Lemmikkielaimet ja talon vuokraus, hyva vai huono yhdistelma?

Aloittaja MaNi, heinäkuu 20, 2008, 15:54

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

MaNi

Tervehdys!

Huoli painaa jo koiran puolesta vaikka vasta viisumin alkutaipaleella ollaankin.

Onkos teilla hyvat lukijat sellaista yleista kasitysta siita, vaikeuttaako koiran olemassaolo kovastikin talon vuokraamista (esim. Brisbanen suunnalla).
Tietysti ymmarran etta se on tapauskohtaista mutta miten yleensa, onko pihoilla paljon koiria (vartijoita?) niinkuin taalla Thaimaassa on tapana?

Hankalaahan se koirankin tuominen on, eika koirallekaan varmasti mieluisaa tuo matkustaminen, mutta perheenjasen kuitenkin ja hyva vahti.

Kiitos etukateen ystavallisista vastauksista!


MH

Vaikuttaa ja ei vaikuta riippuu täysin vuokranantajasta. Koiran tuomiseen taas liittyy omat kuviot joista haulla löytyy lisää tietoa.

Amelia

Hei,

Me tuotiin koira tänne (Melbourneen) mukanamme Suomesta viime elokuussa. Meidän kokemustemme mukaan koira hankaloittaa huomattavasti vuokra-asunnon saamista - valitettavasti näin. Olimme toki varautuneet, että homma voi vaikeutua, mutta täytyy myöntää, että vaikeusaste pääsi hieman yllättämään! Stressikertoimet pääsivät kyllä nousemaan kun koiran karanteenistavapautumispäivä lähestyi eikä asunnosta ollut tietoakaan...

Tosin meidän tapauksessa täytyy ottaa huomioon, että etsimme kämppää suhteellisen läheltä CBD:tä. Lisäksi (Suomessa kerrostaloasunnossa asuneina, koira mukaanlukien) etsimme aluksi kerrostalohuoneistoja. Lisäksi olimme juuri tulleet maahan ja vailla niitä niin tärkeitä paikallisia suosittelijoita ja edellisen vuokranantajan lausuntoa.

Tällä hetkellä olemme katselemassa uutta kämpää. Lauantaina kävimme kuudessa näytössä, joista kaksi taisi olla ehdoton "no pets", muissa välittäjä ei tiennyt omistajan suhtautumista lemmikkeihin, mutta lupasi kysyä...

Tällaisia kokemuksia meillä...hankalahkoa, mutta ei mahdotonta!

Jaaks

Koirista puheen ollen tässä juttua noin parin viikon takaa  8)

LainaaA GOLD Coast couple have spent $70,000 on a legal dogfight to ensure their pampered pooch Bernie can keep living the high life.
Bente and Warren Tutton have shared a $4.5 million 38th-floor sub-penthouse with their "gorgeous'' maltese-shih tzu cross for the past three years.
Bernie is top dog in the plush Southport apartment overlooking the Broadwater and Gold Coast hinterland.
So when Pivotal Point's body corporate banned animals last year, the Tuttons went into battle for Bernie and the rights of pet-owners in the tower.
They unleashed a high-powered legal challenge, hiring a QC to contest the by-law change that made Pivotal Point pet-unfriendly.
"Bernie could be the most expensive dog in the world,'' Mr Tutton, 67, said. ``But we strongly believe it was the right thing to do. Thank God justice prevailed.''

Bernie could be the most expensive dog in the world

LainaaA GOLD Coast couple have spent $70,000 on a legal dogfight to ensure their pampered pooch Bernie can keep living the high life in Southport.
$70,000 dogfight to save pet

MaNi

hmmm..meidan tytto ei sitten ole mikaan shih tzu, ei sitten sinne painkaan.
Vaan Saksanpaimenkoira.
Taalla on kylla pitanyt ylimaaraiset vieraat hyvin pois tontilta ;)
Paikalliset tuntuvat kammoavan poliisikoiria.

Uskon kylla etta koiran mukana olo toisi roppakaupalla ylimaaraista stressia muuttoon. En alunperinkaan ajatellut etta olisi mahdollista ottaa tyttoa mukaan, mutta sitten yksi tuttu koiraihminen alkoi rohkaisemaan siihen suuntaan..

Kiitos vastanneille!