Laskettelu ja Hiihtäminen

Aloittaja Heidi, kesäkuu 10, 2003, 00:38

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

jounij

Jeps, onhan minulla tähänkin asiaan sanottavaa.

NSW:ssä on neljä laskettelukeskusta: pienet Charlotte Pass ja Mt Selwyn sekä suuremmat Perisher Blue ja Thredbo.

Charlotte Passissa en ole koskaan lasketellut. Sinne pääsee kesäisin autolla, mutta talvisin sinne joutuu ottamaan lumikissakyydin Perisheristä. Kuulostaa eksoottiselta, mutta myös aikaa vievältä. Mainostavat itseään perheystävällisenä paikkana, joten minä lapsettomana olen pysytellyt sieltä pois.

Mt Selwynissä olen kerran ollut laskettelemassa, kun mukana oli lapsellinen perhe. Siellä on tosihalvat hinnat verrattuna isojen sikakalliiden (tänä vuonna päivälippu $80) keskusten hintoihin. Eli se on perheystävällinen paitsi rinteidensä puolesta niin myös kukkaron kevennyksen määrän puolesta. Rinteet ovat lyhyehköjä, mutta niistä muutamat ovat jo keskiasteen laskettelutaitoa vaativia. Paikka on sen verran matalalla, että se kärsii usein lumenpuutteesta.

Perisher Blue on muutaman vuoden vanha nimi muinoin erillisten keskusten Perisher, Smiggin Holes, Mt Blue Cow ja Guthega yhdistymisestä syntyneelle keskukselle. Kyseessä on siten huomattavan iso keskus - ei ole Suomessa toista yhtä isoa, Keski-Euroopassa kyllä montakin. On suosimani keskus etenkin silloin, kun joutuu laskemaan ruuhkaisena päivänä. Keskitasoa jo himpun verran vaativampi alue Mt Perisher on yleensä aina siedettävän vähäruuhkainen. Huono puoli Perisherissä on varsinaisen kylän kalseus. Ei sitä muutaman betonirakennuksen muodostelmaa voi oikein edes kyläksi kutsua.

Thredbossa on ehkä kivoimmat ja pisimmät rinteet, mutta niitä on huomattavasti vähemmän kuin Perisher Bluessa. Silti Thredbokin pistää kampoihin kokonsa puolesta mille tahansa suomalaiselle hiihtokeskukselle. Paikan huonona puolena on usein - varsinkin alku- ja loppukaudesta - alarinteitä vaivaava lumen puute. Usein joutuu laskemaan heinikkoisten kohtien yli. Suurimman osan päivästä voi toki viettää ylärinteissä, jossa lunta on riittämiin. Ruuhka vaivaa paikoitellen, mutta jälleen hieman vaikeammissa keskirinteissä ei ole yleensä liikaa valittamista. Itse kylä on myös varsin viehättävän näköinen monine itävaltalaistyylisine rakennuksineen. Thredboon menevä tie kulkee myös matalammalla kuin Perisheriin menevä, jolloin siellä on huomattavasti epätodennäköisempää joutua laitamaan renkaisiin lumiketjut. Vaikka minulla onkin aina lumiketjut mukana (pakolliset) en ole joutunut niitä vielä ikinä käyttämään. Silloin kun tiellä on ollut lunta ja lumiketjujen käyttö olisi ollut pakollista, olen mennyt junalla Perisheriin.

Pari nyrkkisääntöä, joiden perusteella usiemmiten olen valinnut kohteeni:

- Jos lunta on riittämiin, pyrin laskettelemaan Thredbossa.
- Jos taas näyttää olevan erittäin ruuhkainen päivä, valitsen mieluummin Perisherin, jossa ruuhkia voi välttää useammassa rinteessä kuin Thredbossa. Ei tarvitse siis sahata ihan samoja kahta rinnettä. Kokemuksieni mukaan arkisin ei ole kummassakaan hiihtokeskuksessa haitaksi asti väkeä.

