Kirjoittaja Aihe: kielitaidosta ja vähän muustakin  (Luettu 5791 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Tony

  • Muriaanien kuninkas
  • ****
  • Viestejä: 475
kielitaidosta ja vähän muustakin
« : Toukokuu 23, 2003, 21:36 »
Riina, veit sanat suustani. Olin juuri ajatellut kirjoittaa tuosta suomalaisen, miksei myös muuallakin tapahtuvan, kielen opetuksen helmasynnistä eli kieliopin pänttäämisestä. Se saa aikaan varsinaisen tulpan itse kunkin suuhun, kun alkaa miettimään, miten jokin sana oikeaoppisesti taivutetaan, vai olikohan sittenkin kyseessä poikkeava taivutusmuoto. Kyse on aivan samanlaisesta tilanteesta kuin taiteessa, jos taiteilija alkaa liikaa miettimään sitä, miten muut tulevat suhtautumaan hänen työhönsä, että onkohan tämä sittenkään riittävän sovinnaista, eikä ketään ärsyttävää. Kun taiteilijalla on liikaa sekä ulkoisia että itsensä asettamia rajoja, niin lopputulos on suurella todennäköisyydellä täysi nolla. Vieraalla kielellä, toki myös omalla äidinkielelläkin, puhuminen on luovaa toimintaa, jota haittaavat nämä näkymättömät kuvitteelliset rajat, joista useimmat ovat juuri itse asetettuja. Tietenkin ihmisillä täytyy olla jonkin verran itsekriittisyyttä, mutta sen ei saa antaa liiaksi ohjata elämää. Vanhoissa epäonnistumisissa ei kannata märehtiä, vaan nekin olisi parempi kääntää positiivisiksi opettavaisiksi muistoiksi, joista on hyötyä tulevaisuutta varten. Ihminen useinkin hukkaa aivan liian paljon energiaansa turhaan epäonnistumisen pelkoon. Nämä pelot, esim. väärin puhumisesta ,ovat useassa tapauksessa saaneet alkunsa juuri sieltä koulun penkiltä, varsinkin jos opettaja on ollut todellinen pilkunviilaaja. Itsekin muistan, kun piti kirjoittaa englannin tunnilla aine pohjoisen pallon puoliskon eläimistä ja minä käytin hirvestä sanaa moose, niin opettajan punakynä se vasta sauhusi. Jos hän olisi korjannut sen sanaksi elk, niin olisin asian ehkä jotenkin voinut ymmärtää, mutta kun hänen mielestään hirvi oli deer, että silleen. Opettaja ei ollut mikään nuori sijainen, vaan todellinen vanhan ajan kansankynttilä.

Me suomalaiset myös itse luomme näitä negatiivisiä harhakuvitelmia itsestämme. Yksi klassinen tapaus on tämä väite haudan vakavasta hiljaisuudesta suomalaisessa julkisessa kulkuvälineessä. Asian tiimoilta ollaan tehty kymmenittäin radio-ohjelmia, joissa tätä kummallisuutta ollaan puitu. No, tottahan se on, ettei niissä hirvittävää meteliä ole, mutta kysyisinkin eroaako se tunnelma juurikaan muiden maiden linja-autoista. Itse olen kulkenut julkisilla kulkuvälineillä, niin junilla kuin paikallisbusseillakin, useimmissa Euroopan maissa, monissa paikoin Yhdysvalloissa kuin Kanadassakin, ja tietenkin Singaporessa ja Australiassa. Pakko on sanoa, että kaikkialla ihmiset käyttäytyvät lähes samalla tavalla, ovat uppoutuneena lehteen tai omiin ajatuksiinsa, eivätkä vahingossakaan luo katsekontaktia kanssamatkustajiin. Näin on asia niin New Yorkin metrossa kuin Ateenan paikallisbussissakin. En voi millään uskoa, että olisin aina sattumalta ollut jotenkin epätyypillisissä tilanteissa, sen verran paljon olen erilaisia penkkejä maailmalla kuluttanut. Me suomalaiset vain jostain syystä haluamme omia tämän kyseenalaisen kunnian. Mutta kaikkihan vain johtuu meidän huonosta itsetunnostamme ja sehän tietysti johtuu......

