Aihe: aussiyhteiskunnasta

[Tony]

Kiitoksia Riina, kun aloitit asiasta uuden aiheen. Itsellänikin oli ajatuksena tehdä vielä niin, mutta kun alkuperäinen tarkoitukseni oli vain kommentoida Heidin mahtavaa elämänvalintaa ja yhtäkkiä huomasinkin jo kirjoittavani aivan muusta, niin en sitten enää viitsinyt siirtää kaikkea kirjoittamaani uuden aiheen alle.

Mainitsit ensimmäisenä australialaisten ystävällisyyden, joka huom. on aivan muuta kun amerikkalaisten opittu tekoystävällisyys, niin täytyy vaan myöntää, että sen kyllä aistii. Itselleni on jäänyt mahtavia kokemuksia hulluilta liftausreissuilta (joita en silti enää suosittele) kuin myöhemmältä automatkalta, jolloin tuli aina silloin tällöin istuttua iltaa ystävällisten rekkakuskien kanssa jossain huoltoaseman parkkialueella. Säästöbudjetilla kun oltiin liikkeellä niin ei aina viitsitty mennä leirintäalueelle.
 
Mainitsit myöskin tämän eroavaisuuden kyläilykulttuurissa ja että aiempina aikoina on täällä Pohjolassakin ehkä  vierailtu sponttaanimmin. Itse olen Helsingin kasvatti, mutta viimeiset pari kymmentä vuotta asustellut enemmän tai vähemmän maaseudulla, niin täytyy kyllä sanoa, että maaseudulla saatetaan edelleen poiketa kylässä aivan sattuman varaisesti, toki sekin perinne on häviämään päin. Olen itsekin miettinyt samaa asiaa ja eräs syy saattaisi olla tämä edellisessä viestissäni kirjoittama työelämän muutos. Ajatteles nyt, jos työtä tekevän väestön elämä on enenemässä määrin yhtä kiireistä minuuttiaikataulujen kanssa painimista, ja ne jotka ovat työttöminä (varsinkin pitkäaikais) taasen kamppailevat heikentyneen itsetunnon kanssa kotinsa sohvalla, eivätkä siten uskalla kyläillä, koska pelkäävät alituisia kysymyksiä työttömyydestään. Lopputulos on siis, että suomalaiset eivät enää kyläile vanhaan malliin.

Tässä tuleekin jo pikkuhiljaa hinku kunnon australialaiselle BBQ:lle:XXXX

Tony

[Heidi]

Vai etta mahtava elamanvalinta! En ole kylla sita tuosta nakokulmasta itse oikeastaan katsonut, ehka kertomani tarina noin lyhennelmana kuulostaa aika jannalle ja rohkealle teolle, mutta taytyy kylla sanoa, ettei ole aina silta tuntunut. En koskaan kuvitellut asuvani vieraassa maassa ja puhuvani vierasta kielta puolisolleni, mutta kaikki tavallaan tapahtui pikkuhiljaa ja vahan niin kuin vahingossa vain jain tanne. En oikein tieda, missa vaiheessa tein varsinaisen paatoksen tanne jaamisesta, ehka asuntolainapapereita allekirjoittaessani? Vanhemmilleni tanne jaaminen oli iso shokki, tosin he ovat jo siita (ainakin paallisin puolin) toipuneet. Perheen ja kavereiden negatiivinen suhtautuminen ja epauskoisuus eivat saanet minua kylla tuntemaan itseani rohkeaksi vaan aivan painvastoin, silla olin siina vaiheessa itsekkin vahan paa pyoralla tapahtumien kulusta.

Olin juuri valmistunut ennen reissuun lahtoani ja kuten Tony totesi aiemmin, on aivan ennen kuulumatonta suomalaisen mittapuun mukaan, etta en hankkinut alani toita vaan lahdin matkustelemaan ja olin farmeilla toissa. Se oli myos yksi syy ympariston negatiiviseen suhtautumiseen, joten kai sen voi luokitella rohkeaksi teoksi?? Vuosia sain kuulla kysymyksia siita, milloin alan oikeasti tehda toita ja elaa normaalia elamaa. Valilla australialaisten laid back-asenne arsyttaa ja tunnen itseni hirveaksi tiukkapipoksi, mutta suomalaisittain katsoen olen kai ihan hallavalia-tyyppi! Loppujen lopuksi en edes halunnut opiskelemalleni ravintola-alalle ja muutamien mutkien kautta paadyin insinooritoimistoon vastaanottovirkailijaksi.

Millaista elama Australiassa sitten on? Valilla mietin sita, millaista elamani olisi, jos en olisi taalla. Olisinko niin kuin osa ystavistani, joilla on koti ja perhe ja joille reissu parinkymmenen kilometrin paahan naapurikaupunkiin on iso asia, jota suunnitellaan viikkokausia. Vai olisinko niin kuin toinen osa ystavistani, jotka ovat ikuisia opiskelijoita ja jotka eivat ehka ole vielakaan loytaneet sita elamansa suurta rakkautta ja juoksevat baareissa viikonloppuisin etsimassa? Elamani talla hetkella on toissa kaymista, talon remontoimista, koiranpennun kanssa touhuamista, viikonloppureissuja ympari Victorian osavaltiota, ystavien luona kylailya ja nain syksy-talviaikaan aussijalkapallon seuraamista. Mietimme kolmisen vuotta sitten mieheni kanssa, mihin haluamme asettua ja Victoria tuntui luontevalta, silla mieheni on kotoisin etelarannikolta Warrnambool-nimisesta paikasta ja toiseksi taalla todellakin voi kokea nelja vuodenaikaa, joten alue tuntui minustakin kotoisammalta, kuin esim. Queensland. Asumme pienella paikkakunnalla ja ihmiset todellakin ovat ystavallisia ja valittomia ja naapureiden luo voi poiketa tuosta vain ilman etukateisjarjestelyja. Postissa ja pankissa minut tunnetaan nimelta ja ihmisten mielesta suomalaisuus on tosi eksoottinen juttu, taalla pain kun on paljon italialaisia ja kreikkalaisia (seka talla hetkella myos paljon lahi-idan pakolaisia), ja tallainen suomalaisblondi jaa helposti ihmisten mieleen!

Tassa muutama kannanotto aiheeseen, vaikea sita on omaa elamaansa oikein kuvailla liikaa lukijoita kyllastyttamatta, mutta lyhyesti sanoen luulen, etta elamani on rikkaampaa taalla kuin se olisi Suomessa, joskin kaipaan sinne valilla hullun lailla! Vanhempani ja siskoni ovat kayneet taalla vierailulla ja ihastuivat maahan taysilla ja ymmartavat nyt, etta olen itse valintani tehnyt ja elamani on ihan kunnossa (enka kayta huumeita!). Muutama ystavanikin on kaynyt taalla lomailemassa ja tuntuu silta, etta seikkailuhenki vetaa heitakin tanne takaisin. Mutta ihan normaalia arkea taallakin eletaan, eika vaan palmun alla makoilla cocktaileja siemailemassa!

Heidi

[Tony]

Niinhän se on, että ihminen on monta kertaa aika jäävi arvioimaan omia elämän ratkaisuja, jotenka siihen tarvitaan muita henkilöitä ja riittävän paljon vertailupohjaa. Toinen vaihtoehto asian havainnointiin on se, että käy välillä aallon pohjalla, jotta taas huomaa kuinka hyvä siellä harjalla on olla. Ja sama asiahan pätee vaikka hiekkarantoihin ja palmupuihin, kaikkiin arkipäiväistyy aikanaan. Se mitä sanoin mahtavasta elämänvalinnasta ja rohkeudesta tarttua uusiin haasteisiin, niin saman voisi sanoa varmaan joka ikisestä Australian siirtolaisesta, varsinkin niistä jotka tulivat sinne jo useita kymmeniä vuosia sitten, täysin tuntemattomaan maailmaan. Vielä 60-luvulla Suomessakin maantiedon oppikirjassa kuvailtiin meksikolaisia luonteeltaan laiskoiksi, jotka toisinaan ryöstelevät junia. Eli voi vaan kuvitella kuinka vähän Australiasta  Suomessa siihen aikaan tiedettiin. Nykyään kun eletään niin globaalissa maailmassa ja Suomessakin englanti on lähes kolmas kotimainen kieli, niin tilanne on aivan toinen.
 Oma ensikosketukseni Australiaan "kulttuuriin" tuli 70 ja 80 luvun taitteen Paul Hogan Showsta. Osa jutuista meni tietenkin yli hilseen kielellisistä, mutta myöskin kulttuurillisistä syistä. Hän kun perusti sketsinsä pitkälti niihin  kliseisiin australialaisen miehen perusolemuksesta. Ja täytyy kyllä myöntää, että muutaman kerran meinasi tipahtaa penkiltä,kun törmäsi jossakin takamaan hotellin baaritiskillä, juuri samalla tyylillä puhuvaan ja käyttäytyvään "tosimiehiin". Nämä lukuisat Paul Hogan kopiot eivät todellakaan toimineet tietoisesti tällä tavalla, vaan olivat juuri sellaisia kuin olivat. Tästä tosimiehen imagosta tullaankin erittäin tärkeään asiaan, eli siihen minkälaisia sukkien tulee olla, ja nehän pitää olla mustat. Suomessahan ei 80-luvun alussa käytetty juuri muita sukkia kuin valkoisia tennissukkia (tämä oli siis kauan ennen Lenita Airiston marmatusta) ja tietenkään minun, nuoren klopin,  matkalaukusta ei juuri muun värisiä löytynytkään, niin saihan sitä jonkin verran selitellä, kun valkoiset sukat yhdistettiin automaattisesti tiettyyn seksuaalivähemmistöön. En tiedä mitenkä asian laita on tällä hetkellä, mutta minulta ei ainakaan enää löydy yhtään valkoista sukkaparia, ehkä se ikäkin jo asiaan jotakin vaikuttaa.  

Toivoisinkin teidän Australiassa asuvien kertovan sellaisista pienistäkin eroavaisuuksista Australian ja Suomen välillä. Sellaisistakin jotka saattavat tuntua aivan itsestään selvyyksiltä, mutta vain siksi, että niihin on täysin tottunut. Arkipäiväisiin asioihin kuten kaupassa käyntiin , työpaikkojen hierarkiaan, hotelli-pubi kulttuuriin, terveyskeskuspalveluihin, poliisien toimintaan on, tai vaikkapa polkupyöräilijöiden kypäräpakkoon, joka on siellä ollut voimassa jo pidempäänkin. Ja näissäkin asioissa erityisesti ihmisten tapoihin ja toimintaan liittyvistä eroavaisuuksista. Koska nämä olivat vain pikaisia esimerkkejä, eivätkä olleet tarkoitettu kysymyksiksi, niin en testannut ko sanoja hakulaatikossa.
Mielestäni tällaisen  vapaamuotoisen keskustelun kautta saavat vastauksia kysymyksiinsä juuri he, jotka kyselevät tällä foorumilla, että kertokaa nyt minkälaista siellä oikein on?

Tony

[Timo]

Ihan tervetullut keskustelunavaus Tonylta. Juuri tuollaisia arkisisa mielipiteitä ja pieniä asioita olin minäkin vailla silloin puolisen vuotta sitten kun tiesin tulevani Australiaan, mutta elämästä täällä ei ollut kuin muutama hajanainen mielikuva ... jouluaatto uimarannalla, valtavat kaniinilaumat riesana, kengurut, bumerangeja heittelevät alkuasukkaat ... Nyt on sitten jo alkanut kertyä henkilökohtaista näkökulmaakiin asioihin. Tämän puolen vuoden oleskelun aikana sitä on tietysti joutunut vastaamaan monenlaisiin kysymyksiin, minkälaista siellä on?, onko huonompi vai parempi?, mitä bensa maksaa?, mitä ruoka? jne.  Totta, tursiti-info ei pitkälle arkielämässä kanna. Matkailuesitteitä lukiessa muistaa, että valliriutat ovat tuossa "nurkan takana", arkena ja tavallisina viikonloppuina asiaa ei tule edes ajatelleeksi. Omat ympyrät vakiintuvat erilaisiksi kuin jonkun toisen ympyrät, sama juttu oli Suomessakin tietysti. Ei voi siis mitään yleispäteviä totuuksia laukoa, vaan pelkästään esittää joitakin kommentteja. Työ ja asuminen, ne ovat tietysti täälläkin elämän kulmakivet. Ja niiden suhteen on aivan samalla lailla kuin Suomessakin. Voipa löytyä mutta voi jäädä ilmankin. Ja se normaali elämä, johon pitää päästä kiinni on tuota samaa taistelua kuin Suomessakin, asuntoa autoa, asuntolainaa ja elinikäistä velkavankeutta, veroista jupisemista.  Periaatteessa sama soppa asuitpa sitten maan tuolla tai tällä kulmalla - mutta yksilöllisesti maustettuna.

Suomessa tosin piti olla tarkkana, että sai pidettyä talon lämmityskulut aisoissa - täällä pitää kantaa huolta jäähdytyskuluista. Ja täällä pitää murehtia ruohonleikkuusta ympäri vuoden, Suomessa vain pari hassua kuukautta. Suomessa sitä tunsi olevansa korostetusti luonnon ja säiden armoilla, etenkin Helsingin  ulkopuolella. Lehtiä lukiessa ja uutisia seuratessa sama tuntu tulee täälläkin kun hoksaa että pitäisi pelätä vähän enemmän krokotiileja, dingoja, hainpuremia, irukandjimeduusoita, villisikoja ... omissa arkiympyröissä nuokin asiat tuppaavat unohtumaan. En ole rikostilastoja vertaillut, mutta niin ikään tiedotusvälineistä saa sen kuvan kuin täällä olisi muutenkin vähän enemmän henki ja omaisuus uhattuna. Lienee vain sattumaa, että näiden muutaman kuukauden aikana ihan "naapurustossa" on sattunut niin monta murhaa,ryöstöä, raiskausta. Ja lehdessä kaupaungin poliisin edustaja kertoo huolestuneena juopottelun ja maalinhaistelun lisääntymisestä nuorison keskuudessa. Kuitenkin minun ympyröissäni mitään tuollaista ei näy. On vain muistot siitä kun Suomessa sai olla tarkkana kaupungilla perjantai-iltaisin väistellessään öriseviä pussikaljateinejä.

