Yleisön pyynnöstä: Jouni J Bengalurussa

Aloittaja jounij, toukokuu 06, 2007, 15:23

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Aikis

Joillakin se tuntuu olevan seikkailu verissä...No, niillä joilla ei ole, makoilevat kotipirtin uuninpankolla tai peräkammarin hetekalla paraikaakin.

eevis

hehheh... ihan villiksi mennyt Jounin elämä siellä Intian humussa! ;D no, elämä on tehty elämistä varten ja niin eespäin, pidä hauskaa Jone ja muista raportoida meille! ;) :XXXX
Dees - We will bloody bounce back!!!


jounij

Villiä elämää

Heh, tiedä sitten, onko se elämä mennyt tavallista "villimmäksi", mutta sen voin sanoa, etten ole joutanut uuninpankolla makoilemaan.

Eilen piipahdin taas Rajin kanssa etsiskelemässä Bengalurun villejä iltakerhoja (kuten jo mainitsinkin, niin yökerhojahan täältä on ihan turha etsiskellä). Löytyikin mukava paikka, jossa oli kaksi osastoa: toisella puolella tanssittiin nykymusiikin tahdissa ja toisella kuunneltiin sekä katseltiin rock-videoita. Tanssipuolelle pääsi peräti sisään ilman vuokrattua - tai muuten hankittua - tyttöystävää, muttei siellä sentään ihan miten vaan saanut valita omaa istumapaikkaansa: parittomien kuului istuskella tiukasti baarin vieressä. Olisiko siinä sitten oltu paremmin henkilökunnan valvonnan alaisina, ettei vain tule vahingossa parinhankinta mieleen.

Rock-puolella suurin osa videoista oli heviä. Kaikki videot näyttivät olevan suoraan tv:stä nauhoitettuja, eli teoston ja kopioston henkilöt sanoisivat DJ:lle vähintäänkin: "hyi, tuhma poika". Taas tuli bongattua suomalaistakin musaa: sekä Children of Bodom että Nightwish sulostuttivat iltaamme musiikillaan. Kyllähän minä tiesin, että kyseiset bändit ovat menestyneet maailmalla ihan mukavasti, mutta enpä silti olisi osannut kuulevani heidän musiikkiaan intialaisella rock-klubilla.


Taas yllättyi

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

Yksityisyydensuojassa eroja

Taas tähän väliin jokunen minua hiljattain hämmästyttänyt huomio:

Täkäläisessä kulttuurissa ei juuri tunnuta kunnioitettavan länsimaissa itsestään selvää yksityisyydensuojaa - edes kuolemantapauksissa. Sanomalehdissä on joka päivä murha- tai itsemurhajuttuja, joissa melko yksityiskohtaisesti kerrotaan vainajan kuolintapa ja vähintäänkin etunimi sekä asuinkaupunginosa. Varsinkin itsemurhatapauksissa tuntuu vielä olevan tapana ilmoittaa muitakin yksilöiviä tietoja, kuten vainajan isän tai puolison nimi, ammatti, työpaikka tai opinahjo, jos vainaja oli opiskelija tai koululainen. Aivan avoimesti esitetään myös arveluja itsemurhaan johtaneista syistä. Nyt ylioppilaskirjoitusten aikaan suosituin itsemurhan syy kuulostaisi uutisten mukaan olevan etukäteis(!)pelko huonoista koetuloksista. Tämä varmaan kertoo melko paljon Intian nykynuorisoon perheen taholta kohdistuvista paineista.

Toinen ohuesti yksityisyydensuojaan liittyvä havainto: täällä on hyvin yleistä - ainakin miestenhuoneissa :) - nähdä pisuaarilla asioimassa olevia hemmoja puhelin korvalla juttelemassa kovaan ääneen kukaties kenelle. Taatusti kuuluu puhelimen toiseen päähän kaikki julkisessa vessassa kuuluvat äänet, mutta tämä ei tunnu näitä Connecting People -ajatuksen mannekiineja haittaavan.


Taas ihmeissään

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

Milka

Jouni,

Nykyisen tyonantajasi (minun entista)  mainoslausetta lainaten "Nokia - Conneting people" even in the toilets...

:XXXX

MH

vähän Ot:nä mutta puhelin yhtiöihin liittyen.


Motorolan, Ericsonin ja nokian työntekijä olivat yhteisellä seminaari matkalla ja poikkesivat hädän hetkellä vessaan. Ensin meni Ericsonin ja tarpeet tehtyään pesi minuutin käsiään ja kehui että täytyy olla huolellinen loppuun asti. Seuraavana Motorolan tyyppi toisti saman ja pesi käsiiän kolme minuuttia ja kehui että täytyy olla erittäin huollellinen ja hoitaa kaikki viimeisen päälle. Lopuksi Nokian tyyppi teki tarpeensa ja käveli sen jälkeen suoraan ulos ja ulkona muut ihmettelivät niin tyyppi tokas, kato meillä ei ole tapana kuseskella sormille.


Onko Intiassa vielä Wc.n eteisessä paperin jakajat, paikallisethan ei paperia käytä vaan niillä on se hana siellä pytyn vasemmalla puolella :pepsodent

jounij

Pyyhkeiden jakajat

Heh, hyvä juttu MH! Enpä ole nähnyt ihan pyttypuolella paperinjakajia, mutta joissakin paikoissa käsienpesuhuoneen puolella kuitenkin. Niihin papruihin kuitenkin lienee syytä pyyhkiä vain kätensä ne pestyään.


Luulee

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

MH

Delhin lentokentällä minäkin paperin jakajan tapasin, siinä wc:n eteisessä ja kopeissa paperia ei ollut ollenkaan. Sheratonissa niitä ei näkynyt siellä oli normi telineet :D

jounij

Hydrofobia

Täällä Bengaloorussa (jälleen yksi uusi joidenkin käyttämä kaupungin nimen kirjoitustapa) näkee kaduilla lehmien lisäksi paljon kulkukoiria. Eilisen lehdessä arveltiin kaupungin kulkukoirien määräksi noin 57000. Olen usein kävellessäni joutunut väistämään jalkakäytävillä nukkuvia koiria, mutta en ole niitä pelännyt saati edes pohtinut niiden olemassaoloa sen kummemmin. Nyt ajattelin kuitenkin alkaa olla niiden suhteen enemmän varuillani. Samaisessa lehtiartikkelissa nimittäin kerrottiin monien näistä koirista olevan vesikauhuisia. Juuri oli yksi nelivuotias lapsi kuollut sairaalassa vesikauhuisen piskin puremaan. Artikkelissa esitettiin myös, että keskimäärin Bangaloressa kuolee vesikauhuisten koirien puremiin kolmisenkymmentä ihmistä vuodessa. Hurtat ovat kuulema vaarallisia varsinkin öiseen aikaan, kun ne heräävät ja alkavat suojella territoriotaan. Pitääpä varoa, ettei joudu koiran kanssa vastakkain iltakerhosta kotiin tullessaan.


Normaalisti koirien ystävä

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

Seuratoimintaa

Vanhana järjestömiehenä toimin tässä taannoin omalta osaltani katalysaattorina: sain heräteltyä Bangaloreen pidemmäksi ajaksi tulleiden suomalaisten keskuudessa puhetta, että kannattaisi perustaa oma seura, joka kokoontuisi silloin tällöin harrastamaan perisuomalaisia hyveitä. Siinäpä läsnäolijoiden keskuudessa sitten syntyikin idea saunaseuran perustamisesta. Bangaloren suomalaisten saunaseuran syntysanat tuli siis lausuttua loistokkaan Leela-hotellin sunnuntaibrunssilla 19.5.2007.

Nyt lauantai-iltapäivällä 9.6.2007 kokoonnuttiin erään suomalaisen perheen tupaantuliaisiin. Siitä siirryttiin illaksi asuinalueen kerhotaloon saunomaan ja uimaan. Saunaseuran toimintaa ja sääntöjä pohdittiin alustavasti hienon kerhotalon melkein suomalaisen saunan lauteilla. Saunan lämpökin saatiin kärsivällisyydellä nostettua noin 60 asteeseen. Illan päätteeksi syödyn päivällisen yhteydessä myös allekirjoitettiin läsnäolijoiden kesken Bangaloren suomalaisten saunaseuran perustamiskirja. Eiköhän kohtapuoliin saada säännötkin laadittua ja toiminta alkamaan! Vaikka seuran yhtenä tarkoituksena onkin edistää suomalaista saunakulttuuria Bangaloressa, niin yhtälailla tärkeää on helpottaa uusien suomalaisten paikkakunnalle asettumista ja rakentaa keskinäistä tukiverkostoa. Ihan niin kuin vissiin kaikkien muidenkin maailmalla toimivien Suomi-seurojen tarkoituksena on! Bangaloren suomalaisväestön odotetaan kasvavan huimaa vauhtia lähitulevaisuudessa: vuoden 2007 lopussa täällä arvellaan asuvan vähintään vuoden mittaisella komennuksella ainakin 70 suomalaista. Nyt meitä ei taida olla kolmeakymmentäkään.

Heh, nyt olen ollut osallisena jo kahden Suomi-seuran perustamisessa. Toinenhan on tietysti Canberra Finnish Society Incorporated: CFS perustettiin maaliskuussa 1998, kun alkoi käydä ilmiselväksi, että noin 25 vuotta toiminut edeltäjänsä Finnish-Australian Club of Canberra Incorporated klubi-rakennuksineen oli menossa kovaa kyytiä vararikkoon. Tuo Canberran "uusi seura" ei kuitenkaan aloittanut toimintaansa ennen kuin kesä- tai heinäkuussa 1998 "Klubin" todellakin mentyä konkurssiin toukokuussa. Canberrassa on luvassa seuratoimintaa vielä moniksi vuosiksi, ja toivon pitkää ikää myös Bangaloren suomalaisten saunaseuralle, vaikka oma oleskeluni täällä ei kovin kauaa tulekaan kestämään.


