Hannes & Flora tulossa!!!

Aloittaja Hannes, huhtikuu 03, 2004, 06:11

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Hannes

Great Barrier Reef :o:o:o:o:o... nyt tuon nimen rupeaa jo hieman ymmartamaan...


Eli hieman juttua meidan sukelluskurssista minka suoritimme... Perjantai aamuna 9 aikaan aloitimme ahkeran opiskelun :) pari paivaa kului "maissa" opiskellen kirjoista teoriaa sukeltamisesta ja uima-altaalla opiskellen erilaisia perusjuttuja laitteiden kaytosta, erilaisista maskin poisottamisista ja kaverin auttamista hadassa yms... suoritimme pienen kirjalliseen kokeen (raksi ruutuun) jossa piti saada 40 \ 50 oikein, molemmat saatiin 46, joten lapaistiin testi!! JIHAA!!!

Sunnuntaina sitten lahdettiin tuonne maailman kahdeksannelle ihmeelle. Riutallememme ja majoituslaivaamme (jossa vietimme 3 paivaa ja 2 yota) paasimme 1 1\2 tunnin venereissun jalkeen. sitten rupesi jannittamaan!! Mutta hyvin kaikki meni, tehtiin viela 4 sukelluksen ajan noita samoja juttuja kuin uima-altaalla ja kun olimme suorittaneet kaikki tehtavat hyvaksytysti saimme kateemme sukelluskortit!!! Nyt sita ollaan sitten open see divereita, ja saadaan sukeltaa 20 metriin asti!!!

meilla oli sitten tuon kurssin jalkeen 5 omatoimista sukellusta ja silloin paasimme tosissaan nauttimaan riutan vedenalaisista maisemista, ja se oli jotain aivan mielettoman uskomatonta. ma jo luulin, etta olen nahnyt maailman kauneimmat paikat Kakadun luonnonpuistossa, mutta se ei ole ollut mitaan verrattuna riuttojen vedenalaiseen variloistoon verrattuna... Nahtiin ja samalla otettiin kuvia myos kilpikonnista, rauskuista, haista, valaista ja monista kymmenista ellei sadoista erilaisista toinen toistaan hienommista ja varikkaimista pienista ja isoista kaloista...mitkaan superlatiivit eivat riita kuvaamaan omia fiiliksia jokaisen sukelluksen jalkeen...USKOMATONTA!!!!!!!!!

Sukelluskurssi maksoi noin 600 tollaria \ nuppi laakarintarkastuksineen, riuttaveroineen, ruokineen, jne

ennen kurssia oli hieman sellainen olo, etta meneeko 360 eeroa nyt kankkulan kaivoon tai voiko sille saada 5 paivassa vastinetta, mutta nyt reissun jalkeen voin sanoa, etta kaikkine kokemuksineen mita koimme niin voisin maksaa tuplahinnan ja olisin mielellaan jaanyt veneelle viela pitkaksi pitkaksi aikaa, mutta onneksi meilla matkaa jatkuu alaspain Australian itarannikkoa ja samoin jatkuu myos Great Barrier Reef, joten paasemme sinne viela uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan!!!

Suosittelen kaikille lampimalla sydammella :cool::cool:

Hannes :D

sanna77

Kivoja matkakuvauksia Hannes :peukkuy Tässähän alkaa ihan tulemaan matkakuumetta kun lukee juttuja teidän reissuista. Mulla on pitkä aikaisena haaveena ollut suorittaa tuo sukellus kortti. Minkälainen se uimatesti oli? Entä mihin ne kiinnittää huomiota lääkärin tarkastuksessa?

Täällä todella näkee huomattavasti enemmän tähtiä kuin koto suomessa. :D

Jatkakaa samaan malliin...:D

Hannes

uimatesti oli 200 metria ihan omalla vapaavalintaisella tyylilla ja sitten sen jalkeen piti viela rapikoida 10 minuuttia paa vedenpinnan paalla. Ei mitaan sen kummoisempaa, katsovat vaan, etta pysyt pinnalla :roue

laakarintarkastuksessa puhallettiin sellaiseen piippuun, jossa ilmeisesti katsottiin keuhkojen voimia ja ettei ole astmaa (??), korvat kurkittiin valon kanssa ja ne pitaa pystya tasaamaan, verenpaine, refleksit, kuunneltiin sydanta ja keuhkoja ja sen sellaista...

kylla ihan peruskunnossa oleva ihminen lapaisee testit!!! :D No worries:D

tuo maksoi 47 dollaria, mutta sen voi ilmeisesti hoitaa etukateen omatoimisestikin laakarissa jos haluaa. En tieda mita se silloin maksaa.

Hannes:cool:

Hannes

Nyt ei ole paljon tapahtunut taalla paassa, ainakaan mitaan ihmeellista...tassa ollaan viikon verran lahinna otettu aurinkoa cairnsin laguunilla ja nahty kavereita, niin ja tottakai juostu baareissa happy hour aikaan.

siita tulikin mieleen, etta lauantaina oltiin fullmoon partyissa keskella viidakkoa. Siella jengi hyppi benjihyppyja, horizontal benjihyppyja ja jotkut chinese - japanese ihmiset pitivat koko illan ajan tulishowta...aika erilainen baari-ilta!!

eilen muutettiin pois hostellilta "omaan kamppaan". meilla on oma double room ja sitten siella asuu 1 kundi irlannista jonka puheesta ei saa mitaan selvaa, toinen kundi englannista mita ei ole viela paljon nakynyt kun tuntuu tekevan niin paljon toita ja sitten viela pari tyttoa ruotsin maalta. heidan kanssa jaetaan ihan mielettoman siistit keittio ja kylppari ja alakerrassa on TV huone joka on vahan niinkuin ulkona mutta kuitenkin sisalla (en osaa paremmin selittaa, tulkaa katsomaan).

eilen piti kayda illalla Tropoksessa (nightclub) kun siella oli hour of power 11-12. 6$ maksoi ja sai juoda niin paljon kuin napa veti bissea, vakevia, viinia, etc... olishan se ollut alkoholin tuhlausta jos en olisi mennyt!!




Hannes:cool:

Hannes

Mitaan kovin ihmeellista ei ole nyt tapahtunut, taaskaan.. elama menee omalla painollaan taalla australian talvessa. laguunilla ollaan oltu hieman vahemman kun ollaan valilla puuhattu muuta, esim viime viikonloppuna oltiin laukkakilpailuissa parin kaverin kanssa ja jopa voitettiinkin vahan rahaa kunhan opittiin valitsemaan ne hyvat hevoset. oli ihan hauska paiva ja hauskaa oli myos katsoa jotain hienostorouvia sun muita jotka oli pukeutunut iltapukuihin ja jarkyttaviin hattuihin!!

sitten ollaan hieman kierrelty ja katsottu autoja (campervaneja) ja jopa koeajettiin muutama. eilen sitten ostettiin hyva auto mukavalta englantilais pariskunnalta. meidan uusi toyota on 8-paikkainen joten voidaan aina ottaa muutama ystava mukaan, ja sitten ne penkit voi laittaa alas ja siihen saa mukavan sangyn meille kahdelle, ja seuralaisille on telttamajoitus. joten sitten kun me taalta lahdemme jatkamaan matkaa rannikkoa pitkin, niin ei tarvitse enaa huolehtia siita miten paastaan paikasta toiseen.

viime lauantaina pidimme muuten leffaillan koska telkkarista tuli Levottomat! oli aika ihmeellista katsoa suomalaista leffaa englanninkielisella tekstityksella :) niin ja ainakin meidan englantilaisten kavereiden mielesta se oli hyva leffa.

