Huonointa Australiassa

Aloittaja Andreasyan, lokakuu 24, 2005, 11:44

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

ausseihin!


Tony

Satuinpa pitkästä pitkästä aikaan lukemaan Dunderin kuulumisia ja tähän keskusteluun on kyllä pakko puuttua.

Laittaisitko MH hieman tilastoja kehiin siitä, kuinka monta kuolemantapausta tai vakavaa loukkaantumista mainitsemasi pedot ovat viimeisen sadan vuoden aikana Suomessa aikaansaaneet. Eipä taida löytyä montaakaan tapausta, ja ilveksen, suden saatika ahman aiheuttamia onnettomuuksia et todennäköisesti löydä ainuttakaan. Australian vastaavat tilastot valitettavasti näyttävätkin jo aivan toisenlaisilta, kun puhutaan krokotiilien, haiden, käärmeiden, hämähäkkien ja meduusoiden aiheuttamista vammoista ja kuolemantapauksista. En väitä, että Australiassakaan tällaiset onnettomuudet olisivat hirvittävän yleisiä, mutta kuitenkin aivan eri suhteessa kuin Suomessa, ja siksi on hyvin ymmärrettävää, että tietyt Australian eläimet saattavat herättää pelkoa .
EikösTHE AGEssa ole kerrottu mitään Sydneyn uimarannoilla viime aikoina tapahtuneista haiden hyökkäyksistä. No, ainakin HESARIssa kyseiset onnettomuudet ovat hyvin uutisoitu. Suomessa tietenkin voi joutua hauen hyökkäyksen kohteeksi, jos sattuu mökkilaiturilla jalkoja polskuttelemaan.

Tony :)

MH

Tony,

Pointti ei ollut se että montako onnettomuutta on tapahtunut vaan se että myös Suomesta löytyy ihmiselle vaarallisia eläimiä. Aika monessa Australiassa tapahtuneessa onnettomuudessakin ihmisen oma toiminta on ollut ainakin osittain syyllinen tapahtumiin.

Eli kuten jo aikaisemmin mainitsin että esim metsässä liikkuessaan kun pitää tulostaan riittävästi ääntä niin harvemmin kohtaa mitään ihmeellistä.

Tony

MH,

Mutta kun se pointti on vaan siinä, että Australiassa sattuu suhteellisesti huomattavasti enemmän kohtalokkaita ihmisen ja vaarallisten eläinten kohtaamisia kuin Suomessa. Kun kerran rinnastat suomalaisten ja australialaisten eläinten vaarallisuuden, niin voisitko selittää minulle miksi Suomessa sattuu niin paljon vähemmän myrkyllisistä ja vaarallisista eläimistä koituvia onnettomuuksia. Ovatko suomalaiset kenties australialaisia etevämpiä luonnossa liikkujia ja osaavat mainitsemallasi tavalla välttää vaarallisia tilanteita. Vai voisiko kuitenkin olla niin, että Australiassa on vain enemmän vaarallisia eläimiä ja niitä kohtaa luonnossa liikkuessaan huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä kuin Suomessa.

Kuinka monta kertaa olet nähnyt luontodokumenttia maailman vaarallisimmista eläimistä, joka olisi kuvattu Suomessa. Australian luonto taasen esittäytyy kyseisissä dokumenteissa melkoisen usein.

Ja onhan se australialaisille oma ylpeyden aiheensa, että valtaosa maailman myrkyllisimmistä käärmeistä tavataan juuri Australiassa. Valtavaa kitaansa aukova valkohai tai tappavan myrkyllinen taipan näyttävät toki uskottavimmilta Guinnesin ennätystenkirjassa kuin suomalainen saappaanheittäjä tai eukonkantaja.

Tony :)

TeroH

Hirveä ei varmaan lueta vaaralliseksi eläimeksi  :pepsodent

Suurin osa eläimistä johtuvista kuoleman tapauksista (ihmisten) ja eläimiin liittyvistä vaarallisista tilanteista johtunee hirvistä. Ja lehmistä (pelti-). Siis Suomessa.  :(

Ei ne mitään pahaa tarkoita. Hirvet siis. Söpöjä ovat ja lutusia.  ???

