Terroristijahti

Aloittaja Tony, syyskuu 21, 2004, 07:32

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Tony

No niin, pääministeri John Howard päätti sitten, että Australia voi jenkkien tavoin lähteä terroristijahtiin mihin päin maailmaa tahansa. Tämähän tietenkin tarkoittaa Kaakkois-Aasiaa ja lähinnä Indonesiaa, ja sen muslimiterroristeja. Kuvitteleeko herra Howard todellakin, että Australia pystyisi asevoimin nujertamaan väkirikkaan Indonesian terrorismin. Tällainen uhittelu ja kulmakunnan omaksi"pikku poliisiksi" itsensä nostaminen ei saa aikaan mitään muuta kuin  lisää terroristeja, joiden ainoa tavoite on haavoittaa Australiaa. Siinä vaiheessa kun Howardin joukot tekevät sen ensimmäisen maailmaa pelastavan operaationsa naapurissa, niin on 100% varma, että sen jälkeen jossain päin Australiaa pamahtaa. Siihen asti on hyvä sanoa, että eihän meillä täällä noworriesmaassa ole mitään hätää, mutta Australia on valitettavasti lähtenyt sille tielle, jolta ei voittajia löydy. Tämä on vain yksi askel tilanteen kehityksessä, joka johtaa vääjäämättä maailmalla niin tuiki tavalliseen koston kierteeseen, jolle ei ole loppua.

Minkä ihmeen takia Australian on täytynyt lähteä jenkkejä nuoleskelemaan? Onko kyseessä taloudelliset intressit, vai mikä ihmeen näyttämisen halu on asian taustalla? Jos jollain maalla niin juuri Australialla luulisi olevan erittäin hyvät edellytykset elää rauhallista ja puolueetonta elämää, mutta ilmeisesti sitä jännitystä pitää sitten väkisin hankkia sekaantumalla kansainvälisiin konflikteihin. En oikein tahdo uskoa, että historialliset siteet britteihin ja sitä kautta jenkkeihin, olisivat enää vuonna 2004 syy lähteä sekoittamaan tätä soppaa. Maailmansotien aikana tilanne oli toisenlainen,  kuten myös ihmisten silloinen maailmankäsitys. :(

:)Mutta päivän hyvä uutinen on se, että Australia meinaa luopua kauppojen muovikasseista vuoteen 2007 mennessä :peukkuy

:)Tony

Heidi

Pikku-Johnny vallasta pois aanestamalla Mark Lathamia tulevissa vaaleissa, ken siis aanestaa saa... (itse en joten hyva on kommentoida) :P

mette

LainaaAlkuperäinen postittaja Tony

:)Mutta päivän hyvä uutinen on se, että Australia meinaa luopua kauppojen muovikasseista vuoteen 2007 mennessä :peukkuy

:)Tony

 
Toivottavasti  vuoteen 2007 mennessa sitten uusisivat  myos kauppojen checkouts toimivimmaksi  kayttaa omaa kauppakassia.Nailla nykyisilla kassoilla oman kauppakassin kaytto kun tahtoo olla melko hankalaa!
Sita paitsi ,kaikkein mieluiten pakkaisin ihan itse omat ruokaostokseni.

Silppu

Australian poliittinen keskustelu on muuten paljon värikkäämpää kuin täällä Suomessa. Suomessa vastakkainasettelua ei löydä edes vaalien alla.

