Kirjoittaja Aihe: Löytiskö töitä down under, Suomen talvi alkaa taas ahistaa!(multitalent person)  (Luettu 5349 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Zimi

  • Piltti
  • *
  • Viestejä: 3
Hyvvee päivee sinne alas!

Täällä alkaa taas talvi painaa päälle ja tuntuu, että reilun neljän vuoden pätkä Suomessa oleskelu alkaisi taas olla riittävästi ja haluaisin jonnekin nissä ei tarvitsisi tehdä lumitöitä eikä palella.

Olen valmis muuttamaan pysyvästi pois Suomesta, mutta olen avoin myös lyhyemmille työmahdollisuuksille.
Olen valmis tekemään lähes mitä tahansa työtä (strippariksi en ala!), kun siitä saatava korvaus on oikeassa suhteessa tehtyyn työhön/tunteihin. Kuten alla olevasta tietopaketista käy ilmi, olen tehnyt monenlaista ja harrastukseni ovat moninaiset, joten sormi ei mene suuhun uusissa tehtävissä, vaan opin/omaksun uudet asiat/tehtävät nopeasti.
Kysymykseen tulee myös mahdollinen osakkuus firmassa, saan kuitenkin jonkin verran rahaa jos/kun myyn täällä olevan taloni, autoni ja moottoripyöräni, niitähän saa aina uusia!

Toivoisin hyviä ja tuloksekkaista yhteydenottoja mahdollisimman nopeasti, että ehtisin talven alta pois, kiitos

 
Seuraavassa "hieman" tietoa mitä olen ehtinyt tekemään tähän mennessä:
Olen aloittanut työnteon jo 16v., tein silloin kesällä metsätöitä, en metsurina, vaan mittailin metsureille/puuyhtiölle valmiiksi kaadettavat puut. Samaa työtä tein myös seuraavana kesänä.

Kahdeksantoistavuotiaana aloitin opiskelun ammattikoulussa kartoittajaksi, samaan aikaan tein myös DJ:n hommia, eri ravintoloissa ja tanssipaikoissa ympäri Suomea. Näitä hommia tulikin tehtyä viitisen vuotta yhteensä.
Lopetettuani opiskelun tein kesän kartoittajan töitä ja syksyllä armeijaan, rajavartiostoon Onttolaan (Joensuun lähellä)
Armeijan jälkeen vielä kartoittajan hommia, mutta hain poliisikouluun ja pääsin sinne.

Aloitin opiskelun vuonna 1982, ja valmistuinkin samana vuonna sekä aloitin työt Helsingissä.
Virkavapaalla v.-83 koska pääsin Libanoniin YK-komennukselle.
Libanonissa minä tein kaikenlaista, mutta olin (suurimman) osan ajasta Provost section’ in päällikkönä Nagourassa. Alaisia oli monista eri maista, eurooppalaisista afrikkalaisiin ja aasialaisiin, n 20 kpl, tehtäviini kuului mm. työvuorojen suunnittelu ja muutenkin koko paletin pyörittäminen.

Suomeen palattuani jatkoin poliisina Helsingissä syksyyn -89, sanoin tuolloin itseni irti ja muutin Espanjaan.

Espanjassa olin amerikkalaisen yhtiön palveluksessa, timeshare yhtiö, jolla toimipaikkoja (resortteja) sekä manner-Espanjassa sekä saarilla. Työskentelin aluksi myyjänä sekä Costa del Sol’illa että Teneriffalla. Viimeiset ajat (lähes vuoden) olin owners relations rep’ inä.

Minulle tarjottiin Suomesta, Koli Country Club’ ilta markkinointipäällikön paikkaa, harkittuani otin tarjouksen vastaan ja aloitin työt Suomessa kesällä -91.
Ei olisi voinut olla huonompi ajoitus, sillä pankkikriisi iski päälle! Clubi oli rahoitettu Säästöpankin rahoilla ja pankki meni nurin, joten siinä meni myös työpaikka..eli tuo työ jäi lyhyehköksi, mutta ehdin järjestää mm. julkkistapahtuman joka sai jonkinlaista huomiota, ainakin paikallisesti.