Niin ja kavin tuossa viime perjantaina paikallisessa tatuointiliikkeessa teettamassa itselleni myos matkamuiston oikeaan kasivarteen, senkin takia on tuo auringonpalvominen jaanyt vahemmalle...

huomenna olisi tarkoitus ottaa kavereita mukaan ja lahtea automme kanssa kaymaan oikeen kunnon rannalla, kun tuo laguuni on nyt jo nahty.. vaikka hieno se onkin. sitten suunnitellaan myos muutaman paivan reissua Cape Tribulationiin, saa nahda milloin sen teemme.

eipa tassa sen kummempia.. Later!


Hannes:cool:

Hannes

Heipsan taas!!

en muista koska viimeksi olen runoillut, mutta eilen tultiin pienelta reissulta taas...kaytiin testaamassa meidan uutta karrya Cape Tribulationissa, mika on luonnonpuisto n. 150 km taalta Cairnsista pohjoiseen... Se on ainoa paikka maailmassa missa sademetsa kohtaa koralliriutan, joten ihan mielenkiintoista oli :)

lahdettiin sinne maananati aamupaivasta kolmen meidan kaverin kanssa (Virve, Dave, Brian) vaikka maatkaa olikin vain n.150 km niin siihen saa helposti tuhlattua kolmisen tuntia kaikkine vuoristoteineen, nakoalapaikkoineen, rantoineen, yms...

Itse luonnonpuistossa ei meidan mielesta niin hirveasti aktiviteetteja ole, ellei ole kiinnostunut patikoinnista... itse asiassa kyllahan siella voi avomeren melomista, sukeltamista, snorklaamista ja sen semmoista harrastaa, mutta me otettiin aikalailla loman kannalta koko reissu... makailtiin aivan mielettoman hienoilla, autioilla ja isoilla rannoilla ja hieman kaytiin myos sademetsassa patikoimassa.

villiiin luontoon ja lahinna sen elaimistoonkin tutustuttiin, kun oltiin kerran lounastamassa niin reilu metrinen lisko liittyi mukaamme ja leirinta-alueella kun vietimme iltaa niin opossumit tulivat meita tervehtimaan (en tieda oikein mita ne on, ehka todella isokokoisia jyrsijoita???) ihan mukavia otuksia...  niin ja olihan yhdella leirinta-alueella sillaisia kammenen kokoisia hamahakkejakin. Ja keskiviikkona ennen lahtoamme kavimme jarjestetylla jokiretkella ja naimme 4 krokotiilia, etta onhan siina taas kaupunkilaisella ihmettelemista :)

Mutta suosittelen kaikille jotka ajattelevat, etta pitaisiko menna vai ei niin menkaa ihmeessa kaymaan!!!


Tassa alkaa paivat kaymaan vahiin taalla Cairnsissa, silla osiaan on suunnitelmana lahtea ensi maanantaina jatkamaan matkaa ja maaranpaana on Sydney, mutta koska sinne saavutaan siita ei ole mitaan tietoa. Ennen joulua olisi tarkoitus...ei ole kiire!!!

laitan taas tulemaan jotain kun paasen joskus koneelle,


Later Hannes:cool:

Hannes

Nyt kyselisin hieman neuvoja jos joku ihana reppumatkaaja voisi auttaa :god:

eli ihan ensimmaiseksi itarannikosta ja vaikka ihan "vaan" Queenslandin osavaltiosta... Mita kaikkea pitaisi / kannattaisi / saa tehda matkalla alas Cairnsista??? Eli mita suosittelette Whitsundaysin ja Fraser islandin lisaksi tehtavaksi ja nahtavaksi, mitka on ihan must juttuja!?!?!?

ja toiseksi... koska Nimbinissa on jokavuotinen (onko se jokavuotinen) MARDI GRASS  festari?!?!? ja onko joku siella ollut??kannattaako menna??



tanaan sitten pakataan kamat taas rinkkoihin ja mennaan Cairnsin laguunille pitamaan kavereiden kanssa kunnon BBQ ilta... Ja huomen aamulla lahdetaan ruotsalaisen pariskunnan (Ida & Fredrik) kanssa meidan vanilla matkaamaan alas etelaan...joten tarinaa tulee jossain vaiheessa matkan varrella...:P

Hannes:cool

Jaaks

Hannes :D

Nimbin Mardi Grass on Toukokuun ensimmaisella viikolla:

http://www.nimbinmardigrass.com/

Hannes

vaikeata on taas kirjoittaa kun on niin paljon tapahtunut...kun ollaan cairnsista lahdetty...otetaan tallainen pikainen parista viime viikosta:

autoa on huollettu, kilometreja on kertynyt reilu tuhat, hyvin menee ruotsalaisten kanssa,pari koalaa ollaan bongattu magnetic islandilla, kilpikonnia ollaan syotetty parissa eri pikkujoessa, kalastusta ollaan yritetty ilman suurempaa saalista, aurinkoa palvottu,  ja sen sellaista perustouhua taalla pain...

no niin parista viimeisesta paivasta vaikka tarkemmin. whitsunday purjedus oli hieno vaikka saa ei meita suosinutkaan! aurinkoa ei nahty koko aikana koska taivas oli niin taynna pilvia.. :(  ensimmaisena paivana kavimme kuitenkin whitehaven beachilla, joka oli aika mahtava ja se hiekka oli niiiin valkoista ja pehmeata. hiekka oli niin hienoa etta teimme kokovartalohiekkahieronnat itsellemme ja sen jalkeen iho oli pehmea kuin vauvan pylly! :) muuta ihmeellista emme ensimmaisena paivana sitten tehneetkaan. seuraavana paivana oli tarkoitus paasta heti aamupalan jalkeen sukeltamaan, mutta saa oli niin harmaa ja sateinen etta kippari paatti vieda meidat mieluummin samantien riutalle, mika ei tietenkaan meita haitannut! ainakaan viela silloin... nimittain matka oli aika 'toyssyinen' ja puolet matkalaisista paasivat ruokkimaan kaloja eilispaivan ruoilla..

kun paasimme riutalle, saa ei ollut oikeastaan yhtaan sen parempi, mutta heitimme kamat niskaan ja ei kun sukeltamaan! olimme molemmat kuitenkin melko pettyneita sukellukseen koska saa oli niin harmaa joten syvalla vedessa ei vareja pahemmin erottanut/nahnyt, ja nakyvyys ei muutenkaan ollut huippu.. sukelluksen jalkeen menimme viela snorklaamaan, joka oli naissa olosuhteissa huomattavasti parempi vaihtoehto, joten paatimme olla ostamatta lisaa sukelluksia ja tyydyimme ilmaiseen snorklailuun! :)

viimeisena paivana oli tarkoitus kayda viela riutalla sukeltamassa tai snorklaamassa, mutta rajut saaolosuhteet eivat sallineet sita. lahdimme sitten takaisin whitsundays-saariryhman luo, missa paasimme viela sentaan onneksi snorklaamaan! matka riutalta oli kuitenkin viela hurjempi kun menomatkalla ja valilla aallot pyyhkivat veneen yli..! oli aika rock 'n rollia..

niin ja pari muuta huippujuttua tapahtui reissun aikana.. menomatkalla aiti ja vauvavalas tulivat ihan meidan purjeveneemme viereen! ihastelimme niita ja rapsimme tottakai kymmenia valokuvia :) sitten kerran kippari huusi etta veneen edessa oli delfiineita leikkimassa keulan aalloissa! Noora ehti nakemaan yhden silla aikaa kun mina hain kameraa.. eli missasin siis delfiinit, mutta paasin sentaan snorklausreissulla koskemaan merikilpikonnaa ja uimaan sen kanssa :)

reissun jalkeen viihdyimme airlie beachissa viela muutaman paivan ja otimme lahinna rennosti; pelaillen tennista ja altaalla makoillen :)

sitten ajoimmekin tanne mackayhin, missa asumme ja teemme toita farmilla (wwoofaamassa). tulimme jo lauantaina, milloin meita odotti farmin asukkien koko suku ja kunnon aussi BBQ ilta! sunnuntaina emme oikeastaan tehneet viela toita, kunhan vain vahan siivoilimme taloa ruotsalaisten matkakumppaniemme kanssa. eilen ja tanaan olemme sitten tehneet toita huimat nelja tuntia paivassa (sita vastaan saamme majoituksen ja ruoat) ja muuten taas otettu aika rennosti ja jubailtu meidan hauskojen aussi-isantien kanssa :) letkeeta on meno.


