Kirjoittaja Aihe: Yleison pyynnosta: Aikis Singaporessa  (Luettu 18461 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Aikis

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 943
    • awailable
Yleison pyynnosta: Aikis Singaporessa
« : Syyskuu 05, 2006, 13:05 »
Hyva yleiso, eli Milka! Avaan nyt sitten pyytamasi Pandoran lippaan...

Kuukausi on kulunut eloa taalla paivantasaajalla. Kuulin juuri etta Singapore on toinen maailman kahdesta paivantasaajalla sijaitsevista paakaupungeista. Aika on hurahtanut melkoisen sutjakkaasti ja itse asettautuminen - miten helppoa se onkaan nyt kun on 'rutiinia'!

Jos ei olisi ollut reilun kuukauden ihanaa lomaa Suomessa, luulen etta olisi paljon ikavampi Sydneyyn (!). Seka kaupunkia etta ihmisia siella. Nyt huomaa, etta aika tekee tassa tehtavansa...Eipa silti, olisin ensi viikolla lahtenyt isannan mukana lyhyelle Sydneyn keikalle, mutta sattuipas etta toinen parhaimmista ystavistani on just muuttanut Taiwanille ja toinen matkalla USAssa.

Kylla Sydneyn jalkeen on vaikea sanoa mitaan erityista, mika olisi taalla ehdottoman erinomaista...En kylla meinaa keksia mitaan. Kiva kamppa meilla on, ihan 5-10 minuutin paassa (turhan) suurista shopping pytingeista, kaunis piha, siistia, turvallista. Mutta jos suoraan sanotaan, vahan tylsaa.

No, onhan siina omaakin vikaa, toki. En ole viitsinyt lahtea nyt ollenkaan entisella aktiviteetilla hakemaan kontakteja ja aamukahviseuraa. Tyton koulun kautta on pari tuttua tullut, joihin sitten on jo tormannyt kadulla! Samoin miehen tyon, tai paremminkin, muita Sydneysta muuttaneita rouvia olisi. Ja tietysti suomalaisia. Mutta nyt olen ollut koukussa graduni kirjoittamiseen, joten seurustelu on jaanyt.

Mikas sitten on erilaista kuin Australiassa? VArmaan paljonkin, mutta ekana tulee mieleen tahtitaivas. Eli ei nay tahdet kostean pilviverhon takaa... Ja ukkonen jyrisee eri tavalla. Ihmisia on vahemman, vaikka faktisesti niita on ihan yhta paljon kuin Sydneyssa ja samankokoisella alueellakin...en tieda missa luuraavat. Ehka ilmastoiduissa shoppareissa. Vammaisia on katukuvassa enemman, se on yksi huomioistani!

Ja tietysti eri asioilla on taas eri nimitys taalla...kotvan taas kestaa, etta osaa kayttaa 'oikeaa' sanaa puhelimesta, tarjoutksesta, paivapeitteesta, muovitaskusta...

Parit pakolliset welcoming pippalot on kayty koulun ja miehen tyopaikan puolesta. Kaikkein merkittavin henkilokohtainen havaintoni eroista tulee naista sosiaalisista ympyroista. Tunnen taas olevani oma itseni, confident, elamaa nahnyt ja asiani osaava naiden ihmisten seurassa, jotka ovat joko kaikki tulleet jostakin ja yhta lailla ihmettelvat maailman menoa tai sitten suhtautuvat asiallisen kunnioittavasti eurooppalaiseen (toki taalla johtajaa ja sen rouvaa pokkuroidaankin, mutta en tarkoita sita). Se aussien ylimielisyyden ja ylivoimaisuuden fiilis, joka sai  minut kokemaan ulkopuolisuutta vastaavissa tilanteissa Sydneyssa, on poissa! Se on enemman kuin merkillista, enka osaa sita taysin selittaa...ehkapa teidan kommenttinne valaisevat asiaa.

Jospas riittaisi talla eraa, jatkuu seuraavassa numerossa...

Poissa eevis

  • Global Moderaattorit
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 1457
  • välihin onku myrskymmerkki ja välihin 2 taivasta
    • Melbourne Demons
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #1 : Syyskuu 05, 2006, 14:44 »
Aikis :)

Kiva kuulla että arki on alkanut siellä mukavasti. Gradussa luulisi sinullakin hiukan aikaa nokka tuhisevan, vaikka aikaansaava oletkin! :D Saako udella, mikä aiheesi on? Liittyykö mitenkään siirtolaisuuteen tällä kertaa? Niin ja mikä se toinen päiväntasaajalla oleva pääkaupunki on? :eye: :)  ...jatkoja...
Dees - We will bloody bounce back!!!


Poissa Aikis

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 943
    • awailable
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #2 : Syyskuu 12, 2006, 02:34 »
Helpompi kaantya dundernewsin tietotoimiston puoleen kuin alkaa etsia tietoa muista lahteista...eli:

Timo, tiedatko mika on nimeltaan pikkiriikkinen lintu nailla leveysasteilla...ei ole paljon ampiaista suurempi ja pienin mita mina olen nahnyt. Aikamoista aanta pitaa kuitenkin.

Linnuthan ne on muutenkin ainakin minulle ihan ensimmaisia asioita joita havainnoi ymparistostaan. Kuukabarroista kun paastiin eroon niin taalla sitten aamuyosta on useampiakin viheltajia joiden aani on kuin kannykoista (tai sitten puhelinvalmistajat kopioivat luonnonaania) ja sit luulee etta on jo aika herata...tai sitten yksi koputtaa ikkunan takana , ei siis ikkunaan, vaan lauluaani on sellainen koputus.

Mutta tuo pieni lintu on tosiaan nahtavyys.

Muihin aiempiin kysymyksiin Timolle vastaus, etta juu durianit on syoty on ekalla viikolla enka yhtaan ihmettele etta niihin tulee himo. Mutta ei niita oikein kotiin viitsi kantaa...

Ja etta asumme aika lailla keskustassa, entisen paaministerin nurkan takana Oxleyssa. Viiden minuutin matka TAkashimayaan, Singapura plaxaan ja joelle. Siinahan ne tarkeimmat koordinaatit!

Eevikselle kiitos 'rohkaisusta' opinnaytetyoni suhteen! Aihe ei ole ihan siirtolaisuuteen, mutta ulkosuomalaisuutta liippaava kyllakin; monikulttuurikompetenssi  tyossaoppimisen osa-alueena - siis tai sinne pain, kaipa se sitte lopuksi selviaa, mika se aihe on??!!

Kas kun kukaan ei ole protestoinut, etta onhan niita paakaupunkeja useampiakin paivantasaajalla...Gabonin, Kenian, Equadorin....

Poissa Timo

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 944
  • Lähdin Australiasta 1/2014
    • Veispuukki
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #3 : Syyskuu 12, 2006, 03:28 »
Aikis, Ensimmäinen veikkaus voisi olla Aethopyga siparaja, Karmiinimedestäjä, joka on Singaporen kansallislintu. Ja jos ei, niin sitten joku näistä pienistä varpuslinnuista, joita nimellä sunbird kutsutaan.

