Aihe: Minne teidän mielestä kuulutte?

[Elli]

Hei ja kiitos "Ausseihin" siitä, että kerrot omasta tilanteestasi:) Eniten saa lukea siitä kuinka porukka pärjää hienosti maassa ja he hienosti kannustavat muita ja jakavat tietoaan, jotta muille sopeutuminen olisi edes hieman helpompaa. Mutta meitä on joka junaan ja monella varmasti samantyppisiä ajatuksia kuin sinulla!

Tosiasiahan on se, että sinulla on totisesti munaa, että olet muuttanut tänne toiselle puolelle maapalloa ja nähdäkseni pärjäilet hienosti! Tottahan toki sinulla on huolenaiheita, mutta olet äiti ja haluat lapsiasi suojella Toivottavasti joskus pysähdyt ja tallennat hetkiä muistiisi, jotta aina muistat millaista täällä on ollut asua, vaikka päätyisittekin takaisin Suomeen joku päivä 

Yritetään nauttia joka päivästä ajattelematta tulevaisuutta liikaa siis! Tehdään ratkaisuja ja nautitaan. Kyllä nykymaailma jo sopeutuu meidän ratkaisujemme mukaan! Tämän asian olen oivaltanut lukiessani kaikkien vastauksia!

T.Elli

[Andreasyan]

Mielenkiintoisia juttuja ja nakokantoja.

Niin, kylla mina takaisin Ruotsiin muuttaisin jos vaan tulisi sellainen tilaisuus joka sopisi seka siipalle etta allekirjoittaneelle. Australiassa olemme nyt asuneet noin 5.5 vuotta. Mielestani olen sopeutunut tanne hyvin ja olen jopa maan kansalainen mutta tunnen kuitenkin kuuluvani sinne pohjoisemmalle pallonpuoliskolle.

Australiassa minua viehattaa luonto, ja parempi palkka mutta en edelleenkaan ole oppinut maan tavoille monessa asiassa. Esim se ns. "Mate-henki" ei ole minuun iskenyt, eika iske. Johtunee tietysti ehka tyostanikin ettei kauheasti huvita larpatella ja seurustella tyopaivan paatteeksi jossain pubissa. Ymmarran "Ausseihin" sinun kommenttejasi ystavista, silla itse olen vahan samanlainen "joro". Eli minulla on tietyt ystavat lahella sydanta jotka olen jo viimeiset 10-20 vuotta tuntenut. Toki tutustun ihmisiin mutten oikein jaksa kiinnostua syvemmista ystavyyssuhteiden solmimisesta. Kaksi hyvaa ystavaa olen kuitenkin taalta loytanyt, ja molemmat ovat Etela-Amerikan maista...mistahan sekin sitten johtuu

Jokatapauksessa, hieno kokemushan tama Australia on ollut tahan saakka...ja kuka tietaa, voi tulla ikava takaisin jos taalta joskus pois muutamme...tyypillinen savolainen siis..voepi olla niin mut voepihan se olla naennii...

[MariK]

Ma olen asunut taalla vasta vuoden, joten en oikein tunne kuuluvani tanne. Asuimme aussi-mieheni kanssa ensin Jenkeissa ennen kuin tulimme tanne, joten en tieda tunnenko kuuluvani Suomeen sen enempaa. Suomi kuvaa mulle usein mun "vanhaa elamaa" eli silloin kun viela olin naimisissa ex-miehen kanssa.

Mun miehen vanhemmat ja sisko perheineen asuu Queenslandissa ja me asutaan Sydneyssa. Taman lisaksi meilla ei ole ystavia taalla Sydneyssa (miehen erotessa kaikki "ystavat" asettuivat ex-vaimon puolelle). Olen nyt pikkuhiljaa saanut muutaman kaverin, mutta eniten on ikava omaa siskoa ja parasta kaveria (serkkuni), koska nama ystavyydet on vanhimpia ja rakkaimpia, syntymasta saakka. Mulla on valilla ikava Suomen tukiverkkoa, eli perhetta ja sukulaisia, ei niinkaan Suomea. Suomessa on kylla aina kiva menna kaymaan, mutta uskoisin etta me tullaan miehen kanssa aina asumaan taalla Ausseissa.

Olen talla hetkella raskaana (LA nyt marraskuussa), joten ehka sitten lapsen kautta tutustuu enemman uusiin ihmisiin ja olo alkaa tuntumaan enemman kotoisalta. Pitaa vaan keksia lapselle kaikkea suomenkielista ohjelmaa ja toivottavasti jopa leikkiseuraa jossain vaiheessa.

[ausseihin!]

Tosiasiahan on se, että sinulla on totisesti munaa, että olet muuttanut tänne toiselle puolelle maapalloa ja nähdäkseni pärjäilet hienosti! Tottahan toki sinulla on huolenaiheita, mutta olet äiti ja haluat lapsiasi suojella Toivottavasti joskus pysähdyt ja tallennat hetkiä muistiisi, jotta aina muistat millaista täällä on ollut asua, vaikka päätyisittekin takaisin Suomeen joku päivä 


T.Elli

Mulle tuli Elli hirmuisen hyvä mieli tästä sun viestistä Kiitos! Mä olen kova tallentamaan hetkiä erityisesti kameralla ja kun tämä maa mahdollistaa myös edulliset objektiivihankinnat on kuvaaminen nautinnollista, kun kuvattavaakin piissaa. Viime viikolla muistikortille tallentui mm. koalakarhu luonnollisessa olosuhteissa, delfiinejä, hyppiviä valaita, käärme ja suuren suuri lisko, pelikaaneja, haukkoja ja kotkia upeista maisemista puhumattakaan.

[RUU]

Mulla on valilla ikava Suomen tukiverkkoa, eli perhetta ja sukulaisia, ei niinkaan Suomea.

