Kielikommelluksia

Aloittaja Jouko, huhtikuu 15, 2003, 21:11

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Heidi

Mina jouduin yllattavaan tilanteeseen Tullyn bussiasemalla kuusi vuotta sitten, kun kaverini kanssa aivan joutavia jutellessamme asemalla seisoskellut nainen kuuli keskustelumme ja tokaisi meille jotain suomeksi. Itsemme nolaamisesta ei onneksi ollut kyse ja saimmekin sitten kutsun saunomaan hanen sokeriruokopellon reunalla olevaan saunaansa. Terveisia Hyytisen Katriinalle ja perheelle sinne Tullyyn!

Heidi

:XXXX

Jouko

Tarina Brisbanesta,

Ystävällämme Tiinalla (nimi muutetu) oli tapana käydä Upper Mount Gravattin kirpputorilla sunnuntai aamuisin, eräänä aamuna Tiina yritti päästä katsomaan esitteillä olleita tavaroita mutta edessä oli ihmisiä jotka tukkivat tien.
Tiinaa tilanne harmitti siinä määrin että, hän tokaisi takana olevalle miehelleen ?miksei tuo lihava ämmä voi siirtyä sivuun?.
No lihava ämmä siirtyi sivuun ja Tiina pääsi tarkastelemaan tavaroita.
Kului muutamia vuosia ja Tiina oli suomalaisten järjestämissä juhlissa, jossa hän normaaliin tapaan tapasi ihmimisiä joita hän ei ollut aikaisemmin tavannut.
Tiinan eteen tuli nainen joka esitteli itsensä "siksi lihavaksi ämmäksi kirpputorilta?. Ei varmaan tarvitse sanoa että, Tiinaa hieman hävetti. Tarinan opetus lienee siinä ettei parane luottaa liikaan siihen etteikö joku osaisi suomea.


- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

Surffari

Pannaan nyt tähän threadiin, mutta eräs ystävätär oli kerran kaverinsa kanssa Lontoossa.

Tubessa tytöt alkoivat arvostella toisilleen lähellä istuneen pukumiehen fyysisiä ominaisuuksia suomeksi luonnollisesti.

Hetken kuluttua mies oli kuullut ilmeisesti tarpeekseen, ja otti salkustaan Helsingin Sanomat ja alkoi selaamaan sitä ilmeenkään värähtämättä. Tämän jälkeen vaunussa oli kaksi punakkaa tyttöä...

Lomalainen

En voi olla mainitsematta tätä: Kaverini oli Berliiniläisellä metroasemalla penkillä istuskelemassa, kun ohi käveli kurvikas nainen korkokengissään somat sääret hameen alta vilkkuen. Kaverini kommentoi ääneen jotain siihen tyyliin, että :"kylläpäs on tiukan näköinen misu, ja pyllykin niin kiinteä ja keikkuu niin somasti että!" Palstan luonteesta johtuen täällä jo arvataankin seuraava juonenkäänne. Kyllä vain! Tuo nainen kääntyi kantapäillään, lähestyi kaveriani, ojensi kätensä ja esitteli itsensä: "Ai kun kiva nähdä muitakin suomalaisia. Minä olen muuten Satu, ja pyllyni kiinteys on kovan jumpan seurausta!" Sen jälkeen hän puhkesi hymyyn ja käveli keikkuen pois jättäen kaverini punastunut hämmästys kasvoillaan penkille istumaan  :pepsodent

Milka

Eraalle tutun tutulle suomalaiselle taalla Melbournessa sattunutta:

Takaa tuleva auto oli tormannyt liikennevaloissa odottelevaan tanne vahan aikaa sitten muuttaneeseen suomalaisleidiin, joka oli kolarista saikahtaneena alkanut puhua palpattaa haneen tormanneelle miehelle suomeksi. Mies oli siihen vaan suomeksi todennut etta taidat olla Karjalan tyttoja. Tempperamenttinen leidimme oli vaan tokaissut suomeksi etta sehan ei sinulle kuulu mista mina olen kotoisin ja jatkanut sadattelua huomaamatta mitaan erikoista tilanteessa  :pepsodent

Andreasyan

 :pepsodent :pepsodent Viime viikolla sattunut "kielikukkanen" (tai olikohan kyseessa pieni kuulo hairio?)