Yksi ensimmäisiä huomioita maahan asetuttuani oli "tekninen jälkeenjääneisyys". Ainakin osa siitä johtui jälleen sattumasta. Sydenyn paikallisjunaliikenteessä kun ällistytti se, että joka ikisellä asemalla on useampi ukko laittamassa tavallista paikallisjunaa matkaan ihan käsipelillä. Ja sitten melko lähellä keskustaa puhelinpylväitä, puhelinlankoja, sähkölankoja talojen välillä kuin Suomessa parikymmentä vuotta sitten. No, tänne landelle kun muutettiin ei puhelinlankoja enää näy ja nettiinkin pääsee ihan kohtuuhintaista ADSL-yhteyttä pitkin, laskut voi maksaa nettipankin kautta tarvitsematta hankkia shekkivihkoa, ja löytyy magneettikorttejakin lompakon täytteeksi.

Tuosta ystävällisyydestä. Kokemukseni mukaan se on ensivaikutelma aika monessa maassa. Johtuu varmaan siitä, että kun on liikkeellä turistina ja turistimielellä, joutuu tai pääsee mukaviin tilanteisiin helpommin kuin arkielämässä. Kyllä varmaan joka paikassa, myös Suomessa on helpompi suhtautua ystävällisesti eksoottiseen turistiin kuin erilaiseen maahanmuuttajaan. Tosin mistään rasismista ei voi puhua, vain varautuneesta asenteesta, joka johtuu siitä että en hallitse kieltä, ts. täkäläistä aksenttia enkä tunne paikallisen kulttuurin eikoispiirteitä niin että voisin sanoa mitenkään vielä kotiutuneeni tänne. Ajan oloon ystävällisiin sanoihin tottuu ja myös huomaa, ettei niiden takana välttämättä aina ole sen aidompaa ystävällisyyttä kuin muuallakaan. Eihän tuo kaupan myyjä oikeasti ole kiinnostunut siitä kuinka juuri MINÄ voin tänään vaikka hymyillen sitä kysyykin. Ja kyllä se alkaa pidemmän päälle ottaa aika tavalla leukaperiin jos yrittää vastata joka hymyyn samalla mitalla ;-). Enkä voi kyllä raportoida mistään erikoisista reaktoista suomalaisuuttani kohtaan. Pikemminkin voisin sanoa, että suhtautuminen asiaan on ollut aika neutraalia. Enemmän on merkinnyt se tosiasia että olen vasta maahan tullut.  Mutta eipä ole sentään kukaan kysynyt että missä päin Victoriaa se Finland on ... eroa jenkkilään verrattuna siis on ;-).

Ja tieysti sekin merkitsee, mistä on tänne tullut. Asuttuani tätä ennen Aasiassa aasialaisen puolisoni kanssa tänne tulo tuntui kulttuurisesti paluulta Eurooppaan eli yhteiskunta, tavat, ruoka, sosiaaliturva, byrokratiakin tuntuvat hyvin kotoisalta. Ja tietysti se, että täällä on pitkään asuneita suomalaisia tekee asettumisen vielä helpommaksi. Ja sekin tietysti, että täällä yhteiskunta tukee  monikulttuurisuutta, ja sitä monikulttuurisuutta tosiaan on kaikkialla. Ei ole mikään yksi kansa, yksi kieli, yksi rotu -maa.  

Mainitsit Tony, tuosta fillaristin kypäräpakosta. Se ei tunnu niin suurelta eroavaisuudelta, käytännössähän Suomessakin käytetään kypärää melkin kuin olisi pakko. Sen sijaan esim. se, että täällä ajetaan "väärällä" puolella oli alussa hankalaa, ja muutenkin fillaristilta odotetaan enemmän autoilijamaista käytöstä kuin Suomessa, pitää ajella kiltisti ympyrässä autojen seassa eikä voi poukkoilla välillä jalankulkijan säännöillä kuten Suomessa oli tapana. Fillarilla liikkuessa huomaa, että liikenne on täällä sadantuhannen asukkaan kaupungissa vilkkaampaa kuin Suomessa, autot ovat isompia ja ajavat lujempaa. Taaskin ihan subjektiivisia huomioita. Mutta onneksi täällä ei tienvieri kasva pajukkoa eikä edes kunnolla ruohoa vaan monin paikoin on kymmenien metrien levyiset piennaralueet, joilla voi pyöräillä ja kävellä niin ettei tarvitse pysyäkään tiellä autojen seassa.  

Ei ollut muuten minullakaan mikään tarkoitus lähteä maailmalle eikä varsinkaan päätyä tänne. Haaveena oli enemmänkin muutto Helsingistä jonnekin maaseudulle. Mutta niinpä sitä elämä tosiaankin tarjoaa yllätyksiä.



[Editoitu 21/4/03 by Timo]

[Heidi]

Tony, kyselit mielipiteita eroavaisuuksisista elaman valilla Australiassa ja Suomessa. Monesti mietin tata asiaa, mutta omalla kohdallani en ole oikein paatynyt mihinkaan pohdinnoissani, silla kotimaassa olin opiskelija enka ollut viela paassyt kunnolla oman elamani alkuun, joten en oikein tieda, millaista elamani voisi olla talla hetkella siella asuessani. En tieda, tekisinko elamaani koskevia ratkaisuja ja ihan arkipaivaisia asioita toisin kuin nyt.

Mutta muutama kommentti ja havainto jokapaivaiseen elamaan liittyen taalla. Mielestani suomalaiset ovat hyvin muodollisia ja kaikenlaiset traditiot ovat erittain tarkeita, australialaiset eivat havaintoni mukaan tee suurta numeroa esim. joulusta ja paasiaisesta, tarkeinta tuntuu lahinna olevan ylimaarainen vapaa-aika, eika niinkaan se, mika sen taustasyy on. Toisaalta taas taalla on niin monenlaisia etnisia ryhmia, joiden kanssa en ole juurikaan kosketuksissa, mutta heidan elamassaan oman maan traditiot ja tavat vain tuntuvat korostuvan, liikaakin. Omassa naapurustossani asuu kolme turkkilaista perhetta vierekkain ja heidan lapsensa (alle kouluikaiset) eivat osaa puhua englantia, eivatka kylla itse vanhemmatkaan. He ovat luoneet oman maailmansa, eivatka halua sopeutua takalaisiin oloihin. Sitten valitetaan rasismista, mutta minusta se on kylla itse aiheutettua, jos ei yriteta edes hiukan sopeutua maan tavoille. Toinen asia, mika taisi aiemminkin jo tulla esille, on se, etta taalla koulutuksella ei ole laheskaan niin suurta merkitysta kuin Suomessa. Taalla koulutusta tarkeampaa tuntuu olevan se, etta yrittaa ja antaa parhaansa ja tyoskentelemalla oppii enemman, kuin kirjoista lukemalla. Tama nyt ei tietenkaan pade joka alalle eika ole mikaan yleistys, mutta siivousalan toita siis saa ilman korkeakoulututkintoakin. Ihmiset myos vaihtavat alalta toiselle ihan tuosta vaan eika sita kukaan ihmettele. Minua kylla arsyttaa suunnattomasti se, etta taalla on todella paljon laiskoja ihmisia, joita ei minkaanlainen tyonteko kiinnosta ollenkaan, vaikka kotoa tultaisiin hakemaan. Tyottomyyskorvaus ei ole suuri, mutta tyottomana saa paljon muita etuja ja laskujenmaksukin on edullista, jos on tyottomille ja pienituloisille annettava Healthcare Card.

Yksi asia, johon mieheni kiinnitti huomiota Suomessa on se, ettei siella ole yleensa aitoja talojen valilla ja kaikissa taloissa ei ole etuovea, vaan paasisaankaynti on pihan puolella. Hanesta se oli sangen outoa, mutta nyt olen minakin tottunut korkeisiin aitoihin talojen ymparilla. Hyva puoli siina on se, etta koirat ja lapset voi jattaa pihalle pelkaamatta, etta he karkaavat. Ei ole siis kyse mistaan kidnappaamisuhasta, ei ainakaan taalla maaseudulla! Ihmeellista sinansa, silla suomalaiset ovat eristaytyneempia, mutta niin kuin isani sanoi, Suomessa talojen valilla kulkee "invisible fence" eli ei sinne naapurin puolelle yleensa menna kuikuilemaan aidattomuudesta huolimatta. Olen myos huomannut sen, etta taalla siivoaminen ei ole sellaista pakkopullaa kuin Suomessa ja olen itsekin yrittanyt antaa itselleni anteeksi, jos en jaksa ja viitsi joka viikko imuroida ja pyyhkia polyja. Meilla ei sentaan kuitenkaan hamahakinseitit roiku nurkissa ja torakoiden lukumaarankin yritan pitaa kurissa. Talothan taalla on tunnetusti heppoisampaa tekoa kuin Suomessa, joten sita polya ja kaikenlaisia otokoita vaan tunkee sisalle kaikista rakosista ja sille ei voi mitaan.

Jatketaan kiinnostavaa keskustelua!

Heidi

[Jaaks]

Wau,  onpas taalla vilkasta.
 
< Riina kirjoitti:
"ihmiset kyläilevät kavereidensa luona paljon enemmän kuin Suomessa" >

Totta toinen puoli.  Kavereiden luona vierailu on ehka taalla rennompaa ja vahemman muodollista kuin "normaali" Suomessa eika aina tarvitse todellakaan soittaa ja ilmoittaa etukateen tai odottaa kutsua.  Omakohtaisesti en koe valtavan suurta eroa , silla viela Suomessa asuessani omassa kaveripiirissa kylla vierailtiin ihan oman tahdon mukaan kuten taalla tehdaan. Usein kaveripiirissa soitetaan ja tiedustellaan mita on tekeilla ja jos ei ole mitaan suunitelmia niin extempore BBQ on valmis alkamaan.  

< Tony,Riina ja Timo kirjoitti:
"australialaisten ystävällisyyden" ,"kyllä ne on ystävällisiä","Eihän tuo kaupan myyjä oikeasti ole kiinnostunut siitä kuinka juuri MINÄ voin tänään vaikka hymyillen sitä kysyykin. Ja kyllä se alkaa pidemmän päälle ottaa aika tavalla leukaperiin jos yrittää vastata joka hymyyn samalla mitalla ;-)." >

Ystavallisyys taalla on niin aitoa kuin vain voi olla.  Ehka se kaupan myyja ei todellakaan ole kiinostunut murjottavan suomalaisen hyvinvoinnista, mutta jos olet itse aidosti vilpittoman ystavallinen niin takaisin tulee.  Itse olen asunut samalla paikkakunnalla (n 20.000) asukasta 10 vuotta ja postissa, pankissa ja melkein joka kaupassa tunnetaan nimelta ja ihmiset jotka tietavat nimesi myos kayttavat sita tervehtiessa ja keskustelussa.  Jos he tietavat etunimesi niin sita kaytetaan tyypillisen suomalaisen virallisen tuntuisen sukunimen kayton sijasta.

< Heidi ja Tony kirjoitti: "elamani on rikkaampaa taalla kuin se olisi Suomessa" , "käy välillä aallon pohjalla" >          

Olen samaa mielta kanssasi Heidi; Oma elamani on myos rikkaampaa taalla kuin olisi Suomessa.  En kuitenkaan usko, etta se on asuinmaasta kiinni vaan jokaisesta itsestaan ja siita mika tekee sinut onnelliseksi.  Jos olet itsesi kanssa sinut etka ole katkera omille aikaisemmille mokauksillesi, niin uskon etta voit olla onnellinen missa vain. Tietysti oma merkityksensa on kaveripiirilla ja tietysti elamankumppanilla.  Tuo aallon pohjalla kayminen on mielestani aika tyypillinen suomalainen ajatus ja kuvaa tyypillista suomalaista synkkaa ajattelutapaa.  Miksi siella pohjalla pitaa koskaan kayda?  Itse en tarvitse kayda siella osatakseni arvostaa mita minulla nyt on. Olen nuorempana matkustellut kohtalaisen paljon ja kiertanyt maapallon pariin-kolmeenkin kertaan, oleskellut lukemattomissa eri maissa eri pituisia ajanjaksoja.  Tehnyt toita siella ja taalla, seka oman alan etta siivousta, lehdenjakamista etc.  Jossain vaiheessa tuli aika perustaa edes jonkinnakoinen tukikohta ja Australia tuntui hyvalta vaihtoehdolta.  Eika ole kaduttanut.

