Ehkapa tama artikkeli sopii parhaiten taman otsikon alle?
Helsingin Sanomat 21.2.05
Elama & Terveys osio:
Lapsuus maailmalla
Kolmannen kulttuurin kasvatit sukkuloivat sujuvasti kulttuurista toiseen, mutta lapsena lähtenyt on vieraana omassa maassaan
Vuosittain toistatuhatta suomalaislasta muuttaa perheineen takaisin kotimaahan asuttuaan aikansa toisessa maassa.
Vanhemmille muutto on paluuta tuttuun ja turvalliseen kulttuuriin. Lapselle paluu on suurempi haaste. Palaaminen kotimaahan tarkoittaa taas uutta muutosta lapsen elämässä.
"Kulttuuri-identiteetti ei ole sama kuin etnisyys tai passi. Ulkomailla asunut lapsi on pesusienen lailla imenyt vaikutteita toisesta kulttuurista, eikä hänellä ole enää vanhempiensa tavoin suomalaista identiteettiä", monikulttuurista lapsuutta tutkinut Ilona Tikka selittää.
Matkalaukkulapsiksikin kutsuttuja nuoria Tikka nimittää kolmannen kulttuurin kasvateiksi. Nämä ulkomailla asuneet tai asuvat lapset ovat tottuneet tasapainoilemaan synnyinmaansa ja asuinmaansa kulttuurien välimastossa. He ovat koonneet paloista omanlaisensa kolmannen kulttuurin, josta he ammentavat identiteettinsä vielä aikuisinakin.
"Lapsi tarvitsee kuuluvuuden tunteen. Vaikka lapsuutta määrittelee muutos, täytyy juurien olla jossain. Maantieteellisen paikan sijaan juuret voivat levittäytyä laajemmalle ja muodostaa globaalin verkoston. Sitä ei usein ymmärretä", Tikka kertoo.
Tikka tietää mistä puhuu. Isän työt veivät hänet lapsena ensin Tansaniaan ja myöhemmin Englantiin.
Nykyään Helsingin kansainvälisen koulun opinto-ohjaajana Tikka tekee päivittäin työtä monikulttuuristen lasten parissa.
"Ulkoisesti suomalaisluokkaan sulautuva sinisilmäisen pellavapää saattaa tuntea olonsa hyvin vieraaksi täkäläisessä opetuksessa. Kun erilaisuus on muuta kun näkyvää, ei sitä huomata ja lapsi jää yksin ongelmineen. Lapsesta saattaa kasvaa ahdistunut aikuinen."
Parhaimmillaan kolmannen kulttuurin kasvatit ovat Tikan mukaan kielellisesti lahjakkaita, empaattisia ja laajan ymmärryksen omaavia aikuisia. He kykenevät vaivatta sukkuloimaan eri kulttuurien sekamelskassa.
"Valitettavasti meillä Suomessa ei näitä ominaisuuksia arvosteta tarpeeksi, ja nämä lahjakkuudet päästetään aikuisina karkaamaan ulkomaille", Tikka pahoittelee.
Lähde: Ilona Tikka: Suomalainen lapsi maailmalla ? Kolmannen kulttuurin kasvatit. Kansanvalistusseura.
----
Julianna on oppinut arvostamaan sukulaisia
"Matkalaukkulapsi ei ole kultalusikka suussa syntynyt. Elitismi on siitä elämästä kaukana", Julianna Borsos-Torstila huudahtaa ja alkaa muistella Tunisiassa lapsena kokemaansa leipäkapinaa.
"Se oli aika selviytymistä, kun sotilaat valtasivat kadut. Mutta toisaalta menevälle sattuu ja tapahtuu."
Ja Borsos-Torstila on mennyt. Kun Brysselissä syntynyt suomalaisen äidin ja unkarilais-belgialaisen isän tytär yksitoistavuotiaana muutti Helsinkiin, oli isän diplomaatintyö kerryttänyt hänelle jo kolme aiempaa kotimaata.
"Elämä lokeroitui kolmen vuoden jaksoihin sen mukaan asuttiinko Belgiassa, Kanadassa vai Tunisiassa. Samaa kaavaa noudattavat lapsuuden muistot", Borsos-Torstila pohtii ja muistaa, etteivät luokkatoverit Helsingissä aluksi uskoneet tositarinoita maailmalta.
Lapsuutensa maisemat Borsos-Torstila on halunnut esitellä myös miehelleen. Vastavihityillä ei ollut matkakohteista pulaa: sopimukseen kuului myös suomalaisen siipan kotikontujen katsastaminen Pariisissa ja vierailut appivanhempien luo Unkariin ja Itävaltaan.
Kaksi matkalaukkulasta on hänestä ihannepari.
"Vain toinen saman kokenut tietää, mistä siinä elämässä on kyse. Ystäviä ja sukulaisia arvostaa aivan eri tavalla, kun heidät on joutunut muuton takia jättämään usein. Se on myös syy siihen, miksi olemme nyt asettuneet Helsinkiin", aiemmin miehineen Lontoossa asunut Borsos-Torstila sanoo.
Kutsuja maailmalle on sadellut, sillä kahta omaa yritystään luotsaava kauppatieteen tohtori pitää tiukasti kiinni maailmanlaajuisesta verkostostaan.