Itselläni on varsin mukavia muistoja noista yöllisistä äänistä, samoin kuin lintujen äänistä muutenkin. Vaikka saastuneeksi haukkuvat Singaporea, niin on siellä ainakin lintuja ja hyönteisiä runsaasti.  Meteli todellakin voi olla varsin korvia huumaava. Hyönteisten lisäksi yöllä metelöivät sammakot. Meillä oli Woodstockissa ihan samanlaista silloin kun oli satanut. Niin, ja olihan meillä oma sunbirdkin pihalla, pikkuruinen keltainen lintu, jonka  savesta ja heinistä tehty pesä roikkui kanakopin aidassa.

Jokos olet, Aikis, käynyt Bukit Timah-kukkulalla aamukävelyllä tai Mc Ritchien "viidakossa"  tervehtimässä makakiapinoita? Niitä apinoita on tosiaan jopa villeinä Singaporessa. Satuin kerran paikalle kun ne leikkivät kadulla tyhjällä juomatölkillä. Kuvan sain vasta vähän myöhemmin kun ne alkoivat selvästi jo nolostua liian suuren yleisömäärän takia.

Asuinvalueestasi vain sellainen kommentti, että tyypillistä  ekspatriaattien ja paikallisen eliitin aluetta. Tylsää, kuten sanoitkin yllä. Toivottavasti tutustut muihinkin alueisiin.  Minä viihdyin paremmin pohjoisessa ja idässä. Asuin aikanaan  Kembanganissa (lähinnä muslimialuetta) ja sen jälkeen kiinalaislähiössä Hougangissa. Siitä on jo niin paljon aikaa, että MRT elli metroasemia ja -linjoja oli paljon vähemmän kuin nyt. Nythän siellä pääsisi junalla joka paikkaan. Ja kuulemani mukaan junat toimivat ilman ihmiskuljettajaa.

Poissa eevis

  • Global Moderaattorit
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 1457
  • välihin onku myrskymmerkki ja välihin 2 taivasta
    • Melbourne Demons
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #4 : Syyskuu 12, 2006, 19:01 »
Aikis :D Ei ollut tarkoitus "rohkaista" vaan rohkaista. :) Aikamoinen tahti vaan sulla, kun just teit sen edellisen, ja nyt suoraan gradun pariin! Toisaalta jos on hyvä vauhti päällä niin mikäs siinä. :XXXX
Dees - We will bloody bounce back!!!


Poissa Aikis

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 943
    • awailable
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #5 : Syyskuu 13, 2006, 08:18 »
Eevis kiitos ROHKAISUSTA.

Perasta kuuluu, sano mummo kun hernekeittopurkin osti.  

Ja laiska kun rupee se repee.

Timolle kiitos lintu- ja nahtavyysvinkeista. Kansallislintu se ei ainakaan ole tuo meidan pihassa oleva kuvasta ja vareista paatelleen...eli siis tuota varpussarjaa varmaan.

Bukit Timah on jo tuttu (tosin valitettavasti vain autolla toistaiseksi, elitisteja kun ollaan) mutta tuo toinen kohde pannaan listalle hetimiten. Ja kun vahan viela saisin paremmin totuttua tahan ilmastoon,niin lahden kylla jalankin kiertelemaan noita paikkoja...Eipa silti, nyt on ollut kylla suorastaan 'viileaa' eli ihan kiva liikuskella ulkona.

Poissa Timo

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 944
  • Lähdin Australiasta 1/2014
    • Veispuukki
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #6 : Syyskuu 13, 2006, 23:11 »
Aikis, ulkoilua auttaa paljon se, että menee ulos oikeaan aikaan eli varhain aamulla, esim. viiden-kuuden välillä. Silloin on viileää ja kaiken lisäksi rauhallistakin vielä.  Tuon toisen paikan oikea kirjoitusasu on Mac Rtichie. Kuten tuossa linkissä kerrotaan, siellä on yksi Singaporen makean veden varastoista. Lähettyvillä on myös yksi saaren kolmesta jäteveden käsittelylaitoksesta. Siellähän kierrätetään jätevedet takaisin hanaan eli aamukahvikin on joskus ollut ... sitä itseään. Ja onhan Singaporessa myöskin viime vuonna avattu laitos, joka tuottaa merivedestä talousvettä puhdistamalla ja poistamalla siitä suolan. Voisi Australiakin ottaa vähän oppia...

Linnuista kun pidät, on asuinpaikkasi suunnalla myöskin Jurongin lintupuisto. Sinnekin kannattaa mennä aikaisin aamulla. Juu, ja Pulau Ubin, totta kait, vaikka se pikku saari koillisessa onkin hyvää vauhtia modernisoitumassa. Wikipediassa lisää infoa käyntikohteista. Sentosan sijasta kannattaa kyllä käydä jossain muualla, vaikkapa Malesiassa tai esim. Indonesian saarilla, vaikkapa tunnin (tai jotain?) laivamatkan päässä Bintanilla.  Ja jätteisiin takaisin mennäkseni, viime vuonna avattiin yleisölle kaupungin kaatopaikka eli pulau Semakau.

Noista kännyköistä. Kyllä niitä on linnunlaulusoittoääniäkin saatavissa myös Singaporessa. Olin aikanaan jopa jonkin verran tekemisssä niiden tuottamisen ja jakelun kanssa. Niin, ja kännykkä on siellä melkein aina handphone eli lyhenteenä hp, harvoin mobile niin kuin täällä. Meidän perheessä käytetään vieläkin tuota edellistä, eivätkä jotkut täkäläiset ole tajunneet mitä sillä tarkoitetaan.

Ihan ikävä tulee Singaporeen kaikkia noita muistellessa. Kyllähän siellä alussa oli kuuma kun ei ollut tropiikkiin tottunut, mutta neljän vuoden yhtäjaksoisen tropiikissa olon jälkeen ei enää tekisi tiukkaa.  Minä kyllä keksisin siellä näkemistä ja tekemistä vaikka kuinka. Kohta siellä taitaa koittaa keskisyksyn lyhtyjen juhla, joka päättää  kiinalaisessa kalenterin seitsemännen kuun eli nälkäisten henkien kuukauden.  Sitten on lokakuussa hindujen Deepavali, jonka juhlintaa kannattaa käydä seuraamassa Pikku-Intiassa.

Milka

  • Vieras
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #7 : Syyskuu 29, 2006, 11:03 »
Nyt vasta huomasin etta Aikishan se taalla kirjoittelee uuden kotimaansa kokemuksia: :pepsodent

Mielenkiinnolla luin ja luen vastakin viestejasi.  