Hyvää yötä
    :)Tony

Poissa Jaaks

  • Global Moderaattorit
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 4386
  • Moderaattori
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #1 : Toukokuu 24, 2003, 00:51 »
Tony,

Tuliko pullo jo tyhjaksi kun lopetit noin yht'akkia ? :D

Mielenkiintoista Riinalta:  Vai, etta Opetushallitus laatii POPSin?  Onkohan siina yhtaan nuorempaa opettajakunnan edustajaa mukana?  Nykyinen POPS tuli voimaan 1994 ja valmisteluissa oli varmaan mennyt ehka muutama vuosi eli perusajatukset ovat todennakoisesti 1990 luvun aivan alusta ja nyt eletaan vuotta 2003 niin on todellakin aika jo uusia se.  

Itse en myoskaan pystyisi ikina olemaan opettaja, silla en myoskaan pystyisi pysymaan jonkin Opetushallituksen saatamien saantojen puitteissa oli sitten opetuksen ala mika tahansa.

Suomalaisten kielitaidosta olen samaa mielta seka Riinan , etta Tonyn kanssa; ei ole mitaan havettavaa.  Monelta taholta oikein ihmetellaan, kuinka joku voi osata useampaa kielta.  Useissa turisti ja hotelli tyopaikoissa taalla jopa maksetaan sita enemman palkkaa mita enemman kielia osaa.

En ole katkera vanhalle englanninkielen opettajalleni, mutta voin kertoa tarinani ylioppilaskirjoituksista vuonna 1976.

Olin aina ollut koulussa hyva kielissa, mutta osalistumiseni tuntiopetukseen oli lahes olematonta, joten en ollut opettajien suosikki koskaan.  Englanninkielessa oli aina numerona joku 6 tai 7 vaikka kokeista tuli huomattavasti parempia numeroita.
No, 1974 lahdin Englantiin toihin 3 kuukaudeksi ja kielitaito tietysti kohentui huomattavasti.  Ylioppilaskirjoituksissa oli englannin ainekirjoituksen aiheena kirjoittaa kirje kuvitellulle ystavalle englannissa.  Minullehan se ei ollut kuviteltua vaan asia jota olin tehnyt lahes viikoittain edelliset kaksi vuotta.
Kirjoitin kirjeeni ja opettaja taytti sen punaisella; olin kuulemma kayttanyt oikeita sanoja, mutta taysin vaarissa asiayhteyksissa.  Kokeeni lahti ylioppilaslautakuntaan arvosanalla C.  Se tuli takaisin L ja taysin virheeton puhdas paperi???  Opettaja tuli tietysti vahan nolona onnittelemaan enka voinut itse muuta kuin kiittaa kannustuksesta ja tuesta  :D

Etta sellaista

Cheers
Jaaks

:XXXX:XXXX:XXXX

[Editoitu 23/5/03 by Jaaks]

Poissa Jukka

  • Knihti
  • ***
  • Viestejä: 141
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #2 : Toukokuu 24, 2003, 04:34 »
Hei,

Tohon kielikeskusteluun vähän lisää, 80-luvun alussa kun opiskelin Tekulla niin eka vuoden englanti oli sitä että luettiin englanninkielistä tekstiä ja pääasia oli löytää adverbit ja alleviivata ne!

Muutama vuosi myöhemmin mulle tuli tilaisuus lähteä Omaniin töihin niin yks englantilainen kaveri teki puhelinhaastattelun mun kielitaidosta, kun se oli ohi niin vaimo kysyi, mitens meni? - kerroin että ihan hyvin, osasin nauraa englanniksi! No kuitenkin sain homman ja kun sen hoitamiseen vaadittavan teknisen englannin osasin, mutta kyllä alussa kaikki muut keskustelut oli vaikeita, ne sitten oppi ajallaan kun meni muiden mukana - vieläkin muistan kuinka hiki virtas niissä monissa kolmen tunnin illallisilla..., pubeihin luonnollisesti kun emme menneet.

Jukka
:XXXX

Poissa Heidi

  • Muriaanien kuninkas
  • ****
  • Viestejä: 435
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #3 : Toukokuu 24, 2003, 05:18 »
Nyt paastiinkin kiinnostavaan aiheeseen!

