Työllistyminen Canberrassa

Aloittaja boffus, tammikuu 15, 2016, 23:09

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

boffus

Hei arvon kanssa palstalaiset,

Olen 32 vuotias mies ja suunnitelmissa on muutto huhtikuun puolessa välissä Canberraan. Vaimo sai post-doc paikan ANU:sta mutta itse olen vielä vailla työpaikkaa. Olen taustaltani yrittäjä ja joudun ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen etsimään työpaikkaa omien yrittäjä verkostojen ulkopuolelta. Olen kauppatieteiden kandidaatti, pääaineenani kansainvälinen markkinointi, ja tavoite on kesän aikana palauttaa gradu maisterin papereita silmällä pitäen.

Gradun viimeistelyn ohella kaipaisin kuitenkin työtä sillä en osaa olla toimeton. Lisäksi tosiasia etten tunne paikallista liike-elämää saa pohtimaan eri vaihtoehtoja. Tulen ottamaan härkää sarvista avointen työpaikka ilmoitusten kautta  mutta kaipaisin samalla tietoa paikallisilta mitä eri vaihtoehtoja Canberra mahdollisesti tarjoaa työllistymisen kannalta. Kuva joka omaan mieleen on painautunut on että Canberra on hallinnollinen kaupunki eikä niinkään liike-elämän keskus. Millainen työllisyystilanne Canberrassa on yleisesti ottaen ja miten liike-elämän puolella suhtaudutaan ulkomaalaisiin työn hakijoihin?

Kiitos kaikille vastanneille jo etukäteen.

RUU

Boffus, olet oikeassa siinä että Canberra on painottunut jukiseen sektoriin. Sydney puolestaan on selkeästi kaupallinen keskus ja siellä sinulla olisi runsaasti enemmän vaihtoehtoja tarjolla sillä monen kansainvälisen yrityksen Asia Pacific -alueen keskus on Australiassa. Mutta on Canberrassakin yritystoimintaa, monet niistä spin-off akateemisesta maailmasta. Esim yksi joka nyt kasvaa voimalla on Seeing Machines ja nitä on taatusti useita muitakin.

Paikallisen yritystoiminnan lisäksi mahdollisuuksia voi myös olla julkisen hallinnon puolella: sinun KV-markkinointi osaamisesi voi hyvinkin olla hyvä tausta esim ulkomaankauppaa (DFAT) tai tiettyjä verotuskuvioita ajatellen (ATO).
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

boffus

Kiitos vinkistä,

Seeing machines vaikuttaa kiinnostavalta yritykseltä ja ehdottomasti tulen lähettämään heille avoimen työhakemuksen. Jos jollain palstalaisella tulee mieleen muita yrityksiä Canberran alueella jotka kasvavat voimakkaasti ja etsivät työvoimaa otan mielelläni vastaan kaikki vinkit.

Mainitsit lisäksi että suurin todennäköisyys minulla on työllistyminen Sydneyn alueen yrityksiin jotka käyvät kansainvälistä kauppaa. Tähän liittyen kysymykseni koskee miten yleistä etänä työskenteleminen on Australiassa? Eli toiveeni olisi siinä skenaariossa että työskentelisin Sydneyssä toimivan yrityksen palkkalistoilla että mahdollisimman suuri osa työstä olisi mahdollista suorittaa etänä Canberrasta käsin joka jättäisi minulle aikaa vaimon kanssa mutta onko tällaiset järjestelyt yleisiä Australian työmarkkinoilla ja miten työnantajat yleisesti suhtautuvat tämän kaltaisiin järjestelyihin?

RUU

Etätyö on ihan firmasta riippuvaa. Ihan viime vuosina monet organisaatiot ovat avanneet sen mahdollisuuden, jotkut jopa suosivat sitä säästääkseen toimistokuluissa. Mutta on vielä paikkoja, joissa oletuksena on että ihmiset ovat täysiaikaisesti toimistolla.