Hannes :cool:

marsu

Moikka

mitenkäs toi wwoofaaminen muuten toimii?
siinä on nähtävästi joku jäsenmaksu? voisiko joku ystävällisesti mulle vähän kertoa tästä toiminnasta. :) vaikka sitten U2U:lla tai laittamalla jotain linkkejä asiasta. En oikein netistä löytänyt tietoa.. tai sitten kirjoitin jotenki väärin :o

viajera

Marsu:)
Tarvittavat tiedot Australiaa koskien löydät täältä:
http://www.wwoof.com.au

Itsekin aion kokeilla tuota, kunhan pääsen Australiaan.:)

Hannes

jasenmaksu on kylla. Me maksoimme kahteen pekkaan 60 $ vuodesta ja silla saa sen wwoofaus kirjan, vakuutuksen ja ehka jotain muuta?? yksin jos haluaa jaseneksi se maksaa 50 $, joten kannattaa olla kaver kenen kanssa jakaa kustannukset ja kirjan, niin saastaa 20 / nuppi.

Ja jokaiselle joka harkitsee wwoofaamista, niin me suosittelemme lampoisesti.:peukkuy:peukkuy aiomme tehda sita viela lisaa jossain vaiheessa itsekin!!!

ja taas kysymys!!!!!

Onko joku taalla foorumissa kavijoista kaynyt tuossa ausralian itapuolen pikkupikku saarilla (fiji, vanuatu, tonga, etc)??? ja jos on niin voisitteko hieman valaista missa, hintataso, majoitus, snorklaus / sukellus mahdollisuudet, muut omat mielipiteet, etc???

tama lomailu kun rupeaa ottamaan niin hermon paalle niin ajateltiin kayda pienella lomalla lomasta ;)

Kiitoksia kaikille jo etukateen!! :god::god::god:

Hannes:D

Hannes

wwoofaamisen jalkeen me
ajettiin suoraan mackaysta yeppooniin (valissa ei ollut yhtaan
mitaan ) ja sielta lahdettiin sitten seuraavana aamuna perjantaina
lautalla great keppel islandille, jota ei hirveasti mainosteta missaan, mutta  paikka on aivan mahtava, parempi kokemuksena kuin whitsundays (ehka saa saattaa vaikuttaa :?? ).  se oli tosi kiva saari missa oli
kanssa mahtavat rannat, 17 mista voi valita!  tuotiin sitten ensiksi
kamat hostellille ja sitten saman tien snorklaamaan! hyva
snorklauspaikka oli yhden pikkuranaan edessa, joten me ajateltiin
kavella sinne rantakivikkoa pitkin. mutta melkeen saman tien kun
paastiin sinne kiville niin Floran toinen flipfloppi paatti sanoa
sopimuksensa irti.. eli Flora lensi siella kivilla hieman.. no onneksi ei
kaynyt pahemmin ja tuli  vaan pikkuisia haavoja ja naarmuja,
vaikkakin vahan joka puolelle.. :(  siita sitten jatkettiin matkaa ja
paastiin jopa snorklaamaan, kunhan ekaksi uskalsi veteen menna, se oli
nimittain vahan kylmaa kun kerrankin oltiin menossa ihan iteksemme
eli ilman markapukua.. kivaa se kuitenkin oli!

illalla viela ihailtiin auringonlaskua ja seuraavana paivana viela
vahan snorklailtiin ja me kaveltiin yhdelle kaukaisemmalle rannalle (n 2km pitka), jossa saatiin olla melkein koko ajan vain kahdestaan.  niin ja me kerailtiin tosi paljon hienoja simpukoita!

great keppel islandin jalkeen ajettiinkin sitten aika paljon
seuraavana paivan kun ei loydetty oikeen mitaan mielenkiintoista
kunnes paastiin ihan rannikolle agnes wateriin ja 1770 .  nama molemmat olivat aika pikkaisia paikkoja, mutta siella me vietettiin mukavat kolme yota ja paivaa ja asuttiinkin tosi halvalla neljan dollarin leirintaalueella workmans beachilla.

iltaisin aina istuttiin nuotion ymparilla kaikkien muitten asukkien
kanssa ja vahan soiteltiin kitaraa ja juteltiin kaikista maailman
asioista.. oli tosi mukava paikka ja porukka letkeeta!  

kaikkein parasta oli kun yksi paiva oltiin vaan rannalla ja vahan yritettiin siina kalastaakin, niin yhtakkia nahtiin iso eva veden pinnalla, ihan siina
rantavedessa! siina oli sitten kaksi delfiinia jotka ui ihan
rauhallisesti siina rannalla edes takaisin, ja me siina
seurattiin niita koko ajan!!! kamera oli silloin tietenkin autossa,
harmi! oli kuitenkin mukava nahda niita niin lahelta! niin ja paastiin me
siella rannalla testaamaan ekaa kertaa meidan auton mukana tullutta
boogieboardiakin, nimittain nyt kun riutta loppui niin on jo vahan
parempia aaltojakin..

sitten toissa paivana ajettiin tanne bundabergiin ja vietettiin viimeinen
ilta meidan ruotsalaisten kavereitten kanssa ja ne lahti nyt sitten
bussilla eteenpain koska niiden pitaa olla sydneyssa jo parin viikon
paasta.  nyt me ollaan vahan pyoritty kaupungilla ja tehty oloamme kotoisaksi.

Ja tanaan loydettiin myos toita tuosta n.50km paasta Childersista joltain hedelmafarmilta, siella olisi tarkoitus nyt sitten viettaa pari viikkoa, hieman keraten rahhoo, kun olisi tuossa lokakuun puolessa valissa tarkoitus lahtea viettamaan mun synttareita pariksi viikoksi Fijille...

Later,

Hannes:cool:

Hannes

MONOLOGI JATKUU....

Tassa nyt ei ole vahaan aikaan kuulunut meista mitaan, mutta hengissa ollaan! oltiin toissa kaksi viikkoa childersin ja bundabergin puolivalissa erilaisissa hommissa. Flora poimi kirsikkatomaatteja koko ajan putkeen ilman vapaapaivaa (!), joka aamu lahdettiin 6:30 ja ennen seitsemaa tehtiinkin jo toita aina sinne puoli viiteen asti, eli ihan kohtalaisen pitkia paivia paiskittiin auringonpaahteessa! aikaisin aamulla oli viela ihan mukavaa, mutta paivalla olikin sitten aina noin 30 astetta... ja ei pilven pilvea taivaalla.

Mina olin eri paikassa toissa, istuttamassa kesakurpitsoja, maailman tylsinta tyota oikeastaan molempien mielesta. ajatus harhaili pahemman kerran kun on niin yksitoikkoista..!
niin ja me asuttiin yhdessa farmstay hostellissa (Secluded Springs), missa kaikki asukit oli toissa eri farmeilla lahiymparistossa. iltaisin ei sitten paljon muuta tehtykaan kun kaytiin suihkussa, tehtiin illallinen, sitten ehka katsottiin vahan simpsoneita ja sitten olikin jo nukkumaanmenoaika noin yhdeksalta.

saatiin paljon uusia kavereita ja lauantaisin istuttiin iltaa vahan pidemmallekin nuotion aarella kuunnellen livemusiikkia kitaran saestyksella. :) oli tosi mukava paikka.

tanaan sitten lahdettiin vihdoin jatkamaan matkaa ja ajettiin hervey bayhin, josta huomenna menemme fraser islandille (maailman suurin hiekkasaari) self-drive safarille kolmeksi paivaksi.

eli nyt olemme sitten koettaneet tyontekoakin taalla downunderissa ja saatiin sentaan hyvat rahat tyostamme kerattya, koska ei voinut edes paljon tuhlata.. paisti yhteen pikkuiseen juttuun... lentoihin fijille! lahdemme 12. paiva ja viihdymme siella kaksi viikkoa ja vietamme sopivasti mun 25 v. synttaritkin siella paratiisisaarella..voisiko parempaa toivoa! :)


Ja jos jotakin kiinnostaa, niin Bundabergissa on nyt lokakuun alusta alkaen 100 kpl tomaatinpoimijaa haussa eri farmeille. Ja minun istuttamat kesakurpitsat ovat alkaen kolmen viikon paasta poimittavissa...