Lainaus
Originally posted by aikaihminen
Kaikkein merkittavin henkilokohtainen havaintoni eroista tulee naista sosiaalisista ympyroista. Tunnen taas olevani oma itseni, confident, elamaa nahnyt ja asiani osaava naiden ihmisten seurassa, jotka ovat joko kaikki tulleet jostakin ja yhta lailla ihmettelvat maailman menoa tai sitten suhtautuvat asiallisen kunnioittavasti eurooppalaiseen (toki taalla johtajaa ja sen rouvaa pokkuroidaankin, mutta en tarkoita sita). Se aussien ylimielisyyden ja ylivoimaisuuden fiilis, joka sai  minut kokemaan ulkopuolisuutta vastaavissa tilanteissa Sydneyssa, on poissa!


Jain ihan miettimaan tata ylimielisyys - ylivoimaisuus lausahdusta, silla en ole itse huomannut niinkaan ylimielisyytta, vai olenkohan tassakin asiassa kuljeskellut side silmilla. T:itke

Tosin mielestani Aussit ovat erittain sanavalmiita ja itsevarmoja, confident. He ovat mm. erittain luontevia julkisten puheiden pitajia. Mina itse taasen naen melkein painajaisia tallaisissa tilanteissa.

Aikis, miten tama ylimielisyys sinusta nayttaytyy? Jos nyt ei oteta lukuun urheilua? :hahhaa

Poissa Aikis

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 943
    • awailable
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #8 : Syyskuu 29, 2006, 13:22 »
Kiva kun tartuit takyyn Milka!

Haluan korostaa, etta kysymyksessa on subjektiivinen kokemus, johon tosin yllattavan moni kanssaihminen yhtyy! No, varmaan yhta monta tai enemmankin on niita joilla ei tallaista kokemusta ole, joten et suinkaan ole kulkenut laput silmilla!

Oikeastaan olenkin vasta taalla 'overseas' ymmartanyt mista siina oli kyse...Kun aussi (siis nyt yleistan huom! oli niita toisenlaisiakin, mutta harvassa) oli minulle ystavallinen, han kaikessa ylitsevuotavuudesaankin aina ikaankuin asettui ylapuolelleni - ja siitahan mina en tykkaa (tama kai nyt on tullut kaikille selvaksi?)- ja antoi neuvojaan ja apuaan aivan kuin olisin jokin aalio...Siis minusta TUNTUI silta. Kylla aika usein olenkin...

Omasta, ei niin vahan ruosteessa olleesta eika koskaan oikein sujuvaksi tulleesta kielitaidostani johtui etta aina en pystynyt ilmaisemaan itseani ja erinomaisuuttani kyllin selvasti - ja taas sain tyhman leiman otsaani.

Pahinta kuitenkin oli, kun tuli tunne etta minua ei edes kuunneltu...ja koin etta se johtui ulkomaalaisuudestani (ja tietysti kielitaidostani).Eraskin neuvottelutilanne on jaanyt karvaana kokemuksena mieleen: etsittiin uutta ratkaisua ongelmaan, tiesin miten jutun pitaisi menna, mutta kun yritin selittaa nakemyksiani, ylitseni kaveltiin reippaasti. Eika sita sitten lopussa kukaan enaa muistanut, etta 'just totahan mina yritin sanoa...'.

No siis taas pitaa tarkentaa, etta MINA koen tuollaisen varmaankin paljon suurempana ongelmana kuin moni muu. Sanotaa suoraan, etta en ollut tottuntu sellaiseen ja siksi se otti luonnolle - ja teki minusta epavarman, niin ettei se vahainenkaan ilmaisutaito oikein tullut esille siis englanniksi.

Onneksi oli suomalaisyhteiso, jossa sain olla oma itseni!

Tapasin hiljattain ystavani joka on asunut monta vuotta myos Australiassa ja joka puhuu erittain sujuvaa englantia...kun tasta puhuimme, kuulin hanen ekan kerran sanovan etta kylla hankin on esim tyopaikoilla tuntenut itsensa usein 'neekeriksi'. Ihmettelin kovasti, en olisi luullut hanella olleen tuollaisia tuntemuksia.

Siita paattelen etta ehka kaikki eivat  halua/rohkene/kehtaa yms tuoda tallaisia ajatuksia julki...

Ja sitten viela, etta samanlaisia fiiliksia on varmaan ulkomaalaisella monessa muussakin maassa. Ainakin niilla muutamilla, joita henkilokohtaisemmin tunnen esim. Suomessa. Mutta jostain syysta en itse ainakaan ole kokenut samaa taalla Singaporessa, en edes natiivi enkkujen kanssa!! Ettei se pelkastaan kielitaidon sujuvuudestakaan johdu - tai sitten siita tulee sellainen sirkulaarinen noidankeha.

Kummallista, sanon mina. Kylla tama oli oikeastaan ainoa todellinen negatiivinen asia johon en saanut oikein otetta koko Australiassa olo aikana. Mutta tietysti aika merkittava.

Poissa jounij

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 2453
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #9 : Syyskuu 29, 2006, 21:44 »
Lainaus
Alkuperäinen postittaja aikaihminen
Omasta, ei niin vahan ruosteessa olleesta eika koskaan oikein sujuvaksi tulleesta kielitaidostani johtui etta aina en pystynyt ilmaisemaan itseani ja erinomaisuuttani kyllin selvasti - ja taas sain tyhman leiman otsaani.


Ymmärrän, mistä sinä puhut. Minullakin on käsitys, että aika monilla ausseilla (muttei kokemukseni mukaan kuitenkaan enemmistöllä) on sellainen käsitys, että jos puhut englantia vieraalla korostuksella, niin olet jotenkin tavallista tyhmempi. Nämäkin ihmiset kuitenkin suhtautuvat sinuun ystävällisesti, vaikkakin ehkä hieman säälien/alentuvasti.

Itse en ole kuitenkaan koskaan joutunut tästä kärsimään, sillä olen sen verran vahva luonne, että tarpeen vaatiessa tuon omat ajatukseni esille esimerkiksi mainitsemasi kaltaisissa kokoustilanteissa vaikka väkisin. "Takataskussani" on lausahdus tyyliin: "Listen, I'm not stupid - while I might have an accent when I speak, my brain still functions without an accent". En ole kuitenkaan koskaan joutunut tätä lausahdusta "tositilanteessa" käyttämään.

Minusta tuntuu, että korkeasti koulutetut ja maailmaa enemmän nähneet ihmiset ovat vähemmän taipuvaisia pistämään englantia heitä huonommin puhuvia "maan rakoon". Ehkäpä Milkan koko lähiympäristö koostuu näistä korkeammin koulutetuista ihmisistä, tai ehkäpä Milkan puheesta ei niin selkeästi pistä esiiin ulkomaalaisuus?