Taisit tassa siteerata varsin montaa meista. Viela kun ystavat ja valitut  sukulaiset saisi tanne, homma olisi kaikin puolin bueno.

[iluvatar]

Mä lähdin Ausseihin kaksi vuotta sitten tarkotus oli sukuloida ja tutustua ko. maahan. Aussipassilla se oli vielä niin helppoa. Satuin sitten pääsemään yliopistoonkin täällä ja aattelin et voihan ne opiskelut täälläkin hoitaa. Eka puol vuotta ja vähän enemmän meni siinä ku yritti epätoivosesti hankkia ystäviä, en tiie oliko mulla vaan niin huono tuuri vai mikä siinä mätti, mut normaalisti mä oon saanu ystäviä suhteellisen helposti, Suomessa mulla on yli tusina läheistä ystävää, ja oon aina ollu hirveen ystäväriippuvainen! No Aussien kanssa varsinki oli erityisen vaikee ystävystyä, se oli niin hämmentävää et kaikki jutteli aluks innoissaan mun kanssa, mut ei kuitenkaan päästäny lähelle niin et ois voinu edes sanoo et on kavereita. Onneks mä tutustuin pariin saksalaiseen opiskelijaan, niitten kautta sit muihin parempiin tyyppeihin. Ja oon mä onnistunu aussi poikaystävänki saamaan mut tuntuu et senki kavereihin tutustumisessa meni varmaan vuosi ku ne ei vaan päästäny lähelle. En tiie onks ausseilla joku tapa et ystävyyssuhteet pitää kasvattaa tosi hitaasti ettei tee virheitä vai onko mulla tosiaan ollu vaa huono tuuri. Tai voihan se vika mussakin olla, vaikka en mä koe itteäni mitenkään erityisen juroksi, oon enemmän ujo ja varovainen alussa. Nyt se on toisaalta helpottunu ku osaa nää standardilauseet, mitkä pitää käydä läpi aina tavatessa, ja oon oppinu jo lausuu sanoja aussilaisittain niin ei mun puhe tunnu niin vieraalta ja pelottavalta ausseille!

Ehkä viimeisen vuoden aikana oon alkanu hyväksymään tätä maata ja tapoja, ikinä en tule hyväksymään niitä paperisotia mitä pitää käydä pikkujutuistakin, niitä mä käyn läpi raivolla edelleen.. Suomesta on ikävä ihania ystäviä ja luontoa, järviä ja hiljasia metsiä, pitkiä kesäöitä.. Mua ei Australian luonto ole ikinä oikeen sytyttäny, ehkä sen takia ku täällä oli niin kuivaa ku alunperin tulin tänne niin ei tullu sellasta alkuihastusta. Ja metsissä on niin meluisaa. Me lähdetään Suomeen ainaki joksikin aikaa kuhan saan tän tutkinnon tehtyä, mutta en tiedä miten kauan kestää että tekee mieli lähteä jonnekin muualle. Poikaystävä haluaa muuttaa Ameriikkaan joskus, mutta mulla on aika vaihtuvat mielipiteet siitä. Toisaalta aina ku oon asunu ulkomailla niin on tullut Suomeen ikävä, mutta se Suomi nostalgia on sitten haihtunu aina kuukauden sisällä paluusta.

Vaikka elämä on täällä suhteellisen helppoa ja vaivatonta, on se kuitenkin samalla aika laimeeta. Mä oon nyt onnistunu saada jonkunlaisen pienen ystäväpiiri johon kuuluu pelkästään ausseja, mut mulla on kyl ikävä niitä ystäviä Suomessa ketkä tuntee  mut läpikotasin ja kenet mä tunnen. Sellanen olo on et en aio vielä päättää mihin kuuluun, oon vielä sen verran nuori ja vapaa, pitää tutkia eri vaihtoehtoja tai sitten muuttaa maata aina vaan ku kyllästyttää

[pikkuapina]

Pari vuotta on tullut etsittya sita kotia, johon kuuluisi ja viela ei ole loytynyt. Se on hyvin valitettava tunne, kun ei jaksa tavallaan enaa matkustaa, muttei osaa muutakaan enaa tehda.

Kuukauden taalla olon jalkeen ei voi viela kauheasti sanoa kuuluvansa tanne ja talla hetkella on tunne, etten tule jaamaan tanne kovin pitkaksi aikaa (ts. loppuelamakseni). Tulen kylla matkustamaan ja tutustumaan maahan niin paljon kuin mahdollista (taman hetkisen suunnitelman mukaan) vuoden-parin aikana. En ole ikina pitanyt australialaisista (nain yleistettyna, olen kylla tavannut mukaviakin sellaisia) ja taman maan kulttuuri ja shitchat on kylla omiaan...  Oman lisansa tuo myos kreikkalainen - australialaistunut poikaystavani ja hanen perheensa. Sita tuntee entista enemman olevansa eurooppalainen ja talla hetkella koti-ikava -ensimmaista kertaa elamassa- on kauhea. Tuntuu, etta voisi muuttaa minne tahansa Eurooppaan, oli miten sateista ja harmaata tahansa!

Mulla on kauhea ikava suomalaista luontoa ja sita hiljaisuutta. Poikaystava on armoton Nightwish fani ja ollaan viikko katseltu dokumentti-dvd'ta, jossa naytetaan pohjois-karjalalaisia maisemia. Kylla siina itku tulee. Olisin halunnut olla Suomessa enemman kuin pari viikkoa ennen tanne tuloa, mutta aikaa ei vain ollut. Kuten moni muukin on sanonut, niin Suomeen muuttaessa sielta haluaa aina parin kuukauden paasta pois. Lahimmat ystavat ovat siella ja vaikka naihin eroihin onkin tottunut, niin talla kertaa tietaa, etta tulee olemaan ainakin vuosi ennen kuin heita paasee seuraavan kerran nakemaan.

