Diabetes

Aloittaja Vilkku, joulukuu 01, 2007, 23:37

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Vilkku


Kaitlin

Onnea viisumista !!! :XXXX

Kati

eevis

Tulipa tässä muita hommia tehdessä vastaan Novon tekemä Matkaopas diabeetikoille, voi olla jo useimmille tuttu, mutta laitanpa linkin tänne: http://www.novodiabetespalvelu.fi/WebSite/Downloadcenterfiles/Matkaopas.pdf
Dees - We will bloody bounce back!!!


Savanna

Vau! Kiitti Eevis *kiikuttaa luettavaksi*

Vilkku

No niin, rupee jo pikkasen poltteleen lähtö. Kolmen viikon päästä olis tarkoitus startata :D

Mutta nyt tuli vähän ongelmia vakuutuksen kanssa. Tällä hetkellä minulla on Pohjolalta jatkuva matkavakuutus, joka kattaa kaikki pienimmätkin matkat yli 50 km:n päähän kotoa ja sitten myös 3kk:n matkat ulkomaille. Elikkäs ongelma on, ettei Pohjola suostu myöntämään pidemmän ajan vakuutuksia diabeetikoille.

Soitin myös Nordean yhdelle edustajalle, ja häneltä sain omasta mielestä vähän turhan sekavan käsityksen, kun hän sotki mukaan tuon Pohjolan vakuutuksen. Ei siitä sen enempää, kuin että Tapiola korvaisi 3 kk:n aikana ainoastaan diabeteksestä johtuvan sairaala hoidon kohde maassa viikon ajalta. (Olen ollut sairaalassa diabeteksen takia ainoastaan silloin kun se todettiin vuonna -91 ) En sitten hoksannut kysyä, että mites on muiden vammojen osalta. Elikkä eivät korvaa paluulentoja, eikä matkan keskeytymiskorvauksia. Mutta loppupeleissä nuille on ihan sama, kunhan vaan ei tarvitsisi tulla paareilla takaisin, meinaan se maksaa ja paljon.

Savanna, oletteko te jo kyselly vakuutuksia? Ja onko kellään mitään vastaavia kokemuksia, ettei saisi kuin 3kk:n vakuutukset? Onko australiasta mahdollista saada jotain vakuutuksia, jos vaikka joutuisi paareille ja pitäisi päästä kotiin sieltä, niin maksaisivat lennot?

Se on ainakin varmaa, että matkalle lähden. En vaan oikein tiedä että mitä tekis sitten 3 kk:n jälkeen. Jatkaisko vaan matkaa ilman vakuutusta, vai palaisi kotiin?   :( 

Savanna

Moi Vilkku!

Sori kesti vastaus mulla hiukan, kun olin työmatkalla.

Meillä myös Pohjolasta se eka 3 kk (koska on jo osa kotivakuutusta) ja sen jälkeen diabeeteksestä huolimatta IF myönsi lopulle vuodelle meille vakuutuksen, joka oli vielä tosi halpa! Todella paljon halvempi kuin Pohjolassa ja esim. Fenniassa olis olleet extrakuukaudet. N. 200 € per henki matkavakuutus ja matkatavarat yhteensä n. 120 €
Juuri täytettiin terveyselvitykset, eikä diabeteksesta tullut mitään extraa.

Korvaa sairaskuljetukset Suomeen saakka ja perusurheilulajeistakin sai esim. snorklata, ratsastaa, surffata yms. If.llä tähän kuului myös peruutusturva.

Kerro miten kävi?

terveisin,

Savanna

Savanna

Moi vielä! Kirjoitinpas huonosti. Siis extraa tarkoitin euroja.

Toki hänellä on rajoitusehto, eli vakuutus ei korvaa diabeteksestä tai korkeasta verenpaineesta johtuvia sairauksia. Tämä varmaan jokaisessa vakuutusyhtiössä.
Mutta siis on voimassa koko vuoden, hinta oli ok ja korvaa kaikki onnettomuudet, vahingot, varkaudet, peruutusturva yms.