Pohtii
Jouni
Canberra

Poissa Tuipa

  • Muriaanien kuninkas
  • ****
  • Viestejä: 274
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #10 : Syyskuu 29, 2006, 22:17 »
Tyotilanteissa en ole moiseen tormannyt, ehka vaan sen takia kun olen tallainen dominoiva besser wisser, josta kylla muotoutuu helposti intellektuelli kiusanhenki, jos kukaan ikina eparoi alykkyyttani...
Mutta toista on hiekkalaatikko taso, tormatessa ihmisiin eri sosiaaliluokista... Mutta tamakin enemman silloin kun puhumme suomea - tietyt sosiaaliryhmat kylla heittavat alentavia katseita, mutta sehan on omaa tyhmyyttaan. Mm. omassa mammaryhmassani (mothers' group - uusien aitien ryhma, jonka neuvola tadit pistavat kasaan) oli muuan nainen, joka ei sanonut minulle sanaakaan koskaan - tulin tapaamisiin kavellen, verkkareissa ja lenkkareissa (loistava tilaisuus ulkoilla!), olin hanen mielestaan saalittava ulkkis. Kutsuessani koko porukan meille, taman nainen totesi vain "sinun talosi on varmasti liian pieni". No, tuollainen ei minua haittaa, mutta tilanne vuotta myohemmin oli herkullinen - palasin toihin ja kerroin mukaville ystavalleni tyopaikastani. Tuo holmolainen tuli utelemaan toistani, ja oli mukavaa napayttaa etta opetan liikuntatieteen jatko-opiskelijoita, mutta tuskin hanen alykkyytensa pystyy kasittelemaan moista... OK, myonnan, alennuin hetkellisesti hanen tasolleen... Hassua vaan, etta tuosta lahtien tuo nainen halusikin olla ystavani...
Summa summarum - ihmisia on kaikenlaisia, ja monet ovat tyhmaakin tyhmempia, heiltahan nuo kommentit tulevat. Olkoot omassa rauhassaan.

Poissa jounij

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 2453
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #11 : Syyskuu 29, 2006, 23:46 »
Yhden kommentin vielä haluaisin lisätä: mieluummin otan vastaan niitä sääliviä tai vaikkapa ylemmyydentuntoisia katseita kuin koen olevani muukalaisvihan kohteena, mitä minulle ei koskaan olekaan tapahtunut. Mielestäni esimerkiksi Suomessa varsinainen muukalaisviha on paljon Australiaa yleisempää. Täällä kaiketi on jo totuttu muunmaalaisiin siirtolaisiin paljon Suomea paremmin. Jos ulkomaalaisia ei nyt suorastaan rakasteta Australiassakaan, niin suhtautuminen heihin/meihin on yleensä varsin positiivista ja ystävällistä.

edit: Ai niin, piti sanomani, että samoin kuin Tuipa, en minäkään ole koskaan kokenut, että minua pidettäisiin työtilanteissa muita huonompana. Saan uskoakseni aivan samanlaista palkkaakin kuin vastaavassa asemassa oleva aussi saisi, mielipiteitäni kuunnellaan aivan samoin kuin muitenkin kolleegojeni mielipiteitä, jne.


Lisää kommentoi
Jouni
Canberra

Milka

  • Vieras
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #12 : Syyskuu 30, 2006, 00:52 »
Voe tokkiinsa. Minulla on erittain voimakas aksentti, joten siita ei voi olla kysymys.
Mina en ehka ole kiinnittanyt tahan huomiota, silla olen aina ollut toissa miesvaltaisilla aloilla ja olen luullut ehka tietynlaisen asenteen johtuneen sukupuolestani. Koin samaa kohtelua nimittain Suomessa kuin taallakin.

Ehka  miesvaltaisilla (insinoori) aloilla tyoskentely on tavallaan parkkiinnuttanut minut ja olen jo Suomessa oppinut etta naisena sita vaan taytyy olla kova-aaninen ja vaatia etta minua kuunnellaan ja kohdellaan tasa-arvoisesti, joten kayttanen samaa menetelmaa sitten taallakin kaikissa tilanteissa. Tai sitten vaan touhotan menemaan sen kummemmin miettimatta toisten suhtautumista minuun.

Tuipan kertomus on kylla minullekin tuttu. Olen muutaman kerran huomannut etta joskus ihmisen (miespuolisten) kysyessa minulta mita teen tyokseni ja vastauksen saatuaan huomaan ?arvostukseni? heidan silmissaan nouseen aivan eri tasolle.

Poissa Leokatti

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 886
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #13 : Syyskuu 30, 2006, 01:08 »
Minä olen onnistuneesti ratkaissut tämän aksenttiongelman :eureka. Kun teen työt kotoa käsin niin "keskustelu" käy usein sähköpostitse tai chatin kautta. Ei pääse aksentti haittaamaan hommia. Sitten kun vielä antaa tekojen puhua niin ei kukaan pääse epäilemään älykkyyttä. Kaiken kukkuraksi usein pääsee korjaamaan aussien englannin kielioppiakin :hahhaa

Mutta tiedän kyllä mistä puhutte... eikä käy kateeksi. Mulla on sentään tasapainottavana tuo hevosten valmennus. Niille on ihan sama, kuinka voimakas korostukseni on. Niin kauan kun rehuvaraston ovi aukeaa toimestani, minua palvotaan :hahhaa.
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

Poissa eevis

  • Global Moderaattorit
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 1457
  • välihin onku myrskymmerkki ja välihin 2 taivasta
    • Melbourne Demons
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #14 : Syyskuu 30, 2006, 05:14 »
Mielenkiintoista kuulla tuollaisesta "aksenttisyrjinnästä". Itse en törmännyt (tai ehkä en vaan tajunnut törmänneeni :D) vastaavaan, mikä johtuu aivan varmasti työpaikastani, jossa lähimmistä työtovereistani yksi oli Fijiltä, yksi Saksasta, yksi skotti, yksi bangladeshilainen jne. jne. ja moni puhui hyvinkin voimakkaalla aksentilla. Minä myös tietty joukon jatkona. :) Mielestäni kukaan laitoksen lukuisista ausseista ei hätkähtänyt ihmeellisimpiäkään aksentteja. En tiedä teinkö sitä sitten tajuamattani vaistomaisesti tollon leiman välttämiseksi :), mutta aina jos en keksinyt jotain sanaa, en jäänyt hiljaa miettimään, vaan pakotin vastapuolen pohtimaan sitä myös alkamalla "mmm... whatdoyoucallit, you know, like when you [selitystä, selitystä]...." jolloin keskustelukaverin oli pakko auttaa ja keksiä sana puolestani, tai muutenhan HÄN olisi pöljältä vaikuttanut, äidinkieltään puhuessaan ja kaikki! :roue:hahhaa ...Tai sitten vaan olivat ystävällisiä kielipuolta kohtaan. :)
Dees - We will bloody bounce back!!!