Historioi

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

Intialaista lääkintää

Eilen minulla oli vaivana lihassärkyä, jollaista minulla on ollut ennenkin ja johon entuudestaan tiedän ibuprofeiini-pitoisen särkylääkkeen auttavan. Olen joskus aiemmin huomannut tässä hotellin lähellä sellaisen pienen kioskin, jonka nimikyltissä lukee Lakshmi Medical. Arvasin kyseessä olevan paikallisen version apteekista. Työpäivän jälkeen vein kimpsut ja kampsut hotellille ja kipaisin tälle lääkekioskille hakemaan särynpoistajaa. Pyydettyäni ibuprofeiinia myyjähemmo kaiveli jostakin laatikon pohjalta ison läjän lääkelevyjä. Osa pillereistä oli näemmä myyty irtotavarana, sillä levyistä oli leikattu saksilla irti eri kokoisia palasia. Kioskin pitäjä kysyi minultakin, montako pilleriä haluan, mihin vastasin ottavani koko 10 pillerin levyn. En meinannut uskoa korviani, kun kuulin levylle hinnan: 5 rupiaa (eli n. 75 ossisenttiä). Ossilassa sama määrä vastaavaa tavaraa eli Nurofenia olisi maksanut muistaakseni noin kymmenen kertaa enemmän.

Kotona tutkiskelin lääkepakkausta hieman tarkemmin. Pakkaus oli ehjä, tuoteselostettakin näytti olevan ja luotettavalta vaikuttava lääketehtaan nimi oli selvästi näkyvillä. Voimassaoloaikaakin oli peräti parin vuoden päähän, eli uskaltauduinpa ottamaan illan mittaan pari pilleriä. Paketin teksti, jonka mukaan lääkettä ei olisi saanut myydä ilman lääkärin antamaa reseptiä, pisti hieman hymyilyttämään. Kioskiapteekkari oli suhtautunut tähän kieltoon varsin intialaisesti, eli kauppaa ei suinkaan jätetty tekemättä noin mitättömän syyn takia. Tokkopa tuota säännöstä oli edes tarkoitettu koskemaan Intiassa kyseistä lääkettä tarvitsevia asiakkaita. Ja lähtihän se särky lähti niillä parilla pillerillä niin kuin pitikin.

Muutenkin täkäläiset lääkkeet tuntuvat olevan todella tehokkaita. Jokunen viikko sitten minulla oli maha kipeänä ja päälle nousi kuumettakin. Jouduin olemaan töistäkin pois yhden päivän, jonka kulutin enimmäkseen nukkumalla. Mitä nyt kolleegat herättelivät tuon tuostakin soittelemalla kysyäkseen neuvoja erinäisiin ongelmiin. Yhden tällaisen puhelun aikana muistin puhelimessa olleen kolleegani myös poteneen vastaavia oireita edellisellä viikolla ja saaneen vaivaan lääkettä työpaikan resurssikeskuksesta (ja aivan taatusti ilman lääkärin reseptiä sieltäkin). Kolleegani oli kehunut lääkkeen tehonneen hetkessä, ja niinpä pyysin häntä tuomaan moista ihmelääkettä minunkin kokeiltavakseni töistä tullessaan. Hän teki työtä käskettyä: sain häneltä illalla yhden nimettömään kuplapakkaukseen pakatun pillerin. Sen otettuani tauti lähti yhtä nopeasti kuin kupan huhutaan lähteneen Töölöstä. Seuraavana päivänä olin takaisin työpaikalla täysissä ruumiin ja sielun voimissa.

Muistutus itselle: osta kotiin tuliaisiksi jokunen paketti paikallisia lääkkeitä (ja toivo, etteivät ne herätä Australian - eivätkä varsinkaan Singaporen - rajaviranomaisten huomiota kotimatkalla).


Paikallista lääketiedettä ihaillen

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

(Ei enää) uusi nimimerkki

Lainaus käyttäjältä: Aikis - toukokuu 27, 2007, 15:14
Indian Jone - mahtava!

Otsikoin vanhoja viestejäni näin jälkikäteen tehdäkseni tulevaisuuden selaukset - ainakin omalta osaltani - helpommiksi. Samalla huomasin, että olin yrittänyt vastata yllä lainaamaani Aikiksen kommenttiin, mutta jostain syystä vastaukseni ei päätynyt perille.

Aloin allekirjoittaa näitä viestejäni Indian Jonena samaan aikaan, kun Dunderin vakikirjoittajien joukossa näytti olevan menossa nimimerkkien uudistuspuuska: jokseenkin pinttyneistä tavoistani poiketen päätin kerrankin seurata muodin tuulahduksia! Tämä "uusi" lempparini ei kuitenkaan ole oma älynväläykseni: kunnian keksinnöstä ansaitsee brissyläinen ystäväni Mika. Kun sain Suomesta toiselta ystävältäni Goestalta viestin, jossa myös hän kutsui minua Indian Joneksi, päätin alkaa käyttää tätä minulle kahdelta eri taholta annettua uutta nimitystä Intian tarinoideni allekirjoituksena. Vähän niinkuin Aikaihminen muuttui aikoinaan Aikikseksi jne...


Muotioikkuun(ko?) sortumisen tunnustaa

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

eevis

Lainaus käyttäjältä: jounij - kesäkuu 12, 2007, 23:17
... sain häneltä illalla yhden nimettömään kuplapakkaukseen pakatun pillerin. Sen otettuani tauti lähti yhtä nopeasti kuin kupan huhutaan lähteneen Töölöstä. Seuraavana päivänä olin takaisin työpaikalla täysissä ruumiin ja sielun voimissa.

Jouni rakas... kiva että ihmepilleri tehosi, mutta älä pliis kerro mun kuullen enää mitään vastaavia tapauksia... ...nimettömiä pillereitä se vaan siellä nappailee... järkyttävää... :( ;D :D
Dees - We will bloody bounce back!!!


jounij

Nimetön pilleri

Lainaus käyttäjältä: eevis - kesäkuu 13, 2007, 23:44
...nimettömiä pillereitä se vaan siellä nappailee... järkyttävää...

Noh, saattoihan siinä kuplan toisella puolella joku nimi olla, mutta ei anneta faktojen käydä haittaamaan hyvää stooria. Sitäpaitsi kun en ole apteekkialan ammattilainen, niin ei se nimi olisi minulle kuitenkaan mitään sanonut, joten en siihen sitten mitään huomiota kiinnittänytkään. Kauniin värinen se pilleri oli joka tapauksessa - niin kuin ovat nämä ibuprofeiinitkin! Helpottaako yhtään, Eevis?


Tiedustelee
Jouni
Canberra

jounij

Ruokailun hinnoista

Tämän asuinhotellini ravintolan hinnat ovat hyvinkin kaksin- tai ehkä jopa kolminkertaisia paikkakunnan yleiseen hintatasoon verrattuna. Niinpä täällä ei yleensä tule syötyä muita aterioita kuin huoneen hintaan kuuluva aamiainen ja joitakin maistiaisia joka päivä huoneeseen tuotavasta hedelmäkorista. Noin puolentoista kilometrin päässä hotellista on parikin asiallista intialaista ruokaa tarjoilevaa ravintolaa. Jommassa kummassa niistä käymme usein päivällisellä ja toisinaan lounasaikaankin, jos ei satu Nokian rakennuksessa olevan cafeterian useimmiten korkeintaan keskinkertaiset makuelämykset innostamaan.

Toisaalta toimistorakennuksessa syöminen on helppoa, eikä siellä ruokailu myöskään pääse rasittamaan kukkaroa: mahansa saa täyteen 35 rupialla (AU$1.05), jolla saa ison thali-lautasellisen riisiä ja erilaisia vihannesruokia leipineen. Kana- ja munakarreista joutuu maksamaan parisen kymmentä rupiaa enemmän. Muutaman kerran olen syönyt hyvinkin kelvollisen pienen vihannespizzan, josta leipuri pyytää 30 rupiaa. Pari samosaa irtoaa 15 rupialla.

Kyyti kolmipyöräisellä moporiksalla toimiston edestä lähiravintoloiden luokse maksaisi virallisesti taksamittarin mukaan vain 12 rupiaa (AU$0.40), mutta yksikään kuski ei suostu lähtemään matkaan virallisella taksalla. 20 rupiaakaan ei meinaa kelvata kuin kovan tinkaamisen jälkeen, jos sittenkään. Näissä ravintoloissa saa sitten noin 50 rupialla perinteisen eteläintialaisen vihannesruoka-aterian, jota kutsutaan ruokalistalla ja kansan suussa nimellä "meals". Tällaiseen ateriaan kuuluu rajoittamaton määrä pöytään tarjoiltavaa riisiä ja neljää erilaista vihanneskarria, muutamia erilaisia lisäkastikkeita, pieni kulho jugurtia ja toinen samanlainen paikallista viiliä, joka muuten maistuu erittain paljon suomalaiselle kotiviilille. Useimmissa paikoissa ateriaan saa myös yhden rapean pappadam-leivän ja pienen banaanin. Joskus ostamme mealsia täydentämään jonkun liharuoka-annoksen, joiden hinnat alkavat 80 rupiasta ylöspäin ja josta riittää syötävää hyvinkin kahdelle.