Huomionarvoista on se, että tiimityö on arvossaan ja sen hyvä sujuminen edellyttää kontaktia, luottamusta ja sosiaalista yhdessäoloa tiimin sisällä. Tämä onnistuu tietenkin parhaiten vain kun on fyysisesti paikalla, eli vaikka runsaskin etätyö sinällään olisi OK, kannattaa silti miettiä siltä kannalta että miten voi panostaa siihen oman tiiimin kanssa olemiseen.
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

sim

Lainaus käyttäjältä: RUU - tammikuu 18, 2016, 10:37Huomionarvoista on se, että tiimityö on arvossaan ja sen hyvä sujuminen edellyttää kontaktia, luottamusta ja sosiaalista yhdessäoloa tiimin sisällä.

Näin, ja tästä on seurauksena se, että etätyö on ainakin 10x helpompi sopia jos on jo ollut jonkun aikaa firmassa "normaalisti" töissä.

Väittäisin että "suoran" etätyön löytäminen uudelle maahantulijalle on poikkeuksellista (lue: vaikeaa).

boffus

Kiitos sim tähdennyksestä. Näin olin jo lukenut omalta osalta rivien välistä RUUN viestistä. Suunnitelmani lienee aluksi pyrkiä löytämään työpaikka Canberrasta sillä hiukan arveluttaa päivittäinen pendelöinti Canberran ja Sydneyn välillä vaikkakin teoriassa minulla olisi bussissa mahdollisuus hoitaa sähköposti liikennettä ja muuta työhön liittyvää voi päivittäinen matkustaminen silti viedä yllättävän paljon energiaa.

Onko kenelläkään enemmän tietoa siitä millaisia mahdollisuuksia minulla voisi olla pyörittää omaa yritystoimintaa Canberrassa? Viisumini on voimassa 4 vuotta ja sallii minun työskennellä ja opiskella maassa vapaasti mutta onko yritystoiminnalle jotain rajoituksia? Voisin ajatella alkuun esimerkiksi Escape Room-palvelun tarjoamista tai ehkä makkarakojun/Food Truck:in perustamista jos vain näille löytyy tarvetta. Suomessa meillä on tiukat lupaehdot varsinkin koskien elintarvikkeita mutta miten tämä on verrattavissa Australiaan?

Toinen vaihtoehto mitä olen harkinnut omatoimisen työllistymisen kautta on perustaa jonkinlainen myyntiagentuuri jossa hyödyntäisin olemassa olevia verkostojani Suomessa ja aikaani Australiassa tavoitteena saattaa yhteen suomalaisia ja paikallisia yrityksiä. Eli toisin sanoen olisin kiinnostunut toimimaan kaupparatsuna edustaen suomalaisia yrityksiä joiden ratkaisuja pyrkisin myymään ja keräisin provisioina palkkatuloni. Tämä vaihtoehto olisi siinä mielessä täydellinen että voisin Canberrasta käsin sopia asiakastapaamisia tietyille päiville Sydneyyn tai Melbourneen ja matkustaa vain tarvittaessa. Onko minun mahdollista perustaa tämän alan yritystä Australiassa?

jounij

Melkein kaikki on mahdollista riippuen henkilöstä - ja etenkin henkilön markkinointitaidoista. Liittovaltiolle, joka siis työllistää noin 40% Canberran asukkaista, ei kuitenkaan pääse töihin, ellei ole Ossilan kansalainen - tai saattaa päästä, jos kansalaisuushakemus on jo vetämässä.

Markkinointi kaupallisella puolella on siis yksi mahdollinen vaihtoehto. Muihin kaupunkeihin suuntautuvilla bussimatkoilla ei kuitenkaan kannata suunnitella tekevänsä paljoa ainakaan internettiä vaativaa etätyötä. Dataliikenteen käyttö kännyköillä on rajoitettua tai käyttörajojen yli mentyä kallista, ja valitsemastasi operaattorista riippuen katvealueitakin saattaa esiintyä kaupunkien ulkopuolella.

On täällä Canberran alueella kuitenkin myös yrityksiä, joita kannattaa lähestyä, etenkin jos on kokemusta kokemusta ulkomaille markkinoinnista. Yksi itselleni mieleen tuleva firma on Canberran naapurikaupungissa Queanbeyanissa (joka siis on yhtä kaukana Canberran lentokentästä kuin itse Canberrankin keskusta) sijaitseva uusiin aurinkoenergian kehitysmuotoihin keskittynyt Dyesol.


Menestystä teille tänne Canberraan toivottaen,
Jouni
Canberra