Poissa Räyhä

  • Knihti
  • ***
  • Viestejä: 138
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #15 : Syyskuu 30, 2006, 05:30 »
Tämä ei siis olekaan vain Keski-Eurooppalainen tapa kohdella ulkomaalaisia. Minunkin täytyy sanoa heti alkuun, että ei tietenkään kaikki ole samanlaisia, mutta monessa paikassa Saksassa törmäsin tuohon samaan ongelmaan. Monessa paikassa törmäsin siihen, että kun puheessani huomattiin aksentti, minulle alettiin puhua kuin olisi vajaaälyinen. Huvittavinta ja yleisintä oli, että ensinnäkin vastapuoli korotti ääntään ja hidasti puhettaan, ikäänkuin kuulisin sitten paremmin. Lisäksi lauserakenteet muuttuivat vajaiksi ja perusmuotoisiksi tyyliin: "sinä ottaa tämä lomake, laittaa nimi tämä ruutu, ymmärtääkö?" :itke:hahhaa Ja lisäksi sinuttelivat, vaikkeivat ikimaailmassa olisi sitä tehneet maanmiehelleen, sehän on siellä pyhä asia, että vieraita ihmisiä teititellään. Opin selviämään näistä tilanteista sanomalla normaalilla puhevauhdilla ja täydellisellä mahdollisimman monimutkaisella lauserakenteella, että: "arvostan todella paljon Teidän avuliaisuuttanne, mutta vaikka en syntyperältäni olekaan saksalainen, hallisten kielen niin hyvin, että voitte keskustella kanssani aivan normaalisti". Olipa noloja ilmeitä!!! Osa tietysti otti nokkiinsakin, mutta itsepä aloittivat!!! Kohtelu kuitenkin muuttui heti asialliseksi ja pääsin kotiin voitonriemuisena.:D

Muistelee,

Räyhä

Poissa Wildur

  • Piltti
  • *
  • Viestejä: 26
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #16 : Syyskuu 30, 2006, 15:10 »
Heh, kyselin aussitutultani, mitä mieltä työllistymissuunnitelmistani siellä päässä on. Tämä vastasi, että "niin, kyllähän sun englanti sujuvaa on mutta kuulehan sitä, ettei se ole äidinkielesi". heh, no kidding...:hahhaa Mua huvitti silloin vastaus (kysyinkö sitä???), mutta taisi olla kuvaava vastaus juttujenne valossa? No, eipä Suomessa ainakaan helpommin ulkomaalaisia palkata, joten pääsenpähän testaamaan lantin toista puolta.

No kyllä samainen tuttu vielä lisäsi kannustavasti, että "kyllä sä töitä saat, mut et välttämättä sitä mitä haluat". Nähtäväksi jää.

Mutta onneksi arvot ovat kohdallaan: Aikaisemmin samainen tuttu kertoi, että hänen työnantajallaan on kova työvoimapula. Luulisi, että todella on kova pula, jos töissä vielä on ihmisiä, jotka ovat jääneet kiinni kavaltamisesta samaiselta yhtiöltä!

Perjantaihumussa,

W

Poissa Tony

  • Muriaanien kuninkas
  • ****
  • Viestejä: 475
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #17 : Syyskuu 30, 2006, 21:56 »
Mutta tuohan kuulostaa aivan loogiselta, mitä Räyhä kertoi kokemuksistaan Saksasta ja muut Australiasta. Minä voin rehellisesti myöntää, että täällä Suomessa tavatessani suomea puhuvan ulkomaalaisen, alan vaistomaisesti puhumaan mahdollisimman selkeää suomea välttäen kaikkia murre- tai slangisanoja. Lauserakenteetkin yritän pitää mahdollisimman yksinkertaisina. Ja tätä en todellakaan tee siksi, että aliarvioisin ulkomaalaista kuulijaa, saati pitäisin häntä tyhmänä, vaan siksi, etten halua hänen joutuvan mahdollisesti noloon tilanteeseen väärinkäsitysten takia. Näin siis toimin silloin, kun tapaan ensi kertaa kyseisen ulkomaalaisen, enkä ole vielä tietoinen hänen suomenkielen tasostaan. Myöhemmin, kun olen jutellut enemmän tämän ulkomaalaisen kanssa ja tullut tietoiseksi hänen kielitaidostaan, niin oma puheenikin automaattisesti vapautuu, eikä minun enää tarvitse miettiä kaikkia käyttämiäni sanamuotoja.

:)Tony

Milka

  • Vieras
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #18 : Lokakuu 01, 2006, 08:40 »
Wilbur,

Ei ulkomainen aksetti toiden saamista esta. Jos ei sitten puhuta tyopaikoista, joissa taydellinen englannin kieli on valttamattomyys esim. useat viestinnan tyopaikat. Minuakin on Australia tyouraa ajatellen kohdellut paremmin kuin hyvin. En usko etta olisin Suomessa toissa vastaavassa tyopaikassa ja yhta vastuullisissa hommissa, enka varsinkaan samalla palkalla kuin olen taalla. Ylennykset ja palkankorotukset ovat tulleet jopa nopeammin kuin Aussikolleegoilleni. Kaikki siis ulkomaalaisuudestani ja aksentistani riippumatta. :D

Poissa Jaaks

  • Global Moderaattorit
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 4386
  • Moderaattori
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #19 : Lokakuu 01, 2006, 09:32 »
Enpä ole itsekään kokenut aksenttia yhtään minään esteenä työnsaantiin tai muuhunkaan tai syynä ylimieliseen kohteluun, melkeinpä päinvastoin.
Aksentti yleensä herättää keskustelun puhujan alkuperämaasta ja niistä Aussit ovat aina kiinnostuneita.  Ovathan Aussit yksi eniten ympäri maailmaa matkustavia kansoja.
Se, että tuntee alkuperäisasukkaat ylimielisiksi ehkä huonon kielitaidon vuoksi johtuu mahdollisesti ihmisen omasta itsearvontunnosta

Tietysti, jos on turvallinen olo vain ja ainoastaan omaa kotikieltä puhuvassa ympäristössä eikä englannin kielitaito riitä sujuvaan keskusteluun, niin siitä voi tulla itselle olo, että paikalliset ovat ylimielisiä vaikka he eivät sitä kyllä Australiassa olekaan.
En todellakaan usko itse, että Aussit olisivat ylimielisiä jonkun huonomman kielitaidon tai aksentin vuoksi ja, jos otat sen paremmin artikuloidun ja selvemmän puheen ylimielisyytenä, niin omahan on asiasi.  Tietysti on olemassa henkilökohtaisista syistä johtuvat ylimielisyyden ja eriarvoisuuden osoitukset, mutta ne ovat taas jokaisen henkilökohtainen ongelma.