Belgialaista perua olevalla huumorilla Borsos-Torstila porskuttaa läpi Helsingin harmaan talven.
"Lapsena oli tärkeä sulautua nopeasti ympäröivään yhteisöön. Nyt erilaisen taustan kestää ja voin sanoa olevani juurtunut Suomeen. Ja ainahan lomilla pääsee matkustamaan!"
---------
Meribiologi Sebastian vaihtaa pian maisemaa
Maa polttaa pari vuotta Suomessa asuneen Sebastian Valangon jalkojen alla. Nuorella meribiologilla on enää runsas kuukausi talsittavana Helsingin katuja, sitten uusi tutkimussukeltajan pesti vie Skotlantiin.
Muutto vakinaiseen työhön puolentoistatuhannen asukkaan pienelle saarelle ei pelota kokenutta maailmanmatkaajaa.
"En ole niin naiivi, että kuvittelisin sopeutumisen olevan helppoa. Kun on lapsesta asti selvinnyt erilaisten ihmisten joukossa, sitä kuitenkin tietää pärjäävänsä", Valanko pohtii.
Hän muutti lapsena Sveitsiin ja aloitti koulun englanninkielellä. Isän työn vuoksi perhe asui Lausannessa kaikkiaan viisi vuotta.
"Pari ensimmäistä kouluviikkoa väänsin itkua, kun en ymmärtänyt, mitä muut puhuivat. Lopulta hain pikkuveljeni ja marssin ovet paukkuen ulos koulusta. Sitten sitä vaan jotenkin oppi kieltä ja sopeutui", Valanko muistelee.
Sveitsin aikoina Suomi oli vain kesäinen lomapaikka Turun saaristossa. Kun perheen paluupäivä kotimaahan lopulta läheni, kymmenvuotias Valanko veljineen oli innoissaan.
"Vanhemmat yrittivät turhaan varoitella Suomen talvesta ja arjesta. Lopulta tulikin sellainen olo, että on ulkopuolinen, vaikka olen aina pitänyt itseäni suomalaisena. Joskus tuntuu kurjalta, kun ei tiedä kotimaansa kaikkia kulttuurisia juttuja", hän harmittelee.
Vaikka Valanko viihtyykin hyvin Suomessa, hän palaa mielellään Britanniaan. Kansainvälistä koulua koko ikänsä käynyt tutkija suoritti opintonsa siellä ja pitää englantia myös vahvimpana kielenään.
"Suomea opin kunnolla vasta laivastokokkina intissä. Äitini kotikieli on ruotsi, mutta pikkuveljen kanssa puhun englantia", Valanko summaa kielikoukeroitaan.
Valanko ei vielä tiedä, kauanko aikoo Skotlannissa sukeltaa.
"Pelkästään yhdessä paikassa oleminen on ahdistavaa. Maisemaa on niin helppo vaihtaa."
---
Tuomaasta vaikeinta oli sopeutua Suomeen
"Vaikka jatkuva muuttaminen tuntui aikoinaan pahalta, en kanna vanhemmilleni kaunaa", Tuomas Suomela kertoo. "Nyt jälkeenpäin vieraita maita ja muuttoja on ruodittu siskon ja vanhempien kanssa."
Suomela asuu ja opiskelee nyt Espoossa, mutta on asunut perheineen Yhdysvalloissa, Japanissa, Singaporessa ja Luxemburgissa.
Hän kävi amerikkalaisen koulun ala-asteen Japanissa eikä nuorempana suhtautunut kovin suopeasti vanhempiensa valintoihin.
"Paluu Suomeen ja sopeutuminen kouluun Helsingissä oli tosi vaikeaa. Aluksi jouduin kuukaudeksi väärälle luokka-asteelle. Suomalaiskouluissa ei myöskään ollut urheilutoimintaa, johon olin tottunut", Suomela muistelee.
"Lisäksi puhuin kirjakieltä ja käytin ulkomailta ostettuja merkkivaatteita. Silloin lama-aikaan se tuntui olevan muutamille liikaa."
Kolmessa vuodessa Suomelasta kasvoi kavereineen kiitävä suomalaisteini. Vanhempien ilmoitus muutosta takaisin Japaniin tuntuikin yläasteikäisestä julmalta rangaistukselta.
"Kaikista muutoista se oli vaikein. Isosiskoni jäi asumaan yksin Suomeen. Yritin kaikkeni, että olisin voinut jäädä."
Lopulta perheporukalla päädyttiin vuoden koeaikaan.
"Kaipa siinä kapinassa oli mukana ihan normaalia murrosiän myrskyä."
Onneksi elämä Japanissa alkoi pikkuhiljaa hymyillä. Monet amerikkalaisen koulun oppilaat olivat kiertäneet maailmaa Suomelan tavoin. Ensimmäisenä koulupäivänä Suomela törmäsi ala-asteen luokkakaveriinsa.
"Kun muuttaa uuteen paikkaan ja saa kavereita, menneet unohtaa helposti."
Yhdysvalloissa syntynyt Suomela kertoo olevansa suomalainen ? nykyisin. Kohta valmis BBA näkee unia englanniksi ja haaveilee muuttavansa joskus Japaniin.
"Se halu tosin riippuu päivästä ja vuodenajasta", Suomela naureskelee.