Ne nyt vaan ei ymmärrä käyttää suojatietä. Vaikkei siitä kyllä mitään apua taitaisi olla, suojatiestä siis. Suomessa siis.  :nuttu:

Kieltämättä harvemmin joutuu törmäyskurssille hirven kanssa Kaivarin puistossa.
Mutta Lauttasaaressa olen kyllä nähnyt. Onneksi en törmännyt. :nuttu:

Tero

1.000 sutta / 300.000 km2
1.000 red backia / 1 km2
:confuse

MH

Tony,

Niin sattuu ja lähes kaikki niissä kohtaamisissa sattuneista onnettomuuksista voitaisiin välttää ihan tervettä maalaisjärkeä käyttämällä. Australiassa on varmasti riittävästi tilaa ihmisille ja eläimille ja niitä tosiaankin voi välttää jos haluaa.

Enkä tarkoittanut rinnastaa mitenkään vaan pointti oli siinä ettei suomenkaan luonnossa voi miten tahansa palloilla, vaaransa on sielläkin.

En ole vielä kertaakaan törmännyt livenä ihmiselle vaaralliseen eläimeen Australiassa. Johtuneeko siitä että olen liian sokea vai siitä että en etsimällä etsi niitä vaan kuljen normaalisti. Ryteikössä tietysti varovaisuutta noudattaen.

Haistakin varoitetaan jatkuvasti uutisissa ja lehdissä ja silti pöllöt surffaajat menevät niille rannoille, turha niistä on haita syyttää jos vahinko sattuu.

Tony

MH,

Siinä olet täysin oikeassa, että valtaosa ihmisten ja eläinten kohtalokkaista kohtaamisista olisi ollut vältettävissä. Eipä olisi Irwinin Stevenkään tarvinnut mennä rauskun viereen sukeltamaan, eikä eräänkään nuoren partiopojan tunkea itseään samaan makuupussiin death adderin kanssa, kohtalokkain seurauksin.

Itse olen kolmella Australian reissullani nähnyt enemmän käärmeitä luonnossa kuin 44 vuoden aikana kyitä Suomessa. Itse en juurikaan käärmeitä pelkää, mutta kerran sademetsäpolulla kulkiessamme meinasi tulla kurat housuun, kun aivan äkkiarvaamatta mittavan kokoinen käärme ponnahti polulla olleiden kuivien lehtien alta noin metrin korkeudelle ilmaan. Tämä tunnistamattomaksi jäänyt käärme poistui välittömästi kohtaamisemme jälkeen pusikkoon ja minä vaistonvaraisesti täyttä vauhtia 20 metriä tulosuuntaan. Voit vain uskoa, että sen jälkeen emme vähään aikaan ihailleet sademetsien lintumaailmaa, vaan katseemme oli tiukasti naulittuna kulkemaamme polkuun ja sen päällä oleviin kuiviin lehtiin.

Arvasinkin, että seuraavaksi mainitaan hirvikolarit Suomessa. Vastaavasti Australian "vaarallisten" eläinten listalle olisin voinut lisätä isoimmat kengurut, emut, kamelit ja etenkin vapaana laiduntavan nautakarjan. Monisatakiloinen nauta keskellä auton tuulilasia saa erittäin pahaa jälkeä aikaan, vaikka ei hirven tavoin olekaan kovin vaarallinen eläin. Nautakarjan väistöstä johtuneet ulosajot ovat myös kovin kohtalokkaita.


Tony :)   

arixmel

Mikahan siina on etta mina en koskaan nae mitaan mielenkiintoista elainta/otokkaa vaikka jatkuvasti pyorin (mongin) sub-tropiikissa niin puutarhassa kuin muuallakin, pitaisikohan lopettaa se pohjalaasten rallien rallattelu kavellessa.