< Tony kirjoitti: "Toivoisinkin teidän Australiassa asuvien kertovan - Arkipäiväisiin asioihin..." >

Ruokakaupassa kaydaan yleensa kerran viikossa ja samalla lastataan myos baarijaakaappi tayteen olutta ja taytetaan viinivarasto.  Kaupoissa tulee tavattua paljon tuttuja, silla ihmisilla on usein tapana kayda kaupassa aina samana viikonpaivana ja vuosien kuluessa keraantyy useita ystavia, joita ei oikeastaan muualla tapaakaan paitsi kaupassa.  
Tyopaikkojen hierarkia riippuu tietysti paljon alasta, mutta yleisesti ottaen taalla ollaan "ihmisystavallisia", auttavaisia ja hyvin sosiaalisia.  Monella tyopaikalla on nk "social club" ja ne ovat hyvin aktiivisia jarjestamaan vaikka mita "kissanristiasia". Tyokavereita ja etenkin pomoja kunnioitetaan ei ainoastaan aseman takia vaan ylipaansa kanssaihmisina. Perhe on Aussi yhteiskunnassa hyvin tarkeassa asemassa ja se myos nakyy kaikkialla niin tyo kuin vapaa-ajan elamassa.  Hotelli-pubi kulttuuri on tarkea osa sosiaalista kanssakaymista.  Nykyisin trendit ovat muuttumassa vanhasta "men only" pubeista perhe pubeihin, joissa laitetaan erikoispainoa lasten viihtyvyydelle.  Niissa on erikoisia lasten leikki huoneita tietokone peleineen leikkipuistoineen, hoitotateineen ja tietysti erikois menuineen.  Vanha totuus ravintola-alalta on, etta jos pidat perheen pienemmista huoli niin vanhemmatkin ovat tyytyvaisia.

< Timo kirjoitti: "Ja täällä pitää murehtia ruohonleikkuusta ympäri vuoden, Suomessa vain pari hassua kuukautta." >

Entas sitten lumenluonti, auton ikkunoiden skrapaaminen, auton moottorin lammittimeen kytkeminen, talvirenkaiden vaihto, lasten pukeminen ulos talviaikaan???  No onhan noita eroja.

< Timo kirjoitti:"tekninen jälkeenjääneisyys". >

Vai olisiko se tarpeettoman ja turhanaikaisen teknillisyyden valttaminen esimerkiksi tyopaikkojen vaalimiseksi tai vaikkapa luonnon suojelemiseksi?

Johan tuossa tulikin noita asioita, mutta jatketaan jos mielenkiintoa loytyy.

Cheers
Jaaks

 

[Jukka]

Mun juttu, olin n. 10 vuotta Aasiassa hommissa, naimisissa aasialaisen kanssa, kaks lasta. Sitten tuli aika miettia lasten koulunkayntia ja ratkaisu oli Australia. Puhuin lapsille suomea, mutta kun tultiin tanne niin se piti muuttaa, lapset olivat kielellisesti ihan pihalla, aasian murteet, suomi? ei toiminut. Me vain tehtiin paatos etta puhutaan ainoastann englantia lapsille ja se toimi. Joku saattaa syyttaa mua etta olen laiska taikka mita tahansa, mutta haistakoon ?.

Elamassa pitaa tehda ratkaisuja. Meita on moneks taalla, mutta ma luulen etta me ollaan niita jotka parjaavat .Mun mielesta kyse on asenteista,. Asun Cental Coast:lla, olin vuoden hommissa Canberrassa, 400km tyomatka yhteensuuntaan joka viikonloppu. Nyt oon hommissa Sydneyssa, ainoastaan 1,5 tunnin tyomatka 2 kertaa paivassa.

Jukka

[sanni]

Mielenkiintoista kerta kaikkiaan. Jaaksin viestiin viitaten: kulttuurierot ovat mielestäni suuret Suomen ja Australian välillä nimenomaan tuossa yleisessä elämänasenteessa. Niin kuin sanoit, perussuomalainen synkkyys on tosiaan tietyllä tapaa tyypillistä, osa omaa kulttuuriamme, tietenkin vaihtelevassa määrin ja yksilöstä riippuvaisesti. Ja tästä syystä tämä "elämä Australiassa" -keskustelu onkin tärkeä niille, jotka ovat maahan menossa tai potevat/poteneet siellä jonkinlaista kulttuurishokkia. Uskoisin, että niinkin suuressa maassa kuin A:ssa suhtautuminen itseen ja muihin riippuu paitsi omasta asenteesta, myös tietenkin siitä, asuuko muutaman tuhannen asukkaan kylässä outbackissä vai miljoonakaupungissa. Tottahan on, ettei kumpikaan maa mikään paratiisi ole, eikä huolet haihdu passintarkastuksesta läpi päästyä. Arkea on elettävä missä sitten majaileekin. Omaan kokemukseen vedoten voisin sanoa, että mielestäni Australiassa vallitsee "ystävällisyyskulttuuri" hiukan Amerikan tapaan, kun taas Suomessa moinen hymyily ja kontaktinotto koetaan ehkä tungettelevaksi ja epäaidoksi. Suomessa ihmiset "jätetään rauhaan". Mitä itse alkuun kaipasin Australiassa oli ns. hyviä ystäviä. Tuttavia tuli roppakaupalla, mutta kun sama "how r u?", "you've got a nice shirt", "how was your weekend?" -meininki jatkui samalla asteella kuukaudesta toiseen, aloin pelätä, että eikö tässä ole sittenkään mitään sen syvempää. Oikein hyvät ystävät löytyivät sitten ajan kuluessa, mutta omasta mielestäni Suomessa on helpompaa ja nopeampaa tutustua ihmisiin "kunnolla", kunhan itse tekee aloitteen ja rikkoo hiljaisuuden. Ihmiset voivat kertoa koko elämäntarinansa ja mietteensä maailman tilasta ja elämästä yleensä (mihin kyllä yleensä liittyy suomalainen haikeus ja surumielisyys;)) Aussilassa taas tuntuu, että hiljaisuus kyllä rikotaan, mutta lähelle pääsyyn menee aikaa. En tiedä onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Toinen asia, mistä todellakin järkytyin, oli poliisi. Kokemukseni ovat Queenslandista eikä seuraavaa voi varmaankaan yleistää. Uutisia lukiessa ja katsoessa on kyllä havaittavissa jonkinlaista (sekin ehkä amerikkalaistyylistä) poliisien (ja palomiesten ym) ihailua, joka ylittää kyllä Suomen mittasuhteet. Viranomaisilla tuntuu olevan enemmän arvovaltaa, ja valtaa muutenkin kuin Suomessa. Minulle ja miehelleni, joka on tummaihoinen, kävi ikävä välikohtaus Brisbanessa: olimme aivan rauhallisesti syömässä katukahvilassa, kun huomasin kaksi poliisia kadun toisella puolella tuijottamassa meitä. Poliisilla oli arskat päässä, joten ajattelin, että varmaankin kuvittelen vain, miksi he meitä vahtisivat. Ruoan jälkeen erosimme ja sovimme treffeistä kun olisimme saaneet hommamme hoidettua. Lähdin paikalta, ja myöhemmin mieheni kertoi poliisin pysäyttäneen hänet heti, kun olin lähtenyt, tutkineen hänen kassinsa kuulemma huumeiden ja aseiden varalta, kuulustelleen häntä asuinpaikasta, minusta, viisumistani, suhteestamme jne... Mieheni sanoi ironisesti tämän kaiken johtuneen rasismista, sillä kuinka vaalean naisen ja tumman miehen välillä voisi olla muuta kuin prostituutiota tai huumekauppaa! Olo oli kyllä aika ikävä tämän tapahtuman jälkeen enkä tuntenut oloani hirmuisen tervetulleeksi, eikä kyllä mieskään, joka oli kolmen vuoden koti-ikävän jälkeen vihdoinkin päässyt kotimaahansa!    
Positiivista on ehdottomasti henkilökohtainen palvelu: jopa junat odottavat, jos vain henkilökunta näkee jonkun juoksevan laituria kohti vaikka kuinka kaukana! Myös se, ettei kaikesta yritetä kahmia niin paljon voittoa kuin mahdollista, on erona Suomeen, jossa kaikenlaisiin palvelu- ym muihin maksuihin hukkuu hoitaessaan mitä tahansa asioita. Reilu peli pätee tässä mielessä Australiassa. Ja se aiemmin mainitsemani ystävällisyyskulttuuri kyllä tekee elämän monesti helpommaksi ja miellyttävämmäksi!

[Jaaks]

Hyva Jukka, on hauska "tavata" Suomalainen jolla on myos positiivinen asenne elamaan oli sitten missa tahansa maailmassa ja Suomalainen joka on tyytyvainen tai ainakin osaa elaa tekemiensa ratkaisujen kanssa.  

Hyva etta puhuit lapsillesi Suomea edes kun he olivat pienia.  Vaikka he eivat sita juuri nyt ehka osaakaan puhua olet ainakin opettanut heidan aivoilleen etta maailmassa on muitakin kielia kuin englanti.  Lasten aivot pystyvat automaattisesti rekisteroimaan eri kielia aina n 6. ikavuoteen asti.  Myohemmassa vaiheessa jos he haluavat heidan on erittain helppo sitten oppia lukuisia eri kielia, koska heidan aivonsa pystyvat automaattisesti erottamaan ne toisistaan.

 Itsellani on kaksi lasta jotka puhuivat suomea aina noin 5-6 ikavuoteen asti, mutta taalla asuessa tietysti englanti otti vallan ja suomekieli unohtui. Ihmeellisesti kylla ruotsinkieli pysyi hyvana ja on edelleen(olimme siis kaksikielinen perhe jo suomessa), mutta se onkin huomattavasti lahempana englantia. Nyt kun he ovat 13 ja 17 vuotiaita ja ovat kayneet suomessa lomilla suomenkieli on tulossa takaisin ja he ovat opiskelleet koulussa menestyksellisesti mm. mandariini-kiinaa, italiaa, saksaa ja espanjaa. Nykyisessa suhteessani minulla on toiset kaksi lasta 3 ja 5 vuotiaat ja puhun heille suomea, luen suomalaisia kirjoja ja katselemme suomalaisia lastenvideoita.  He osaavat muutaman sanan suomea ja ymmartavat sita kohtalaisen hyvin.  Tiedan etta kun koulu alkaa suomi tulee jaamaan taustalle, mutta kuten sanoin aikaisemmin ainakin se tiedon jyvanen on kylvetty.

Pida lippu korkealla Jukka.

Cheers
Jaaks

[Jaaks]

Sanni,

Ikava kuulla sinun kokemuksestasi poliisin kanssa, mutta Australia on valitettavasti yksi maailman rasistisimmista maista.   Se ei ole valttamatta valkoihoiset vastaan tummaihoiset vaan lahes kaikkien eri rotujen valilla.  Myos tummaihoiset syrjivat valkoihoisia jos menet heidan asuinsijoilleen, kuten esimerkiksi aivan pohjois Australiaan. Aasialaiset, varsinkin japanilaiset pitavat valkoihoisia alempana rotuna.  Samoin on laita arabialaisten (ei valttamatta muslimeja), juutalaisten, turkkilaisten  ja jopa joidenkin eurooppalaisten kuten kreikkalaisten , italialaisten, kroatialaisten kanssa.  Siita syysta eri etniset ryhmat muodostavat omia asuma-alueitaan suurissa kaupungeissa, perustavat omia kirkkojaan, koulujaan ja pidattaytyvat puhumaan vain omaa aidinkieltaan.  

Kuten Timo kirjoitti aikaisemmin, etta Australian yhteiskunta tukee monikulttuurisuutta eika ole yksi kansa, yksi kieli ja yksi rotu, mika on sinansa hyva asia ja oman kulttuurin vaaliminen auttaa selviytymaan vieraalla maalla lieventaen koti-ikavaa, mutta samalla se rohkaisee eri rotujen ja etnisten ryhmien eristaytymista toisistaan aiheuttaen turhaa eripuraisuutta jota voidaan sitten kutsua vaikka rasismiksi.

Poliiseista ainakin Queenslandissa niinkuin varmasti joka puolella maailmaa sanoisin, etta on seka hyvia etta pahoja.  Monella poliisilla on ilmeisesti jonkin asteinen ego probleema tai sitten vain valtava halu kayttaa ja nayttaa yhteiskunnan ja aseman suomaa valtaa.  Samaa ilmiota nakyy myos esim tullivirkailijoissa, verovirkailijoissa tai missa tahansa virassa, jossa voi laittaa toiset tukalaan tilaanteeseen. Onko se sitten kansalta "ihailua" kuten sanoit vai kunnioituksen sekaista "pelkoa" mahtavamman voiman edessa

Ystavien loytaminen tai saaminen, kumpi nyt sitten on oikein on hyvin paljon itsestansa kiinni.  Varsinkin jos sina olet se muualta tullut hassusti puhuva ja asioita ihmetteleva muukalainen, on tietysti ymmarrettavaa, etta paikalliset ovat aluksi hieman varovaisia.

Itse olen taalla vuosien aikana saanut lukuisia hyvia ja muutaman viela paremman ystavan.  Paras ystavani (no 1) kuitenkin asuu edelleen Ruotsissa ja kay taalla vahintaan kerran vuodessa.
Meilla on vuosien (n. 14) aikana kasaantunut ryhma pariskuntia ja myos muutama single henkilo(eri kansallisuuksia: suomalaisia, ausseja, pommeja, uusi seelantilaisia, sveitsilaisia, ruotsalaisia) ja tapaamme joskus viikoittain, joskus emme nae kuukauteen, joskus menemme koko porukka purjehtimaan Whitsundays pariksi viikoksi. Viime lokakuussa oli reissu Thaimaaseen.
  Ensi kuussa olemme varanneet yhden pienen resortin North Stradbroke Islandilta 4 paivaksi  viettaaksemme yhden ystavista syntymapaivia.  Aina naihin tapauksiin eivat kaikki paase perhe tai tyo tai muista syista, mutta aina reissun jalkeen muutamaa viikkoa myohemmin on "post mortem" BBQ ja suunnitellaan uutta reissua.  

Olen taysin samaa mielta kanssasi henkilokohtaisesta palvelusta.  Sita ei Suomessa saa, tai jos vahan saa sekin  toimitetaan "pitkin hampain" ilman ystavallista tarkoitusta ja vain jos on pakko.

Etta nain meilla.