Hannes :cool:

zetax

MItahan ne wtc:ssa mainosti, etta heidan kautta paasee wwoof:iin halvemmin kuin muuten... eli vaan jotain 900 dollaria. HInta oli euroissa jotain 500 muistaakseni :??

viajera

Zetax :)
En mina ainakaan maksanut kuin 50 dollaria.

Papuli

ja kun maksaa kahdesta saa 60 dollarilla, eli 30 dollaria per nena:roue
Pauliina
-Cheer up! Remember the less you have, the more there is to get.-

Hannes

Hei taas!!

Nyt ollaan sitten kayty maailman suurimmalla hiekkasaarella 4 WD safarilla.

meilla oli mielenkiintoinen porukka meidan autossa matkassa. 8 (!!) tyttoa meidan kahden lisaksi... kuulostaa varmaan aika miehen unelmalta, mutta kaukana siita, varsinkin kun Florallakin meni hermot niihin kanoihin. Ja tyttojen camping kokemukset yhteensa voisi laskea yhden kaden sormilla!!! tasta huolimatta kaikki meni kuitenkin hyvin, eika jaaty autolla jumiin hiekkaan kertaakaan (ainakaan pahasti).

mitas me siella tehtiin.... no ajettiin paikallista highwayta mika oli 75:n mailin eli n. 120 km:n ranta ja siella nahtiin Maheno shipwreck joka on lojunut siella melkein 70 vuotta. Indian headissa kaytiin myos, mika on iso kallio / nakoalapaikka rannalla ja sielta bongattiin taas pari valasta suihkuttelemassa vetta ja yksi iso kilppari polskimassa pinnalla ja haukkaamassa happea...
kavimme myos parilla eri jarvella (lake wabby & lake Mckenzie) keskella hiekkadyyneja ja varsinkin Mckenzien vesi oli aivan mielettoman kirkasta ja lamminta, hiekka rannalla oli todella hienoa ja valkoista, joten teimme taas hiekalla kokovartalopuhdistuksen.

Ikavaksemme emme nahneet ainoatakaan dingoa, vaikka saarella niita pitaisi olla pilvin pimein ja toisen yon yovyimme rannalla, dyynien takana.

Niin ja molempina aamuina herattiin ennen auringonnousua, heti viiden jalkeen ja kavelimme ihastelemaan kyseista naytelmaa...siinahan se reissu suurinpiirtein olikin :)

nyt ollaan Noosassa, joka on aikalailla turistipesa, jossa on hyvat surffimahdollisuudet. Laitan taas infoa ennen kuin lahdemme fijille.....

Hannes:cool:

Hannes

BULA DUNDERILAISET!!!

tassa taas pitkasta aikaa..  

Nyt ollaan palattu tuolta tyynen valtameren saarelta takaisin tanne ausrtaliaan, Brisbaneen. Matka ei alkanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, silla ensimmaisena paivana meilta varastettiin 200 dollaria hostellihuoneestamme kun olimme syomassa aamupalaa.. se oli joku hostellin tyontekijoista, mutta onneksi loppujen lopuksi saimme rahat takaisin.. :)

ensimmaiset nelja paivaa vietimme Mana-nimisella saarella Mamanuca-saariryhmasta. Backpacker resortti oli erittain mukava ja joka ilta oli jotain erilaista ohjelmaa, kuten tulishowta, tansseja (paljon!), crab racingia, peleja ja kavan juontia.. Kava on perinteinen paikallinen juoma, joka tehdaan tietyn kasvin juurista, ja juuret hienonnetaan ja suodatetaan veteen. Tuloksena kuraveden nakoinen ja myos makuinen juoma!! kun sita tarpeeksi litkii niin saa kevyen humalan ja hyvat younet :) ainakin joka kupillisesta hieman suu turtuu.

Manalta teimme muutamia retkia lahiympariston saarille, joista mainittavin oli Castaway-elokuvan (Tom Hanks) kuvaussaari. se oli pikkainen asuttamaton saari, ja alyttoman kaunis paikka seka maan paalla etta veden alla! :)

Manalta saimme ostettua kyydin hostellin veneella seuraavalle saarelle, Kuatalle, Yasawa-saariryhmasta. Kuatalla viihdyimme 3 yota, ja aikamme vietimme melko rauhallisesti snorklaillen, riippukeinussa maaten ja Flora palmunlehtia punoen. aika lailla chillailua! taallakin saimme maistaa paikallista ruokaa, lovoa, joka on valmistettu maauunissa ja se syodaan aina kasin (salaatit ja kaikki kastikkeet myos)

viimeisena, muttei lainkaan vahaisimpana, saavuimme Navitille coconut bay resortiin, jossa oli tarkoitus viipya viimeiset nelja yota saarilla, mutta saimmekin viimeiseksi yoksemme kutsun paikalliseen kylaan! patikoimme sinne isantamme Billin kanssa noin puolentoista tunnin matkan resortista korkean kivisen vuoren yli toiselle puolelle saarta Kesen kylaan. kylassa saimme erittain lampiman vastaanoton ja kaikki paikalliset huusivat meille iloisesti Bula! ( =hello) ja lapset juoksivat innoissaan ymparillamme ja huutelivat "Tulkaa katsomaan valkoisia ihmisia!" fijiksi. kiertelimme kylaa ja meille esiteltiin, kirkko, koulu, sairaala (pieni kouluterveydenhoitajan vastaanoton nakoinen paikka), ja tapasimme tietenkin paljon paikallsia ja naimme aivan aitoa fijia. mutta ei sentaan jouduttu kannibaalin pataan!!! onneksi ne ajat ovat ohi siella! :)

saimme erittain maukasta paikallista ruokaa ja illalla miehet istuivat taas juomassa (erittain vahvaa!) kavaa pitkalle iltaan. Hannes kertoili kylan vanhimmille asioita suomesta ja veimme myos tuliaisiksi suomen lipun seka paljon kavaa (paikallinen tapa vieda aina noin puoli kiloa kavaa kun vierailee kylassa).

seuraavana aamuna aamupalan nauttimisen jalkeen kiertelimme viela kiittamassa ja moikkaamassa kaikkia ja sitten patikoimme pitkan ja uuvuttavan matkan takaisin resortiin. niin ja saimme paljon matkamuistoja/lahjoja paikallisilta, esim upeita simpukoita ja simpukkakaulakoruja.

taman jalkeen olikin aika hypata veneeseen ja tulla takaisin paasaarelle, Nadin kaupunkiin. siella vietimme viimeisen paivamme matkamuistoja ostellen ja paakatua kierrellen, ennen kuin lentomme lahti illalla takaisin tanne.

saa oli aivan mahtava koko kaksiviikkoisen matkamme ajan, lampoa noin 30-35 astetta joka paiva, yleensa viela ihan kirkkaalta taivaalta. vesi oli lamminta ja uskomattoman kirkasta ja hienon varista; turkoosia, vihreata, sinista... rannat olivat valkoisia ja palmuilla reunustettuja. yleensa asuimme pikkuisessa buressa (palmunlehdista punotusta pienessa majassa) rannalla. oli siis aika mahtavaa!!

nyt ollaan taalla brisbanessa ja tassa nyt alamme juuri hieman suunnittelemaan jonkin nakoista aikataulua kun tuo joulukin jo alkaa pikkuhiljaa lahestymaan ja sydneyyn on viela noin 1000 km matkaa ja matkan varrella on paljon viela nahtavaa!!



niin ja ennen fijin matkaa kavimme Australia Zoossa (crocodile hunter Steve Irwinin elaintarha), missa naimme monen monuista krokotiilia, alligaattoria ja kilpikonnaa, hellimme vahan kenguruita, ja ihmettelimme muutakin paikallista villielamaa ja tietenkin valokuvautimme itsemme koala sylissa!! siita todisteena koalan kakkaa Floran paidassa! :) naimme myos tasmanian devileita, dingoja, liskoja, kaarmeita, lintuja ja tiikerishown. siella meni aika tarkkaan koko paiva, oli sen verran mielenkiintoista! :)

siinahan sita taas vahaksi aikaa, later!