Mina inhosin koulussa englannin opiskelua (tama johtui puhtaasti negatiivisista tunteista opettajaani kohtaan) ja olin aika keskinkertainen oppilas, ruotsi sen sijaan tuntui helpolta ja kiinnosti paljon enemman. Mista lie se kiinnostus oli peraisin, yleensahan suomalaisten suhtautuminen ruotsin kieleen on painvastaista. No, nyt on kylla ruotsin (seka saksan) kieli kayttamattomana autuaallisesti unohdettu, ettei voi sillakaan enaa leuhkia.

Vaikka olinkin kayttanyt englantia kaytannon elamassa jonkin verran sitten kouluaikojen ennen Australiaan tuloani, alussa tuntui kuitenkin aika hankalalta ymmartaa paikallista slangia. Tein sen perisuomalaisen virheen, etta yritin aina miettia lauseen valmiiksi paassani, ennen kuin sanoin mitaan, pelaten mokaavani itseni, jos kielioppi menee vaarin. No eihan sellainen tietenkaan toimi ja ihmiset luulivatkin, etta olen toivottoman ujo tai jotain, kun en koskaan kerennyt sanoa mitaan, silla keskustelu oli jo jatkunut muihin aiheisiin... Koko touhu tuntuu nyt vuosia myohemmin aika naurettavalta, mutta tallainen asenne iskostui ainakin minun paahani sielta lukion oppitunneilta, jossa vaan jankattiin kielioppia.

Nyt on kuitenkin aussislangi aika hyvin hallussa ja toissa saan koko ajan korjailla muitten kielioppivirheita, etta kai sielta koulunpenkilta sitten jotain jai muistiin. Viela joskus huomaan tekevani sen virheen, etta yritan kaantaa jonkun suomalaisen sanonnan suoraan englanniksi ja eihan sita tietenkaan kukaan ymmarra. Usein mua on muuten pyydetty kertomaan suomalaisia vitseja ja kun en ole todellakaan mikaan vitsinkertoja ainoa muistamani vitsintapainen on "kaksi mummoa meni mustikkaan mutta toinen ei mahtunut"... Se kuulostaa aika oudolta englanniksi kaannettyna.

Nykyaan yritan lahinna keskittya vaalimaan suomenkielentaitoani, olen nimittain aina ollut oikeinkirjoituksen puolestapuhuja ja nyt huomaan valilla miettivani, etta olikohan toi muuten yhdyssana vai mika... Vaikka luen suomalaista tekstia koko ajan (kiitos aidille Anna-lehden kestotilauksesta) ja kirjoitan paljon suomeksi, en kuitenkaan puhu sita paivittain enka aina edes joka viikko, muuta kuin ehka itsekseni hopottaessani. Suomen kieli on mahtava ja ainutlaatuinen kieli, joten ei australisoiduta liikaa, eihan!

Heidi :D

Poissa headwind

  • Muriaanien kuninkas
  • ****
  • Viestejä: 303
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #4 : Toukokuu 24, 2003, 06:41 »
Loistavaa!

Nyt saitte kuulkaa kaverin tähän kielikeskusteluun! Riina kiitos aiheen aloittamisesta. Samanlaisia ajatuksia itsellänikin. Hassua, jo edellä mainittu kielenopetuksen tutkimuksen guru Sauli Takala ohjaa äitini (61v) väitöskirjaa, äitini on siis engl. kielen opettaja. Eräässä kv-koulussa (amer.) tykästyin tulisesti English Lit aineeseen, on luettu hiiret ja ihmiset ja rohkeat uudet maailmat ja näytelmiä ja sen yhden hepun Williamin sepustuksia.

Menin jopa koulun näytelmään "Gregory's Girl" jossa näyttelin sivuosaa OPETTAJANA. Tuota näytelmää harjoiteltiin 4 viikkoa kolmena iltana viikossa, sitten oli kenuharjoitus, kaksi esitystä täysille saleille ja aivan upea Cast Party: lähdimme miljoonakaupungin yöhön näytelmäpuvut päällä, koko porukka: tekniikka, valot, näyttelijät.

Ja sitten musta tuli isona insinööri. Oh why God, why? Ehkä siksi että halusin varman duunin ja rahaakin. Mua ei lapsena kannustettu näyttelemään pikemminkin päinvastoin kun "näyttelijät on kommunistihomoja jotka hyppii lavalla sukkahousut jalassa". No ei mua kaduta enkä muistele pahalla, onneksi tuli tilaisuuksia siihen myöhemmin. Mun lapset saa harrastaa Draamaa niin paljon kuin haluavat....

tajunnavirtaa
Headwind:))
Riku Aho

Poissa riaapa

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 900
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #5 : Toukokuu 24, 2003, 06:54 »
Huomenta! Onpas tähän aiheeseen tullut yön aikana paljon juttuja!