Cheers
Jaaks

[Jaaks]

Sanni,

Unohdin taman edellisesta viestista.
Pieni tarina Queenslandin korkeimmasta poliisi viranomaisesta eli poliisiministerista.

http://www.thesundaymail.news.com.au/common/story_page/0,5936,6307492%255E902,00.html

En tieda jos luet Sunday Mail, mutta muillekin esimerkiksi, etta ei merkitse mitaan kuinka korkeassa asemassa jotkut ihmiset on ne voivat silti olla taysia idiootteja.

Cheers again
Jaaks

[Andreasyan]

Olipas paljon mielenkiintoista lukemista :)Täytyy nyt taas kerran todeta että tää saitti on oikein hyvä homma:XXXX
Ajattelin nyt kysäistä onko kenelläkään kokemusta psyk.syrran hommista Australiassa, olisi kiva kuulla miten psykiatrinen hoito siellä toimii. Siis, maassa maan tavalla, mutta olen huomannut että juuri tällä saralla on TODELLA suuria eroja jopa Suomen ja Ruotsin välillä Norjasta puhumattakaan jossa lääkehoitoa ei mielellään käytetä akuutti potilaiden parissa vaan turvaudutaan pitkän jakson (3-? päivää) remmihoitoihin:( Insuliinia eivät norskit sentään enää pistele rauhoittavassa tarkoituksessa.(tämähän oli vielä 50-luvulla yleisesti käytetty "hoitomuoto" lobon ohella)

Niin, terveisiä muuten Suomesta. Kävin siellä pääsiäislomilla ja ennallaan oli ainakin Kuopion seutu ja Tampere.Lunta oli edelleen, ja se herätti vanhat traumat peruskouluaikaisesta pakkohiihdosta -25 asteen pakkasilla koululta lainatuilla 205 cm pitkillä järvisillä...kaikkien kvanttifysiikan lakien mukaan  silloin lapsenpyöreän teinin ei olisi pitänyt kyetä hiihtämään niillä eväillä metriäkään mutta niinpä vain lynkytin kunnan laduilla kilometrin toisensa jälkeen ja vannoin etten enää ikinä ja rukoilin Jumalaa että "älä anna sataa lunta ensi vuonna ethän?" Ei ollut siis olo haikea kun sain lentää takaisin Tukholmaan ja jatkaa pakkaustouhuja lumettoman Canberran siintäessä silmissä.Voihan se tietysti olla että tulee äitiä vielä ikävä, mutta oli mukava lukea rohkaisevia kommentteja näiltä sivuilta.

Btw, Jaaks, oli todella huikea sun reissus


Kunpa minäkin jokupäivä...vaikka taitaa jäädä pitkät matkat purjehtimatta kun Siljan laivoillakin välillä heitättää niin kauheesti;)

Hyvät päivänjatkot,
Anne

[Milka]

Kyllapas taalla on kayty antoista keskustelua. Kannanpa siis oman korteni kekoon.  Taalla ihmisia kunnioitetaan ihmisina, eika titteleiden mukaan. Paa-asia etta jokainen tekee jotain elattaekseen itsensa ja perheensa. Taalla yleensakaan ei ihmisia jaeta eri luokkiin koulutuksen tai tyopaikan perusteella. Samoissa bailuissa tapaa jengia yliopiston proffasta siivojaan ja kaikilla on hauskaa. Joku jo mainitsikin etta Ausseissa ihmiset ns. pomppivat alalta toiselle ja vaihtavat uraa moneenkin kertaan elamansa aikana.

Kotiaiteja taalla arvostetaan ihan toiseen malliin kuin Suomessa. Suomessa katsotaan nokan vartta pitkin naista, joka uskaltaa myontaa etta haluaa jaada lasten kanssa kotiin lasten ollessa pienia. Olen kuullut ?lapselliselta? ystavattareltani Suomessa kysyttavan, etta etko tukehdu kotona ja eiko sinulla ole ?omaa? elamaa. Osittain kateutta kai se on, silla Suomessa ei perheilla usein ole varaa moiseen ?ylellisyyteen?.

Kuten Heidi jo kertoikin on taallakin omat ns. sosiaalipummit. Vahan aikaa sitten kuulin yhden n. 17-vuotiaan teiniaidin selittavan etta han asuu poikaystavansa kanssa avoliitossa, kun han saa enemman rahaa Centrelinkista ollessaan nimellisesti yksinhuoltaja. No sattumalta tiedan myos samanlaisen perheen Suomesta eli samat on ongelmat. Tony jos haluat ?isojen? johtajien optioita karkuun, niin Australia ei liene oikea paikka. Nimittain johtajat Suomessa tienaavat vain murto-osan Aussikolleegoihinsa verrattuna ja niiden optiotkin ovat aivan eri suuruusluokkaa. Ausseissa on muuten huomattavasti suuremmat tuloerot kuin Suomessa.

Mutta kylla minunkin mielesta ihmiset taalla ovat iloisempia ja ystavallisempia ja rennompia. Jos nyt ei kassaneidin kanssa mitaan syvallisempaa ystavyytta koskaan tulisikaan, niin onhan sita miellyttavampaa katsella iloista kuin murjottavaa naamaa. Itsekin tulee paremmalle tuulelle iloisten ihmisten seurassa.

Vierailukulttuuri on erilainen kuten joku tuossa jo kertoikin ja siihen oli minun alkuun vaikea tottua. Kun molemmat tekee toissa pitkaa paivaa ja loppuviikosta talo on kuin hurrikaanin jaljilta, niin siihen sitten lauantaiaamuna pelmahtaa puolisukua ennen kuin on ennattanyt saada silmansa auki. Alkuun oli aika vaikea saada hymya naamalle naissa tilanteissa. Nykyisin osaan olla jo vahan rennompi ja kuten mieheni sanoo valiako silla mita muut meista ajattelevat.

Suomessa meille on tankattu paahan oppi, etta vieraisilla syodaan kohteliaisuudesta mutisematta kaikea mita tarjotaan. Joten alkuun minun oli vaikea myos tottua ajatukseen, etta taalla on normaalia kertoa jo etukateen emannalle lista ruoka-aineista joita vieraat eivat sitten syo. Kyseessa siis ei ole uskonnollisista ideologisista tai allergioista johtuvia tapauksia, vaan mieltymyksista.  Esimerkkina minulla on eraat kutsut, jossa osa vieraistani ei syonyt kanaa eika kalaa eika suurinta osaa vihanneksista missaan muodossa, ja osa ei puolestaan syonyt porsaanlihaa eika vihanneksista muita kuin perunaa.  Taalla ei pideta tallaisia ?listoja? epakohteliaana. No emantana onhan sentaan hyva tietaa listat etukateen...

Mina en ole asunut muualla kuin Melbournessa, joten vertailupohjaa ei juurikaan ole. Mutta kertokaa te kokemusta omaavat oletteko huomanneet eroja eri osavaltioissa asuvien tai maaseudulla asuvien ja kaupunkilaisten kulttuurissa ja kaytoksessa?

[Jaaks]

Milka,

Hyva kokemus vaihteeksi Aussi poliisista.  Noin pari kuukautta sitten oli hyvan ystavan pojan 21 vuotis syntymapaivat tosi maaseudulla; lahella Chinchillaa.
Noin 250 henkea oli tullut paikalliselle "seurojen talolle" ja tietysti lahes kaikki autolla, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole.  

Luonnollisesti illan aikana kulutettiin huomattava maara alkoholipitoisia juomia ja kotiinlahtoaikaan noin kello 2 aamulla oli vahan epavarmaa kuka pystyi ajamaan eli oli alle lainmaaraaman 0.05.
Kaikkien iloiseksi hammastykseksi paikallinen poliisikersannti apureineen tuli paikalle ja tarjosi kaikille epavarmoille mahdollisuuden testata alkoholipitoisuutensa ennen rattiin istumista pienella puhallustestilla.  Jos oli yli rajan kersantti komensi autoon nukkumaan tunniksi tai pariksi ja tulemaan sitten takaisin uuteen mittaukseen.

Jos poliisit olisivat odotelleet juhlien jalkeen jossain mutkan takana he olisivat saaneet lukuisia rattijuoppoja kiinni, mutta talla tavoin toimien he ansaitsivat suuren maaran kiitosta ja kunnioitusta juhlavaelta.

That's what we call here: Service with a smile"

Cheers
Jaaks

[Jaaks]

Anne,

En tieda sitten tuontaivaallista sinun erikois alastasi, mutta tassa pari linkkia joista voit saada jotain irti ja loytaa e-mail kontakteja:

http://www.jcu.edu.au/soc/nursoc/html_pages/psychiatric.htm

http://www.detya.gov.au/archive/highered/hereview/submissions/submissions/i/instpsychnursing.html



Cheers
Jaaks

[Milka]

Tuli tuosta Jaaksin kirjoituksesta mieleen, etta Suomessa juhlitaan nuorten rippi- ja ylioppilasjuhlia. Mutta taalla on "SE ISO" juttu 21-vuotissynttaribileet, jotka vahemmat jarkkaa lapsilleen. Eika todellakaan ole epatavallista, etta juhlissa on satoja vieraita.

Talla tavoin muuten jokainen nuori saa omat juhlansa, eihan kaikki kay rippikoulua tai lukiota.

[Tony]

Perhana sentään, tuli eilen illalla kirjoitettua jo pitkä tovi kunnes naapurin sahalaitoksella jokin muuntaja pössähti ja koko kylän sähköt katkesivat vaivaiseksi sekunniksi....lopun te jo varmaan arvaattekin. pitäis varmaan hankkia jonkin sortin akkusysteemi tähän laatikkoon.

Jaaks, ehkäpä tuo "aallon pohjalla" oli hivenen liian voimakas ilmaisu tähän tarkoitukseen. Tarkoitin lähinnä sitä, että länsimaissa, niin Australiassa kuin Suomessakin, salakavalasti kohonnut elintaso on jonkin verran heikentänyt ihmisten suhteellisuuden tajua. Nykyihmisenhän ei tarvitse enää paiskia pitkiä päiviä pelkästään sen leivän eli perustoimeentulon eteen, kuten vielä joitain kymmeniä vuosia sitten. Pitkiä päiviä toki tehdään vieläkin, mutta tulot menevätkin kaikkeen markkinoiden luomien mielikuvien toteuttamiseen. Hyvä esimerkki tästä suhteellisuuden tajun hämärtymisestä ovat Suomen muka
nälkäänäkevät ja niistä eräiden tahojen mielestä todisteena olevat leipäjonot. Jos Suomessa todellista nälkää nähtäisiin, kuten useissa kehitysmaissa, niin tuskinpa näille jakajille jäisi hirvittäviä määriä kaurahiutaleita jakamatta. Valmis pikaeines kyllä kelpaa, mutta viiden minuutin kaurapuuron keitto tuntuu olevan liian pitkä aika nälkäänäkevälle.

Se on kyllä harmillista kuulla, että siellä Australiassa sosiaalipummius lisääntyy ja että optioitakin jaetaan suruttomammin kuin kuin täällä Suomessa konsanaan. Paha juttu, mutta niinhän se on raha joka puhuu.

Toissa päivänä kuulin uutisissa juttua siitä australialaisten polkupyöräkypäräpakosta. Sanoivat, että pyöräily olisi Australiassa tämän johdosta vähentynyt merkittävästi, ja useat niistäkin, jotka pyöräilevät kypärä päässä, jättävät hihnan kiinnittämättä, mikä ei sinänsä tunnu kovinkaan järkevältä touhulta. Suomessa kypärää käytetään melko ahkerasti isoimmissa kaupungeissa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla, mutta täällä maaseudulla tilanne on aivan toinen. Itse en panisi kypäräpakkoa hanttiin, sillä pelastaisihan se jo Suomessakin vuosittain useita kymmeniä henkiä vakavista aivovammoista puhumattakaan. Onpa se oman henkeni kerran pelastanut ja vieläpä Canberrassa. Kyseessä oli kylläkin jääkiekko-ottelu, josta en muuta muista , kun että ambulanssissa tulin tajuihini ja kovasti kyselivät muistanko isäni ja äitini nimet. Onneksi muistuivat mieleen, muuten tässä ei paljoakaan kirjoiteltaisi ja uutta reissua suunniteltaisi. Australian sairaalalaitokseenkin tuli siten tutustuttua. Paljonkaan ei jäänyt mieleen, koska ensimmäisen viikon ajan olin lähes koko ajan unessa, eli niin se luonto pitää automaattisesti levossa pahan aivotärskyn jälkeen. Aussilätkästä vielä sen verran, että ainakin -80 luvulla meno oli suoraan kuin Paul Newmanin Slapshot-Lämäri elokuvasti. Pahoja laitataklauksia viljeltiin surutta, kuten allekirjoittanutkin sai kokea. Minkälaista se peli on tänä päivänä, niin siitä ei ole pahemmin tietoa?

Joo, ei se suomalaisuus ainakaan oman kokemukseni mukaan ole mikään haitta Australiaa kierreltäessä. Harvemmin sitä törmää oman maan kansalaisiin leirintäalueilla toisin kuin saksalaisiin ja jopa sveitsiläisiin . Luin tossa taannoin erästä Aussikaravaanareiden keskustelupalstaa, ja eipä nuo sakemannit tuntuneet olevan kovinkaan suosittuja. Ehkäpä heidän suunnitelmallisuutensa ja järjestelmällisyytensä hieman ärsyttävät päivä kerrallaan eläviä australialaisia, tiedä häntä.

Australian suomalaisuudessa on hauskoja piirteitä, kuten nämä englannin kielestä pesiytyneet arkikielen sanat. Satunnaisen matkaajanhan on tärkeätä tietää, että kun paikallinen suomalainen PYYTÄÄ KÄTTÄ, niin kyseessä ei ole naimakauppa, vaan pelkkä avunpyyntö. Australialaisethan eivät tunnetusti VORI ja haavatkin HIILIVÄT itsestään. Muita ei nyt muistu mieleen, mutta pistäkääpä koko litja tulemaan, ne ovat niin hauskoja.