Isontalon antti ja rannanjarvi ne jutteli kahren kesken.... :pepsodent :pepsodent

pistinpa huvikseen haun elainten aiheuttamista kuolemista ja tuli vastaan US Census dataa, No eihan tama tahan liity mutta kuiteskin :))

kylla ei ole niin kovinkaan todennakoista elainten takia kuolla kun vertaa mihinkaikkeen muuhun sita voi kuollakin vahingossa (vaikka sattuuhan se vaikka ei osuisikaan kuin kerran kohdalle :) )
http://danger.mongabay.com/injury_death.htm sitten kun katsoo naita niin huomaa etta ampiaiset ja muut pistiaiset on se yleisin syy,,,ja kun muistaa etta hyttynen on maailman vaarallisin elain aiheuttamiensa kuolemantuottamusten osalta (kohta se dengue on jo tallakin tasolla vaivaamassa naiden uusien vesitankkien rapistuessa)
pitaapa niillekin laulaa notta tapa sina se kauhavan ruma vallesmanni niin mina nain sen komian lesken  :pepsodent :pepsodent

Ai niin huonointa ovat ne isot heinasirkat jotka yrittavat syoda minun puutarhaani nain loppukesaisin,
kait niistakin jotain hyotya on,,,pelottelevatpahan kylankoirat kauemmaksi ja kait ne syo kaarmeetkin  :pepsodent
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

Jutta

Lainaus käyttäjältä: MH - maaliskuu 04, 2009, 16:18
Niin, karhu, ilves, susi, ahma ei ole vaarallisia.  :) :) :)
Onhan ne, mutta niitä ei saata löytää sohvien takaa tai vaatekomerosta, ainakaan kovin helposti  :coolh

Huonointa Australiassa..

Yletön No worries-meininki. Juujuu, eihän sitä asunnonvälittäjää tarvi kiinnostaa pätkääkään vaikka jäät ilman kämppää taivas alle, no worries, kyllä se asunto joskus löytyy, jos löytyy. tai hei, no worries, kyllä sitä vettä sieltä hanasta saadaan kunhan joku jaksaa tulla korjaamaan tilanteen, eihän tässä oo menny vasta ku viikko.. On vaan tilanteita, joihin tuo asenne ei sovi. Nuo oli sieltä iisimmästä päästä.
Joittenkin asioitten kanssa täällä vaan kestää ja kestää, luvataan soittaa, ei kuulu mitään, luvataan tulla hoitamaan joku asia no ei kukaan tuu vaan homma on päätettykin siirtää parin viikon päähän, tokikaan siitä ei tietysti asianosaisille tarvi ilmoittaa.
Joku hoitaa joskus, jos hoitaa, mikäli siltä VB:n litkimiseltä joutaa, jos joutaa.. Ehkä, No worries, ei oo oma perä liekeissä, muista viis.


Joku puhui suomalaiskassojen nyrpeydestä, ei ne kassaneidot ja herrat tääläkään kovin aurinkoisia ole, eikä se loputon small talk ihmisistä ystävällistä niistä tee, etenkään jos naama nurinpäin sen väkipakolla murisee hampaittensa välistä.
Shitchat on ihan kivaa, kunhan senkin hoitaa aidosti eikä väkipakolla irvistellen. Olisivat ennemmin sitten hiljaa. Eikä tietenkään sovi yleistää, ei ne kaikki myyjät suomessakaan tylyjä ole, ei täälläkään.

Nuo hämähäkit. Siunattu Docklands, ainuttakaan örkkiä ei näkynyt, nyt taas muuton jälkeen niitä lukkeja on sisällä möyrinyt laji jos toinenkin, hyi että. Ei ne tapa, mutta kun kammo on samaa luokkaa kuin mulla, niin ei naurata. Ihanin löytö oli talon ulkoseinästä, tosin vaan huntsman, mutta ISO. Puistattaa vieläkin, hyh.


Se, että kielitaidottomia tai sanotaanko kielivammaisia, jotka ei puhu paikallisille tarpeeksi fluenttia englantia, kohtelu on välillä aika perseestä.
En mä ole tyhmä, vaikka kielitaidossani on välillä vakaviakin puutteita, mulle ei tarvi huutaa eikä viittoa, n osaa viittomakieltäkään. Enkä ole kuuro. Sellanen huokailu ja silmienpyörittely veetuttaa.
Tyhmä tai retardikaan en ole, olen vain kielellisesti vajavainen..
Mun aksentissakaan ei ole mitään vikaa, se ei vaan sovi tänne.

