Kysymyksiä Australiaan muuttamisesta.

Aloittaja ToMira, marraskuu 08, 2015, 20:18

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

ToMira

Tervehdys kaikille. Rekisteröidyin tälle palstalle, sillä olen avopuolisoni kanssa haaveillut muuttoa Suomesta pois yhdessä 3v ja 7v tyttöjen kanssa.
Useista vaihtoehdoista olemme kovasti päätymässä Australiaan, lähinnä sen ilmaston, ihmisten ja turvallisuuden vuoksi.

Avopuolisoni on ammatiltaan kokki ja lähihoitaja (kaksoistutkinto), iältään 27 vuotta.
Minä olen koulun kesken jättänyt, mutta menestyneen työuran tehnyt 33 vuotias mies, olen tehnyt töitä pitkään lähinnä vastuuhenkilönä ja toimitusjohtajana. Yrittäjätaustaakin löytyy. Kaikki tämä siis ilman papereita, olen ns. itseoppinut ja pätevöitynyt tehtäviin vuosien kokemuksen kautta.
Kummatkin meistä ovat taustoiltaan putipuhtaita, eikä käytä alkoholia tai edes tupakoi. :)

Suurella todennäköisyydellä perustaisin yrityksen Australiaan, mutta jokin perustyö alkuun ei haittaisi yhtään. Olen harkinnut hankkia oppisopimuksella automekaanikonpaperit, sillä kokemusta on aika paljon niistä ennestään ja olisi täysin erilaista alaa mitä nyt olen tehnyt.


Kysymykseni kuuluu seuraavasti:
1.Miten voi päästä Australiaan asumaan vaikka loppuelämäksi?
2.Millainen viisumi pitäisi hankkia, jotta perhe voi alkuun vuokrata vaikka asunnon Australiasta ja hakea töitä?
3.Pärjääkö Australiassa, jos ei saa heti töitä?
4.Saako Australiassa töitä miten helposti, jos ei ole ammattitutkintoa? Suomessa tämä ei ainakaan näytä olevan kummoinen ongelma, kyse paljon persoonasta ja vakuuttamisen taidoista.

Kielitaito on parempi kuin perus turistitaso.

Säästöjä on nyt noin 8k euron edestä ja perintönä saatu kesämökki, joka on arvioitu 70k arvoiseksi. Tämä mökki olisi luonnollisesti tarkoitus myös myydä ennen Australiaan lähtöä. Tarkoitus myös myydä koko kertynyt muu omaisuus, kuten auto, huonekalut, elektroniikka poislukien tietokoneet. Säästöjä on ollut hankala kerryttää, sillä emäntä ollut vain kotiäitinä tai ollut opiskelemassa tutkintoja minun tehdessä töitä.

Alueet, jotka kiinnostavat ovat Brisbane - Sydney akseli ja lähialueet.

Vai pitääkö tässä lopettaa alkuun jo haaveilut?

sim

Vaihtoehtoja on monta, joten kattavasti kysymyksiisi vastailu on aika vaikeaa. Alla jotain alkua:

1 + 2. Tutkaile maahanmuuttoviraston Visa Finder:ia ajan kanssa, https://www.border.gov.au/Trav/Visa-1 . Vaihtoehtoisia polkuja on monta. Kenties joustavin on hakea itsenäisesti pysyvää viisumia jos sattuu osumaan sopiviin ammattiluokkiin. Osavaltion "sponsoroinnilla" (tarkoittaa viisumin sponsorointia, ei rahallista) voi päästä viisuminsyrjästä helpommin kiinni - osavaltioilla on omat listansa tarveammateistaan.

Yksi ensimmäisiä asioita jotka on syytä selvittää on että kummalle lähdette viisumia hakemaan; loppuperhe tulee siinä mukana joka tapauksessa. Esimerkiksi kokit ovat näköjään (ehkä hiukan yllättäen) Victorian osavaltion tarvelistalla, kts. http://www.liveinvictoria.vic.gov.au/visas-and-immigrating/occupation-lists/state-nomination-occupation-list-for-victoria. Riippuen yrityksen suuruudesta, ns. investointiviisumi on myös yksi mahdollisuus (jos perustaa tänne uuden firman).

3. Mitä tarkoitat pärjääkö? Valtion sosiaalituet ovat aika kehnoja, ja eivät usein tuoreille tulijoille edes saatavilla. Omaa varallisuutta on siis hyvä olla mukana sen verran että pärjää työpaikanhakuajan.

4. Riippuu ammatista; ammateissa joissa tutkinto on pakollinen (esim. sairaanhoitajat yms) se on luonnollisesti, no, pakollinen. Kaikissa muissa tuo että on ns. "hyvä tyyppi" painaa paljon enemmän - väittäisin että vielä enemmän kuin Suomessa. Jos ei ole turhan nirso hommista ja asenne ja kielitaito jossain määrin kohdallaan, en uskoisi suuria ongelmia tulevan.

