Matka MysoreenViime viikonloppuna tutustuin Bangaloren lähellä sijaitsevaan Mysoren kaupunkiin. Ennen kuin Intia itsenäistyi, Mysore
(myös Mysuru) oli nykyään Karnatakan osavaltiona tunnetun Mysoren prinssivaltion pääkaupunki. Nykyään Mysore on jäänyt huomattavasti isommaksi kasvaneen veljensä Bangaloren varjoon, mutta tarjoaa silti paljon mielenkiintoista nähtävää. Vaikka kaupunkien vajaan parin sadan kilometrin mittainen välimatka onkin melko tiheästi asuttua, niin välillä näkee paljon vihreätä luontoakin. Etenkin jos poikkeaa valtatieltä, voi välillä tuntea olevansa kaukana Intian normaalista hälinästä.
Työkaverini Lingaraju järjesti viimeinkin tämän viikonloppureissun, josta on ollut puhetta koko Intiassa oloni ajan. Matkaan lähdettiin varhain lauantaiaamuna - itse asiassa niin varhain, että asuinhotellini ei ollut vielä avannut edes ravintolaansa aamupalaa varten. Mutta ei hätää: muutaman kymmenen kilometrin
(eli ainakin puolentoista tunnin) ajomatkan jälkeen löysimme perinteisen intialaisen tienvarsiravintolan, jossa nautimme intialaisia herkkuja Lingarajun ja kahden hänen mukaamme houkutteleman kaverin kanssa. Lingarajun ehdotuksesta huolimatta autonkuljettajamme ei maan tapaan liittynyt isäntien seuraan aterioimaan, vaan vartioi autoa aterian ajan. En ole muuten koskaan käsittänyt, missä välissä intialaiset autokuskit ehtivät syömään. Melko hoikkia poikia he kyllä tavallisesti ovatkin.
Seuraava pysähdyspaikkamme oli Kaveri-joen isot vesiputoukset (
lat 12.295898 lon 77.167611). Paljon siellä putouksissa olikin kuohuvaa vettä näin sadekauden hännillä. Itse tosin olin hieman kiinnostuneempi näköalapaikan ympärillä ihmisistä välittämättä hääräilleistä apinoista. Vesiputoukset olivat vaikuttavan näköiset, mutta monia hienoja vesiputouksia olen nähnyt monin paikoin aiemminkin. Villejä apinoita sen sijaan en ole onnistunut näkemään missään muualla kuin Intiassa.
Matkalla vesiputouksille kuskimme oli ottanut väärän tien: nimittäin putousten lähellä olevan vesivoimalaitoksen huoltotien. Ajettuamme tätä yksikaistaista tietä useita kilometrejä vastaan tuli suljettu puomi, jonka luona osavaltion sähköyhtiön vahti oli jämynä estämässä läpiajoamme. Tien alkupäässä oli ollut kyltti, jossa oli kerrottu tien olevan vain luvalla varustettujen autojen käytössä. En tiedä, miksi lisäkseni muut autoissa istuneet eivät olleet kiinnittäneet kylttiin mitään huomiota. Portilla kuski ja intialaiset kanssamatkustajani väittelivät pitkään vahdin kanssa, ennen kuin hän päästi meidät läpi. Pari kymäläistä (AU$0.60) kuulema lopulta avasi puomin meille. Minulle olisi tosin passannut kiertää takaisinkin viralliselle tielle.
Aikamme kuohuvaa vettä katseltuamme ja välipalaksi kookospähkinästä mehut juotuamme jatkoimme matkaa Mysoreen. En olisi etukäteen osannut arvatakaan, miten rentouttavalta tuntui pelkästään istuskella autossa kaukana kaupungin hälinästä ja vain ihailla ympäristön vihreitä maisemia. Heräsi mieleen, että pitäisiköhän kotiin päästyä alkaa katsella asuinpaikkaa hieman kauempaa kaupungista. Toisaalta eipä siellä koti-Canberrassa tarvitse pahemmin liikenteestä tai muusta hälinästä kärsiä, joten eiköhän se nykyinen kotikin menettele toistaiseksi.