Jos näille kulmille saavut hiihtolomalle Victoriasta saakka, suosittelen ainakin ensimmäisellä kerralla majoittumista Lumivuorien juurella sijaitsevaan Jindabyneen. Siitä on jokseenkin yhtä pitkä ajomatka (noin 30 km) kumpaakin isoon hiihtokeskukseen (Mt Selwynille sieltä on kuitenkin vissiin joku 90 kilometriä).

Suomalainen Max Konsti omistaa Jindabynessä rivitalon, josta saa vuokrata kohtuuhintaista majoitusta. Vuokraukset hoitaa ainakin tällä kaudella 2003 tyttö nimeltä Bronwyn Edwards, (02) 6457 1124. Hänelle kun soittaa ja pyytää majoitusta "from Max's place on Townsend Street", niin ei kukkaro kevene liikaa moneen muuhun majoituspaikkaan verrattuna. Tosin Maxin paikalle on ehkä kilometrin verran kävelyä kylän keskustasta (lähimmästä kaupasta), mikä kannattaa ottaa huomioon, jos meinaa käydä iltaisin pubireissuilla. Toisaalta, jos Max on kotona (hän ja vaimonsa asuvat rivitalon yhdessä asunnossa) ja hän kuulee paikalla olevan suomalaisia vieraita, hän saattaa vaikka kutsua saunomaan.

Itse en taas ole lasketellut Victoriassa. Mt Buffalolla tosin olen käynyt kerran kesällä - hieno paikka, mutta rinteet näyttävän varsin miedoilta, mikä käytännössä tarkoittanee perheystävällistä hiihtokeskusta.


Kommentoi

Jouni
Canberra
Jouni
Canberra

Raiwå

Viimeinen hiihtomatkani.
Olimme firman leivissä matkalla Perisher resortissa.
Siinä meni hetki aikaa ennenkuin sain porukan oppimaan tavoille.
Eli selittämään, että sauna on ainoa paikka mistä voi itseänsä vähääkään kunnioittava hemmo iltansa aloittaa.

Heh heh heh :XXXX:XXXX:XXXX:XXXX:XXXX
Puolet sammui jo matkalla saunasta huoneeseen kautta ravinteli :)

Seuraavina päivinä opetin sakille henkisä säilymisleikkejä :)
Eli alabaarista :XXXX säestämänä, hiihtohissillä yläbaariin :XXXX kautta hiihtämällä alabaariin.
Josta :XXXX kautta hiihtohissillä yläbaariin jne jne jne jne.
Oli 5 aikaan iltapäivällä sakki sen verran mämmissä, ettei tarvinnut enään kysyä, kuka haluaa hiihtään vielä ennen valomerkkiä.:coolh

Ja ottaen huomioon :XXXX kulutuksen koko viikonloppuna. oli ihme ettei kukaan saanut kipsiä jalkaansa.
Taisi olla sitä kuuluisaa humalaisten onnikaatuessa ???



Ja tänä talvena taas uusix :XXXX:coolh:XXXX:coolh:XXXX:coolh:XXXX:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

Tiimi10

Moikka!

Kiitos tästäkin keskustelusta. Täällä Suomessa olemmekin naapureiden hämmästykseksi valmistautuneet juhannukseen ottamalla esiin hiihtovermeet...

Mitäs vinkkejä annatte meikäläisille, jotka haluaisivat hiihtämään mutta joilla ei ole Australian päässä käytössä autoa lumiketjuilla eikä ilman. Kulkevatko skibussit Sydneystä Thredboon vai miten autoton turisti pääsisi hisseille?

Raiwå

Tiimi :)
vastasit omaan kysymykseesi :coolh

Busseja kulkee ja usein, ja hisseille pääset kävelemällä bussinovelta 50m.Thredbo

Perisher valley On Skitube junan varrella, sieltä joutuu käveleen 100m hisseille.