Suosittelen pitämään koko maan potentiaalisena vaihtoehtona alkuun - ns. "regional" eli vähän syrjässä oleville alueille voi olla helpompi päästä töihin kuin suuriin kaupunkeihin joissa kilpailu on kovempaa. On myös viisumikategorioita erikseen näille syrjäseuduille meneville, omine ammattilistoineen. Kun saa ns. jalan maan oven väliin, onkin jo helpompi liikkua sitten maan sisällä minne haluaa.

Tsemppiä selvittelyyn ja suunnitteluun! Ei kannata lopettaa haaveiluita - iän ja ammattienkin puolesta olette ihan kohtalaisen hyvässä asemassa.

Silppu

Sim tuossa jo vastailikin oikein hyvin. Mitä noihin syrjäseytuihin tulee, niin kannattaa käydä läpi jokainen osavaltio läpi googlaamalla "State sponsorship occupation list" ja osavaltion nimi perään, ja etsiä oma ammatti listalta. Joissakin osavaltioissa regional alueeksi viiisumia varten katsotaan koko osavaltio (Esim. koko SA). Kaikki regional alueet NSW:ssa näyttivät sponssaavan tällä hetkellä kokkeja. Eli vaikka North coastin (NSW) Byron Bay tai Tweed Heads Gold Coastin kupeessa ovat mahdollisia paikkoja sijoittua asumaan kyseisessä viisumiluokassa. Biitsit ovat siinä vieressä.  :peukkuy Lopulta kun PR-viisumi on kädessä niin voitte muuttaa kätevästi asumaan QLD:n puolelle.  :XXXX

Nyt vain tsekkaamaan viisumivaihtoehtoja pilkuntarkasti, ja laittakaa prosessi alkuun kun sopiva viisumi löytyy (skilled viisumeissa on erityinen pistelaskusysteemi). Tiedä vaikka viettäisitte viimeistä marraskuuta Suomen loskassa.   :pepsodent
 

odetteodile

Olen avannut oman keskustelun meidän henkilökohtaisesta tilanteesta, mutta kyselen nyt tässäkin keskustelussa kun omaani jostain syystä ei vastattu.

Meilläkin siis tavoitteena muuttaa Ausseihin vähintään 4 vuodeksi, mielellään loppuelämäksi. Points test antaa tulokseksi 70p. Ainoa, mikä mättää, on työkokemuksen olemattomuus omilta aloilta, koska suunnittelemme lähtöä heti valmistumisen jälkeen. Eli ikä (26v), ammatti (yliopisto bachelor lastentarhanopetta eli ETC ja geologi), kielitaito (IELTS academic overall 8.00) on juuri vaadittua tasoa, mutta työkokemusta ei ole. Toisaalta noilla aloilla pitäisi hommaa riittää. Onkohan millaiset mahdollisuudet saada osavaltion sponssi? Toiveena olisi WA ja Perth, mutta myös syrjäalueet käy.

Silppu

Miksi hakea osavaltion sponssia jos pisteet muutenkin riittää?  :confuse
Lastentarhanopettajilla vielä lisäksi edessä rekisteröityminen ennen kuin saa aloittaa työt alalla. Toki muita töitä voi tehdä kun on maassa työhön oikeuttavalla viisumilla. Luulen että geologeilla voi olla nyt vähän hankalampaa löytää töitä kaivosbuumin mentyä jo ohi. Verkostoituminen ja kouluttautuminen paikallisesti jollekin erityisalalle voisi olla järkevää. Suomalaista työkokemusta täällä ei useinkaan arvosteta, ellei satu olemaan joku monikansallinen yritys, spesiaaliala, tms.

Ps. Minusta ihan fiksua muuttaa maahan nuorella iällä. Jos nyt ihan kauhea kiire on tulla tänne, niin valmistumisen jälkeen viisumiprosesessi aluilleen, ja maahan voi saapua vaikka ensin working holiday viisumilla ja kun skilled viisumi tulee, niin käytte vain maan rajojen ulkopuolella noutamassa sen. Jos armeija vielä käymättä niin Suomi maksaa ulkosuomalaisille menopaluulennot kahdesti 6 kk:n aikana (ei minusta mitään järkeä, mutta....).

sunrise.