Mysoressa söimme lounaan ja majoituimme hotelliin. Pienen tauon jälkeen siirryimme Kaveri-joen padolle ja sen alapuolella olevaan hienoon puutarhaan (
lat 12.419368 lon 76.572677). Tuo puutarha oli oikein mukava paikka, vaikkakin meillä jäi se näkemättä kuulopuheiden mukaan oikein komeassa iltavalaistuksessa. Olimme kyllä aivan oikeaan aikaan liikenteessä, mutta juuri hieman ennen valojen sytyttämishetkeä tuli sähkökatko. Paikalta poiskulkua helpottava hätävalaistus tuli päälle parissa minuutissa, mutta koristevalot eivät. Odottelimme sähkökatkon ohimenoa noin varttitunnin, mutta sitten kyllästyimme. Kävelimme puutarhasta pois, mutta kuitenkin samalla alueella olevalle musiikkivesisuihkulähteelle. Kävelymme aikana sähkötkin tulivat päälle, mutta puutarhaan odottelemaan jääneiden ihmisten ihasteluhuudotkaan eivät enää saaneet meitä palaamaan takaisin. Suihkulähteellä vesi suihkusi ylös ja muihinkiin suuntiin musiikin tahdissa. Musiikiksi oli valittu - minulle kerrottiin jälkikäteen - tunnettuja intialaisia elokuvasävelmiä ja jopa Intian kansallislaulukin. Intialaisista tämä oli suorastaan upeaa, mutta minulle Melbournen Crown-kasinon aulan vähintäänkin 10 kertaa isomman vastaavan esityksen useaan otteeseen nähneelle tämä juttu oli hieman "hohhoijaa".
Palasimme kaupunkiin, söimme päivällisen ja siirryimme hotelliin lepäämään, sillä aamulla oli varhainen ylösnousu. Nimittäin jo pian kuuden jälkeen lähdimme ajelemaan läheisen kukkulan päälle tutustumaan siellä olevaan Chamundi-temppeliin (
lat 12.272577 lon 76.671120). Paikka on hyvin suosittu joten lähdimme liikkeelle periaatteella "varhainen lintu nappaa madon".
(Tosin tavallisesti minä olen tästä asiasta enemmänkin vastakkaista mieltä, eli "varhainen mato joutuu linnun suuhun".)Temppelialueella jouduimme tavalliseen tapaan jättämään kenkämme ulkopuolelle säilöön. Sitten vain enimpiä lehmän läjiä ja lehmiä väistellen kävelimme jo muutaman kymmenen metriseksi ehtineen jonon hännille. Sen verran olivat lehmät tehneet tässä ympäristössä tepposiaan, että siinä kävellessä hieman puistatti katsoa, kuinka monet hindut menivät temppelin oven edessä maahan kontalleen ja jopa mahalleenkin jumalaansa kunnioittaakseen.
Kovasti oli jo aamuvirkkuja kauppamiehiäkin liikkeellä. Uhrilahjoja, postikortteja ja paikallisesta nyt jo erittäin harvinaisesta
sandal-puusta kaiverrettuja pieniä jumalankuvia olisi pitänyt ostaa läjäpäin. En ostanut tälläkään kertaa, vaikka siinä jonotellessa ja temppelin aukeamista odotellessa olisi ollut hyvin aikaa vaikka hieroskella kauppojakin.
Tässä temppelissä oli sellainen harvinainen piirre, että sen katollekin pääsi käymään. Sieltä näkyikin hyvin myös mäen juurella sijaitsevaan Mysoren kaupunkiin. Katolla havaitsin huvittavan episodin: Iso joukko intialaisia seisoskeli katselemassa paria katon reunalla ollutta apinaa. Yht’äkkiä nämä apinat alkoivat parittelun. Sekunnin murto-osassa kaikki intialaiset kääntyivät häkeltyneinä ja hermostuneena tirskahdellen poispäin ja lähtivät samantien kävelemään kohti alasvieviä portaita.
Katseltuamme tarpeeksi temppeliä ja ympäröiviä maisemia aloitimme paluumatkan. Pysähdyimme katsomaan myös samaisen kukkulan rinteellä olevaa valtavan isoa, yhdestä kivenjärkäleestä veistettyä
Nandi-härän patsasta (
lat 12.279564 lon 76.668134). Patsaista puheenollen, tämän Chamundi-temppelin lähellä oli myös
Mahishasura-paholaisen patsas. Mysoren kaupungin sanotaan saaneensa nimensä tästä Mahishasurasta.
Temppelivierailun jälkeen menimme takasin hotellille aamupalalle.