Hannes & Flora:P

Hannes

Fijin jalkeen ei mitaan ihmeellista olekaan tapahtunut, oltiin Brisbanessa joku viikko ja lahinna kierreltiin kaupunkia ja kaytiin vahan juhlimassa kun oltiin taas Marjukan kanssa osuttu samaan kaupunkiin.. pitihan niita Melbournen muistoja kunnioittaa ja matkakuulumisia vaihtaa. Kiireinen miljoonakaupunki ei meita onnistunut pidempaan siella pitamaan, kun ei edes kunnon rantoja loytynyt..ja rahaakin tuntui menevan vahan yli budjetoidun!

Sielta lahdettiin sitten Surfers Paradiseen, missa elettiin kuin kunnon rantapummit seuraavat 5 paivaa.. nukuttiin rannan parkkiksella ja kaytettiin rantasuihkuja ja vessoja. sitten aina aamulla pariksi tunniksi mereen aaltojen paalle ratsastamaan bodyboardeilla. ja yhtena paivana kaytiin wet'n'wild vesipuistossa, ja siella sitten koko paiva vietettiin vedessa lilluen ja erilaisia hurjia liukumakia ja vempaimia kierrellen.. ja hauskaa oli tietenkin! niin ja parasta kaikesta, saastettiin 30 dollaria paasylipuista kun saatiin paikallisten alennus 'huijattua' itsellemme.. :)

surfers oli aika pintaliitopaikka missa kaikki ihmiset yrittaa nayttaa mahdollisimman hyvalta ym.. eli aikamme sita katseltua, paatimme lahtea jatkamaan matkaa, ja muutaman mutkan kautta paadyimme sitten jattamaan meita hyvin kohdelleen Queenslandin, ja ylitimme rajan New South Walesin puolelle ja siita ajoimme Nimbiniin.

Nimbin on hauska pieni vaihtoehtokaupunki sisamaassa keskella vuoria. Se on taalla kuuluisa rennosta elamantavasta, joka lahinna johtuu paikallisten suuresta kiinnostuksesta yrttien kasvattamista kohtaan...ihan mielinkiintoinen paikka, muttei siella viivytty kuin yksi yo, koska vetta tuli kaatamalla koko ajan ja meidan caravan parkissa ei ollut mitaan hengailualuetta, joten me pidettiin sadetta pyykkituvassa (kunnes se meni kiinni)!

Sielta sitten ajettiin tanne Byron Bayhin, ja sama saa on jatkunut tassa kolmatta paivaa, eli ei ole todellakaan tarvinnut aurinkoa ottaa tai oikeastaan mitaan muutakaan tehda! tulee tassa pikkuhiljaa ikava Queenslandia kun siella aina paistoi aurinko...!

me nyt tassa odotellaan jos saa vahan paranisi ja saatais kolmatta paivaa marat pyykitkin kuiviksi..!! niin ja sitten haluttais surffikurssillekin menna, mutta ei tassa saassa. joten katellaan.

Hannes :cool: & Flora :pyhimys

Hannes

Hei taas tasapuolisesti kaikille!!

niin kuin otsikosta huomaa, niin sydneyn takapihalla jo ollaan...

Byron bayn sadekauden jalkeen kaytiin viela pienella road tripilla nimbinissa Brianin ja Daven kanssa, viihdyttiin talla kertaa pari yota kun oli niin mukava hostelli (rainbow retreat) ja hyva saa, osteltiin hieman matkamuistoja ja tultiin sitten takaisin Byroniin, jossa saatiin vihdoin tehtya kauan suunniteltu surffikurssikin. ei voi muuta sanoa kuin "WICKED!!!" ihan huippua, molemmat jopa paastiin seisomaan laudoillakin heti ensi yrittamilla. tastakin on sitten todisteena tulossa valokuvia, kunhan saadaan ne laitettua nettiin..

Byronin jallkeen ajoimme Coffs Harbouriin, jossa vietimme 3 yota ja paivaa, lahinna rannalla uusien body boardien kanssa leikkien ja aurinkoa ottaen. Ja nyt ollaan saavuttu tanne Port Macquarieen, jossa aika lailla sama meno jatkuu, kun aallot nayttavat meressa niin houkuttelevilta.

Lauantaina me lahdetaan taalta ja mennaan taas WWOOFaamaan Forsteriin, pienelle tilalle, jossa on kahvila ja boat shed mista he vuokraavat vesileluja, mita me paastaan kayttamaan vapaa-aikanamme ilmaiseksi. Tassa toivotaan, etta siella olisi myos surffilautoja!! :)

No kerrotaan tuosta sitten myohemmin...

Later, Hannes :cool:& Flora:pyhimys

Surffari

LainaaAlkuperäinen postittaja Hannes
surfers oli aika pintaliitopaikka missa kaikki ihmiset yrittaa nayttaa mahdollisimman hyvalta ym.. eli aikamme sita katseltua, paatimme lahtea jatkamaan matkaa, ja muutaman mutkan kautta paadyimme sitten jattamaan meita hyvin kohdelleen Queenslandin

Noh noh tytöt elkääs nyt sentään noin suomiko Surhversia.
PItää tässä alkaa vähän puolustelemaan kotikulmaa...

Kyllähän täältä tuota posh:iakin täältä löytyy mutta valitettavan moni ajaa surffersiin GC HWY:tä ja katsoo että tylsän näköistä lähiötä ja jotain tyhmiä kauppoja koko matka surffersiin ja sama kun ajaa surffersista pois. Ja Surffersissa on vaan jotain ökyputiikkeja ja paljon turisteja.

Onhan se näinkin, mutta on täälläkin paljon nähtävää kun malttaa katsoa "pinnan alle" ja sisäistää että Gold Coast on PALJON muuta kuin Surfers Paradise,

Jos joku haluaa opastusta tai mitä vaan niin eikun ovelle koputtamaan ja kysymään että:"Mä tykkään tälläsestä ja tälläsestä. Onko täällä mulle mitään?"

Oven osoitteen saa vaikka U2U:lla.

