Aseen hankinta / ongelmat

Aloittaja Nykke, lokakuu 03, 2005, 08:35

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Nykke

Olisin kysyny tuosta aseen ostamisesta. Kaverini kertoi vuosia sitten Australiassa asuneena että aseen osto on siellä enemmän kuin helppoa. Tarvitaan vain käteine ja moitteeton rikosrekisteri niin homma hoituu tuossa tuokiossa - onko tosiaan näin helppoa? 150 dollaria kun laitta tiskiin niin haulikko sillä irtoaa :o

Asekauppoja on kuulemma pilvin pimein. Ihmettelin sitä että Alice Springsin kupeesta jopa Wall smartista pystyy ostamaan dynamiittia :o

Itse olisi tarkoitus ajaa Australian läpi ja tietysti jonkinlainen ase olisi ihan hyvä lisäturva, jota toivottavasti ei tarvitse koskaan. Onko ongelmia jos takakontissa ase on? Näin ymmärsin että Australiassa se on arkipäivää varsinkin sisämassa. Dingoja ja muita eläimiä kun metsästellään jne..

Tosiaan ketään ei olla tappamassa eikä muutakaan radikaalia, kunhan kyselen.

// Nykke

Jouko

Jep tuo piti paikkansa vielä kymmenisen vuotta sitten, mutta Port Arthurin tapahtumien jälkeen mentiin nykyisen musta-valko tavan mukaan äärilaidasta toiseen. Eli valtio lunasti kaikki aseet korvausta vastaan joiden pitoon ei löytynyt erityisen hyvää syytä, (luonnollisesti tämä ei koskenut rikollisia) kerätyt aseet romutettiin.

Tätä ennen tosiaan paikallisesta urheiluliikkeestä löytyi lenkkarien seasta satasella kiinalaista 7.62 puoliautomaattikivääriä johon oli julkisesti liikkeellä ohjeita joilla sen sai muutettua automaatti-aseeksi.

Toi kengurujen metsästäminen oli silloin melko yleistä, yleensähän se oli semmoista kännipäissä metsässä ajelua jossa moni loukkasi itsensä ajettuaan pimeässä termiittikekoon tai johonkin kiinteään.

Eli asetta turvaksi ei kannata edes ajatella, jopa veitsen pitäminen autossa saattaa aiheuttaa ongelmia.


- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

Raiwå

\\ Nykke :D

Olen itse lähettäny kaikki aseeni Suomeen jo kauan sitten,.
Syynä oli aselakien kiristyminen sille tasolle, etten enään viitsinyt byrokratiaa siihen harrastukseen lisätä.
Laitan sinulle pari linkkiä jonka kautta saat ehkä apua asiaasi.
En kuitenkaan kovin optimistisesti lähtisi hankkeeseen, se on aika vaikeata nykyään.

http://www.ssaa.org.au/
NSW oma sellainen
Aseen ostosta jotain


Hauskoja lukuhetkiä




:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

susuli

Meillä oli kättä pidempänä autossa iso keltainen rattilukko. Sillä olisi kolkannut hyvinkin innokkaimman tunkeilijan, mutta koskaan ei tarvetta tullut:peukkuy
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Aikis

Ja kertoisko joku, mita tapahtui Port Arthurissa kymmenisen vuotta sitten?

eevis

Dees - We will bloody bounce back!!!


Nykke

Toisaalta todella hyvä että noita aselakeja on kiristetty huomattavasti vuosien saatossa. Australian pitäisi muutenkin olla yksi turvallisimpia paikkoja, joten kaipa Australian halki voi hyvillä mielin ajaa..kaikkihan on yleensä suurimmaksi osaksi itsestä kiinni loppupeleissä - miten on ja käyttäytyy.

Onkos muuten tullut kenelläkään mitään todella uhkaavia tilanteita? Kuulemma siellä sisämaassa iltasin voi olla vähän pelottava olo..varsinkin jos käy josain baareissa tms - paikalliset kaivostyömiehet varsinkin kun tykkäävät kännispäissään haastaa riitaa?

Kunhan vähän kartoittelen tuota turvallisuuspuolta..Dominikaanisessakin oli käsiase enemmän tapa kuin poikkeus..Lauantainahan Jamaikassa ammuttiin raa-asti suomalaislääkäri http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm

// Nykke

Jaaks

Nykke,


LainaaAustralian pitäisi muutenkin olla yksi turvallisimpia paikkoja, joten kaipa Australian halki voi hyvillä mielin ajaa..kaikkihan on yleensä suurimmaksi osaksi itsestä kiinni loppupeleissä - miten on ja käyttäytyy.


Turvallinen tietysti tiettyyn rajaan asti ja riippuen missä olet, mutta loppujen lopuksi se ei todellakaan ole itsestäsi kiinni vaan niistä idiooteista joita siellä ulkona väijyy.