Kaarmeista sen verran, etta eka luikertelija on nahty, ja se oli myos poikaystavan ensimmainen koko elamansa aikana nakema kaarme. Se pelastyi mun poikaystavaa varmasti yhta paljon kuin sekin sita, kauhea kiljuminen Enemman kaarmeita tuli Suomessa lapsena nahtya, samoin kuin karhu vieraili monena kesana parin sadan metrin paassa talosta. Eli karhuja pelkaan enemman kuin kaarmeita ja mielummin kuolen yhteen pistoon kuin raateluun...

[Milka]

Ausseihin ja kumppanit, jotka ette Australiaa kodiksi ajattele,

Alkaa vaan missaan nimessa ajatelko naita muita kirjoituksia lukiessa etta olette outoja kun ette taalla viihdy. Joku tykkaa mustikoista ja joku mansikoista ja onpa niita vattuakin parhaimpana marjana pitavia tassa maailmassa. 

Suurin osa tanne vakituiseen kirjoittelevista on tanne asettunut, koska me olemme sopeutuneet, paikallistuneet ja pidamme tasta maasta. Mutta tama ei suinkaan ole koko totuus. Taalla on moni suomalainen kaynyt kaantymassa, mutta huomannut ettei maa ole heita varten ja muuttaneet takaisin Suomeen tai jonnekin muualle. Muuttamisen jalkeen heilla on ihan muut kuviot ja he eivat ehka kay tata palstaa aktiivisesti lukemassa ja keskustelemassa.

Eli ette ole mitenkaan outoja vaan ehka vain vahemmistossa tanne vakituiseen kirjoittelevien joukossa ja pliiiis tuokaa vaan rohkeasti esiin kaikki mika teista tassa maassa mattaa, niin keskustellaan ja autetaan sopeutumisessa jos voidaan.  Joskus meista vakkareista on tullut niin Australialaisia etta emme edes itse huomaa enaa maan tai kulttuurin epakohtia.

[pirre]

Me ollaan oltu täällä toista vuotta ja reilu vuosi vielä jäljellä. Tänne on ollut yllättävän helppo sopeutua eikä ikävää Suomeen ole tullut kertaakaan. Ehkä jotuu siitä että me saadaan käydä Suomessa kerran vuodessa, viimeeksi maaliskuussa ja nyt mennään jouluksi kolme viikkoa. Kaikkea ollaan mietitty mutta kyllä se Suomi voiton vie. Kiire sinne ei ole koska tuntuu että aika menee niin nopeasti ja vielä viihtyy toistaiseksi. Ollaan jatkuvassa käymistilassa ja matkusteltu jonkin verran Queenslandissa tämän NSW:n lisäksi. Viime viikolla tultiin Gold Coastilta ja Sunshine Coastilta mutta en vaihtais Sydneytä noihin. Brisbanessa on ihan liian kuuma meikäläisille. Pelkkien säiden takia en ole tänne silti valmis jäämään. Mulla on muutamia aussi tuttuja lapsen kautta muttei yhtään oikeaa ystävää. En tiedä onko niitä enää Suomessakaan. Mun tytölle tämä on se lapsuudenkoti ja luulen että hän tulee kaipaamaan Australiaa kovasti. Suomessa on hyvä piipahtaa nyt sillä hän ei muista sitä että ollaan siellä joskus asuttu. Ikävä tulee varmasti kun täältä lähtee, mutta ei voi asua kahdessa paikassa yhtä aikaa ja Suomessa on paljon hyvää ainakin mansikat ja itse poimitut suppikset.

[ausseihin!]

Kiitos Milka tuosta sinun viestistäsi. Itse asiassa mulle oli alkanut hiipiä tunne, että onko mussa jotain vikaa, kun ottaa tämä sopeutuminen hieman koville. Mua kiinnostaisi kuulla, että oletteko te australialaisia ystäviä saaneet luonteeltanne hirmu sosiaalisia? Mulla on yksi hyvä ystävä, joka tutustuu uusiin ihmisiin ihan joka paikassa ja niin kävi myös täällä Australiassa. Tosin hänen tutustumistaan helpotti myös se, että hänen poikaystävänsä on aussi ja sitä kautta tietysti kontaktejakin syntyy helposti. Myönnettäköön että tällä hetkellä en aktiivisesti edes yritä luoda suhteita paikallisiin, en jaksa, mutta pari iltaa sitten tapasin lapsen preschoolin järjestämässä viininmaistijaisissa kanadalaisen perheen ja jälleen kerran sain huomata, miten helppoa on tulla juttuu samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa. Vaihdoimme puhelinnumeroita. Toki juttelin myös natiivien kanssa, mutta juttu loppuu aika pian sen jälkeen, kun on käyty läpi lasten iät ja lukumäärä sekä mistä-miksi-kauanko-mitä pidät -keskustelu.

[usia]

Mina olen hieman ihmetellyt keskustelussa ilmennytta "pakkoa" hankkia aussi ystavia? Paaasiahan on etta on ystavia - oli ne sitten ausseja tai ei. Meidan asuinalueella ja lahi kauppakeskuksessa kuulee enemman ja vahemman muita kielia kuin englantia ja varmasti suurin osa kuitenkin on paikallisia....ja mulle ystavaksi kelpaavat

[ausseihin!]