Itseäni ei politiikka varsinkaan vaalien alla hetkauta niin paljon että jaksaisin moisella vaivata päätäni. Nuo poliitikkojen vaalilausahdukset on juuri sitä varten että ihmiset provosoituisivat ja jakautuisi puolesta/vastaan. Näin poliitikko ajattelee että tarvittava "kriittinen massa" saadaan aktivoitua omalle puolelle. Lähes kaikki lausunnot ja niiden ajoitus ovat ennalta suunniteltuja puolueiden kampanjatoimistoissa

-Noin halpaan en mene. Verenpainettaan voi nostattaa paljon terveellisemmällä tavalla, vaikka sauvakävelyllä Australian hiekkarannoilla. :hahhaa

Silppu

Timo

"Toivottavasti  vuoteen 2007 mennessa sitten uusisivat  myos kauppojen checkouts toimivimmaksi  kayttaa omaa kauppakassia.Nailla nykyisilla kassoilla oman kauppakassin kaytto kun tahtoo olla melko hankalaa!
Sita paitsi ,kaikkein mieluiten pakkaisin ihan itse omat ruokaostokseni. "

Mette :D  Totinen ongelma täälläkin. Minä olen jättänyt jo muutaman aloitteen Townsvillen kauppaliikkeisiin. Olen liittänyt ihan piirroksenkin suomalaisesta kassalinjasta.  
Pelkät uudet kassakalusteet eivät useimmiten kuitenkaan riitä, sillä niiden asennuksen jälkeen kassan eteen ulosmenoväylälle jäisi liian vähän tilaa. Siksi kassoja pitäisi siirtää vähän taakse päin. Se taas aiheuttaa koko myymälän järjestämistä uudelleen. Tokkopa siihen kovin helpolla ryhdytään. Ehkä uusissa myymälöissä sitten vuoden 2007  jälkeen.

Mutta sitä odotellessa me jo käytämme omia kasseja ja myös pakkaamme ostoksemme itse. Siinä täytyy käyttää apuna ostoskärryjä, ja pakkaamaan tarvitaan kaksi henkilöä, jos ei halua olla hidasteena takaa tuleville. Onneksi sentään kukaan kassaneideistä tai -herroista ei ole paheksunut toimiamme, vaan suhtautuminen on ollut myötämielistä ja avuliasta. Muuten sitä tuntisikin itsensä ihan omituiseksi, suorastaan kassaterroristiksi :) Juuri muiden kun en ole nähnyt käyttävän omia kasseja.

Olen pohdiskellut, että joku ostoskärryn sisään tai päälle   sopiva  monilokeroinen muovilaatikko voisi olla kätevä apuneuvo. Siihen olisi helppo kassalla lajitella ostoksensa ja sen voisi sitten suoraan nostaa auton takakonttiin tai pyörän tarakalle.  

Silppu :D  "Australian poliittinen keskustelu on muuten paljon värikkäämpää kuin täällä Suomessa".

Johtuu varmaan siitä, että täällä on käytännössä kaksipuoluejärjestelmä ja yhden puolueen/ryhmittymän hallitus eikä mitään sinipuna- tai sateenkaarihallituksia kuin Suomessa.   Onhan Australiassa pieniäkin puoleita, kuten vaikka vihreät ja kommunistit, mutta taitaa parlamenttipaikkojen jakokin suosia enemmän suuria kuin Suomessa (tuosta en tarkalleen kyllä tiedä).  No, joka tapauksessa julkisuuskin jo supistaa vaihtoehdot kahteen.

"Noin halpaan en mene. Verenpainettaan voi nostattaa paljon terveellisemmällä tavalla, vaikka sauvakävelyllä Australian hiekkarannoilla"  

Sanopa muuta :hahhaa  Tai sitten tuota sauvaterrorismia voi harjoittaa ilman rantaa muuten vaan hiekalla. Ja niinhän sitä  tulee tehtyäkin.  

Niin, Tony :D Suuria kysymyksiä.  Ei se raha ja talous ainakaan kovin vähäpätöinen tekijä asiassa ole. Eikä varmaan sekään että tämä terroristijahti on paitsi kansainvälisen kapitalismin myös  länsimaisen kulttuurin ja valkoisen rodun maailmanherruuden vahvistamista. Kaikki ne mieluisia asioita Australiankin vallanpitäjille, paljon mieluisampia kuin se, mitä nuo terroristeina jahdatut USA:n vastustajat ajavat.  Nyt siis  Bushin jälkiä astuvat seuraamaan Putinin Venäjä ja Howardin Australia. Siinähän sitä jo on ainekset tosi isoon soppaan jos tilanne vielä tästä pahenee.