Tyokaveri sanoi katsovansa TV:sta mielenkiintoista sarjaa nimelta "Super Troll"
Itse en ollut sellaisesta sarjasta koskan kuullut ja kyselin sitten, etta onko Super Troll lasten ohjelma, vai mika?
Damienilta ei kuitenkaan pokka pettanyt, vaan ihan vakavalla naamalla kertoi ohjelman olevan ns. fantasia sarja jossa " Super Peikko" liitelee taivaalla pelastamassa muita kummajaisia, ja SBS:lta kuulemma tulee perjantaisin kello 18:00.

Vahan ajan paasta totuus kuitenkin paljastui parin kollegan naureskellessa selan takana...

Eli arvannette kyseessa olleen : Sea Patrol


AA

Leokatti

Minä tilasin suomalaisille vierailleni ravintolassa annoksen "wedges" ja kehuin kuinka hyviä ne ovat sour creamin ja chilikastikkeen kera... sitten tarjoilija saapui höyrytettyjen kasvisten kera...  :nuttu:
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

usia

Tuli vain tuosta Milkan jutusta mieleeni miten itse voi joskus olla "sokea" kielille. Mina etsiskelin omista tiedostoistani viime kesaiselle kesaopiskelijalle Tonylle lisatietoja muutamista menetelmista, ja loysinkin todella hyvan selvityksen eraan varjaysmenetelman perusteista. Annoin ohjeen Tonylle joka katseli paperia vahan aikaa ja sanoi "Tama ei kylla taida olla englanniksi".

Milka

Minulle on kaynyt samalla tavalla kuin Usialle.

Kerran serkkutytto Brisbanesta lahetti e-mailissa vitsin suklaasta. Mina nauraa hekottelin sille ja paatin lahettaa sen eteenpain tyokavereille. Muutaman minuutin kuluttua tyokaverit kyseli vahan hamillaan etta miten heidan pitaisi lukea viesti. Teksti kun oli jollain lailla tuttua mutta he eivat silti ymmartaneet sanaakaan. Silloin vasta tajusin etta vitsi oli ruotsiksi.  :pepsodent

Leokatti

Samaan tyyliin itsekin lueskelin Suomessa käydessäni kampaajalla aikakauslehteä. Päästyäni viimeiselle sivulle ihmettelin ihan ääneen että kuinka suomalaisessa aikakauslehdessä on Maurice Meadin (kampaaja Perthissä) mainos kunnes älysin että koko lehti oli englanninkielinen...
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

Georgk

Kieli-/kulttuurikommelluksia...

Ausseissa pari vuotta asuttuani olin ensimmaista kertaa Suomessa kaymassa. Tilasin syotavaa Hesburgerilla tyyliin:
"No hei. Voisinko saada kerroshampurilaisen ja dieetti-colan. Kiitos."
Tiskin takana olevan pien-ihmisen ilmeesta paatellen taisi kuvitella minun vinoilevan taikka kenties olevan vaha-alyinen  :pepsodent

Siskoni myos kertoi minun herattaneen huomiota kun hanelta kauppajonossa kovaan aaneen (tietenkin Suomeksi) tiedustelin etta mika naista kolikoista on minkakin arvoinen. Tama siis muutama vuosi euroon siirtymisen jalkeen.
The ships hung in the sky in much the same way that bricks don\'t.

R?yh?

Kun vein nuorimmiasta ensimmaisena paivana kouluun taalla Ausseissa, opettaja kertoi, etta he myoskin askartelevat tanaan First Day Kid. Hmm, pohdin, etta tama on varmaan joku ensimmaiseen koulupaivaan liittyva juttu. No iltapaivalla lapsi tuli sitten ylpeana itse tehdyn First Aid Kit:n kanssa kotiin.  :D Joskus sita vaan kuulee mita haluaa!

Georgk, minulla on samanlaisia kokemuksia "liian kohteliaasta" kayttaytymisesta. Samoin poikaani ,silloin 10v,katsottiin Suomessa pitkaan, kun han yritti paasta ahtaasta paikasta ohi ja sanoi " anteeksi, voisitteko ystavallisesti hieman vaistaa, kiitos!?"

katjamaaria

Tahan on pakko kirjoittaa hyva tarina, joka sattui miehelleni pari paivaa sitten taalla Adelaidessa.

