Dundernews Australia


Viisumit

Working Holiday Visa Australia

ImageSuomalaiset mukaan Australian Working Holiday ohjelmaan. Suomalaiset nuoret pääsivät vihdoin viimein nauttimaan Australian myöntämistä työloma viisumeista (Working Holiday visa). Sopimus astui voimaan vuoden 2002 toukokuun 1 päivästä lähtien.
Working Working Holiday visan vaikutuspiirissä olevia maita ovat muun muassa, Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, Englanti, Saksa, Irlanti, Hollanti, Kanada, Malta, Japani, Hongkong ja Länsi-Korea. Vuosina 2000 - 2001 näistä maista Australiassa vieraili 76 570 nuorta Working Holiday visan turvin. Suomalaiset hakijat kuuluvat pieneen etuoikeuttettujen ryhmään, jotka voivat tehdä viisumihakemuksensa missä maassa tahansa paitsi Australiassa.

Image Maassa voi työskennellä 12kk
Hakija voi oleskella Australiassa Working Holiday visan turvin 12 kuukautta, aika alkaa maahanasaapumisesta. Viisumin haltija on oikeutettu työskentelemään joko täysipäiväisesti tai osa-aikaisesti. Työnkesto on rajoitettu kolmeen kuukauteen yhtä työnantajaa kohti. Vaikka viisuminhaltija on oikeutettu oleskelemaan maassa 12 kuukautta hakijan "ei pitäisi" työskennellä koko12 kuukauden jaksoa, sillä osa ajasta tulisi käyttää lomailemiseen maassa. Kaikki työnantajat eivät ole tästä niin turhan tarkkoja.

Working Holiday nuoret tuovat Australiaan vuosittain rahaa arvion mukaan 1.3 biljoonaa dollaria. Samoin nuoret ovat tervetullutta lisätyövoimaa aloille, jotka kärsivät työvoimapulasta sesonkiaikoina ja voisivat näin muute palkata maassa laittomasti oleskelevia lomailijoita. ( Maassa oleilee arvioiden mukaan 60 - 100 000 lomailijaa jotka eivät ole poistuneet maasta, viisumin määräämänä aikana.)

Working holiday viisumin vaatimukset ovat pääpiirteiltään seuraavat:


    * Viisumia voivat hakea henkilöt jotka ovat 18 -30 vuotiaita. 31 vuotiaat eivät kuitenkaan enään pysty hakemaan viisumia. Säännöissä ei ole poikkeuksia tämän kohdalla.
    * Hakijalla ei saa olla huolettavia lapsia.
    * Hakijalla on oltava mahdollisuudet saada työtä Australiasta.
    * Hakijan on pääasiallisesti aikeissa lomailla Australiassa. Työnteko on kuitenkin sallittua mutta tämän pitäisi olla satunnaista.
    * Hakija ei saa sääntöjen mukaan työskennellä työloman aikana yhdelle työntekijälle pidempään kuin 3 kuukautta. Tosin kaikki työnantajat eivät seuraa sääntöä aivan kirjaimellisesti.
    * Hakijalla täytyy olla tarvittavat varat lentolippuihin.
    * Hakijalla "tulisi" : ) olla vähintään 5000 Aussi dollaria säästössä lomaa varten, (En ole tosin kuullut että tätä olisi keneltäkään tarkastettu).
    * WH viisumin turvin voi myös opiskella, viisumin haltija kuitenkin sitoutuu rajoittamaan opiskelun korkeintaan kolmeen kuukauteen. (Käytänössä asiaa ei juurikaan valvota)
    * Hakija ei saa olla hakuhetkellä Australiassa.
    * Hakijan on läpäistävä vaadittavat terveystarkastukset, jos erikseen vaaditaan. (Erittäin harvinainen)

Huom! työlomaviisumiin  on nyt saatavissa  jatkoa tietyin edellytyksin...
 
WH viisumin voi myös vaihtaa maassa ollessa toiseen viisumiin, jos hakija täyttää haettavan viisumi luokan vaatimukset.

Työlomaviisumin haku tapahtuu seuraavan kaavan mukaan.