Harmi että olen jo aloittanut gradunteon muusta aiheesta (aikuisten Business English -kurssista), tästähän saisi joku vaikka kuinka paljon aineistoa omaa opinnäytetyötään varten...

Mikähän siinä onkin että juuri kieltenopettajista on niin voimakkaita muistikuvia? Tämä on tullut usein esiin, ja on kai aiheesta muutama gradukin väännetty. Yleensä nämä muistot ovat negatiivisia, ja vaikuttavat asennoitumiseen koko opetettavaa kieltä kohtaan. Minulla oli aivan hirveä ja sadistinen bilsanope yläasteella, mutta silti pidin biologiasta. Toisaalta hissanope oli tosi mukava, mutta silti se oli minusta tosi tylsää. Mutta inhottava kieltenope saa oppilaat vihaamaan myös vierasta kieltä. Miksi?

Vastaavasti kun kysytään ensimmäisen vuoden kieltenopiskelijoilta yliopistossa että miksi sinä haluat kieltenopeksi, niin todella usein taustalla on joku erityisen innoittava kieltenope peruskouluajoilta.

Olen Heidin kanssa samoilla linjoilla tuosta rakkaan äidinkielemme vaalimisesta. Vaikka olen lähemmäs kymmenen vuotta opiskellut vieraita kieliä ja kielitiedettä, niin arvostukseni tätä pientä kieltä kohtaan sen kun kasvaa (ja ennenkuin joku älähtää, niin "pienellä" kielellä tarkoitan vain sitä että sen puhujia on suht vähän). Olin aina koulussa hyvä suomen kieliopissa, mutta myönnettäköön että nykyään pitää tosiaan miettiä näitä yhdyssanoja, joita suomen kieli vilisee. Dundernews on oiva apu äidinkielen stimuloinnissa, onneksi se on enimmäkseen suomeksi.

Tapasin toissa kesänä erään Australian-italialaisen ystäväni äidin. Ikää hänellä oli lähemmäs 60-v. ja oli asunut Australiassa 25-vuotiaasta saakka. Mutta osasiko englantia? Ei. Muutaman sanan ("hello, how are you") osasi sanoa, mutta muuten puhui vain italiaa. Ihmekö tuo, jos on ollut koko sen ajan kotiäiti, ja seurustellut vain lähinnä muiden italialaisten kanssa. No, eipähän tarvitse huolehtia äidinkielen vaalimisesta...

Riina.

p.s. Tonyn "moose-elk-deer"-kokemukseen minulla on vastaava esimerkki vuosituhannen alusta. Pikkuveljeni kirjoitti yläasteen enkun kokeeseen että taskulamppu on amerikkalaisittain "flash light", kun muisti sen jostain tietokonepelistä. Opettajan mielestä ainut oikea vastaus oli kuitenkin brittienglannin "torch", koska se sana oli ollut kirjan kappaleessa! Että näin rohkaistaan oppilaita etsimään ja soveltamaan tietoa myös koulukirjojen ulkopuolelta...
Riina

Poissa riaapa

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 900
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #6 : Toukokuu 24, 2003, 07:24 »
Ai niin, Jaaksille vielä.

Kyllä Opetushallitus laatii Opetussuunnitelmat, eikä siinä ole mielestäni mitään ongelmaa. Siellä on todellisia ammattilaisia, ja innokkaita uudistajia myös mukana (esim. "guru Takala"), mutta kun homma ei kuitenkaan toimi niin kuin pitäisi.

Oppikirjat muuttuvat Opetussuunnitelmien mukaisesti, mutta kukaan ei ole luokkahuoneessa vahtimassa kuinka hyvin kukin kieltenopettaja on sitoutunut opetussuunnitelman uusiin tuuliin. Helpointa on vetää tunnit samalla vanhalla rutiinilla. En halua yleistää että kaikki vanhat opet ovat tällaisia kalkkiksia, sillä olen tavannut useita todella ihailtavia "kansankynttilöitä", jotka jaksavat uudistaa opetustaan ja innostua uudesta. Olen myös törmännyt nuoriin opettajiin (usein epäpäteviä sijaisia), jotka opettavat juuri niinkuin heidän vanha opettajansa aikanaan, eli tankataan taas sitä kielioppia. Siksikin tämä iso laiva kääntyy hitaasti.