Han teki tietokoneella toita ja keskittyi tekemiseensa todella syvasti. Viereisesta neuvotteluhuoneesta kuului englanninkielista puhetta, johon mieheni havahtui ja ajatteli ´kyllapa siella neukkarissa nyt brassaillaan ja puhutaan englantia´, kunnes han tajusi, etta onkin Adelaidessa, eika enaa Suomessa...

:D

Zara

Ei nyt kylla naihin kieliasioihin liity, mutta on pakko kertoa...

Olin juuri asken asioilla ja huomasin Scoresbyn (Melbournen itapuolen suburb)
ostosalueen parkkipaikalla auton, jonka takalasissa oli Suomen lippu!
Ma sita mielessani hehkuttelin, kun en tieda taalla pain asuvan paljon
suomalaisia (paitsi nyt Rayha perheineen)!

Kymmenen minuutin paasta tasta tapauksesta, olin ajamassa kohti
tyopaikkaani, edelleen Scoresbyssa, ja kuinka ollakaan edessani
ajoi auto, jossa myos oli Suomen lippu (eri auto kuin olin aiemmin nahnyt)!
Ja tama auto viela kaantyi samalle kujalle, missa olen toissa!

Kaksi Suomen lippua siis bongattu 10min sisaan, alueella jossa en
yleensa suomalaisiin ole tormannyt! What are the odds?!?

Tama tarjosi siis ilonaihetta perjantaiseen tyopaivaani!  :pepsodent

Jukka

Edelliseen liittyen,

aikoinani kun olin Filippiineillä hommissa ja autossa oli tarra SF ja Suomen lippu, revin ne irti kun aina kysyttiin että olet San Franciscosta... älypäät  :nuttu:

Jukka

R?yh?

Hei Zara,

oonkin jo ihmetellyt , kun ei olla viela tormatty taalla pikkukaupungissa :D! Olen kaynyt Ferntree Gullysakin monta kertaa, mukava paikka, teilla on siella hienot maisemat! Ajan myos Scoresbyn lapi joka paiva tyomatkalla, kaytan Ferntree Gully Road / Stud Road reittia Mt Waverlyyn ja takasin Rowvilleen. Vetaa paremmin kuin Wellington Road. Meilla ei ole Suomen lippua autossa, olet bongaillut muita.

Piti kuitenkin kertoa taman otsikon alla, etta eilen illalla suivaannuin, kun tuli Suomesta TV-lupamaksu, vaikka sinne pitaisi menna osoitetiedot vaestotietojarjestelmasta. Ja tassa kun on englantia puhuttu nyt pari kuukautta, nin aloitin sitten puhelun reippaasti, etta Hi, this is.... ja sitten tajusin, etta himputti, vaara kieli! Taisipa olla melkoinen helpotus toisessa paassa, kun korjasinkin naurahtaen oikealle kielelle! Kertoi muuten, etta eivat jostain syysta aina saa ulkomaalle muuttaneiden tietoja jarjestelmaansa. Paasi kuitenkin jostain kertomani osoitteen ja paivamaaran tarkastamaan ja homma pitaisi olla nyt ok.

Mukava viikonloppua kaikille!

Rayha

RUU

Lainaus käyttäjältä: Räyhä - elokuu 17, 2007, 14:35
...kun tuli Suomesta TV-lupamaksu, vaikka sinne pitaisi menna osoitetiedot vaestotietojarjestelmasta.
Tuo on omituisuus, joka ei ole mennyt minulla jakeluun. Kun muutat ulkomaille ja teet postiin vastaavan osoittenmuutoksen, tieto menee kyllä väestötietojärjestelmään mutta ulkomaisia osoitteita ei välitetä yrityksille.  :confuse
Eli käytännössä joudut huolehtimaan joka pankkiin, tv-maksuun, lehteen ja vaikka mihin sen osoitteesi ihan itse. Onneksi postin kääntö vuodeksi on halpaa niin tulee ainakin suurin osa bongattua sen avulla ja sitten vaan skype-out laulamaan aina postin saavuttua...
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates


KTH

Se oli 1960 luvulla, silloin kun Nhulunbyita (NT) aloitettiin rakentamaan, lenton Sydneystä vei perille ja ensimmäiset sanat jotka "kenttäterminaalissa" (Parakki) kuuluivat olivat: "Ei se perkeleen sähköttäjä tajua sanojen pituudesta mitään, liitetään useampi sana yhdeksi ja samaksi niin sähke ei maksa paljoakaan..", olivat aiemmin saapuneta suomalaisia jotka muokkasivat joulu-sähkettä kotimaahan.