Kerkesitkö jo startata matkasi?

Terveisin,

Savanna


Savanna

Ai niin muuten!

Mä sain töistä palkattoman vapaanvuodeksi :) Eli työpaikka ja kaikki odottaa reissun ajan :) Samoin kävi tuolle matkakumppanille :) Oon tosi iloinen!

Savanna

Vilkku

No niin, ihte olen jo matkalla. Tällä hetkellä Prahassa. Ihte lähin ihan vaan tapaturma vakuutuksella liikenteeseen. Alkuun on tosiaan se 3kk:n matkavakuutus. Onnistuiskohan saada ihtelle tuota vakuutusta jo kun olen matkalla, meinaan olisi aikasta hyvä homma.

Mukava Savanna kuulla että sait vapaata töistä, oisinpa ihtekki. Huomenna lähdetään Budapestiin ja sit keskiviikkona lennot Thaimaaseen. Ja sit loppu kuusta Singaporesta Perthiin.

Savanna

Moikka!

Voishan sitä ainakin koittaa. Tarttee vaan se terveysselvitysliite palauttaa sinne ja itellänikin kun on matkasta se eka 3 kk Pohjolan vakuutus, niin olen jo lähtenyt reissuun, kun IF:in vakuutus pompahtaa käyntiin vasta joulukuussa.

If Asiakaspalvelu, puh. 010 19 19 19, ma-pe 8-20 [Henkilöiden nimiä poistettu pyynnöstä //RUU 29.9.10]

Kelan sivulta löysin vielä tällaisen:

"AUSTRALIA
Suomessa asuva henkilö saa välittömästi tarvitsemansa sairaanhoitopalvelut oleskellessaan
tilapäisesti Australiassa. Etuuksia saa esittämällä Suomen passin tai
Kela-kortin. Sopimus ei koske opiskelijaviisumilla Australiassa oleskelevia.
Tietoa siitä, miten sairaanhoitopalveluja on saatavilla, saat "Medicare"-toimistoista.
Toimistoja on 226 ja toimistosta saat myös Medicare -kortin, joka on tarpeen
etuuksia haettaessa. Kun haet korttia, esitä passisi ja viisumisi/ oleskelulupasi.
Jos kortti myönnetään, se lähetetään Sinulle postitse. Jos oleskelusi Australiassa
kestää vain lyhyen aikaa, voi olla, että et saa korttia. " Medicare"-toimisto
neuvoo tällöin, miten menettelet.
Lääkärinhoito
Voit kääntyä joko hallituksen terveyskeskuksien tai yksityisen lääkärin puoleen.
Potilas saa valita lääkärinsä. Hallitus määrää lääkärinpalkkioiden taksat, joista
Medicare korvaa yleensä 85 %. Useimmat lääkärit ovat yksityislääkäreitä. Yleislääkärin
lähete tarvitaan käyntiin erikoislääkärillä. On kolme tapaa maksaa lääkärinlasku:
1) potilas maksaa laskun ja hakee korvausta "Medicare" -toimistosta, 2)
potilas toimittaa lääkärin palkkiolaskun "Medicare" - toimistoon ja saa shekin,
joka on kirjoitettu lääkärille; korvauksen ja laskun välisen erotuksen maksaa potilas
lääkärille, 3) lääkäri ottaa tiedot Medicare -kortilta ja laskuttaa tiedoilla suoraan
"Medicare" -toimistoa, joka maksaa lääkärille korvauksen ja potilas ei maksa
mitään lääkärille. Viimeksi mainittu maksutapa on yleisin.
MUUT MAAT
28
29
Sairaalahoito
Esitä Medicare- kortti sairaalaan tullessasi. Ylläpito ja lääkärinhoito julkisen sairaalan
yleisessä maksuluokassa ns. julkisena potilaana (public patient) on maksutonta.
Ne, jotka haluavat lisäpalvelua, esim. yksityispotilaana julkisessa sairaalassa/
hoitoa yksityissairaalassa, maksavat lisäkustannukset itse. Myös jos lääkäri
perii yli taksan, jäävät lisäkustannukset maksettavaksesi.
Lääkkeet
Järjestelmä korvaa myös osan lääkärin määräämien lääkkeiden kustannuksista."