Eikö se ole niin että jos työviisumin saa, on ihan sama sitten mikä alan töitä maassa tekee? Noi Viisumiasiat on kyllä muuttuneet ja muuttuu tiuhaan tahtiin,,,.

sim

Lainaus käyttäjältä: sunrise. - marraskuu 26, 2015, 23:45
Eikö se ole niin että jos työviisumin saa, on ihan sama sitten mikä alan töitä maassa tekee? Noi Viisumiasiat on kyllä muuttuneet ja muuttuu tiuhaan tahtiin,,,.

Yleisesti ottaen näin on. Viisumin puitteissa siis; toki kaikki muut vaatimukset tulevat ammatista riippuen siihen päälle.

Poikkeuksena viisumeista ovat työnantajan sponsoroimat 457-viisumit, jossa ollaan sidottu työnantajaan. Ja regional sponsored-viisumit jossa teoriassa pitäisi pysyä tietyllä alueella ainakin pari vuotta.

odetteodile

Kiitos vastauksestasi Silppu!

Eli kannattaisi tehdä niin, että valmistumisen jälkeen lähtisi WH-viisumilla ja sitten hakea skilled-viisumia. Toista viisumia voi siis hakea vaikka on yksi voimassaoleva jo vai täytyykö WH "kuluttaa loppuun"? Jos on rekisteröitynyt, niin ilmeisesti WH-viisumillakin voi tehdä oman alan hommia eikä tarvitse mitään hedelmänpoimintaa.


MK

Kannattaa myös muistaa, että mikäli WH-viisumisi sisältää "no further stay" -ehdon, niin silloin et voi hakea uutta viisumia ollessasi Australiassa WH-viisumilla. Vaikka kyseisen ehdon saaminen ensimmäisen vuoden WH-viisumiin on epätodennäköistä, niin mahdollista se silti toki on. Tämä kannattaa pitää mielessä tulevaisuutta suunniteltaessa :)

Ja tosiaan WH-viisumin ehdot ei ota kantaa siihen minkä alan töitä saat/et saa tehdä. Kannattaa myös muistaa, että WH:lla "You can generally only work six months with one employer"

Silppu

Myönnetty uusi viisumi mitätöi aikaisemman viisumin. Jos "no further stay" -ehto, niin pitää poistua maasta ja noutaa se vaikka Uuden Seelannin lähetystöstä. Immille tulee vain ilmoittaa asiasta.

Homma voisi edetä niin, että laitatte assesmentin sisään (early childhood) ja muut viisumihakemukseen tarvittavat paperit kuntoon heti kun valmistut (+puoliso mukaan hakemukseen). Samoin rekisteröitymisprosessi alkuun Ausseja varten. Nykyisin assesment:ien  ja PR-viisumien käsittely on nopeaa, mutta kannattaa olla todella tarkka että kaikki vaatimukset täyttyy pilkulleen, erit. riittävät todisteet vaaditusta työharjoittelusta. Muutoin joutuu jonon hännälle ja prosessi viivästyy.

Ymmärtääkseni on täysin mahdollista laittaa assement sisään ja lähteä samantien WH-viisumilla Australiaan. Kun positiivinen assesment tulee postissa, niin laitatte netissä EOI:n ja itse hakemuksen Australiassa ollessanne. Tosin rekisteröityminen vie myös aikansa ja rahaa, ja WH-viisumilla työn saaminen ei ole koskaan yhtä helppoa kuin PR-viisumilla. Toisaalta työn saannin kannalta asiaa voi helpottaa jos tietävät että PR-viisumi on tulossa. Ekan työpaikan saaminen aina helpompaa kaukana kasvukeskuksista.

Tsemppiä hakemuksen valmisteluun, siinä riittää varmasti tekemistä. Ja tarkka kannattaa olla!

Ps. Nykyään lastentarhanopettajilta vaaditaan 4 vuotta täysaikaista opiskelua, pelkkä kolme vuotta ja Bacherlor ei riitä enää. Ja Suomessa taas ei ole honours välitutkintoa, niin voi olla että joutuu opiskelemaan maisteriksi asti voidakseen rekisteröityä Ausseissa.

odetteodile

Itse asiassa niitä lto-vaatimuksia on laskettu, nykyään siis jopa alemman tason (level 6) tutkinto hyväksytään:

"AITSL will now consider educational qualification/s comparable to the educational level of an Associate Diploma or Advanced Diploma (Australian Qualifications Framework Level 6).
Please note, the Professional Criterion remains unchanged in that an applicant's Initial Teacher Education (ITE) qualification/s must be comparable to the educational level of an Australian Bachelor degree (AQF7) or higher."

Suomen kandidaatti on tuota level 7 vastaava.

Mutta kiitos Silppu tuosta "aikajanasta"! Se auttoi selkiyttämään ajatuksia :) Koiran takia suuntaamme ensin Melbourneen (koska siellä on karanteeni), mutta siitä lähdemme varmasti hiljaisemmille seuduille työntekoon.