riaapa

Muovikasseista...
Melbournessa useimmat supermarketit ainakin kylttien perusteella kannattavat kestokassin käyttöä, ja jos vaan kassatoimihenkilö huomaa että asiakkaalla on oma kassi mukana, niin hän kyllä pyytää sen ja pakkaa ostokset siihen. Täytyy sanoa että varsinkin Coles on tässä suhteessa ollut todella esimerkillinen. Heidän myymänsä vihreät kestokassithan ovat kaiken lisäksi todella tilavia ja miellyttäviä kantaa pehmeän kantohihnan ansiosta. Meillä niitä on kaksi kappaletta, jotka yleensä riittävät isompienkin ostosreissujen tarpeisiin (kahden hengen taloudessa).  Muutaman kerran on käynyt niin ettei kaikki ostokset olekaan kassatoimihenkilön parhaista yrityksistä huolimatta mahtuneet kasseihimme, ja hän on kovasti valitellen joutunut kysymään josko sopisi että hän pakkaa loput muovikassiin.

Usein kassatoimihenkilöt pakkaavat ostokset mielestäni todella hyvin. Olenpa nähnyt heillä tiskin takana jopa ohjeet siitä kuinka pakata kylmätuotteet samaan kassiin ja painavat pohjalle jne. Joskus harvoin olen kylläkin saanut pettyä, kun joku on läiskinyt ostokseni kassiin sen enempää asiaa ajattelematta, ja olen saanut pelätä salaatinlehtien liiskaantumista. Tuolloin olen yleensä tuonut tämän myös ilmi, esimerkiksi sanomalla kohteliaasti "excuse me" ja nostamalla salaatin tai muun mielestäni herkän tuotteen päällimmäiseksi. Jos on vaikuttanut siltä ettei viesti mene perille, olen ehkä heittänyt vielä pahan silmäyksen perään... :hahhaa

Poliittisesta keskustelusta...
Eduskunnan/parlamentin istuntoja televisiosta sekä Suomessa että täällä seurattuani olen tullut siihen tulokseen että ne ovat monin-moninkertaisesti viihdyttävämpiä Australiassa. Poliitikot ovat ilmeikkäämpiä ja useat heistä ovat varsinaisia sanaseppoja suomalaisiin kollegoihinsa verrattuna. Tylsästäkin aiheesta käytävää keskustelua on mukavampi seurata kun sitä ei käydä monotonisin puheenvuoroin. Mutta siihen vaikuttaa varmasti myös anglosaksinen perinne painottaa suullisen esityksen tärkeyttä jo koulussa ihan eri lailla kuin Suomessa.

Tony, tuosta jenkkien nuoleskelusta olen kanssasi yhtä mieltä. On ymmärrettävää että sellaiseen poliittiseen ja taloudelliseen mahtimaahan kuin USA on tärkeä pitää hyvät diplomaattisuhteet jne, mutta en ymmärrä tätä sylikoiraksi heittäytymistä. Varsinkin ottaen huomioon Australian maantieteellisen sijainnin, luulisi olevan tärkeää pitää hyvät suhteet myös lähinaapureihin, eikä ehdoin tahdoin vihastuttaa heitä... :(

Mitä tulee tuohon että jossain päin Australiaa voi pamahtaa, niin sitähän ei kukaan koskaan tiedä kenen kohdalle ja milloin se "pamahdus" sattuu. Paras on vaan elää niin, ettei siinä tapauksessa jää mikään kaduttamaan ja että läheiset ja rakkaat ihmiset tietävät kuinka heitä kohtaan tunsi. Lähdenkin tästä nostamaan sykettäni kuntosalille... :D
Riina

riaapa

Mette :D

:hahhaa :hahhaa :hahhaa :hahhaa Kieltämättä herra Keating kävi mielessä kun noita sanaseppoja mietin...

