Jouni, täytyypä todeta, että kyllä sitä ystävällisyyttä löytyy myös Suomestakin. Kyse on vain siitä , missäpäin Suomea olet matkalla. Kuten jo aiemmin totesin , niin Suomi on monessakin suhteessa jakaantunut, ja niin myös ystävällisyydessä. Itse olen asunut parikymmentä vuotta Helsingissä ja nyt saman verran eri puolella maaseutua. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Heidi jo aiemmin mainitsi, että Victoriassa heidän pikkukylässä kaikki tuntevat toisensa, pankissa asioiminen on helppoa kun nimeltä tunnetaan ja paikallisessa kaupassa jutellaan pitkäänkin kuulimisia. Kyllä, tämä on suoraan kuin meidän Pirkanmalaisesta pikkukylästä. Kylän raittia kun kulkee, niin kokoajan morjestetaan (jopa ventovieraita) ja henkilöllisyyttä ei todellakaan tarvitse todistella missään, ei edes äänestämässä käydessä. Kaupassa käyntikin saattaa venähtää pitkäksi, kun kaikkien tuttujen kanssa tulee juteltua milloin mistäkin . Maaseudulla ihmisillä on vaan ihan erilainen aikakäsitys kuin kiireisillä kaupunkilaisilla. Oletteko pistäneen merkille, että kaikki tämän palstan ystävällisyys kokemukset ovat tapahtuneet pääsääntöisesti maaseudulla tai pienellä paikkakunnalla. Enpä ole vielä lukenut yhtään kertomusta Sydneyn Kings Crossin ystävällisistä naapureista. Muistan, kun ystäväni kanssa kävelimme illalla Adelaiden rautatieaseman edestä ja vastaan tuli kaveriporukka, joista yksi latasi meikäläistä nyrkillä täysin äkkiarvaamatta suoraan otsaan. Muistaakseni minulla ei ollut edes valkoisia sukkiakaan jalassa, joten syy tälle ystävällisyyden osoitukselle jäi hämärän peittoon. Olen sentään kuluttanut iltaisin Helsingin katuja satoja kilometrejä enemmän kuin Adelaidessa konsanaan, enkä koskaan ole törmännyt vastaavaan. Tästähän voisi vetäistä hätäisenkin johtopäätöksen, mutta pidän silti australialaisia ystävällisinä ja aion vielä käydä siellä useitakin kertoja.
Jouni, uskallanpa väittää, että mainitsemasi kokemukset olisivat aivan hyvin voineet tapahtua jopa 2000 luvun Suomessa, mutta todennäköisesti juuri maaseudulla.
Timo, osuit naulan kantaan, kun mainitsit, että vanhempien siirtolaisten Suomi-kuva on helposti jäänyt siihen aikaan, kun kotimaasta ollaan lähdetty, ja ymmärrettäväähän se onkin. Eikä useatkaan myöhäisemmät Suomessa vierailut pysty sitä juurikaan muuttamaan, koska kyläily on aivan eri asia kuin todellinen maassa eläminen. Ja siksi minäkin kirjoitan Australiasta vain vierailijan näkökulmasta. Tämä pysähtynyt Suomi-kuva koskee myös muitakin ulkosuomalaisia jopa niinkin lähellä kun Ruotsissa asuvia. Äitini edesmennyt täti muutti 60-luvun alussa Los Angelesiin, ja vaikka hän oli käynyt Suomessa myöhemmin useitakin kertoja, niin aina 80-luvulle asti hän lähetti Jouluksi kahvia, jotta me Suomessakin saisimme siitä nauttia. Ne vanhat käsitykset ovat vain niin mahdottoman lujassa kiinni, vaikka maailma olisi muuttunut jo moneen kertaan. Monet vanhan ja miksei vähän nuoremmankin polven siirtolaisten negatiiviset muistot keskittyvät erityisesti nöyristelevän, Kekkosen ajan holhousmentaliteetin Suomeen, jolloin oltiin rähmällään itään ja alkoholipolitiikkakin oli brezneviläistä. Kuppiloissa olutta ei saanut ilman voileipää ja Alkoissakin jonotettiin säntillisesti sitä Koskenkorvaa, taikka jos oikein intellektuelleja oltiin niin Feteascaa tai Egri Bigaveria, juuri muita viinejähän ei ollut. Mutta toista on tänään, itsepalvelu Alkotkin ovat olleet kohta 20 vuotta ja esim. meidän lähi-alkomme Oriveden (n. 7000 asukasta) hyllyistä löytyy useita satoja viinimerkkejä ympäri maailmaa. En tiedä mitenkä asia on nyt, mutta ei ainakaan kymmenen vuotta sitten löytynyt Australiasta vastaavan kokoisen kylän Bottle Shopista lähellekkään samanlaista maailmanlaajuista valikoimaa. Eivätkä ne hintaerotkaan enää ole kovinkaan suuria, varsinkin kun puhutaan vähänkin paremmasta punaviinistä eikä mistään tynnyrien huuhteluvesistä, joita monissa viinintuottajamaissa saa lähes ilmaiseksi, yök.Suomihan on viimeisen 20 vuoden ajan avautunut mahdottomasti ja mitä olen lukenut ja Australian ystävieni kanssa keskustellut, niin Australiahan on kulkeutunut juuri toiseen suuntaan eli lähemmäs Scandinaavista holhousyhteiskuntaa, olkoon tästä esimerkkinä vaikka jo aiemmin mainittu polkupyöräilijöiden kypäräpakko. Mennyttä on se aika kun pitkät ajotaipaleet jaksettiin Bundyn voimalla, ja varmaankin ihan laillisesti.