Toivotaan että auttoi ?

http://www.perisherblue.com.au/  
http://www.goski.com/raus/perisher.htm    
http://www.aminews.com/AU-NS/744/events.html  
http://www.snowbunnylodge.com/  

Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

jounij

Ja niille, jotka lumiketjujen, suksien ja kledjujen puutteesta huolimatta haluavat mennä NSW:n hiihtokohteisiin omalla autolla, mainittakoon, että jokseenkin jokainen minkä hyvänsä alan yritys (:)) välillä Canberra - Jindabyne muuttuu talvisin hiihtoväline- ja lumiketjuvuokraamoksi... Yleensä, jos kyydissäni on vuokrausta tarvitsevia turisteja, pysähdyn Canberran ja hiihtoalueiden puolessa välissä sijaistevassa Cooma-nimisessä pikkukaupungissa. Siinä hyvän etapin ajettuaan voi itse nautiskella kahvit sillä välin, kun turistit vuokrailevat pelejä ja trensseleitä.

Yhden hiihtäjän ollessa kyseessä bussimatkat lumille tulevat ainakin Canberrasta vieläpä halvemmiksi, kuin jos ajaisi omalla autolla. Kahdellakin automatkustajalla on kyseenalaista, tuleeko matkanteko halvemmaksi omalla autolla, mutta toisaalta voipahan valita lähtö- ja paluuaikansa itse. Bussit Canberrasta lähtevät jo aamulla viiden jälkeen, enkä minä pääse sängystä ylös juuri ennen kuutta (jos silloinkaan), joten toistaiseksi olen antanut bussien mennä omia menojaan.

Lisäselventää

Jouni
Canberra
Jouni
Canberra

Raiwå

Jouni :D

Eli et herää ennen sianpierua ???
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

jounij

No en hemmetti. Jos ei olla lähdössä hiihtämään (tai muuhun reissuun), niin viikonloppuisin tulee yleensä pötkötettyä joskus jopa yli kymmeneen. Etenkin jos illalla on vietetty "laulajaisia".


Myöntää

Jouni
Canberra
Jouni
Canberra

Raiwå

Jouni :)

Tiedäthän mistä ajankohdasta puhutaan, kun mainitaan parsi; sianpieru?

Se on sianpieru ku herättää kukon aamuhuudoille :coolh:))

Jounin varjolla uutta aikajärjestelmää mainostaa

Raivo

:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

jounij

Jep, ilmaisu on tuttu jonkun toisenkin suusta. Tiesin myös, että varhaisesta aamusta puhutaan, mutta kytkennästä kukkoon en ollut aiemin kuullutkaan.


Sivistyi

Jouni
Canberra
Jouni
Canberra

Heidi

Taman vuoden hiihtokausi sitten alkoi virallisesti tana viikonloppuna ja tassa laskettelulomasta haaveillessani ajattelin kysella millaisia kokemuksia muilla on paikallisista hiihtokeskuksista??

Mina kavin kaksi vuotta sitten Mt Buffalolla, emme tosin lasketelleet silloin vaan laskimme vain pulkalla ja teimme lumiukkoja, silloin oli nimittain hadintuskin muutaman sentin kerros lunta maassa. Mt Hothamin paalla olen kaynyt kerran kesalla ja se vaikutti vahan haastavammalta kuin Mt Buffalo, mutta tuskin sekaan on mitaan NSW:n rinteisiin verrattuna. Jouni sinulla varmaan ainakin kommentteja loytyy tahan aiheeseen?!

Laskettelureissua suunnittelee Heidi :XXXX

jounij

Heidi (ja/tai muut)!

Joko kausi on alkanut?


Utelee
Jouni
Canberra

Heidi

Jouni, viela en ole valitettavasti paassyt kautta aloittamaan. Vilustutin itseni oikein kunnolla muutama viikko sitten juhannusbileissa Melbournessa, joten en ole viitsinyt mitaan lumitouhuja edes ajatella. Hirveasti nyt kylla mieli tekisi, meilla vaan menee talvella viikonloput usein futismatseissa, mutta olen ajatellut ottaa pari paivaa vapaata toista ja menna joku viikko ihan keskella viikkoa. Mt Buller kuulostaa hyvalta vaihtoehdolta ja ajattelinkin tana viikonloppuna ottaa selvaa majoituksesta ja hissilippujen hinnoista yms. siella.