Kuinkahan moni näki Pauline Hansonin haastattelun "Enough Ropessa" maanantai-iltana? Onhan Suomellakin Sulo Aittoniemensä, mutta eipä tule mieleen ketään yhtä hyvää haastattelijaa kuin Andrew Denton.
Riina

mette

Riina :D

Andrew Dentonin ohjelma on tosiaan  hyvä! Miten tulikin missattua maanantainen ? Muistimme sentään laittaa nauhalle ABC:lta  esitettavan Pilot Guides, jossa  Suomi esittelyssä.


Tuli tässä vielä mieleen , että oletteko laittaneet merkille miten täällä  noissa postilaatikkoihin tulleissa  vaalimainoksissa  mielin määrin  saa haukkua  muita puolueita ja heidän kandidaattejaan? Täällä sana on kaiketi vapaa. Täytyy sanoa,että monen monta hauskaa  slogania on nähty, enkä tietenkään yhtäkään muista. Miedoimmasta päästä muistuu mieleen  vain jotain tähän tapaan :Älä anna ääntäsi sille ja sille, se menee hukkaan etc....
Kovin älykkäältä ei tunnu lainkaan tämä usein nähty mollaus  , kun jossain vaalimainoksessa sanotaan jonkun kandidaatin olevan täynnä lupauksia...Eikö ne kaikki ole ?

no-worries

Ma en uskalla ottaa kayttoon Wolliksen ruokakassia. Myyja kuitenkin sanois ettei se oo mun oma ja pistais mut maksamaan siita toiseen kertaan. Ilmeisesti ma naytan niin epailyttavalta, etta mun kassi pitaa aina penkoa ympari. Terroristin nakoinen malesialaisystavani sen sijaa saa olla ihan rauhassa :) Pakkaan maksamisen jalkeen ostokseni reppuun, ja silla tavalla ne tulevat kahteen kertaan pakattua. Mur.

Australian poliittinen jarjestelma on aina mutkikas. Olen joutunut journalistiikan kurssini takia tutustumaan valtion, osavaltion ja kaupungin parlamenttien toimintaan, ja kylla siina saa paataan raapia. Minun mielestani australialaiset lehdet on paljon tylympia poliitikkoja kohtaan kuin suomalaislehdet.
Maija

Timo

Lainaano-worries
Ma en uskalla ottaa kayttoon Wolliksen ruokakassia. Myyja kuitenkin sanois ettei se oo mun oma ja pistais mut maksamaan siita toiseen kertaan. Ilmeisesti ma naytan niin epailyttavalta, etta mun kassi pitaa aina penkoa ympari. Terroristin nakoinen malesialaisystavani sen sijaa saa olla ihan rauhassa :) Pakkaan maksamisen jalkeen ostokseni reppuun, ja silla tavalla ne tulevat kahteen kertaan pakattua. Mur.

Ihan samasta asiasta murisin vuosi sitten ja kiehuin kiukussani kun aina piti avata reppu kassalla.  Kyllä ne meiltäkin yrittivät mukanamme tuomat kassit (ei k.o. kaupan) lyödä ensin kassakoneeseen, mutta kun ei hintalappua löytynyt, niin uskoivat kun ystävällisesti ja päättäväisesti sanottiin, että ne ovat meidän ja pyydettiin pakkaamaan tavarat niihin.   Nyt kai minäkin jo osaan esiintyä muutenkin sen verran itsevarmasti, etteivät reppua enää tarkasta kuin harvoin.  Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että ne nimenomaan kiusaavat epävarman ja "syyllisen" näköisiä asiakkaita. Kannattaa siis ottaa tilanne haasteena, osoituksena siitä miten hyvin on kotiutunut ja sopeutunut ympäristöön.

Tosin edelleenkin olen sitä mieltä, että pitäisi olla joka kaupassa säilytyslokerot, johon kauppaan tuomansa tavarat voisi tunkea.

Jaaks

No-Worries :D


LainaaAustralian poliittinen jarjestelma on aina mutkikas.