Traveller

Olin ollut muutaman kuukauden Suomesta pois ja rupesin sitten selittämään meilissä kavereilleni Australian meduusoista. No, enpä siinä tilanteessa sitten muistanut ollenkaan mikä meduusa on suomeksi ja aloin selittämään jotain "hyytelökalasta" (=jelly fish). Mistähän se meduusa -sana meidän kieleen onkin pesiytynyt...?!

Andreasyan

 :pepsodent
Tuli taas mieleen yksi sekoilu parin vuoden takaa...

Eraan potilaan ( tarkennetaan nyt, etta olen toissa psykiatrialla) omainen soitti ja aikansa siina juteltuaan kysaisi: " is he having kittens?" Ensimmainen ajatus taisi itsella silloin olla etta:" jahas, pitaako nyt roudata vaimokin jo hoitoon jos han uskoo, etta puoliso puskee kissanpentuja..jostakin.." Onneksi ymmarsin tarkentaa mita han tarkoittaa "kissanpennuilla" ja sitten minullekin selvisi kyseessa olevan sanonnan, eli: having kittens= kauniisti sanottuna: very upset.

Etta aina oppii uutta...

AA

katjamaaria

Lisaa kielikommelluksia...

Olimme katselemassa jokin aika sitten kaytettyja autoja. Loysimme yhden mielenkiintoisen kotteron ja mietimme, oliko auto nyt niin hyva, etta se kannattaisi ostaa. Innokas kaljuuntunut automyyja yritti saada kovasti kauppaa aikaan. Taisi olla loppukuu ja hanen myyntikiintionsa viela vajaa. Han toi paikalle pomonsa, jotta voisimme alkaa neuvotella hinnasta.

Pomo istahti myyjan tyopoydankulmalle ja aloitti small talkin sanomalla "How did you find the car?" Johon me yllattyneita "tyhmasta" kysymyksessa totesimme, "Well, it was there in the car yard, we just walked in and saw the car there!" Molemmat olivat varmasti aivan yhta hammentyneita...Pomon tarkoitus oli tietysti tiedustella, mita tykkasimme autosta!!! :D

tarjapa

Samoilla aaltopituuksilla katjamaarian kanssa :D, kun olin juuri tullut ausseihin, vuosia sitten, kaupassa tytto kysyi: How are you? Mina siihen rauhallisesti vastailemaan ihmeissani, etta juuri olen tanne muuttanut ja muita kuulumisia... Kummastelin, miksi tyttoa mun kuulumiset kiinnostaa. Pian sen jalkeen yritin rohkeasti palailla kaupungilta kotiin (siippaa vaivaamatta) julkisilla liikennevalineilla, menin vaaraan bussiin ja paattarilla bussikuski kaantyi puoleeni: Where are you going, love? Olin hiukan shokissa - miten niin love- ollaks me tavattu aiemminkin?! Onko muistini pettanyt/

Inkaa

oltiin jbhifissä käymässä ja myyjä tuli kysymään että "you need a hand?" tyhmänä kattelin myyjää ja käsiäni hetken, kunnes myyjä kysyi että olenko saksasta. nauruhan siinä tuli, totesi myyjä sitten että kaikki saksalaiset on ainakin yhtä tyhmiä ja kun kerroin suomesta olevani, niin sanoi että tulipa sekin urbaani legenda nyt sitten itse todistettua. tiedä sitten kuinka useesti käynyt vastaava ylimääräisten käsien tarpeiden etsiskely :D
myös samoja "how did you find ..." kommelluksia käyny varsinkin töissä itelleki. vastaukset ollut tyyliin "amm,very well thank you/easily" :D siinä sitten porukka naurahtanut, tiesi kuitenkin että suomesta ollaan. olihan se toki tiedossa, mutta tilanteissa tommosia kyllä on sattunut ja useasti.
myös super troll / sea patrol vastaavia tilanteita käynyt. mut onneks aussit osaa sen ihan hauskasti ottaa kun tietää että kaukaa ollaan kotoisin :D nauratti toikin kun on kaupassa koettu semmosta, että myyjä tulee kyselemään että voiko auttaa, niin sanoo, että ei kiitos mä olen ihan hyvin :D
jos jotain koittaa ettiä australian kulttuurista on ainakin se, että on ite huomannut tulleensa paljon kohteliaammaksi ihan päivittäisessä tilanteessa.
töissä muistan sen kun oli ehkä päivittäin semmoset 30 tyyppiä kehen törmäs ja kaikki kysy "how are you" aina sitten "fiksumpana" koitin vastata jotain syvällisempää kun "fine thank you, what about you" (niinkuin opetettiin jo kolmannella luokalla) ja kerroin siinä sitten oikeasti kuulumisiani ja olotilojani :D loppujen lopuksi kuitenkin oppi sen, että vähemmällä päänrasituksella pääsee kun vastaa peruskohteliaasti.