Juuri näin kun keskustellaan Autralialaisuudesta niin tärkeätä on tietää mihin sitä verrata , eli tässä tapauksessa itse Suomeen ja suomalaisuuteen, mutta minkälainen kuva meillä kullakin siitä on?
Suomalaisten identiteettihän on aikojen saatossa muovautunut suhteestamme Ruotsiin ja siitä mitenkä ulkomaalaiset varsinkin nämä ruotsalaiset meistä ajattelevat. Tämän tyyppinen isosisko-pikkuveli asetelmahan on maailmalla hyvinkin tuttu kuten esim. Englanti-Irlantinti akselilla, ja monestihan on todettu, että suomalaisilla on paljon yhteisiä piirteitä juuri irlantilaisten kanssa, tietty melankoolisuus, juomakulttuuri, jne.Olemmehan kummatkin olleet näiden isosiskojen miehittäminä ja kulttuurisen pakkosyötön kohteena. Siinä missä suomalainen Jussi vielä raivasi "Sisun" voimalla soisia peltojaan, niin ruotsalainen Sven kippisteli hienostuneesti akvavit-snapsejaan tilulilu juomalaulujensa kera. Kulttuurierohan oli aikanaan aivan hirvittävä ja kyllähän se on merkkinsä jättänyt kansanluonteeseemme. Jos sitten ajatellaan mitä tämä Sven tästä rahvaasta Jussista ajatteli, niin päästään siihen minkälainen kuva meillä suomalaisilla on itsestämme. Vielä kymmenen vuotta sitten kun suomalainen ja ruotsalainen kohtasivat, niin oli luonnollista , että kielenä käytettiin vain ruotsia. Mitenkäs luulette, kumpi oli kyseisessä keskustelussa se puheliaampi osapuoli ja sai asiansa paremmin sanottua? Äidinkieltään puhuva ruotsalainen vai pakkoruotsia sönkkäävä suomalainen? Turha edes ihmetellä miksi me suomalaiset olemme ruotsalaisten ja sitä kautta myös omissa silmissämme juroa tuppisuu kansaa. Eivätkä ne ruotsalaiset tällaista asiaa edes ymmärrä. Vähän vastaava ylimielinen asennoituminen on amerikkalaisten keskuudessa. Hyvänä esimerkkinä on tuo amerikkalainen Amazing Race tv-ohjelma, jossa itsekeskeiset jenkit sähläävät ympäri maailmaa ja halveksivat muun maailman ihmisiä, jotka eivät aina ymmärräkkään englantia täydellisesti.
Suomen ja Ruotsin välinen kielitasapaino on onneksi korjaantumassa näinä suurien pohjoismaisten yritysfuusioiden aikana. Niin Nordean kuin Telia-Sonerankin hallintokielenä on onneksi englanti. Tällä kieliasialla ja sen tuomalla itsetunnon heikentymisellä on meitä suomalaisia historian aikana nöyryytetty jo riittävästi. Teoriaani vastaan tietinkin sotii tämän hetken maailman mannekiinimme numero 1. eli Kimi Räikkönen, tuo varsinainen puhekone. Häkkinen sentään pystyi korjaamaan tilanteen inhimillisellä itseironiallaan, mutta Kimi on kyllä aikamoinen jääpalikka. Suomikuvan kannalta asiat olisivat voineet olla toisin, jos JJ Lehto ja Mika Salo olisivat pärjänneet paremmin. Keke taasen oli aika supliikki mies ja vielä useilla eri kielillä.