Hotelli-pubi kulttuurista sen verran, että kun sanot meneväsi hotelliin, niin sillä tarkoitetaan paikallista kapakkaa. Nämä nyt ovat niitä itsestään selvyyksiä, mutta asiasta tietämätön juuri Australiaan saapunut turisti on asian kanssa hieman pihalla. Jostain syystä Australian eri osavaltioissa oluiden mittayksiköt eivät ole yhteneviä. Tämä siis tiedoksi, jos haluaa juuri tietyn kokoisen oluen.
Mitenköhän se oikein meni, olikohan niin , että SA:n Schooner( kirjoitettiinkohan se noin) on sama kuin QL:n Pintti ja päinvastoin, mutta mitenkä se oli muissa osavaltioissa vai olikohan SA ainoa poikkeus joukosta? Ja sitten oli vielä se Midi sotkemassa kuvioita. Valaiskaapa tässä erittäin tärkeässä asiassa.
 
:XXXX:XXXX

Tony

[jounij]

Mukavaa keskustelua... Pitää itsekin kirjoittaa jossain välissä hieman enemmän, mutta juuri nyt olen lähdössä käymään erään kaverin paikalla (täkäläisessä kielenkäytössä mennään "paikalle" eikä "kylään").

Vai että "hospitaaliinkin" olit joutunut täällä Canberrassa? Minä olen käynyt katsomassa täällä yhden lätkämatsin ehkä 6 - 7 vuotta sitten, kun oli kaveri pelaamassa, ja koko ajan näytti istuvan miehiä jäähyllä. Eli ei ole tainnut paljoa taso parantua sitten 1980-luvun.

Olutmitoista:
285ml olutta = QLD:ssä "pot", NSW:ssä ja ACT:ssä "middy", SA:ssa "schooner".
375ml olutta = QLD:ssä, NSW:ssä ja ACT:ssä "schooner", SA:ssa "pint".
570ml olutta = QLD:ssä, NSW:ssä ja ACT:ssä "pint", SA:ssa en sellaista mittaa koskaan saanutkaan.
Porukalla ostellaan joskus 1140ml eli kaksi pintillistä olutta vetäviä kannuja. Tämä kannu tunnetaan kaikkialla yksinkertaisesti nimellä "jug" eli suomalaisittain "jaakko".

Perthissäkin olen käynyt olutta juomassa, mutta enpä enää muista millä nimellä niitä laseja siellä kutsuttiin. Sen sijaan vieläkin hymyilyttää, kun eräässä yökerhossa tilasin yhden VB:n (Itä-Australian luultavasti suosituin olutmerkki): baarihemmo kävi sanaakaan sanomatta hakemassa kylmäkaapista pullollisen Länsi-Australiassa valmistettua Matilda Bay Bitteriä, avasi pullon ja löi sen eteeni sanoen "this is our VB, mate". Vastaanpanemattomasti sanottu!


Muistelee

Jouni Juntunen
Canberra

[Milka]

Kaikkille siiderin ystaville muuten tiedoksi, ettei Australia ole siiderimaa siina mittakaavassa kuin Suomi. Siideriakin toki saa ainakin "bottle shopeista" eli paikallisista Alkoista suurimmissa kaupungeissa, mutta se ei kuulu kaikkien pubien tai yokerhojen valikoimaan.

Here's mud in you eye! Kippis!

:XXXX:XXXX:XXXX

[riaapa]

Moi Milka!

Juu, tämä siideriasia tuli huomattua viimeksi joulukuussa Melbournessa Lincoln Hotellissa, kun pubin vähäiset siiderivarastot LOPPUIVAT illan kuluessa, vaikka olin tietääkseni ainut siiderin juoja koko baarissa! Olutta olisi ollut tietysti vaikka kuinka, mutta kun se ei oikein maistu. No, ehkä parempi niin...

Yleensä onnistuin kyllä löytämään pubista edes Strongbowta, vaikka ihmetystähän se herätti ettei joku kykene juomaan olutta. Mieheni ystävät muistavatkin minut lähinnä siitä että minulle täytyy muistaa varata siideriä.

Riina.

[Heidi]

Siiderista tai lahinna sen puutteesta puheenollen. Siskoni ollessa taalla pari vuotta sitten han tilasi siideria kaupungin ykkosmestassa ja tarjoilija kysyi, etta mita se sellainen oikein on. Han sitten selitti parhaansa mukaan ja tarjoilija siihen ehdotti, etta miten olisi lasillinen omenamehua! Tilaus taisi vaihtua Victoria Bitteriin.

Cheers, Heidi

[jounij]

...sitten lisää kommentteja tähänkin aiheeseen.

Mielestäni australialaisten ystävällisyyttä ei voi luokitella aivan samaan kastiin kuin amerikkalaisten. Ero voidaan omien kokemuksieni mukaan kiteyttää vaikkapa niin, että kun amerikkalainen kysyy, "how are you", niin hän tuskin pysähtyy kuuntelemaan vastausta. Kun taas aussi kysyy saman kysymyksen, hän ainakin kuuntelee vastauksen. Jos vaikka sattuisit valittelemaan, ettei nyt niin hyvin mene, niin aussi jopa ottaa osaa (jos ei muuten niin ainakin "she'll be right, mate" -tyyliin).

Tässä parit kokemukseni ventovieraiden aussien ystävällisyydestä minua kohtaan.

Vietin kamujen kanssa erästä syntymäpäivääni North Stradbroke -saarella Brisbanen edustalla. Kakkukin oli hankittu, mutta sitä jakamaan ryhtyessämme huomasimme, ettei kakun leikkaukseen ole minkäänlaista veistä. Päätin kipaista ostamassa kyläkaupasta sopivan leikkuuvälineen. Kun katselin pienen kyläkaupan ymmärrettävästi rajoittunutta tarvikevalikoimaa, tuli kauppias kyselemään, kuinka hän voisi auttaa. Kerroin olevani kakkuveistä vailla. "Voi voi, kun ei meillä sellaisia ole", kauppias valitteli. Samaan hengenvetoon hän keksi: "onhan meillä tuolla lihatiskin takana puukkoja, joilla voisi kakkuakin leikata". Samantien hän säntäsi lihatiskin taakse, pesi ensimmäisenä käteen sattuneen (kunnon) puukon ja ojensi sen minulle sanoen: "tuo sitten takaisin, kun et enää tarvitse". Ei kysellyt nimeä saatika asuinpaikkaa.

Kun seuraavana päivänä vein puukon takaisin, kauppias kiitteli, muttei mitenkään hämmästelevään sävyyn. Hän ei koskaan vaikuttanut epäilevän hetkeäkään, etteikö puukko palautuisi takaisin.

Eräällä toisella reissulla ajelin Suomesta vierailulla olevan veljeni Sampon ja vaimoni Arjan kanssa Brisbanesta rantatietä kohti Canberraa. Nambucca Headsin kohdalla alkoi ilta olla siinä vaiheessa, että päätimme pysähtyä illan ja yön viettoon. Ajoimme kylälle etsimään NRMA:n majoituskirjassa mainittua leirintäaluetta, joka löytyikin vaivatta. Soittelimme leirintäalueen toimiston ovikelloa, muttei kukaan tullut vastaamaan, vaikka kylttien mukaan vastaanoton olisi pitänyt olla auki. Tien toisella puolella oli pubi. Arvelimme, että niin pienessä kylässä saatetaan pubissa tietää naapurileirintäalueen pitäjän menemisistä. Ja hyvässä lykyssä leirintäalueen pitäjä saattaisi vieläpä löytyä kyseisestä pubista.

Arja jäi odottelemaan leirintäalueen toimiston oven eteen, kun minä ja Sampo lähdimme pubiin tiedusteluretkelle. Baarimikonkin mielestä leirintäalueen pitäisi olla auki. Kukaan pubin henkilökunnasta tai muutamista asiakkaista ei tiennyt, mihin paikan pitäjä olisi mennyt. Baarimikko jopa yritti soittaa tietämäänsä leirintäalueen omistajan numeroon. Siinä muutamia sanoja vaihdettuamme (ilmeni esimerkiksi, että olemme suomalaisia, sillä yksi baarin tauolla ollut suomalaista syntyperää ollut tarjoilijoista tunnisti korostuksemme), muuan baaritiskiin nojaillut hemmo muitta mutkitta tarjosi meille yösijaa. Koetin estellä, mitä ei kuitenkaan otettu kuuleviin korviinkaan. Robiksi itsensä esitellyt heppu sanoi asuvansa kyseisellä leirintäalueella isossa mökissä, johon kuulema koko seurueemme mahtuisi, kun kerta olimme pyrkimässä juuri tuolle leirintäalueelle. Vaikka kuinka yritin pyristellä vastaan, tyyliin: "meitä on itse asiassa enemmän kuin vain me kaksi - vaimokin on tuolla ulkona odottelemassa" ja "onhan lähellä muitakin leirintäalueita", vastusteluani ei hyväksytty. Piti ainakin lupautua katsomaan tarjottua yöpuuta.

Niinpä sitten menimme porukalla ulos, ja tilanteen Arjalle selitettyäni Rob käveli automme edellä opastaen meidät pidemmäksi aikaa vuokraamansa mökin pihaan. Mökistä löytyi jokaiselle vuoteet eikä kenenkään tarvinnut edes nukkua vieraiden kanssa samassa huoneessa. Totesimme porukalla, että mikäpäs siinä, jäädään vaan yöksi - Rob näytti olevan tarjoamassa apuaan aivan vilpittömästi. Laitoimme vuoteet valmiiksi ja palasimme pubiin, jossa nautimme muutaman drinkin uuden isäntämme Robin kanssa.

Aamulla herättyämme yritimme varovasti tiedustella Robilta, kuinka voisimme korvata hänen apunsa. Rob viittasi kyselyihimme kintaalla. "Olin joskus vuoden Euroopassa, Brysselissä, ja kaikki eurooppalaiset olivat minulle niin ystävällisiä, että nyt on vain hienoa, kun pystyy tekemään vastapalveluksen", Rob kuittasi koko asian.

En pysty kuvittelemaan, että kumpikaan ylläolevista esimerkeistä olisi voinut enää tapahtua 1990-luvun Suomessa.


Australialaiseen ystävällisyyteen edelleen uskova

Jouni
Canberra

[Jaaks]

Pieni tarkennus olut mittoihin:

Qld 375ml on "Stubbie".
Beer on 7oz eli 200ml
Pot 10 oz 285ml ja Schooner 15oz eli 428ml.
Jug joka jo mainittiin aikaisemmin 40oz eli 1140ml eli 4 pots.  Takalaiset mitat perustuvat nesteunsseihin (liquid ounce)eli oz = 28,125 ml. Millimetreiksi muutettuina ne on yleensa pyoristetty lahimpaan tayteen 10 tai 5 ml.

Jospa sitten mennaan Darwiniin, niin sielta loytyy "Darwin Stubbie" joka on 71oz eli 2.25 litraa.  Northern Territoryssa matka usein mitataan Darwinin Stubbeina eika kilometreina.

Cheers
Jaaks

[Raiwå]

Darwin Stubbiet on siitä kivoja leluja, että pärjää koko viikonlopun pelkällä sixpäkillä

Ja vaimo on iloinen kun (pelkkä) sixpäk meni

[jounij]

No joo, tuo olutpulloa tarkoittava stubbie on sama 375ml joka puolella Ossilaa, sillä kaikki normaalikokoiset olutpullot vetävät sen verran (vrt. 333ml Suomessa). Schoonerin koko tuntuu vaihtelevan sen mukaan, minkä suuruisia laseja ko. pubissa käytetään, mutta yleisimmin olen nähnyt käytettävän noita stubbien vetoisia 375ml laseja ja toisinaan myös noin 400ml ja ylikin (en ole valittanut ).

Kokemukseni mukaan jos tilaa pelkän oluen (glass of beer) lasin mittaa mainitsematta saa tuon "potin" (eli QLD:n eteläpuolella "middyn"). Sitä pienempää 7 unssin lasia pitää erikseen pyytää eikä niitä monessa paikassa edes olekaan.


Arvelee

Jouni
Canberra

[Jaaks]

Jouni,

Stubbies on viela 375ml, mutta kuinka kauan.  Olet varmaan jo huomannut, etta useat uudet, varsinkin niin sanotut boutique oluet on pakattu 345ml pulloihin ja hinta on pysynyt samana eli saat 2 stubbia vahemman laatikossa. Nyt on myos tulleet markkinoille ns. midit eli 285ml pullot.  Hinta on suhteessa hieman kalliimpi/litra  kuin normaali stubeissa.

7 unssin oluita saa enimmaksen viela hotelleissa, missa kay vanhemman ikapolven asiakkaita.  Esim Wynnum/Manly alueella jos menet vanhempiin hotelleihin ja pyydat "just a beer" saat 7oz.  Useimmissa paikoissa kyllakin saat suoraan potin, kuten sanoit.

Raivo: Sinullahan on rauhalliset viikonloput, jos yksi sixpack riittaa koko ajaksi
 
Jaaks

[Timo]

Tony pyysi lisää esimerkkejä hauskasta kielenkäytöstä. Tässä tapaus ja muuta turinaa eiliseltä päivältä. Jokin aika sitten törmäsin ihan sattumalta kaupassa pariin suomea puhuvaan vanhempaan naisihmiseen, menin ja esittelin itseni ja aloin kyselemään suomalaisista. Sitä kautta sitten olen alkanut päästä sisälle tänne paikalliseen Suomi-yhteisöön ja nyt on sitten muitakin tuttuja kuin puolison täkäläiset tai aasialaiset työkaverit. Lähes kaikki seudun  suomalaiset ovat jo eläkeiässä, ovat tulleet joskus Kekkosen ajan alussa sisämaan kaivoksille töihin tai sokerifarmareiksi lähiseudulle ja siirtyneet sitten tänne rannikolle kaupunkiin viettämään eläkepäiviään. Eipä ihme, ettei tällä palstalla aikanaan esittämäni kysely tämän paikan oloista  tuottanut yhtään vastausta. Eivät nämä  nettiä käytä vaan tieto ja ajanviete tulee paperilla "Vinlantianyysien" muodossa tai Suomesta Seura-lehtinä.