Miten niin :?

Sehan on ihan tavallinen "Westminster Parliament" systeemi, kuten vanhassa Englannissa josta se periytyy eli on ylahuone ja alahuone - Legistlative Council & Legistlative Assembly.

Queensland on ainoa osavaltio Australiassa, jossa on vain yksi huone eli tuo em. Leg. Council lopetettiin jo vuonna 1922.


Lainaakaupungin parlamenttien

Siis tarkoitat City Council eli ns Local Government :?
Ne ovat taysin itsenaisia, mutta kuitenkin osavaltion hallitusten osittaisen vallan alaisina - riippuen poliittisesta jakautumasta ja lainsaadannosta.

No - okei taytyy myontaa, etta voi olla asiaa tuntemattomalle vahan monimutkaista, mutta loppujen lopuksi se ei ole :D

Esimerkiksi kun jokaisessa osavaltiossa on "Premier" eli paaministeri (paitsi Territorioissa - joissa se on "Chief Minister") ja sitten federal governmentissa on "Prime Minister" joka on myos paaministeri :?  

Missaan osavaltiossa ei edes Premier voi paattaa mitaan lakia (vaikka eduskunta hyvaksyisikin) ilman Kuvernoorin (State Governor) allekirjoitusta ja federal tasolla ilman General Governor allekirjoitusta :?

Parliamentista (eduskunnasta) puhuttaessa "Speaker" eli puhemies (sisaisella aanestyksella valittu) taas ylittaa jopa "Premierin" vallan eli on "Talon Hallitsija" :?

Vanha Royalistinen perinne elaa viela :D


LainaaMinun mielestani australialaiset lehdet on paljon tylympia poliitikkoja kohtaan kuin suomalaislehdet.

Ehka se on sananvapaus :?? - tai sitten ne ansaitsee sen.

Suomen lehdistossa kylla puututaan eri yksiloiden henkilokohtaisiin asioihin aivan vapaasti ja joskus hyvinkin tylysti :?

jounij

LainaaAlkuperäinen postittaja Jaaks
Queensland on ainoa osavaltio Australiassa, jossa on vain yksi huone eli tuo em. Leg. Council lopetettiin jo vuonna 1922.

Myös itsehallinnollisten Territorioiden parlamentit ovat yksikamarisia. Australian Pääkaupunkiterritorion (ACT) parlamenttia kutsutaan nimellä Legistlative Assembly, eikä siihen kuuluvien poliitikkojen säätämiä lakeja tai muuten vaan tekemiä päätöksiä ole vahvistamassa erillistä kuvernööriä. Liittovaltion parlamentti tosin saattaa joissain tapauksissa kumota (yleensä territorioministerin suosituksesta) joitakin territorioiden säätämiä paikallisia lakeja. Näinhän kävi muun muassa vajaa kymmenen vuotta sitten Pohjoisterritorion säätämälle eutanasian sallivalle laille.

Koska ACT on varsin pieni alue, on täkäläiselle lakeja säätävälle hallitukselle annettu myös nuo City Councilin eli suomalaista kunnanvaltuustoa vastaavan elimen tehtävät.


Täydentää
Jouni
Canberra

Reeko

Metrolehdessä oli artikkeli terroristien jollain kanavalla olleesta viestistä "viimeksi oli New York ja Madrid seuraavana Los Angeles ja Melbourne. Ei hyvä ei hyvä

riaapa

Reeko,

Juu se oli "Lontoo ja Madrid, sitten Los Angeles ja Melbourne". Meidän Age-lehdessä spekuloitiin josko nuo edes tarkoittivat tuota niin kirjaimellisesti, arvelivat että kyseessä olisi ollut alkusoinnun käyttö tehokeinona (alliteraatio tjsp.). Näinköhän nuo terroristit ovat niin tarkkaan punninneet sanojaan että olisivat miettineet alkusoinnut ja kaikki... :confuse

Mutta näitä uhkailuja jos alkaa liikaa miettimään ja murehtimaan, niin silloinhan jo terroristit ovat saavuttaneet päämääränsä. Kun elää jokaisen päivänsä niin, ettei jää mitään kaduttavaa tai harmittavaa, niin ei tarvitse liikaa murehtia päiviensä määrää. Suuremmalla todennäköisyydellä joku ajaa ylitsesi seuraavassa risteyksessä, ja käykö se mielessäsi jokaista risteystä lähestyessäsi?