Tästä Suomalaisen identiteetin syntymisestä suhteessa Ruotsiin voisi kirjoittaa vielä vaikka kuinka paljon , liittyväthän siihen niin Suomen huikea lamasta ylös nousu, Nokia- Ericsson asetelma kuin vuoden -95 lätkän MM ja paljon muuta. Aika tasoissa ollaan , mutta historian vaikutukselle emme näin lyhyellä aikavälillä mahda mitään. Aika tekee tehtävänsä.
Rehellisyys, se on todellinen suomalainen hyve, sanoi tästä asiasta sitten mitä tahansa pahinkin suomalaisuuden vihaaja. Asia on nimittäin selvitetty useissakin kansainvälisissä tutkimuksissa, joissa Suomi on todettu jo monena vuonna maailman vähiten korruptoituneeksi maaksi. Ja siitä pitää olla ylpeä. Kuten jo aiemmin joku mainitsi näistä ystävystymisasioista, niin että suomalaiseen kun tutustuu paremmin, niin ystävyys on aidompaa ja syvempää. Se perustuu juuri tähän suomalaisen rehellisyyteen. Suomalainen ei ole kieroileva oman edun tavoittelija ja jatkuvasti pieniä valheita päästävä juonittelija, ehkäpä siksi sellainen turhanpäiväinen smalltalk höpinäkään ei istu suomalaisuuteen. Kun puhutaan , niin puhutaan asiaa ja rehellisesti.
Me suomalaiset olemme yksiä Euroopan tunnollisimmista laskujenmaksajista, vaikka näin yrittäjänä joskus karhulaskuja kirjoittaessa vosikin tuntua toisin, mutta enpä silti haluaisi olla yrittäjänä esim. Italiassa, jossa keskinmääräinen eräpäivän ylitys on useita kuukausia. Niin että mitenkä on tilanne siellä Australiassa näiden laskujen suhteen? kertokaapa yrittäjät, jos vaikka joskus puusepänverstasta siellä päin pyörittäisi.
Melankoolisuus se on osa suomalaisuutta. Mistä se sitten johtuukaan? Onko syy pimeissä vuodenajoissa vai noissa historian sortoajoissa, mene ja tiedä. Tämä yhtäläisyys Irlantiin ja sen historiaan voisi selittää paljonkin, mutta varmasti on muitakin syitä kuten harva asutus ja rankat elinolot. Mutta onko melankoolisuus aina niin pahastakaan, itse ainakin pidän enemmän mollivoittoisesta musiikista vaikka muuten haluankin suhtautua elämään mahdollisimman positiivisesti. Kyllä siinä kaihomielessä on jotakin taikaa, tunnetta ainakin enemmän.
Joku saattaa teistä ihmetellä, mitenkä kaikki tämä liittyy elämään Australiassa, mutta tarkoitukseni on vain antaa syvyyttä tähän keskusteluun ja siten luoda uusia näkökulmia varsinkin siellä Australiassa asuville.
Kaikki ajatukseni ovat täysin subjektiivisiä eivätkä siten mitään absoluuttisia totuuksia tuota rehellisyys asiaa lukuunottamatta.
Loppuun täytyy todeta, että en ole mikään ruotsalaisuuden tai ruotsinkielen vihaaja. Äitini on kotikieleltään ruotsinkielinen, mutta valitettavasti hän meille pojille sitä ei aikanaan opettanut. Olisin tosi iloinen, jos olisin saanut sellaisen kielitaidon syntymälahjana, kuten äitini aikanaan. Te suomenruotsalaiset, jotka kielitaidon olette ilmaiseksi saaneet niin arvostakaa sitä älkääkä suhtautuko ylimielisesti heihin, joille tätä lahjaa ei ole annettu. Nyt täytyy vain viedä omat pojat (8v. ja 6v.) Australiaan ja istuttaa heihin englannin kielen taito.
Huh huh ja hyvää yötä!
:)Tony