Päiväkotisysteemi ja - maksut

Aloittaja kvitten, syyskuu 01, 2008, 21:58

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

kvitten

Tervehdys!

Olemme mieheni kanssa harkitsemassa muuttoa Sydney:iin ensi vuoden puolella. Toinen meistä on kuitenkin tulossa opiskelemaan ja toinen töihin, mikä kohtalaisillakin työtuloilla rajoittaa nuoren perheemme taloutta. Kaipaisin teiltä omakohtaista tietoa paikallisista päivähoitomaksuista ja työantajan/valtion helpotuksista näihin. Meidän tilanteemme on siis se, että tarvitsemme hoitopaikan (tuolloin noin 13-kk ikäiselle lapsellemme) 5 arkipäivänä viikossa, 8-9 tuntia päivässä. Internetin lähteiden mukaan päivähoitomaksut normaalissa päiväkodissa olisivat noin AUD100 per päivä, mikä tekee noin AUD2000/kk. ??? Tämä tuntuu yhden henkilön palkalla todella kovalta, ja onkin vaikea uskoa että hinta voi tosiaan olla näin valtava. Olen melko varma, että tulorajamme kuitenkin lähentelevät valtion tulorajoja eikä siten päivähoitoavustusta saataisi.

a) Onko teillä siis tietoa siitä kuinka tavallista on, että työnantaja tarjoaa lasten päivähoidon?
b) Entä onko tässä tapauksessa yleensä kaikki päivähoidon kustannukset korvattu työnantajan puolesta vaiko vain esim. tietty osa?
c) Entä saako mistään kätevästi tietoa siitä, ketkä kaikki työnantajat tarjoavat lasten päivähoidon? Tälläistä kun ei ensimmäisenä kehtaa työhaastattelussa välttämättä kysyä..  :nuttu:

Toivottavasti Ausseissa nähdään!   :XXXX

Johanna



RUU

Kvitten, tuo siteerattu hinta tuntuu tosi kovalta. Meillä päin (Brisbanessa) tavallinen taso on $50 - $70 /pv.
Julkisia avustuksia kannattaa zoomailla Centrelinkiltä ja sieltä mm. Child Care Benefit. Normaalisti etuja saa kun on PR ja/tai ollut >2 v maassa mutta joitain tiettyjä lapsiin liittyviä voi saada aiemminkin.

Päivähoito työsuhde-etuna taitaa olla aika harvinainen. Ehkä helpoin tapa järjestää se on ns. Salary Sacrifice, jossa maksua vastaava summa vähennetään bruttopalkasta ja työnantaja maksaa päivähoitomaksut teidän puolestanne. Tämä alentaa verotettavaa palkkaa ja säästönne tulee pienempien verojen muodossa.
Eri työnantajilla on eri käytöntöjä ja osa eduista voi olla verotettavaa toisella momentilla eli kannattaa setviä asia huolella läpi ennen sopimuksen tekemistä.

Etenkin noin nuoret ovat yleensä vain osa-aikahoidossa, esim. 2 pv viikossa ja nekin ehkä lyhyitä päiviä. Varautukaa siis siihen, että voi mennä hetki ennenkuin kokoaikainen paikka on saatavilla, etenkin mieleisessä päiväkodissa. Meidän päiväkodissa jono on ollut monesti usean kuukauden mittainen.
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

jounij

Lainaus käyttäjältä: kvitten - syyskuu 01, 2008, 21:58
c) Entä saako mistään kätevästi tietoa siitä, ketkä kaikki työnantajat tarjoavat lasten päivähoidon? Tälläistä kun ei ensimmäisenä kehtaa työhaastattelussa välttämättä kysyä..

Ehkä kysymyksen voisi muotoilla siten (Ruunkin vihjaamalla tavalla), että millaisia vaihtoehtoja työnantaja tarjoaa palkkauspaketissa - esimerkiksi "is it possible to salary sacrifice child care fees?". Ei taatusti kukaan työnantaja loukkaannu, jos kysymyksen esittää tässä valossa.


Rohkaisee
Jouni
Canberra

kvitten

Kiitokset vinkeistänne ja rohkaisuistanne. Onko siis niin, että kotiäidit ja -isät ovat Australiassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus? Sen mukaan mitä olen ymmärtänyt aiemmin lukemastani ja teiltä kuulemastani, vaikuttaa siltä ettei Aujärjestelmä tue keskituloisia perheitä joissa molemmat vanhemmat työskentelevät/opiskelevat..  :confuse


Merja

Lainaus käyttäjältä: kvitten - syyskuu 07, 2008, 20:30
Kiitokset vinkeistänne ja rohkaisuistanne. Onko siis niin, että kotiäidit ja -isät ovat Australiassa pikemminkin sääntö kuin poikkeus? Sen mukaan mitä olen ymmärtänyt aiemmin lukemastani ja teiltä kuulemastani, vaikuttaa siltä ettei Aujärjestelmä tue keskituloisia perheitä joissa molemmat vanhemmat työskentelevät/opiskelevat..  :confuse

Kyllähän ausseja tuetaan. Mikäli teillä on PR-viisumi tai kansalaisuus, saatte reilut alennukset päivähoitomaksuihin jos tulot ovat pienet. Työkaverini, joka on kahden lapsen yksinhuoltajaäiti, maksaa päivähoidostaan vain noin 15-20% hinnasta. Samoin täällä on myös asumistuki, joka on ilmeisen hyvä alhaisilla tuloilla. Nämä edut saa tosin vain pysyvästi täällä asuvat.

Kotiäitejä on paljon, moni menee töihin (part-time) kun lapset menevät kouluun. Meidän kohdallamme (kaksi keskituloista työssäkäyvää ja 3 lasta) nettotulotaso nousi selvästi täällä Suomeen verrattuna ja koska kaikki lapsemme ovat koulussa, emme maksa hirmuisia päiväkotimaksuja. Ja toisin kuin Suomessa, yhdenkin palkalla pärjäisi (ilman mitään tukia) jos eläisi vaatimattomasti.