Aihe: Takaisin Suomeen - virhe?!?

[ausseihin!]

Niin siinä sitten kävi, että viiden vuoden Australiassa asumisen jälkeen, olemme palaneet Suomeen. Kaksi ja puoli kuukautta eloa armaassa kotimaassa takana ja päivääkään ei kulu, etteikö ajatukset käänny (useaan kertaan päivässä) siihen, miten sinne pääsisi takaisin. Osasimme odottaa paluumuuton olevan hankalaa eikä sitä helpota se, että emme olisi vielä halunneet palata, mutta silti menee yli kaikkien ennakko-odotusten kuinka vaikeaa tämä todella on. Toisaalta emme jäämistäkään ajatelleet, joten ajankohta paluulle lasten koulun näkökulmasta oli oikea ja loppujen lopuksi syy sille, miksi päätimme palata. Haluamme kuitenkin, että lapset oppivat asioita Suomesta ja ennen kaikkea ettei suomenkieli pääse ruostumaan liiaksi. Ovat nyt englanninkielisellä luokalla ja koulunkäynti sujuu ihan mukavasti, hirveän paljon enemmän täällä joutuvat töitä kyllä tekemään. Suomessa puhutaan siitä, että lapsuus loppuu, kun koulu alkaa. Nyt tajuan, mistä moinen. Koulunkäyntiin Australiassa en tätä kyllä pysty yhdistämääm mitenkään.

Niin, oliko mulla jotain kysyttävää. Ei varmaan. Lähinnä vain lukisin mieluusti, jos joku on tehnyt niin, että on palannut Suomeen mutta huomannut, ettei täällä enää voi olla ja lähtenyt takaisin Ausseihin. Mitkä asiat ajoivat pois? Miksi halusitte takaisin? Entä onko heitä, jotka päättivät ehdottomasti palata takaisin Australiaan, mutta huomasivat ajan kanssa, että on täällä sittenkin ihan ok olla. Miksi jäitte? Ja ihan siitäkin voisin lukea, että miksi et sieltä ikinä tule pois.

[Brisvegas]

Itse asuin aikoinaan etelä-euroopassa monta vuotta kunnes palasin Suomeen (silloin ei minulla ollut vielä lapsia). Olin innoissani päästessäni takaisin Suomeen kunnes huomasin ettei kukaan hymyillyt ratikassa. Eikä kaupassa. Eikä hirveesti muulloinkaan. Silloin hetken mietin, että mitä oli nyt tullut tehtyä. Talvi-ihmisenä olin kuitenkin innoissani, kun etelä-Suomeen saapui kunnon talvi. Ja seuraavana kesänä olin jo "sopeutunut", vaikka olikin hirveä "koti-ikävä" entiseen kotimaahani.
Sitten sattui tilaisuus muuttaa Australiaan. En ollut hirveän innoissani, mutta lähdimme kuitenkin perheeni kanssa. Ensimmäinen vuosi oli aika vaikeaa minulle, kun en hirveästi tuntenut ketään ja satuin olemaan vielä kotona lasten kanssa. Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin koko ajan menossa
Mutta ei mene päivääkään etteikö olisi ikävä Suomeen (ja ylipäätään eurooppaan!). Ymmärrän muiden suomalaisten haluja päästä tänne ja täällä olleiden haluja asua täällä koko loppuelämä, mutta meitä on moneen junaan ja muutaman vuoden päästä haluaisin muuttaa takaisin Suomeen (ja laittaa lapset siellä kouluun). Tiedän kyllä senkin, että mitä kauemmin täällä olen niin sitä vaikeampaa on lähteä. Eräs ystävä joka on asunut ympäriinsä sanoi rajan olevan yleensä 3vuotta. Sitä ennen kun lähtee niin se on ihan "ok", mutta sitä kauemmin mitä maassa asuu sitä vaikeampaa se lähtö on.
Jos jotain olen oppinut niin se, että kun ehtii asua muualla niin koti ei ole enää oikein missään. Sitä haluaisi rakentaa oman utopia-maansa, jossa saisi valita kaikki hyvät puolet niistä maista missä on asunut (eikä tietenkään yhtään huonoa puolta).
Ja sitten myös se, että elämä on aika pitkä. Nyt ollaan täällä, muutaman vuoden päästä ehkä muualla. Ja sitten voi aina palata, toivottavasti, jos niin haluaa. Ehkä sitten eläkeiässä voi asua 6kk euroopassa ja 6kk täällä Australiassa...aina saa toivoa eikö

[ausseihin!]

Kiitos Brisvegas, kun kirjoittelit ajatuksiasi. Kauanko olette Australiassa asuneet? Meille mahdollisuus lähteä tuli kanssa aika yllättäen tai lähinnä päätös piti tehdä nopeasti. Päätimme ottaa mahdollisuuden vastaan ja niin pakkasimme kamat ja lähdimme kahden pienen lapsen kanssa maapallon toiselle puolelle. Sopeutumiseen meni pitkä aika, sanoisin että vasta lähempänä kahta vuotta alkoi tuntua siltä, että täällä tai siis siellä on hyvä olla. Siinä vaiheessa tietysti vielä ikävöin Suomea paljon, varsinkin kun olin raskaana ja odotin meidän kolmatta, niin kaipasin kovasti Suomea, erityisesti kylmää raikasta ilmaa. Kuinka hassulta tuo nyt tuntuukaan, kun täällä kolmen asteen lukemissa jäädyn ja tunnelmat ovat aivan päin vastaiset. Mutta Suomi-ikävä hävisi vähitellen aikalailla kokonaan ja noin neljännen vuoden kohdalla alkoi ajatuksiin jo ilmaantua mahdollisuus jäädä Australiaan pidemmäksikin aikaa ties vaikka kokonaan, siis niin kokonaan, kun elämästä nyt ylipäänsä voi tietää. Mutta kyllä siellä koko ajan sellainen tietty eurooppalaisuuden kaipuu oli. Vaikea pukea sanoiksi, ehkäpä sellainen kulttuurin ja historian kaipuu. Mutta isot ristiriidat jakoivat mieltäni juuri lasten kouluun ja suomenkieleen liittyen. Ja sitten loppui työt, joten päätös tehtiin oikeastaan meidän puolesta. Uutta työtä ei Newcastlesta enää löytynyt ja emme haluneet kuitenkaan muualle maansisällä muuttaa, vaan elämämme oli siellä, missä olimme viisi vuotta olleet. Paikat ja ihmiset juuri siellä tekivät Australiasta meidän kodin. Ja vaikka emme millään olisi halunneet lähteä, tuntui kuitenkin myös siltä, että on aika kokeilla Suomessa asumista.

Sen tunnistan, että yhtä kotia ei varmasti enää ole. Olo pysynee jakautuneena valitsi sitten pysyvämmäksi asuinpaikakseen Suomen tai Australian. Meillä on nyt sellaista viritelmää, että katsomme kaksi vuotta ja sitten, jos vielä haluamme takaisin, yritämme etsiä keinon. Ihan heti emme kuitenkaan voi luovuttaa. En tosin tohdi edes ajatella, millainen shokki meidän uudelleen muutto läheisille ihmisille täällä Suomessa olisi, vaikka olemme sen kyllä avoimesti sanoneet, että mahdollista se on. Mutta en mieti sitä nyt, vaan yritän jollain tavalla sopeutua tänne, vaikka juuri nyt ei yhtään huvittaisi. Viisi vuotta no worries meiningissä asuneena tökkii kaikista eniten suomalainen suorituskeskeinen elämä, joka alkaa jo lapsilla koulun ensimmäisillä luokilla.

Mitä sinä Brisvegas Suomesta eniten kaipaat?

[RUU]

Sopeutumiseen meni pitkä aika, sanoisin että vasta lähempänä kahta vuotta alkoi tuntua siltä, että täällä tai siis siellä on hyvä olla.

Tahan on helppo samaistua. Me tulimme aluksi kahden vuoden ajaksi, mutta kun 1.5 vuoden kohdalla oli aika miettia mita tehdaan (paluu, jaaminen, muutto muualle), tajusimme etta vasta siina vaiheessa olimme sopeutuneet riittavasti alkaaksemme ymmartaa ymparilla olevaa yhteiskuntaa ja ihmisia. Olisi ollut ennenaikaista palata siina vaiheessa, joten paatimme ottaa jatkoajan jotta voimme nauttia siita, mita olimme juuri loytamassa.