Eilen sitten taas piipahdin vanhemman pariskunnan luona ohimennen. Omakotitalon iso olohuone on sisustettu kuin pohjalainen tupa. On kellot ja keinutuolit, kirjahyllyt ja ryijyt. Keinutuolissa istui minulle uusi tuttavuus, varmaan jo yhdeksänkymppinen "niskavuoren emäntä". Hän oli tullut taloon katsomaan Suomesta lähetettyjä Tangomarkkinavidoita. Emännän puheenparsikin oli kuin suoraan vanhasta suomifilmistä. Tosin välillä tuli aina "jees jees", muuten oli kieli korrektia vanhaa "pohjalaasta suomea". Sitten hän kertoi itsestään "Inkhamista tulimma kakskymmentä vuotta sitte. Mies kuoli kohta, ja minä asun nyt lätissä." ... Että mitä? LÄTISSÄ!? kävi mielessä sekunnin ajan kunnes tajusin, että anglismiahan sieltä tulee eikä porsastelua. Niin suomalaiselta kuullosti tuo lauseeseen upotettu "flat".

Isännän kanssa olen istunut jo muutaman kerran "piirillä" hänen talonsa kuistilla ja kuunnellut hänen tarinointiaan 1940- ja  50-luvun Suomesta. Elämä Suomessa on hänelle tietysti jokseenkin pysähtynyt siihen kun hän sieltä lähti, vaikka käykin välillä kesää viettämässä vanhalla kotitilallaan Pohjanmaalla. Kyllä tämä Australiassa-oleskelu avaa ihan uusia näkökulmia myös suomalaisuuteen. Tuntuu niin arvokkaalta jo se, että saa harrastaa Suomen kieltä käytännössä. Paremmin säilynyttä ja aidompaa taitaa tuo kieli olla kuin Helsingin joukkoliikennevälineissä - no, ainakin vähemmän v-alkuisia sanoja...
 
Timo, Townsville


[Editoitu 29/4/03 by Timo]

[Tony]

Jouni, täytyypä todeta, että kyllä sitä ystävällisyyttä löytyy myös Suomestakin. Kyse on vain siitä , missäpäin Suomea olet matkalla. Kuten jo aiemmin totesin , niin Suomi on monessakin suhteessa jakaantunut, ja niin myös ystävällisyydessä. Itse olen asunut parikymmentä vuotta Helsingissä ja nyt saman verran eri puolella maaseutua. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Heidi jo aiemmin mainitsi, että Victoriassa heidän pikkukylässä kaikki tuntevat toisensa, pankissa asioiminen on helppoa kun nimeltä tunnetaan ja paikallisessa kaupassa jutellaan pitkäänkin kuulimisia. Kyllä, tämä on suoraan kuin meidän Pirkanmalaisesta pikkukylästä. Kylän raittia kun kulkee, niin kokoajan morjestetaan (jopa ventovieraita) ja henkilöllisyyttä ei todellakaan tarvitse todistella missään, ei edes äänestämässä käydessä. Kaupassa käyntikin saattaa venähtää pitkäksi, kun kaikkien tuttujen kanssa tulee juteltua milloin mistäkin . Maaseudulla ihmisillä on vaan ihan erilainen aikakäsitys kuin kiireisillä kaupunkilaisilla. Oletteko pistäneen merkille, että kaikki tämän palstan ystävällisyys kokemukset ovat tapahtuneet pääsääntöisesti maaseudulla tai pienellä paikkakunnalla. Enpä ole vielä lukenut yhtään kertomusta  Sydneyn Kings Crossin ystävällisistä naapureista. Muistan, kun ystäväni kanssa kävelimme illalla Adelaiden rautatieaseman edestä ja vastaan tuli kaveriporukka, joista yksi latasi meikäläistä nyrkillä täysin äkkiarvaamatta suoraan otsaan. Muistaakseni minulla ei ollut edes valkoisia sukkiakaan jalassa, joten syy tälle ystävällisyyden osoitukselle jäi hämärän peittoon. Olen sentään kuluttanut iltaisin Helsingin katuja satoja kilometrejä enemmän kuin Adelaidessa konsanaan, enkä koskaan ole törmännyt vastaavaan. Tästähän voisi vetäistä hätäisenkin johtopäätöksen, mutta pidän silti australialaisia ystävällisinä ja aion vielä käydä siellä useitakin kertoja.
Jouni, uskallanpa väittää, että mainitsemasi kokemukset olisivat aivan hyvin voineet tapahtua jopa 2000 luvun Suomessa, mutta todennäköisesti juuri maaseudulla.

Timo, osuit naulan kantaan, kun mainitsit, että vanhempien siirtolaisten Suomi-kuva on helposti jäänyt siihen aikaan, kun kotimaasta ollaan lähdetty, ja ymmärrettäväähän se onkin. Eikä useatkaan myöhäisemmät Suomessa vierailut pysty sitä juurikaan muuttamaan, koska kyläily on aivan eri asia kuin todellinen maassa eläminen. Ja siksi minäkin kirjoitan Australiasta vain vierailijan näkökulmasta. Tämä pysähtynyt Suomi-kuva koskee myös muitakin ulkosuomalaisia jopa niinkin lähellä kun Ruotsissa asuvia. Äitini edesmennyt täti muutti 60-luvun alussa Los Angelesiin, ja vaikka hän oli käynyt Suomessa myöhemmin useitakin kertoja, niin aina 80-luvulle asti hän lähetti Jouluksi kahvia, jotta me Suomessakin saisimme siitä nauttia. Ne vanhat käsitykset ovat vain niin mahdottoman lujassa kiinni, vaikka maailma olisi muuttunut jo moneen kertaan. Monet vanhan ja miksei vähän nuoremmankin polven siirtolaisten negatiiviset muistot keskittyvät erityisesti nöyristelevän, Kekkosen ajan holhousmentaliteetin Suomeen, jolloin oltiin rähmällään itään ja alkoholipolitiikkakin oli brezneviläistä. Kuppiloissa olutta ei saanut ilman voileipää ja Alkoissakin jonotettiin säntillisesti sitä Koskenkorvaa, taikka jos oikein intellektuelleja oltiin niin Feteascaa tai Egri Bigaveria, juuri muita viinejähän ei ollut. Mutta toista on tänään, itsepalvelu Alkotkin ovat olleet kohta 20 vuotta ja esim. meidän lähi-alkomme Oriveden (n. 7000 asukasta) hyllyistä löytyy useita satoja viinimerkkejä ympäri maailmaa. En tiedä mitenkä asia on nyt, mutta ei ainakaan kymmenen vuotta sitten löytynyt Australiasta vastaavan kokoisen kylän Bottle Shopista lähellekkään samanlaista maailmanlaajuista valikoimaa. Eivätkä ne hintaerotkaan enää ole kovinkaan suuria, varsinkin kun puhutaan vähänkin paremmasta punaviinistä eikä mistään tynnyrien huuhteluvesistä, joita  monissa viinintuottajamaissa saa lähes ilmaiseksi, yök.Suomihan on viimeisen 20 vuoden ajan avautunut mahdottomasti ja mitä olen lukenut ja Australian ystävieni kanssa keskustellut, niin Australiahan on kulkeutunut juuri toiseen suuntaan eli lähemmäs Scandinaavista holhousyhteiskuntaa, olkoon tästä esimerkkinä vaikka jo aiemmin mainittu polkupyöräilijöiden kypäräpakko. Mennyttä on se aika kun pitkät ajotaipaleet jaksettiin Bundyn voimalla, ja varmaankin ihan laillisesti.

Juuri näin kun keskustellaan Autralialaisuudesta niin tärkeätä on tietää mihin sitä verrata , eli tässä tapauksessa itse Suomeen ja suomalaisuuteen, mutta minkälainen kuva  meillä kullakin siitä on?

Suomalaisten identiteettihän on aikojen saatossa muovautunut suhteestamme Ruotsiin ja siitä mitenkä ulkomaalaiset  varsinkin nämä ruotsalaiset meistä ajattelevat. Tämän tyyppinen isosisko-pikkuveli asetelmahan on maailmalla hyvinkin tuttu kuten esim. Englanti-Irlantinti akselilla, ja monestihan on todettu, että suomalaisilla on paljon yhteisiä piirteitä juuri irlantilaisten kanssa, tietty melankoolisuus, juomakulttuuri, jne.Olemmehan kummatkin olleet näiden isosiskojen miehittäminä ja kulttuurisen pakkosyötön kohteena. Siinä missä suomalainen Jussi vielä raivasi "Sisun" voimalla soisia peltojaan, niin ruotsalainen Sven kippisteli hienostuneesti akvavit-snapsejaan tilulilu juomalaulujensa kera. Kulttuurierohan oli aikanaan aivan hirvittävä ja kyllähän se on merkkinsä jättänyt kansanluonteeseemme. Jos sitten ajatellaan mitä tämä Sven tästä rahvaasta Jussista ajatteli, niin päästään siihen minkälainen kuva meillä suomalaisilla on itsestämme. Vielä kymmenen vuotta sitten kun suomalainen ja ruotsalainen kohtasivat, niin oli luonnollista , että kielenä käytettiin vain ruotsia. Mitenkäs luulette, kumpi oli kyseisessä keskustelussa se puheliaampi osapuoli ja sai asiansa paremmin sanottua? Äidinkieltään puhuva ruotsalainen vai pakkoruotsia sönkkäävä suomalainen? Turha edes ihmetellä miksi me suomalaiset olemme ruotsalaisten ja sitä kautta myös omissa silmissämme juroa tuppisuu kansaa. Eivätkä ne ruotsalaiset tällaista asiaa edes ymmärrä. Vähän vastaava ylimielinen asennoituminen on amerikkalaisten keskuudessa. Hyvänä esimerkkinä on tuo amerikkalainen Amazing Race tv-ohjelma, jossa itsekeskeiset jenkit sähläävät ympäri maailmaa ja halveksivat muun maailman ihmisiä, jotka eivät aina ymmärräkkään englantia täydellisesti.
Suomen ja Ruotsin välinen kielitasapaino on onneksi korjaantumassa näinä suurien pohjoismaisten yritysfuusioiden aikana. Niin Nordean kuin Telia-Sonerankin hallintokielenä on onneksi englanti. Tällä kieliasialla ja sen tuomalla itsetunnon heikentymisellä on meitä suomalaisia historian aikana nöyryytetty jo riittävästi. Teoriaani vastaan tietinkin sotii tämän hetken maailman mannekiinimme numero 1. eli Kimi Räikkönen, tuo varsinainen puhekone. Häkkinen sentään pystyi korjaamaan tilanteen inhimillisellä itseironiallaan, mutta Kimi on kyllä aikamoinen jääpalikka. Suomikuvan kannalta asiat olisivat voineet olla toisin, jos JJ Lehto ja Mika Salo olisivat pärjänneet paremmin. Keke taasen oli aika supliikki mies ja vielä useilla eri kielillä.
Tästä Suomalaisen identiteetin syntymisestä suhteessa Ruotsiin voisi kirjoittaa vielä vaikka kuinka paljon , liittyväthän siihen niin Suomen huikea lamasta ylös nousu, Nokia- Ericsson asetelma kuin vuoden -95 lätkän MM ja paljon muuta. Aika tasoissa ollaan , mutta historian vaikutukselle emme näin lyhyellä aikavälillä mahda mitään. Aika tekee tehtävänsä.

Rehellisyys, se on todellinen suomalainen hyve, sanoi tästä asiasta sitten mitä tahansa pahinkin suomalaisuuden vihaaja. Asia on nimittäin selvitetty useissakin kansainvälisissä tutkimuksissa, joissa Suomi on todettu jo monena vuonna maailman vähiten korruptoituneeksi maaksi. Ja siitä pitää olla ylpeä. Kuten jo aiemmin joku mainitsi näistä ystävystymisasioista, niin että suomalaiseen kun tutustuu paremmin, niin ystävyys on aidompaa ja syvempää. Se perustuu juuri tähän suomalaisen rehellisyyteen. Suomalainen ei ole kieroileva oman edun tavoittelija ja jatkuvasti pieniä valheita päästävä juonittelija, ehkäpä siksi sellainen turhanpäiväinen smalltalk höpinäkään ei istu suomalaisuuteen. Kun puhutaan , niin puhutaan asiaa ja rehellisesti.

Me suomalaiset olemme yksiä Euroopan tunnollisimmista laskujenmaksajista, vaikka näin yrittäjänä joskus karhulaskuja kirjoittaessa vosikin tuntua toisin, mutta enpä silti haluaisi olla yrittäjänä esim. Italiassa, jossa keskinmääräinen eräpäivän ylitys on useita kuukausia. Niin että mitenkä on tilanne siellä Australiassa näiden laskujen suhteen? kertokaapa yrittäjät, jos vaikka joskus puusepänverstasta siellä päin pyörittäisi.

Melankoolisuus se on osa suomalaisuutta. Mistä se sitten johtuukaan? Onko syy pimeissä vuodenajoissa vai noissa historian sortoajoissa, mene ja tiedä. Tämä yhtäläisyys Irlantiin ja sen historiaan voisi selittää paljonkin, mutta varmasti on muitakin syitä kuten harva asutus ja rankat elinolot. Mutta onko melankoolisuus aina niin pahastakaan, itse ainakin pidän enemmän mollivoittoisesta musiikista vaikka muuten haluankin suhtautua elämään mahdollisimman positiivisesti. Kyllä siinä kaihomielessä on jotakin taikaa, tunnetta ainakin enemmän.