Tänään ei huvittanut lähteä television Australia-kanavalta katsomani oikealle joukkueelle eli QLD:lle voitokkaan State of Origin (oikean eli rugby league!) -footymatsin jälkeen vaeltamaan mihinkään ravintolaan. Mutta matsin aikana nauttimani huonepalvelusta tilaamani Fostersit saivat aikaan pientä nälkää, jota Rajin ehdotuksesta päätimme torjua tilaamalla tutusta lähiravintolasta kotiinkuljetetun aterian. Rajilla oli ravintolan ruokalista kätevästi käsillä, ja siitä valkkailimme taas aiemmin tuntemattomia aterioita. Aika pian puhelinsoiton jälkeen saimmekin tilauksemme hotellihuoneidemme oville saakka kuljetettuna. Maksettuani laskun oli aika tutkiskella saamani ruokasäkin sisältöä. Tämä meinasi hieman naurattaa: kanakarri oli pakattu tuttuun tapaan tukevaan suljettavaan muovirasiaan, mutta kaikki loput eväät oli pakattu kumirenksulla suljettuihin muovipusseihin. Pelkästään riisipakkauksen sisällöllä olisi ruokkinut neljä isoa miestä. Lisäksi mukana tuli pieni pussillinen salaattia, joka täällä kostuu tuorekurkun ja punasipulin viipaleista, sekä isohko pussillinen sambar-lientä, jossa on seassa tomaattia ja jotain muita vihanneksia. Hintaa koko tälle tilaukselle kertyi 102 rupiaa - ja sopivasti tippiä päälle - eli vain reilut neljä doltsukkaa. Näillä hinnoilla minulle ei tulisi mieleenikään alkaa itse laittaa ruokaa!


Edullisesti nautiskelee

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

eevis

Kiitos Jouni, jo helpotti, jos se pilleri oli kerran kauniin värinen, niin ei sitten mitään hätää... ;D Ja kateeksi käy ruuan hinta, vastaavat kun hakisi tuosta vierestä intialaisesta, niin... no maassa maan tavalla.
Dees - We will bloody bounce back!!!


Andreasyan

Pillerista viela :pepsodent

Oli siis kauniin varinen...oliko siihen tablettiin viela "hymio" painettuna? Ja toita tuli painettua 48 tuntia putkeen ilman pienintakaan vasymysta???

No, hienoa etta tauti parani ja curryt pysyy taas sisalla.

Kotiin palattuasi haluat ehka kuitenkin kayda jattamassa "pienen naytteen" paikallisella laakari-asemalla...ja kolesteroli arvot? Eli, saako sielta "terveellista" ruokaa?Siis muutakin kuin kurkkua ja punasipulia? Onko "super-marketteja", vai toreiltako ruokatarpeet paaosin ostetaan?

Itse en ehka olisi uskaltanut kokeilla ihmelaaketta, mutta hattua nostan (uhka)rohkealle ja paattavaiselle toipumisyritykselle..hyvinpa naytti kuitenkin paatyvan.Niinhan se on, etta Suomalainen Mies ei turhista valita tai kipeena jouda olemaan ;)

Mitas Seuraavaksi?


Uutta Raporttia odotellen: AA



eevis

Lainaus käyttäjältä: Andreasyan - kesäkuu 14, 2007, 18:10
oliko siihen tablettiin viela "hymio" painettuna?

;D

Ja tänään mulla oli asiakkaina kaksi intialaista heppua, no pakkohan niiltä oli kysyä, että ootteko Bangaloresta, ja olivathan he. Nokia Siemens Networks nääs... :) Innostuivat kovasti kun kerroin että tunnen kaksi suomalaista, jotka ovat siellä työkomennuksella, ja kauhistelivat sitä toisen 2 vuoden komennusta Bangaloreen... :D
Vähän ajan päästä oli yhdellä toisella asiakkaana intialaismies, ja kuulin sieltä sitten vähän matkan päästä, miten selvittelivät siinä sitten närästyslääkkeitä... ja mieshän tietty sopivan merkin löydettyään totesi, että ottaisi muutaman tabletin sitä... mihin farmaseutti sitten että tota ei me myydä niitä yksittäin... virnistelin siinä sitten itsekseni :) tällaisia kulttuurishokkeja täälläpäin :)
Dees - We will bloody bounce back!!!


Kaitlin

Lainaus käyttäjältä: MH - kesäkuu 09, 2007, 00:44

Motorolan, Ericsonin ja nokian työntekijä olivat yhteisellä seminaari matkalla ja poikkesivat hädän hetkellä vessaan. Ensin meni Ericsonin ja tarpeet tehtyään pesi minuutin käsiään ja kehui että täytyy olla huolellinen loppuun asti. Seuraavana Motorolan tyyppi toisti saman ja pesi käsiiän kolme minuuttia ja kehui että täytyy olla erittäin huollellinen ja hoitaa kaikki viimeisen päälle. Lopuksi Nokian tyyppi teki tarpeensa ja käveli sen jälkeen suoraan ulos ja ulkona muut ihmettelivät niin tyyppi tokas, kato meillä ei ole tapana kuseskella sormille.


Hahahaha... tää lähti heti jakoon töissä :DDD

K

jounij

Ruo'an terveellisyydestä

Lainaus käyttäjältä: Andreasyan - kesäkuu 14, 2007, 18:10
Kotiin palattuasi haluat ehka kuitenkin kayda jattamassa "pienen naytteen" paikallisella laakari-asemalla...ja kolesteroli arvot? Eli, saako sielta "terveellista" ruokaa?Siis muutakin kuin kurkkua ja punasipulia? Onko "super-marketteja", vai toreiltako ruokatarpeet paaosin ostetaan?

Kyllä varmaan kannattaakin tutkituttaa itsensä kaiken maailman tautien varalta komennuksen päätyttyä. Turha sitä on sitten esim. vuoden kuluttua alkaa kinata vakuutusyhtiön kanssa, kuka maksaa jonkun eksoottisen taudin hoidon, jos sellainen puhkeaa myöhemmässä vaiheessa.

Vihreitä salaatteja täällä ei ole näkynyt muualla kuin kansainvälisten hotellien buffeteissa, jollaisia on tähän mennessä tullut syötyä kolmeen otteeseen. Paikallisella suomalaisväestöllä kuulostaa olevan tapana kokoontua Leela Palacen sunnuntailounaalla noin kerran kuukaudessa, joten täytyy aina käydä täydentämässä salaattien tarvetta näissä kokoontumisissa. Nyt pohjoisen kesän aikaan tosin Bangaloren suomalaisväestössä on jatkuvaa vajausta jengin kulkiessa Suomessa lomailemassa. Saa nähdä, montako yhteislounasta tässä tulee koettua seuraavien parin kuukauden aikana.

Nämä buffetit ovat valitettavasti paikalliseen hintatasoon nähden huomattavan kalliita. Esim. juuri tämä Leelan lounas maksaa 2000 rupiaa eli noin AU$67. Hintaan tosin sisältyy kaikki juomat (paitsi vesi!!!). Näin ollen lounaalla tulee yleensä nautiskeltua paljon muita juomia kuin vettä, mikä saattaa ehkä jopa kumota salaatista saadut "terveyspisteet"... Suo siellä vetelä täällä!

Mutta salaattien puutteesta huolimatta lieneekö tämä intialainen ruoka sitten jotenkin epäterveellisempää kuin muunlainen ruokavalio? Mahtaneeko siitä olla tutkimuksia olemassa?


Miettii

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

Leffoista

Kuten varmaan useimmat tietävät, Bollywoodiksi ristitty Intian elokuvateollisuus on paikallisille kova juttu. Eilen sain ilmiöstä etäältä omaakin havaintoa: Olimme kamujen kanssa syömässä erään ravintolan kattoterassilla, kun huomasimme kadulta tavallista enemmän meteliä. Kurkistimme katon reunan yli ja huomasimme monituhatpäisen joukon jonottajia vastapäätä olevaan leffateatteriin. Ihmismeren oli saanut liikkeelle juuri eilen julkaistu megatähti "The Boss" Rajnikantin uutuusfilmi Sivaji, joka kertoo nykypäivän Robin Hood -tarinan USA:sta takaisin Intiaan palavasta ohjelmistoinsinööristä. Kaikki kadulla jonottaneet ihmiset eivät millään voineet mahtua näytäntöön, mutta se ei tuntunut näitä päänäyttelijän suuria faneja haittaavan. Pääasia oli, että on edes lähellä, kun idolin uusi elokuva avataan.

Raporttien mukaan teattereiden edessä uhrattiin kurpitsoita ja kookospähkinöitä leffan menestyksen hyväksi. Samaten 200 tuhatta rupiaa maksaneissa leffan mainosjulisteissa näkyvän Rajnikantin kuvan päälle valeltiin satoja litroja maitoja, millä fanit halusivat osoittaa leffasankarin asemaa suorastaan jumalolentona.

Lippujen jonotus oli innokkaimpien osalta alkanut aamuviideltä. Liput virallisesti hankittuna olivat maksaneet 100 rupiaa (AU$3.30), mutta mustasta pörssistä lippunsa hankkineet olivat kuulema maksaneet jopa 15-kertaisen hinnan. Tämä sinänsä on hieman surkuhupaisaa, sillä sanomalehtikuvauksen mukaan Sivaji-elokuvan sanoma on korruption ja mustan pörssin vastainen.