[Brisvegas]

Tässä tulee ensi kuussa kaksi vuotta täyteen ja tosiaan sopeutuminen on jo hyvällä mallilla.
Ymmärsin "ausseihin!" että teillä on koko perhe suomalaisia. Kun meillä on mies aussi ja lapset siis puolikkaita ja se varmaan vaikuttaa siihen miltä täällä tuntuu. Siis ei ole sillä tavalla ketään jonka kanssa sitä koti-ikävää jakaa vaikka kyllähän se on mukavaa kun voi puhua suomea lapsille. Toisaalta siinä on taas se hyvä puoli, että miehellä on täällä perhettä niin ei ole ihan juureton olo.
Ajattelin, että mitä sieltä Suomesta kaipaan ja aika paljolti se kyllä liittyy perheeseen, veljien lapsiin ja niin pois päin. Että ehkä se on enemmän sellaista eurooppa-kaipuuta myös, voi reissata eri maihin ja kulttuureihin helposti eikä siihen välttämättä kulu paljoa rahaa. Ja eri maiden ruoka-aineita on helposti saatavilla eikä ne maksa maltaita. Jos Australia olisi vain hiukka lähempänä, esim yhden lennon päässä Suomesta niin johan helpottaisi tämä ikävä
Mutta jos konkreettisia asioita ajatellaan niin ns. vihreänä ihmisenä hieman inhottaa tämä autojen palvonta täällä, iltaisin hankala liikkua kävellen mihinkään kun katuja ei niin hyvin valaista eikä joka kadulla ole edes jalkakäytävää. Tuntuu, että täällä myös kulutetaan krääsään hirveästi rahaa eikä täällä juurikaan kierrätetä mitään, tai ainakin paljon vähemmän kuin Suomessa. Ja näin lapsia ajatellen, niin täällä meidän hoodeilla Brisbanessa lapsia ei juurikaan näy kaduilla leikkimässä eikä pyöräilemässä (ilman vanhempaa) ja se tuntuu jotenkin surulliselta. Monet sanoo, että täällä on liian vaarallista antaa lasten kävellä yksin/keskenään kaduilla, mutta onkohan noin? Luulen, että täällä vain media hypettää liikaa niitä läheltä piti tapauksia (vaikka tiedän, että täälläpäin on ikäviä lasten kidnappauksia myös tapahtunut). Mutta faktoja minulla ei tuosta ole, mutu-tuntuma vain. Että jos Suomessa ei ole lapsuutta koulussa niin tuntuu ettei sitä täällä ole koulun ja kodin ulkopuolella. Mutta saatan hyvin olla väärässä.
Se täytyy kyllä myöntää että ei-aamuihmisenä herääminen täällä on paljon helpompaa kuin Suomessa. Eipä se lämpö ja auringonpaiste ole pahitteeksi...
Hyvä ettette ole vielä antaneet siellä Suomessa periksi. Ehkä ystäväni oli väärässä siitä 3vuoden rajapyykistä, ehkä se onkin se kaksi vuotta. Sen kun jaksatte niin ehkä se Suomi sitten on antanut näyttää niitä ihaniakin puoliansa.

[Silppu]

Oma näkemykseni on, että on hyvä oleilla siellä Suomessa ainakin kerran pidemmän aikajakson, että osaa arvostaa sekä Australian että Suomen hyviä puolia. Meidän perhe muutti 8,5 vuotta sitten ja sen jälkeen ollaan oltu Suomessa kaksi reilun puolen vuoden jaksoa. Molemmat kerrat olivat upeita kokemuksia, jotka vahvistivat tunnetta, että Suomi on monessa suhteessa todella hieno maa asua, mutta Australia on kuitenkin kotimaamme. Aurinkoa ja positiivista kulttuuria ei noin vain saa sinne siirrettyä.

Emme muuttaneet Suomeen takaisin sillä ajatuksella, että jäisimme sinne pysyvästi asumaan. Niinpä suomalaisen yhteiskunnan hienoja asioita oli helppo tarkastella loskan keskellä kun tiesi, että Queenslandin lämpö ja hiekkarannat odottavat kotona.

Oletteko miettineet, että ottaisitte tämän Suomeen muuttamisen väliaikaisena projektina, eli päättäisitte muuttavanne takaisin Australiaan vaikka vuoden tai parin päästä. On nimittäin aivan erilaista asua Suomessa tuo aika kun koko ajan tietää että tämä on nyt vain väliaikaista, ja pian päästään takaisin unelmien maahan. Siten teidän takaisin Suomeen muuttaminen ei olisi ollut virhe miltään kantilta katsottuna. Ja jos nyt lopulta käykin niin, että parin vuoden päästä päätätte sittenkin asua Suomessa,  niin ette ainakaan olleet allapäin paluumuuton takia. Niin tai näin, aina parhain päin. Valinta on teidän.

Suomessa voisitte keskittyä vaikka etätyömahdollisuuksiin, opiskeluun, yrittäjyyteen tai mahdollisiin tuleviin työkomennuksiin, joita voisi sitten hyödyntää Australiassa. Meidän perheen sopeutumista helpotti joustava etätyö, joka mahdollisti lifestylen unelmaympäristössä lähellä palmuja ja rantoja.

[ausseihin!]

Kiitos vastauksestasi Brisvegas. Samoja juttuja mä kanssa Ausseissa inhosin. Nyt kun on takaisin Suomessa niin onhan se kivaa, kun voi kierrättää lähes kaiken. Ei sillä, että kyllä me Ausseissakin laitettiin sinne kierrätyspönikkään kaikki, mitä sinne sai laittaa. Mietin vain, että ihanko oikeasti joku tekee sen jätteiden lajittelun jossain. Autoilua tulee taas harrastettua täällä Suomessa enemmän, koska koulut ja harrastukset ovat kaukana. Australiassa ne oli lähes kaikki kävelymatkan päässä ja mähän sitten muksuja kävellytin ympäri kaupunkia. Newcastle on suht käveltävä kaupunki, jos asuu keskeisellä paikalla. Mutta valosan aikaan.
Mitä tulee tuohon lasten yksin liikkumiseen niin mä en kyllä koe, että se olisi millään tavoin lapsuuden menettämistä, se on vain tarkemmin varjeltua siellä. Erilaista kuin Suomessa, jossa lapset voivat liikkua varsin itsenäisesti ja leikkiä pihamailla ilman vanhempien valvovaa silmää. Sehän on varsin poikkeuksellista koko maailmassa. Eli jos suomalaisen lapsuuden laittaa mittariksi, että sitten se vastan on oikeaa, niin maailmassa ei lapsuutta missään muualla olekaan kuin Suomessa. Onhan se lapsille vapaampaa ja vanhemmille helpompaa, kun ei tarvitse olla koko ajan lasten perään katsomassa, mutta ei sekään ole ongelmatonta. Vaikka olen itse lapsuuteni Suomessa elänyt ja lopulta vain viisi vuotta ollut täältä pois, niin on sekin ollut aikamoinen shokki, että yhtäkkiä pitäisi päästää nuo mukelot ilman minkään sortin valvontaa menemään. No aikalailla rajoitettua se onkin moneen ikävätoveriin verrattuna, pienin askelin etenemme. Australiassa lasten koulusta vanhempia ihan ohjeistettiin, ettei lapsia pitäisi päästää yksin kouluun kävelemään. Onhan se tietysti surullista, että ympäröivä yhteiskunta ei ole niin turvallinen, että lapsi voi siellä turvallisin mielin yksin liikkua. Mutta sehän tässä Suomen massa on, että turvallista on niin kuin hiekkalaatikolla, mutta samalla myös samperin tylsää.

Silppu, teillä on ollut aika mainio tuo, että olette tulleet ja menneet maiden välillä. Miten teidän lapset tästä tykkäsivät? Olettaen siis, että on lapsia. Olivatko eestaas mennessä kouluikäisiä? Meillä on nyt tosiaan ajatuksena, että kaksi vuotta olemme täällä ja sinä aikana hahmottelemme millä keinoin voisimme palata, jos sitä edelleen haluamme. Ei me voida ajatella, että tämä on pysyvää, ei kertakaikkiaan vain voida. Toisaalta ei meillä ole mitään takuita, että takaisin pääsisimme. Mutta eiköhän etsivä aina keinot löydä.

[Silppu]

Jos Suomi-muuttonne on vain väliaikaista, niin ei muuta kuin PR-viisumi sisään ja iloisella mielellä eteenpäin. Jos tuo viisumiasia selviää niin eihän teillä ole mitään syytä olla allapäin. Lapset oppivat suomen ja te tapaatte sukulaisia ja ystäviä. Suomalainen joulu on pian edessä ja upeat vuodenaikojen vaihtelut. Laadukas kulttuuritarjonta sekä yhteiskunta joka toimii yhtä varmasti kuin junan vessa.

En nyt lähde listaamaan tähän suomalaisen yhteiskunnan haittapuolia, vaan lähinnä rohkaisen ajattelemaan positiivisesti. Se kun ei ole suomalaisille mitenkään luontaista, vaan sitä pitää tietoisesti opetella ja Suomessa vieläpä ilman valtakulttuurin tukea. Meillä sopeutuminen suomalaiseen kulttuuriin vei yllättävän vähän aikaa, ehkä pari kuukautta. Jotenkin se melankolinen sokea piste lötyi meiltä aikuisilta nopeasti, lienee aivan selkäytimessä. Ja kun tosiaan ei tarvinnut ajatella että täytyy jäädä Suomeen. Lapset olivat alle kouluikäisiä joten sopeutuminen heilläkin oli varsin luontevaa. Vieläkin muistavat kaiholla lumen ja hoitopaikan kaverit. Tosin me vanhemmat tuskin unohdamme kurahousu-toppahaalari pukemis-showta minkä saimme kokea ensimmäistä kertaa omien lapsiemme kohdalla.

Tuli mieleeni myös se, että josko muuttaisitte takaisin johonkin toiseen osavaltioon. Niin olisitte kokemusta rikkaampia myös siltä kantilta. Aika moni suomalainen on tehnyt siirron kohti pohjoista ja subtrooppista vyöhykettä. Mitä pohjoisemmaksi mennään niin sitä rennommaksi elämä muuttuu. Lienee ihan ilmastonkin syytä että näin on. Me asumme Sunshine Coastilla, joka on aivan ideaali ympäristö lapsiperheelle. Monesti ihmettelen että missä muuallapäin maailmaa tavallinen työtätekeväinen voisi edes kuvitella asuvansa omakotitalossa lähellä subtrooppisia hiekkarantoja ja toimivia palveluita. Haluan tällä vain sanoa, että unelmanne Australiaan paluusta voi olla jotain aivan muuta kuin mitä olette aimmin kokeneet tai unelmoineet. Se voi olla vaikka Melbournen rikas kulttuuritarjonta, tai Tasmanian erämaisemat. Tai sitten vaikka elämä Suomessa järven rannalla. Riippuu teistä mitä elämältänne haluatte. Se miten viihdytte siellä missä asuttekin riippuu paljolti asenteesta. Teillä on upea aika Suomessa, ottakaa siitä ilo irti. 