Joku saattaa teistä ihmetellä, mitenkä kaikki tämä liittyy elämään Australiassa, mutta tarkoitukseni on vain antaa syvyyttä tähän keskusteluun ja siten luoda uusia näkökulmia varsinkin siellä Australiassa asuville.

Kaikki ajatukseni ovat täysin subjektiivisiä eivätkä siten mitään absoluuttisia totuuksia tuota rehellisyys asiaa lukuunottamatta.

Loppuun täytyy todeta, että en ole mikään ruotsalaisuuden tai ruotsinkielen vihaaja. Äitini on kotikieleltään ruotsinkielinen, mutta valitettavasti hän meille pojille sitä ei aikanaan opettanut. Olisin tosi iloinen, jos olisin saanut sellaisen kielitaidon syntymälahjana, kuten äitini aikanaan. Te suomenruotsalaiset, jotka kielitaidon olette ilmaiseksi saaneet niin arvostakaa sitä älkääkä suhtautuko ylimielisesti heihin, joille tätä lahjaa ei ole annettu. Nyt täytyy vain viedä omat pojat (8v. ja 6v.) Australiaan ja istuttaa heihin englannin kielen taito.

Huh huh ja hyvää yötä!

  :)Tony

[Jaaks]

Well,

Olipa tarina Tony.  

Tuo Irlanti- Suomi vertaus ei ehka ole aivan noin yksinkertainen.

Tassa vahan triviaa:

Suomi oli Ruotsin alaisena 1200 luvulta lahtien ja oikeastaan Suomi oli hyvin itsenainen silloin (muistathan koulukirjoista Autonomian ajan) ja Suomi hyotyi huomattavasti Ruotsinvallan aikana mm kulttuurin alalla, politiikan tieto/taidon ja kaupankaynti taidon kehittymisella.  Ruotsalaiset toivat myos Luterilaisen uskonnon Suomeen 1500 luvun puolivalissa.
Suomi karsi melkoisesti sodissa Ruotsin ja Venajan valilla aina vuoteen 1808 asti, mutta ei koskaan sodasta Ruotsia vastaan tai Ruotsin vallan vaarinkaytosta sinansa.

Kelttilaiset taas, jotka asuttivat Irlantia aina sitten muutama sata vuotta BC saivat olla rauhassa, jopa silloin kun Roomalaiset hallitsivat Britanniaa yli 400 vuotta,  aina 700 luvulle asti jolloin Viikingit alkoivat ryovailyretkensa.

Irlannin ongelmat ovat aina olleet uskontopohjaisia.  Osa Irlannista oli jo kristinuskon alaisena ennen St Patrickin tuloa 400 luvulla, mutta pakanauskot olivat edelleen suurimmassa vallassa.  Irlannissa ei ollut kunnon hallitusta ennenkuin 1014 jolloin King Brian Boru sai otettua vallan Viikingeilta.  Taman jalkeen oli yli 150 vuotta ?rauhaa?.  Ainoastaan klaanit tappelivat toistensa kanssa.  Siina on kyllakin ehka pieni vertauskohta Suomalaisiin, mutta ehka vahan myohemmin ns Pohjalais tappelujen aikana.

1100 luvulla Paavi Adrian IV antoi Irlannin saaren Englannin Henry II:n alaisuuteen .  Henry itse meni Irlantiin 1171 ja siita alkoi melkei 800 vuotta kestanyt Anglo ? Irish taistelu.
Nama vuodet olivatkin sitten melkein taytta sotaa maiden valilla,  lukuunottamatta satavuotista sotaa Ranskan kanssa (1337-1453) ja Wars of the Roses (1455-85).
1500 luvun aikana Henry VIII perusti Irlantiin protestanttisen kirkon.  Seuraavien vuosien ja vuosisatojen aikana kaytiin lukuisia taisteluja ja Irlantiin lahetettiin yha enemman protestantteja.  Vuosien kuluessa Irlanti menetti n 25 % vaestostaan, suurimmaksi osaksi Pohjois-Amerikkaan siirtolaisina, mutta melko paljon paatyi Australiaankin.
Sinn Fein voitti ensimmaiset eduskuntavaalit 1918, josta alkoi uusi sissisota Englannin kanssa.  Vasta 1920 perustettiin erilliset eduskunnat Ulsterille (nykyaan Northern Ireland) ja Katoliselle Irlannille (ennen Irish Free State, nykyaan Republic of Ireland).

Kansakuntiemme historiat ovat siis melko erilaisia, mutta myonnan kylla, etta jostakin syysta samankaltaisia luonteenpiirteta loytyy.

Olen joutunut tyoni puolesta jonkin verran tekemisiin Brisbanen Irlantilaisten kanssa (kuten myos kaikkien eri kansalaisuuksien edustajien , jotka vierailevat Brisbanessa Eduskuntatalossa) ja usein tulee kaytya joko Irish Klubilla tai jossain lukuisista takalaisista Irlantilaisista pubeista.
Maaliskuussa meilla oli jopa kunnia tarjoilla paivallinen Irlannin presidentille Mary McAleese (muuten ensimmainen Pohjois Irlannissa syntynyt Republicin Presidentti ), kun han kavi Brisbanessa St Patrikin paivana.


:XXXX:XXXX
Jaaks

[Tony]

No, asiani pointti ei ollut millään lailla tuossa Irlanti-kytköksessä. Ja onhan selvää, että maittemme historiat eivät ole moneltakaan osin yhteneviä , mutta se suurin yhtäläisyys, että olemme olleet naapurivaltojen miehittäminä, niin kyllä on vaikuttanut kulttuureihimme. Suomi vieläpä myös toisenkin valtion eli Venäjän taholta, jonka vaikutus  maahamme jäi kuitenkin huomattavasti vähäisemmäksi. Loppuihan venäläisten vaikutus aika sähäkästi vuoden 1917 jälkeen, mutta ruotsalaisuuden vaikutus jatkui ja on jatkunut vielä viime vuosikymmeniin asti, vaikka maa ei ole hallinnut Suomea fyysisesti enää pariin sataan vuoteen. Jättihän tämä tuhat vuotinen "kanssakäyminen" maahamme 6% kielivähemmistön, jolla on ollut vuosisatojen aikana aikalaillakin hallintovaltaa Suomessa  suhteutettuna prosentuaaliseen osuuteen kansakunnastamme. Eipä tämä "Svenska talande bättre folk" sanonta ole aivan tyhjästä temmattu. Sehän saattaa kuulostaa kateellisuudelta ja ripaus sitä siinä onkin, mutta ei voi myöskään vähätellä heidän asennettaan (historian aikana) tavallisia jakomäkeläisiä kohtaan. Näillä ruotsinkielisillä en tarkoita mitään närpiöläisia tomaatinviljelijöitä vaan ns. enemmän tai vähemmän aatelistoon kuuluvia.  Annanpa esimerkin: Olin aikanaan, ennen armeijaan menoa, töissä Fazerin leipämyymälöissä, joissa asiakkainamme oli silloin tällöin vanhoja ruotsinkielisiä rouvia, jotka ennen myyntitiskille tuloa puhuivat sujuvasti suomea muille ihmisille, mutta leivänostotilanteessa käänsivät taas ruotsiksi ja katsoivat halveksuen kun en pystynytkään palvelemaan heitä täydellisellä ruotsinkielellä, joka heidän mielestään on sentään toinen kotimainen, ja paskat sanon minä. Tilanne on kuitenkin nykyään jo parantunut, varsinkin pääkaupunkiseudun nuoret kaksikieliset vaihtavat sujuvasti kieltä tilanteen mukaan tekemättä siitä suurempaa numeroa. Kiitos heille.
Ja mitä siihen uskontoon tulee, niin eivätpä ne Ruotsista käsin tehdyt ristiretket aikanaan olleet mitään leppoisia huvimatkoja. Kyllä siinä veri lensi, kun Suomi-poikia käännytettiin sivistyneiksi, ja eipä tainnut se Lallikaan aivan huvikseen siellä Köyliönjärven jäällä piispan perässä hiihdellä, oli sitten kyse erehdyksestä tai ei. Se, että uskontoasia ei tänäpäivänä enää ole tapetilla johtuu siitä, että suomalaiset ovat loppujen lopuksi hyvin sopeutuvaa kansaa, kuten te australiansuomalaisetkin tiedätte ja asiastahan on ollut jo puhettakin tällä palstalla. Välillä jopa liiankin sopeutuvaa, mitä tulee suomalaisen kulttuurin säilymiseen ulkomailla.  Pannaanpa taas pieniä vertauksia kehiin, mutta huom. tämäkään ei ole 100%. Siinä missä Yhdysvallat tänä päivänä täysin pyyteettömästi auttaa Irakia länsimaisen demokratian autuaalle tielle, niin Ruotsikin aikanaan, ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia, tuli meitä barbaareja sivistämään. Kuinka kaunis ele ystävällisiltä naapureiltamme. Ajatelkaas, jos meitä ei olisi aikananaan niin tarmokkaasti sivistetty, niin varmana vieläkin huhkisimme kaaskeamassa peltoja. Eli ei se ruotsalaisuus pelkkää hyvää meille ole tuonnut.

Saatanpa joskus kirjoittaa hieman provosoivasti, mutta keskustelu on mukavaa ja se avaa uusia näkökulmmia, kuten matkailu yleensäkin.

   ;)Tony

[sanni]

Hyvä Tony, vaikka Irlanti-Suomi -vertailu ei kirjoituksesi pointti ollutkaan, niin mainitsemiasi yhtäläisyyksiä kyllä löytyy (ja erojakin). Aussi-mieheni on esimerkiksi molemmissa maissa asuttuaan huomannut tämän! Se, mitä kirjoitit suomalaisesta identiteetistä ja kansanpiirteistä osui mielestäni naulan kantaan: liian usein suomalaiset näkevät suomalaisuuden jotenkin hieman "häpeällisenä", historiasta kai tuokin kaikaa. Kun Suomesta lähdetään, kaikki on muualla paremmin... Mutta suomalaisuus on myöskin uskomaton voimavara, niin kuin mikä tahansa kansalaisuus. Ei sitä tarvitse kaivaa lohduksi vain hädän ja ikävän hetkillä jossain lukittujen ovien takana ja masentuneena, vaan se on myös positiivinen asia ja nimenomaan osa itseä. Vaikka ympäristö muuttuukin ja samoin ajatuksetkin(onneksi), niin kyllä tarpeelliset ja hyvät asiat omasta kulttuurista säilyvät eikä kaikessa tarvitse "sulautua". Riittää, että mieli on avoin ja ymmärtäväinen, ja ettei erilaisuus saa vetämään hernettä nenään! Itse neljässä maassa asuneena olen huomannut, että suomalainen kulttuuri koetaan usein mielenkiintoisena (ei tietenkään pelkästään) sen melankolisuuden ja hiljaisuuden arvostamisen vuoksi. Tästä on käyty monen vierailijan kanssa hyviä keskusteluja sekä Suomessa että muualla. Ja tämä ei tarkoita sitä, että nuo ominaisuudet olisivat ainoita, mutta ainakin ne yleensä pistävät ensimmäisenä silmään (ja korvaan), kun Suomeen palaa tai siellä vierailee. Ja ystävällisyydestä: olen myös samaa mieltä siitä, että aiemmin mainitut ystävälliset eleet olisivat todellakin voineet tapahtua myös Suomessa. Olen tavannut siellä ihania pelastavia enkeleitä sekä maalla että kaupungeissa. Mutta löytyyhän näitä epäitsekkäitä ihmisiä oikeasti aivan jokaisesta maasta, kun on avun tarvetta - ainakin omien kokemusten perusteella. Siinä on varmaan hitunen hyvää onnea mukana!
Hauskaa vappua,
Sanni

[Editoitu 30/4/03 by sanni]

[Jaaks]

Tony,

No ymmarsinhan mina ettei edelllisen kirjoituksen pointti ollut Irlanti-kytkoksessa, mutta noukinpahan sen vaan sielta ja nopeasti tuli sinulta vastaus.  En halunnut suuremmin provosoida, mutta kuten itsekin sanoit keskustelu on mukavaa ja avartaa maailman nakemysta.

Itse olen taysin suomenkielisesta perheesta lahtoisin, mutta lapsuudesta saakka asunut alueilla joissa jostain syysta (ehka isan ammatti/ tyopaikat) suuri osa leikkikavereista oli ruotsinkielisia.  Siina se kieli tuli opittua taysin ?ilmaiseksi? ja myoskin myohemmassa vaiheessa iso osa parhaista kavereista lapi armeija ja opiskeluajan oli ruotsinkielisia.
Myoskin osa sukulaisistamme asuivat Ruotsissa ja olivat hyvin heikkoja Suomenkielen kanssa.  Ex-vaimoni oli taysin ummikko Ruotsinkielinen kun tapasimme ja edelleen puhun seka hanen, etta lastemme kanssa paa-asiassa Ruotsia.  Jotenkin Ruotsinkieli on ollut minulle luonnollinen osa elamaa melkein alusta lahtien, joten en oikein edes osaa kommentoida rakentavasti noihin sinun ?battre folk? juttuihin.  

Toinen asia miksi iskin tuohon Irlanti-asiaan oli historia ja sen ymmartaminen ja sainkin sinulta hyvan vastauksen.  Taalla on vahan ongelma useimpien ihmisten kanssa jos aloitat keskustelun mistaan historiasta joka tapahtui ennenkuin he syntyivat ja varsin mahdotonta jos se viela tapahtui Australian ulkopuolella.  Tama on tietysti koulutus kysymys ja tiedankin, etta minkaanlaista maailmanhistoriaa ei taalla opeteta ennenkuin yliopistoissa ja vain jos olet siita kiinnostunut.  Tietysti asiat kuten ANZAC day, Australia day jne on tiedossa, mutta nekin vain suurimmalle osalle kansaa, koska ovat palkallisia vapaapaivia.