Vie Perthiin kovasti terveisiä! Mun australialaiset kaverit Perthistä ovat juuri Suomessa reissaamassa 2 kk :) Neste rallia ovat seuraavaksi menossa katsomaan ;D

Hyvää loppumatkaa ja kerro toki sitten miten kävi!

Savanna

jounij

Kaikkien lukijoiden kannattaa ottaa tuossa Savannan yllä lainaamassa tekstissä erityisesti huomioon tämä seikka:

Lainaus käyttäjältä: Savanna - heinäkuu 28, 2008, 15:00
Suomessa asuva henkilö saa välittömästi tarvitsemansa sairaanhoitopalvelut oleskellessaan
tilapäisesti Australiassa.

Siis esimerkiksi jotain jo ennen matkaa ilmennyttä vaivaa ei välttämättä katsota välitöntä hoitoa tarvitsevaksi.

Tämäkin kaipaa huomautusta:

Lainaa3) lääkäri ottaa tiedot Medicare -kortilta ja laskuttaa tiedoilla suoraan "Medicare" -toimistoa, joka maksaa lääkärille korvauksen ja potilas ei maksa mitään lääkärille. Viimeksi mainittu maksutapa on yleisin.

Tuo tapa saattoi olla yleisin joskus 20 vuotta sitten. Nykyään varsinkin isoimmissa kaupungeissa, joissa [lääkäreidenkin] elinkustannukset ovat suuremmat, on vaikeaa löytää tällaista "bulk-billingiä" harjoittavaa lääkäriä. Eli yleensä omasta lompsasta on maksettava ainakin jonkin verran.


Kommentoi

Jouni
Canberra

Vilkku

No niin Perthissa ollaan oltu nyt jo kaks viikkoa.

Tanne tullessa ei ollut mitaan ongelmia tullissa. Passin tarkastuksessa vain kysyivat, etta mita laakkeita minulla on matkassa, olin merkannut ne siihen maahantulokorttiin, ja merkkasivat vaan siihen korttiin OK. Eika ketaan sen enempaa kiinnostanut ne.

Kaikki osoitteet, tilit, puhelinnumerot ja Medicare kortit saatiin hommattua heti ensimmaisena paivana. Kysyin viela Medicare toimistolla, etta kenelta laakarilta voisin kayda hakemassa reseptin insuliineille, niin sanoivat vain, etta kuka tahansa laakari kay.

Laakarissakin tuli sitten kaytya ja se sujui ihan yhta helposti kuin mutkin asiat. Laakari vain kysyi mita insuliinia ja kuinka paljon pistan sita paivassa, ja etta kauanko olen sairastanut. Sen jalkeen han jo kirjoittikin reseptin. Kaynti maksoi 65 dollaria. Sielta annettiin matkaan myos tammoinen keltainen "kuitti" ja sammalla puhuivat jotain Medicare toimistosta?? Elikka pitaisiko minun nyt vieda tama lappu sinne toimistolle, jos vaikka saisin osan rahoista takaisin, vai mita?

Viela en ole apteekissa kaynyt, kun ei ole viela ihan varmaa paikkaa missa sailytan insuliineja. Olen yrittanyt pitaa insuliinit kylmassa, mutta joka paikassa se ei ole onnistunut. Tallakin hetkella ne on lampimassa, mutta en ole viela kylla huomannut mitaan eroa vaikutuksessa, senkaan takia en ole viela uusia hakenut.