[ausseihin!]

Kiitos Silppu rohkaisevasta viestistä. Siis eihän me nyt satavarmoja olla, että tämä on väliakainen tämä muutto tänne pohjolan perukoilla. Sen ajatuksen voimalla me vain nyt eteenpäin porskutamme. Lapset kun ovat tosiaan jo kouluikäisiä ja ei tuo teini-ikäkään ole vanhimmalla enää kovin kaukana, niin ees taas meno on jo hieman kinkkisempää. Tällä hetkellä kaipaamme tietysti Australiasta juuri sitä paikkaa ja niitä ihmisiä, jotka sinne jätimme. Mutta tietysti ajatus jossain muualla asumisesta voi kehittyä ajan kanssa. Ihan kaikkein upeinhan olisi Wanaka Uuden-Seelannin eteläsaarella, jos voisi aivan vapaasti valita missä asuu. Ja olet kyllä aivan oikeassa, että asenne se ratkaisee. Yritän aina muistuttaa itseäni, etten vaipuisi epätoivoon, mutta vaikeaa se on.

[Haagalainen]

Ihan kaikkein upeinhan olisi Wanaka Uuden-Seelannin eteläsaarella, jos voisi aivan vapaasti valita missä asuu.

Mutta Wanakan alueellahan on paikallisen talven aikaan ajoittain hyisen viileää. Pakkasta on mitattu parhaimmillaan lähes 10 astettaa, ja lumi- ja räntäsateitakin esiintyy. Ei se alue ainakaan loska-allergikoille sovi.

[ausseihin!]

Meille sopii kyllä vuodenaikojen vaihtelut, ja loskakausukin menee, kun on sopivassa suhteessa muihin kausiin. Kova kuumuus ei suinkaan ollut lempijuttuja Australiassa. Mutta Aussit on ok, sieltä pääsee Uuteen Seelantiin varsin kätevästi  .

[Mesi]

Se on se kulttuurishokki, jota nyt käyt läpi. Tänne Ausseihin päinkin tullessa se tulee, joten miksi ei takaisinmuuttaessa. Itse olen nyt ollut 8kk Ausseissa ja jo monta kertaa olen ollut lähdössä takaisin Suomeen. Töitä on vaikea saada (niitä ei ole), ja systeemit ei toimi ja joka asiaa saa selvtellä monta päivää vaikka joku muu mokaa jne jne. Kovasti olen Suomesta kaivannut toimivaa yhteiskuntaa ja sitä, että asioihin ja ihmisiin voi luottaa.

Pikkuhiljaa kulttuurishokki on alkanut laimentua (toivottavasti), mutta varsinkin niinä hetkinä, kun on vähän vaikeaa, tuntee olevansa niin kovin kaukana kotoa. Meillä on kolmen vuoden viisumi ja tällä hetkellä näyttää vähän heikolta, että saataisiin pysyvä viisumi. Toisina päivinä olen sillä kannalla, että se pr olisi mukava olla taskussa ihan varmuuden vuoksikin, mutta toisina päivinä olen erittäin mielelläni lähdössä takaisin Suomeen, kunhan tämä viisumi loppuu tai jopa aiemmin. Meillä on ollut hankala alku, joka varmasti näihin tunteisiin ja mietteisiin vaikuttaa, mutta aika näyttää kuinka käy.

Tsemppiä sinne Suomeen ja koita katsoa niitä hyviä puolia siellä. Siellä on niitä kuitenkin loppujen lopuksi paljon. Itselläni on silmät avautuneet hyvin paljon ja arvostus Suomea kohtaan on noussut huimasti täällä olon aikana.

[sunrise.]

Kyllä mielestäni jos saisin siis valita niin olisin Australiassa,tämä Suomen taloudellinen tilanne ei ole eikä tule tulevaisuudessa olemaan mitenkään hyvä.
Ns.Hyvinvointivaltio joutuu karsimaan palvelujaan kovallakin kädellä lähitulevaisuudessa,nykyinen hallitus ei pysty johtuen laajasta hallituspohjasta leikkauksia tekemään joten asiaa hoidetaan nyt seuraavat vuodet velkarahalla.Joskushan ne velatkin on maksettava tai ainakin lyhennettävä,mistä sitten otetaan rahat?Monet valtionyhtiötkin on myyty tai ollaan myymässä,veronkorotukset eivät juuri tuota kun ihmisillä ei ole töitä.Tänä vuonna on irtisanottu/lomautettu 78000 ihmistä,se on tosi paljon,vielä ns.liitonpäivärahat juoksee mutta miten sitten kun ne loppuvat ja ei löydykkään heti töitä?

Itse perheellisenä ajattelen lapsiani ja heidän tulevaisuuttaan ja olen aika varma kummassa maassa heillä olisi se parempi tulevaisuus.Toivottavasti olen oikeassa

[Silppu]

Komppaan JY:tä. Suomessa on edessä parina seuraavana vuosikymmenenä melkoinen savotta hyvinvointiyhteiskunnan purkamisessa yleislakkoineen jne, oli sitten hallituksessa mikä puolue tahansa. Devalvaatiotakaan ei voi enää käyttää euron takia. Suomea vaivaava ns. kestävyysvaje muodostuu paljolti ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että suurten ikäluokkien tilalle ei ole kasvamassa riittävästi veronmaksajia. Mitä pidemmälle tulevaisuuteen kriittisiä leikkauksia siirretään, niin sitä varmempaa on paluu luokkayhteiskuntaan, eli jako köyhiin ja rikkaisiin. Mutta kun eletään demokratiassa, jossa enemmistöllä (=etujaan valvovat eläkeläiset) on valta niin en voi olla kovin toiveikas suomalaisen nuoren sukupolven tulevaisuuden suhteen. Toivottavasti ei tarvitse mennä aivan yhtä syvän muutoksen kautta kuin Kreikka, Irlanti tai Islanti ovat menneet.

Harva edes tietää, että 2000-luvulla tehtiiin "eläkeuudistus" joka käytännössä tarkoitti sitä, että nuori polvi (60-70 luvulla ja myöh. syntyneet) maksavat suurten ikäluokkien eläkkeitä. Hyvä jos puolet eläkesäästöistä on se todellinen summa mitä jää omaan elämiseen sitten joskus.

Toki Australiallakin on omat ongelmansa, kuten vahva riippuvuus kaivossektorista ja väestön ikääntyminen, mutta tulevaisuuden tilannetta helpottaa mm. valtaisat öljy- ja maakaasulöydöt, jotka takaavat vientituloja vuosikymmeniksi eteenpäin. Pinta-alaltaan suuren maan luonnonvarojen määrä suhteessa asukkaiden lukumäärään on varsin suotuisa. Väestöjakaumaa taas helpottaa tasainen koulutettujen siirtolaisten virta ja englanninkielinen valtakulttuuri.

Jos nyt ihan itsekkäästi ajattelee, niin mielestäni paras vaihtoehto Suomeen kaipaavalle olisi hankkia kaksoiskansalaisuus ennenkuin palaa takaisin Suomeen. Hieno perintö lapsille. Ja onhan siinä itsellekin takaportti pahan päivän varalle, eläkepäiviksi jollei muuten.

[sim]

Kulttuurishokki paluumuuton yhteydessä on järjestään vaikeampi kuin itse muuton; osittain tämä johtuu siitä että ihmiset eivät sitä osaa odottaa, kun oletetaan palaavan tuttuun ja turvalliseen - mutta siinä välissä onkin muuttunut sekä itse että maa johon on palaamassa. Tämän olen itsekin muutaman kerran useammasta eri maasta palatessa kokenut ja Suomeen paluu on aina ollut vaikeampaa kuin "vieraaseen" maahan muutto. Kyllä sitä kuitenkin Suomeenkin tottuu parissa vuodessa ja elämä alkaa sujua sielläkin. Sanon kuitenkin "tottuu" eikä "sopeutuu", koska tiettyjen asioiden osalta en usko että sinne koskaan enää ulkomailla pidempiä jaksoja asuneet täysin sopeutuvat.

Olen myös Silpun ja JY:n kanssa samoilla linjoilla että Australian keskipitkän aikavälin tulevaisuudennäkymät ovat paremmat kuin Suomen. Pitkällä aikavälillä voi käydä niin että Suomi lukeutuu Australiaa enemmän ilmastonmuutoksen "voittajiin" (sikäli kun siinä voittajista voidaan puhua), mutta voi käydä myös toisin päin - näitä alkaa olla niin vaikea ennustaa että ne voi kohtuuturvallisesti jättää huomiotta. Se kuitenkin on todettava että tietynlaista suojautumista ylikansallisilta katastrofeilta (olivat ne sitten muodoltaan mitä vaan) itsekin olen Australiasta tullut perheelleni hakemaan - toistaiseksi myös olemme tänne jäämässä. Kaksoiskansalaisuus pallon eri puolilta on joka tapauksessa mielestäni ns. Hyvä Juttu.

[ausseihin!]