Lukio-opetuksen todelliset painopisteet sanelee ylioppilaskirjoitukset. On turha olettaa että lukion kieltenopettajat uhraavat montaakaan tuntia viestinnän ja suullisen kielitaidon opettamiseen niin kauan kuin sitä ei testata yo-kirjoituksissa. Lukiossa tämä vaatimus tulee usein myös oppilailta: hekin haluavat mieluummin treenata niitä osa-alueita joita tarvitaan kirjoituksissa, eli kuullunymmärrystä, kielioppia, sanastoa... Se propaganda joka alkaa lukion ensimmäisellä vuosiluokalla siis tehoaa: yo-kirjoitukset ovat elämänne tärkein asia, kaikki tähtää yo-kirjoituksiin, kaikki mitä opitte, opitte vain yo-kirjoituksia varten, ei elämää ilman yo-kirjoituksia...

Nostan todella hattua niille opettajille jotka jaksavat sitä työtä nykyisillä resursseilla. Valitettavan monessa kodissa ei kanneta enää minkäänlaista kasvatusvastuuta, vaan lapset jätetään opettajien kasvatettaviksi. Opetusryhmät suurenevat, ja kasvatuksellinen puoli tulee todella vaikeaksi toteuttaa. Tämän työn luoman stressin lisäksi mättää myös opettajien palkkaus. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ei opettajan palkka riitä lapsiperheen tarpeisiin, vaan jotkut opettajaraukat ajavat lisäksi viikonloppuisin taksia tms. Kuinkahan moni hyvä opettaja menee mieluummin yksityiselle sektorille paremman palkan perässä? Ja vielä ihmetellään miksi opettajakoulutukseen hakeutuu yhä vähemmän opiskelijoita...

Riina.
Riina

Poissa headwind

  • Muriaanien kuninkas
  • ****
  • Viestejä: 303
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #7 : Toukokuu 24, 2003, 09:17 »
Riina

Onko Sinulla / jollakin muulla kokemuksia tai tietoa aussikoulujärjestelmästä tuon kasvatusvastuun osalta? Jos koulusysteemi siellä on englantilaisen mallin mukainen, koulu on opetuksen lisäksi harrastuskerho jossa opitaan sosiaalisia taitoja. Riippuu tietysti puhutaanko yksityisestä vai julkisesta koulusta, mutta julkisissakin lienee koulupäivän jälkeistä "extra-curricular" aktiviteettia. Onko siellä näin?

Tästä juuri keskustellaan Suomessa: olisi koulun jälkeisiä vapaahetoisia iltapäiväkerhoja, joissa harrasteltaisiin jotain mielenkiintoista yhdessä. Tällaisissa kerhoissa itse sosiaalinen yhdessätekeminen kasvattaa ryhmän jäseneksi eikä koulu olisi se paikka jonne mennään kun on aivan pakko ja josta lähdetään meneen heti kun kellot soi. Ei monessakaan työtätekevien kodissa kuitenkaan ole vanhempia lapsiaan vastassa klo 14 iltapäivällä...

Ajatus kaunis, mutta mistä tekijät moiselle hienolle työlle? Riinan postin perusteella aika nihkeää näillä resursseilla, ja just oli Hesarissa että vastavalmistuneet opettajat hakevat todella paljon muualle kuin opettajan tehtäviin/virkoihin. Aivan muualle siis. Mulla oli suomalaisessa lukiossa onneksi matikan ja fyssan maikat innostuneita ja torstai-iltaisin oli fysiikkakerho ja lauantaiaamuisin matikan kerho. Luokka oli molemmissa aivan täynnä. Elettiin vuosia 1990-91. Perustuu siis tällä hetkellä opettajien vapaaehtoisuuteen, innostukseen ja kutsumukseen. Kaikilla halukkailla pitäisi olla tällainen mahdollisuus, eikä vain matsaa ja fyssaa vaan urheilua, teatteria ja muuta taidetta. Nojoo, meni haaveiluksi tämä, mutta sittenhän sen näkee mitä on tarjolla. Tunnen viitisen opettajaa läheisesti. Te ja kaikki kasvatustyön kanssa tekemisissä olevat teette tärkeää työtä.