sanottakoon vielä lopuksi se, että opetin työkaverille hämähämähäkki-laulun sen varalta että voin joskus tentata niiden suomenkielen taitoa kun omaa englanninkieltä epäillään :XXXX ääkköset kun sattuu olemaan r-kirjainten lisäksi se niiden heikko kohta ;)

tämä tyttö lähteekin nukkumaan, öitä sekä päiviä teillekin !
Takaisin Aussilaan toivottavasti pysyv?sti!

Leokatti

Tulipa noita saunajuttuja miettiessä mieleen, kun kuusi vuotta sitten lomitin täällä Perthissä valmentajaa, jonka tallilla hevoseni oli vuokralla. Heillä oli uima-altaan vierellä sauna, jota piti tietenkin käyttää hyväksi  :confuse Varsinaista pukuhuonetta ei ollut, mutta kun naapureita ei sillä puolen tonttia ollut, riisuin uima-altaalla ja hipsin nakuna saunaan... Olin juuri asettautunut oikein mukavasti selälleni, jalat seinällä ja huokailin saunomisen ihanuutta monen vuoden saunattomuuden jälkeen kun ulkoa kuului "muu-um". Kääk! Taisi valmentajan lapset tulla lapsenlapsineen postinlukuun tmv. Salamana ulos ja pyyhe ympärille... uima-altaan aidalla istuskeli maggie, joka sanoi: "muu-um" ja lensi pois...
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

Nordman

Hauska tapaus oli itsellänikin kun saavuin 1v reissulta Australiasta takaisin Suomeen.
Lento laskeutui iltapäivällä Hki-Vantaalle ja hiukan oli hankaluuksia jo kentällä taas opetella puhuun suomea ja vieläpä suomalaisittain :D
Jatko lento kotipaikkakunnalle oli vasta parin päivän päästä niin oli sopivaa aikaa "toipua" ja totutella Helsingissä taas tähän suomalaiseen elämän menoon. Kamat siis vaan hotelille ja äkkiä lähikauppaan ostelemaan tuotteita joita oli niin kauan kaivannut..hiukan ruisleipää ja suomalaista olutta tietty ja vähän vihanneksia ym evääksi.
Kassalla neiti ensimmäisenä sanoi että sitä ollaan oltu ulkomailla, johon vastasin että juu Australiassa vuoden päivät ja tänään vasta palasin suomeen. Ihmettelin että näkeekö sen jo päältä päin niin tyttö tokaisi että ei mutta meillä täällä on tapana punnita vihannekset itse ja myös olisi suotavaa pakata ostokset itse :D
Hiukan nolotti ja nauratti :pepsodent
"Tyyli ennen tarkoitusta, asenne ennen kaikkea"

R?yh?

Ja siihen vanhaan aikaan kun meilla oli viela mummon markat ja saksalaisilla saksan markat yritin kerran kylakaupassa kesalomalla maksaa ostoksia. Olimme siis olleet useamman vuoden saksassa ja nyt seisoin kassalla ja neiti pitelee kadessaan antamaani viisikymppista ja tuijottaa minua kysymysmerkkina  ??? Katsoin viela hinnan uudestaan kassakoneesta ja sanoin, etta eiko sen pitaisi riittaa, kun ostokset tekevat n30mk? Tahan kassanhoitaja, etta no joo tavallaan, mutta meilla ei kay NAMA rahat. Sitten vasta tajusin, etta vaaran maan markkoja olin latonut tiskiin!  :D

Muistelee,

Rayha

TiinaA

Asiasta seitsemänteen... Opin jälleen uuden "suomalaisen" sanan. Suomi-koululla sain kasan tämän vuoden Annoja (on se hyvä käydä siellä koululla!) ja numerossa 7 sivulla 30 se löytyi: kuuleri. Ei ole merihenkinen eikä rahapoliittinen sana (vrt kuunari tai taaleri). Aivan oikein, on kysymys suomalaisittain kirjoitetusta cooler-sanasta. Enpä tiedä onko jo nykysuomen sanakirjaan ehtinyt...  ;) 