Päivän näytännöissä varsinainen leffasta nauttiminen mahtoi jäädä vähiin: raporttien mukaan elokuvateatterit olivat käytäviä myöten täynnä valkokankaalta näkyvälle idolilleen kirkuvia ihailijoita.

Itse en ole vielä käynyt intialaisessa leffateatterissa, mutta suunnitteilla on ollut käydä katsomassa vaikkapa Pirates of the Caribbean -sarjan kolmas osa. Kuulemani mukaan tosin edes englanninkielisten leffojen katsominen täkäläisessä teatterissa ei ole mikään erityisen nautinnollinen kokemus. Yleisö ei kuulema juuri keskity leffaan vaan pulisee ja soittelee puhelimilla ja käyttäytyy muutenkin kuin kotonaan. Leffasta oikeasti kiinnostuneelle saattaa olla parempi kokemus katsoa se myöhemmin kotona DVD:ltä.

Leffasankarit aiheuttavat täällä muutenkin suuria tunteita. Alkuvuodesta oli joku menneiden vuosien suuri tähti kokenut vanhuuttaan luonnollisen kuoleman Bangaloressa. Tämän seurauksena koko kaupungin keskusta oli suorastaan kapinan näyttämönä. Mellakoinnin osapuolina olivat riehuneet tähden lukuisat fanit protestoiden idolinsa kuolemaa vastaan ja riehujia rauhoittamaan lähetetyt suuret poliisivoimat. Tämä tilanne ei kuitenkaan ollut tullut viranomaisille yllätyksenä, sillä he olivat osanneet varautua tilanteeseen jo etukäteen hankkimalla polisijoukoille vahvistuksia muista kaupungeista. Esimerkiksi monet - elleivät peräti useimmat – Nokian Bangaloren konttorien suomalaiset työntekijät olivat jääneet tuona päivänä viisaasti tekemään etätöitä kodeistaan käsin kuultuaan ennakkovaroituksia odotettavissa olevasta hulinoinnista.


Kertoo

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

Ostoksista

Ai niin, unohdinpa vastata tuohon Annen toiseen kyssäriin! Kyllä täällä on torien ja kioskien kokoisten pikkukauppojen lisäksi supermarkettejakin. Kaikki näkemäni sellaiset tosin ovat olleet melko pieniä, eikä tavaravalikoima näin ollen ole ollut kovin hulppea. Mutta epäilemättä niidenkin kauppojen myymillä ruokatarvikkeilla pysyisi hengissä ihan hyvin! Toisaalta asiahan ei minua liikuta, sillä en aio täällä kokata: Lähin ruoanlaittoa muistuttava homma itselleni on toistaiseksi ollut aamupalaravintolassa Vegemiten levittäminen tarjoilijan valmiiksi paahtaman leivän päälle. Sain nimittäin kamuilta Canberassa läksiäisissäni Intiaan viemisiksi purkillisen Vegemiteä siltä varalta, että koti-ikävä yllättää. En osaa siitä koti-ikävästä mennä sanomaan, sillä en tiedä sellaista koskaan poteneeni, mutta Vegemite-leivät ovat maistuneet muutamana aamuna oikein hyviltä munakkaan kera. Minulle sopii jatkossakin pitää ruoanlaittoon osallistuminen tällä tasolla - ainakin kunnes paluu koti-Canberraan koittaa.

Bangaloressa pitempään (eli yli puoli vuotta) oleskelevilla nokialaisilla on käytössään auto kuljettajineen 12 tuntia päivässä firman piikkiin ja tarvittaessa pitempäänkin lisähinnalla omaan laskuun. Useimmat - elleivät peräti kaikki - näistä autokuskeista myös osallistuvat mielellään aikansa kuluksi talouden yleishyödyllisten asioiden hoitamiseen. Eräs hiljattain maahansaapunut suomalainen ojensi kuljettajalleen 5000 rupiaa ja lähetti kuskin kaljan hakuun ohjeella "osta viisi koria kaljaa [juuri hankitun] jääkaapin täytteeksi". Kuski oli kummallistellut moista komentoa jopa siinä määrin, että oli vielä putelikaupasta käsin soittanut takaisin isännälle vahvistaakseen, että tehtävä oli ymmärretty oikein:
- Viisi pulloahan sitä olutta piti ostaa?
- Ei kun viisi koria.
- Mutta siinä yhdessä korissahan on 24 pulloa. Eikö yksi kori riittäisi?
- Ei kun viisi koria.
- Niin mutta se tulee kauhean kalliiksi.
- Kyllä sen 5000 rupiaa pitäisi riittää. Osta nyt vain ne 5 koria.

Kuljettajan hämmästelyn ymmärtää varmaan paremmin, kun lisään, että tuo 5000 rupiaa vastaa suurinpiirtein autonkuljettajien peruskuukausipalkkaa.


Yhden lajin kulttuuriero tämäkin, naureskelee

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

Avioliittojen järjestäminen

Avioparin hankinta ei näytä olevan aivan helppoa täällä vanhempien järjestämien avioliittojen luvatussa maassakaan, jos se on sitä muuallakaan. Varsinkin sunnuntaisin sanomalehdissä on sivutolkulla ilmoituksia, joissa yleensä vanhemmat etsivät jälkikasvulleen puolisoa. Tämänkin päivän lehdessä näitä ilmoituksia näkyi olevan neljä ja puoli sivullista. Potentiaalisen ilmoituksiin vastaajan on ainakin suht' helppoa suunnistaa tämän ilmoitusviidakon läpi, sillä ilmoitukset on jaoteltu ensinnäkin sen mukaan, etsitäänkö vaimoa vaiko aviomiestä. Tämän pääkategorian alta löytyy sitten ilmoitukset jaoteltuna kastin, uskonnon, paikkakunnan, äidinkielen tai ammatin mukaan, eli mitä ominaisuutta kukakin ilmoituksen laittaja (ja lukija) eniten arvostaa etsimässään puolisossa. Näkyipä olevan omat alakategoriat myös ulkomailla asuville tai ulkomaille muuttamaan haluaville ja jopa HIV-positiivisille.

Oli tässä kerran puhetta erään lähiaikoina naimisiin menossa olevan intialaisen kaverini kanssa siitä, miten nämä sopimusavioliitot käytännössä järjestyvät. Olin itse kuvitellut, että morsian ja sulhanen eivät useinkaan ole edes tavanneet toisiaan ennen hääpäiväänsä. Kaverini kuitenkin totesi, ettei tämä ole tavallista ainakaan nykyaikana. Vaikka avioliitto olisikin huoltajien järjestämä, niin morsiusparilla on mahdollisuus tavata toisensa vähintään kerran. Näissä tapaamisissa käytyjen keskustelujen perusteella morsian- ja sulhasehdokas voivat myös esittää oman mielipiteensä, ovatko he suostuvaisia avioitumaan juuri tämän ehdokkaan kanssa.

Kaverini kertoi minulle odottavansa kovasti yhteiselämäänsä hänelle valitun morsiamen kanssa, jonka kanssa hän on tavannut muutaman kerran. Nähtävästi siinä on vastoin omia ennakko-odotuksiani jonkinlaista rakkauden esiastetta ilmassa, vaikka asian ymmärtäminen onkin ehkä useimmille länsimaalaisille vaikeaa.


Havainnoi

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

Kuivuus siellä, rutikuiva täällä

Ennen Bangaloreen saapumistani arvelin, että vuosien tauon jälkeen pääsisin vihdoinkin kokemaan Australiaa vähäisempää kuivuutta - varsinkin, kun Intiassa on jo "virallisesti" sadekausi alkanut. Onhan täällä viimeisten 3 - 4 viikon aikana koettu muutama kova ja paikallista tulvintaakin aiheuttanut sadekuuro, mutta enimmäkseen on ollut poutaista. Toisinaan taivaalla on maleksinut pahanenteiseltä (vaiko hyvän- ?) näyttäviä pilviä, mutta eivät ne ole oikein tuntuneet saavan sadetta aikaiseksi.

Kuten useita alueita Australiassa myös Canberraa on vaivannut vuosia kestänyt kova kuivuus. Vedenkäytön säännöstelyä on lisätty asteittain jatkuvasti viime vuosina. Kaupungin vesivarastoina toimivissa padoissa on tällä hetkellä vettä ehkä noin kolmasosa täydestä kapasiteetista. Vaikka tästäkin veden vähyydestä ollaan - ymmärrettävästi - huolissaan, niin veden ei pitäisi loppua ihan vuodessa tai parissakaan. Sen sijaan Bangaloressa ollaan huomattavasti tiukemmassa tilanteessa alkaneesta sadekaudesta huolimatta: viranomaiset laskeskelevat, että kaupungin vesivarastosta voidaan ottaa vielä noin 60 senttimetriä pintavettä. Pohjalle jäävä vesi ei ole käyttökelpoista.

Bangaloren nykyisellä kulutusvauhdilla, jota ei näissä oloissa taideta juuri voida säännöstellä, vesi riittää seuraaviksi kymmeneksi päiväksi. Itse arvelen vedensäännöstelyn ennen padon tyhjenemistä mahdottamaksi muun muassa siitä syystä, että suurin osa valistuksesta mahtaa mennä kuuroille korville. Tämä katastrofaalinen vesipula tuotiin julki tänä aamuna The Times of India -sanomalehden etusivulla. Artikkelissa kehotettiin, että bangalorelaisten on parasta alkaa suorastaan rukoilla vesisadetta. Pian artikkelin luettuani huomasin työmatkani varrella kastelulaitteiden pauhaavan täysillä ja vettä ajoväyläkivetykselle saakka lammikoksi valuttaen. Sama meininki näytti jatkuvan takaisin hotellille kävellessäni yhdeksää tuntia myöhemmin. Tosin veden paine oli päivän mittaan huomattavasti vähentynyt. Pitäisiköhän minunkin lähteä tuonne ulos synkänpuhuvien pilvien alle steppailemaan sadetanssi tai kaksi?


