Ihanaa lukea kaikkien mietteitä tästä monia askarruttaneesta aiheesta!
Itse lähdin Sydneä kohti pian kaksi vuotta sitten, (enkä voi uskoa, että siitä on kulunut jo niin kauan!) ja WH-viisumilla olin työharjoittelussa puolisen vuotta.
Aika oli mahtavaa, hostelliasuminen tuli tutuksi, kuin myös vuokrakämppä. Maailman kusipäisin landlordikin tuli siinä sivussa nähtyä. (Vieläkin pistää vihaksi

)
Sopeutuminen tapahtui mun kohdalla erittäin hyvin. Asuttiin Bondi Beachiltä n. 5 minuutin kävelymatkan päässä. Rakastin käydä iltaisin juoksemassa rannan kautta Bondi Junctionille, ja kierrellä niitä mäkirikkaita katuja siellä pitkin ja poikin. Viikonloppuisin sängystä ulos, ja bikinienvaihdon jälkeen rannalle. Se oli ihanaa elämää, ja voisin ottaa sen tavaksi. Lisäksi Centennial Parkissa tekemämme picnicit olivat myös unohtumattomia. Joka-aamuinen cappucino mukaan Curlewis Streetin Wine shopista, hyvännäköisiltä tarjoilijapojilta, ja poikkeuksetta joka aamu se pieni kinastelu bussikuskin kanssa saako niitä kahveja ottaa mukaan. Yleensä pienen hymyn kera sitten sai

Töissä ihanimmat ihmiset, ehkä melkein jopa ainoa työpaikka, jonne menoa odotin päivittäin. Niin ihmisten, kuin töiden takia.
Lähdön lähennellessä vaihdoimme lentopäiviäkin jo kerran, mutta vain parilla viikolla. Työkaverit kyselivät, että miksi en jää helmikuuhun asti, jolloin viisumi menisi umpeen, ja hakisi duuninantajan sponssivisaa. No, ainoa este tähän oli koulu, joka loppui reilu puoli vuotta saapumiseni jälkeen, eli viime toukokuussa.
Nyt sitten vastavalmistuneena hinku takaisin on erittäin suuri. Ikävä on kaikkia edellämainitsemiani asioita + ehkä noin miljoonaa lisää. Esteenä lähdölle en löydä mitään syitä, ainoa pelko on se, että saanko oman alani töitä. Vanha duunipaikka olis yks mahdollisuus, mutta en tiedä haluisinko sitoutua sinne pariksi vuodesi.
Nyt yks vaihtoehto oliskin hakea Skilled-visaa
http://www.immi.gov.au/skilled/general-skilled-migration/175/ , lähtee riskillä ja koittaa saada duunia. Mahdollisimman pian siis. Saa sitten nähdä, oliko kaikki ikävöinti vaan toiveajattelua omassa päässä, vai onko se suomi kuitenkin se kutsumuspaikka.
Mutta yhdyn edelleen ystävä-sukulaisverkoston ikävöimiseen, ei niinkään Suomen, heh.