Auto ostettiin eilen ja varmaankin nyt viikonlopun aikana lahdetaan ajelemaan jonnekin pain, viela ei vaan tiedeta etta minne.

Leokatti

Lainaus käyttäjältä: Vilkku - syyskuu 11, 2008, 13:37
Sielta annettiin matkaan myos tammoinen keltainen "kuitti" ja sammalla puhuivat jotain Medicare toimistosta?? Elikka pitaisiko minun nyt vieda tama lappu sinne toimistolle, jos vaikka saisin osan rahoista takaisin, vai mita?

Kyllä vain. Medicare korvaa osan rahoista eli sinne vain kuitin kanssa täyttämään vaadittava lomake.
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

Savanna

Hienoa Vilkku!

Mekin saavuttiin Sydneyyn 5.9 ja nyt ollaan Brisbanessa. Tuossa valissa kaytiin Tamwotrhissaja Bingarassa farmikurssilla ratsastelemassa heposilla karjaa ajaen.

Joo olin yllattnynyt miten helposti kortin sai ja tilit yms. Mun visa-kortti on taalla vaan okahtanyt ja en saa rahaa nostettua tai maksettua kortilla. Enka voi pyytaa lahettaa uutta korttia kirjattuna tanne, kun mulla ei ooo mitaan vakituista osoitetta. Nyt ollaan muutettu muutaman paivan valein.

Mites se sun vakuutusjuttu? Otitko yhteytta sinne IF:iin? Mita matkasuunnitelmia sulla on nyt? Lahetko ajamaan Pohjoiseen vai Etelaan Perthista?

Savanna

Vilkku

Empas ole ajatellu koko vakuutus juttua. On vaan jotenki paassy unohtumaan :) ,mutta onhan tassa viela 20 paivaa aikaa, ennen kuin 3kk tulee tayteen silta ekalta vakuutukselta.

Viimeinen kaveri tulee nyt sunnuntaina ja sitten kun ollaan hanelle saatu hommattua kaikki tarpeelliset kortit ja paperit, niin kovaa kyytia kohti pohjoista. Ollaan jo jonkin verran tassa kierrelty Perthin ymparilla. Enimmakseen ihan vaan rannikkoa ehtien hyvia surffaus rantoja. Se ei olekkaan niin helppoa kuin olin kuvitellut :D Rangerin juttusillekin paastiin, kun oltiin kuulemma jo toista yota leirissa yhdella levahdys paikalla lahella Lancelinia. Todellisuudessa oltiin majailtu jo yli viikko silla samalla paikalla  :confuse

Pitais tassa jo pikku hiljaa toitakin ruveta kahtelemaan. Kaikkiean paikallisten kanssa kun on tullut juteltua niin sanovat etta pohjoisessa on kova tyovoima pula kaivoksilla. Sinne on kuulemma avattu uudestaa joku vanha kaivos, ja sinne kuulemma ottavat paljon ihmisia toihin.

Insuliinit olis tarkoitus nyt viikonlopun aikana kayda hakemassa, kun ovat jo uhkaavasti vahenemassa.. Sitten selviaisi sekin etta joutuuko niista jotain maksamaan.

jounij

Lainaus käyttäjältä: Vilkku - lokakuu 03, 2008, 15:16
... pohjoisessa on kova tyovoima pula kaivoksilla. Sinne on kuulemma avattu uudestaa joku vanha kaivos, ja sinne kuulemma ottavat paljon ihmisia toihin.

Noita uudelleen avattuja kaivoksia mahtaa olla usempiakin myös siellä "vestissä", koska viime vuosina metallien ja raakamalmienkin hinnat ovat olleet korkealla. Mutta nyt viime kuukausina useimpien metallien - paitsi ehkä jaloimpien sellaisten - hinta on laskenut jopa siinä määrin, että monillla (varsinkin lyijyyn ja sinkkiin erikoistuneilla) kaivoksilla on työvoimaa jouduttu jopa supistamaan. Pointtini siis on, että kannattaa selvittää nykytyötilanne juuri sillä kaivoksella/kaivosalueella, jonne suunnittelee matkaavansa. Mahdollisesti muutaman kuukauden takaa periytyviin kuulopuheisiin ei kannata sokeasti luottaa.