Lause kuului: "kuulerissa on valmiina pullo aitoa samppanjaa." Täh? tai:  ???  Ennenvanhaan pullot olivat jäissä tai kylmässä. Joko toimittaja yrittää luoda kansainvälistä tunnelmaa aitoine samppanjoineen tai anglismit ovat taas edenneet asteen. Sitä kun itse taistelee tällaisia juttuja vastaan ja yrittää pitää suomen ja englannin erillään niin tämmöset ottaa silmään. Varsinkin kun niitä Annoja tai muita suomal lehtiä ei tule liiemmin luettua. Pitäis varmaan.

Miten on - onko sana kuuleri oikeasti käytössä esim Helssinkin alueella? Mihinkä muuhun uusiosuomeen olette törmänneet viime aikoina?


Haagalainen

Lainaus käyttäjältä: TiinaA - maaliskuu 18, 2008, 19:07
Miten on - onko sana kuuleri oikeasti käytössä esim Helssinkin alueella? Mihinkä muuhun uusiosuomeen olette törmänneet viime aikoina?

Riippuu vähän missä piireissä liikkuu, mutta ainakin autoihmiset on iät ajat puhuneet kuulerista, tarkoittaen sitä lämmönvaihdinkennostoa konepellin alla moottorin edessä, minkä läpi moottorin jäähdytysneste kiertää.

Itse olen viikottain "kuulerien" - jotka ei liity mitenkään autoihin - kanssa tekemisissä, mutta ei ole tuo sana meille juurtunut. Käytämme joko nimitystä jäähdytin tai lämmönvaihdin.

Milka

Tiina,

Et ole yksin naiden uusiosanojen kanssa.  ;) Minun piti eraassa ketjussa taalla kysya mita tarkoittaa sanonnat lampopumppu ja pitkassa juoksussa, kun muut kirjoittelijat niita suvereenisti viljelivat. Molempiin kysymyksiini sain pitkat ja asian erittain hyvin selittavat vastaukset muilta kirjoittajilta, joten kaikkeen loytyy vastaus dunderista.  :D

En muuten ole koolerista juttuakaan kuullut. Pitaisikohan tilata Anna tai joku muu aikakauslehti, jotta pysyisi suomen kielen kehityksessa mukana :pepsodent

Tuipa

Meilla tuli vastaan viime kesan Suomen reissulla aika paljon uusia lainasanoja, joista joka paikassa loisti "tuunaus" ja sitahan nuo akkain lehdetkin kayttavat koko ajan. "Tuunaa keittio!" tai "Tuunaa kesavaatteet". Ensimmainen oli kuulemma auto mainos "Tuunaa autosi" eli siis tuning, josta sitten on muodostunut kaikenlainen tavaran parantaminen, eli kaikenlainen remppahomma, oli sitten kyse autoista, remontoinnista tai vaatteiden korjaamisesta... Haloo! Opettaja ystavaltani kuulin vaikka mita, ehka huvittavin oli "mättö" (Oli pakko pistaa scanditkin paikalleen", seka teiniryhmat lolitat ja pissikset (mita ne muut nyt olikaan...) Kylla muuten tuli ihan mummo olo!  :D
Mutta onhan tassa se hyva puoli, etta pian tuo i saanto patee kaikkeen ja aussimieskin osaa kohta suomea; Tunneli, automaatti, posti, pankki, kuuleri...  :D

Milka

Tuipa,

Nyt kylla saa taas blondille nauraa aivan vapaasti.  :pepsodent  Ennen sinun selitysta tuolle 'tuunaus' sanan alkuperalle mina luulin sen olevan muunnos vanhasta slangisanasta duunata, duuni, duunari jne.  Eipa tullut edes mielen etta se tulee sanasta 'tuning'.  :pepsodent

RUU

Lainaus käyttäjältä: Tuipa - maaliskuu 18, 2008, 21:13
Mutta onhan tassa se hyva puoli, etta pian tuo i saanto patee kaikkeen ja aussimieskin osaa kohta suomea; Tunneli, automaatti, posti, pankki, kuuleri...  :D

Loistava huomio, Tuipa! Kun hetki vielä jatketaan tuota Suomen kielen tuunausta niin nuo aussithan voivat kohta puhua kuin vanhat kantasuomalaiset. Vähän vielä hiotaan sitä rullaavaa r:ää ter-r-r-rävämmäksi...