Tuon jälkeen olin erilaisissa lyhyehköissä hommissa, sillä tuohon aikaan ei juuri ollut töitä tarjolla vaikka niitä etsikin. Olin mm. myymässä asuntoja yksityisellä välittäjätoimistolla Helsingissä sekä ravintolassa baarimikkona Joensuussa.

Palasin poliisinhommiin vuonna -94, ensiksi mualaispolliisiksi Outokumpuun ja Polvijärvelle ja sitten Joensuuhun. Joensuussa minut nimitettiin ulkomaalaistutkijaksi, eli olen tottunut työskentelemään erimaalaisten ihmisten kanssa useissa eri tilanteissa. Ylenin ulkomaalaisryhmän ryhmänjohtajaksi.
Virkavapaalle jäin vuoden 2002 lopulla ja -03 alussa alkoi YK/UM erityisasiantuntijan komennus Kosovossa. Olin Kosovossa 15 kuukautta, työskentelin ensiksi lentokentällä opettajana erikoisalueena eri asiakirjat passit ym. sellaiset (väärennökset/kuinka erottaa oikea väärästä jne.). Siirryin kuitenkin tutkijaksi Regional Crime Squad’ iin Pristinaan, lentokenttä kävi liian pieneksi ”leikkikentäksi”. Katselin/tutkin ampumisia, räjäytyksiä ja muita vakavia rikoksia jonkin aikaa, mutta kun ko. yksikön Logistics officer’in paikka aukesi hain sitä ja sain paikan.
Tuossa hommassa vastuualueeseeni kuuluivat ajoneuvot (huollot, käyttö, korjaukset ym. ajoneuvoihin kuuluvat asiat), yksikössä oli reilu kymmenkunta autoa (tilanne vaihteli välillä 10-20), samoin työnkuvaani kuului huolehtia kaikista yksikön tarvitsemista tarvikkeista (toimistotarvikkeista tutkintatarvikkeisiin jne.) sekä koko rakennuksen huoltopäällikkönä toimiminen (talossa toimi lisäksemme useita muita yksiköitä, neljässä kerroksessa). Arvoasteikossa olin yksikön kolmos- tai nelosmies (riippuu keneltä kysytään!)
Palasin siis Suomeen alkukesästä -04, palattuani sain kuulla, että minua vastaan oli kehitelty mielenkiintoinen tutkintakuvio. No lyhyestä virsi kaunis, sain kenkää noiden tehtyjen syytösten pohjalta, siis ei annettu mitään varoitusta, vaan suoraan kenkää!
Oma käsitykseni asiasta on se, että minusta haluttiin eroon koska minut nähtiin vaaraksi, koska minulla oli ja on edelleen Harley-Davidson ja parta. Poliisin mielestä, kaikki joilla on H-D ovat rikollisia, ja kun vielä ilmoitin haluavani päällikkökoulutukseen palattuani Suomeen.  No se siitä, asiaa puidaan vielä oikeuskanslerin ja Euroopan yhteisöjen oikeusasteissa.

En jäänyt kuitenkaan asiaa nyyhkimään, vaan hain ja pääsin taksinkuljettajan koulutukseen, Joensuussa. Sain ammattiajoluvan ja toimin taksinkuljettajana Joensuussa reilun vuoden.
Hommat olivat ihan hyviä, mutta tulot eivät olleet mielestäni riittävät tehtyihin työtunteihin verrattuna.

Näin lehdessä linja-autonkuljettajan kurssi-ilmoituksen, hain sinne ja pääsin koulutukseen. Koulutus Iisalmessa loppui kevät talvella -07, siitä lähtien olen toiminut linja-autonkuljettajana sekä Joensuussa ja Lieksassa. Olen ajanut koulukyytejä, normaalia linjaliikennettä ja tilausajoja.

Minulla on siis nykyään ABECD-ajokortti.

