Kysymys peruskoulusta

Aloittaja marinamak, elokuu 09, 2009, 06:28

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

marinamak

Hei,
tietääkö joku, missä iässä lapset aloittaa koulu AUS:ssa ja milloin kouluvuosi alkaa? ja ylipäänsä, miten muutajien lapset otetaan kouluun, iän mukaan vain, vai täytyykö käydä testeissä, tms? entäs kieli?.. meillä on 6-vuotias lähdössä mukaan.

RUU

Kouluasioista on ollut paljon puhetta täällä. Hakulaatikko johtaa jäljille, hakusanalla 'koulu' löydät luettavaa hetkeksi...

Kouluasiat ovat osavaltiokohtaisia, ts. käytössä on kahdeksan eri järjestelmää. Kaikissa kouluvuosi alkaa uutena vuotena, tammikuun lopussa - helmikuun alussa, ja loppuu vähän enenn joulua (ihan kuin Suomessakin: kesästä kesään). Yleisesti ottaen lapset alkoittavat varsinaisen koulun noin 6-vuotiaana mutta monessa osavaltiossa on sitä edeltäviä pakollisia tai vapaaehtoisia Prep / Pre-school / whatever-luokkia.
Kun olette keksineet, mihin osavaltioon olette matkalla, saatte myös täsmäohjeita.  :peukkuy

Yleinen käytäntö tuntuu olevan lasten sijoittaminen ikäryhmänsä mukaisesti. Tämä saattaa aiheuttaa luokkanumeroinnissa "hyppimistä", samoin opetuksen sisältö saattaa olla erilainen kuin mitä Suomessa olisi tullut vastaan siellä jatkaessa.
En ole kuullut etta lapsia olisi testattu mutta voin kuvitella etta ainakin tiukemmat yksityiskoulut voivat haluta jotain sellaista, vähintään pikkuisen haastatella lasta. Mutta positiivista on, jos voitte mennä lapsen kanssa tutustumaan kouluun niin tulevat tutuiksi molemmin puolin ennen koulun valintaa.

Huomaa, että (ainakin QLD:ssa) koulun voi valita vapaasti, sen ei tarvitse olla se lähin niin kuin Suomessa yleensä ehdotellaan. Voit viedä kullanmurun vaikka toiselle puolelle kaupunkia kouluun, jos niin haluat. Joka koululla on ns Catchment Area eli oma koulupiirinsä, joilla asuvilla on etuoikeus mutta muut lapset asuvat ympäriinsä. Tämä tulee erityisen hyvin esille myöhemmin, High School -iässä. Meilläkin junassa on aina paljon nuoria, jotka matkustavat tunninkin ja vaikka kuinka monen koulun ohi päästäkseen siihen omaansa.
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

Silppu

Koulun aloittamisen ikä johtuu siitä milloin on syntynyt. QLD:ssa rajana on 1.7. eli jos täyttää 1.7. jälkeen 5 vuotta niin aloittaa koulun (prep) tammikuussa seuraavana vuonna 5 ja puoli vuotiaana. Jos taas lapsi täyttää 5 ennen 1.7. niin koulu alkaa 4 ja puoli vuotiaana tammikuussa. Sitten on lisäksi mahdollista aloittaa koulu 'pre-prepissä' vuotta normaalia aikaisemmin. Mutta leikkimistä ja päivähoidon korviketta se prep tms. lähinnä on. Kielen lapset oppii kyllä kolmessa kuukaudessa tai jotain, joten 'no worries'.

Koulujen taso vaihtelee julkisissa kouluissa suuresti. Kannattaa tehdä kierros ennen koulun valintaa, ja kysellä paikallisilta valveutuneilta vanhemmilta. Yksityiset eli 'independent' koulut kannattaa tsekata myös. Katoliset koulut usein halvimmasta päästä ja silti opetuksen laatu hyvää.

Tiedän monia, jotka ovat valinneet oman asuinpaikan sen mukaan että pääsevät hyvän julkisen koulun alueelle.

Valistaa Silppu
(ja jonka esikoinen aloittaa koulun tammikuussa).

Merja

Tarkentaisin vielä että Prep-luokalle tulee suurin osa lapsista vaikka se ei ole pakollinen. Ja yksi tärkeä asia, mikä prepissä opitaan (sen lisäksi että opitaan olemaan kauniisti ryhmätilanteissa), on kirjaimet. Ekaluokalla siirrytään suoraan lukemiseen ja oletetaan että lapsi tunnistaa kirjaimet.

Täytyy sanoa kun olen kaksi lasta laittanut kouluun Suomessa ja yhden täällä, niin rankasti ihmettelen Suomen tyyliä laittaa lapset kouluun vasta 7-vuotiaana. En ymmärrä sanaa koulukypsyys, sitä ryhmässä oloahan ja paikoillaan istumista harjoitellaan siellä koulussa. Meidän nuorimmainen oli 4-vuotias aloittaessaan prepin ja sen vähän mitä näin niistä luokkatilanteista, oli ihanan positiivista, kun opettaj puhui, lapset olivat pääsääntöisesti hiljaa ja viittasivat kun halusivat puhua. Joten jos keskiverto 4-vuotias hallitsee tällaisen, olisiko Suomessakin aika miettiä asiaa uudelleen?