Harkitsee

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

Steppailinko tarpeeksi?

Eilen ja tänäänkin oli päällä koko päivän taivaan kattava pilviverho. Pilvet olivat jopa siinä määrin paksuja, että sekä aamun että illan työmatkakävelyt tuntuivat suorastaan viileiltä. En tosin voinut tarkistaa mistään virallista lämpötilaa, mutta eiköhän celciuksia kuitenkin ollut reippaat 20 näiden ulkoilutuokioideni aikana. Tänään sitten päätin, että jotain hyötyä noista pilvistä on puristettava: Lähdimme Rajin kanssa iltakerhoon, ja tulihan siinä jutustelun ohessa sen verran sateen puolesta jalalla rytmiä lattiaan naputeltua, että ulos tultuamme vettä satoi jo ihan mukavasti. Nähtäväksi sitten jää, lisääkö tämä melko kevyt sade kaupungin vesivarantoa minkään vertaa.

Itse asiassa en ilkeä kehua pelkästään omalla steppailullani saaneeni tätä sadetta aikaiseksi. Kokeilemamme kulmakuppilan tanssilattia oli minun nähdäkseni koko illan tyhjillään, koska sinne olisivat saaneet mennä tanssailemaan vain (eri sukupuolta olevat) pariskunnat, joita ei paikalla juuri ollut. Mutta illan lähestyessä valomerkkiä alkoivat villeimmät miespuoliset seurueet jytäämään keskenään pöytien välissä siinä määrin, että sade saatiin ilman muuta syntymään yhteisvoimin.

Veikkaan muuten, että Bangaloren vesipula on pikemminkin kaupungin suorastaan hallitsemattoman kasvun syytä kuin sateen puutteen aiheuttamaa. Infrastruktuurin rakentaminen ei vain yksinkertaisesti ole pysynyt väkiluvun kasvutahdin perässä. Saapa nähdä, kauanko Bangaloren kasvu pystyy jatkumaan nykyisellään! Nyt jo monet puhuvat, että kasvun vauhti alkaa taittua juuri olosuhteiden jälkeenjääneisyyden takia ja että joku toinen kaupunki - ehkä Hyderabad - ottaa kansainvälisen(kin) kasvun johtoaseman haltuunsa lähivuosina.


Hyvää juhannusta toivottaen

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

Kolopallo

Mainitsin toisaalla, että aikomuksenani on mennä tulevana viikonloppuna pelaamaan kolopalloa. Samassa keskustelussa MH vinoili leikkisästi:

Lainaaalkaako ikä painaa siinä määrin ettei osu enää liikkuvaan palloon kun golfista juttelet.

Voinen hyvin kommentoida asiaa tällä palstalla, koska asia liittyy hyvinkin paljon oleskeluuni täällä Intiassa.

Uskoisin vielä osuvani monenlaisissa eri peleissä liikkuvaankin palloon. Kokemusta ainakin on, mutten nykyään oikein löydä pelikavereita taitoja testatakseni. Squash-mailanikin on lojunut kaapissa käyttämättömänä jo noin kymmenisen vuotta. Golfista minulla ei ole kovin paljoa kokemusta, mutta olen kuitenkin harjoitellut tätäkin lajia noin kerran vuodessa jo useamman vuoden ajan. Ihan hauska harrastushan se tuntuu olevan, mutta lajissa joten kuten pärjätäkseen täytyisi ymmärtääkseni pelata useammin kuin kerran vuodessa - pari kertaa viikossa luultavasti jo alkaisi näkyä tuloksissakin.

Australiassahan golf ei ole enää mikään eliittilaji, jollainen maine pelillä tuntui olevan Suomessa ainakin vielä vajaat parikymmentä vuotta sitten. Australian lähes jokaisessa muutaman tuhannen asukkaan kylässä näyttää olevan ainakin amatööreille kelvollinen vähintään 9-reikäinen golf-kenttä, jolle pääsevät usein (vaiko aina?) pelaamaan vaikka ensikertalaisetkin. Toki Australiastakin löytyy useita maailman huippulaatua olevia golf-kenttiä, joille ei pääse pelaamaan ilman klubin jäsenyyttä, suhteita tai sievoista rahasummaa.

Noin 7 miljoonan asukkaan Bangaloressa golf-kenttiä ei tietojeni mukaan ole kovin monta. Toistaiseksi osaan paikallistaa kartalta kaksi. Viime viikonloppuna olin noin 130-vuotta vanhalla Bangalore Golf Clubilla lounastamassa kutsuttuna vieraana. Kutsumattomalla vieraalla sinne ei olisi ollutkaan asiaa, eikä klubin jäseneksi pääse kuulema nykyään edes rahallakaan. Parkkipaikalla olleesta Mersujen ja muiden ulkomailla valmistettujen Intiassa harvinaisempien autojen määrästä päätellen golf on ainakin tässä paikassa edelleenkin eliittilaji.

Klubilla lounasta odotellessamme isäntäpariskunta tiedusteli minulta, pelaanko golfia. Vastattuani, että joo, noin kerran vuodessa, he taisivat kokea velvollisuudekseen järjestää minulle tilaisuuden pelata kyseisessä paikassa. Ymmärsin tämän olevan sellaisen kunnianosoituksen, josta minulla ei ollut kokemattomanakaan golfaajana mahdollista kieltäytyä. Kutsun vastaanotettuani katselin kauhulla klubirakennuksen seinällä olevaa ratakarttaa: useilla radoilla pitää ylittää (toivottavasti kuivia) puroja, joilla kokemukseni mukaan on suorastaan magneettinen vetovoima mailastani liikkeelle lähteviä (olenhan optimisti!) palloja kohtaan.

Nyt golfiin enemmän tai vähemmän sopivat kengät hankittuani minun luultavasti pitää vielä visiteerata golf-palloja myyvässä tukkuliikkeessä.


Hieman jännittyneenä viikonloppua odottaen

"Indian Jone"


J.K. Milloin otetaan matsi - vaikkapa - kössiä, MH?


Jouni
Canberra

MH

Lainaus käyttäjältä: jounij - kesäkuu 28, 2007, 05:43



J.K. Milloin otetaan matsi - vaikkapa - kössiä, MH?




Enpä ole koskaan kyseistä lajia kokeillut mutta miksei sitä voisi joskus kokeilla kun päästää molemmat ossilaan. Brisbaneen asetun mutta Canberrassa on tuttuja sen verran että tulee siellä varmaan jonkun kerran käytyä aina silloin tällöin.

Kaikkea pitää kokeilla :pepsodent  paitsi omaa siskoa, veljeä ja kansantanhuja :pepsodent

jounij

Palkkaa turistimatkailusta?

Lentäisitkö Helsingistä edestakaisin vaikkapa Barcelonaan, jos sinulle maksettaisiin siitä hyvästä 1500 rupiaa (tämän päivän kurssin mukaan AU$43.44 tai 27.36€)? Jouduin kysymään tätä itseltäni huomattuani Finnairin mainoksen tämänpäiväisessä The Times of India -lehdessä. Finnair mainosti edestakaisia lentoja Mumbaista Skandinaviaan ja Itä-Eurooppaan hintaan 20000 rupiaa (AU$579.20 tai 364.81€) + verot. Sekin kuulosti minusta halvalta ja pisti miettimään, että paljonkohan ensinnäkin nuo verot ovat ja toiseksi paljonkohan toisin päin ostettu eli edestakainen lento Helsingistä Mumbaihin mahtaa maksaa! Mutta sehän se vasta pistää pään ymmälle, että edestakainen lento Mumbaista Helsingin kautta mihin hyvänsä Finnairin Länsi-Euroopan kohteeseen maksaa 18500 rupiaa + verot. Onkohan siellä Helsingissä joku 1980-luvun jäännösportsari ovella vastassa tarkastamassa, että jos tuli ostettua lentolippu Helsingistä eteenpäin, niin Suomeen ei sitten olekaan asiaa? On tämä Intiassa oleilu ainaista ihmettelyä!


Toteaa

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

heikkij

Lainaus käyttäjältä: jounij - heinäkuu 06, 2007, 02:25...toiseksi paljonkohan toisin päin ostettu eli edestakainen lento Helsingistä Mumbaihin mahtaa maksaa!
Finnair mainostaa tällä hetkellä hintoja Helsingistä Mumbaihin ja takaisin alkaen 399,- (sisältää verot yms.). Tosin yhtään sellaista tarjousta, jossa Finnair maksaisi maasta poistumisesta, ei ole vielä näkynyt. Jatketaan etsimistä  8)
Heikki - Jounin veli

jounij

Kiitokset

Terve vaan, "Heikki - Jounin veli" (vanhat "sananlaskut" näyttävät olevan vielä hengissä)! Ja kiitos hintatiedotuksesta! Eihän tuo nyt kovin kallista näy olevan lentää tännekään päin. Eikä siihen Mumbai-Bangalore -väliinkään tuhlaudu juurikaan lisää pätäkkää.


