Juhannusta Brisbanessa

Aloittaja Disturbance, kesäkuu 01, 2006, 14:58

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Disturbance

Onko porukkaa Brisbanessa, joita kiinnostaisi perinteinen suomalainen juhannuksenvietto?

Viela ois kolme viikkoa aikaa jarjestella kiinnostuneille!

Ollaan tassa pienella porukalla aateltu, etta olis tosi kivaa kokoontua suomalaisporukalla ja grillata makkaraa, ja lauleskella, ja mahdollisuuksien mukaan kayda saunassa ja poltella "kokkoa" eli notskia.

Miltas kuulostaa?

Juhannushan osuu tana vuonna hienosti viikonlopulle, joten olisko porukalla miten kiinnostusta viettaa ihan useempaakin paivaa keskitalven juhlinnan merkeissa? Vois ehka jopa suunnistaa jonnekin vahan pitemmalle kaupungin keskustasta talla kertaa, kun aikaakin on. Jonnekin, missa oltaisiin lahempana luontoa?

Yhtena ehdotuksena tuli Foxmannin pariskunnalta, etta Macleay Islandilla olis aika monelle majapaikka yoksi jos olis tarpeen, ja taalta loytyy grillipaikkojen ja puistojen lisaksi kylla ihan rehellinen pubikin, jos silta tuntuu. Saunaa ei valitettavasti ole, mutta oisko jollakulla sitten tiedossa semmoista paikkaa?

Mulle voipi vaikka soitellakin asian tiimoilta ja muuten vaan, asustan puolet ajastani viela Brisbanessa keskustassa. Keksitaan taas jotain kivaa yhdessa!

T. Suvi, p. 041 677 8659
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

Tanja74

Hei! Juhannus on nykyään aina viikonloppuna.. Ollut monta monta vuotta. Muuten noi Juhannus suunnitelmat kuullostaa kivoilta. Itse en kylläkään ole sielläpäin:(

Hauskaa kesää (talvea) sinne päin!!!

Jaaks

Disturbance,

Hyvä idea, mutta eipä näytä kelit hyvältä kokon polttamiselle.
Southern Queensland bushfire warning 2/6/2006

Metsäpalot tässä maassa voivat olla ja usein ovatkin erittäin tuhoisia.  Monet vieläkin muistavat hyvin Canberran 2003 palot, joista kaupunki on tuskin toipunut vieläkään.

Kannattaa seurata rajoituksia ja tulentekokieltoja täältä QLD'n osalta:
Current Fire Restrictions/BANS

Ystävällisesti tiedottaen ja varovaisuuteen avotulen kanssa neuvoen ...

Aikis

voi jumpe, kuulisittepa miten täällä tulee vettä...lähes rakeita...Ihan tulee lapsuus mieleen kun juhannuksena satoi lunta ja oltiin naapurin poikien kanssa lumisotaa. Vuonna 1960 jotain.

mette

LainaaAlkuperäinen postittaja Tanja74
Hei! Juhannus on nykyään aina viikonloppuna.. Ollut monta monta vuotta.  

Juu- ollut  monta, monta vuotta.  Vuodesta 1955 alkaen.

Milloin juhannus siirrettiin viikonloppuun?

Disturbance

No, voihan ne maggarat grilata sisatiloissakin, ja luulisi etta jos varovaisia ollaan, niin ihan grillikatoksella voisi hiillostella! :) Voi kun saisi jostain viela Campingia tai HK:n sinista... Vaikka meneehan ne Hansin Knackwurstitkin. :peukkuy

Ei tullut viela oikeen juuta eika jaata keltaan, onko kiinnostuneita, joilla ei viela muita suunnitelmia ole?
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

kari_000

LainaaAlkuperäinen postittaja Disturbance


Ei tullut viela oikeen juuta eika jaata keltaan, onko kiinnostuneita, joilla ei viela muita suunnitelmia ole?