Yksi työkamu on menossa toukokuussa Vaasaan käymään ja meillä on diili että opetan hänelle vähän turistisuomea. Ja mitä hän halusikaan tietää ekaksi: miten pyydetään 'can I have two beers, please'? Kaks kaljaa, kiitti. Mitenkäs tuo pyydettäisiin nykysuomella?
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

Haagalainen

Ohessa vuoden 2006 satoa.
Tosin ei kyllä pidä paikkaansa, että kaikki listan sanat olisivat noin uusia.
Muutama aika hyvä kuitenkin 8)

http://www.suomenkuvalehti.fi/sk-netti/lehdet/2007/sk-12007-aiheet/nanni-ja-muita-uusia-sanoja.aspx

Leokatti

Lainaus käyttäjältä: Tuipa - maaliskuu 18, 2008, 21:13
Opettaja ystavaltani kuulin vaikka mita, ehka huvittavin oli "mättö"

Niin mitä tuo mättö sitten tarkoittaa? Meillä savossa hevonpskaa on mätetty vuosisadat... :pepsodent :god:
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

MH

Mättö on ruokaa noin yleisesti, useimmiten kuulee kun juniorit kehuu kuinka p.....aa mättöä oli koulussa.


RUU,

Oluet voi tilata varmaan 50 eri sanonnalla.  :XXXX :XXXX

jounij

Minun kaveripiirissäni sanalla mättö kuvataan erittäin rankkaa hevimetallimusiikkia.

Minun(kin) mielestäni ilmaus "pitkässä juoksussa" kuvaa sitä, mitä maratoonarit ajattelevat juoksiessaan. Tällä sivulla on mukavasti kirjoitettua pikkupiruilua suomen ah niin hienoista muotisanoista:

http://koti.mbnet.fi/oddball/kieli.shtml


Kielenystäville vihjaa
Jouni
Canberra

Heidi

Tuunaus-sanaa en mielestani viime kesana Suomessa kuullut kenenkaan puheessaan kayttavan, mutta Anna-lehdista se on mullekin tuttu sana. Ensin kylla vahan ihmettelin sanaa ja noteerasin sen olevan jonkinlainen uusiosana, ehka sen kummemmin sen alkuperaa edes miettimatta. Kuuleri-sana mullakin pisti siita samasta lehdesta silmaan kuin Tiinallakin. Nyt ma sitten varmaan pysyn taas hyvin ajantasalla kielen kehityksen suhteen, kun mulle tulee taas se Anna joka viikko (kiitti aiti)!

Mun mies tilasi Suomessa olutta jotenkin nain "yksi Lapin Kulta, kiitos kulta" - aina ei vaan tiskin takana olevien keski-ikaisten rouvashenkiloiden huumorintaju jostain syysta riittanyt...  :nuttu:

Mättö-sanasta mulle tulee sama mieleen kuin Leokatilla, en sita kylla ruokaan olisi osannut yhdistaa! Mättö voi tosiaan myos olla hevia, nyt kun Jouni sen mainitsit.

Vahan ylempana tassa ketjussa joku mainitsi, miten hullulta kuulostaa kun kaupassa kysytaan "do you need a hand". No just eilen elektroniikka-liikkeessa tyoskenteleva tytarpuoleni kertoi sanoneensa juuri nain eraalle asiakkaalle ja sitten huomasi, etta miehelta todella puuttui toinen kasi... :o

MH

Onhan tosta "tuunauksesta" toinenkin versio. Pimppaus, joka otettu pimp my ride tv sarjasta suorana "lainauksena" eikä liity mitenkää mihinkään muuhun. ;)



Tuo Jounin versio Mätöstä sopii sikäli kuvaan että yleensä kun joku ateria esim. ravintolassa on poikkeuksellisen iso tai tuhti niin silloin sanotaa että olipa mätöt.

Haagalainen


Lisää mättö sanan merkityksiä edellä jo kerrottujen lisäksi.
Kun olet paastonnut pitkään, seuraa vastareaktio, rankka ruoan tankkaus eli mättö.
Live-roolipelaajat käyttää taistelutapahtumistaan tms nimitystä mättö, ja erityisen tärkeää noissa peleissä on hyvä loppumättö 8)