Kiittelee

"Indian Jone" - Heikin veli

Jouni
Canberra

jounij

Matka Masinagudiin ja Nilgiriin

Ei siitä golfin peluusta sitten tullutkaan mitään viime viikonloppuna. Katsotaan sitä asiaa syksymmällä uudelleen. Sen sijaan sain uusille kengille käyttöä lähtemällä "kaukomatkalle" peräti toiseen osavaltioon eli Tamil Nadun Masinagudi-nimiseen kylään. Päättelen kyseessä olevan kaukomatkan siitä, että perillä kännykkäni avattuani sain pian omalta puhelinoperaattoriltani viestin, jossa ilmoitettiin minun olevan "roaming" eli vieraalla palvelualueella. Ainakaan Australiassa sentään ei tule kännykkäpuhelut kalliimmaksi, soittelipa mistä päin mannerta hyvänsä - eikä vastaanotetuista puheluistakaan tarvitse maksaa, vaikka olisikin käymässä vieraassa osavaltiossa. Toisaalta Intiassa kännykkäpuhelut eivät tunnu maksavan juuri mitään, vaikka siihen tulisi roaming-veloituksia päälle. Olisikohan tavallinen hinta noin yhden rupian (AU$0.03) minuutti?

Kuulin torstaina aamupalalla kanssani samassa hotellissa asuvalta saksalaiselta Utelta, että hän on lähdössä työkavereidensa kanssa viikonloppureissulle maaseudulle, jossa on mahdollista nähdä monenlaista luontoa ja paikallisia eläimiä. Innostuin kysymään, mahtuisinko mukaan matkaan. Ute tiedusteli päivällä asiaa matkavastaavalta, ja minulle tuli spostitse ilmoitus, että tilaa löytyy. Golf olikin jo peruuntunut, joten minun tarvitsi vain siirtää eteenpäin työpaikkahaastattelua, joka minun olisi täytynyt pitää lauantaina. Haastattelun siirto onnistuikin, ja buukkasin itseni mukaan matkaan.

Matkan piti alkaa intialaisittain harvinaiseen aikaan eli "4 o'clock sharp" (tasan kello 16) perjantaina. Odoteltuani matkalle lähtijöitä Uten työpaikan alakerran aulassa kello 16.05 alkaen aloin jo ihmetellä, putosinko kyydistä kuin eno veneestä. Tosin olin käynyt paikalla jo paria kymmentä minuuttia aiemmin, mutta koska en ollut nähnyt paikalla ketään etäisestikään matkalle lähtevän näköistä henkilöä, lähdin kiertelemään tämän useista liikerakennuksista koostuvan kompleksin parkkipaikka-alueita etsiskellen isoa autoa ja reissumiehiä sekä -naisia.

Kävelin siinä epähuomiossa pois kyseisen kompleksin alueelta enkä päässyt takaisin sisään jonottamatta turvaportilla yritysvieraaksi itseni sisäänkirjoittaen. Olin tosin juuri hieman aiemmin ajanut auton kyydissä samaisesta portista sisään ilman minkäänlaisia muodollisuuksia. Tyypillistä intialaista suurpiirteisyyttä, tai sitten täällä ei tiedetä rikollisista, joilla on varaa ajattaa itseään autolla! Joka tapauksessa tästä portilla jonottelusta johtuen olin takaisin firman ala-aulassa sen viisi minuuttia myöhässä.

Mutta ei hätää: Ute saapui paikalle saksalaisella täsmällisyydellä kello 16:15 ja kertoi olettavansa, ettei porukka ole vielä lähtenyt minnekään. Noin vartin myöhemmin kävi matkan järjestäjäkin ilmoittamassa, että lähtöön kuluu vielä hetki, koska firman toimitusjohtajalla oli vielä meneillään tiedostustilaisuus, johon osa matkalaisista oli juuttunut. Lähdimme Uten ja paikalle myös saapuneen portugalilaisen Paolon kanssa piipahtamaan läheisessä kahvilassa. Saavuttuamme takaisin noin 20 minuuttia myöhemmin olivatkin muut matkalaiset jo kasassa.

Siinä sitä sitten alettiin pähkäillä, mitenkähän kaikki paikalle saapuneet 15 henkeä sekä 2 autonkuljettajaa mahtuisivat paikalle tilattuun kahteen isoon maasturiin, joihin toiseen mahtui kuljettajan lisäksi 7 ja toiseen 6 matkustajaa (näistä osa jokseenkin epämukaville varaistuimiksi tarjoitetuille lisätakapenkeille). Onneksi sitä liikkeelle lähtöä oli tullut seuraamaan joku firman isompikin pomo, joka käskytti matkanjärjestäjää hankkimaan oitis lisäksi vielä yhden pikkuauton. Arviolta kuuden tunnin yhdensuuntaisesta matkasta ei hänen kuten ei myös minunkaan mielestä olisi tullut mitään niin vähillä istumapaikoilla. Aikaa säästääksemme sullouduimme kuitenkin näihin kahteen autoon ja matkustimme Bangaloren sisällä aimo tovin saapuaksemme kuljettajien sopimalle paikalle, jonne sen pikkuautonkin piti saapua niin pian kuin mahdollista - niin kuin sitten ajallaan saapuikin.

Kuusi tuntia olisi saattanut olla kelpo matka-aika-arvio, jos matka olisi tehty yhtä kyytiä. Mutta matkalla pysähdyttiin Mysoreen etsiskelemään sinne jo aiemmin saapunutta englantilaista Katea, joka oli minun lisäkseni ainoa matkan järjestäneen firman ulkopuolinen osanottaja. Eipä sitä Katea kovin kauaa tarvinnut etsiskellä, mutta päivällisen syöntiin meni sitten aikaa toinen mokoma.

Parin-kolmen kymmenen kilometrin päässä aiotusta yöpymiskohteesta rupesi hieman harmittamaan: kello oli jo 1 aamulla, ja meidän ja majapaikkamme välissä olevan luonnonpuiston läpi ei päässyt ajamaan siihen aikaan aamusta, koska leijonat, tiikerit ja sun muut eläimet ovat juuri tähän aikaan vuodesta etsiskelemässä itselleen partneria ja juuri aamuyö on kuulema parasta aikaa siihen puuhaan. Noh, onhan tuota itsekin tullut aikoinaan käytyä kapakoissa samoissa merkeissä ja samaan aikaan, vaikka tosin ilman vuokseni autoliikenteelle asetettuja rajoituksia. Joka tapauksessa me pysäköimme erään tienvarsiravintolan pihaan ja tapoimme siinä aikaa melkein pari tuntia rupatellen, intialaista jytää kuunnellen ja jytästä huolimatta nuokuskellen.

Vaikka olinkin melko väsynyt matkan jatkuessa, pysyin kuitenkin valveilla jännittyneenä tiikereitä vahdaten. Petokissoja ei kuitenkaan sattunut kohdallemme, mutta Disneyn Bambi-elokuvasta tuttuja valkotäpläisiä kauriita nähtiin siitäkin edestä. Lisäksi nähtiin monia puhveleita, ja koko yön kohokohtana näin elämäni ensimmäisen villielefantin tien reunassa ruohoa suuhunsa kaapimassa! Lähdettyämme sieltä odottelupaikasta meidän neljän eurooppalaisen matkallaolijan kehotettiin piileskelemään autoissa mahdollisimman huomaamattomana. Luonnonpuiston alueelle mentäessä peritään pääsymaksua. Jos puistonvartija päättää kyseessä olevan ulkomaalaisten turistimatka, niin pääsymaksu kovenisi huomattavasti. Ainakin minä, joka olin omassa kyydissäni ainoana ulkomaalaisena, menin täysin läpi Indian Jonena enkä Australian Jonena. Käperryin auton takimmaiseen nurkkaan kyljelleni ja heitin vielä jonkun vaatteen pääni päälle teeskennellen nukkuvani. Myöhemmin kysyin muilta eurooppalaisilta, joutuivatko he maksamaan ylimääräisiä maksuja, mutta he eivät tienneet koko portin ohituksesta yhtään mitään: he olivat uinailleet ohi koko tapahtuman. Eipä heillä ollut yöllistä elefanttihavaintoakaan.

Mielestäni oli aika erikoista, että Tamil Nadun rajalle tullessamme meidät taas pysäytettiin (minun edelleen piileskellen) ja siellä jonkun lajin viranomainen kyseli matkamme alkupaikkaa ja päämäärää. Ei Ossilan osavaltioiden rajoilla sentään ole sellaista ihan vähään aikaan nähty. Vaikka esimerkiksi NSW:n ja Victorian rajalla kehotetaan heittämään hedelmät pois kyydistä hedelmäkärpästen leviämisen estämiseksi isojen rapsujen uhalla, niin en ole siellä koskaan havainnut edes pistotarkastuksia!? Hieman arvelutti loppumatkan ajan, milloin joku tulee kyselemään minulta passia ja pistää putkaan, koska olin jättänyt sen hotellini turvalokeroon.

Launtaina päivällä tutustuttiin samoihin eläinlajeihin päivänvalossa, mutta nyt näkemämme elefantit olivat kuitenkin kesyjä, ratsastajat selässään. Uusina havaittuina eläiminä listalle liitettiin apinoita, muutama villisika ja jokunen riikinkukko. Ajoittain suorastaan häiritsevän voimakkaat monsuunivesisateet häiritsivät toimintaa jonkin verran. Sade ei kuitenkaan estänyt muuta porukkaa lähtemästä iltapäivän luontokävelylle huolimatta oppaan varoittelusta, että villieläimiä näkyisi vaellusreitin varrella parhaiten aamuvarhaisella. Hän yritti vihjaista, että vaellus kannattaisi tehdä vasta sunnuntaina. Mutta matkanjärjestäjän etukäteissuunnitelma oli muutamista vastaväitteistä huolimatta laki. Minä jäin kämpille lukemaan kirjaa. Olisin toki mielelläni käynyt moisen vaellusreissun läpi itsekin, mutta siinä sateessa järki kielsi lähtemästä kastelemaan ainoita mukaan sattuneita pitkiä housuja. Kämpille jäänti olikin parin tunnin vaellukselta palanneiden mielestä ollut varsin viisas teko. Kukaan ei tuntunut olleen tuohon elämyksettömään kokemukseen oikein tyytyväinen.