Harmi vaan, että saavun Brisbaneen vasta 26.6. ois ollu kivaa kuulla paikasta suomalaisia kokemuksia.... ehkä törmätään jossain viivyn paikkakunnalla noin kuukauden aluksi...

masaa

Therve vaan kaikille!

Olen ollut nyt Brisbanessa 4 päivää ja olen tällä hetkellä pikku kielikurssilla, joka kestää 23.6 saakka ja sitten jussin jälkeen pitäis aloittaa työt...

Mä oisin kiinnostunut tosta juhannuksen vietosta, mutta mulla on majoitus just tonne 24.6 saakka ja sen jälkeen on vielä auki mihin oon menossa asustelemaan ja sen takia en tiiä vielä olisiko mulla mahdollista tulla mukaan ainakaan useammaksi päiväksi.

Ootteko vielä keksineet mitään jussin vieton suhteen?

Matti

senja

LainaaAlkuperäinen postittaja masaa
Therve vaan kaikille!

Olen ollut nyt Brisbanessa 4 päivää ja olen tällä hetkellä pikku kielikurssilla, joka kestää 23.6 saakka ja sitten jussin jälkeen pitäis aloittaa työt...
 

Ihan ohi aihee, mut kysyn silti..Minkälaisella kielikurssilla oot sielä?
ja niin et osais sanoo että mistä tota inffoo eri kielikursseista kannattais ettiä? Jos vaikka ois jotain vinkkejä:)

masaa

Senja

Laitoin U2u...

M

Disturbance

Ma oisin ainakin mahdollisuuksien mukaan menossa tonne Macleaylle, jos ei mitaan muuta ilmaannu. Luultavasti ollaan siella pienimmillaan neljan hengen suomi-aussi -porukalla sitten.

Innolla jo odotan...

Semmonen tuli kanssa mieleen... Kun mulla on tullut ihan hirvee joulufiilis kun naa ilmatkin on nain viilenneet mukavasti, etta voishan sita pitaa yhdistetyt juhannus+joulujuhlat?
Ei oo ihan omakaan idea siina etta oon nahnyt "joulu keskella kesaa" -tyylisia mainostuksia eri seurojen kautta.
Mitaan kiinnostusta tollaseen pikku lisaykseen? :)
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

Jaaks

LainaaOriginally posted by Disturbance

"joulu keskella kesaa"

Jouluhan on täällä aina keskellä kesää eli joulukuussa :roue

Viittaat varmaankin mainoksiin "Christmas in July" , joka on täällä taas talvi :?

Disturbance

Kyllapas nyt nolottaa, sait rysan paalta kiinni ekavuotisen suomalaisen ausseissa. :sorry :pepsodent
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

Tino

Tsau!

Pidetään sitten syksyllä kunnon karkelot, kun meikäkin täältä perheineen tulloo sinne Brisbaneen!!

Terv. Tino

Nordman

Juu, macleaylla on ainakin jonkinmoiset pirskeet:XXXX
Mukavahan sita olisi saada enemmankin porukkaa:D
"Tyyli ennen tarkoitusta, asenne ennen kaikkea"

RUU

No, kertokaas meille noviiseille paremmin tästä MacLeaystä, please.
Missä, mitä, miksi ja tietenkin milloin. Onko asu vapaa vai pakollinen? Mukaan oma makkara / pihvi, juoma, vihta, musiikki, trivial pursuit / alias?
Lapset mukaan tietenkin (joten ei sitten mitään K18-vitsejä, tietenkään). Vai?
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

kris

Me ollaan menossa tonne Coolumin seudulle Juhannuksen ajaksi. Eli, jos liikutte sielläpäin, niin tulkaa moikaamaan!

HUOM! Lauantaina 24.6. Sunshine Coastin Suomiseura järjestää "viralliset " juhannuskekkerit Bli Blissä Finland Roadilla (joo, meillä on todellakin ihan oma tie täällä!). Bileet alkaa n. klo 14, safkaa saa kybällä, mutta kannataa ottaa omat kossut ja vissyt mukaan. Ohjelmassa mölkyn pelaamista ja lavatanssit. Lisäksi paikalla on "pönttökokko", mikä se sitten lieneekään...