Meilla on muuten ollut puhetta muutaman uuden suomalaistuttavuuden kanssa mokin vuokrauksesta Mt Baw Baw:lta, tosin vasta hiihtokauden jalkeen, silla hinnat ovat silloin paljon halvemmat. Tama taitaa olla aika pieni paikka, en ole siita juuri kuullut aikaisemmin.

Oletkos sina Jouni jo kerennyt rinteisiin??

Heidi

Mina jo oikein kunnolla innostuin ja hiljaisen iltapaivan ratoksi taalla toissa hankin vahan hiihtokeskusinfoa netissa surffaillen. Hinnat kylla todellakin kauhistuttivat, pikaisesti laskeskelin nimittain, mita yhden paivan (ja yon) laskettelureissu kahdelle hengelle maksaisi Mt Bullerilla. Majoitus yhdeksi yoksi halvimmassa hostellissa kimppahuoneessa, valinevuokraus, hissiliput, sisaanpaasy alueelle ja lumiketjut maksavat yhteensa $400. Siihen viela paalle bensat, ruoat ja juomat ja muut vastaavat. Huh huh. Pikaisesti silmailin muittenkin Victorian hiihtokeskusten sivuja ja samaa luokkaa tuntuvat olevan muutkin.
:nuttu: :nuttu: :nuttu:

jounij

Joo, kyllä nyhtävät Ossilan hiihtokeskukset ihmisiltä rahat pois. Ymmärrettävää tietysti on, että kun kausi on lyhyempi, niin maksimaalinen liikevoitto pitää yrittää saada kynittyä lyhyemmässä ajassa. Mutta kun esimerkiksi hissilippujen hintaero Suomen (kieltämättä pienempiin) huippukeskuksiin nähden on melkein kolminkertainen, ei voi olla asiaa hieman harmittelematta. Lippujen kalleus on kieltämättä vähentänyt ainakin minun hiihtokertojani sen jälkeen, kun päivälipun hinta ylitti viime vuonna $70. Muutenkin hinnoissa on ollut nousua noin $6 joka vuosi jo monen vuoden ajan, eli aika isot inflaatiot noilla lumioperaattoreilla tuntuu olevan.

Kävin kuitenkin avaamassa kauden viime lauantaina. Menin Thredboon, jossa koululomista huolimatta oli harvinaisen vähän porukkaa. Rinteessä olin tapani mukaan kello kymmeneltä. Sitten seurasi tauotonta laskettelua vähän vajaat 3 tuntia. Hissiin ei tarvinnut juuri jonotella. Lunta oli hiihtää asti, mutta olisi sinne sitä lisääkin mahtunut. Muutamia lumikuuroja tuli ja meni, mutta aamupäivällä niistä ei ollut mitään haittaa, sillä sade pysyi kuivana. Sitten vähän ennen yhtä ilma oli lämminnyt sen verran, että seuraava lumikuuro oli jo märkää, joten päätin laskeutua alas aurinkoisena pysyneeseen kylään lounaalle.

Lounaan jälkeen palasin taas ylempiin rinteisiin. Edes aamupäivän tauoton - ja kauden ensimmäinen laskettelupäivä - ei ollut saanut minua väsyneeksi. Tai ainakaan en ollut huomannut mitään ennen kuin tuon lounaan jälkeisen ensimmäisen laskun lopulla, kun aivan yllättäen hissiä lähestyessäni sain jalkaani krampin. Oikaisin itseni kramppia hellittääkseni, minkä seurauksena menetin jaloista joustoa juuri riittävästi, että seuraava töyssy aiheutti tasapainoni menettämisen. Otin alkavaa kaatumistani vastaan sauvalla, minkä seurauksena sauva tönäisi vanhasta vammasta herkän olkapääni sijoiltaan. Kyljelleni hankeenhan siitä lopulta päädyin vastaan pyristelyistäni huolimatta. Yritin vielä sauvalla työntää itseäni ylös, mutta sijoiltaan menneen olkapään takia kädestäni oli kaikki voimat pois. En meinannut millään päästä ylös. Hyvin työlään suksen irroittamisen jälkeen pääsin lopulta jalkeille. Vielä jatkuvan märän lumisateen ja äkkiarvaamatta kipeytyneen olkapään takia päätin keskeyttää hiihtopäivän siihen. Palasin kylään, pakkasin kamppeet autoon ja lähdin kylälle aikaa tappamaan odotellen kyydissä olleen kaverin lopettavan oman hiihtopäivänsä. Eihän sentään minun huonon onneni tarvitse olla haitaksi muiden hiihtonautinnolle. Illalla kotiin palattua otin hieman puudutuslääkettä, ja eiköhän sitä taas lähiaikoina mennä uudelleen mäkeen. Taidan kuitenkin parannella olkapäätäni vielä tämän alkavan viikonlopun ajan.