Varoittaa
Jouni
Canberra

Leokatti

Lainaus käyttäjältä: jounij - lokakuu 03, 2008, 23:45
Mutta nyt viime kuukausina useimpien metallien - paitsi ehkä jaloimpien sellaisten - hinta on laskenut jopa siinä määrin, että monillla (varsinkin lyijyyn ja sinkkiin erikoistuneilla) kaivoksilla on työvoimaa jouduttu jopa supistamaan. Pointtini siis on, että kannattaa selvittää nykytyötilanne juuri sillä kaivoksella/kaivosalueella, jonne suunnittelee matkaavansa. Mahdollisesti muutaman kuukauden takaa periytyviin kuulopuheisiin ei kannata sokeasti luottaa.


Varoittaa

Kaivosbuumi alkaa tosiaan olla ohi ja moni uudelleen avattu kaivos menee taas "care & maintenance" -tilaan odottelemaan seuraavaa buumia, eli työpaikkoja alkaa olla vähemmän tarjolla.

Jounia myötäillen
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

Vilkku

Apteekissa tuli kaytya. Eli insuliineja loytyi hyllysta suoraan, mutta vain yksi paketti, joten loput meni tilaukseen. Saan koko satsin maanataina. Hintaa tulee olemaan jotakin yli 60 euroa yhteensa, eli ei ollenkaan paha omasta mielesta.


Savanna

Heippa!

Hyva tietaa, ettei hinta paata huimannut :)  Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus lisaa insuliineja hankkia. Me ollaan talla hetkella Hunter Valleyssa Sconessa josta saatiin viime kuun alussa toita laukkahevossiitostallilta. Tuo poikaystava on toissa varsomisyksikossa ja ma oon toissa myyntiin menevien yksvuotiaiden tiimissa :) Helmi juttu, koska majoitus maksuton ja tosi kiva paritalo ja palkka ihan hyva nain backpackerille, saastoon menee viikossa meilta nyt n. 700 dollaria :)

Taalla ollaan tammikuun puoleen valiin asti ja sitten lahdetaan kohti Melbournea. Missa pain matkaat nyt ja loytyiko kaivosduunia?

Ihania kokemuksia matkallesi!

Toivottaapi Savanna


Vilkku

No on tässä tullut vähän nähtyä jo australiaa. Tosiaankin lähdettiin silloin ajamaan Perthistä pohjoiseen, ja vähän oli ajatuksena tehdä niitä kaivoshommia, mutta ajateltiin sitten siinä kavereiden kanssa että eiköhän eka kierrellä suurin osa mannerta ja asetutaan sitten jonnekin töihin. Sen verran otettiin selvää kuitenkin niistä kaivos hommista, että olisi pitänyt käydä lääkkärintarkastuksessa ennenkuin olisi töihin päässyt. Ja voisin kuvitella että diabetes olisi estänyt lopulta ne hommat kokonaan.

Niin tosiaankin olen nyt jo Sydneyssä. Alkuun tosiaankin ajettiin länsiranta pohjoiseen Darwiniin josta sitten Ulurun kautta etelään Adelaideen. Sieltä jatkettiin sitten vielä etelämmäs Melbourneen. Ja ennen Canberraa käväistiin pyörähtämässä Mount Kosciuszkon kansallispuistossa. Huomenissa olis tarkoitus lähteä jatkamaan pohjoiseen.

Sydneyssä käväistiin työnvälityksessä, ja sieltä lupailivat meille hommia, mutta kerrotaan niistä sitten myöhemmin kun ollaan paikan päällä.