Mina olen hieman ihmetellyt keskustelussa ilmennytta "pakkoa" hankkia aussi ystavia? Paaasiahan on etta on ystavia - oli ne sitten ausseja tai ei. Meidan asuinalueella ja lahi kauppakeskuksessa kuulee enemman ja vahemman muita kielia kuin englantia ja varmasti suurin osa kuitenkin on paikallisia....ja mulle ystavaksi kelpaavat

Mä ymmärrän näkökulman aussiystävistä siten, että kaipa sitä sopeutuu paremmin aussiyhteiskuntaan, jos ystävinä on natiiveja (joskin täällä saa tehdä ihan töitä, että löytää edes henkilön, joka on syntynyt täällä , hieman kärjistäen). Mutta eihän sillä tietysti ole muuten mitään merkitystä, keitä ne ystävät ovat, pääasia että on. Mulla muualta tulleiden tuttavien kanssa on tähän asti ollut se ongelma, että he lähtevät pois: samaan aikaan tänne tulleet kanadalaiset muuttavat takaisin kotimaahansa ensi huhtikuussa ja ruotsalaiset tuttavamme lähtevät Melbourneen parin viikon päästä kunnes sitten lähtevät puolen vuoden päästä takaisin Ruotsiin. Nämä uudet kanadalaiset tuttavat eivät ilmeisesti ole ihan heti lähdössä minnekään, kun ovat jo olleet reilu pari vuotta ja tulleet kerran Kanadasta takaisinkin.

[Leokatti]

En pidä itseäni mitenkään syrjäänvetäytyvänä, mutta 11 aussivuoden jälkeen sydänystävät ovat edelleen Suomessa... Pari kertaa on tullut takkiin, kun olen kuvitellut löytäneeni hyvänkin ystävän ja niiden kokemusten myötä olen lopettanut ystävyyssuhteiden takia stressaamisen. Tulee jos on tullakseen. Muutama dunderilainen on jo lähempänä sydäntä kuin monta vuotta tuntemani aussit. Onneksi noita hommia riittää tallin pyörityksen takia ja raveissa tapaa ainakin varikolla samanmielisiä ihmisiä... Ja ystävät Suomessahan ovat jatkuvan painostuksen alla tulla käymään.

[sanni]

Mua kiinnostaisi kuulla, että oletteko te australialaisia ystäviä saaneet luonteeltanne hirmu sosiaalisia? Mulla on yksi hyvä ystävä, joka tutustuu uusiin ihmisiin ihan joka paikassa ja niin kävi myös täällä Australiassa. Tosin hänen tutustumistaan helpotti myös se, että hänen poikaystävänsä on aussi ja sitä kautta tietysti kontaktejakin syntyy helposti.

Tasta aussiystavien hankkimisen vaikeudesta olen kaynyt vuosien varrella pitkia ja hartaita keskusteluja muista maista tanne muuttaneiden kanssa. Itsekin olen siita joskus muistaakseni johonkin toiseen ketjuun vikissyt joitakin vuosia sitten.

Olen oikein sosiaalinen, rohkea, mukava ja ihana ihminen kaikin puolin  . Olen asunut kuudessa eri maassa, Suomi mukaan lukien. Suomessa kasvaneena kaverit siella ovat loytyneet 'luonnollisella menetelmalla'. Muissa maissa hyvien kavereiden loytymiseen on mennyt pari-kolme kuukautta ja edelleen pidan heihin yhteytta ja vieraillaan ja niin edelleen, eli ihan oikeita ystavyyssuhteita on muodostunut aika nopeasti. Aussilaan muuttaessa tuli kriisi, kun puolen vuoden jalkeen minulla ei ollut yhtaan ystavaa! Mielestani tama oli aivan kasittamatonta ja masentavaa enka ollenkaan tajunnut, mika mattaa. Kaikkihan ovat tosi ystavallisia, mutta niin kuin joku aikaisemmin sanoi, lahelle on vaikea paasta.

Usia: siksi varmaan tama aussiystavaaihe on niin tarkea, kun monien mielesta naihin true blueihin on keskimaaraista vaikeampaa tutustua kunnolla. Luonnollisesti samassa elamantilanteessa olevien muiden maahanmuutajien kanssa on enemman yhteista juteltavaa ja ehka siksi helpompi muodostaa noita ystavyyssuhteita, varsinkin kun molemmat osapuolet ovat oman 'turvaverkoston' ulkopuolella ja uuden tarpeessa. Taytyy kylla sanoa, etta oma kasitykseni  tasta yhteiskunnasta ja elamasta ja historiasta ja arvoista jne taalla on avautunut noiden aussiystavien kautta ihan erilaisella tasolla ja on tavattomasti auttanut tanne sopeutumisessa ja kotoutumisessa.

Minakin muutin tanne aussipoikaystavan kanssa, eika se valitettavasti tehnyt kaverisuhteiden muodostumista yhtaan helpommaksi. Tietenkin tapasin hanen ystaviaan, mutta kylla siihen meni useampi vuosi (!) ennen kuin heistakin tuli oikeita kavereita!

Oman kokemuksen mukaan tuo jonkun mainitsema 'shitchat' tarvii jonkinasteisesti hallita ennen noiden ystavyyssuhteiden syntymista. Muutaman vuoden taalla olon jalkeen huomasin, etta kyllahan tuota small talkia puhuu jo ihan mielellaan ja sillakin on tarkoituksensa ja siihenkin tottuu - ja siita jopa nauttii! Ja kun on noita hymyilevaisia  'mita kuuluu' ja 'kiva paita' ja 'mita teit viikonloppuna' -keskusteluja kaynyt tarpeeksi pitkaan, niin yllattaen ollaankin sitten siirrytty jo heavympiin aiheisiin ja siita sitten ystavyysasteelle. Eli karsivallisyytta tarvitaan naiden aussien kanssa. Olisi tosiaan mukava kuulla lisaa kommentteja tasta aiheesta, kun sita on pohdittu niin paljon monen 'muukalaiskaverin' kanssa.

[Silppu]

Tässä kun on ollut puhetta true blue aussiystävistä, niin mihin se raja sitten vedetään että kuka on aussiystävä ja kuka ei. Noin 25% australialaisista on syntynyt maan ulkopuolella. Ja aika monella vanhemmat tai isovanhemmat ovat muuttaneet tänne. Todellisia true blue ausseja sukujuurten perusteella taitavat olla vain aborginaalit.