Meillä on töissä yli 20 eri kansalaisuutta edustavaa henkilöä ja aksentteja löytyy joka lähtöön.  Omalla alallani eurooppalainen aksentti ja sen mukaan alkuperäsi lasketaan lähinnä plussaksi ja takuuksi kunnon koulutuksesta ja kokemuksesta, vaikka se ei aina sitä olekaan.  Lisäksi olen päivittäin tekemisisssä jonkun niistä 118 ulkomaan lähetystöistä tai lukuisista muista konsulaateista jotka ovat Australiassa ja keskustelu on joskus hyvinkin vaikeaa, mutta millekään ylimielisyydelle ei ole todellakaan tilaa eikä mitään syytäkään :D

Poissa eevis

  • Global Moderaattorit
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 1457
  • välihin onku myrskymmerkki ja välihin 2 taivasta
    • Melbourne Demons
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #20 : Lokakuu 01, 2006, 10:55 »
Jaaks, kuten varmasti sinäkin tiedät, ei aina voi valita, miten muut sinua kohtelevat. Jos jollakulla on ylimielinen asenne, ei auta, vaikka päälläsi seisoisit tai solmulle vääntyisit, varsinkin jos vastassa on ylimielinen "posse" työpaikalla tms. Joten eipä lähdetä yleistämään, että jonkun muun ylimielisyys johtuisi aina omista "vioista" tai omanarvontunnosta. Kaikkia ei vaan voi miellyttää, mutta eipä ole syytäkään. :confuse Mikäli tuollaista ylenkatsetta ja asennevammaa joka päivä joutuu sietämään, voin kuvitella sen alkavan hippasen verran nyppimään. Silloin ei voi kuin salaa tai vähemmän salaa nauttia päästessään näpäyttämään hiukan takaisin, kuten vaikka Tuiren ja Räyhän tapaan... :D
Dees - We will bloody bounce back!!!


Milka

  • Vieras
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #21 : Lokakuu 01, 2006, 11:17 »
Jaaks, Vaikka ei sinulla ja minulla olisikaan asiasta kokemusta tai emme jotain asiaa olisi huomanneet, niin ilmeisesti monet muut ovat ilmioon tormanneet, eika mielestani voida vaittaa etta kaikilla asian nain kokeneilla olisi jonkinlainen "itsetunto/arvo-ongelma". En myoskaan usko etta jokaisella asian nain kokeneilla englannin kielentaito ei riita sujuvaan keskusteluun.

Saattaa olla etta toisilla ihmisilla on ns. herkemmat "tuntosarvet" ja he huomaavat ihmisten elekielen ja asenteet herkemmin kuin toiset ja osaavat siis lukea toisia ihmisia paremmin kuin toiset. Kutsutaanko sita sitten suomeksi sanalla "tunnealykas". En ole termista aivan varma. (Joku viisaampi osanee oikaista asian.)  He myoskin ehka pohtivat toisten ihmisten tarkoitusperia ja kaytosta enemman kuin toiset. Toisessa aaripaassa ovat sitten ihmiset jotka porskuttavat menemaan toisten mielipiteista ja asenteista  ja myos valitettevan usein toisista juurikaan valittamatta.  

Pohtii "porskuttaja"

Edit: Vain nopeat elavat ja Eevis ehtikin jo vastaamaan ennen minua

Poissa Jaaks

  • Global Moderaattorit
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 4386
  • Moderaattori
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #22 : Lokakuu 01, 2006, 11:17 »
Eevis,

Nythän oli kait puhe siitä, että Aussit yleensä ovat ylimielisiä aksentilla puhuvia ihmisiä kohtaan - jos oikein ymmärsin ja ilmaisin vain OMAN mielipiteeni asiasta, joka ymmärtääkseni on sallitua tälläkin foorumilla.
En puhunut mistään työpaikan "posseista" ym, kuten ei kukaan muukaan aikaisemmin tässä keskustelussa vaan yleensä Ausseista.

ps.  Mitäs pidit AFL finaalin lopputuloksesta :peukkuy

Poissa Jaaks

  • Global Moderaattorit
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 4386
  • Moderaattori
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #23 : Lokakuu 01, 2006, 11:26 »
Milka,


Lainaus

Originally posted by Milka
Saattaa olla etta toisilla ihmisilla on ns. herkemmat "tuntosarvet" ja he huomaavat ihmisten elekielen ja asenteet herkemmin kuin toiset ja osaavat siis lukea toisia ihmisia paremmin kuin toiset.


Tai toiset sitten vaan "lukevat" toisista ihmisistä asioita kuten ylimielisyyttä ja asenteita, joita ei siellä kuitenkaan ole.
Onko se "tunne älykkyyttä"? vai lukevatko he väärin toisten ihmisten eleet ja asenteet ?  Varmasti omasta mielestään ei, mutta muillakin voi olla oma mielipiteensä :D

Milka

  • Vieras
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #24 : Lokakuu 01, 2006, 11:32 »
Jaaks,

Se on aivan totta, etta saman keskustelun joku saattaa tulkita riitelyksi, toisen mielesta vain kyse oli normaalista ajatusten vaihdosta. Riippuen katsantokannasta ja tulkinnasta. :D T

Kasittaakseni jokaisen tanne kirjoittavan mielipiteet ja kokemukset ovat yhta arvokkaita. :XXXX

Poissa eevis

  • Global Moderaattorit
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 1457
  • välihin onku myrskymmerkki ja välihin 2 taivasta
    • Melbourne Demons
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #25 : Lokakuu 01, 2006, 11:50 »
Jaaks :D Etpä ehtinyt ensimmäisenä, olin unohtanut painottaa yhdelle aussikaverille etten halua tietää GF:n tulosta, ja unenpöpperössä aamulla katsoin häneltä tullutta tekstaria jossa tuuletti aiheesta, joten tulos paljastui minulle jo aiemmin. :D Tuire, sorry en hennonut sanoa aiemmin, että tiedän jo... :) Mutta yksityiskohtia en katso, vasta sitten nauhalta. :god::god:

Ja aiheesta, mielipiteet ovat tosiaan palstalla sallittuja, kuten olemme monesti puhuneet, mutta liekö minulla sitten liian herkkä tunneäly :D, mutta ymmärsin Jaaks aiemmasta postauksestasi, että sinusta ylenkatse oli vain jokaisen omassa päässä ja oma vika. Jos ei näin ollut tarkoitus todeta, eipä sitten mitään, kunhan vain kirjoitin oman mielipiteeni myös. :D
Dees - We will bloody bounce back!!!


Poissa Aikis

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 943
    • awailable
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #26 : Lokakuu 01, 2006, 12:13 »
Toivottavasti taalla ei nyt kenenkaan tarvitse omaa heikkoa itsetuntoaan  ponkittaa ylimielisilla kommenteillaan eika 'lukea vaarin' toisten psyykksia ominaisuuksia ja tilaa...

Mita tulee ausseihin niin heitan vaan tahan valiin vain, etta mina ainakin puhuin omasta kokemuksestani (josta tosin olen kuullut lukemattomilta muiltakin!) ja aivan erityisesti varoin yleistamasta mitaan!

Milka, tunnealy on ihan oikea termi!