Lumiunelmissa
Jouni
Canberra

Heidi

Bad luck, Jouni! Toivottavasti ensi kerralla on parempi onni matkassa ja paaset kunnolla nauttimaan tasta ah niin kalliista harrastuksesta...Toivottavasti se puudutuslaake auttoi!!

Jouko

Hei Jouni!

Kiva kuulla ettei sattunut pahemmin, vaikka kyllähän tuossa olkapää vammassa on jo ihan tarpeeksi parantelemista.

Vaikka tällä ei ole mitään tekemistä sinun kaatumisen kanssa, mieleeni tulee tapahtuma jossa ystäväni loukkaantui meidän ollessa pikkupoikia. Loukkaantuminen sattui hieman vastaavanlaisessa kaatumistilanteessa mutta suksisauvan yläpää tunkeutui olkapään sijasta kurkkuun. Kaverini koetti samoin korjata alkanutta kaatumisliikettä suksisauvojen avulla, ja sauvoista toinen päätyi kaverini kitalakeen.

Suksisauvoissa olleet lenkit eivät olleet kiedottu ranteiden ympäri, ja sauvan pää pääsi hampaiden välistä tunkeutumaan kurkkuun vakavin seurauksin. Mieleen tulee aina silloin tällöin jos vauhtia olisi ollut lisää, niin sauvan pää olisi voinut painua vaikka kuinka syvälle.

Itse en ole tätä kivaa harrastusta harjoittanut sitten kouluvuosien, harrastuksen uudelleen aloittaminen ei varmaan olisi yhtään hassumpi idea. Muistaisin jossain nähneeni tuolla Brisbanen pohjoispuolella, olisiko ollut Mt Gloriousin lähellä ruohomäen jossa lasketeltiin. Tosin mäki oli vain muutaman kymmen metrin mittainen että, siinä ei voi puhua mistään laskettelusta.

Pikaista parantumista toivottelee
Jouko


- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

Raiwå

Jouni & Jouko & Jaaks & Muut

Eiköhän pitäisi esittää aloite ??

Ensivuonna  Dunderin vuosikokous Lumille

Eiköhän siinä olisi ihan kiva syy aloittaa uudestaan harrastus ????

Kaikki Puolesta


Kaikki vastaan ?
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

Jouko

Raivo,

Kuulostaa hyvältä, tässähän on vuos aikaa veistellä suksia...ja toiseks mä en ainkaan haluu joutua ton tiilikasan alle...:D


- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

Raiwå

Vai suksia meinasit suksiboxiin laittaa ???

Mihis kaljat sitten sopii ???:XXXX:nuttu::nuttu:
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

Jaaks

Hyva idea Raiwo :coolh

Sinne vaan lumille

Suksethan saa vuokrattua sielta, etta suxiboxiin vaan tarvittavat kipu-laakitykset:D

jounij

Mukana ollaan ajatuksessa ja 99%:lla varmuudella käytännössäkin. Käytännön syistä ehdotan majoitusta joko Thredbossa ("sievempi" kylä kuin Perisherin alueella olevat, ja Thredbossa on myös miellyttävämpiä after ski -paikkoja). Jos taas jengi - etenkin kauempaa tuleva - haluaa käydä hiihtämässä myös isommassa Perisher Blue -hiihtokeskuksessa, silloin kannattaa harkita yöpymistä Jindabynessä, josta on jotakuinkin sama noin 30 kilsan matka molempiin hiihtokeskuksiin.