Kerran esitin naapureillemme asiani näin. "On se vaan hienoa kun on saanut tutustua oikein true blue ausseihin" Hän korjasi heti, että "tarkoitat siis varmaan sellaisia jotka ovat syntyneet täällä". Sen jälkeen tajusin, että eivät australialaiset (joihin itsekin katson nykyään lukeutuvani) laita true blue rajaa siihen että kuka on syntynyt täällä ja kuka ei.

Niinpä jos tutustuu tänne muuttaneeseen ja kotiutuneeseen siirtolaiseen, niin onhan sekin tutustumista ausseihin. Kulttuurivähemmistöt ovat ihan yhtälailla ausseja siinä missä muutkin. Monikulttuurisuutta pyritään jopa ylläpitämään ja tukemaan valtiovallankin taholta. Tämä maa perustuu siirtolaisuudelle ja on varsinainen kulttuurien sulatusuuni. True bluen tunnistaa mielestäni siitä, että hän asuu pysyvästi täällä ja pitää tätä kotimaanaan -- oli sitten siirtolainen tai ei.

Toki tilanteen voi kuvata niinkin, että vähemmistökulttuurin edustajan on vaikea päästä ystävystymään valtaväestön kanssa, ja päinvastoin. Tämä juopa on havaittavissa Suomessakin. Esimerkki Pohjanmaalta: kohtuullisesti suomea puhuvan suomenruotsalaisen on melko vaikea tutustua suomenkielisiin suomalaisiin, ja päinvastoin. Tai vastaavasti mustalaiset vs. valtaväestö, maahanmuuttajista puhumattakaan. Kaikki ovat kuitenkin suomalaisia.

Silppu

[ausseihin!]

Oman kokemuksen mukaan tuo jonkun mainitsema 'shitchat' tarvii jonkinasteisesti hallita ennen noiden ystavyyssuhteiden syntymista. Muutaman vuoden taalla olon jalkeen huomasin, etta kyllahan tuota small talkia puhuu jo ihan mielellaan ja sillakin on tarkoituksensa ja siihenkin tottuu - ja siita jopa nauttii! Ja kun on noita hymyilevaisia  'mita kuuluu' ja 'kiva paita' ja 'mita teit viikonloppuna' -keskusteluja kaynyt tarpeeksi pitkaan, niin yllattaen ollaankin sitten siirrytty jo heavympiin aiheisiin ja siita sitten ystavyysasteelle. Eli karsivallisyytta tarvitaan naiden aussien kanssa. Olisi tosiaan mukava kuulla lisaa kommentteja tasta aiheesta, kun sita on pohdittu niin paljon monen 'muukalaiskaverin' kanssa.

Haluaisiko joku valaista enemmän tätä asiaa. Vaikkapa ihan käytännön vinkkejä Mä en tosiaan ole small talkin taitaja ja kammoksun yli kaiken tilanteita, joissa sellaista joutuu harjoittamaan. Nyt sitten joudun elämään sellaisen kultturin keskellä... oppi ja ikä kaikki...

[Silppu]

How are you:lla PITÄÄ alkaa melkein mikä keskustelutilanne tahansa. Tämä on suomalaiselle tosi vaikea muistaa, mutta näin se vain on. Jos soitat vaikka johonkin virastoon, niin esittelyn jälkeen tulee aina -How are you? tai sen suuntaista. Vastakysymykseen vastataan että "good" tai "not too bad" tms. Sitten vasta voi mennä asiaan. (Tosin aika ärsyttävää on kun toimistojen sihteerit vastaa puhelimessa melkein aina että "Who?", jolloin olen esitellyt itseni vain etunimellä niille, jotka eivät minua tunne tai osaa napata nimeäni lennossa). Niin ja kaupan kassalla myös vaihdetaan kuulumiset lähes aina How are you:lla.

Jos naapurin kanssa alat juttelemaan, hymyillään nyökätään ja sanotaan "Hi, how are you". Sitten vastakysymykseen vastataan että "good" ja jatketaan puhumista vaikka säästä tyyliin että "It hasn't been raining too much lately" tai että "Oh, it's such a hot day today"

How are youlla ja säästä puhumisella pärjää jo tosi pitkälle. No worries!

Toinen asia on sitten Please! kohteliaisuussanan käyttäminen, minkä unohtaminen tekee tosi töykeän vaikutelman. Valitettavan usein suomalaiset unohtavat tuon pikkusanan.

Silppu

[usia]

Niinpä jos tutustuu tänne muuttaneeseen ja kotiutuneeseen siirtolaiseen, niin onhan sekin tutustumista ausseihin. Kulttuurivähemmistöt ovat ihan yhtälailla ausseja siinä missä muutkin. Monikulttuurisuutta pyritään jopa ylläpitämään ja tukemaan valtiovallankin taholta. Tämä maa perustuu siirtolaisuudelle ja on varsinainen kulttuurien sulatusuuni. True bluen tunnistaa mielestäni siitä, että hän asuu pysyvästi täällä ja pitää tätä kotimaanaan -- oli sitten siirtolainen tai ei.

Niin - tatahan minakin viestillani hieman yritin vihjaista, mutta Silppu sen hieman paremmin esitti

[jounij]

oppi ja ikä kaikki...

Kappas, tämä(kin)kö suomalainen sananlasku on muuttanut muotoaan näinä vuosina!?