Hannes

Surffari! niinhan se on etta toinen tykkaa aitista ja toinen tyttaresta... :P


ihan kuin viime kerasta kun on kirjoitettu tanne olisi taas hieman vierahtanyt aikaa.. ainakin tuntuu silta kun on tapahtunut niin paljon! olimme siis reilun viikon WWOOFaamassa yhdessa Lakeside Boatshed & Cafessa, missa teimme toita 4 tuntia paivassa majotusta ja ruokailua vastaan. aika paljon tehtiin pihatoita ja vahan siivoiltiin.. mutta sitten vapaa-ajalla me kaytiin aika paljon surffaamassa rannalla, lainattiin vaan surffilauta ja markapuvut ja ei kun mereen hiomaan taitoja..! saatiin nimittain lainata niita vesileluja sielta ilmaseksi niin paljonkun huvittaa! ja pari kertaa kaytiin vahan veneilemassa, kerran yritettiin myos heikolla tuloksella kalastaa. sitten kaytiin vahan melomassa ja myoskin windsurfingia paastiin koittamaan(oiskohan suomeksi purjelautailua..?) saatiin jopa ilmainen tunti noin niinkuin ensikertalaisiksi. oli tosi hauskaa, siellahan me viiletettiin edes takas ja aika hyvin opittiin jo ohjaamaankin. eli oli tosi onnistunut paikan valinta ja mukava viikko kaiken kaikkiaan.

sielta sitten ajettiinkin sydneyyn pienten autovaikeuksien kera ja vihdon paastiin sydneyyn!!! puolivuotta siihenkin matkaan meni... taalla ollaan nyt oltu joku nelisen yota ja ollaan vasta oikeastaan keskitytty auton myyntiin ja varsinkin kampan loytamiseen. ja kun me ollaan nyt tassa kolme paivaa ajeltu ympari sydneyta kamppia katsomassa (olaan hitusen tutustuttu lahiohin vaan) niin ei taalla ole edes kiva ajaa! varsinkin aamu tai iltaruuhkassa ja keskusta on hiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiieman tukossa!! ja hardelli on paalla oikeastaan kokoajan!! ja tanaankin aamulla kaytiin kattomassa neljaa paikkaa, joista kolme 45:n minuutin valein, niin siinahan suhailtiin oikeastaan minuuttiaikataululla paikasta toiseen ympari keskustaa!!! mutta...ilokseni voin sanoa etta se kannatti! nimittain tanaan nahtiin parikin kivaa paikkaa ja viimeinkin sitten loydettiin hyva! se on niinku IHAN keskustassa, century towerissa, tosi hieno talo ja se alakerta eli aula on ihan kun jonkun luksus hotellin ja siella on reseptionistikin 24 h paikalla!!! meian kamppa on kerroksessa 13 ja on kiva parveke ja nakoalat. meilla on oma makkari ja siella asuu kaksi muuta tyttoa vissiin englannista (ei olla nahty viela niita) omissa huoneissaan. se on kanssa sisustettu tosi kivasti; sohvat, poydat (lasinen sohvapoyta), tv, dvd... eli ollaan ihan innoissamme! ja kaiken lisaks, paras osa on viela kertomatta....! siina rakennuksessa on tottakai myos kuntosali (missa on tietenkin tv ja radio), uima-allas, poreallas ja pingispoyta, mita me siis kaytetaan niin paljon kun halutaan, ilmaiseksi!

ihan mahtavaa! huomenna muutetaan ja paastaan vahan lepaamaan, ollaan niin paljon vaan juostu ympariinsa nyt viimeset pari paivaa etta huhhuh! ruokailutkin on jaanyt aina valista melkein iltaan asti..! no, kohta paastaan oikeen niinkun tutustumaan tahan kaupunkiin niinkun ihan turistinakin ja nahdaan oopperatalo muutenkin kuin vilauksena kun ajetaan harbour bridgen yli..

no siinahan sita meidan kuulumisisa jo taas tulikin!meilla ei oo taalla yhtaan mikaan joulufiilis, varsinkaan kun viimeset pari paivaa on pyorinyt siina 40:n asteen hujakoissa...etta semmosta taalla!

Niin ja saatiin meidan autokin myytya hyvalla provikallakin viela, etta elama alkaa tosiaan hymyilemaan pikkuhiljaa taas muutaman stressitayteisen paivan jalkeen...


joten later!


Hannes :cool: Flora :pyhimys

1770

Hyvältä kuulostaa, hienoa että löysitte mieluisan kämpän!

Itsekin käytiin noita Sydneyn keskustan tornitaloja katsastamassa, mutta syistä lehmä ja orava sitten päädyttiin aikanaan ihan kaikkialle muualle...

Ja tuohon "erilaiseen jouluun" on vaan paras tottua. On kieltämättä hieman korni fiilis, kun ensimmäistä kertaa elämässään kuulee White Christmasia tuollaisissa tunnelmissa... Mutta tulee se joulu eteläpuoliskollekin palloa, vaikkakin omansa laisena!

Hyviä jatkoja!:)

jounij

LainaaAlkuperäinen postittaja 1770
Mutta tulee se joulu eteläpuoliskollekin palloa, vaikkakin omansa laisena!

Oikein sopivanlaisena!


Toteaa kinkkua mieluusti shortseissa paistava
Jouni
Canberra

Hannes

Hei vaan taas kaikille!

eipa meille mitaan niin ihmeellista kuulu, ollaan nyt kotiuduttu tanne ja viikko ollaan jo asuttu meidan uudessa kampassa. ollaan kayty joka aamu (paitsi sunnuntaina, sattuneesta syysta..) salilla ja uimassa ennen aamupalaa, on kiva kun voi niin helposti paasta vahan kuntoilemaan pitkasta aikaa! hurautetaan vain hissilla pari kerrosta ja sitten pulahdetaan vaikka 38-asteiseen porealtaaseen.. :) parina paivana ollaan kayty Bondi beachilla  ja sitten ollaankin kierrelty keskustaa ja tehty jouluostoksia, eilen vietettiin paiva kierrellen kuuluisalla Paddy's marketilla.

kotona ollaan otettu aika rennosti, kirjotellen joulukortteja ja lahjoja paketoiden, tuntuu vaan edelleenkin niin oudolta kuvitella etta joulu on parin viikon paasta!! jotenkin ei vaan aivoissa mene joulumoodi paalle kun ulkona ei olekaan kylmaa ja lumista! mutta kylla se joulutunnelma tasta pikkuhiljaa nousee, eilen ostettiin meidan huonekasviin joulukuusen koristeita, se toimii hyvin kuusen sijaisena ;)

tanaan mennaan vissiin illalla ulos syomaan ja parille drinkille meidan kahden kamppiksen kanssa, tulee varmasti mukava ilta. eipa tassa sen kummempia, later!

Hannes:cool:Flora:pyhimys

zetax

Vai ei tunnu Joululta:D Ma en viitsi edes kuvitella, etta nyt on Joulu... Mut ei se mitaan;)

Hannes

Taas on vierahtanyt viime kirjoituksesta, mutta kun raportoitavaa ei kummoisesti ole niin turha sita on rustata...elama hieman niin kuin pyorii eteenpain omalla painollaan

mainittavimpia juttuja mita tassa nyt on sattunut...hmmm??

No Floran porukat tuli tuossa tiistai aamuna 8 maissa tanne silloin lampimaan sydneyhin, joten heidan kanssa nyt sitten on aika lailla vietetty aikaa. kierrellen kaupunkia, kayty Manlylla rantaelamaa (lue meidan elamaa) haistelemassa...olisittepa nahnyt Iso E:n ilmeen kun yritti boogie boardilla aalloilla ratsastaa :) HILARIOUS!!!

No tanaanhan on tama suomalainen jouluaatto, joten menemme juhlistamaan sita Sydney Toweriin ja syomaan illallista seisovasta poydasta...kunhan ollaan ensin lahjat jaettu!

taalla kelit ei hirmu jouluiset talla hetkella ole, viimeiset pari paivaa on mennyt todella pilvisissa merkeissa ja tanaan ei juurikaan paljon parempaa ole, lamminta kuitenkin on, mutta rannalla grillaamisen voi unohtaa!!

Tassa meilla on hieman viela jouluvalmistelut vaiheessa, joten lopetellaan talta eraa.

Oikein hyvaa joulua kaikille Dunderilaisille, ja tietenkin aivan mahtavaa uutta vuotta!!