Kiva, että on syntynyt keskustelua. Kulttuurishokkihan tämä on, jota kyllä osasin odottaa ja yritin kai siihen myös varautua, mutta silti se on iskenyt ilman pihalle. Ei sitä vain voi tajuta, ennen kuin sen kokee. Moni asia, joka aikaisemmin tuntui itsestään selvyydeltä ei sitä enää ole. Enää ei pysty ajattelemaan asioista niin kapeasti kuin täällä ajatellaan ja toimia sen mukaan. Tai kai se pitäisi, jos aikoo "sopeutua" ja "tottua". En tiedä, mutta kiitos vielä, kun olette kirjoitelleet tuntemuksianne asiasta.

Minua kiinnostaisi kuulla, miten te Australiaan jääneet olette työstäneet sen, että esim. lasten isovanhemmat ovat Suomessa (olettaen, että eivät ole muuttaneet perässä). Miten isovanhemmat ovat suhtautuneet?

[sunrise.]

Itketään nyt vielä,,Jonkun arvion mukaan Suomeen tarvittaisiin v.2020 mennessä 500000 uutta siirtolaista paikkaamaan suurenikäluokan poistumaa,mistä nämä "siirtolaiset" oikein otetaan?Euroopastako?Tuskin.Euroopassa Suomi tunnetaan hyvästä sosiaaliturvasta ja että kaikki annetaan suurinpiirtein eteen.

Kun itse menin Australiaan 90-luvulla ei ollut turvia(tuskin nytkään)2 vuotta tuli tulla toimeen omillaan,oli pakko yrittää olla työn syrjässä kiinni ja juuri näinkin tulisi Suomessa mennä että "siirtolaiset" totutetaan heti töihin,muuten homma ei vaan toimi.Kuinka moni Eurooppalainen ihan tosissaan tänne Suomeen edes tulisi?Täällähän on joskus aika kylmäkin

Mitä tulee tuohon kaksoiskansalaisuus asiaan niin kehoittaisin kaikkia asiaa harkitsevia tutustumaan pykäliin huolella.

[m2rre]

Tältä mustakin tuntuu täällä Suomessa joka päivä - virheeltä. Asuin 7 vuotta sitten Australiassa vain puol vuotta, ja kerkesin sopeutua sinne todella hyvin. Nyt seitsemän vuotta Suomessa olleena en oo vieläkää sopeutunu tänne. Lukiot on tehty ja korkeakoulua käydää, mut aiotaa kyllä mieheni kanssa suunnata Ausseihin tässä lähivuosina, ehkä jo ensi vuonna Tää kulttuuri ja pimeys on vaa nii vaikeaa, sikshän täällä vaa harvat pärjää.

[Silppu]

Minua kiinnostaisi kuulla, miten te Australiaan jääneet olette työstäneet sen, että esim. lasten isovanhemmat ovat Suomessa (olettaen, että eivät ole muuttaneet perässä). Miten isovanhemmat ovat suhtautuneet?

Lähtökohtaisesti siirtolaisuuteen meillä kuuluu se, että isovanhempien hoitoavun varaan ei lasketa. Koska kyseessä on oma valinta, niin ei sitä sitten enää harmitella vaikka täkäläisillä isovanhemmat tuntuvat olevan merkittävä osa lastenhoitoa, jos vain asuvat lähellä. Eivät lapset siitä kärsi, kun oppivat jo pienestä elämään kaukana omista isovanhemmistaan. Me ollaan saatu myös eräs australiansuomalainen "mummi", jolla ei ole omia lapsia. Huomasimme myös, että kun ollaan oltu Suomessa, niin isovanhemmilla ei ole ollut juurikaan aikaa/voimia/mahdollisuuksia hoitaa lapsiamme tai viettää aikaa heidän kanssaan. Niin ei se tilanne oikeasti niin suuresti poikkea Suomessakaan tältä osin, vaikka asuttaisiinkin lähempänä. Ja lopulta, eihän me asuta kuin noin yhden vuorokauden matkan päässä, jos hätä tulee. Aikoinaan matkaan meni sama aika hevosella välillä Oulu - Helsinki.

Isovanhempien suhtautuminen muuttoon oli hyvin erilaista. Hyvää ja huonoa. Tämä on kuitenkin meidän elämämme, ja myös isovanhempien on osattava päästää irti ja antaa lasten valita oma tiensä vaikka veisivät lapsenlapset mukanaan. Isovanhempien luopumisen tuskaa helpotti heidän vierailunsa luonamme.

Jos isovahemmat alkavat syyllistämään, niin on hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan tilannetta. Syyllistäminen, vaikka se olisikin puettu ikävän muotoon, on pohjimmiltaan itsekästä, eikä rakastavaa välittämistä. Sen ymmärtäminen auttaa reagoimaan tilanteeseen rakentavasti, ilman että lähtee itse tuohon kieroutuneeseen asetelmaan mukaan.

Ikävän ym. käsittely voi olla hyvinkin kasvattava kokemus meille kaikille josta voi myös oppia. Lähes kaikki siirtolaiset ovat kokeneet saman. Oikea positiivinen asenne ratkaisee tässäkin.

[SaQ]

Hyvin sanottu Silppu.

[sim]

Syyllistäminen, vaikka se olisikin puettu ikävän muotoon, on pohjimmiltaan itsekästä, eikä rakastavaa välittämistä.

Pehmentäisin tätä Silpun sinänsä validia pointtia sillä että jokaisen osapuolen - jääneen ja lähteneen - on täysin luonnollista ajoittain ikävöidä niin ihmisiä kuin paikkojakin siellä "muualla", eikä näiden tunteiden tukahduttamisesta tai sen yrittämisestä seuraa ainakaan mitään hyvää. Uskoisin että lähes jokainen pidempään kahdessa tai useammassa maassa asuneena ja positiivisen kokemuksen saaneena ikävöi välillä aina jotain (henkilöä/paikkaa/tapoja/yms) yhdestä tai useammasta paikasta muualta.

Samoin isovanhempien on mielestäni annettava esittää ikävänsä jota normaaleissa perheissä väistämättä seuraa kun lapset ja/tai lapsenlapset asuvat kaukana. Sitä voi yrittää kanavoida eri muotoihin, rakentavampiin sellaisiin, mutta sen kieltäminen puolin tai toisin on IMO huono juttu.

Manipuloiva, syyllistävä "ikävä" on asia erikseen.

Mitä tulee siirtolaisuusfiiliksiin yleensä, The Economist kirjoitti aiheesta mielestäni melko osuvasti muutamia vuosia sitten: http://www.economist.com/node/15108690

[iluvatar]

Me asuttiin Suomessa mun aussimiehen kanssa vähän yli pari vuotta. Ausseista lähtiessä oli vaan sellanen helpotuksen huokaus olo kun pääsi takaisin Suomeen enkä oikeastaan kokenut tuollaista "paluukulttuurishokkia". Vähän aikaa tietysti meni, että tottui sellaiseen avoimuuden rajoittuneisuuteen niin kuin sitä voisi kuvailla, mutta en kokenut, että ihmiset olisi ollut erityisen myrtsejä, kyllä useimmat hymyilee ja juttelee small talkia takaisin, jos sitä kaipaa. Harvempi siellä on mitenkään sosiaalivammainen kuitenkaan. Toisaalta oli myös kiva ettei tarvinnut avata suutaan, jos oli oikeasti väsynyt eikä tarvinnut esittää pirteää ettei vaan kassaneiti loukkaannu. Ehkä mä olen niin ekstrovertti suomalaisessa kaavassa ainakin, että harvemmin kärsii sellaisesta melankoliasta tai "kulttuurista" en tiedä millä siihen viittaisi. Mä olen myös hyvin onnellisessa asemassa siten, että mulla on Suomessa paljon hyvin epämelankolisia ystäviä, mikä varmaan vaikuttaa paljon jokaisen omaan kokemukseen.

Töiden ja kielitaidon puutteen takia lähdettiin sitten takaisin tänne. Täällä päässä iski sitten se "paluukulttuurishokki" ei onneksi niin pahana kuin alunperin tänne muuttaessa, mutta sen verran, että muutaman kerran tuli öristyä pirtsakoille kassaneideille.. voi parkoja..  Ikävä on vuodenaikoja ja tuntuu, että aina näin kevään aikaan oppii aina pikkasen paremmin tunnistamaan niitä kevään merkkejä kasveissa, ehkä se helpottaa sitä kevään puutetta. Ei elämä ole täällä mitenkään helppoa, mutta toivoa tuo, että jos joskus olisi sellainen elämäntilanne ja asetelma, että voisi palata Suomeen pysyvästi. Olen hankkinut kanssa kaikenlaisia harrastuksia täyttämään päivät ja että oppii nauttimaan tästä maasta ja ajattelemaan positiivisesti. Esimerksi puutarha hommat on siihen parasta, koska niitä ei voi harrastaa vuoden ympäri Suomessa Molemmissa maissa on puolensa, enkä mä mitenkään vihaa Australiaa, ihana maa tämä on, kyllä tämä aina kaikki Ranskat sun muut voittaa.

[ausseihin!]