Roskaisuus. Keskusta Melbsissä on siisti, mutta vähänkään keskustan ulkopuolella kun pyörii, on katujen varret ja tyhjät tontit ym ihan täynnä tölkkejä, paperia, ties mitä. Aijai  :peukkua


Onneksi kenenkään ei oo pakko asua siellä missä ei viihdy  :XXXX

Loppuun vielä vanha suomalainen sananlasku: Se mikä ei tapa, se vtuttaa.  :peukkuy

arixmel

Lainaus käyttäjältä: Jutta - maaliskuu 06, 2009, 13:21

En mä ole tyhmä, vaikka kielitaidossani on välillä vakaviakin puutteita, mulle ei tarvi huutaa eikä viittoa, n osaa viittomakieltäkään. Enkä ole kuuro. Sellanen huokailu ja silmienpyörittely veetuttaa.
Tyhmä tai retardikaan en ole, olen vain kielellisesti vajavainen..
Mun aksentissakaan ei ole mitään vikaa, se ei vaan sovi tänne.


Muistan joskus nuorena miehena olleeni siirtolaisena (kait ma olen sita aina jossain ollut :) ) ruotsissa ja olleeni jossain pohjoisruotsalaisen (hammerdjal tai jotain) ruokakaupan jonossa ja ihmetelleeni kaverini kanssa kassajonon edessa tapahtuvaa halinaa. No asiaa kuunelltuamme huomasimme etta siella oli maanmiehemme selittamassa etta han haluaaa KOKO PAKETIN sita rizlaa (savuke paperia joka oli ainakin ennen paljon halvempaa ruotsissa kuin suomessa), No kassa neiti ei sita ymmartanyt niin herra paatti etta jos korottaa aantaan ja puhuu hitaasti ja hyvin korostaen seka paketin kokoa kasin viittoen, niin kyllahan siita suomen oppii  :pepsodent  :pepsodent pienella "hela paket" vihjaisulla paasi kassajonomme taas kulkemaan ja kassaneitimme jai taas kokemusta rikkaammaksi.  :pepsodent :pepsodent
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

Milka

Lainaus käyttäjältä: Jutta - maaliskuu 06, 2009, 13:21
Se, että kielitaidottomia tai sanotaanko kielivammaisia, jotka ei puhu paikallisille tarpeeksi fluenttia englantia, kohtelu on välillä aika perseestä.
En mä ole tyhmä, vaikka kielitaidossani on välillä vakaviakin puutteita, mulle ei tarvi huutaa eikä viittoa, n osaa viittomakieltäkään. Enkä ole kuuro. Sellanen huokailu ja silmienpyörittely veetuttaa.
Tyhmä tai retardikaan en ole, olen vain kielellisesti vajavainen..
Mun aksentissakaan ei ole mitään vikaa, se ei vaan sovi tänne.

Onpa surullista etta Jutta olet saanut huonoa asiakaspalvelua aksentistasi tai kielitaidostasi johtuen. Uskallanko kysya etta missa pain Melbournea moista esiintyy, etta osaan valttaa ko. kauppoja tai aluetta?   :( :( :(  Minulla nimittain on vielakin kaikkien naiden vuosien jalkeen todella vahva aksentti, mutta en kylla ole missaan saanut osakseni silmienpyoritysta tai huutamista siita johtuen. Yleisesti oman kokemukseni mukaan Melbournelaiset ovat nimittain tottuneet vaikka minkalaisiin aksentteihin suuresta immigraatiopopulaatiosta johtuen.

Achtu

Lainaus käyttäjältä: MH - maaliskuu 06, 2009, 03:07
Niin sattuu ja lähes kaikki niissä kohtaamisissa sattuneista onnettomuuksista voitaisiin välttää ihan tervettä maalaisjärkeä käyttämällä. Australiassa on varmasti riittävästi tilaa ihmisille ja eläimille ja niitä tosiaankin voi välttää jos haluaa.