Harrastuksiin on kuulunut Harley-Davidson, kalastus, metsästys, salibandy (sähly) sekä muita erilaisia juttuja erivuoden aikoina. Omakotitalon ja pihan kunnossa pitäminen vie runsaasti harrastus aikaa, eli erilaiset työkalut pysyvät kädessä.
Olen tällä hetkellä H-DCF:n chapter 9 aluepäällikkö, olen myös yhden kiinteistöyhtiön hallituksen jäsen ja olen toiminut keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana sekä IPA-Carelian sihteerinä.
     
Kielistä taipuvat: suomi, englanti, ruotsi, espanja sekä jonkin verran saksaa, muutama sana ranskaa, arabiaa, hebreaa ja mandinkaa.
Olen entisen työni vuoksi matkustellut, ja myös itsekseni vapaa-ajalla, olen käynyt n. 50 eri maata, Euroopassa, Aasiassa, Amerikassa, Afrikassa.
 
Ikää mulle on kertynyt 48v, mutta en näytä yhtään ikäistäni vanhemmalta, päin vastoin nuoremmalta(niin mun kaverit ainakin sanoo), olen, ainakin tällä hetkellä, sinkku eli ei sellaisiakaan siteitä Suomeen (en myöskään ole lähdössä karkuun mitään/ketään!)


Yhteydenottoja odotellen, ystävällisesti

Jari Mustonen
Kumpulantie 8
81280 Uimaharju
p.+358505233388
jhkm883@hotmail.com

Poissa jounij

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 2453
Onpa ainakin laaja työkokemus, joten voisi sen perusteella olettaa työtä löytyvän (se myös auttaa, että et näytä kaihtavan vaikeitakaan hommia). Australiaa ajatellen noista mainitsemistasi hommista saattaisi olla helpointa saada rekkakuskin hommia, mutta ikäsi perusteella viisumin saanti saattaa olla vaikeaa - ainakin ilman etukäteen hankittua työpaikkaa. Ehdotan, että katselisit hieman Australian työmarkkinoita esimerkiksi näiltä veppisivuilta:

http://www.seek.com.au
http://mycareer.com.au
http://searchjobs.careerone.com.au

ja varmaan hakukoneilla löytyy lisääkin vastaavia sivustoja.


Onnea etsinnälle toivottaen
Jouni
Canberra

Poissa Zimi

  • Piltti
  • *
  • Viestejä: 3
Kiitos vastauksesta, katselinkin noita kriteerejä ja tuo ikäkysymys oikeastaan nosti asian esille kysellä tätä kautta.

Koska olen yli sen 45v niin ajattelin, että jos suomalais yhdyskunnan sisällä olisi joku joka osaisi/pystyisi asiassa auttamaan, jotta olisi se työpaikka jo valmiina odottamassa sinne tullessa, helpottaisi huomattavasti.

Kyllä mulle rekkahommat, tai kuten sanottua melkein ihan mikä vaan, kelpaisi. Kuinka vaan mahtanee olla helppoa/vaikeeta suomalaista korttia korottaa?
Ajellu oon kyllä erinäkösillä ajopeleillä ympäri ämpäri maailman metropoleja ja myös aavikoita/muita vähemmän asuttuja seutuja.

Kalastushommat kiinnostaa myös paljon, olen sitä harrastanut melkein koko ikäni, vetouistelua (onhan meillä täällä nää vehkeet hieman pienemmät, mutta periaatteet lienevät samat), eli sellaisen charter veneen gastiksi/osaomistajaksi olisi vetoa.
Sissi- ja metsästysopeista olisi myös varmasti apua jos ajattelee vaikkapa (metsästys-)oppaan hommia.


Jari Mustonen

Poissa MH

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 1302
Ihan ensin tutkisin mahdolliset viisumi vaihtoehdot ja niiden pohjalta miettimään mikä itselle parhaiten sopii ja mikä olisi niistä helpoin saada.

www.immi.gov.au

Poissa arixmel

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 541
  • me me me,,,oops,,,you you youuuu
Miksei poliisiksi?

