| Kenen kannattaa hakea siirtolaiseksi |
|
|
| Kirjoittanut Jouko Laakso | |
| 24.06.2006 | |
|
Ennen hakemuksen viisumihakemisprosessin aloittamista kannattaa uhrata muuta hetki syvälliselle itsetutkiskelulle ja jos olet mielestäsi joustava ja itsenäinen, jos kestät paineita ja tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa, avioliittosi ja perhesuhteesi ovat kunnossa, olet ammatissasi ehdottoman pätevä ja kunnianhimoinen - ja ennen kaikkea itsetuntosi on kunnossa.
Siirtolaiseksi lähteminen ei ole kaikki ruusuilla tanssimista, vieraaseen kulttuuriin asettuminen ei aina ole ongelmatonta. Ensimmäiset kolme vuotta ovat yleensä ne vaikeimmat tämän jälkeen useammat asettuvat ympäristöön.
Suomalaisten etuna on eivät ole kiihkoilijoita, uskonnollisia ääri-ihmisiä, joten he sopeutuvat varsin hyvin maahan kuin maahan. Moni ulkomaille haikaileva elättelee kuitenkin epärealistisia kuvitelmia omista kyvyistään ja ansioistaan. Koulussa luettu pitkä englanti, Australiassa asuva sisko tai lomamatka Atlantin taakse ei vielä tee sinusta maailmanvalloittajaa. Heti aluksi sinun kannattaa varautua siihen, että töihin pääsy Australiaan on vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Prosessi vaatii aikaa ja paljon kärsivällisyyttä, rahaa, paperisotaa, puheluita, kirjeenvaihtoa ym. Jos et ole ehdottoman varma tavoitteestasi, mieti uudestaan tavoitteitasi.
Jos vastasit kaikkiin kysymyksiin kyllä, kuulut ehkä lähtijöiden rotuun. Tiedät mihin olet ryhtymässä ja nautit olostasi. Jos vastasit 15 kysymykseen kyllä, olet varsin vahvoilla. Olet realisti ja hyvä sopeutuja. Jos vastasit 10 kysymykseen kyllä, sinulla on vielä mietittävää ennen lähtöpäätöstä. Keskutele asiasta varsinkin murrosikäisten lasten kassa sillä heille kavereiden jättäminen saattaa aiheuttaa maailman kaatumisen. Tärkeää! Jos elämässäsi on ongelmia jo kotimaassa asuessasi, ratkaise ne siellä, sillä se on huomattavasti helpompaa tutussa ympäristössä. Ulkomaille muutossa vanhat ongelmat tuppaavat seuraaman ja saamaan rinnalleen tukun uusia.
Rohkeasti matkaan vaan, mutta selvitä itsellesi tosiasiat, joita et vielä ole tiennyt. Jos vastasit kyllä harvempiin kysymyksiin, älä lähde. Hanki vaihtelua elämääsi seuramatkoilla tai kyläilemällä sukulaisten luona. Muista tarkistaa viimeisimmät tiedot ennen päätösten tekemistä joko www.immi.gov.au sivuilta tai Viestitaulun foorumista www.dundernews.com/viestitaulu |
| < Edellinen |
|---|