Varmasti suurin osa haluaa välttää vaarallisia eläimiä, elämä vain taitaa käydä melko yksitoikkoiseksi jos maalaisjärkeä soveltaa tässä asiassa. Tarkoitan siis meressä harrastamisen, metsään/puskaan liittyvät ajanviettotavat ja tietysti metropolien ulkopuolella liikkuminen autolla pitäisi tuon maalaisjärjen mukaan minimoida jotta kohtaamisilta säästyisi. Mitäs koettavaa Australiasta sitten jääkään, mitä ei olisi tarjolla jossain päin muualla maailmaa?

Lainaus käyttäjältä: MH - maaliskuu 06, 2009, 03:07
En ole vielä kertaakaan törmännyt livenä ihmiselle vaaralliseen eläimeen Australiassa. Johtuneeko siitä että olen liian sokea vai siitä että en etsimällä etsi niitä vaan kuljen normaalisti. Ryteikössä tietysti varovaisuutta noudattaen.

Haistakin varoitetaan jatkuvasti uutisissa ja lehdissä ja silti pöllöt surffaajat menevät niille rannoille, turha niistä on haita syyttää jos vahinko sattuu.

Luulen että sen jälkeen kun törmäät ihmiselle vaaralliseen eläimeen missä tahansa maailmassa, asenteesi muuttuu. En missään tapauksessa toivo että kohtaaminen olisi 'veret seisauttava' millään muotoa. Olet tietysti voinut jo vaarallisia eläimiä kohdatakin itsesi tiedostamatta, pointtini vain on että mielestäni maalaisjärjellä ei juurikaan kohtaamisilta voi välttyä. Jos luonnosta haluaa nauttia muulla tavoin kun sohvalla maaten katsoa televisiota, on hyväksyttävä se tosiasia että kaikkea voi tapahtua ja olemme joka tapauksessa eläinten valtakunnassa jossa ne toimivat vaistonvaraisesti.

Tohon sun kommenttiin surffaajien 'niistä rannoista' on pakko sanoo kans jotain.. Hait elävät meressä, eivät tietyillä rannoilla tai niiden lähistöllä. Hieman itsensä harhaan johtamista jos kuvittelee uivansa (meressä) turvassa hailta rannoilla jossa niitä ei ole tavattu. Ja taitaa olla viimeaikoina haihyökkäyksiä sattunut enemmän sukeltajille kuin surffaajille.. Hai erehtyy saaliistaan hyökätessään ihmisen kimppuun, pääravintoa taitaa olla hylkeet ja kalat pikemminkin. Sinänsä vaikea ymmärtää haiden erehtymistä; ihmisen ollessa hyvin hyvin kömpelö vedessä mutta toisaalta taas helppoakin helpompi saalis jos märkäpuvun riekaleet ja muutamat laudan palaset eivät vatsalaukussa häiritsevästi kutittele..

Kassandra

Saako täällä siis ruikuttaa arjen pikkuasioista, jotka sylettää niin ettei tarvi pihanurmea kastella?

Ketju on vanha, mutta eipähän ruikutus sitten häiritse kanssaihmisiä, jos se on haudattu. ;)

Elukat ja hyönteiset vielä kestän (visiittini Australiaan ovat tähän mennessä olleet kyllä talviaikaan, kenties mieli muuttuu kun kesä koittaa..) mutta miten jaksaa ihmisten kanssa? Inhottaa kovasti naispuolisten asiakaspalveluhenkilöiden tms. "here you go, darl" "can I hepl you sweetie" ja muut ällöttävät lähentely-yritykset. Ensi kerralla kyllä sanon, että mulla on jo, mies. Ilmeisesti joissain piireissä hellittelynimien käyttöä tuikituntemattomille pidetään "söpönä" ja "kivana", mutta ei kyllä nappaa meikäläisen huumorintajuun. ARGH! Huoltsikan äijän "mites ilta on menny" vielä kestän, vaikkei se sille mitenkään kuulu.

Lisää tulee, jahka taas alkaa ärsyttää.  :pepsodent

sim

Melkein tekisi mieli ruikuttaa Kassandran ruikutuksesta (kun niillä darling ja sweetie yms "hellittelynimien" käytöllä ei ole kyllä mitään tekemistä lähentely-yritysten kanssa..) mutta kannetaan ennemmin oma pieni korsi tämän ketjun kekoon:

Kun asiakaspalvelijat yms sanovat jostain hommasta että "won't be a minute" tai  "won't be long", voi olla varma että siinä kestää ja kauan.