Ajankohdaksi kannattaa valita joku (sopivasti pidennetty) viikonloppu elokuun alkupuolelta, joka on tilastojen mukaan lumivarminta aikaa.


Innostuu myös
Jouni
Canberra

Raiwå

Jouni & Jaax & Jouko :XXXX

Alpine Hotellin takkabaari kuulostaa ihan sopivalta "after ski" paikalta

Ja jos vielä saa kokouksenkin pidettyä siinä melskeessä ??

:XXXX:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

Jaaks

:XXXX:XXXX:XXXX

Raiwo :coolh

Takka tai ei, mutta hyvalta kuullostaa.
Kokous pidetaan ja hurrataan lippujen liehuessa

:XXXX:XXXX:XXXX

Tiimi10

No niin,

Kymppi-Tiimi ilmoittautuu aussivahvuuteen!

Olemme saapuneet maahan heinakuun alussa ja nyt alamme jo asettua tanne Sydneyyn. Asunnon etsinta oli yksi rulianssi - kaksi ja puoli viikkoa siina meni ilmoitusten perassa juostessa ja valitysfirmojen kanssa pelatessa, mutta mieleton tuuri kavi, kun loytyi makea tehtaasta renoveerattu asunto kaikkine kalusteineen alle kilometrin paasta yliopistolta!

Hiihtokeskuksiin se liittyy silla tavalla, etta asunto vapautuu vasta 30.7. ja meidan taytyy lahtea nykyisesta kampasta jo 25. paiva, joten paatimme hyodyntaa irtolaisuuttamme lahtemalla viikoksi Snowy Mountainsille.  Jarkyttavan kallis reissu, mutta jarkeilemme, etta kun ei ole asuntoa, voimme laskea hyvaksemme "400 dollarin alennuksen".

Emme ole vielakaan paattaneet, etta Perisheriin vai Thredboon. Talla hetkella siella on mahtava lumimyrakka, niin etta lunta pitaisi olla riittamiin molemmissa paikoissa.  Talla reissulla hissiliput ostetaan bussissa, joten viimeistaan matkanpaalla pitaa paattaa etta kumpi on kohteemme.

Raportoin olosuhteista sitten reissun jalkeen lisaa.

Terkkuja kaikille ja viela kiitos hyvista neuvoista koskien mm. laakkeiden maahantuontia, jatkojohtojen mukaan ottamista ja vuokraussuositusten hankintaa. (muille viela tiedoksi, etta naissa hakuilmoituksissa pitaa ilmoittaa myos suosittelijan "suhde" hakijaan, joten varmaan kannattaa pyytaa muiltakin kuin aiskalta ja iskalta)

T: Minttu

Jaaks

Tiimi 10 :D:D:D

Tervetuloa Ausseihin



Jaaks

jounij

Tervetuloa minunkin puolestani!

Saatamme jopa n?hd? siell? Lumivuorilla, sill? itse olen menossa sinne nyt lauantaina (jolloin tosin ei ole aikomusta hiiht??, vaan kenties k?yd? ratsastamassa). Sunnuntaina olisi tarkoitus hiihdell? mit? luultavimmin Perisheriss? ja viel? maanantaina Thredbossa (tai sitten p?invastoin). Hyvien s?iden salliessa pit?? m?keen p??st? viel? tiistainakin luultavasti Perisheriss?. Minut tunnistaa sitten p??ss? olevasta nelj?n tuulen hatusta!


Vihjaisee
Jouni
Canberra

Tiimi10

Okei Jouni lappalainen,

pidamme silmamme auki rinteessa, hissijonossa ja baarissa.

Omista varusteista sen verran, etta saaolosuhteet huomioon ottaen nyt kaduttaa, etta jatimme syoksylasit kotiin. Kumppani ilmoittii menevansa SIIHEN TOISEEN hiihtokeskukseen, kun sanoin, etta onneksi otin mukaan sukellusmaskin ja snorkkelin, etta sama kai mitka urheilukakkukat nenalla on!

