Ongelma tuossa suomalaisessa ruokapaikassa on vain se, että suomalaiset ovat koko maata, jopa suuria suomalaispaikkakuntia (Sydney, Brisbane, Melbourne) ajatellen, liian hajallaan. Tuskin on enää kaupunginosia tai kyliä, joiden suomalaisväestö riittäisi asiakaspohjaksi edes pikku putiikille. Eikä ole missään nimessä niin, että kaikki suomalaiset haluaisivat pidentää ostosmatkaa ja maksaa kalliinpaa hintaa vain saadakseen suomalaisia tuotteita. Ehkä niin voi tehdä silloin tällöin, juhlapäivinä tai muuten Suomi-nostalgian yllättäessä, mutta sellainen ei tietysti riitä pitämään yritystä hengissä. Siksipä ei olekaan Suomi-kauppoja tai Suomi-leipomoja vaan Skandinaavinen kauppa ja leipomo. Tuotevalikoimaa kannattaa siis hieman laajentaa, varsinkin kun suomalaisella ja ruotsalaisella ei tässä suhteessa ole juurikaan eroa. Ehkä voisi vielä ottaa mukaan balttilaiset ja venäläisetkin. Heillekin maistuvat ainakin ruisleipä ja piirakat.
Kuten Jaaks sanoo "kaikkea mitä Suomessa on, saa varmasti täältäkin tai sitten voi itse tehdä". Olen samaa mieltä, ja lisään vielä, että itse tehden saa usein jopa parempaa, ja vielä, että kaikkea, mitä Suomessa on, ei täällä edes tarvita. Ehkä siirtolaisuuden alkuvaiheessa kun ei vielä ole tottunut uuden maan tavoille eikä ole saanut varmuutta arkirutiineihin, ja koti-ikäväkin kalvaa välillä, on epätoivoinen tarve haalia ympärilleen niin paljon suomalaista kuin mahdollista, ja on valmis maksamaan siitä ylimääräistä rahaa ja vaivaa.
Mutta tilanne onkin toinen sitten muutaman vuoden kuluttua kun on oppinut uuden maan tavoille ja sen lukuisat ruokakulttuurit ovat tulleet osaksi arkipäivää. Toki silloinkin suomalaisilla tuotteilla on jonkinlainen erityisasema johtuen lapsuuden ja nuoruuden kullatuista muistoista, mutta ei niitä enää tavitse jatkuvasti: ruisleipä, sinappituubi, salmiakkiaski tai suklaalevy silloin tällöin riittää - useimmiten jos sen joku sattuu tuliaisiksi tuomaan tai lahjaksi lähettämään.
Onko tuo Fazerin sininen ihan oikeasti joku superylivertainen maailmankuulu tuote, jota kaikki alkaisivat käyttää jos vain saisivat sitä kerran maistaa? Enpä oikein usko. Ihan tavallista suklaatahan se on. Väitän, että suurin osa sen erityisestä mausta on peräisin lapsuuden jouluista ja muista suomalaisen menneisyytemme mielikuvista, Jopa mainonnasta. Mainontahan yrittää liittää tuotteeseen (alitajuisia) positiivisia mielikuvia ja tunteita. Siis nuo Fazerin siniset, turkinpippurit, Turun Sinapit, Koskenkorvat, Finncrispit... pelkkää tuotemerkkifetisismiä
Ruisleipä taas on eri juttu. Sitä olen ihmetellyt, ettei täysjyvähapanleipä ole lyönyt itseään läpi täälläkään. Täydennettynä pellavan- ja auringonkukan siemenillä sekä soijalla se olisi mainiota terveysruokaa. No, kuivattunahan sitä saa, vaikka Ryvita ja Kavli eivät olekaan hapatettuja, mutta hyvin edullisia ja helposti saatavia kuitenkin.
Ja vielä yksi ajatus: ehkä noiden Suomi-ruokien kaipaaminen ja metsästäminen on hauskempaa kuin niiden nauttiminen. Tuli vaan mieleeni omalta kohdalta kun mielenkiinto näyttää kohdistuvan sellaiseen, mitä ei ole ja se heti lopahtaa kun on löytänyt paikan, josta sitä saa tai keinon tehdä itse (vrt. salmiakkihimoni kuvaukset yllä).