Mestan löytää seuraavasti:

Ajetaan Bruce Higwaytä pohjoiseen, Nambouriin asti, jonka kohdalta käännytään oikealle Bli Bli Roadille. Tätä sitten hurutellaan Bli Blihin asti (ois voinu arvata...), jossa käännytään vasemmalle David Low Waylle, jolta taas puolestaan käännytään uudestaan vasemmalle Finland Roadille. Tosi helppoo eiks vaan! Finland Road on pitkä maalaisbaana, joten ajelkaa vaan rohkeesti eteenpäin kunnes törmäätte Finland puistoon, jossa on huvimaja ja muistomerkki. (v. 2004 Refedexissä sivu 58 Sunhine Coastin osiossa).

Kaikki vaan messiin!
T: Krisse

Milka

Mellulaisena on pakko sanoa etta sinne on helppo loytaa. Minakin loysin Finlandia roadin vahingossa! :pepsodent

En edes tiennyt koko paikan olemassa olosta enne kuin olin ajelemassa siella pain ja pysahdyin tien varteen puhumaan kannykkaan ja samalla huomasin katukyltin, jossa luki Finlandia Rd. :pepsodent

jounij

LainaaAlkuperäinen postittaja kris
Lisäksi paikalla on "pönttökokko", mikä se sitten lieneekään...

Pönttöön (eli tynnyriin) pistetään puita, jotka tuikataan tuleen - ei sen monimutkaisempaa. Vähän niin kuin Bronxin köyhemmissä osissa konsanaan, heh heh...


Valaisee
Jouni
Canberra

Merja

Me tullaan bilettämään bilibiliin kun kerran saimme oikein henk koht kutsun, mutta kyllä se vähän niin on että eikös rakenneta porukalla juhannussauna?:roue Olen sellaisen jo kerran pykännyt pystyyn kivikasasta ja pressuista :pepsodent
Entäpä makkara, juhannuksen uljas vihannes, täällä ei saa kaupasta edes HK:n sinistä, se on kyllä ollut karvas pettymys uusille siirtolaisille :hahhaa

Tällaisia miettii auton oston mietinnän (Tarago vai Voyager) lomassa
Merja

kris

Toi makkaraosasto hoituu näppärästi Hansin tuotteilla. Suosittelen Kockwurstia tai Knackwurstia. Näitä saapi ainakin Colesilta. Sinappi onkin sitten huomattavasti hankalampi juttu!

Ja jos noista kahdesta pitäis valita, niin ehdottomasti Tarago. Voyagerin ilmastointilaite on altis ongelmille, ja hankala (eli kallis) korjata. Mites se Holden Zafira?
T: Krisse

Merja

Sori Kris,
me päädyttiin 41 000km ajettuun Grand Voyageriin (Limited edition...), siinä oli jumalattomasti tilaa ja kaikki ihanat herkut :pepsodent
Tarago on aika pelkistetty - varsinkin kun on ajanut noita kahta :roue
Ja kätevää ostaa auto lähellä verovuoden loppua, me sanottiin kylmästi että pieni budjetti (ja sulla kiire saada vielä myytyä...) ja johan löytyi joustovaraa :taala

Nyt (siis kohta) meillä on siis laiva, jolla matkustaa sine pohjoiseen juhlimaan :peukkuy

Zafira on liian pieni, me matkustettiin sillä Euroopan turnee viime kesänä ja me viisi mahduttiin kyllä just ja just, mutta ne lisäpenkit on mielestäni ei-turvallisia. Ja jos ne laittaa, ei tavaratilaa jää yhtään.

Oli muuten kiva kun poikkesitte viime viikolla!!!!