(Tämä tarinahan alkaa muistuttaa enenevissä määrin Enid Blytonin viisikkoseikkailuja, joissa aina syödään ja Tim hotkaisee jäätelön yhdellä suupalalla kitaansa jne.) Seuraavana oli vuorossa tutustuminen Mysoren Maharajan palatsiin. Sinnekin piti mennä avojaloin, mikä harmitti myöhemmin takaisin kenkäsäilölle iltapäivän auringon kuumentamalla kiveyksellä hipsutellessa. Se myös alkaa risoa kaikissa näissä Intian turistikohteissa, että ulkomaalaisilta peritään noin kymmenkertaiset pääsymaksut paikallisiin kävijöihin verrattuna. Ja ikään kuin se ei vielä olisi tarpeeksi, niin useimmiten vielä kameran käytöstä peritään erillinen maksu tai se on kokonaan kiellettyä. Tähän Mysoren palatsiinkaan ei saanut ottaa kameraa lainkaan. En kuitenkaan halunnut jättää kamerakännykkääni kaniin, vaan sain kuin sainkin kuljetettua sen sisälle kaikista turvatarkastuksista huolimatta. Onneksi en kuitenkaan ottanut sitä esiin koko palatsikierroksen aikana, sillä vartijat tuntuivat olevan kuvien oton suhteen tosi tarkkoja: Lingaraju otti palatsin ensimmäisessä huoneessa kännykkänsä taskustaan kääntääkseen sen hiljaiseksi
(kuten sisäänkäynnin luona olevassa kyltissä oli kehoitettu), niin heti kohta oli vartija kimpussa pyrkien takavarikoimaan koko kännykän. Pitkällisen riitelyn jälkeen Lingarajun onnistui saada puhelin takaisin vartijan käsistä ja näyttää muistissa olleet valokuvat, joista yksikään ei ollut palatsin sisältä otettu.
Palatsi oli tosi hieno ja myös huomattavasti paremmassa kunnossa kuin saman maharajan hallitsema Bangaloren palatsi. Varsinkin ihailin tiikkipuisia ovia, jotka olivat raameja lukuunottamatta kauttaaltaan monimutkaisten kaiverrusten peitossa. Sellaisen kun laittaisi oman talonsa ulko-oveksi, niin kyllä olisi naapureilla ja alueen kiinteistöagenteilla puheenaihetta pitkäksi aikaa! Voisi vaan olla oven hinta puolet koko talon rakennuskustannuksista!
Tämän palatsin pihalla muuten kävin sillä aiemmin mainitsemallani norsuratsastuksella ja sen perään ratsastin myös kamelilla. Nämä ratsastukset olivat suorastaan hihityttävän halpoja: norsukyydistä perittiin ulkomaalaisilta 100 rupiaa (AU $2.83) ja kamelikyydistä vain 10 rupiaa. Tosin sain myös vihjeen antaa siihen päälle muutaman kymäläisen tippiä kuskeille, jotka sitten huolehtivatkin asiallisesti valokuvien ottotarpeestani, heh heh... Kyllä "inkkarit" tietävät, kuinka "länkkäreiltä" nyhdetään rahat pois, vaikkakin vain pienissä erissä kerrallaan!
Tseuraavaksi tsekkasimme itsemme ulos hotellista ja lähdimme ajelemaan takaisin Bengalurua kohti. Matkalla pysähdyimme hienolla vesilinnuistaan ja krokotiileistaan kuuluisalla
Ranganathittu -luonnonsuojelualueella (
lat 12.424245 lon 76.653713). Oli mukava elämys käydä soutelemassa - noh, myönnettäköön, että alueen intialainen työntekijä oli airoissa ja itse vain käyttelin kameraa - tällä Kaveri-joen padon alapuoleisella viheralueella. Lintuja siellä olisi kaikkein eniten tammikuussa muuttolintujen saavuttua sinne talven pitoon, mutta olipa niitä nytkin ihan nähdä asti: pelikaaneja, iibiksiä, käärmekaulalintuja ja ties mitä. Nähtiin neljästä viiteen krokotiiliakin, joista yksi oli
melkeinpä airolla huitaisuetäisyydellä. Onneksi se ei alkanut uhitella, niin ei tarvinnut turvautua kättä pidempään.
Loppumatka Bengaluruun ja siis hotellilleni sujui lähinnä puolihorroksessa nuokkuen, varmaan siitä kukonlauluakin varhaisemmasta heräämisajankohdasta johtuen. Yhdet kahvit pysähdyimme matkalla juomaan. Silläkään pysähdyksellä en hotkaissut jäätelöä yhdellä haukkauksella kitaani.
Kuvailee
"Indian Jone"