Cheers
-headwind
Riku Aho

Poissa petra

  • Piltti
  • *
  • Viestejä: 48
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #8 : Toukokuu 24, 2003, 12:35 »
Tervehdys,

Olen käynyt pitkällisiä keskusteluja aussi poikaystäväni australian koulujärjestelmästä ja sen laadusta. Hänen mielestää julkisissa kouluissa ei ole mitään vikaa. Toki aluellisia eroavaisuuksia löytyy kuten täällä meillä suomessakin. Kuulema hän ei näe mitään ongelmaa laittaa omia, tulevia, lapsiaa ihan julkiseen kouluun:)
Olen saanut sellaisen käsityksen että kerhot toimii vanhempien aktiivisuuden avulla. Käsittääkseni vanhemmat ovat hyvinkin aktiivisia lasten koulu/urheilu elämässä. Suomessa usein vanheimpain illat ovat ainoa kosketus vanhempien ja koulun välillä, ikävä kyllä.

Petra

Poissa Jaaks

  • Global Moderaattorit
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 4386
  • Moderaattori
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #9 : Toukokuu 27, 2003, 04:40 »
Aussi koulujarjestelmassa on oman kokemukseni mukaan (kolme lasta jo koulussa ja ?viimeinen? aloittaa ensi vuonna) hyvin suuri koulutusvastuu vanhemmilla/huoltajilla.  

Takalaisessa systeemissa on lasten huomattavasti helpompi vaan ?lusmuilla? lapi kouluvuotensa kuin meilla oli Suomessa aikanaan.  Varsinkin alemmilla luokilla eli pre-school ja primary school on vanhempien osuus nk avustajina varsinaisessa luokkatyoskentelyssa hyvin tarkeaa.  On sitten kysymys matematiikasta, lukemisesta, urheilusta  tai piirrustamisesta aina on joku oppilaiden vanhemmista luokassa opettajan apulaisena.

 Eri asia on sitten viela nuo ?harrastuskerhot? joissa tarvitaan viela enemman apua seka erilaisten  ?kissanristiaisten? jarjestamiset.  Meidan lasten koulussa on esimerkiksi taman kuun lopussa ?Bush Dance? ilta johon lapset vanhempiensa avustuksella tekevat kaiken rekvisiitan ja jarjestavat ruokailut ja ohjelmat.  Ihan hauskaa touhua, jos vaan riittaa aikaa oman toimen ohella.
Valitettavasti vaan , niinkuin monessa muussakin vapaaehtoistyossa suurin osa hommista jaa muutaman ahkeran harteille ja sitten tilaisuuden jalkeen arvostelijoita kylla loytyy.

Kaiken naiden extra hommien ja harrastusten takia on joskus vaikea oikeastaan pitaa lapset pois koulusta eika mitaan ongelmaa siita, etta heita pitaisi pakottaa menemaan sinne.  

Tama ei tietysti pida paikkansa kaikkien koulujen oli ne sitten public tai private kanssa, silla se on usein kiinni koko opettajakunnasta ko koulussa ja eritoten principalista (taitaa olla rehtori?) seka luonnolisesti myos koulun varallisuudesta ja varojen kayton taitavuudesta.

Cheers
Jaaks
:XXXX

Poissa riaapa

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 900
kielitaidosta ja vähän muustakin
« Vastaus #10 : Toukokuu 23, 2003, 09:14 »
Moi!
-------------------------------------------------
Jaaks sanoi:
 "Laitetaanpa se vaikka Suomen koululaitoksen tai opetustekniikan syyksi. Siella kun ei koskaan rohkaistu yrittamaan ellet tiennyt varmasti sita oikeaa aantamista tai sanaa ja nyt voisi kylla itsekin kinastella sen vanhan opettajan kanssa kuinka jotkut sanat oikeassa elamassa aannetaan ja kuinka monta eri versiota englanninkielisessa maailmassa loytyy. (tastahan voisi aloittaa vaikka uuden aiheen, siella varmasti loytyy joku opetushenkinen suomalainen joka lukee naita juttuja)"
---------------------------------------------------