Filosofoi ;)
Riina

jounij

Toivotaanpa sitten vaikka, etteivät potentiaaliset terroristit lue City-lehteä. Ainakaan ne Lontoossa jokunen kuukausi sitten toimineet joko eivät olleet lukeneet, tai sitten City-lehden siteeraama lähde ei enää ollut ajantasalla.


Terrorismin pelon vouhotukseen asti yltämiseen kyllästynyt
Jouni
Canberra

jounij

Kappas, Riina ennätti tuohon väliin filosofoimaan. Minunkin mietteitäni myötäillen!


Nimimerkillä

"Avoid alliteration, always!"
Jouni
Canberra

Reeko

Hyvin paljon samaa mieltä

Tony

Aivan samaa mieltä olen kanssanne siitä, että elämäänsä ei kannata pilata murehtimalla mahdollisesta terrori-iskusta. Suurempi todennäköisyys on saada ihosyöpä Australiassa ja menehtyä siihen kuin kuolla pommi-iskussa.
Mutta kun tosiasia vain sattuu olemaan se, että Australia on omalla ulkopoliittisella toiminnallaan tehnyt itsestään varsin herkullisen kohteen kansainväliselle terrorismille, ja vieläpä suhteellisen helpon sellaisen, ottaen huomioon maan ison koon. Siihen ei tarvita kovinkaan kummoisia ennustajan lahjoja ymmärtääkseen, että jossain vaiheessa Australiassakin pamahtaa, mikä  tulee olemaan selvä jatke kansainväliselle terrorismille. Tapahtuuko näin vuoden , kahden, viiden vai vasta kymmenen vuoden päästä, niin sitähän emme tiedä.
 Nämä Riinan mainitsemat Age-lehden perustelut Melbournen päätymisestä terroristien listaan pelkän riimittelyn takia, ovat samankaltaisia selityksiä, kuin Tony Blairin väitteet siitä, että Lontoon iskuilla ei ollut mitään tekemistä Irakin sodan kanssa:itke.
 
Australian valtio ja monet suuret yhtiöt kuten Qantas joutuvat vuosi vuoden jälkeen syytämään enemmän ja enemmän varoja mahdollisen terrori-iskun ennaltaehkäisyyn ja tiedustelutoimintaan, jotta aussit voisivat levollisin mielin nauttia BBQ:t ja VB:t niin kuin aina ennenkin. Ajatelkaa, jos nämä varat voitaisiin suunnata johonkin aivan muualle, vaikkapa valtion tukeen kännykkäverkon laajentamiseen, niin että kännykällä olisi käyttöä kaupungin rajojen ulkopuolellakin.

 UP TO 500 extra spies will be recruited in the next five years as government spending on counter-terrorism soars past $1 billion a year to meet the global challenge posed by Muslim terror groups.

Niinpä, näilläkin rahoilla pystyttäisi ainakin muutaman maston. Toisaalta onhan tällä työllistäväkin vaikutus ainakin vakoojien keskuudessa.

Tämä on aihe, josta ei todellakaan kannata vouhottaa ja lietsoa massahysteriaa, koska se on terroristien tarkoituskin, mutta asiaa kannattaa silti "järjellisesti" aina silloin tällöin pohtia, eikä vain  kääriytyä omaan pieneen turvalliseen elämäänsä, koska se taasen on juuri sitä, mitä poliitikot kuten Howard ja kumppanit toivovatkin, jotta saisivat rauhassa touhuta niinkuin itse haluavat.

 :)Tony