"Lapsuus lyhenee" on toinen fraasi jota Suomessa käytetään aiheesta puhuttaessa. Miten niin lyhenee? Eivätkö ne ole enää lapsia kun menevät kouluun? Onko se laitosmainen päivähoito jotenkin parempaa lapselle?

Minulla on paljonkin sanomista etenkin Queenslandin koulujen tasoon (joka on häpeä koko osavaltiolle), mutta on täällä todella paljon hyvääkin ja olenkin hyvin kahden vaiheilla kumpaa koulusysteemiä suosittelisin. Jos vanhemmat kykenevät tarjoamaan lapselle kattavan yleissivistyksen (mutta miten saat murrosikäisen lukemaan Ranskan vallankumouksesta vapaaehtoisesti), on täällä tarjota enemmän eväitä elämään.

Ihan vaan tällainen retorinen monologi putkahti tyhjästä kun aivot ovat vielä työvaihteella vaikka on vapaapäivä...

ausseihin!

Kouluasia on nyt kovasti mielessä, ihan vain tarve hahmottaa tarkemmin, miten koulu ylipäänsä täällä Australiassa toimii. Prep, lieneekö se sama kuin täällä New south Walesissa Kindergarten vai onko se lähempänä preschoolia? Kindi on pakollinen, preschool ei, eikä kaikille halukkaille välttämättä ole edes paikkaa sellaiseen. Näin tuntuisi ainakin olevan täällä Newcastlessa.

Samaa mieltä olen Merjan kanssa, että koulukypsyys ja lapsuuden menetys ovat kyllä tosi hassuja fraaseja. Meidän esikoinen aloitti koulussa Kindergartenissa (se on siis kaikille pakollinen so. koulu alkaa siitä luokasta) kuukausi ennen kuin täytti kuusi. Tyttö ja fiksu sellainen, olisi voinut aloittaa samaan aikaan kuin suurin osa eli about viisi vuotiaana, mutta halusimme että hän oppii ensin kieltä kevyemmässä ohjelmassa preschoolissa. Ja mielestämme päätös oli hyvä, joskin likka olisi varmasti pärjännyt loistavasti myös koulussa. Mutta hyvä preschool oli pehmeämpi ehkä. Nyt meidän toinen, villikko poika aloitti kindergartenissa koulun juuri viisi täytettyään. Sitä ennen hän oli lähes kaksi vuotta preschoolissa. Toki pitkät päivät (kuusi tuntia) ja koulutyön vaativuus (paikoillaan olo, kuunteleminen jne) poikaa kovasti väsyttävät ja tuleva koululoma on tarpeen, mutta koulu on tehnyt pojalle paljon hyvää. Tätä nykyään hän jopa istuu alas pöydän ääreen ja piirtelee taikka värittelee ihan omasta aloitteestaan. Tätä ei ennen koulun aloitusta tapahtunut. Anyway tämä nyt vain lätinää. Olen kovin tyytyväinen lasten kouluun (on ihan julkinen koulu, Australian vanhin kauimmin yhtajaksoisesti toiminut koulu ja oikein hyvä sellainen, olemme onnekkaita).

Mistä haluaisin erityisesti tietää tarkemmin on vanhempien roolista koulussa. Se on selvästi isompi kuin Suomessa mutta ihan en ole vielä hahmottanut kuinka oleellinen se on. Meidän lasten koulussa vanhemmat pyörittävät esim. kantiinia ja koulu-unofrmuista vastaa myös vanhemmat. Onko P and C (Parent and Citizens Accociation) osa jokaista koulua vaiko onko se alueen vanhempien aktiivisuudesta riippuvainen? Keitä kuuluu school counciliin?
Vanhempien aktiivinen osallistuminen koulun toimintaan on mielestäni äärettömän hieno asia ja selvästi se on lapsille iso juttu myös, ainakin vielä alakoulussa.

Sitten kiinostaa, että miten opetusta säädetään. Siihen lienee ihan samalla tavalla lainsäädäntö kuin Suomessa? Mistä suuret tasoerot johtuvat? Onko Suomessa yhtä suuria eroja? Entä rahoitus? Julkista rahaa ei ilmeisesti ole riittävästi tarjolla, koska koulujen yksi tärkeimmistä tehtävistä opettamisen ohella on varainkeruu koululle. Ilmeisesti julkista rahaa annetaan myös yksityisille kouluille?

jounij

Vaikka Australian kouluasiat ovatkin itselleni vieraita, niin vastaan viimeiseen esittämääsi kysymykseesi. Luin hiljattain sanomalehdestä tilaston, jonka mukaan yksityiskoulut saivat prosentuaalisesti jopa hieman enemmän valtiontukea kuin julkiset koulut. Tilasto saattoi kenties olla vain ACT:tä (eli Canberraa) koskeva, mutta kyllä niille yksityiskouluille jaetaan tukea reilusti muuallakin Australiassa.


Tuumaa
Jouni
Canberra