Ja viela reflektoin ihan julkisesti sen verran, etta edella kuvattu kokemus on ollut minulle terveellinen kokemus, vaikka ei mitenkaan mukava - silla olen juuri joutunut pohtimaan omaa itsetuntoani ja sen perusteita hyvinkin tarkkaan...Sen on myos sita tunnealya, ja olisi paikallaan itselle kullekin. Etta siina mielessa Jaaks, olet ihan oikeilla linjoilla.

Poissa Jouko

  • Ylläpitäjä
  • Yks styränki
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 1455
  • Jouko Laakso
    • Dundernews
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #27 : Lokakuu 02, 2006, 01:11 »
Alkuperäinen postittaja Hanskie, muokannut Jouko.

Sorry Hanskie, mut copy righteista johtuen jouduin poistamaan alkuperäisen tarinan, eli nyt siinä on pieni juonto ja linkki originaaliin joka ei riko right to copy sääntöjä. :confuse

BY Greg Bearup racism no way sivuilla...
"Geoffrey Lee, 55, was 12 when he came to Australia, where he worket in his uncle's fruit shop while he put himself through school. Today he owns a grocery shop and cafe in Ermigton, in Sydney's west."

Bilel Jideh, 23, a son of Libanese immigrants, worked in Lee's cafe while at school, and is now studying medicine.

Tarina jatkuu täällä...
http://www.racismnoway.com.au/classroom/interviews.html


Terveisin
Jouko


- Salibandyä Brisbanessa www.qldfloorball.org

Poissa Wildur

  • Piltti
  • *
  • Viestejä: 26
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #28 : Lokakuu 02, 2006, 04:52 »
Kiitti Milka tsempistä!:peukkuy

En oikeastaan niin huolissa olekaan - kyllähän nyt töitä tehneelle ja tekevälle, jokapaikkaa sopeutuvalle ja koulutetulle yleensä mielekästä puuhaa löytyy. Mutta ihan mielenkiintoista on kuulla eri kokemuksia ja huomata työnhaussa pieni kulttuurieroja!

Muuten kyllä toteaisin, että eiköhän joka maassa ole ihmisiä joka junaan eli sekä niitä enemmän ja vähemmän ylimielisiä ihmisiä jokapaikassa, johtuipa sitten omasta tai toisen käytöksestä.

Pakko kuitenkin pari kokemusta pistää:

- reilu 10 vuotta (eli juu, vanha juttu, mutta ahh niin havainnollistava) sitten eräs tuttu lähti vuodeksi Australian englantiansa oppimaan/parantamaan. Alussa se kielitaito ei ollut hemaiseva mutta sosiaalisena puhu soljui ja kontakteja tuli luotua. Häntä kovasti nauratti jälkeenpäin, kun eräs jo läheiseksi ystäväksi tullut aussihenkilö uskaltautui jälkeenpäin tunnustamaan, että aluksi miettinyt onko tuttuni joko a)vammainen tai ehkä b) ulkomaalainen:D. Kyse siis tähän alun ymmällään oloon oli se, että tuttuni puhetapa ja aksentti oli aussin mielestä ilmeisesti vähän "tökstöks" eli kova, yksinkertainen ja suora ja toki hän tähän reagoi.

Nyt siis en halua syyttää ketään, että olette aiheuttaneet toisen osapuolen ylimielisen käytöksen. Mutta tuoda esille sitä, mitä joku jo aiemmin sivusikin, että tottakai me tehdään johtopäätöksiä siitä, miten joku puhuu ja käyttäytyy! Se sanaton viestintä...

toisaalta
- vaikka itseänikin joskus on ärsyttänyt, kun joku rupee puhumaan hyvin hitaasti ja selkeästi englantia kun huomaa mun olevan ulkomaalainen, niin nykyään olen sitä mieltä, että sehän upeeta että pyritään huomioimaan toinen! Ja huomaavathan muut pian, millainn se kielitaito todella on. Espanjan alkuaikoina mun kielitaito oli TODELLA :peukkua ja olisin tosiaan toivonut pientä apua paikallisilta. Yleensä kävi niin, että kun pyysin heitä puhumaan hitaammin he toistivat saman asian yhtä nopeasti mutta lujempaa... Ei muuten hirveesti toi volyymi ymmärtämisessä auttanut...:hahhaa

Tällaisia mietteitä Turusta näin aamutuimaan,
W

Poissa Räyhä

  • Knihti
  • ***
  • Viestejä: 138
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #29 : Lokakuu 02, 2006, 14:26 »
Näinhän se on, että meitä on moneen junaan ja jokainen reagoi omalla tavallaan. Toiset ovat herkempiä pahoittamaan mielensä, kun taas toiset vaan sisuuntuvat samassa tilanteessa. Meillä on tietysti ollut mielenkiintoista seurata kolikon toista puolta nyt, kun minä olen kotimaassani ja mieheni on se, jolla on aksentti. Täällä ei todellakaan kukaan hidasta puhetta, kun huomaavat, että puhuvat ulkomaalaisen kanssa. Suuri kansanhuvi tuntuu olevan ottaa käyttöön mahdollisimman paljon murresanoja ja katsoa sitten, onko vastapuoli vähän vai ihan pihalla. Ja taas: ei tietenkään kaikki, mutta monta kertaa olemme tähän törmänneet. Tasapuolisuuden vuoksi täytyy todeta, että aivan yhtä monta kertaa olemme törmänneet siihen, että kielitaitoamme ihastellaan ja kysytään, kuinka olet noin sujuvasti sitä oppinut puhumaan.

Ja eikös se kuitenkin ole pääasia, että puhutaan ja pärjätään, aksentilla tai ilman?

Räyhä

Poissa Aikis

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 943
    • awailable
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #30 : Lokakuu 03, 2006, 02:10 »
Kuten nyt on todettu, niin ei ole tassakaan aiheessa syyta mihinkaan yleistyksiin puoleen eika toiseen. Kaikenlaisia yksiloita loytyy niin meissa suomalaisissa kuin vaikkapa ausseissakin. Yli- ja alamielisia.

Lisaksi oma kasitykseni on, etta tassakin 'osavaltiokohtaisia eroja'. Ts. kulttuuri on varsin toisenlainen suhteessa ulkomaalaisiin Perthissa, Tasmaniassa, Brisbanessa ja Sydneyssa - ja viela senkin sisalla vaikkapa 'syvassa etelassa' versus pohjola.

Koska olen samaa mielta Jounin ja Jaaksin kanssa siita, etta suhtautuminen ulkomaalaisiin on suoraan verrannollinen ihmisten sivistystasoon ja matkailun kautta syntyneeseen 'avarakatseisuuteen' niin minua jai askarruttamaan tama vaite (josta kai on keskusteltu joskus aiemminkin)

Lainaus
Alkuperäinen postittaja Jaaks
 Ovathan Aussit yksi eniten ympäri maailmaa matkustavia kansoja.

 


Ei tuo tilastojen mukaan nyt ehka ihan noin yksiselitteinen ole vaikkapa verrattuna (etta vahan pysytaan aiheessakin!!!) singaporelaisiin tai isanmaan toivoihin! Mutta ehkapa vaitteelle loytyy jokin selitys... Ja tilastothan ovat tilastoja eivatka edes oikeasti ihan vertailukelpoisiakaan keskenaan.

