Mette

Kyllä tosiaan nuo Säädyllisen murhenäytelmän teemat ovat sitä kestokamaa, joka säilyy sukupolvesta toiseen, elämän perusasioita.
Minä tässä juuri katselin Roland af Hällströmin v. 1954 ohjaaman Putkinotkon, joka perustuu Joel Lehtosen romaaniin. Tuon, kuten muunkin Lehtosen tuotannon luin yli 20 vuotta sitten, mutta elokuvaa en ollut nähnyt aikaisemmin. Tapahtumat sijoittuvat joskus ensimmäisen maailmansodan alkuvuosiin kun Suomessakin oli vielä torpparilaitos. Voisi tietysti sanoa, että tuo Juutas Käkriäinen oli aikansa Turhapuro tai tainakin Uunon esikuva, mutta löytyypä tuosta köyhälistön kuvauksesta myös aikansa yhteiskunnallista sanomaa. Kun maa ei ollut omaa, ei siitä kovin innokkaasti huoltakaan halunnut pitää.
Tuo vanhan miehen Suomi-ikävä tuo mieleen evakoiden Karjala-ikävän, josta olen kuullut lapsesta asti "ku meil siel karjals käet ain kukkuit, ol ain kesä ja lämmin eikä huolta huomisest". Niin, muistaakseni minunkin lapsuudessa Suomessa oli aina kesä ja mansikoita. Niin se aika kultaa muistot. Ja niin se aika tuo myös jotain peruuttamatonta. Eipä se Karjala enää kelpaisi monille evakoille sen jälkeen kun ovat sen kotiseutumatkoillaan nähneet. Alue on raiskattu ja evakot itsekin jo muuttuneet. Sama juttu saattaa olla monien vanhan polven siirtolaistenkin suhteessa Suomeen. Ikävä on nimenomaan sitä omaa vanhaa Suomea, muttei enää tätä nykyistä, jossa on kotikylä autiona ja mummon markkakin julmasti murhattu
Jouni, kyllä olisin tunnistanut sinut filmiltä. Sinähän olisit tietysti ollut samoissa puuhissa kuin tuohon aikaan
sinusta otetussa kuvassa, jonkä näytit muinaisessa
Käärmekeskustelussa 