Merja

RUU

LainaaAlkuperäinen postittaja kris
Suomiseura järjestää "viralliset " juhannuskekkerit Bli Blissä Finland Roadilla ... (v. 2004 Refedexissä sivu 58 Sunhine Coastin osiossa).

Onkos se kenties se pikkuinen vihreä pläntti 'Water Pollution Control Works'in vieressä (Refidex 2006, Sunshine Coast, s 59/A9)? Mitenkäs se vedensaastumisjuttu nyt näin onkin sijoitettu suomalaisten alueen viereen? Hmmm... :roue
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

Disturbance

Jaha, nyt alkoi kovasti kiinnostaa toi Sunshine Coastin -juttu...

Siis ne on jonkin Suomiseuran jarjestamat - meaning lots of vanhuksia ja lapsiperheita? Kehtaisko tommoseen oikeesti tuoda vahan omaa juomaa?
Ja kuinkahan pitkaan noi kekkerit kestais, meinaan menisko porukka nukkumaan jo ennen myohaisuutisia, eli raaskiiko sinne asti lahtea ajamaan? Miten porukka on menossa kotiin - toinen selvana kuskina? Vai onko jotain yopaikkaa?

Macleayn porukat on yha ottamassa ihmisia vastaan jos vaikka jatkomielessa, mutta kiinnostuksestaan saisi ilmoittaa mahdollisimman pian!!

Mulle voipi vaikka soitella naistakin: 041 677 8659.

Suvi
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."

kalusto

me pidetään himassa(broadbeach waters,gold coast) omat "juhannuskekkerit"(perus settii mut ehkä joo jotain makkaraa takapihalla tjm.). tänne kyl mahtuu jos jotain nuoria kiinnostaa. perjantaina tääl on ainakin yks suom tyttö(jos joku tyttö ei muuten uskalla tulla:pyhimys)  mut la vaan jätkiä. tilaa on :pepsodent

brisbaneen vois lähtee muuten mut ollaan ostamassa venettä ni pitää säästää tää viikonloppu.. se on kuitenkin saman tien 500 ku sinne lähtee. vaatekaupat ja kaikki :sorry

jos kiinnostaa
0406628110

masaa

Jos joku meinaa jollain tavalla, vaikka epäperinteisesti esim. menemällä vaan baariin, viettää juhannusta Brisbanessa voi ottaa muhun yhteyttä. Mulla on muutto lauantaina, joten en pysty lähtemään mihinkään pitkälle, mutta lauantai iltana vois silti jotain tehdä jussin kunniaksi... :XXXX

Matti

0432 869 562

kalusto

Kaluston naisjasen tiedustelee onko Bli Bliin meininki kestamassa kuinka myohaan? lahdetaan la aamulla (paivalla) roadtrippaamaan surfferista ja kiinnostais kylla eksya sinne pain jos ponttokokko palaa viela vahan illemmallakin???

arixmel

no niin nyt ne yrittaa vieda juhannus juhlakint, eilen oli brisvegasin pohjoisen paikallislehdessa kansi uutinen siita etta heilla on keskipaivan tasaus juhlat Northey streetin kaupunki farmilla (Wndsor). ohjelmassa viihdyketta bandeja juhannuskokko jne alkaen 4 pm hmmm viekaa ny sekin sitten. en ole viela koskaan kaynyt tuolla northey streetilla mutta siellla on orgaaniset markkinat hiton aikaiseen lauantaiaamuna niin taytyy kayda katsoo jos siella olisi jotain kiinnostavaa (ruislippu) mutta niiden juhannusjuhlat taidan jattaa valiin :XXXX
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

Merja

Ari, ehdotukset vastaanotettu, meiliä u2u:ssa!
Merja

Disturbance

Macleay is is then,

Omat juomat ja sapuskat, yopaikka loytyy, saisi soittaa etukateen jos haluaa tulla mukaan, viela meita ei ole kovin montaa!

:XXXX
"Who lives in Cairns?"
"Baked beans, spaghetti, tuna..."