Ikävästä. Se tosiaan kuuluu elämään, jos valitsee asua kaukana läheisistä. Oma ikävä ja toisaalle jääneiden ikävä. Me jätimme aikanamme vieressä asuvat avuliaat isovanhemmat, kun muutimme Australiaan ja kyllä sitä tuli monta kertaa mietittyä, että olemmeko hulluja. Nämä isovanhemmat hyväksyivät kuitenkin poismuutomme eivätkä missään vaiheessa syyllistäneet meitä valinnoistamme. Lopulta opimme elämään ilman ja toisaalta nauttimaan siitä, ettei viikonloput olleet aina täynnä "velvoitteita", kuten sukulaisten luona vierailuja puolin toisin. Toiset isovanhemmat olivat sitten aivan toisenlaisia; heidän ikävää oli aivan mahdotonta kestää, koska se oli yltäkyllästetty syytöksillä (rivienvälissä ja välillä riveillä), että olemme vieneet lapsenlapset pois ja siten vieneet lapsilta oikeuden isovanhempiin ja isovanhemmilta oikeuden lapsenlapsiin (onko sellaista muuten edes olemassa?).

Mä taas pidin Australiassa suunnattomasti siitä, että ihmiset reagoivat toisiinsa kuten tervehtimällä tuntemattomia, hymyilemällä, yleensä noteeraamalla. Se, että kaupanneiti odottaa, että hänelle vastataan kohteliaasti takaisin, mitä kuuluu ei musta ollut koskaan ylitsepääsemättömän vaikeaa, päinvastoin, useinmiten siitä tuli itsellekin hyvä mieli. Tai jos otti kunnolla päähän, niin ei se nyt paljon vaatinut hymyä naamalleen vääntää. Monesti kiinnitin huomiota siihen, kuinka vastaantuleva ihminen saattoi murnottaa itsekseen, mutta kun nosti katseen maasta reagoidakseen vastaantulijaan kasvoille nousi hymy. Vaikka tämä ei nyt muuta ole kuin reaktio, totuttu tapa, niin on se satakertaa kivempi kuin suomalainen tapa olla mitenkään huomaamatta vastaantulijaa. Itse olen valitettavasti sellainen, että tuskin mulla kovin kauaa säilyy Ausseissa opitut tavat reagoida ympäristöön. Paljon tietysti siellä Australiassa asumiseen vaikuttaa varmasti se, asuuko siellä omasta halusta vai olosuhteiden pakosta ja sama pätee tietysti asumiseen täällä Suomessa tai missä tahansa. Kyllä mulla Ausseissa ollessamme oli ajanjakso, jolloin olisin halunnut Suomeen hinnalla millä hyvänsä ja oli tosi ahdistavaa, kun en päässyt pois. Tai no jos olisin todella halunnut, niin kai se olisi olllut mahdollista.

Mutta kaipa mä alan jo hieman tottua täällä tähän kaikkeen, kun ei jaksa enää ihan koko ajan ottaa asiat päähän. Ja kyllä tässä tietty viehätys on, kun joulua kohti ollaan menossa, niin sää viilenee ja illat pimenevät. Ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen tekee mieli poltella kynttilöitä. Luulen, että joulun odotuksen voimalla jaksan sinne jouluun, mutta sitten alkaa lamaannus. Ja ne kamalat metsäpalot siellä, jotka ovat olleet hyvin lähellä meidän entistä kotiamme, ovat olleet todella pelottavia. Toivottavasti täällä ei kenenkään ole tarvinnut palojen vuoksi kotiaan menettää.

[fatamorgana]

Olen asunut Perthissä pian 2,5 vuotta ja takaisin Suomeen en suuntaa, näillä näkymin koskaan (miten varmasti nyt koko elämän mitaksi voi mitään vannoa). Ei siksi, ettenkö ikävöisi tärkeitä ihmisiä. Tottakai ikävöin, eihän siitä varmaan koskaan pääse eroon.

Mutta olen järkeillyt, että elämäni on keskiverrosti niin paljon parempaa Australiassa, että "pelkästään" ihmisten ikävöinnin sietää, koska ihmisiä pääsee aina tapaamaan lomilla, ja puhelin/skype pelaa. Jos sen sijaan ikävöi kokonaista elämäntapaa, ei sitä voi yksin ylläpitää, jos koko muu maa ja valtakulttuuri potkii vastaan. Tämä olisi oma kohtaloni, jos palaisin Suomeen ja jättäisin Aussilan no worries - aurinkomaameiningin. Omalla kohdalla painavat rutkasti myös huikeasti parempi työelämä/uramahdollisuudet täällä, aktiivisempi ja iloisempi elämäntyyli yleensä, sekä epäilemättä se, ettei ole lapsia (ainakaan vielä), eikä siten isovanhemmat-lapsenlapset-syyllisyysdilemmaa.

Mieheni on eurooppalainen muttei suomalainen, joten kumpikin ymmärrämme toistemme tunteita, kuten kulttuurishokkia ja ajoittaista koti-ikävää. Mutta myös partnerin takia paluu Suomeen olisi aikamoinen taloudellinen itsemurha, sillä ei-suomea puhuva siippa tuskin työllistyisi minnekään, ja itse joutuisin takaisin epävarmaan freelancer-pätkä-silpputyökierteeseen.

Raha ei tietenkään ole kaikki kaikessa. Suurin syy on, että viihdyn uudessa elämässäni Australiassa sataprosenttisesti. Täkäläisillä palkoilla ja joustavilla lomajärjestelyillä minulla on lisäksi varaa käydä Suomessa kerran vuodessa, jopa kaksikin, jos hyvät lentotarjoukset löytyy. Yhteyksiä on ainakin toistaiseksi saanut ylläpidettyä melkein samalla tahdilla, kuin Suomessakin asuessa. Sukuloimaan ja vieraaseen kaupunkiin kavereita tapaamaan lähti silloinkin kerran-kaksi vuodessa. Sen sijaan Suomesta tänne saisin säästetyksi lomalennot ehkä kerran kolmeen vuoteen. Enkä silloin raaskisi lähteä, kun Euroopan kohteisiin pääsee murto-osahinnoilla.

Australia ei ole koskaan ollut unelmani, päädyin tänne melkeinpä sattumalta, yleisestä seikkailunhalusta. Mutta nyt juurruttuani tästä on tullut unelma. Täyttynyt sellainen.

Enpä tiedä, paljonko tämä Australialle suunnattu rakkauslaulu auttaa Suomesta tänne ikävöiviä!! Sorry, jos tuli liikaa hehkutusta. Ajattelin vaan, kun alussa sanoit, että kirjoittakoon myös ne, jotka eivät aio palata Suomeen.

[Silppu]

Luulen, että joulun odotuksen voimalla jaksan sinne jouluun, mutta sitten alkaa lamaannus.

Siihen mitä kerroit isovanhempien suhtautumisesta on minun helppo samastua. Ehkäpä tuollaiset kokemukset vain kuuluvat siirtolaisuuteen. Oppia voi paljon puolin ja toisin. Koska teillä on nyt tämä Suomi-vaihe elämässä, niin jokaisesta hetkestä kannattaa myös nauttia. Kun suunnittelee asioita myönteisin mielikuvin, niin asioilla on tapana järjestyä parhain päin. Mutta sama periaate toimii myäs kielteisillä mielikuvilla. Suomalainen sanonta "Sitä saa mitä tilaa" taitaa olla muunnos kuningas Salomon sananlaskuista 23:7 "Sillä niinkuin hän mielessään laskee, niin hän menettelee". Itse suunnittelisin joulun jälkeisen lamaannuksen sijaan vaikka tulevaa hiihtolomareissua ja upeita aurinkoisia keväthankia. Uskon että asioihin on mahdollista suhtautua myönteisesti valtakulttuurista poikkeavalla tavalla, mutta kyllä siihen todennäköisesti joutuu tekemään aika paljon "aivojumppaa", että ei palaisi vanhaan tuttuun tapaan ajatella.

[ausseihin!]

Kiva fatamorgana, että kirjoitit kokemuksiasi. Nimenomaan haluan lukea kaikenlaisia fiiliksiä, Australian puolesta ja sitä vastaan, Suomea ihannoivia ja vähemmän mairittelevia. Kaikista ajatuksista on apua tähän omaan prosessiin.

Kiitos kun Silppu tökit hieman positiivisempaan ajatteluun, vaikka ei mua keväthanget ole kyllä koskaan kutsuneet, niin kaipa sitä voisi koettaa etsiä mitä kivaa odotettavaa on. Hiihtolomasta saimme jo isovanhemmilta kuulla, että ovat ottaneet sen lomaa, jos vaikka ehkä kenties menisimme sinne, mikään pakko ei tietysti kuinkaan ole, teette niinkuin itse haluatte, kivaa meistä kuitenkin olisi jos tulisitte... Ettö eletään nyt sitten ensin sinne jouluun

Lasten koulu tässä yhtälössä on kaikkein vaikein asia. Hyvin selväksi on jo nyt tullut, että ne ovat Suomessa ja Australiassa hyvin erilaisia ja jos emme pysyvästi olisi Australiaan muuttamassa (mahdoton sanoa haluaako sinne pysyvästi jäädä vai ei, vai pitäisikö sellainen päätös nimenomaan lasten koulun vuoksi tehdä?), niin lapset olisivat kyllä aika pulassa käytyään siellä koulua vaikkapa neljä vuotta ja sitten takaisin suomalaiseen systeemiin. Onko kukaan tehnyt niin? Ja muutenkin australialainen high school ei herätä kyllä hirmuisen suurta luottamusta. Tietysti hyviä kouluja on siinä missä täällä Suomessakin, mutta tosi hankala juttu se vanhemmille noin yleisesti ottaen tuntuu olevan, että mihin high schooliin lapsensa laittaisi. Paljon ihmisiä aiheen tiimoilta haastattelin ja kaikilla oli asia hyvin epäselvä "en tiedä" "tosi vaikea asia" "kamalaa, en halua ajatella". Suomessa nyt saa olla aika luottavainen koulun suhteen. Mutta eihän se koulu ja koulutus nyt kaikki kaikessa ole ja Australiasta saadulla koulutuksella pärjää myös (pärjääkö?)