Liika hyväuskoisuus on aina pahasta, vaikka uudet tuttavuudet tuntuisivat kuinka mukavilta ja leppoisilta.
Noita ikäviä backpackereiden katoamisilmoituksia näkee aivan liikaa ja usein heidät löydetään liian myöhään.

Pahempia tapauksia kuten Ivan Milat (http://en.wikipedia.org/wiki/Backpacker_murders ) ei ole sitten 90 luvun jälkeen onneksi ollut, mutta yksittäisiä tapauksia kylläkin.  Lisää tietoja saat vaikka "Missing Persons Australia"
Kannattaa olla "street wise" ja varovainen liikuit sitten suurkaupungeissa tai jossain maaseudun "puskassa".

susuli

Meille vinkattiin useampaan kertaan paikallisten toimesta jos jollain alueella ei ollut turvallista; ainakin NSW: ssa Dubbossa saimme ystävällisen kehoituksen olla nukkumatta tien varressa Aapon takakontissa sillä alueella hengaili epäystävällisiä a: lla alkavia alkuperäisväestön edustajia jotka olivat jokin aika vitten mm. viiltäneet kurkun auki joltain satunnaiselta matkailijalta murtautuessaan autoon ja löytäessään nukkuvan matkaajan.. Toisaalta, tuollainen tapaus sattui Ruotsissa vasta hiljattain, joten eiköhän perus varuillaan olo ole riittävä edellytys turvalliselle matkalle.
Erään kerran Mt Gambierissa etelässä jouduimme nukkumaan sivukujalla kauppakeskuksen parkkipaikalla ja se oli ainoa kerta kun heräsin siihen että joku hiplaili auton ovenkahvoja. Häneen tehosi valojen päälle laittaminen.
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Jaaks

Susuli :D


Lainaa...ainoa kerta kun heräsin siihen että joku hiplaili auton ovenkahvoja.
...joten eiköhän perus varuillaan olo ole riittävä
...mm. viiltäneet kurkun auki joltain satunnaiselta matkailijalta murtautuessaan autoon ja löytäessään nukkuvan matkaajan..

Ehkä se perus varuillaan olo ei kuitenkaan riitä, ellei sitten halua olla hereillä koko ajan.  Entäs, jos ette olisikaan herännyt ennenkuin tuo ovien koittelija olisi saanut ne ovet auki :?

En halua maalata mitään piruja seinille, mutta varsinkin automatkailussa ja niissä nukkumisessa on omat riskinsä joihin kannattaa varautua kunnolla - kuten sinä Susuli aivan varmaan jo tiedätkin.

Nykke

No tästä pääsemme siihen että miten tuo aseen ostaminen onnistuu laillisesti :)

// Nykke

Jaaks

Nykke,

Johan Raivo laittoi sinulle tuonne linkkejä aikaisemmin, mutta enpä suuria unelmoisi aseen ostosta laillisesti WH lomalaisena :roue

Raiwå

Nykke :kysymys

Luitko ne linkit jotka laitoin sinulle?

Tarvitko apua niiden kanssa?



:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

susuli

Jaaks, totta tuokin, tarkoitin lähinnä sitä että itse olimme vain muutaman kerran pekotettuja nukkumaan autossa ihan yleisellä parkkipaikalla, muuten tietenkin asustelimme caravan parkeissa joissa oli hyvinkin turvallista.  En suin surminkaan lähtisi asustamaan parkkipaikoilla pääsääntöisesti. Silloin nimittäin on todella oltava hereillä melkein koko ajan...
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Nykke

Raivo, juu kiitos linkistä..tuli aiemmin kiireitä ja jäi linkit katsomatta. Nyt tuli luettua tarkemmin ja tosiaan jäipi asehankinnat siihen :)

No sitten vaan autoon piiloon jotain kättä pidempään, jotain vinkkejä?...

// Nykke

susuli

Rattilukon lisäksi myös kaasupullot voisi olla tehokkaita ja joka tapauksessa joka autossa mukana..?
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Nykke

Asiasta kolmanteen, noista kadonneista / siepatuista backpackerseistä, onko kukaan nähny elokuvaa nimeltä Wolf Creek? Kevyt traileri löytyy osoitteesta: http://greenroom-press.com/clients/Optimum%20Releasing/theatrical/wolfcreek/wolfcreek_hi.wmv

Katsomisen arvoinen leffa ennen lähtöä? :D

// Nykke

susuli

Kuulostaa hyvältä, kiitti vinkistä, täytyy katsoa tuo leffa jos jostain löydän. Oli aika hurjaa katsella niitä missing person ilmoituksia joita aika ajoin oli ostareiden seinät pullollaan.. kuvia Eurooppalaisista matkailijoista joita on viimeksi nähty vuonna 1993:sorry
Eräät irkku tytöt kohtasivat kohtalonsa lähellä Mt Isaa viime vuonna kun heiltä puhkesi rengas keskellä ei mitään ja rekka ajoi kohdalla juuri silloin. Kaikki 4 kuolivat törmäyksessä eikä asiasta tiedetty heidän kotonaan kuukausiin. Kauheaa.
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Nykke