Vaikka myönnänkin, ettei aussien kanssa ole välttämättä helppoa tulla sydänystäväksi, niin itse en ole koskaan tästä seikasta kärsinyt. Ehkä olen sen verran erakkoluonne, että pärjään vallan mainiosti yksinkin. Tarvittaessa olen hyvää pataa ja puhun "pikkupuheita" ihan luontevasti kenen kanssa hyvänsä, mutta en kaiketi ole pyrkinytkään luomaan kovin syviä ystävyyssuhteita. Lienenkö itsekin sen verran aussi, ettei minulla edes ole tarvetta uusiin syvällisiin ystävyyssuhteisiin? Toisaalta ei minulla ole mitään moisia ystävyyssuhteita vastaankaan, jos jonkun kanssa alkaa synkata sopivasti!


Itsekin ihmettelee

[Traveller]

Mun tytölle tämä on se lapsuudenkoti ja luulen että hän tulee kaipaamaan Australiaa kovasti. Suomessa on hyvä piipahtaa nyt sillä hän ei muista sitä että ollaan siellä joskus asuttu. Ikävä tulee varmasti kun täältä lähtee, mutta ei voi asua kahdessa paikassa yhtä aikaa ja Suomessa on paljon hyvää ainakin mansikat ja itse poimitut suppikset.

Pirre, musta tuntui, että oli pakko vastata tähän. Mä itse synnyin täällä  sydneyssä ja muutin Suomeen 8-vuotiaana äitini kanssa. Mulla ei muistaakseni tullu hirveä ikävä Australiaan, sopeuduin todella hyvin Suomeen (mun vastaus myös tähän aiheeseen löytyy sivulta yksi, tunnen itseni täysin suomalaiseks). Suomea en osannu sanaakaan, mut niin sitä vaan reippaasti mentiin kouluun, aivan kuten suomalaisten lapset menevät täällä. ja oppivat kielen aivan satumaisen nopeasti, niinku minäkin silloin (kun oliskin se kyky nyt!).. joten ei se sun tyttös välttämättä hirveästi tulee australiaa ikävöimään.
Lisään vielä tähän, että mä en osais sanaakaan suomea, jos me oltais jääty tänne Australiaan, joten olen kiitollinen äidilleni (ja monesta muustakin asiasta tietenkin), että se aikoinaan mut Suomeen raahas!

[Pitk?tossu]

Hei, päätin ottaa osaa keskusteluun, kun meilläkin ystävien "hankinta" tulee ajankohtaiseksi lähitulevaisuudessa. Aikoinani siellä matkustellessa minulle huomautettiin usein "miksi en hymyile, onko kaikki hyvin kun olen koko ajan niin srullisen näköinen?" Minä omaan siis suomalaisen perustotisen ilmeen, puhun ja hymyilen vain aiheesta. Kommentit olivat aika rasittavia ja selitellä sai "kaikki on loistavasti, minä nyt vain olen tämmöinen, suomalaiset ovat vähän juroja, you know". Eli kohteliasta on ilmeisesti myös olla hymyssäsuin .

Ystävyyssuhteista voisin kertoa, että minulla on kaksi todella hyvää syntyperäistä Aussi ystävää vuosien takaa. Tapasin heidät aikoinaan reilillä Euroopassa, he kävivät pari kertaa Suomessa ja minä Ausseissa heidän luonaan. Edelleen pidetään yhteyttä. Ystävyyssuhteiden luomisen vaikeuden olen päätellyt johtuvan siitä, että sen lisäksi että suurella osalla Ausseista on juuret jossakin muualla, he myös muuttavat suht paljon osavaltiosta toiseen. Sehän on sama kuin me muuttaisimme Euroopan sisällä maasta toiseen. Jotenkin se juurettomuus vaikuttaa myös halukkuuteen luoda uusia suhteita.

Pohdiskelee,
Pitkätossu

[iso antti]

Niinpä jos tutustuu tänne muuttaneeseen ja kotiutuneeseen siirtolaiseen, niin onhan sekin tutustumista ausseihin. Kulttuurivähemmistöt ovat ihan yhtälailla ausseja siinä missä muutkin. Monikulttuurisuutta pyritään jopa ylläpitämään ja tukemaan valtiovallankin taholta. Tämä maa perustuu siirtolaisuudelle ja on varsinainen kulttuurien sulatusuuni. True bluen tunnistaa mielestäni siitä, että hän asuu pysyvästi täällä ja pitää tätä kotimaanaan -- oli sitten siirtolainen tai ei.

Niin - tatahan minakin viestillani hieman yritin vihjaista, mutta Silppu sen hieman paremmin esitti

     venäläisillä on mielestäni terve näkemys kansallisuudesta: jos haet sinne viisumia, kysyvät: mikä on kansalaisuutesi, ja seuraavaksi: mikä on kansallisuutesi?    Se että asuu kauan toisessa maassa, ei muuta kansallisuuttamme, olemme suomalaisia kuolemaan asti...... toivottaa Antti göteborgista

[NiinaM]

Jaa, meikäläisen vastaus ois varmaan jotakuinkin "emmäätiä".

Tulin tänne ekan kerran 10 vuotta sitten opiskelemaan ja tapasin australialaisen aviomieheni. Hän tuli Suomeen pariksi vuodeksi ja piti päättää, että asetutaanko pysyvästi Suomeen vai Australiaan ja jälkimmäinen vei voiton. Olen nyt ollut täällä pysyvästi yli 5 vuotta ja sain kansalaisuuden vuosi sitten, mutta jos joku kysyy niin olen kyllä etupäässä suomalainen. 

Kun sisällä talossa on kylmä, kaipaan Suomea. Kun ulkona ei ole tullut räntää/lunta/loskaa 3 kk putkeen en kaipaa sinne ollenkaan (huom. asuimme ennen Sydneyyn muuttoa Hobartissa, joten luntakin on pihamaalla nähty). Kun vuodenajat vaihtuvat vain näennäisesti haluan Suomen metsiköihin kävelemään. Kun katson rannalla vieressä nukkuvaa miestä ja valkoinen hiekka lämmittää varpaita, en muista Maamme-laulun toista säkeistöä. Jne. jne., saanette tästä kuvan. Molemmissa maissa on mielestäni parhaat puolensa, mutta myös miinuksensa, eniten rakastan Australian ihmisiä ja monikulttuurista ympäristöä ja Suomen luontoa - mitenkähän nämä kaksi saisi yhteen... Ha ha!

