se siita 9 viikon odottelusta... hih..

No kunhan esitan kuulopuheita joten alkaa ottako todesta..  ellei nyt loydy joku joka vahvistaa nama huhut?????????????????????

HeidiL

Moikka

Olen seuraillut dundernewsia vuoden verran ja pohdiskellut että mikä viisumi olisi sopiva kun Australiaan muutto jossain vaiheessa koittaa. Ja nyt se olisi sitten edessä kun laukut pakataan joulukuun alussa Melbourneen! Olen ollut aussipoikaystäväni kanssa yhdessä vajaat pari vuotta ja ollaan asuttu saman katon alla Suomessa nyt 7kk. Tilanteeni on siinä mielessä erikoinen, että joudun vielä ensi syksyksi töihin Eurooppaan jonka jälkeen siirryn todennäköisesti saman yrityksen palveluksessa takaisin Australiaan, eli jonkunlaisen työluvan tarvitsisin toistaiseksi vain reiluksi puoleksi vuodeksi. Luettuani kaikki aiheeseen vähänkin viittaavat viestiketjut, immi.gov.au:n ja kaiken muunkin mahdollisen ja mahdottoman, tarvitsisin vähän teidän suurta asiantuntemusta. Kaikki apu on tarpeen sillä mikään viisumi ei enää tunnu sopivalta kun niihin on kunnolla tutustunut!

Olen miettinyt erilaisia viisumivaihtoehtoja ja yksi kerrallaan sulkenut pois muut vaihtoehdot kuin de facto spouseviisumin, koska

1.Käytin WH-viisumini jo viime vuonna. Otin sen reissuun lähtiessä siltä varalta, että jos haluaisin tehdä töitä. No, töitä ei tullut tehtyä ja aikaakin tuli maassa vietettyä vain 3kk joten hukkaan meni se viisumi. Otin WH:n sen enempää miettimättä kun ajattelin ettei sitä maisterin paperi kädessä enää tarvitsisi. Nyt olisi sitten ollut käyttöä, eikä varmasti uutta saa!

2. Työnantajan sponsorointi ei tässä tilanteessa onnistu.

3. Opiskelijaviisumi vaikuttaisi hyvältä ratkaisulta, kun siihen saa osittaisen työluvankin mukaan. Kuitenkin olen jo Suomesta valmistunut ja yksittäiset kurssit tuntuvat Ausseissa maksavan maltaita (tai olisiko jollain tästä hyviä kokemuksia? "Non-award studies" student visa vaikuttaisi hyvältä jos joku kohtuuhintainen kurssi löytyisi).

4. Professional development visa vaikuttaa mielenkiintoiselta jos joku harjoittelupaikka jostain löytyisi, mutta onko kellään tästä kokemusta?  

5. Turistiviisumi tietysti onnistuu, mutta reilun puolen vuoden tekemättömyys ja rahattomuus ei tunnu toimivalta ajatukselta.

Sitten on se spouse immigration.... Täältä lukemani perusteella de facto spouse visaan vaaditaan 12kk yhdessäasuminen ja se nyt ei meillä ole vielä täynnä. Kuitenkin kun nyt olen tutkaillut asiaa immi.gov.au:sta en ole niin vakuuttunut että vaaditaanko tätä enää eli olisiko lainsäädäntö tältä osin hieman muuttunut! Alla oleva suora viittaus immin fact sheet 35:sta, joka on päivätty lokakuussa 2006. Onko kellään tästä tarkempaa tietoa? Eli riittäisikö hakemukseen nyt vain 12kk suhteen todistaminen? Vai tulkitsenko tätä nyt liian toiveikkaasti??
________________________________________________
About the 12-month relationship requirement:

If you are applying for a Spouse visa on the basis of a de facto relationship, or if you are applying for an Interdependency visa on the basis of an interdependent relationship, you must be able to show that you are aged 18 years or over and that you have been in a relationship with your partner for at least the entire 12 months before the date you lodged your partner visa application. The relationship between you must be genuine and continuing. In addition, you and your partner must live together or not live separately and apart on a permanent basis.