[RUU]

Mutta eihän se koulu ja koulutus nyt kaikki kaikessa ole ja Australiasta saadulla koulutuksella pärjää myös (pärjääkö?)

Fiksut parjaavat aina, tulivat he sitten minka koulujarjestelman lapi tahansa. Kysymys on vain siita, miten siita jarjestelmasta saadaan lapselle sopivimmat ja hanta parhaiten tukevat aspektit esiin, ja miten koti voi auttaa eteenpain. Ja vastavuoroisesti "ei niin fiksut" tuskin koskaan ylittavat itseaan koulustaan riippumatta...

Australialaisen koulun lapi kayneita viisaita ihmisia on seka taman maan huipulla - ja siella on paljon oikeastikin hyvia yksiloita - etta liike-elaman huipulla pitkin maailmaa. MOT.

Facebookissa 'Australian suomalaiset' -ryhmassa tasta on juuri ollut hyvaa keskustelua ja sielta poimitaan yksi viesti, joka sopii myos yllaolevaan: Australiassa perheella on suurempi vastuu siita, mita koulujarjestelmasta saadaan irti juuri heidan kullanmuruilleen. Suomessa tilanne on helpompi kun koulut ovat tasalaatuisempia, ja miettimisen voi ulkoistaa kaupungin kouluvirastolle.

[Silppu]

Kiitos kun Silppu tökit hieman positiivisempaan ajatteluun,

Mukavaa kun et pahastunut patistelustani!

Lasten koulu tässä yhtälössä on kaikkein vaikein asia.  Mutta eihän se koulu ja koulutus nyt kaikki kaikessa ole ja Australiasta saadulla koulutuksella pärjää myös (pärjääkö?)

Yksinkertaistetusti Ausseissa opiskellaan elämää varten, ja Suomessa elämä on opiskelua varten (ns. elinikäinen oppiminen). Itse olen tullut yhä kriittisemmäksi suomalaista koulujärjestelmää kohtaan joka on tahkonnut mieleemme, että "koulutus kannattaa aina". Jos jollakin sitä tutkintoa ei ole kokekoot sitten huonommuudentunnetta. Niinpä siivoojillakin on Suomessa oma tutkintonsa.

Kouluviihtyvyydessä aussikoulut päihittävät mennen tullen suomalaiset koulut. Ymmärtääkseni suomalaisen koulusysteemin akateemisuus tulee esiin mm. siinä, että huonommin menestyvistä oppilaista järjestelmä pitää parempaa huolta. Mutta jos vanhemmat ovat valveutuneita ja tukevat lasten koulunkäyntiä, niin ei mikään estä heitä menestymästä niin Australiassa kuin Suomesssakin.

Eräs tuttavaperheemme (molemmat vanhemmista opetusalalla) pohtivat sitä, että muuttaako ulkomaille vai jäädäkö asumaan Suomeen. Vertaillessaan suomalaisia nuoria kohdemaan nuoriin, he tulivat siihen lopputulokseen, että he eivät halua kasvattaa lapsistaan suomalaisia. Toisin sanoen he eivät halunneet antaa lapsilleen kasvuympäristöä, jossa valtaosa nuorista ei osaa peruskäyttäytymissääntöjä (tervehtiminen, kiittäminen, toisten kunnioittaminen, puhetyyli jne.). Karua kuultavaa, mutta luulen ymmärtäväni mitä he tarkoittivat. Itse olen huomannut, että aussikoulussa esiintymiseen panostetaan aivan eri tavalla kuin Suomessa. Minulla on se käsitys, että suomalaisten vanhempien lapset pärjäävät aussikoulussa varsin hyvin. Kouluissa järjestettävien Naplan testien tuloksista uutisoitiin pari vuotta sitten näin: ne lapset jotka puhuvat kotonaan jotain muuta kuin Englantia pärjäävät koulussa muita paremmin.

[fatamorgana]

Itsellani ei ole aussikouluista tai -opiskelusta kokemusta, mutta tuikkaan nyt omat 2cents tanne silti.

Omalla tyopaikallani aloitti askettain uusi tyontekija, vastavalmistunut aussitytto ekonomin papereilla. Han on kirkkaasti patevin, tehokkain, osaavin ja esiintymisvarmin 24-v henkilo, jonka tunnen. Osallistun hanen kanssaan usein konferensseihin, ja han painaltaa menemaan tutustumaan ihmisiin ja verkostoitumaan, kun suomalaiselle tuottaa tuskaa ojentaa se kasi ventovieraalle ja aloittaa, etta "nimeni on xxx, kuinka voit?". Samaten han piti askettain toissa esitelman kohtuuvaikeasta aiheesta, joka on organisaatiomme tahanastisesti isoin ponnistus projektina - ja hoiti homman taydellisesti. Eli esiintymistaidot on ainakin hankittu. 

Tama nyt ei ole kuin yksi esimerkki, mutta omissa tyoympyroissani olen tavannut vain fiksuja, patevia, mukavia ja avoimia ihmisia, jotka ovat liikkeella takalaisella yliopistotutkinnolla. Eli en nyt menisi vaittamaan, etta vain suomalainen koulutus takaa tietotaidot ja onnen elamassa.

Painvastoin, olen kallistunut Ruun  kannalle, etta aikamoista resurssienhukkaa se "koulutus kannattaa aina"-mantra on. Itsellani on Suomesta kahdet kandinpaperit, yksi maisterintutkinto ja keskenjatetty tohtorinvaitos: puolikas syy kaikkien naiden tekemiseen oli (sen toisen puolikkaan eli intohimon oppia lisaksi), etta Suomessa ei tyollisty edes siivoojaksi, jos ei ole just silta alalta papereita ja mahdollisimman pitkalle luettuja viela.

[ausseihin!]

Eli en nyt menisi vaittamaan, etta vain suomalainen koulutus takaa tietotaidot ja onnen elamassa.

Tätä en väittänytkään, mietin vain sitä, että miten pärjää, jos liikkuu näiden kahden hyvin erilaisen systeemin välillä. Esim. jos ei ole suomalaisen peruskoulun päästötodistusta, niin voiko Suomessa hakea lukioon? Tai jos palaa kun peruskoulu on vielä kesken, niin millaisen työn takana on saada kunnollinen päästötodistus? Tai jos palaa vasta yliopistoikäisenä, niin mahtaako olla mahdollisuuksia päästä suomalaiseen yliopistoon. Siis riittääkö Australiassa opittu tietopohja siihen? Näitä asioita en tiedä ja siksi pohdin ääneen. Varmaan heitä ihan idioottimaisia kysymyksiä, mutta asiat kuitenkin pohdituttavat. Tietysti on aina se mahdollisuus, ettei opiskelut lapsiamme edes ihmeemmin kiinnosta. En epäile hetkeäkään, etteikö aussikoulutus takaisi australialaisille hyviä mahdollisuuksia työelämään ja kuten kuvasit siellä ovat nuo sosiaaliset taidot aivan toisella sfäärillä. Mutta jos ei jää Australiaan? Ja se on kyllä totta, että Suomessa koulutuksen arvostus on mennyt ihan yli ja sillä seurauksella korkeakoulut suoltavat työttömiä nuoria markkinoille. Oppisopimuskoulutusta ollaan ilmeisesti lisäämässä ainakin jos lehti-ilmoituksia on uskominen. Sitten on tietysti se, että siellä se koulutus maksaa ja paljon. Hyvää koulutusta on varmasti tarjolla, mutta siihen on oltava mahdollisuus panostaa rahallisesti. Ja kun ne elinkustannukset ovat muutenkin korkeat, niin helppoa se suinkaan olisi. Mutta sen arvoista? Näitä asioita tässä kovasti pohdimme, kun asuinmaan valintaa teemme.

Sen olen itsekin todennut, että siellä Australiassa lapsia kannustetaan itseilmaisuun ja esiintymiseen, jo kolme-neljä -vuotiaina preschoolissa ja julkisia puheita väännetään jo viisivuotiaana kinderissä. Eli kyllä siihen puoleen satsataan Australiassa tosi paljon enemmän. Ja tästä pidin paljon. Meillä tosin näyttäisi käyneen sikäli hyvä tuuri, että keskimmäinen on saanut täällä Suomessa opettajakseen nuoren naisen, joka on vuoden verran ollut opettajana Australiassa ja hänellä on selvästi käytössään sieltä omaksumiaan menetelmiä, joista yksi on se, että opettajalta saa myös positiivista palautetta eikä vain merkintöjä, jos on jotain huomautettavaa, kuten meidän esikoisen opettaja (no news is good news). Se on ollut kyllä aikamoinen isku vasten kasvoja, että ainoa informaatio, mitä koulusta saa on se, jos lapsella menee jossain asiassa huonosti. Onpa tosi positiivista. Olen myös opettajan apuna lasten englanniksi luetuttamisessa, kysyi josko joku vanhempi haluaisi tulla ja mähän tartuin tähän mahdollisuuteen heti. On ollut tosi vaikea sopeutua tähän suomalaiseen malliin, jossa vanhempien ei oleteta oikeastaan mitenkään osallistuvan lapsensa kouluelämään ja siksi otin mahdollisuuden todella iloisesti vastaan. Kaiken kaikkiaan tämä ajattelu, että kyllä yhteiskunta pitää huolen, on asia, jota ei enää osaa ihan ymmärtää.

