Tarvitaan majoitusta itärannikolle (couch surfing)

Aloittaja Kinney, huhtikuu 21, 2012, 17:51

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kinney

Hei,

olen 19-vuotias au pair Melbournesta ja lähden nyt reissaamaan toukokuun toisella viikolla itärannikkoa pitkin ylöspäin ennen kuin palaan takaisin Suomeen 6. päivä kesäkuuta. Hostäitini (jonka luona siis asustelen) antaa minusta mieluusti suosituksia.

Minulle kelpaa sohva tai vaikkapa patja lattialla couch surfing  -tyyliin. Myös talovahtina oleminen näissä paikoissa onnistunee. Ainoana rajoituksena majapaikalle on kissa-allergiani.

Majoitustarve olisi seuraavilla paikkakunnilla: Byron Bay (max kolme yötä), Brisbane (max kolme), Noosa (max kaksi), Hervey Bay (max yksi), Airlie Beach (max kolme), Cairns (max kolme) ja Townsville/Magnetic Island (max kaksi).

Mikäli sinulta löytyy minulle majapaikka jostain edellä mainituista paikoista (tai vaikkapa vain vinkkejä hyvistä mutta halvoista paikoista), niin olisin äärimmäisen kiitollinen. Ajankohdasta voimme keskustella sitten tarkemmin, ne kun eivät vielä ole minulle täysin selviä.

Yhteyttä voi ottaa sähköpostilla kinney-@hotmail.com tai suoraan numeroon 0411789162.

Terkuin

Sanna