A de facto relationship is one where the couple have a mutual commitment to a share life as husband and wife to the exclusion of all others, even though they are not formally married.
...
In assessing a de facto spouse or interdependent relationship, the department usually looks at evidence of such things as living together full-time, sharing important financial and social commitments, and setting up a household separately from other people.

Note: Periods of ?dating? would not generally be considered to count towards the
12-month relationship requirement.  
____________________________________

Kaikki apu, neuvot ja kommentit olisi enemmän kuin tervetulleita!

Milka

Wannabe,

Tama osoittaa jalleen miten eri ihmiset ltulkitsevat tekstin eri tavalla..

En ole asiantuntija, joten kannattaa varmistaa DIMIA:sta mutta mina kylla luin kyseisen kohdan selkeasti sanovan, etta 12 kk suhde vaaditaan ja yhdessa pitaa paa-saantoisesti asua ja "seurustelua" datining ei lasketa mukaan 12kk suhteen kestoon.

"that you have been in a relationship with your partner for at least the entire 12 months before the date you lodged your partner visa application. The relationship between you must be genuine and continuing. In addition, you and your partner must live together or not live separately and apart on a permanent basis.
.

A de facto relationship is one where the couple have a mutual commitment to a share life as husband and wife to the exclusion of all others, even though they are not formally married.
...


In assessing a de facto spouse or interdependent relationship, the department usually looks at evidence of such things as living together full-time, sharing important financial and social commitments, and setting up a household separately from other people.

Note: Periods of ?dating? would not generally be considered to count towards the
12-month relationship requirement. "

Jaaks

LainaaOriginally posted by Milka
Tama osoittaa jalleen miten eri ihmiset ltulkitsevat tekstin eri tavalla..

Niinpa ja usko vaan, etta myoskin DIMA'n virkailijat tulkitsevat sita eri tavoilla :D

Esiintyyhan tuossa tekstissa jalleen niita "kuuluisia" termeja:
usually, of such things, not generally, considered etc...
joten tulkinnanvaraa on tarkoituksella jatetty.

Disturbance

Nain makin olin sen aina ymmartanyt, etta suhdetta pitaa olla takana 12kk mutta yhdessa asumisen pituuteen ei ole maarayksia. Siina sitten kauhistelin, kun norjalainen tuttavapariskunta vaitti kiven kovaan, etta yhdessa pitaa asua vuoden paivat... En ole vakuuttunut. Onneksi meilla tulee luultavasti se vuosi tayteen ennen kuin rahat viisumiin ja muut paperit on hoidettu kuntoon.
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

HeidiL

Olin tänään Berliinissä sijaitsevaan Suurlähetystöön meilitse yhteydessä, kun ne mun hakemuksen käsittelisi. Sieltä tullut vastaus ei ainakaan selkeyttänyt yhtään, koska samat asiat olisi itse voinyt lukea immin sivuiltakin. Kuitenkin tämä FAQ esimerkki (joka siis myös netissä) mietityttää:

_______________________________________
My job in Australia does not allow me to travel to my partner's country to
live there for extended periods. We have been in a relationship for 12
months but lived together for only eight months. Will I be eligible to
sponsor my partner to Australia?

You may be eligible. It is recognised that it is possible for the parties
to be physically apart for periods of time, due to work or travel
commitments, yet committed to a shared life.

In assessing a relationship, a number of factors other than periods of
physical cohabitation are taken into account.
_____________________________________________

Siis jos voin todistaa, että yhteenmuuttoa oli jo harkittu aikaisemmin, mutta se ei ollut opiskelujen takia mahdollista, niin ehkäpä hakemuksella olisi jotain toivoa?

Tuolta Berliinistä viisumin hakeminen on muuten aika lailla halvempaa ja nopeampaa kuin mitä se Australiassa vaikuttaa olevan. Jos menee paikanpäälle Saksaan jättämään hakemuksen, viisumin saa vielä samana päivänä ja hintaa tulee 850?! Edellyttäen siis, että hakemus menee läpi... Muuten käsittelyaika 1-7kk.