Toinen juttu joka välillä nyppii on lehtien kielellä leikittely. Tuntuu että joka toisesta otsikosta on ollut väkisin pakko vääntää joku onneton sanaleikki..

Mesi

Meistä tuo hanittelu oli vain söpöä ja mukavaa  :D

Haagalainen


Jos se miten joku sanansa asettelee, on huonointa koko maanosassa, niin hyvin on kaikki asiat Australiassa 8)

Tai ehkäpä ei sentään. Australian luonto osaa joskus kesäisin näyttää ihmiselle julmaa voimaansa esim. metsäpalojen muodossa. Se että omaisuutta menetetään paloissa on ymmärrettävää, mutta että 173 ihmistä menehtyi paloissa Victoriassa 1 viikonlopun, ja lähinnä 1 pv (black Saturday) aikana on jo aika karseaa.

Toivottavasti asiaa tutkineen komission raportissa esitetyt 67 toimenpidesuositusta otetaan todesta.
http://www.abc.net.au/news/stories/2010/07/31/2969763.htm

Kassandra

Totta on, että avautumiseni meni hiukka aiheen sivusta ja sopisi paremmin vaikkapa otsikon "tyhjänpäiväistä ruikutusta" alle. Huumorinkukkakin on vaikea viljeltävä kirjoitetussa tekstissä, erityisesti tuntemattomien ihmisten keskuudessa, mutta koska pikkuasioista vakavissaan kitiseviä harva jaksaa sietää, otin riskin ja päätin yrittää. No se siitä.

Olen siltikin sitä mieltä, että huonointa Australiassa ovat ihmiset. Kun kansallispuistosta löytyy nuolen lävistämä kenguru (ja ne nuolet on sen verta tyyriitä että ne kyllä kerätään talteen jos suinkin saadaan, eli eläin ei kuollut ihan heti osuman saatuaan), koululaiset ohikulkiessaan vievät pihalta mukanaan irtotavaran, pienemmillä (silti säännöllisesti liikennöidyillä) teillä löytyy ojaan keskellä päivää ralliajon tuloksena ajettuja autoja jne niin ei jaksa oikein arvostaa. Politiikkaan ja korruptioon (ihmisten tuotetta nekin) en tässä ehkäs nyt edes puutu...

Itseni on helpompi hyväksyä luonnonmullistukset sun muut, jotka toki osaavat tehdä hirveää jälkeä, mutta tahallinen tyhmyys, julmuus ja pahanteko ei vaan mahdu meikäläisen järkeen. Onhan noita huonosti käyttäytyviä ihmisiä Suomessakin, mutta sanoisin, että väkilukuun suhteutettunakin vähemmän. Mutta toki ihmiset täällä kuuluvat myös hyvien asioiden kärkikastiin, tuon *head-vähemmistön kanssa on vain opittava tulemaan toimeen... Tai ainakin sen oman kiukkunsa ;)

Reijo

Huonointa Australiassa on Suomalaiset teinit,  jotka tulee tänne ruikuttaa ja kitisee joka asiasta joka on toisenlaista kuin suomessa.

päättäisvät pysyä sitten Suomessa jossa on kaikki niin pirun hyvin ja oikein ja jättäisivät tän maan sitten omiin oloihinsa

:nuttu: :nuttu: :nuttu: :nuttu:
Reijo

Mesi

Suomessahan ei potkita siilejä hengiltä, ajeta kännissä puuhun eikä varasteta ikinä mitään ja politiikkakin saa pisteitä täyden kympin. Ja naapurissa ei asu henkilö, joka ei ole tainnut selvää päivää nähdä viimeiseen pariin vuoteen hajusta ja ulkonäöstä päätellen. Hmm...

