Leima sähköiseen viisumin myöntämistositteeseen.

Aloittaja _Nea, helmikuu 04, 2011, 22:53

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

_Nea

Olen hakemassa netin kautta wh-viisumia. Luin edellisistä kirjoituksista, että viisumin myöntämis ilmoitus tulee sähköisesti mailiin. Eli tulostan sen mukaan, ja tarvitsen siihen Australian päässä sitten leiman.

Kysymys kuuluukin; Mistä saan tämän leiman helpoimmin kun aloitan matkani Brisbanesta?

:)

TeroH

Hei

Leima (oikeammin tarra) tulee passiin ei siihen tulosteeseen.
Välttämättä et tarvitse tarraa,koska viisumin tiedot on elektronisesti liitetty passin numeroosi.
Tullessasi Australiaan, rajalla passisi koneluetaan ja rajavirkailija saa tiedon voimassa olevasta viisumistasi suoraan näytölleen. Hän kyllä leimaa passiisi saapumisleiman (siitä päivästä vuoden eteenpäin on wh viisumi voimassa).

Viisumitarrasta voi kuitenkin olla hyötyä, koska osa (suurin osa) pienemmistä työnantajista ei tiedä että voivat varmistaa työoikeutesi netin kautta (järjestelmä on ollut olemassa vasta noin kaksi vuotta).

Varmuuden vuoksi se myöntämissähköposti kannattaa myös tulostaa mukaan.
Siitä voi olla apua esimerkiksi siellä missä vaihdat konetta tullessasi Australiaan, esimerkiksi
jos jostain syystä lentoyhtiö ei saa yhteyttä Australian tietokantaan varmistaakseen viisumisi (eivät saa päästää koneeseen ilman voimassa olevaa viisumia).

Brisbanessa tarran saa tuolta:

Department of Immigration Brisbane Office
Ground Floor
299 Adelaide Street
Brisbane QLD 4000
9 am to 4 pm Monday to Friday

Note: In most cases the Australian Government does not require you to have a visa label placed in your passport. Your visa and any conditions associated to it – including when your visa expires – have been linked to your passport details.

You can access your visa information online through the Visa Entitlement Verification Online (VEVO) system.
See: Visa Entitlement Verification Online (VEVO) for Visa Holders
http://www.immi.gov.au/managing-australias-borders/compliance/working-legally/evo-for-visa-holders.htm

Tero

_Nea

Hienoa, kiitos Tero vastauksestasi!

Haen piakkoin viisumin, ja lähtö olisi elokuun loppupuolella. Onko tietoa millainen työtilanne Brisbanen suunnalla on? Olen 23-vuotias tradenomi opiskelija. Työkokemusta on kertynyt niin vaateliikkeestä, ravintolasta- kuin pankkivirkailijan työstäkin. Ja kuinka vaikeaa on löytää vuokra-asuntoa? Ja missä hinnoissa siedettävän kuntoiset, ehkä täysin tai osaksi kalustetut kimppa-asumiseen soveltuvat asunnot pyörivät? Ystävätär on lähdössä myös, ja aluksi ainakin vietämme vuottamme yhdessä. Toiveissa olisi siis löytää vuokra-asunto.. Onko takuuvuokra vaatimukset korkeita? Ja entäs edellisten vuokranantajien suositukset?


jounij

Jouni
Canberra