Löytyyhän meitä, opetushenkisiä... :D

Kyllähän se on monen "perinteisen" kieltenopen kohdalla totta, että sitä kielioppia on painotettu yli kaiken, josta seuraa (luonnollisesti?) se että pieni oppija pelkää avata suunsa jos ei ole ensin miettinyt lausetta loppuun saakka kaikkine pienine kielioppi-kommervenkkeineen ja sanajärjestyksineen. Pyrkimys on kuitenkin ollut kokonaisvaltaisemman kielenhallinnan suuntaan jo 1970-luvulta saakka, ja opettajakoulutusta on kovasti kehitetty, mutta "suuri laiva kääntyy hitaasti". Kouluissamme opettaa vielä paljon vanhan polven opettajia, joilla on painava sanansa sanottavanaan myös nuorelle innokkaalle kieltenopelle, joka haluaa uudistaa koulun kieltenopetusta. Periaatteessa kieltenopetusta(kin) ohjaa Opetushallituksen laatimat Peruskoulun Opetussuunnitelman Perusteet (POPS), joka viimeksi uudistettiin 1994, ja nyt lähiaikoina on taas uusi POPS tulossa.

Tässä hieman kielten POPSin historiaa siitä kiinnostuneille...
Sauli Takala (www.edu.fi):
"Peruskoulun ja nykykielten opetussuunnitelmat 1970-luvulla toivat ensi kertaa selkeästi esille nykyään yleisesti hyväksytyt tavoitteet: kielen suullisen ja kirjallisen ymmärtämisen ja tuottamisen, viestintäuskalluksen, kulttuuritiedon omaksumisen ja avoimen ja myönteisen asennoitumisen opiskeltavaa kieltä edustavaan kulttuuriin ja sen puhujiin. Nämä ovat sisältyneet 1970-luvun alun jälkeen kaikkiin opetussuunnitelmiin, vaikka tavoitteiden ilmaisutapa onkin jossakin määrin muuttunut mm. soveltavan kielitieteen ja kielididaktiikan käsitteiden kehittymisen myötä.---- Vuoden 1982 ja 1985 peruskoulun opetussuunnitelmissa... uutta oli puolestaan se, että oppiainesta valittaessa tuli huomiota kiinnittää entistä voimakkaammin kielen käyttämiseen viestinnän välineenä.---- Vuoden 1994 peruskoulun varsin suppeassa opetussuunnitelmassa korostui jossakin määrin aikaisempaa enemmän kulttuurien välinen viestintätaito. Viime aikoina on käynyt entistä ilmeisemmäksi, että kielten opetussuunnitelmissa ei ole pitkäaikaisesta viestinnällisestä korostuksesta huolimatta selkeästi määritelty, miten viestintätaidon tulisi kehittyä."

POPSiin on siis kirjattu upeita tavoitteita, mutta viime kädessä se on kuitenkin se opettaja joka päättää toteutuksesta, joten jokin osa-alue saatetaan kuitata huomattavasti kevyemmin open omien intressien mukaan.

Siksi minusta ei tule opettajaa. Jättäisin todennäköisesti kieliopin liiankin vähälle, ja keskittyisin liikaa mielestäni "olennaiseen" eli viestimiseen, kommunikointiin.

Suomalaisilla ei pitäisi olla mitään hävettävää kielitaitonsa suhteen. Jokaisen peruskoulun päättäneen tulisi kuitenkin osata vähintään englannin ja ruotsin alkeet. Siinä on jo kaksi vierasta kieltä! Moni valitsee lisäksi yhden tai kaksi valinnaiskieltä. Useat nuoret osaavat englantia todella hyvin tv:n ja tietokonepelien ansiosta, ja puhuvat sujuvasti ameriikan aksentilla (kiitos mtv3:n)... En usko että yksikään aussi tulee nauramaan kielitaidollemme, vaikka kuinka mikahäkkisenä jotain selostamme, sehän on upeaa että selviää vieraalla kielellä! Ne naureskelijat voivat olla -juuri niinkuin Jaaks arveli- muita suomalaisia jotka pitävät omaa kielitaitoaan "täydellisenä".

Nyt annan puheenvuoron muille ennenkuin innostun liikaa... :P

Riina.

p.s. tämän maailman mikahäkkisten ei muuten mielestäni tarvitse hävetä suomiaksenttiaan yhtään. Häpeävätkö intialaiset aksenttiaan? entä ranskalaiset tai espanjalaiset? aksentti on vähintää yhtä voimakas...
Riina