sanni

He-hee, herättelenpä tämänkin ketjun eloon, kun kerran olen australian ärsyttävimmistä asioista juuri blogannut. Vastasin ulkosuomalaisblogeissa kiertävään haasteeseen, jossa nimetään kolme inhottavinta asiaa kotimaassa. Mulla listaan tuli ranskikset, koulut ja kuluttaminen (plus extrana yksityisautoilu). Katsokaa lisää, jos kiinnostaa: sannascupoftea.blogspot.com


fatamorgana

Lainaus käyttäjältä: Kassandra - elokuu 03, 2010, 13:20
miten jaksaa ihmisten kanssa? Inhottaa kovasti naispuolisten asiakaspalveluhenkilöiden tms. "here you go, darl" "can I hepl you sweetie" ja muut ällöttävät lähentely-yritykset. Ensi kerralla kyllä sanon, että mulla on jo, mies. Ilmeisesti joissain piireissä hellittelynimien käyttöä tuikituntemattomille pidetään "söpönä" ja "kivana", mutta ei kyllä nappaa meikäläisen huumorintajuun. ARGH! Huoltsikan äijän "mites ilta on menny" vielä kestän, vaikkei se sille mitenkään kuulu.

Tää ei varmaan ollut täysin tosissaan kirjoitettu mutta minäkään en nyt ihan lämpene tälle ruikutukselle :) Siis sikäli, että täällä kohtelias lämmin puhuttelutapa tapa ei todellakaan ole mitään lähentelyä, ja huoltsikan äijän normitervehdys ei ole iskuyritys. Itseltänikin kotitalon alakerran kioskin sedät kysyy joka ikinen kerta että miten päiväsi meni, mutta eihän siihen odotetakaan mitään muuta vastausta kuin fine tai not too bad.

Ei pahalla, mutta itseäni ärsyttää se, että muiden maiden tapoja arvostellaan oman kulttuuritaustan pohjalta huonommiksi kuin oman maan - eli siis suomalainen ei ymmärrä tai hyväksy aussien kohteliaisuutta siksi, että se on erilaista kuin suomalainen kohteliaisuus. Ja hymiö perään, ei ole tarvetta suuttua :)

Haagalainen

Lainaus käyttäjältä: fatamorgana - huhtikuu 30, 2012, 14:05
ärsyttää se, että muiden maiden tapoja arvostellaan oman kulttuuritaustan pohjalta huonommiksi kuin oman maan

Juuri näin on asia. Kun myös briteillä on täysin erilainen kulttuuritausta 8) kun australialaisilla, britit tapaavat löytää kasapäin huonoja asioita Australiasta.
http://www.pomsinoz.com/forum/news-chat-dilemmas/98620-10-worst-things-about-living-australia.html
Mutta kaikkihan me tiedämme, että oikeasti mikään ei ole huonointa Australiassa  :XXXX

Marianne2008

Huonointa: Suomalaiset Ossilassa, jotka eivät siedä eriäviä mielipiteitä  ;), olivatpa ne sitten negatiivisia tai positiivisia.

Parasta: Suvaitsevainen kumppanini, jonka suku on tullut maahan noin 200 vuotta sitten eli on suht ehtaa paikallista ainesta ties monennessa polvessa ja siitä huolimatta A) ei ole passittamassa minua takaisin, vaikka joskus koti-ikävän yllättäessä saatan olla äreä ja olla löytämättä montaakaan hyvää asiaa täältä :) B) kannustaa ylläpitämään suomalaisia traditioita ja haluaa oppia niitä itsekin C) ei edellytä eikä edes halua minun muuttuvan aussiksi, vaikka tänne muutinkin D) ei vedä hernettä nenuun, kun keskustellaan, mikä on hanurista täällä ja mikä Suomessa; niille eroavaisuuksille me useimmiten nauretaan ihan vedet silmissä E) ymmärtää, että äidinkieli on valtava osa henkilökohtaista identiteettiä ja kannustaa minua hölpöttämään molemmilla kotimaisilla aina, kun se vain on mahdollista.

Eli viestin ydin "Elä ja anna toisten elää ja jos jotakuta helpottaa vaikka hetkeksi, että saa narista naama näkkärillä, niin siitä vaan"

Huonointa molemmissa : talven pimeys ja koleus
Parasta molemmissa: Aivan mielettömän kaunis luonto