Itselle on enemmankin jaanyt mieleen ensimmainen tapaaminen pojan lukion rehtorin kanssa joka italialaisena toisen polven siirtolaisena loi kattavan katsauksen Australian kulttuuriin ja erityisesti painotti maansa (historiallisesti ja maantieteellisesti) eristaytynytta asemaa ja sen pitkallisia ja syvallisia vaikutuksia ihmisten kayttaytymiseen...

Yhta kaikki, minua henkilokohtaisesti kummastuttaa juuri se, etta samaa ulkopuolisuuden tunnetta ja juuri sita mainittua alemmuudentunnetta en koe taalla Singaporessa enka ole samalla tavalla kokenut esim. pohjois- enka etelaamerikkalaisissakaan ympyroissa. Sen kun joku viela sitten selittaisi ja keksisi hyvan psykologisen teorian siihen.

Milka

  • Vieras
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #31 : Lokakuu 03, 2006, 09:32 »
Aikis,

Ihan vain selvennyksen vuoksi, etta sina siis et kokenut itseasi ulkopuoliseksi pohjois- , etela-Amerikassa ja UK:ssa asuessasi vai kuvailetko nyt tuntemuksiasi Singaporessa tai jossain muussa maassa asuessa, missa myos ihmiset joihin viittaat (pohjois ja etala Amerikkaiset ja "enkut") ovat/olivat expatteina, eli "muukalaisia" myos.

Poissa Merja

  • Muriaanien kuninkas
  • ****
  • Viestejä: 288
    • Lähetä U2U ja laitan osoitteen tulemaan
(Ei otsikkoa)
« Vastaus #32 : Lokakuu 03, 2006, 11:09 »
Minä en ole kokenut ollenkaan ylimielisyyttä, lähinnä kaikki ovat ylitsepursuavan ystävällisiä. Mutta tämähän voi olla hyvinkin kaupunkikohtainen asia, ehkä täällä Brissyssä ollaan muutenkin rennompia, näin ainakin olen kuullut monen työkaverin hokevan. Sydney on enemmän kansväl metropoli, siellä ollaan kuin muissakin isoissa kaupungeissa. Näin minä voisin ajatella. :eureka
Myös kamalan helposti tulee tulkittua ihmisiä väärin, olen sortunut siihen etenkin meilejä lukiessa. Kun sitten lukee uudelleen, eihän se ollutkaan henkkoht...

Muta nämä aussit ovat kyllä omanarvontuntoisia, sitä ei voi olla huomaamatta. Jokainen on varmasti sitä mieltä että haluan varmasti elää täällä lopun ikäni ja olen onnellinen kun pääsen pois Suomesta... Tuossa asenteessa olisi meillä suomalaisilla paljon opittavaa, olenkin jokaiselle tokaissut että olisin kiitos vaan mieluummin Suomessa, mutta kun täällä on nyt vaan sellainen työ. Ihan vaan vaikka piruuttani mainostaakseni omaa isänmaanrakkauttani. Tosin tällä hetkellä olen kovin mieluusti täällä :XXXX:peukkuy
Merja

Poissa Aikis

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 943
    • awailable
Vs: Yleison pyynnosta: Aikis Singaporessa
« Vastaus #33 : Toukokuu 05, 2007, 01:42 »
Nyt alkaa sitten Aikiksen päivät täällä tropiikissakin olla luetut. Kuukauden verran, ja armas sekä kallis kotomaa kutsuu! Hameenhelmat tutisee, että millaistahan se onkaan asettua aloilleen ja millaistahan se onkaan Suomessa...

Jos tällä reissulla ei ole mitään muuta oppinut niin ainakin sen, että mikään ei ole niin varmaan kuin epävarma. Eli että turhaa ei kannata stressata etukäteen asioilla, shel'll be right. TAi ainakin ne menevät niinkuin on mennäkseen. Olen tästä asenteesta vielä vanhoilla päivilläni todella iloinen - seikkailunhalua, uteliaisuutta, epävarmuuden sietämistä ja innostusta sentään löytyy vielä.

Singaporen keikka oli ihan jees, on ollut mielenkiintoista tutustua aasialaiseen, meikäläisittäin ihan erilaiseen kulttuuriin. En tosin ole siihen lainkaan niin syventynyt, kuin Australian. Mutta siis hyvä kokemuslisä joka tapauksessa.

Australialla on oma paikkansa kuitenkin sielun sopukoilla, eikä se varmaankaan unohdu ikänä - paitsi sitten kun dementia iskee tosissaan.

Mielenkiintoista on nähdä myös, mikä rooli mahtaa Dundernewsilla olla tulevassa elämässäni...säilyykö kiinnostus seurata teidän kiinnostavia ja kipakoita keskusteluitanne vai tuleeko aikataulu täyteen muuta. Vaikka en mitenkään suinkaan aio vielä(kään) poistua takavasemmalle, kiitän kuitenkin kaikkia mukavasta seurasta!

Seuraavat kommentit alkavat sitten ehkä tulla enemmän kotimaan näkövinkkelistä...

Haloo Eevis, Aikis tulee, oletko valmis?

Poissa Reijo

  • Knihti
  • ***
  • Viestejä: 142
Vs: Yleison pyynnosta: Aikis Singaporessa
« Vastaus #34 : Toukokuu 05, 2007, 02:34 »
Aikis,

Onnea Suomen reissulle...kunhan vaan muistat et aina sielt takas pääsee ja koneet lentää joka päivä tähän suuntaan.

 :o
Reijo

Poissa Aikis

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 943
    • awailable
Vs: Yleison pyynnosta: Aikis Singaporessa
« Vastaus #35 : Toukokuu 05, 2007, 03:45 »
Niinpä, Reijo - se onkin hyvä pelastusrengas takaraivossa. Etenkin kun Hesan seudulla on asunnon hankkiminen mennyt ihan yhtä kalliiksi kuin Sydneyssäkin - ihan totta; samalla rahalla kuin omakotitalon Vantaalla, Espoosta puhumattakaan, saisi Sydneystäkin. Jos nyt ei ihan merinäköalalla niin melkein. No, odotellaan nyt sitten vaikka niitä eläkepäiviä...helpottuu tuo viisumin saantikin, kun ei tartte enää mitään osata.

Poissa eevis

  • Global Moderaattorit
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 1457
  • välihin onku myrskymmerkki ja välihin 2 taivasta
    • Melbourne Demons
Vs: Yleison pyynnosta: Aikis Singaporessa
« Vastaus #36 : Toukokuu 05, 2007, 08:59 »
Aikis :D joo siellä mä koko kesän kauppaan kamaa assalla :D :D :D että tule moikkaamaan kunhan kotiudut! hyvää matkaa! :peukkuy
Dees - We will bloody bounce back!!!