Nyt useimmat - itse asiassa yhtä vaille kaikki intialaiset - jäivät vuorostaan kämpille löhöämään, kun me eurooppalaiset lähdimme katsomaan elefanttien syöttämistä. Tämä yksikin mukaamme lähtenyt taisi tehdä niin enimmäkseen velvollisuudentunnosta meitä kohtaan.

Oli hieno kokemus seurata kymmenen ei niinkään pienen elefantin marssivan niin sateista tietä eteenpäin kohti syöttöpaikkaansa. Kyseessä oli kuulema pyhänä pidetty toimitus. Näille puolivilleille elefanteille, jotka viettävät yönsä metsissä luonnon ravintoa nauttien, syötettiin päivittäin jotain juuri kyseessä olevan elefantin ravitsemuksellisia tarpeita ja mieltymyksiä(!) silmällä pitäen laadittua ruokasekoitusta. Paikalle ennen elefantteja saavuttuamme näimme syöttöpaikan pöydällä eri riveissä eri elefanteille tarkoitettuja ruokasekoitusten ainesosia. Ainakin riisiä niissä aineksissa oli mukana. Kunkin ruokarivin päässä oli nimilappu, josta ilmeni, mille elefantille kyseinen annos kuuluu. Paikalle saavuttuaan ja elefantit parkkeerattuaan mahoutit, menivät omassa hoidossa olleen elefanttinsa ruoka-ainesriville ja sekoittivat ainekset lihapullataikinan näköiseksi mömmöksi. Sopivan kokoisia palloja tästä mömmöstä tehtyään he työnsivät ne suoraan elefanttien kitaan. Näytti maistuvan.

Tapahtuman päätteeksi me eurooppalaiset vielä hilpaisimme yhden pois ratsastavan mahoutin perään. Paolo oli näes sopinut ruokapaikalla hänen kanssaan elefanttivalokuvien otosta sitten, kun turistijoukko hajaantuu. Saimme kuin saimmekin jokainen itsestämme kuvan urosnorsun kanssa. Minusta jopa sellainen, jossa pidän kiinni torahampaasta.

Sunnuntaina nähtiin muun muassa paljon hienoja vuoristoalueita (Intian siniset vuoret eli Nilgiri), niiden rinteillä olevia teeviljelmiä ja jopa kotoa tuttuja eukalyptuspuita. Oli mukavaa jälleen pitkästä aikaa haistella - tosin vain auton ikkunasta - sateisen eukalyptusmetsän tuoksua. Kiipesimme - autolla - Etelä-Intian korkeimman Doddabetta-nimisen vuoren päälle. Siellä reilussa 2630 metrin korkeudessa oli suorastaan pahuksen kylmää. Asteita saattoi olla ehkä jopa 15, mutta kostea ja kova tuuli tekivät sen huomattavasti kylmemmän tuntuiseksi. Ainakin meidän porukassamme joka ainut intialainen osti itselleen pipon vuoren päällistä parkkipaikkaa miehittäviltä hyvän markkinaraon keksineiltä kaupustelijoilta. Eipä mahda olla eteläintialaisille paljon käyttöä pipolle muualla kuin tämän vuoren päällä.

Teeviljelmälläkin pysähdyttiin ja maisteltiin kuuluisaa Nilgirin teetä. Ostin kahta erikoisteetä puoli kiloa kutakin kotiin tuliaisiksi. Toivottavasti ne eivät myöhemmin jää Australian kasvituotteiden maahantuonnista huolissaan olevien karanteeniviranomaisten teetauon herkuiksi. Noh, jos jäävät, niin eipähän niiden menetyksestä köyhdy kuin kuutisen doltsukkaa.

Kuin loppuniittinä tälle hienolle reissulle meidän autokuntamme näki vielä toisenkin täysin villin elefantin Tamil Nadusta takaisin Karnatakan puolelle päästyämme. Muistot kuluneesta viikonlopusta ainakin jäävät paljon pidemmäksi aikaa kuin mahdollisesti tulliin hukattu tee kestäisi! Ja olihan tämä joka tapauksessa varmaan paljonkin mukavampi viikonloppu kuin olla hukkaamassa golf-palloja kartalla hankalalta näyttäneen Bangalore Golf Clubin moniin ojiin!


Kaikin puolin iloisena

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

Kielieroja

Intianenglanti on aika hupaisa kieli. Ne, jotka yleensäkään kieltä puhuvat, puhuvat sitä yleensä melko ymmärrettävästi, kun kuulija vain tottuu paikalliseen murteeseen. Onneksi minulla on tästä useampien vuosien kokemus, sillä paitsi että firmassamme työskentelee aika paljon intialaista alkuperää olevia työntekijöitä niin lisäksi olen erittäin ahkera intialaisten ravintoloiden asiakas. Harjoitusta intialaisittain puhutun englannin ymmärtämiseen on siis karttunut paljon.

Täällä Intiassa olen huomannut monia intianenglannille ominaisia piirteitä, joita en ollut aiemmin pistänyt merkille. Esimerkiksi sanan "vähän" (joka asiayhteydestä riippuen voitaisiin muun maailman englannin murteissa ilmaista vaikkapa sanalla "little") asemesta täällä käytetään sanaa "vähemmän" (eli "less"). Esimerkiksi ilmaisu "[joku] maksaa hyvin vähän" on intialaisittain "the cost is very less". Ja tämä ei ole puhujan kielitaidosta kiinni, sillä olen nähnyt sanaa käytettävän vastaavassa merkityksessä jopa sanomalehdissä ja kuullut myös USA:ssa kolmattakymmenettä vuotta asuvan intialaisen käyttävän samaa ilmaisua.

Mainittakoon toinenkin "korvaanpistävä" ilmaisu, jota kuulen usein ravintoloissa: "the <ruokalajin nimi> is not there". Eli vähän niin kuin "chili-kana ei ole siellä". (No missä hemmetissä se sitten on?!) Muissa englanninkielisissä maissa sama asia ilmaistaisiin pikemminkin tähän tyyliin: "There's no <ruokalajin nimi> today" eli "chili-kanaa ei ole saatavilla tänään". Intianenglanti pienine ominaispiirteineen on suorastaan viehättävää!

Yksi Intian viime vuosikymmenen nopean kehityksen syistä on ollut pätevän englantia osaavan työvoiman saatavuus länsimaihin verrattaen edullisella palkkaustasolla. Asiaan saattaa tosin olla tuossa muutosta: maan palkkataso on ollut huimassa nousussa - ainakin niiden palvelujen osin, mitä länsimaiset firmat ovat kustannuksia alentaakseen tulleet Intiasta hakemaan. Esimerkiksi minä itse rekrytoivana osapuolena olen huomannut monista työpaikkahakemuksista, että työpaikan vaihtoa etsivä odottaa parhaillaan jopa yli 40-prosenttista palkanlisäystä työpaikkaa vaihtaessaan. Tällä vauhdilla Intian hyväosaisten luokka hinnoittelee itsensä tuota pikaa pois kansainvälisen kilpailun kärjestä.

Toinen intialaisten tai ainakin bangalorelaisten - kenties - kilpailukykyä heikentävä seikka on osavaltion nykyisen hallituksen viime aikaiset kansallismieliset toimenpiteet koulutuksen suhteen. Osavaltion opetusministeriö kieltäytyi hiljattain uusimasta opetuslupaa kouluille, joiden pää- (ainoana?) opetuskielenä on englanti. Englannin opetusta ei siis kielletty, mutta pääopetuskielenä haluttaisiin pitää paikallinen kannada kaikissa kouluissa. On tietysti ihan ymmärrettävää, että paikallinen kieli halutaan säilyttää vahvana, mutta kaikki eivät ole olleet aivan samaa mieltä tästä määräyksestä. Esimerkiksi eräs Bangaloren yliopiston aiempi korkeassa asemassa ollut opettaja kommentoi asiaa sanomalehden haastattelussa näin (suomennos minun):

"Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että pelkästään kannadaa oppimalla, sinusta ei tule paljasjalkaista kannadalaista. Mielestäni kannadalaisuuden kasvu ja menestys on tärkeämpää, ja siksi englannin kielen oppiminen on välttämätöntä. Minun tulevaisuudenkuvassani kannadalaisista tulee ensimmäisen luokan kansalaisia. Heidän täytyy saada hyvät työpaikat, eikä heidän täydy jäädä palvelusväeksi. Elämme globaalisessa maailmassa emmekä saa jäädä jälkeen. Oppimalla kannadaa pysymme kosketuksessa juuriimme. Mutta meidän täytyy kasvaa korkeiksi puiksi, kasvattaa oksia ja kantaa hedelmiä. Tämän saavuttaaksemme tarvitsemme englannin taitoa. Toiseksi, lapset oppivat kieliä helposti, he ovat joustavia ja vaihtavat kielestä toiseen helposti ja nauttivat tästä. Jos olet monikielinen, näet asiat monelta kannalta ja opit sulattamaan erilaisiakin mielipiteitä."