On vahan joka paikassa taalla eri systeemit mutta jossain oli juttua joskus poliisien palkkaamisesta ulkomailta, ja tuli se heti mieleen tyokokemustasi luettuani ja tietenkin ikarajoituksia taisi olla ainakin jonkun osavaltion poliisilla mutta esim WA poliisien sivulla sanotaan nain:

International officers
 If you are a current serving police officer with front line policing experience from an international compatible policing jurisdiction then this pathway is for you.

This pathway only applies to those applicants without Permanent Residency in Australia or either Australian or New Zealand Citizenship. For those with Australian Permanent Residency or Australian Citizenship, refer to the Recruits Entry pathway page.
lainattu taalta: http://www.stepforward.wa.gov.au/entry/international.php

mielenkiintoista etta he ottavat ilman viisumia olevia hakijoita (nopeaan kun katsoin victorian ja queenslandin poliisin sivut niin eivat ottaneet ilman valmista viisumia olevaa hakijaa)

sitten ikarajoitus tuli mieleen,,,taisi olla qld:ssa 45 v...mutta taitaa kaikki poliisit olla Western Australiassa paenneet kaivoksiin kun heidan FAQ:ssa sanotaan nain:

Q6. Is there an upper age limit that could restrict me from becoming a police officer?

No. Whilst there is a minimum age limit of 18, there is no maximum age limit.

http://www.stepforward.wa.gov.au/faq/

eli siina olis yksi vaihtoehto,,,siis jos siita aiemmasta tutkinnasta ei aiheutunut mitaan ongelmia.
onnea hakuun

xcv
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

Poissa Zimi

  • Piltti
  • *
  • Viestejä: 3
Huomenta vaan, siis täällä Suomessa on vielä aamupuoli päivästä käsillä...

Kiitos vaan tosta polliisi vinkistä, mut kyllä se tie on käyty loppuun, ei siitä tutkinnasta olisi haitaa, mutta ei vaan enää sytytä ne hommat, kyl noi tehdyt parikytä vuotta ja nähdyt jutut mulle piisaa. Varsinkaan jos duunikaverit on siellä(-kin) samanlaisia selkäänpuukottajia ja oman edun hakijoita kuten täällä.

Viisumi vaihtoehtoja tsekkailin, kyllähän sieltä niitä löytyy, mutta edelleen helpointa olisi jos olisi jo hakiessa duunipaikka valmiina. Ei sillä, et jos ottas  vaan ja lähtis lyhyellä viisumilla, niin varmaankin sieltä onnistuis duunia löytämään. Lienenkö tottunu liian hyvälle, mä kun oon normaalisti lähteny VAIN jos mulla on ollu varma tieto siitä mihin oon menossa ja mitä tekemään. Täytyy katella ja kuulostella, sitä vaan iän myötä tulee kriitisemmäksi (viisautta??), vielä ei ole pakkasta eikä lunta joten ei kiirettä..

Kiitoksia jo vastanneille ja etukäteen heille jotka tulevat vinkkejä/duunia tarjoamaan.
J. Mustonen

Poissa MH

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 1302
Etänä työnsaanti voi olla melko hankalaa, varsinkin jos ei ole mitään viisumia taskussa, se on kuitenkin oltava. Ellet sitten löydä jostakin työnantajaa joka sponsoroi sinulle sen viiisumin ja pystyy vakuuttamaan immin virkailijat siitä että olet oikea henkilö kyseiseen tehtävään ja paikallisislta markkinoilta ei löydy henkilöä tehtävään.

Lyhytaikaisilla viisimilla joita sinulla on mahdollisuus nopeasti saada ei taida olla mahdollista tehdä töitä. WH- viisumin ikärajan olet jo kuitenkin ylittänyt.

Yksi mahdollisuus voisi olla suomalainen yritys joka operoi Australiassa ja lähettää sinut sinne "komennukselle" sillä pääsisi alkuun ja sitten paikanpäällä voisi koittaa saada pysyvämpää viisumia.