Luen kyllä mielelläni kaikenlaisia pohdintoja tästä kouluasiasta ja muutenkin. Miten Silppu ja Ruu, eikös teillä ole lapsia siellä kouluja käymässä? Mitä ajatuksia koulu omien lasten kautta herättää.

[sunrise.]

Muistutetaanpa taas:Kuten viimme aikojen uutisista täällä Suomessa olemme saaneet lukea ja kuulla,on Suomi ollut vakoilun kohteena.

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/tuomioja+sttlle+talous+ja+eu+vakoilun+ykkoskohde/201311559253

Luulisi että toisia valtioita kiinnostaisi,kuten Venäjää esimerkiksi sotilaalliset asiat mm. mahdollinen Nato jäsenyys,mutta ei.Suomen talous on ollut vakoilun ykköskohde,miksiköhän?Tämä uutinen tukee ainakin omia päätelmiäni,joista jo edellä tässä ketjussa olen kirjoitellut.Taloudellinen tulevaisuus Suomessa ei tule olemaan mitenkään hyvä.

Aikaisempien ja tämän kirjoitukseni välisenä aikanakin on tullut taas satoja työttömiä,mm.Rauman telakan sulkeminen.Talvivaaran kaivoksen konkurssikin näyttää tällä hetkellä todennäköiseltä mikä tietäisi satojen miljoonien menetystä valtiolle.Suomenvaltio on pääomistaja kyseisessä kaivoksessa.

Työttömyys=ostovoiman lasku,verotulojen pieneminen=kiinteistöhintojen lasku=pankkikriisi.Jos tällä vauhdilla mennään niin 2 vuoden kuluttua on tosi tukalat oltavat.

[Silppu]

JY, jos synkkenevät talousnäkymät ovat rohkaisemassa maastamuuttoon, niin et ole yksin. Tänne Australiaan on muutettu pakoon milloin mitäkin asiaa, Neuvostoliiton hyökkäyksen pelossa tai köyhyyttä, kurjuutta ja työttömyyttä pakoon. Itsekin lähdin loskakelejä pakoon, parempien säiden ja lifestylen toivossa. Moni on palannut takaisin Suomeen, kun kaikki ei mennytkään niinkuin piti. Nousu- ja laskusuhdanteet tulevat ja menevät, ja näin on myös täällä Australiassa. Vaikka täällä kuulee paljon suomalaisten menestystarinoita, niin ne muunlaiset tarinat jäävät usein kertomatta. Moni 60-70 -luvulla muuttaneista nuorista miehistä lähti täältä oman käden kautta, ja suuri osa alkoholisoitui ja kuoli ennen eläkeikää. Noin 40% muutajista päätti palata takaisin Suomeen parin vuoden jälkeen.

Toinen asia on sitten se, onko pakoon lähtemisestä oikeasti mitään hyötyä. Onnellinen kun voi olla missäpäin maailmaa tahansa, sillä onnellisuus on korvien välissä, eikä ulkoisissa olosuhteissa ja taloudellisissa suhdanteissa. Jos elämässä lähtee pakoon jotakin, niin asetelmassa ei ole mielestäni ihan kaikki kohdallaan. Kyllä ne taustalla olevat pelot tulevat sitten jossain muodossa esiin täälläkin. Vaikka myönnän kyllä, että ainakin minuun Suomen loska ja kaamos ovat jättäneet syvät jäljet. Niinpä tunnen suurta helpotuksen tunnetta vielä yhdeksän vuoden jälkeen siitä, että ei tarvitse asua Suomessa, varsinkaan tähän aikaan vuodessa. Silti olen sitä mieltä, että Suomi on hyvä maa asua, ja sinne on hyvä rakentaa perheen tulevaisuutta. Tosin sosiaaliturvan tai hyvinvointiyhteiskunnan varaan ei kannata elämäänsä laskea. Ei Suomessa eikä Australiassa.

Tämä ihan ajatusleikkinä: Jos kaikki suomalaiset ajattelisivat irtisanomisten keskellä, että "tämä on hyvä maa, ja tästä vielä noustaan entistä vahvempina". Silloin seurauksena olisi varsin elinvoimainen yhteiskunta joka poikisi paljon uusia sijoituksia ja yrityksiä sekä uusia työpaikkoja. Päinvastaisella ajattelulla on päinvastaiset seuraukset.

[ausseihin!]

Hyvä ajatus Silppu. Toisaalta sieltä palmun alta on aika helppo jaella ohjeita positiiviseen ajatteluun, näin marraskuussa  Mutta olet kyllä oikeassa. Täällä Suomessa on aivan kammottava ilmapiiri tällä hetkellä. Ilkka Niiniluoto kirjoitti siitä aika hyvin. Pekka Himasen et co. julkaiseman raportin (josta Niiniluoto kirjoittaa) saama ryöpytys on aivan uskomatonta. Ahdasmielinen maa. Ja joo onni on pään sisässä, ei ongelmia pääse karkuun ja itse asiassa mitä kauemmaksi menee sitä tiukemmin ne roikkuu mukana.

Mutta kouluista lisää, pliis 

[sim]

Tämä ihan ajatusleikkinä: Jos kaikki suomalaiset ajattelisivat irtisanomisten keskellä, että "tämä on hyvä maa, ja tästä vielä noustaan entistä vahvempina". Silloin seurauksena olisi varsin elinvoimainen yhteiskunta joka poikisi paljon uusia sijoituksia ja yrityksiä sekä uusia työpaikkoja. Päinvastaisella ajattelulla on päinvastaiset seuraukset.

Vaikka pelkkä asenne ei menestystä - tai sen puutetta - takaakaan, on tuossa kyllä hyvä pointti. Ja yhtälailla ajatusleikkiä voi jatkaa pohtimalla kumpi asennoitumissuunta Suomessa on se todennäköisempi?

[vuokko]

Näitä kun lukee niin tulee mieleen ,että kovin on Suomalaiset Suomi vastasia . MIksi?? Kuitenkin teille monille se on antanut hyvän lähtökohdan kouluineen päivineen jota te ette nyt arvosta. 

[fatamorgana]

Hyvä vuokko,

asiallisen, rakentavan kritiikin esittäminen, ja kahden maan koulusysteemien vertailu ei ole "arvostamattomuutta". Se on normaalia keskustelua - tai maailmalla täysin tavallista, joskin suomalaisille keskimäärin hyvin vaikeasti lähestyttävää väittelyä. Se, että löytää sekä hyviä että huonoja puolia (myös Suomesta), ei tarkoita kunnioituksen puutetta. Täällä dunderissa on perinteisesti totuttu ottamaan laput silmiltä ja olemaan rehellisiä mielipiteissä, sekä Australian että Suomen puolesta tai vastaan.

[Silppu]

Kouluista.

Kun valitsimme koulua esikoisellemme, kävimme kierroksen vertaillen eri kouluja. Niissä todellakin on eroja. Se että koulu on yksityinen ei välttämättä tarkoita sitä että se olisi merkittävästi julkista parempi. Asia riippuu esim. siitä että tarvitseeko lapsi ylimääräistä tukea esim. oppimishäiriöihin.

Lopulta meillä oli kaksi vaihtoehtoa, yksityinen ja julkinen, josta päädyimme jälkimmäiseen. Olemme olleet siihen kovin tyytyväisiä. Esikoisemme meni kouluun ummikkona heti Suomesta palattuamme, ja oppi englannin ehkä n. kolmessa kuukaudessa. Koska hän oli luokkansa vanhimpia ja jatkuvasti parhain, neuvottelimme koulun kanssa että hän siirtyy yhdysluokalle ja käy puolet kakkosta ja hyppää kolmosluokalle. Rehtorin suhtautuminen asiaan oli kannustavaa, joustavaa ja ammattitaitoista. Queenslandissa lapset saavat mahdollisuuden oppia soittamaan musiikintunnilla jotakin instrumenttia kolmen vuoden ajan nimellistä korvausta vastaan (lisäksi koulun orkesteriopetus). Halutessaan voi myös ottaa kosketinsoittimella yksityisiä soittotunteja kouluaikaan. Koulun vanhempainyhdistys kerää rahaa pelikenttää vuokraamalla ja saa lähes 40 000 AUD vuosittain. Niinpä opettajilla on parhaat tekniset vempaimet (iPad, smart boardit jne) sekä ilmastoinnit kustannettuna.

Opetuksen taso riippuu paljon myös opettajasta. Meidän lapsilla on ollut tosi hyvät opettajat. Lisäksi vanhin opiskelee suomea Kulkurikoulussa netin välityksellä. Itselläni ei kyllä kanna vähääkään huolta siitä, etteivätkö he pärjäisi ylemmillä luokka-asteilla. Jos Suomeen muutto olisi edessä, niin täällä he ovat ainakin vuoden edellä, joten se ei haittaisi vaikka tuplaisivat luokan Suomessa, tai vaikka täälläkin. Toisaalta Kulkurikoulussa voi "prepata" aineita suomalaisen opetussuunnitelman mukaisesti jo ennen muuttoa. Yliopistoihin ja ammattikorkeakouihin on omat kiintiönsä ulkomaalaisia opiskelijoita varten, joten sekin väylä on mahdollinen. Eräs Suomen passin omaava tuttavamme pääsi IB-luokalle Suomeen, ja sitäkin kannattaa harkita.