Tuskin Bush on Irakissa missaan humanitaarisessa mielessa tai demokratian tuojana.  Eikohan siina ole oljy takana enimmakseen.

Vappua
Jaaks

[Tony]

Jaaks, sanoisinpa että, niinpä, kuten Häkkinenkin pitkään ja huolellisesti alustettuun kysymykseen suomalaisen ytimekkäästi toteaisi.

Ei muuta kun hyviä Vappuja sinne alakertaan.

:XXXXTony

Ps. onneksi ei enää tarvitse niitä auton ikkunoita skrapata. Kyllä tänä talvena 35 asteen pakkasessa sitä hommaa tehdessä olivat ajatukset jo aivan muualla.

[Jaaks]

Tony,

Olen vilpittomasti iloinen puolestasi, etta skrapaaminen on loppu.


Meilla on kanssa ruohonleikkuu huomattavasti vahentynyt nyt kun on jo "kylmempaa". Taytyy enaa leikkaa kerran kuussa. Lampotilat on jo pudonneet n +25 -+28 asteeseen paivisin ja oisinkin jo vain +18... hrrrrr...

Pida itsekin tosi hyva Vappu :XXXX:XXXX
Palataan astialle...

Jaaks

[jounij]

Olipa erinomaisen mielenkiintoinen vastaus Tony. Olen myös hyvin paljon samaa mieltä kanssasi esittämistäsi kommenteista.

En ihan oikeasti epäillyt, etteikö Suomestakin löytyisi vastaavaa vieraanvaraisuutta. Kuitenkin ajatukseni ydin oli, että Australiassa moisen vieraisiin - ja vieläpä korostuksella maan valtakieltä puhuviin - kohdistuvan ystävällisyyden kohtaaminen on ollut maahanmuuttajalle erittäin positiivinen kokemus. Vaikka uskonkin, että moinen on mahdollista myös Suomessa, niin silti minulle on jäänyt Suomesta sellainen mielikuva, että jos ulkomaisella korostuksella suomea puhuva kyselisi etäämmällä maaseudulla kyläkapakassa naapurin leirintäalueen pitäjän perään, niin voi olla harvassa vaihtoehtoisia yösijan tarjoajia.


Silti suomalaistakin vieraanvaraisuutta arvostaen

Jouni
Canberra

[Jaaks]

Tony,

En ole juurikaan ollut taalla yrittajana, lukuunottamatta pienta sivubisnesta oman toimen ohella, eika koskaan ole ollut vaikeuksia  saatavien perinnassa.  Asiakkaanani oli kyllakin Brisbane City Council, joten rahasta ei ollut puutetta.

 Toinen asia kuitenkin, joka ihmetyttaa taalla suuresti on miten jotkut bisnekset pysyvat pystyssa.  Nain on asia ainakin Queenslandissa.

 Esimerkkina otettakoon vaikka, etta haluan rakennuttaa uuden aidan taloni eteen.

 Puhelinluettelon keltaisilta sivuilta valitsen 10 parhaimmalta tuntuvaa urakoitsijaa.  Soitan kaikille pyytaakseni tarjousta.  Saan puhelimeen elavan ihmisen 5:sta firmasta, muissa on puhelinvastaaja, johon jatan viestin ja kaksi 5:sta soittaa takaisin.  

Sovin siis tapaamisen 7 firman kanssa talollani tarjouksen tekemiseksi.  2  tulee sovittuna aikana ja 3 seuraavan kahden viikon aikana , 2 firmaa ei viitsi vaivautua ollenkaan.  

Odotan siis tarjousta 5:lta firmalta.  Yksi firma lahettaa tarjouksen seuraavana paivana.  Kaksi muuta noin viikon aikana ja kahdesta en kuule enaan koskaan.  Kaikki tarjoukset ovat hyvin lahella toisiaan, joten valitsen sen joka oli ensimmaisena heti seuraavana paivana.  

Sovitaan, etta aidan rakennus alkaa seuraavalla viikolla.  Viiko kuluu ja toinenkin.  Kolmannella viikolla soitan firmaan ja tiedustelen viivastymisen syyta.  ?Sorry mate, but we?ve been flat out?  ?We?ll get back to you next week?.  

Next week never comes ja keraan ystavat kokoon ja pidetaan pienet talkoot.

Aita on tehty itse noin kolmas osa hintaan (lukuun ottamatta olut slabeja ja BBQ:ta) ja taas yksi Aussi firma valittaa kun ei ole toita???

Hyvin turhauttavaa.  Jos saat kasiisi Suomalaisen omistaman firman voit olla varma, etta homma tulee tehtya silloin kun luvattiin.  Suomalaisia ei vaan ole joka nurkassa ja jos loydat niin he ovat aidosti kiireisia hyvan maineensa vuoksi.  Suomalaisten maine perustuu varmaan paljolti siihen jo aikaisemmin mainittuun rehellisyyteen; eli jos jotain on luvattu - se tehdaan ja silloin kun luvattiin.

Varmasti tekisit hyvin taalla puuseppana, kunhan vaan pidat tyomoraalisi kunnon Suomalaisella rehdilla tasolla.


Cheers
Jaaks

[jounij]

Allekirjoitan 100%:sti Jaaksin kokemukset. Samanlaisia kokemuksia löytyy monilta muiltakin aloilta (jokseenkin kaikilta aloilta, joilta olen joutunut palveluksia hankkimaan). Yksi varsinkin maahanmuuton jälkeisinä alkuaikoina eniten harmittaneita asioita oli tuo täkäläisten tuikitavallinen luvattuihin asioihin palaamatta jättäminen ja puhelinviesteihin vastaamattomuus. Nyt siihenkin on jo tottunut sen verran, ettei enää mene päivä pilalle joutuessa jahtaamaan palveluntarjoajia.


Kommentoi

Jouni
Canberra

[Tony]

Valitettavasti täällä Suomessakin on vähän samanlainen systeemi varsinkin rakennusalalla. Eipä ole helppoa löytää asiansa osaavaa vapaata ammattimiestä varsinkaan silloin, jos ei ole mistään suuresta rakennuskohteesta kyse. Monet pienet rakennusfirmat, joissa yrittäjä itse hoitaa kaiken paperitöistä alkaen, eivät välttämättä jaksa innostua kaikista tarjouskilpailuista varsinkaan silloin, kun suoria työtarjouksia tulee muutenkin riittävästi. Mutta jos Australiassa kerran valittavat, että töitä ei ole tarpeeksi, niin se kyllä pistää miettimään. Palatakseni vielä tähän Suomen työmarkkinoiden kahtiajakoon, niin täällä taas on runsaasti työttömiä rakennusmiehiä vaikka samaan aikaan ainakin pienet rakennus firmat kamppailevat kiireisten aikataulujensa kanssa. Monesti se on aikamoinen riski ottaa tuntematon pitkäaikaistyöttömänä ollut rakennusmies töihin, koska ikinä ei tiedä milloinka esim. ryyppyputki alkaa ja yrittäjä itse joutuu stressaantuneena mahahaavankourissa paiskimaan 24 tuntia vuorokaudessa, jotta sovitut hommat saataisiin tehtyä ja vältyttäisiin muhkeilta viivästysmaksuilta. Valitettavasti tähän päivään kuuluu, että kaikki pitää saada nopeasti. Itse käytän myynnissä melkein pelkästään jälleenmyyntiverkostoa, jottei tarvitsisi vastailla lukemattomiin tarjouspyyntöihin vaan pystyisin paremmin keskittymään itse tekemiseen. Katteet tietenkin jäävät sillä tavalla pienemmiksi, mutta eipähän tarvitse liikoja stressailla. Mutta kaikelta kiireeltä tässä alati nopeutuvassa maailmassa ei millään pysty välttymään vaikka kuinka haluaisi. Tilaukset ja vahvistukset kyllä singahtavat sekunnin murto-osassa vaikka maailman toiselle puolelle ja siitä on tullut harhakuvitelma, että tuotteetkin siirtyisivät hetkessä. Tilaukset jätetään aina viime tippaan, koska oletetaan , että tavaran toimittaja saa tuotteet lähetettyä välittömästi. Rakennusalallakin nämä kiireiset aikataulut aikaansaavat suunnatonta stressiä esim. jos putkimies ei pääsekkään ajallaan hommiin, niin sitten siirtyvät maalareiden ja timpureiden työt. Ja nämä ammattimiehet ovat saattaneet aikatauluttaa työnsä niin, etteivät pysty tekemään töitä myöhemmin, koska toiset työmaat jo odottavat. Tämä helvetillinen kiireen noidankehä syntyy vain siksi, että kaikki pitää saada heti ja nyt, mitään ei voida odottaa. Mihinkä ihmeeseen meillä on niin kauhea kiire. Sitten ihmetellään miksi ihmiset ovat epäystävällisiä ja kiukkuisia kuin perseeseen ammutut karhut. Kaipa nämä kiireasiat ovat Australiassakin hyvin tuttuja, mutta kyllä urbaani Suomi on IT-alan humussa mennyt tässä asiassa vähän hakoteille. En kiellä etteikö se ole mukavaa olla yhteydessä näin sähköisesti ympäri maailmaa ja vaihdella ajatuksia, mutta kyllä kaikella uuden teknologian oppimisella pitäisi olla rajansa, mutta sitä inhimillistä rajaa ei Suomessa aina ymmärretä, koska täällä tuijotetaan vain siihen mikä on Nokian myyntiosuus maailmalla myydyistä matkapuhelimista. Sehän on elämän tärkein asia.

Otetaan rennosti eikä turhia vorita.

   :)Tony

[Milka]

Jaaks mainitsi jossain viestissaan takalaisen koulutustason ja etta maailman historiaa opitaan taalla vasta yliopistossa. Siita tulikin mieleeni, etta alkuun hammastytti Aussien tai no ainakin Melbournessa asuvien suuri vaahtoaminen kouluista. Ausseissahan on valtion yllapitamia julkisia ja sitten yksityisia kouluja. Melbournessa yksityisten koulujen lukukausi maksut saattavat kohota jopa $15,000 per muksu per lukuvuosi. Se ei siis ole halpaa lystia.  

Olenkin yrittanyt kysella ystavilta ja kylan miehilta, etta onko todella niin ettei julkisista kouluista saa ?kunnon? koulutusta ja vain yksityiset koulut tarjoavat tien jatko-opintoihin. Suurin osa ystavistani on ehdottomasti yksityiskoulujen kannalla ja vanhemmat tekevat jopa yli-inhimillisia ponnistuksia haaliakseen rahat yksityiskouluun. Sanoipa kerran eras ystavattareni etta heilla ei ole varaa $100k vuosituloilla kuin yhteen lapseen.

Suomalaisesta nakokulmasta tama on erikoista. Lapsuudessani kaikki samalla alueella asuvat kavivat samaa peruskoulua ja menivat lahimpaan lukioon, eika vanhempien taytynyt koulutuksen vuoksi stressata. Onhan Suomessa toki verotkin korkeammat, joten valtiolla on enemman varaa panostaa koulutukseen.

[Jaaks]

Milka,

Brisbanitet vaahtoaa kanssa kouluista ihan samalla tavalla.  Taalla se tuntuu olevan vahan status kysymys.  Tiedan myos ihmisia, joilla ei todellakaan olisi varaa lahettaa lapsiaan yksityiskouluun, mutta koska Jones?in lapset kayvat siella ei heidan voi kayda yhtaan huonommassa.  Joskus perhe ajaa vaikka huonommalla autolla, etta lapset paasee oikeaan kouluun.  No autohan ei taalla oikeastaa olekaan mikaan statusymbooli vaan tarpeellinen paastaksesi A:sta B:hen.

Erikoinen asia Australiassa on , etta suuri osa ?parhaista? yksityiskouluista on katolisen kirkon omistamia.  Kaikkihan tietaa kuinka varakas katolinen kirkko on ja nama koulut perustettiin alunperin, etta koyhilla ihmisilla olisi varaa kouluttaa lapsiaan.  Niihin piti aikoinaan anoa paikkaa lapselleen ja jos oli tarpeeksi koyha kirkko maksoi koko lukukausimaksun.  Kuinka ajat muuttuvatkaan?  Nyt jos haluat lapsesi varmasti tiettyihin hyviin kouluihin rekisterointi pitaa tapahtua heti lapsen synnyttya tai mieluimmin vaikka vahan ennen, eika sittenkaan ole takuuta.

Toki yksityiskoulut ovat erittain kalliita, mutta eipa ne valtion koulutkaan mitaan ilmaisia ole.
En silti valita, mieluimmin maksan lasten koulutuksen valintani mukaan kuin maksan valtiolle hirveasti lisaa veroja, enka silti saa sen enempaa.

Suurena erona Aussi ja Suomalaisen koulun valilla on, etta taalla kodilla ja vanhempien tuella on huomattavasti suurempi merkitys.  Ei pelkastaan taloudellisesti vaan myoskin kotilaksyjen, ja koulussa tapahtuvan tukiopetuksen merkeissa.  Taallahan toimii hyvin aktiivisesti joka koulussa nk P&C toimikunta(Parents & Citizens's Association) joka jarjestaa kaikenlaisia kissanristiasia, arpajaisia ym ja yleensa keraa huomattavia maaria rahaa koululle.
Mielestani on erittain hyva asia, etta vanhemmat ovat mukana lastensa koulukaynnissa.  Kaydaan auttamassa lukutunneilla, tietokonetunneilla, urheilutunneilla tai muuten vain istumassa lapsensa luokassa kuuntelemassa.  Mita enemman itse panostat lapsesi koulutukseen sita varmempi voit olla heidan kehityksestaan ja sitamyota heidan tulevaisuudestaan.

Cheers
Jaaks