Mita ilmeisimmin olemme Perisherissa la - to

Minttu

Raiwå

Jouni !!!!

Nelj?ntuulenhattu ???

Oletko koskaa k?ytt?nyt kahdentuulensellaista ???


:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

Milka

Ja mina kun luulin etta nama tuulijutut kuuluu yksioikeudella Headwindille...

:D:D:D:D

Mika ihme on neljantuulen hattu?

-Kysyy Blondi- :D:D

Raiwå

Milka :)

Nelj?n tuulen hattuko ?


Memories of Finland... Four-Winds' hat?
Nelj?n tuulen hattu in Finnish.

Wonder no more how the locals stay warm in Lapland!  If the decoration in hanging on the right ear, the man is married; if on the left ear, the man is unmarried; if on the forehead, he is coming from the pub... blue symbolizes the sky, red the fire and green the nature.



http://www.miteuro.org/faqlap.htm

Oleppa hyv? :)

Jos haluat kuulla kahden tuulen hatusta ?

Odotetaanko Jounin kipsinsekaista vastausta ???


:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

jounij

Moi!

Ja terkut lumilta - jota olikin riitt?v?sti ja t?n??nkin satoi koko p?iv?n lis??. Ensi viikonloppuna tulee olemaan Kliffaa!

En min? nyt niin tumpula suksieni kanssa ole, ett? joka reissulta palaisin paikkoja s?rkeneen?. Hyi Raivo, kun moista edes vihjailetkin... :)

Tiimi Kymppikin tuli tavattua antamani tuntomerkin perusteeella, vaikka t?n? vuonna n?m? lapinhatut, joita saamelaiset - ilmeisesti lakin p??ll? olevien nelj??n suuntaan osoittavien sakaroiden vuoksi - nelj?n tuulen hatuiksi kutsuvat, olivat yll?tt?v?n suuressa suosiossa: koskaan aiemmin en ole niit? Ossilan rinteiss? n?hnyt, mutta nyt n?in itse yhden tyt?n samanlainen lakki p??ss? ja kuulin raportteja muistakin havainnoista.

Kahden tuulen lakista en ole kuullutkaan!


Uteliaana odottamaan j
Jouni
Canberra

Raiwå

Jouni :)

Pois se minusta ett? vihjailisin teik?n hiihtotaitoje puutteesta 4.5 promillen m?mmiss? :)


Vai et ole kuullu kahden tuulen hatuista ?


Olen itse ?itini puolelta Oikaraisilta, n 30km Rovaniemelt? it??n p?in.

Ja lapsena olimme Rovaniemen markkinoilla, jossa olimme hattuja ostamassa.

Siell? aikamme kierrelty? tulimme kojun kohdalle, jossa oli iso kyltti: Kahden tuulen hattuja 20mk kpl.

Kun ?itini nosti hatun k?teens?, h?n alkoi nauramaan, johon Aslakki hymyillen vastasi, Jos yrith?t mhyy? pannuhathui, ei mene kauphaks, mutta jos kahdhen thuulen hathui myyt, ostaa ethel?n poijaat kaikhi mit? jakshat kanthaa authosta.


Menik?s t?m? (tosi) tarina suoneen ???




:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

jounij

Joo, meni jakeluun ja naurattaa...

Kaukana takana ovat muuten ne ajat, kun laskettelureppuni vakiovarustukseen kuului kolmen vartin viskipullo (joka siin? laskettelulomaviikon aikana hiljalleen rinteess? hupeni). Nyky??n ei en?? arvaa ottaa yht? laitis-stabia enemp?? ennen kuin after skiill?.

Miksih?n muuten suomalaiset k?ytt?v?t t?st? hiihtop?iv?n j?lkeisest? huvittelusta englanninkielist? termi? after ski, kun ainakin ossienglannissa siit? k?ytet??n ranskankielist? termi? Apres Ski?!