Viisaasti pohdittu, tuumaa

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

eevis

Oletko Jouni sattunut siellä törmäämään tosi... hyväntuoksuisiin intialaismiehiin? Oli taas nokialaisia intialaismiehiä asiakkaina, ja hehän saapastelivat suoraan kosmetiikkahyllyille... ja päätyivät sitten kumpikin ostamaan oikein kukkaistuoksuista kiinteyttävää (naisten) vartalovoidetta isot pumppupullot sekä voimakkaasti (minusta) feminiiniseltä tuoksuvaa suihkugeeliä isot tuubit kumpikin... itselleen... Onhan se kiva että mies tuoksuu hyvältä, mutta mutta... :D heheh taidan vaan olla liian rajoittunut! :D Onko Intiassa miesten tapana tuoksua noinkin hyvältä? Ei siis äijämeininkiä erillisillä "miestentuoksuilla" meikäläisittäin? Mitäs sitten partavedeksi? Hajuvettä?  :confuse :)
Dees - We will bloody bounce back!!!


jounij

Hajuja

Enpä ole, Eevis, havainnut hyväntuoksuisia miehiä. Miesten haistelu ei muutenkaan kuulu lempipuuhiini. Joskus haiskahtaa hiki, mutta ei sekään sentään toimistolla. Ruumiillista ulkoilmatyötä tekevien kohdalla sen ymmärtääkin.

Kuten olen aiemmin maininnutkin, eri puolilla kaupunkia sijaitsevat avoviemäreiksi muuttuneet joet haisevat hirveälle. Joudun työmatkallani ylittämään pari pienempää, noin metrin levyistä sadevesiviemäriä, joiden pohjalle on kertynyt kaikkea sellaista tauhkaa, etten edes uskalla katsoa alas saatika hengittää niitä ylittäessäni. Näillä - ja vain näillä - kohdin voisin myöntää erään kaverini kaverin luonnehdinnan Intiasta: "kuin huonosti lämmitetty sauna, jossa edellinen kävijä kusaisi kiukaalle".


Vitsailee

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

Dinsq

hei jouni :)
kivoiltapa kuulostavat nuo sinun seikkailut.
on se intia vaan ihmeellinen paikka :D
Arja naytti tuossa lauantaina kuvia sielta. Hienoissa paikoissa olet kaynyt.
Se yksi vesiputous oli tosi hieno. Ja se oli hauska missa mies ratsasti
sateenvarjo kadessa norsun selassa :pepsodent

eevis

Heh maailma on vaan pieni...

Jouni :)
Monna oli tänään töissä ja kun päivittelin hänelle tyhjää bodylotionhyllyä, hän totesi että Bangaloressa huonekalukaupassa myyjä suihkutti heti Tuomolle ranteisiin jotain hajuvettä... en tiiä oliko se pieni vinkki vai vain kohteliaisuutta heh ;D mutta siis selvästi intialainen tapa tuo erityisen hyvältä tuoksuminen. :)
Dees - We will bloody bounce back!!!


jounij

Ei kannata sairastua

Muutaman kerran olen nähnyt Bengalurun liikenteessä ambulansseja. Huolimatta sireenien ulvonnasta ambulansseille ei näytetä annettavan tilaa, vaan niiden vissiin odotetaan puikkelehtivan liikenteesssä samalla tavalla kuin muidenkin tielläliikkujien. Pari iltaa sitten havaitsimme, että pillit päällä oleva ambulanssi tuli liikenteessä meidän taaksemme. Kuljettajamme ei reagoinut asiaan mitenkään, ennen kuin minä ja Raj kehoitimme antamaan tietä. Noin varttitunnin jälkeen havaitsimme saman ambulanssin päässeen tuossa hitaasti liikkuneessa liikennemassassa vain noin kolmen ajoneuvon päähän meistä eteenpäin. Sireenit oli käännetty pois päältä. Ilmeisesti kiire oli loppunut.


Surullisena

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

Pieni maailma

Lainaus käyttäjältä: eevis - heinäkuu 16, 2007, 19:32
Heh maailma on vaan pieni...

Eevis, maailma on pienempi kuin arvaatkaan - mahdollisesti vain parin suomalaisen kunnan kokoinen, kun yhteyksiä alkaa oikein tarkasti tutkia! Paitsi että minun ja Tuomon välillä on sinun kauttasi kolmannen asteen yhteys (Jouni - 1. Eevis - 2. Monna - 3. Tuomo), niin lisäksi löysin tässä taannoin Nokian aamukahvilla pariskunnan, jotka olivat aikoinaan asuneet Vantaalla Pähkinätie 6:ssa. Arjan ja minun Suomesta Australiaan muuttaessamme meidän osoitteemme oli Pähkinätie 12. Eli parin talon päässä asuvista entisistä naapureista oli kyse. Ei tosin tarkistettu, asuimmeko siellä samaan aikaan. Eräs toinen kahviporukkaan kuuluvista oli käynyt varusmiespalveluksensa tismalleen samoissa paikoissa kuin minäkin eli Kainuun Prikaatin KRH-komppaniassa, josta piipahti Haminassa valmistumassa mittausupseeriksi - kuten minäkin. Aikaeroa näillä tapahtumilla tosin on kymmenisen vuotta.

Muuten, kyselin hieman myös tuosta intialaisten miesten tuoksumiselta Rajilta. Hän ei ainakaan tunnustanut käyttävänsä saatika tuntenut ketään toistakaan, joka käyttäisi mitään body lotioneita.


Heti positiivisemmalla tuulella

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

jounij

Ongelmia lomamatkan suunnittelussa

Raj kävi viime viikonloppuna "ennakkotiedusteluretkellä" Agrassa Hyderabadissa asuvien vanhempiensa kanssa. Agraan ei pääse  - ainakaan suoraan Bengalurusta - lentokoneella, joten järkevimmin tämä matka tehdään Delhin kautta. Palattuaan Raj kuvaili kokemuksiaan hyvin kaksijakoisesti. Monumentit Delhissä ja varsinkin Agrassa sijaitseva Taj Mahal ovat odotetusti mahtavia vierailukohteita. Mutta kaikki muu matkantekoon liittyvä oli sitten Rajin mukaan niin epämiellyttävää, hankalaa ja välillä jopa suorastaan pelottavaa, että vastaavan matkan tekoa kannattaa harkita tarkkaan.

Kävi ilmi, että Pohjois-Intiassa on jopa uhkaavasti käyttäytyviä kaupustelijoita, oppaaksi väkisin pyrkijöitä, huijareita ja kerjäläisiä paljon Etelä-Intiaa enemmän. Kuten muidenkin Intian kaupunkien suosituimmissa turistikeskittymissä paikallisista asukkaista jollain tavalla poikkeavien käsikynkkään lyöttäytyy yksi kaupustelija toisensa jälkeen yrittäen myydä mitä ihmeellisintä krääsää. Yleensä heistä - ainakin Bengalurussa - pääsee eroon kävelemällä eteenpäin kiinnittämättä heihin mitään huomiota. Bengalurussa kaupustelijoille myös sopii sanoa, että ei kiitos. Rajin kokemuksen mukaan Delhin ja Agran seudulla saa kaupustelijoiden kanssa riidan aikaiseksi, jos heidän kauppatavarastaan kieltäytyy ääneen puhumalla. Silloin kaupustelija ottaa taktiikakseen uhkailla "asiakastaan" tyyliin: "Sinä olet tuhlannut aikaani näin paljon ostamatta mitään. Nyt sinun täytyy antaa minulle 20 rupiaa korvaukseksi." Mitä röyhkeyttä!

Samoin Rajin vuokraaman auton tai oikeastaan sen kuljettajan kanssa oli ongelmia: Jossain vaiheessa kuski oli alkanut vaatimaan 1500 rupian lisämaksua, vaikka kauppa oli alunperin tehty kaiken kattavaan kiinteään hintaan. Kuljettaja oli sanonut, ettei hänellä ole asiasta mitään tietoa ja maksu pitää maksaa. Kuin varmuuden vuoksi kuski oli myös antanut puhelinnumeron "toimistoon", jonne soittamalla asiakkaat voisivat tarkistaa, ettei alkuperäinen hinta todellakaan sisältänyt tätä nyt ilmennyttä ylimääräistä kuskin palkkaa tai mitä lie maksua. Tosin tällä "toimistolla" ei ollut mitään tekemistä alkuperäisen varauksen tehneen toimiston kanssa.

Eli monenlaista siellä Pohjois-Intiassa näyttää joutuvan kokemaan, jos sinne uskaltautuu menemään. MH:han tämän keskusteluketjun alussa vihjaisikin omista vastaavista kokemuksistaan Delhissä. Yllättävää minulle oli tosin se, että myös Intian sisäiset matkailijat joutuvat kohtaamaan samanlaisia ongelmia kuin joukosta helpommin erottuvat länsimaalaiset turistit.


Lomailuvaihtoehtoja harkiten

"Indian Jone"

Jouni
Canberra

MH

Jouni,

Juteltiin silloin aikanaan yhden Ruotsalaisen pariskunnnan kanssa joka oli reissannut tuolla 3vkoa ja voin sen perusteella sanoa että kuulemasi on vasta alkua. Siellä ei oikeasti toimi mikään mikä on "normaali" yhteiskunnista tuttua. Kolmen viikon kiertueella sai odotella juna/Bussi lippuja yhteensä noin viikon+ kaikkea muuta vastaavaa.