Online eViisumin hakeminen (Suositeltavin tapa)
Helpoin tapa hakea Working Holiday viisumi, on käyttää Internetissä olevaa online WORKING HOLIDAY eViisumi kaavaketta, kaavake on kahdeksan sivun mittainen ja erittäin helppo ja selkeä täyttää. Hakemuksen käsittely kestää normaalisti 48 tuntia (kaksi päivää) ja tieto käsitellystä viisumista lähetetään hakijan nimeämään osoitteeseen e-mailin tai etanapostin välityksellä, vastauskirje kannattaa tulostaa ja ottaa matkalle mukaan. Hakemuksen käsittelyä voi seurata netissä käyttämällä TRN eli "Transaction Reference Number" numeroa joka syötetään "Application Status inquiry " kaavakeeseen. Hakemuksen hinta (14.10.05) noin 120 € ( $180 AUD) joka veloitetaan luottokortilta.

eViisumia haettaessa tarvitsen jonkun seuraavista luottokorteista, Visa, MasterCard, American Express, Diners Club International, Bankcard, JCB. Huomaa! Kortti ei tarvitse olla oma, kunhan kortin käyttöön on saatu omistajan lupa. :-)

Online hakemuksessa kysytään normaalien henkilö ja passitietojen lisäksi, ammattia, mitä työtä aikoo tehdä australiassa, koulutusta, hakijaa pyydetään kirjoittamaan TRN "Transaction Reference Number" muistiin, (downloadaamaan lisäkaavakkeita), latamaan kopio viisumihakemuksesta omalle koneelle tai tulostamaan se, lataamaan tai tulostamaan kuitti maksetusta hakemuksesta, antamaan osoite tiedot mihin käsittelyn päätöstiedot lähetetään. Osoite voi olla joko etana posti tai e-maili osoite. Online-eViisumin täyttöä voi harjoitella täällä "Electronic Visa Tutorial ".

Online- viisumihakemusta täyttäessäsi tarvitset tietokoneen viereen nykyisen passisi, mahdollisesti vanhan passisi, luonnollisesti luottokortin viisumin maksamiseen, toimiva tulostin. Viisumin haltijalla on 12 kk aikaa matkustaa Australiaan ja viisumin sisältämä 12 kk maassa oloaika alkaa siitä hetkestä kun viisuminhaltija astuu maahan. Austraaliaan saavuttaessa tulee vierailla DIMIA-toimistossa (Department of Immigration and Multicultural and Indigenous Affairs), joka antaa viisumimerkinnän passiin. Palvelua on tarjottu myös suoraan Sydenyn kentällä. Maasta väliaikaisesti poistumista ei vähennetä Working Holiday viisumin voimassaolo ajasta.


Viisumin hakeminen Saksan lähetystöstä
Hakijan on täytettävä ja allekirjoitettava Form 1150 asianmukaisesti. Täyttämisessä on huomioitava, että henkilötiedot ovat yhdenmukaiset hakijan passin henkilötietojen kanssa. Kaavakkeessa olevaan ammattikohtaan tulee laitaa ammatti, esim. office worker, student, school leaver jne.

    * Hakemukset on maksettavat ennen käsittelyn alkamista.
    * Maksamattomia hakemuksia ei käsitellä.
    * Hakemuksesta tulee selvästi ilmetä mitä viisumia haetaan.
    * Hakijan on esitettävä todisteet siitä että, hänellä on säästettynä vähintään $5000 Australian dollaria ( 2963 € ) käyttörahaa, sekä lentomatkoihin tarvittavat rahat. Liitteeksi tulee laittaa kopio henkilökohtainen tilitosite tai vastaava, josta edellä mainitut seikat ilmenevät.
    * Hakijan on liitettävä voimassaoleva passi hakemuksen mukaan. Passissa on oltava tyhjänä vähintään yksi sivu, johon viisumi voidaan kiinnittää.
    * Hakemuksen mukaan on liitettävä itseliimautuva kirjekuori, jossa passi palautetaan hakijalle.
    * Hakijan aviopuolisot voivat jättää yhden hakemuksen ja näin maksaa vain yhdestä hakemusesta.
    * Hakemukset täytettävä Englannin kielellä.
    * Lääkärintarkistukset vaihtelevat sen mukaan, mistä maasta viisumia haetaan, Suomalaiset eivät joudu lääkärintarkastukseen working holiday viisumia hakiessaan, ainoastaan yli vuoden kestävää viisumia hakevat joutuvat lääkärintarkastukseen. *


      The Australian Embassy
      Temporary Residence Section
      Friedrichstrasse 200
      10117 Berlin
      Germany

Hakijoille tiedoksi muutamia tärkeitä seikkoja.
Hakemusten käsittely suoritetaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti vallitsevien siirtolaisuussäännöstöjen mukaan. Hakemukset koetetaan käsitellä myös mahdollisimman nopeasti. Hakemukset käsitellään pelkästään siirtolaisviranomaisille toimitettujen dokumenttien perusteella, joten on erityisen tärkeää toimittaa kaikki vaaditut asiakirjat huolellisesti täytettynä.