Itsekin tuli viimeyönä luettua noita missing -ilmoituksia. Jotenkin kiehtovan traagista miettiä mitä kenellekin on tapahtunut :(

Erityisesti kosketti Daniel Morcombe kohtalo. 13 -vuotias poika, joka siepattiin parisen vuotta takaperin eikä sieppaajaa koskaan saatu kiinni - saatika ruumista löytynyt. Osaan kuvitella kuinka tuskaista on omaisille, kun joutuu elämään epätietoisuudessa ja toivossa päivä toisensa jälkeen :(

Outoa tuossakin tapauksessa on se, että vaikka silminnäkijät on hyvin kuvannut sieppaajan auton ja kasvot niin silti ei mitään johtolankoja. Lisää tietoa ja materiaalia löytyy: http://www.danielmorcombe.com.au/

Löytäkääpä kyseinen auto tai sieppaaja niin voi olla 250.000$ rikkaampi :pepsodent

// Nykke

Tony

Nykke,

Jos kättä pidempää haluat matkasi turvaksi, niin yksinkertaisesti marssit Bunningsin rautakauppaan ja ostat retkikirveen ja puukon:pepsodent. Ainahan Australiaa kiertävä "retkeilijä" tällaisia retkivarusteita tarvitsee, eikä niihin tarvita mitään lupaa.

:)Tony

Raiwå

Hmmmm :peukkua

Mikäs Twighlight zone tästä keskustelusta yhtäkkiä tuli?




:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

Nykke

Raivo juu tsori! Kunhan tulee hypittyä asioista toiseen. Koitan parantaa tapani :roue

Kirvestä takakonttiin ja menoksi :pepsodent

// Nykke

susuli

Daniel Morcombe kohtalo- olin aivan äimistynyt kuinka laajalti pojan katoamisilmoituksia oli jaettu, ihan yksityisisitä leirintäalueiden vessoista julkisiin poliisin ilmoituslehtisiin. Hänen kohtalonsa kosketti minuakin syvältä. Ei voi kuin miettiä miltä hänen perheestään mahtaa tuntua.
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

susuli

Yksi vielä, kun aiheeseen pääsin;
P- Queenslandissa näin ilmoituksen Irma nimisen naisen murhasta joka oli tapahtunut 1980- luvulla. Joku oli tunkeutunut Irman kotiin keskellä yöt äja tappanut naisen raa´asti. Irman mies etsii, tänä päivänä, vaimonsa murhaajaa ja on luvannut 100 000 audin löytöpalkkion äijästä. Melkoista villin lännen meininkiä.
Itselleni ei selvinnyt mahtoiko Irma olla suomalaista alkuperää, kuten nimestä voisi päätellä.
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Aikis

TAitaa olla Irma enemman saksalaista alkuperaa... Mutta onneton tarina silti.

Nykke

Tuli kaytya katsomassa Wolf Creek -elokuva (kertoo kadonneista backpackereista) Sydneyn leffateatterissa ja oli kylla aika raaka elokuva. Jos joku on ostanut auton ja ajellu pitkin Australiaa tai aikomassa niin suosittelen. Toiset tykkasivat tosi paljon, toiset vahemman. Sen verran raakuutta oli mukana, etta jokunen lahti kesken leffan pois...

Nykke

susuli

Toisaalta, sellaistahan elämä ikävimmillään on jos asuu autossa  ja liikkuu erämaassa/ tropiikissa/ abojen mailla ja cityssa (nimim, been there, done that) Mutta sitten taas toisaalta se ei pelaa joka pelkää ja päinvastoin.

Leffa on kyllä pakko kattoa.:pepsodent
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Henney

:( ou nou...katoin ton leffan trailerin....ja ite oon tosiaan lähössä kohta aussilaan, mut joo pakko toi on kyl nähä :D ... aika karmivalta vaikutti....

susuli

Löysin netistä ton leffan.. tai leffan jolla on sama nimi:? Esiintyykö siinä Matt Damon? Olenko siis latailemassa (hyi susuli:nuttu:) oikeaa leffaa..?
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Jaaks

Susuli,

Eipä ole Matt Damon Wolf Creek elokuvassa, ellei sitten ole jossain salaisessa sivuosassa ???


Wolf Creek omat sivut

susuli

Johan  mä vähän ihmettelinkin...:hahhaa
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

brandt

Se vois kyl olla katsomisen arvonen leffa, vaan tuleeko sitä sitten liiankin säikyx kun tuo omakin matka on viel ees päin..:?

Onko muilla yxin matkaavilla naisilla minkälaisia kokemuxia ollu, lähinnä niitä huonoja ni tietää mihin varautua ja minkälaisin asein:)