Mutta emme ole aivan vielä tuossa vaiheessa, ehkä palstalta löytyy sellaisia joilla on kokemusta yläkouluikäisten lasten kouluista. Kaiken kaikkiaan en vain osaa olla huolissani asiasta. Elämä on mahdollisuuksia täynnä ja kaksikielisyys (ja aussi&EU passiyhdistelmä) on hieno juttu. Amerikan passi tuohon vielä päälle niin sitten olisi varaa mistä valita Ei sitä lasten tulevaisuutta mielestäni liian pitkälle kannata suunnitella, eikä varsinkaan jonkun instituution varaan. Sellaisessa ajattelussa on minulle jotain vierasta, että perheen elämä (tai muutto) suunnitellaan ylipäätään jonkun laitoksen ympärille. Ehkä tässä on taustalla hyvinvointiyhteiskunnan kaikenkattavaan turvaan nojautumista. Mitä sitten jos tuo turva lähtee alta pois? Mielestäni tärkeintä on että nuorelle löytyy kotoa löytyy tukea, kannustusta ja rakkautta. Niillä evällä sitten kyllä pärjää koulumaailmassa ja elämässä jo aika pitkälle.

[ausseihin!]

Vuokko, mielestäni Suomea vastaan esitetty kritiikki ei tarkoita samaa kuin Suomi-vataisisuus. Sen verran olen Suomeen palaamisen jälkeen kyllä huomannut, että mitään puoliksikaan negatiivista ei saisi sanoa ilman että leimautuu antisuomalaiseksi. Ja eniten olen pettynyt siihen, miten ihmiset eivät ymmärrä ja ennen kaikkea eivät tunnu edes haluavan ymmärtää (vaikka tähänkin osasin etukäteen varautua), miltä tuntuu kun muuttaa takaisin Suomeen ulkomailla asumisen jälkeen ja kuinka toisaalta saman läpikäyneet, joskin jo vuosia sitten, ovat kaikista hurjiten ryttäämässä maanrakoon (tätä en todellakaan osannut odottaa), jos arvostelee jotain, mitä Suomessa tehdään tai ollaan tekemättä.

Kiitos Silppu kommenteistasi ja että jaoit omia kokemuksiasi. Koen lasten koulu/koulutuksen kuitenkin olevan sen verran tärkeä asia, että sen tiimoilta on tarkasti mietittävä mitä liikkeitä mihinkin suuntaan teemme. En ehkä omaa ihan yhtä rentoa asennetta asiaan kuin sinä. Ja totta kai tässä nojaan hyvinvointivaltion tuomaan turvaan, koska olemme tottuneet, että sellainen on olemassa, enkä näe siinä mitään huonoa. Sen muualla asuminen on kuitenkin saanut aikaan, ettei sitä järjestelmää pidä enää ainoana hyvänä, että muitakin hyviä tapoja on, erilaisia vain. Koska emme tunne australialaista systeemiä kovinkaan hyvin se aiheuttaa epävarmuutta systeemiä kohtaan. Siksi olen täällä kyselemässä.

Mutta meidän lapset kävivät Australiassa mahtavaa julkista koulua (Australian vanhin yhtäjakoisesti toiminut koulu, viettää 200 vuotisjuhlia 2016), jossa lapset saattoivat myös harrastaa instrumentin soittoa, tanssia ja kuorolaulua osana koulutyötä, esikoisemme osallistuikin kaikkeen mahdolliseen. Ja erityisen hienoa siellä on se, millaisia yhteisöjä nämä koulut ovat, kuinka vanhemmat ovat mukana puhaltamassa yhteen hiileen, jotta koulu olisi mahdollisimman hyvä paikka lapsille. Tietysti kaikissa kouluissa tämä ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Tuolta poislähteminen oli todella vaikeaa ja toivomme, että jos Australiaan palaamme, lapsemme voisivat sinne mennä, jos ei enää vanhin niin ainakin nuorimmainen.

[RUU]

Mielestäni tärkeintä on että nuorelle löytyy kotoa löytyy tukea, kannustusta ja rakkautta. Niillä evällä sitten kyllä pärjää koulumaailmassa ja elämässä jo aika pitkälle.

Silppu osuu tässä naulan kantaan!  Koulu ja sen antamat eväät tulevaisuuteen on tärkeä asia, mutta eniten lasta muovaa ja elämässä auttaa perhe ja sen antama tuki, asuinmaasta riippumatta. Tämä toimii niin Suomessa kuin Ruandassa, jopa Australiassa.

Kun 'ausseihin!' vähän aiemmin kysyit, niin piti oikein laskea kuinka monta "miestyövuotta" näitä täkäläisiä kouluja on meidän perheessä katseltu. Koossa on yhteensä 21 vuotta kolmella lapsella neljässä eri julkisessa koulussa, ja vanhin on nyt paikallisessa yliopistossa. Meillä kaksi lapsista kävivät Suomessa koulua, toinen kakkosluokan ja toinen nelosluokan läpi. Sitä ennen se tavanomainen tarharumba muutaman vuoden ajan. Kolmas on käynyt tarhassa myös täällä, prepin ja sen jälkeen alakoulua erinäisiä vuosia.

Kun vanhin lapsista meni high schooliin, valitsimme koulun oman asuinalueen ulkopuolelta, jotta hän saisi paremman opetuksen ja paremmat mahdollisuudet päästä yliopistoon haluamalleen linjalle. Myöhemmin tuli muutettua kotikin perässä samalle alueelle, ja toinenkin lapsi on mennyt samaan kouluun. Juniori todennäköisesti menee eri kouluun high schooliin, joten siitä tulee sitten viides koulu listalle.
Alakouluista kaksi olivat oikein hyviä ja olemme olleet tyytyväisiä, yksi oli aika vaihteleva. Harmillisen paljon taso tuntuu riippuvan kulloinkin kohdalle osuvasta opettajasta - niistä on löytynyt sekä helmiä että turhia tekijöitä, kuten millä tahansa alalla - tosin toivon että National Curriculum saadaan kunnolla toimimaan ja se tasaisi vähän vaihtelua.

Aiemmin meilläkin oli varsin suomalainen lähestymistapa kouluuun, akateemisuutta kaipaava ja täkäläistä lähestymistapaa tuli katsottua pitkin nenänvartta. Mutta kun katsoo noita meidän lapsia nyt, täkäläinen koulu on tehnyt niille todella hyvää! Vaikka rinnakkaista elämää ei voi viettää ja kokeilla minkälaisia he olisivat suomalaisen koulujärjestelmän piirissä, uskon vahvasti että meille lasten vieminen koulun läpi täällä on ollut hyvä päätös. He ovat saaneet viettää rauhallisen, turhia paineita sisältämättömän lapsuuden / nuoruuden, ilman sitä koheltamista, mistä kuulee valitettavan monen suomalaisen murrosikäisen kohdalta. Tulokseksi näyttää tulevan selväjärkisiä yksilöitä, joilla on hyvät edellytykset rakentaa itselleen mieleinen aikuisen ihmisen elämä. Ja siinä koulusta saadut valmiudet tulevat auttamaan paljon.

Tiedollisesti katsottuna tilanne on hyvin samankaltainen kuin esim yhdysvaltalaisissa high schooleissa: opiskeltavia aineita on vähemmän mutta niissä edetään pidemmälle kuin mitä muistan suomalaisesta lukiosta. Esim meidän lasten Year 11 ja Year 12 matematiikka sisälsi aiheita ja vaikeustasoa, jota minä opiskelin Suomessa yliopistossa. Sama pätee muihinkin aineisiin, eli niissä syvennytään enemmän. Meidän juniorikin on muutaman kerran väläyttänyt kertomalla mitä he ovat opetelleet ja joitain niistä asioista minä opin aikanaan vasta paljon myöhemmin.

Kapea-alaisuus on toisaalta samalla myös rajoittava tekijä. Suomalainen koulu on yleissivistävä, ja se on iso arvo itsessään. Maailmaa pystyy hahmottamaan ja ymmärtämään paljon paremmin kun tietää monesta asiasta edes jotain. Australiassa se tarkoittaa sitä, että jos lapsista haluaa kasvattaa monipuolisin tiedoin varustettuja, perheen pitää täyttää koulun jättämät aukot.
Me emme ole lähteneet erityisesti "täydentämään" lasten saamaa opetusta, etenkin kun näyttää siltä että hyvä elämä niillä on edessä näinkin. Mutta niille jotka haluavat antaa lapsilleen enemmän ovat kirjastot & netti täynnä hyvää materiaalia, kaupallisia tarjoajia löytyy tiettyja aineita opettamaan, ja suomalainen Kulkurikoulu yksi loistava vaihtoehto. Perheen omaa vastuuta on enemmän mutta mahdollisuuksia vastaavasti myös paljon.

[sunrise.]

Mielestäni näkemykseni perustuvat pelkkään faktaan,en ole siis "isänmaan vastainen",Suomessa on kyllä moniakin positiivisia asioita,mutta mutta,,.

Lähinnä kirjoitan ketjun aloittajan otsikon aiheesta,jos nyt joku olisi palaamassa Suomeen,tai harkitsemassa sitä.

Tuossa onkin ihan tämän päiväinen uutinen uudesta lakialoitteesta,jolla estettäisiin ikääntyvien työntekijöiden irtisanominen(koska Suomella ei ole varaa heidän eläkkeisiinsä)

Tekohengitystä siis,sanoisin ja aika nopea laki kun tulee voimaan jo muutaman viikon kuluttua.Jokainen tehkööt omat johtopäätöksensä.

http://yle.fi/uutiset/ikaantyneen_irtisanomisesta_halutaan_tehda_entista_kalliimpaa/6927319