Mielenkiintoinen viestiketju

Meidän reilun kahden vuoden kokemuksella voisin sanoa että jokainen käy läpi kulttuurishokin tavallaan ja ajallaan. Itse ekstroverttinä valitan nopeasti kaikesta josta valitettavaa riittää, mutta niin tein Suomessakin. Minun mielestäni valittaminen on sallittua ja joidenkin keino käsitellä ahdistavia tunteita. Parempi purkaa ne heti kun padota niitä sisäänsä ja sitten ampua joku tai itsensä

Joka maassa riittää ongelmia ja miksei niistä saisi puhua? Mikä jää loppujen viimeksi viivan alle on se jolla on merkitystä. Siirtolaisella/ekspatriaatilla/komennustyöläisellä on vaiheita, jolloin kaikki on ihanaa ja vaiheita jolloin kaikki menee päin p.. uuta. Se on osa elämää. Kaikilla ei ole isoja vaihteluita ja toisilla taas niitä on äärimmäisyyksiin saakka. On turha mennä sanomaan että jokin tapa reagoida on oikea...
Omasta puolesta sanoisin että vaakakuppi on aika tasan tällä hetkellä kummankin maan puolesta. Molemmissa on todella hienot puolensa mutta on myös ne todella rasittavat kääntöpuolet. En minä osaa sanoa minne kuulun, paitsi kun juttelen läheisten kanssa, niille on parasta antaa sellainen kuva että kotiin mennään kun ei ole itse vielä varma jäämisestä.
Mira, kannattaa tutustua ehdottomasti joko paikallisiin tai sitten suomalaisiin. Jos ei ole mitään verkostoa, etenkin pienten lasten äidillä joka muutenkin jää helpolla yksin kotiin lasten kanssa, tulee kaikista vastoinkäymissitä elämää suurempia ja kurjuus valtaa mielen helposti. Niitä ystäviä joutuu etsimään ja se kestää aikansa!! Minulle muotoutui vasta toisena vuonna selkeä ystäväpiiri.
Ausseihin on aika vaikea tutustua sillä heillä on jo valmis ystäväpiiri, mutta ekspatit ovat hyvää seuraa sillä heidän kanssaan on samanlaisia kokemuksia, olivat he sitten tulleet mistä maasta tahansa.
Ötököitä ei kannata pelätä, meidän lapset ovat ainakin saaneet mellastaa vapaasti metsissä ja muualla kunhan niille on opetettu ettei kaikkia koloja kannata ronkkia kädellä (keppi on parempi). Kuten sanottu, eläimet ovat arkoja ja aika harvinaisia on niiden kanssa ongelmat. Murkunpuremia on kyllä saatu ihan riittävästi

Varmaan meidänkin puutarhassa on myrkyllisiä hämppyjä, mutta ne saavat rauhassa lymytä pensaikoissaan. Eivät ne tule ja vaani ohikulkevia lapsia. Itsekin olin aika ötökkäkammoinen ennenkuin tulimme tänne, mutta se kaikkosi aika nopeasti.Ehkä kun olin töissä kaiket päivät, auttoi kun oli muuta ajateltavaa niin paljon.
Tsemppiä kulttuurishokin kanssa, se menee ohi ihan varmasti! Ja rohkeasti kavereita etsimään, minunkin paras ystäväni tällä mantereella asuu parin tuhannen kilometrin päässä mutta ei se ystävyyttä estä!