Suomalaisten intoa englanninkielisiin sanoihin ja sanontoihin usein h?mm?stelev
Jouni
Canberra

Raiwå

Jouni :)

Kerros muuten, miten t?m? seuraava juttu liittyy siihen Zuomalaisten ?FTERSKI hysteriaan ???



 
NKL:n tasoa esiteltiin Akateemisen kyyk?n MM-kisoissa
 
Lyhyesti sanottuna: muilla joukkueilla ei ollut nokan koputtamista, kun Finnhits (joukkueen nimi) pelasi koko turnauksen 10 pisteen ottelukeskiarvolla. Varsinkin puoliv?lieriss? tehty kent?n tyhjennys 14 kartulla her?tti ansaittua huomiota. Jos joku ei aikaisemmin tiennyt, ett? lappeen Rannassa pelataan ammattilaiskyykk?? opiskelijapiireiss?, nyt tiet??! Siit? piti huolen viimeist??n finaali, jossa Suomen Kyykk?liiton kes?sarjan mestaripelaajilla vahvistettu(!) tamperelaisjoukkue joutui n?yrtym??n lopputuloksen ollessa 10-24. Finaali sai arvoisensa p??t?ksen, kun NKL-joukkueen nelosheitt?j? Ahonen todisti heittotarkkuutensa vasurilla yleis?n pyynn?st?.

Kolmen vuoden tauon j?lkeen saatua MM-voittoa l?hdettiin v?litt?m?sti juhlimaan kotipaikkakunnalle, ja talvikyyk?n tasossa j?lkeen j??neet tamperelaiset j?tettiin kuuntelemaan heille sopivaa afterski musiikkia: El?kel?isi?.

Joukkueessa pelasivat: Jaakko Akkanen (kapteeni, nelosheitt?j?), Tero Lintunen (aloittaja), Jukka Tanninen (kakkosheitt?j?), Juha ?Onni? Varis (kolmosheitt?j?) ja Jussi Ahonen (nelosheitt?j?).

Ps. P?iv?n k?ytetyin kommentti: "Ei oo reiluu n?? on jotain ammattilaisii!"
 
 



:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

jounij

Oikea sanavalinta olisi ollut "kyyk?n j?l?keen". Tai miksei toisella kotimaisella "efter kyykk?"? (Onko kyyk?lle ruotsinnosta?)


Kieli poskessa pohtii
Jouni
Canberra

datapair

Jouni!

Suomalaisuotsalainen suursanakirja (Cannelin, Hirvensalo, Hedlund, 1976) valistaa; Kyykk? (keila) k?gl/a -an -or. Kyykk??j?, k?gelspelare. Parempaa tietoa ei ole t?h?n h?t??n kun en ole alan harrastaja.

terveisin Tapio

Raiwå

Tapsa :)

Mites se liittyy AFTER SKI sanoihin ??


:D


:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

datapair

Raivo!

Kun juuri t?m?n otsikon alla kysyt??, niin eik? ole kohteliasta vastata kun tieto sattui olemaan tossa parin metrin p??ss??

terveisin Tapio

Raiwå

Tapsa :)

Niinkuin huomaat, on minulla se aika kuukaudesta meneill??n ?

Ja vastaukseksi annan siin? tapauksessa, Jaa !!  Aijaa ??


Ja selvityst? odotellessamme j??mme kuuntelemaan taukomusiikkia suosituista arkistoistamme.
Aloittakaamme kaksi kertaa k?ytetyn rankin huudolla, ojaan kaataessa :)


:XXXX:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

zetax

Onko naissa hiihtokeskuksissa mursikkahiihto mahdollisuuksia? Kiinnostais vaan tietaa, tosin mun pitais varmaankin olla polkupyoran paalla tuolloin kesa-heinakuussa ellen siirra reissua syksymmalle. Olis silloin Perthissa se rallikin.
Aluksi katselin ettei taalla Sydneyssa olisi minkaan nakoisia polkupyorailymahdollisuuksia mut ei se niin pahalta nayta. Mutta en kylla ala harjoittelemaan taalla kaupungissa.