Olen sitä sukupolvea joka käyttää nettiä ahkeraan, joten Suomen ja Euroopan kaverit ovat päivittäisessä kanssakäymisessä tavalla tai toisella. Samoin opiskelukaverit ovat hommissa joissa pääsevät silloin tällöin töiden puitteissa käymään täällä. Kun opintojen jälkeen Suomessa muutin uudelle paikkakunnalle työn perässä jäivät kaverit ketkä minnekin, eikä me silloinkaan niin useasti nähty ja yhteydenpito oli samaa sähköpostittelua. Uusien kavereiden hankkiminen on aina ollut meikäläiselle pitkä ja hidas prosessi ja olen huomannut, että Ausseissa se onnistuu paremmin kun ihmiset tekevät hanakammin aloitteen.

Muuton jälkeen en ole käynyt Suomessa (tästä on siis yli 5 vuotta), mutta äitini on käynyt täällä pari kertaa. Sen kummempaa koti-ikävää ei ole, mutta aina välillä jotain tulee vastaan joka pistää miettimään (tai vaan pistää). Esim. netistä löytyi yhteisö joka liittyy maantieteelliseen alueeseen ja murteeseen, josta toinen puoli suvusta juontaa juurensa ja silloin meni jostain syystä suupielet alaspäin hetkeksi kun ikävä tuli. Liityin yhteisöön ja tätä kautta minulla on taas yksi linkki lisää ylläpitämään suomalaisuuden perustuntoja.

Minne siis kuulun? Emmäätiä. Ehkä sitä pitäis käyttää sitä kliseistä maailmankansalaisen etumerkkiä, mutta ei sekään nyt ihan oikein ole kun kyse on kuitenkin "vain" kahdesta maasta.  Tai pitää vaan ihan reilusti sanoa että: "Olen suomalainen." Minulla on siis vahva suomalainen identiteetti, eikä sitä paperilta luettava kaksoiskansalaisuus juuri muuksi muuta. Joskus tulee mietittyä, että tämä kysymys tulee varmaankin olemaan paljon vaikeampi tulevalle jälkikasvulle, mutta mietin sitä sitten kun sen aika on. Siihen asti nautin rantakeleistä ja grillauksesta!

(Huom. ylläolevassa ei ole näköjään mitään punaista lankaa tai edes rakentavaa vastausta sitä etsiville. Jos joku siellä ruudun toisella puolella miettii että "kukamääniinkuoon", niin siihen ei voi antaa vastausta kukaan muu kuin kysyjä itse. Voi viedä yhden eliniän, mutta kannattaa tuumailla.)

[Milka]

Ystavyyssuhteista viela...

Minusta tuntuu etta taalla kirjoittajat kasittavat ystavyyden eritavoin. Jotkut ehka kasittavat sanan ystava kattavan vain ne ns. sydanystavat, jotka usein loytyvat juuri lapsuudessa tai nuoruudessa. Ja varsinkin naisille se usein tarkoittaa etta ystavia on vain henkilot, joille voi 'kertoa aivan kaikki' salaisuudetkin. Toisille taas sana ystava tarkoittaa vaikka lasten hiekkalaatikolla saannollisesti tavattuja tyyppeja, joiden kanssa saatetaan kayda kahvilla lahikuppilassa ja jutellaan niita naita.

Mina olen loytanyt takalaiset ystavani eri tavoin, tai he ovat loytaneet minut  .  Toiden tai harrastusten kautta ja jopa taalta dunderista, Picnic partyista jne. Minulla on ystavina seka ausseissa syntyneita etta maahan muuttajia ja en nyt tarkoita pelkastaan suomalaisia, vaan useita eri kansallisuuksia. Jotkut ystavani ovat erittain laheisia ja puhumme syvallisia ja joitakin tapaan kahvilassa ja hopisemme vaan niita naita. Ehka minulla on sama kuin Jounilla eli ei minulle ole ollut edes erityista halua loytaa uusia lapsuudenystavien kaltaisia 'sydanystavia', enka ole ottanut asiasta stressia.

Mutta ymmarran senkin hyvin etta tanne valiaikaisesti muuttavien ei ehka ole helppoa ystavyyssuhteita muodostaa, silla usein paikalliset eivat 'jaksa' vieda uutta tuttavuutta pidemmalle ja panostaa uuteen ystavyyssuhteeseen, jos tietaa etta uusi tuttavuus on muuttamassa pois puolen vuoden kuluessa.

[ninnuli]

Mielenkiintoinen viestiketju - kiitos aloittajalle!

Itse tulin tanne WH viisumilla ja ensimmaisesta paivasta lahtien ilmoitin kaikille taalla jaavani pysyvasti - Suomen ystaville ja sukulaisille sanoin olevani vuoden; tama on helpompaa kuin ikuisten hyvastien jattaminen! Tutustuin heti paikallisiin, silla en koskaan asunut hostelleissa vaan vuokrasin huoneita. Naista on muodostunut jopa suomen vastaavaa tiiviimpi turvaverkosto, ja olen samaa mielta muiden kommentoijien kanssa, etta oma asenne vaikuttaa.

Lisaksi yhdyn siihen, etta taalla ihmiset ovat sosiaalisempia ja avoimempia - en enaa jaksaisi millaan sita kapea-alaista ja kateellista suomea, josta olen kotoisin. Tanne sopeutuminen on ollut kivuttomampaa kuin kotipaikkaani, jossa olen syntynyt ja asunut 19 vuotiaaksi! uskomatonta, mutta totta.
Tanne kun viela saisi perheen Suomesta, niin eipa voisi enempaa toivoa:D

PS. sain tanaan permanent residencyni, ja olen sita mielta etta oma suhtautumistapani tanne jaamiseen auttoi huomattavasti! 