Hannes :cool: Flora :pyhimys

susuli

Hyvää uutta vuotta sinnekin! 7 days and counting...  Sydney here we come!!!!
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Hannes

Moi! taitaakin olla taas jo pitka aika siita kun viimeksi kirjoteltiin tanne pain.. joulu ja uusi vuosi meni aika nopeasti kun tutkittiin nahtavyyksia ja nautittiin rantaelamasta ja muista retkista Floran perheen kanssa.

oli aika rankkaa kuulla siita tsunamista ja kaikista kadonneista.. yksi meidan englantilainen kaveri, joka me tavattiin fijilla, oli silloin just thaimaassa mutta onneksi saatiin meili etta kaikki hyvin.. vaikka alunperin tan meidan kaverin tarkoitus olikin olla juuri silloin khao lakissa.

no kummminkin, meille koitti nyt taas totiset hetket kun todellisuus iski etta pitaisi sitten alkaa etsimaan toita ihan niin kuin tosissaan.. ollaan kuitenkin suht lepposasti vietetty nama viimeset 7-8 kuukautta! maanantaina kumminkin sitten saatiin rustattua meille cv:t ja viime paivat ollaan niita lahetelty eri paikkoihin, mina lahinna olen hakenut kokin hommia ja itse asiassa menen tanaan ensimmaiseen trialiin. Flora yrittaa saada taas noita tallentajan (data entry) hommia mita suomessakin teki ennen meidan lahtoa.

Eli saattaa olla, etta meidan lomapaivat on vietetty kohta ja sitten paiskitaan hommia pari kuukautta. Onpa rankkaa... :)

Saatiin meidan loppu matka suunniteltua ja buukattuakin eilen. eli taalla sydneyssa ollaan aina 22.maaliskuuta asti, jolloin suunnataan lentokoneella Alice Springsiin ja siella sitten tehdaan 3 paivan outback tour ja nahdaan tama iso hassu kivi tuolla keskustassa. ja sielta sitten lennetaan australian lansirannikolle Perthiin, jossa ollaan just reilu pari viikkoa.

10.huhtikuuta meilla on sitten lennot Singaporeen ja siella meilla on 7 viikon stop over ja tarkoituksena olisi kiertaa hieman aasiaa...Malesia, Thaimaa, Laos, Vietnam, Kampotsea (? kirjoitetaankohan se noin suomeksi). kesakuun toinen paiva me sitten palataan Lontooseen, mutta sitten kaikki on hieman auki...varmaan hieman ihmetellaan sateista englantia kanssa muutama paiva, mutta eikohan heinakuussa olla jo sen verran pers aukisia, etta menaan kotiin Suomeen... :)


eipa tassa taas sen kummempia, terkkuja kaikille tutuille ja tuntemattomille!!


Hannes:cool: Flora:pyhimys

Hannes

joo tosiaan... meikalainen on paiskinut jo tassa viikon toita Bistro St Paul nimisessa ravintolassa. ihan hyvin on hommat alkanut keittiossa vaikka kokin hommia ei ihan vahaan aikaan olekaan tullut tehtya tai yleensakaan mitaan toita ole tullut tehtya vahaan aikaan. Ihan kivat tyoajatkin on kun paikan omistaja meinaa kayttaa meikalaista aikalailla lounaskokkina niin saan aina illat vapaaksi ja paase kaymaan salilla ja sen sellaista. Viikonloput menee kylla toita tehdessa, mutta saastyypahan rahaa kun ei paase ulkona juoksemaan (vahan niin kuin tuplahyoty).

Taalla Sydneyssa on aika lailla kokkipula kun meikalaistakin pommitetaan paivittain jonkinlaisilla uusilla tyotarjouksilla, mutta pysyttelen tuolla missa nyt olen kun liksakin on ihan kohillaan...

Florakin on ollut tassa nyt parina iltana toissa jotain tallentajan hommia tekemassa...saa nahda kuinka kauan se kestaa, kun se on vissiin vaan joku pikkuprojekti, mutta saattaa tulla jotain lisaa jatkossa.

Niin ja yksi meidan Englantilaisita kamppiksista muutti pois ja siihen sitten muutti tilalle tuossa viime sunnuntaina pari Suomalaista tyttoa Kati ja Miia. Katiin tormattiin kerran vaan nettikahvilassa ja vaihdettiin numeroita ja nyt sitten ollaan kamppiksia :) On tama hassua!!

eipa tassa kai kummoisempia, tama meikalaisen eka vapaa paiva alkaa olla aikalailla vietetty ja huomenna menen taas keittioon hikoilemaan.

Illalla telkasta tulee RAID, joten pitaa katsoa kun suomalainen elokuva on kyseessa, harvemmin taalla telkusta Suomea kuulee...tossa pari viikkoa sitten tuli joku ranskalainen elokuva Rai Unolta ja se oli kuvattu aikalailla Suomessa ja hieman siina Suomea myos puhuttiin. Mutta harvinaista herkkua se on...

Kuulostellaan taas,

Hannes :cool:

Jaaks

Hannes :D


LainaaTaalla Sydneyssa on aika lailla kokkipula....

Koko Australiassa on kokkipula :itke  Hyvät saa valita työaikansa ja melkein palkkansakin.  Ei kait ole mikään ihme, että kokki on siella haluttujen ammattien joukossa pysyvien viisumien hakijoille.

Tiedän, etta Brisbanessakin parhaat kokit, jotka eivat ole kokopäiva hommissa laskuttavat jopa $1000 / päivä :D (tietysti on sitten pitka päiväkin, mutta kuitenkin jossain $100 /tunti)
Eipä ihme, että useissa cityn parhaissa ravintoloissa maksat jo $40 + pelkästa pihvistä :o

Hannes

pitaisko tassa sitten ruveta suunnittelemaan tuota viisumin hakua kun tuntuu, etta olisi aika lailla toita tarjolla:?:?:?

mitenkohan tuo homma toimisi..en kylla tanne Sydneyhin jaisi asustamaan, kylla jokin muu paikka ehdotommasti se olisi...


Hannes:cool:

Hannes

Moi vaan taas kaikille nain pitkasta aikaa!!

Floora oli ensin tuossa pari paivaa toissa tallentajana, mutta se oli vain semmonen tilapainen projekti joka loppui sitten niin etsin viela muuta duunia. kunnes nappasi ja han aloitin tyot tossa viime perjantaina Sejuiced-nimisessa liikkeessa, missa me myydaan terveellista ruokaa ja juomia. eli siella Floora tekee hiki hatussa kaiken maailman mehut ja smoothiet, ihan hauskaahan duunia se kuulemma on, vaikka aamulla ja lounasaikaan onkin ihan sairaat ruuhkat!! on siina kumminkin etunsa kun saa sielta ruoat ja juomat. Se liike on keskustassa ihan kavelymatkan paassa meilta, ja viikonloppuisin han kay viela tekemassa vuoroja myos bondi beachin liikkeessa. sinne han meni eilenkin, mutta teki sitten koko paivan duunia biitsilla myymassa calypso mehujaita kun sama firma hoitaa myos biitsilla juomien ja mehujaiden myyntia. oli ilmeisesti aika rankkaa duunia kavella siella pehmeassa hiekassa ison kylmalaukun kanssa, varsinkin kun oli taydellinen biitsikeli, eika pilven pilvea taivaalla!!

niin ja samalla kun Flora aloitti tyot niin meikalainen lopetti omansa parin viikon jalkeen.. oli hieman ongelmia palkan kanssa kun paikan pomo maksoi mulle paljon vahemman kun mita oli alunperin luvannut! ei siina sitten sen kummempia, soitin sille pihille hispaanolle ja ilmoitin lopettavani duunit..koska kokin hommia taalta loytyy ihan mielettomasti muutenkin niin mahan en kusetettavaksi jaa...soitti se mulle viela takaisin ja pyysi toihin ja lupasi maksaa mita oli luvannut, mutta ei meikalaista kylla nappaa enaa edes kusta sinne pain.

laitoin tossa eilen taas pariin paikkaan CV:n, niin enkohan jossain vaiheessa ensi viikolla taas hommia tee ja paremmalla palkalla siita pidan huolen!!