Henkilökohtaisesti jätetyt hakemukset pyritään käsittelemään samana päivänä, jos kaikki vaaditut dokumentit seuraavat hakemusta. Postitetut hakemusten käsittely vaihtelee kulloisenkin tilanteen mukaan. Hakijoita kehoitetaan olemaan tekemättä minkäänlaisia matkajärjestelyjä, ennen kuin viisumihakemus on virallisesti hyväksytty. Hakemukset pyydetään jättämään väihintään 4-6 viikkoa ennen suunniteltua matkustuspäivää.

Tällä hetkellä myönnettävien Working Holiday viisumien määrää ei ole rajoitettu lailla mutta tilanne saattaa vaihdella kulloisenkin tilanteen mukaan. Jaossa olevien viisumien määrään on turha kysellä lähetystöstä.

Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Lähetystö ei ole vastuussa hakijoiden varaamista lennoista missään tapauksessa. Matkajärjestelyt ovat hakijan vastuulla ja vaikka hakijalla olisi matka varattuna niin hakemusta ei käsitellä yhtään sen aikaisemmin. Tästä johtuen lentoja ei kannata tilata ennen viisumin saamista. Australian yksityisyyslaki estää lähetystöä kertomasta hakemusta koskevia tietoja puhelimen välityksellä, mutta kiireellisissä tapauksissa kuten osoitteen muutokset tiedot voi faksata tai lähettää kirjeellä lähetystöön. Fax: +49 (0)30 2248 9292

Hakijan tulee huomata että Saksan lähetystö ei pysty tekemään muutoksia antamiinsa päätöksiin. Lähetystö ei myöskään voi auttaa työpaikkojen hankkimisessa. Ilmoituksia voi selata sanomalehtien Internet sivustoilta kuten.

    - Työpaikat Australiassa (valitse, Työpaikat ja Australissa)
    - Daily Telegraph
    - Theage
    - Smh.com.au

Lähetystöstä voi suorittaa tiedusteluja myös e-mailin välityksellä, sisällytä kontaktitietosi sekä e-mail osoitteesi lähettämääsi e-mailiin.

Mitä maksaa
Working Holiday viisumi maksaa 95€ kuluihin on lisättävä 7€ postikuluihin. Hinta kannattaa tarkistaa lähimmästä lähetystöstä, joka löytyy Saksasta. Suomalaiset hakemukset lähetetään Berliinin lähetystöön.

    The Australian Embassy
    Temporary Residence Section
    Friedrichstrasse 200
    10117 Berlin
    Germany
    Puh: 030-8880088-0
    Fax: 030-880088-210
    E-mail: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. /
    Web: http://www.australian-embassy.de/

Mistä löydän lisää tietoa
Lisää tietoa löytyy Australian siirtolaisviraston Internet sivustolta, osoitteesta http://www.immi.gov.au/allforms/temp-whm.htm osoitteesta löytyy myös allamainitut kaavakkeet. Kaavake Form 1181 antaa myös paljon tietoa viisuminhakemisesta. Kaavake on .pdf muodossa. Lehtisessä on tarvittavat tiedot joskin sitä ei vielä ole päivitetty suomen jäsenyyden osalta. Lisää tietoa terveysvaatimuksista löytyy kaavakeesta Form 1161i

Huomaa ettei alkuperäisiä todistuksia ja dokumentteja kannata lähettää, kopiot on tosin oikeaksi todistettava esimerkiksi lakimiehen, pakkivirkailijan, postinjohtajan, lääkärin tai julkisen notaarin toimistossa. Suomalaiset dokumentit on käännettävä Englanniksi virallisen kääntäjän toimesta. Suomella on Australian kanssa terveyden hoitopalvelujen vaihtosopimus mutta jos omaat yksityisen terveysvakuutuksen kannattaa neuvotella vakuutusyhtiösi kanssa.

Jos homma tökkii niin mistä saan apua
Jos jokin askarruttaa mieltä niin voit vaikka pistää pari riviä vaikkapa Elämää Australiassa foorumiin Vielä lopuksi, hakuprosessi ei suikaan ole niin vaikea miltä se ensialkuun näyttää, ripaus rohkeutta tai hulluutta auttaa kummasti, mutta ei ole pakollista.


VIISUMIT