[Inkaa]

Ihanaa lukea kaikkien mietteitä tästä monia askarruttaneesta aiheesta!

Itse lähdin Sydneä kohti pian kaksi vuotta sitten, (enkä voi uskoa, että siitä on kulunut jo niin kauan!) ja WH-viisumilla olin työharjoittelussa puolisen vuotta.
Aika oli mahtavaa, hostelliasuminen tuli tutuksi, kuin myös vuokrakämppä. Maailman kusipäisin landlordikin tuli siinä sivussa nähtyä. (Vieläkin pistää vihaksi  )
Sopeutuminen tapahtui mun kohdalla erittäin hyvin. Asuttiin Bondi Beachiltä n. 5 minuutin kävelymatkan päässä. Rakastin käydä iltaisin juoksemassa rannan kautta Bondi Junctionille, ja kierrellä niitä mäkirikkaita katuja siellä pitkin ja poikin. Viikonloppuisin sängystä ulos, ja bikinienvaihdon jälkeen rannalle. Se oli ihanaa elämää, ja voisin ottaa sen tavaksi. Lisäksi Centennial Parkissa tekemämme picnicit olivat myös unohtumattomia. Joka-aamuinen cappucino mukaan Curlewis Streetin Wine shopista, hyvännäköisiltä tarjoilijapojilta, ja poikkeuksetta joka aamu se pieni kinastelu bussikuskin kanssa saako niitä kahveja ottaa mukaan. Yleensä pienen hymyn kera sitten sai  Töissä ihanimmat ihmiset, ehkä melkein jopa ainoa työpaikka, jonne menoa odotin päivittäin. Niin ihmisten, kuin töiden takia.
Lähdön lähennellessä vaihdoimme lentopäiviäkin jo kerran, mutta vain parilla viikolla. Työkaverit kyselivät, että miksi en jää helmikuuhun asti, jolloin viisumi menisi umpeen, ja hakisi duuninantajan sponssivisaa. No, ainoa este tähän oli koulu, joka loppui reilu puoli vuotta saapumiseni jälkeen, eli viime toukokuussa.

Nyt sitten vastavalmistuneena hinku takaisin on erittäin suuri. Ikävä on kaikkia edellämainitsemiani asioita + ehkä noin miljoonaa lisää. Esteenä lähdölle en löydä mitään syitä, ainoa pelko on se, että saanko oman alani töitä. Vanha duunipaikka olis yks mahdollisuus, mutta en tiedä haluisinko sitoutua sinne pariksi vuodesi.

Nyt yks vaihtoehto oliskin hakea Skilled-visaa http://www.immi.gov.au/skilled/general-skilled-migration/175/ , lähtee riskillä ja koittaa saada duunia. Mahdollisimman pian siis. Saa sitten nähdä, oliko kaikki ikävöinti vaan toiveajattelua omassa päässä, vai onko se suomi kuitenkin se kutsumuspaikka.

Mutta yhdyn edelleen ystävä-sukulaisverkoston ikävöimiseen, ei niinkään Suomen, heh.
 

[ausseihin!]

Sen verran voisin nyt Suomireissulta palattuani mainita, että onpa ihanaa tulla takaisin. Olen niin onnellinen, kun musta tuntuu tältä. Toki oli haikeaa jättää taas ystävät Suomeen sekä upea jäinen talvikeli (meren jäällä on taivaallista taapertaa), mutta kun on viettänyt reilu kolme viikkoa kiertolaiselämää, on kotiin ihana tulla. 

[Elli]

Suurkiitokset kaikille, jotka ovat kertoneet omia kokemuksiaan tästä Suomen ja Australian välillä valitsemisesta ja tunteistaan isänmaataan ja uutta kotimaataan kohtaan. On ollut rohkaisevaa kuulla, että kaikilla sopeutuminen ja juurtuminen ei ole ollut itsestäänselvyys, eivätkä kaikki kokemukset ole pelkästään positiivisia. Olisi edelleen kiva kuulla tarinoita ja kuulumisia tähän aiheeseen liittyen. Onko kukaan koskaan muuttanut takaisin Suomeen ja sitten huomannut tehneensä virheen ja muuttanut uudelleen takaisin Australiaan? Tai tietty toisinpäin?

"Ausseihin!" Voi miten ihana kuulla tosiaan, että susta tuntuu siltä, että tulit takaisin kotiin!

[ausseihin!]

Voihan taivas, että on hauska lueskella noita viiden vuoden takaisia kirjoituksia. Siinä kävi niin, että ajan kanssa ihastuimme, sopeuduimme, sujahdimme osaksi yhteisöä, saimme ystäviä (niin aussi kuin muualta tulleita), elimme täyttä elämää. Ja sitten jouduimme lähtemään takaisin Suomeen!!! Tai päätimme, että täytyy kokeilla Suomessa asumista välillä, koska emme olisi voineet työtilanteen vuoksi jäädä sinne, missä asuimme ja vain siellä me halusimme olla, siellä missä meidän elämämme oli. Ajattelimme, että lasten on hyvä päästä suomalaiseen kouluun ja ei nuo vanhemmatkaan tuosta enää nuorene. Mutta nyt vajaa kaksi kuukautta Suomessa olleena emme voi muuta ajatella kuin että tuliko tehtyä iso virhe. Sopeutuminen takaisin tänne tulee varmaan olemaan vähintään yhtä vaikeaa kuin silloin sinne Ausseihoi. Ja kamalin on pelko, ettemme enää pääse takaisin, jos huomaamme, ettei tämä maa ole enää meitä varten.

Mutta niin se ihmisen mieli vain muuttuu