siinahan taas niita meidan kuulumisia, nyt me vietetaan vaan rauhallista sunnuntaipaivaa ja kohta tulee telkusta Hewitin ja Safinin tennismatsi niin Australia on aikalailla telkun aaressa ja niin myos me...Flora menee aamu seiskaan huomenna duuniin ja silloinhan ma kaannan vain kylkea ja odottelen, etta jos puhelin soisi tyotarjousten merkeissa :)

Hannes :cool:

Korento

Hienoa lueskella mitä olette päässeet kokemaan! Sydän hakkaa kun ajattelee, että puolen vuoden päästä minäkin... ;)

Ette ole oikein hinnoista ja budjetista maininnut mitään, joten muutama kysymys:

- mikä oli matkabudjettinne ennen matkaa? lentoliput ja käyttöraha?
- kuinka paljon teillä on noin kulunut päivässä rahaa?
- minkä sanoisitte olevan keskivertohinta hostellilla yöltä? halvin / kallein?
- paljon lennot tyynenmeren saarille maksoi ja asuminen siellä?
- kuinka paljon nuo kimppakämppänne ovat maksaneet per viikko, etenkin tuo 13.krs lukaalinne? :P
- kuinka paljon on mennyt rahaa kaupungista toiseen reissaamiseen?
- mitä palkkaa flora saa hommistaan?

Monille lukijoille hinnat ovat jo selviä, mutta minä noviisina vielä teen laskelmia ja yritän pähkäillä budjettiani... :)

Kiitos vielä kerran päväkirjastanne! :XXXX

Hannes

lentoliput: niin ja vielä pitää kertoa noista lennoista sen verran, että löydettiin ne täältä www.cheapflights.co.uk

ja tuon lentoreitin (Tampere-Lontoo-Singapore-Melbourne-Darwin ja takaisin Perth-Singapore-Lontoo) edestakainen kustannus on VAIN n. 1000 EEROA!!!!!

kayttoraha: vahan vaihtelee...riippuu minka verran kayttaa turhuuksiin (olut, ulkona syominen, etc), mutta meilla oli ajatuksena parjata 3000 dollarilla kuukausi, joka sisalsi periaatteessa 1000 dollaria asumiseen ja 2000 elamiseen ja matkustamiseen. Ollaan kylla menty huomattavasti tuon budjetin alle, silla meidan rahat piti loppua joulukuun lopussa, mutta vielakin on suomessa rahaa saastossa ja aussi tililla myos. vaikka ei olla tehty palkallista tyota ennen Sydneyhin tuloa kuin 2 viikko, mika tuhlattiin aika lailla kahden viikon fiji lomalla heti toiden jalkeen. Nyt toita tehdaan periaatteessa siksi ettei rahat paasisikaan missaan vaiheessa loppumaan kun ajateltiin viela hieman pyorahtaa myos euroopassa kun lontooseen lennetaan..

hostelleista saa maksaa 15-30 $ yolta, riippuu missa majailee...

Fijin lennot oli jotain 1400 vissiin kahdelta hengelta eestaas...ja asumiseen meni n. 90-100 dollaria yolta meilta molemmilta, mutta se sisaltaa 3-4 ruokaa paivassa...eli ihan jees...pikkusaarilla ei rahaa periaatteessa saa tuhlattua, koska houkutuksia on vahan (ylimaaraiset retket, olut).

carnsissa maksettiin meidan kimppakampasta vissin 140$ viikkossa ja taalla Sydneyn lukaalista pulitamme 290$ viikossa ja sekin on halvempi kuin 10 hengen dormimajoitus :o:o:o joten kannattaa vai kuinka??? :confuse

en tieda mita meilla meni rahaa kaupugista toiseen reissaamisessa kun matkustettiin omalla autolla, mutta bensa maksaa n. tollarin litra ja 10 litraa menee satasella, niin siina voit laskea mita maksaa menna mista mihin...

kaikki reppumatkailijoille sopivat duunit tuntuu olevan jotain 15-25$  tuntipalkkaa...miinus verot 13% tai 29%

ja nama kaikki budjetit on laskettu kahdelle hengelle, jos tuntuu jotenkin oudolta...


Hannes:cool:

Korento

Kiitos vastauksista! ;)

Lisää kysymyksiä:

- sisältyykö tuohon lentoon (oletan, että 1ooo?/hklö :P ) rajoittamaton oleskeluaika kauttalentokohteissa? Että voi olla vaikka kuukauden siellä Singaporessa ja jatkaa matkaa kun siltä tuntuu? Kuinka kauan ennen lähtöä varasitte liput?
- eli 1500?/nokka varasitte käyttörahaa? JOKA kuukaudelle? Vai paljon teillä oli rahaa ENNEN matkaa? :o
- tuo Sydneyn lukaalihan on jotain 330?/hlö/kk. On se aika hintavaa :o Eihän hostelleissa makseta kuin 80-120$/vk, joten parhaimmillaankin kuukaudessa joutuu pulittamaan asumisista jotain 280?...
- eikö tuo vero ole aina se 29%?

Kiitos tuhannesti vastauksista!! :god:

:XXXX

jounij

LainaaAlkuperäinen postittaja Korento
Eihän hostelleissa makseta kuin 80-120$/vk, joten parhaimmillaankin kuukaudessa joutuu pulittamaan asumisista jotain 280€...

Etpä mahda Sydneystä saada noin halpaa hostellia. 20 taalan päivähinnallakin, jos sellaisen onnistuu löytämään, menee viikossa $140 / per henkilö eli $280 / 2 henkilöä. Siispä tuo Hanneksen "luksuslukaalin" vuokra kahden henkilön osalta kuulostaa hyvinkin houkuttelevalta (ja mahdolliselta, jos meinaa asustella paikkakunnalla pidemmänkin aikaa).

Lainaa- eikö tuo vero ole aina se 29%?

Onhan se, jos työnantajan palkanlaskija tuntee lain. Tästä veroasiasta on käyty paljon aiempia keskusteluja. Kannattaa lukea, mitä haku tuo esille hakusanalla "vero".


Vihjaisee
Jouni
Canberra

Hannes

jep...1000 euroa hlo...singaporessa mika on meidan vaihtopaikka, saadaan olla niin kauan kuin halutaan, kuitenkin lentoliput on vuoden vain voimassa, eli pitaa olla takaisin Lontoossa, kun lippu vanhenee...:itke

muutama kuukausi aikaisemmin varattiin liput, en tieda tarkkaan, kannataa katella mahd. aikaisin!!

ei voi sanoa, etta varattiin 1500 dollaria / nokka vaan 3000 dollaria yhteensa / kk. koska yllattavan paljon pystyy rahaa "saastamaan" kun on pariskuntana...kaikissa pikku jutuissa saastaa aina muutaman tai useamman dollarin (esim. kun menee syomaan food courtille, niin ostaa vain yhden limun :hahhaa ja sen sellaista) vaikka itsessaan ulkona syominen ei saastoa olekaan ;)

niinkuin jounij sanoi, jos tuolla hinnalla loydat hostellin sydneysta, niin terve menoa...taitaa olla 50 hlo:n dormi, ja tuskin loytyy uima-allasta, poreallasta ja kuntosalia. Ja omaa rauhaa!! Ja jos tosiaan pitempaan on paikkakunnalla, ei hostellielama oikein tunnu kodilta!!!


Hannes:cool:

Korento

Ok =) Luulin, että useimmilla W&H-laisilla matkabudjetti on lentolippujen lisäksi jotain 3000-5000? koko vuodeksi, mutta että melkein kymppitonni/hlö, huhhuh... :o No en vielä säikähdä, sillä kuulemma se joku kaveri läksi 1500? kourassaan ja tuli tonni taskussa takaisin... :)

Hyvää infoa teiltä, kiitoksia vain! Helpottaa taas hieman tämä laskeskelu :)