Onko kellään ajatuksia noista muista viisumeista? Onko kukaan saanut tuota opiskelijaviisumia ihan vaan jonkun (mahdollisimman edullisen) kurssin siivellä? Tai onko kellään tietoa mitä vapaaehtoistöitä Melbournessa voisi tehdä?

sanni

Minakin olen kylla aina luullut, etta se 12 kk (vahintaan) yhdessaasumista vaaditaan. Immin sivuilla oli seuraava juuri yhdessaasumisesta:

Living together is regarded as a common element in most on-going relationships and is one of the criteria prescribed in the Migration Regulations. Partners who are currently not living together may be required to demonstrate a high level of proof that they are not living separately and apart on a permanent basis.

Eli siis tulkitsisin tuon niin, etta 'yleensa' pitaisi asua yhdessa, mutta jostakin hyvin tarkeasta syysta pari ei nyt voi asua yhdessa ja sitten taytyisi voida todistaa, etta esim finanssipuolella on yhteistyota ja myos sitten varmaan stat declarationeita vaaditaan, etta ystavat kokevat suhteen olevan kestava ja jatkuva jne. Ja tietenkin kaikki rakkauskirjeet taytyy laittaa hakemukseen mukaan...

Ja de facto -suhteen maaritelma Immissa:

Your spouse is the person you are married to, or in a de facto relationship with. A de facto relationship applies if you have been living with a person of the opposite sex for at least 12 months, and you have a genuine and exclusive relationship with them.

Eikos se de facto nyt yleensakin nimenomaan tarkoita sita, etta asuu yhdessa puolison kanssa avioliiton kaltaisessa 'settingissa', mutta ei ole naimisissa?

sanni

Viela sellaista, etta kun hakee sita spouse visaa de facto -relationshipin perusteella, niin mina ymmarsin, etta sanalla 'relationship' viitataan juuri sitten 'de facto -relationshipiin' eika siis girlfriend/boyfriend seurustelusuhteeseen/dating.

Leokatti

Niin minäkin de facton kyllä ymmärrän, että yhdessä asutaan ja eletään kuin naimisissa oleva pariskunta konsanaan. Aika vaikea kai suhteen pysyvyyttä on lähteä todistamaan, jos yhteistä taloutta ei ole. Ja sitäpaitsi ainakaan itse en lähtisi heppoisin perustein edes hakemaan de facto -viisumia. Hinta on aika korkea ja sitähän ei takaisin saa, jos päätös on kielteinen... no sanotaan nyt, että ainakin yhdeksän vuotta sitten asia oli näin. Nykysäännöksistä en ole varma.

Aikoinaan myös de facto -viisumilla Australiaan tullut
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

jounij

Eikös sellainenkin viisumi ole olemassa kuin Prospective Marriage Visa? Millaiset aikarajat siinä lienee?

Tosin tässä tapauksessa saattaa käydä tuo De Facto -viisumikin, sillä minusta noista ylläolevista Immin säännöistä ja tulkinnoista aivan selvästi ilmenee että suhteen on pitänyt olla vakavalla pohjalla vähintään 12 kuukauden ajan ja lisäksi suositellaan vahvasti, että pari asuu viisumin hakemishetkellä yhdessä. Yhdessäasumiselle ei ole ainakaan noissa näkyvissä siteerauksissa kerrottu minimialarajaa. Ja kuten sanottua, haastatteleville virkailijoille on jätetty vielä paljon tulkinnanvaraa (mitä he voinevat parhaissa ja selkeimmissä tapauksissa käyttää joustonvarana).


Tulkitsee
Jouni
Canberra

Disturbance

OT:

LainaaAlkuperäinen postittaja sanni
person of the opposite sex for at least 12 months

Tuopa oli hauska :hahhaa
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

sanni

LainaaAlkuperäinen postittaja Disturbance
OT:

LainaaAlkuperäinen postittaja sanni
person of the opposite sex for at least 12 months

Tuopa oli hauska :hahhaa

Isoveli valvoo :cool: