Tavaroiden palautusoikeus

Aloittaja Timo, toukokuu 07, 2003, 14:15

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jaaks

Timo,

Yep, varsinkin suuremmissa ostoskeskuksissa ja esimerkiksi K-Martissa usein tarkistetaan jos on toinen kassi tai reppu mukana.  Ala ota sita henkilokohtaisesti.  Jos tarkistuksia ei tehtaisi, arvaapa kunka paljon varkaudet lisaantyisivat ja sitten sina joutuisit maksamaan nekin nousseina hintoina.  On uskomaton rahamaara minka kaupat haviavat (ja sina maksat)vuosittain varastettuna tavarana.

Muuten kylla sanoisin, etta palvelutaso kaupoissa on erittain hyvaa.  Ainoana poikkeuksen taalla Queenslandissa on juuri alkanut Sunday trading.  Suuret kaupat ovat auki, mutta suurien palkkakustannusten takia kassoja on toissa vain yksi tai kaksi ja jonot mailien pituisia.  Se vahan jurppii, mutta eipahan tarvitse valttamatta menna ostoksille Sunnuntaisin vaan jaada kotiin ottaan pari "Glensing Ales"     
:XXXX

Toinen asia Sunnuntai aukiolojen kanssa meni on Lauantain valtavan hyvat ruokatarjoukset.  Aikaisemmin jos menit esim Woolies tai Coles lauantaina noin kello kolme iltapaivalla (eli tuntia ennen sulkemista) kaikki hinnat putosivat joka viiden minuutin valein paastaakseen tuoretavaroista eroon.  Lihat, kalat, vihannekset ja hedelmat sai usein paljon alle puoleen alkuperaisesta hinnasta.  Ja jos vaan sitkeasti odottelet kaupan sulkemista ja otat riskin, etta jotain on viela jaljella sait usein kahden-kolmen viikon ruokaostokset alle yhden viikon hinnalla.:)

:XXXX
Cheers
Jaaks

[Editoitu 7/5/03 by Jaaks]

fogs

Tuohon sunnuntaihommaan lisäten, en ollut edes huomannut tätä ennen kuin isäni täällä lomaillessaan asiasta huomautti mutta Suomeen verrattuna kaupat ovat hyvin vähän auki, suomessa kun ovat melkein 20h vrk auki, täällä hyvä jos kahdeksan yhdeksän tuntia niistä saat irti. Monet kerrat isäni oli  ryntäämässä vaateostoksille tms. klo 19 kun ihmettelimme että miksi moista edes suunnittelet, yritä huomenna klo yhdeksän tai kymmenen jälkeen aamulla uudestaan. Eikö naurata hieman, en edes haluaisi kauppoja auki niin montaa tuntia päivässä.

Tony

Muistan, että kymmenen vuotta sitten olivat Australiassa  tapetilla nämä kauppojen myöhäiset ilta ja sunnuntai aukioloajat. Silloin ne taidettiin evätä, jotteivat deli elintarvikekioskit menettäisi asiakkaita. Itse en panisi pahakseni vaikka Suomessa lopetettaisiinkin nämä kauppojen sunnuntai aukiolot. Ne vain rikkovat perheiden yhteisiä vapaa-aikoja, mutta eihän sille mitään mahda, kun Suomestahan on jo tullut monessakin suhteessa liberaalimpi maa kuin Australia, ja se kaikki ei aina ole pidemmän päälle hyvästä.
  :)Tony

Milka

Kauppojen aukioloajoissa on ilmeisesti eroja osavaltioiden valilla. Victoriassa ruokakaupat (esim. Coles) ovat usein auki 24 tuntia vuorokaudessa ja vaate-, elektroniikka- yms. erikoistavarakaupat ovat auki torstaisin ja perjataisin kello yhdeksaan illalla. Muulloin sulkevat noin viiden kuuden aikoihin.

Jaaks

 Quote: (Macquarie Dictionary)"Liberal" ="Favourable to progress or reform"

Hmmm... olisiko Suomi Liberaalimpi kuin Australia???:??

Vai ajatellaanko taalla enemman kansalaisten sosiaalista hyvinvointia  ja onko Suomessa annettu liike-elaman sanella ehdot yksityisen kansalaisen edun vastaisesti.

Second Quote: "liberal"= "Favourable to or in accord with the policy of leaving the individual as unrestricted as possible in the opportunities for self-expression and self-fulfilment"

Eikohan tuo tarkoittane yksilon vapautta eika yhteiskunnan tai bisnesten vapautta tehda mita haluavat.

Sorry, just nitpicking

:)

Kauppojen aukioloajat on rajoitettu taalla juuri syista jotka Tony mainitsit.  Pienempien yrittajien toimeentulon takaaminen, perheiden vapaa-aika (varsinkin kauppojen tyontekijat), kilpailun yllapitaminen ( mm. pitamalla suuret kauppaketjut ja supermarketit kurissa).

Onhan nuo ajat nyt viimeaikoina loystyneet, kuten on jo todettu, mutta toivottavasti ei sentaan tehda aivan taysin vapaita liikeaikoja.

Cheers
Jaaks
:XXXX

jounij

Minua hirvitti 12 vuotta siten Brisbanessa ensimmäisiä kertoja australialaisessa ruokakaupassa käydessäni, kun jengiä norkoili esim. lihatiskin yläpuolella palavat nortit huulessa... Tuolle meiningille tuli onneksi loppu aika pian maahan saapumiseni jälkeen.

Sittemmin olen harmitellut muiden kuin ruokakauppojen arkista kello 17.30 kiinnimenoa. En ole vaatimassa, että tavaratalot olisivat auki iltayhdeksään, mutta jo tunnin mittainen aukioloaikojen pidentäminen arkisin helpottaisi huomattavasti työssäkäyvien ostoksilla käyntiä. Vastaavasti en itkisi, vaikka kauppojen sunnuntaiaukioloa rajoitettaisiin. (Ainakin täällä ACT:ssä suuri osa kaupoista on ollut avoinna sunnuntaisin kello 10 - 16 koko täällä viettämieni 10 vuoden ajan.)

Samaan syssyyn täytyy mainita, että pian ACT:hen muuttoni jälkeen piti kerran vartavasten lähteä aamukahdelta viinakauppaan ihan vain siksi, kun se oli mahdollista. Kaupasta takaisin kotiin tallusteltuani en suinkaan käynyt ryypiskelemään, vaan painelin tyytyväisenä pehkuihin.


Muistelee

Jouni
Canberra
Jouni
Canberra

Tony

Jaaks. Liberalismiä käsitellään niin taloudellisellä, valtiollisella, yhteiskunnallisella, uskonnollisella kuin yksittäisen ihmisenkin tasolla. Varmana muistat(pääsinpäs sanomaan;)) koulun historian tunneilta, että varsinaisen taloudellisen liberalismin isänä pidetään 1700-luvun lopun englantilaista taloustieteilijää nimeltä Adam Smith. Onko tuttu nimi. Hänen oppiensa mukaan valtion ei pitäisi millään lailla puuttua markkinoiden toimintaan. Kaiken pitäisi tapahtua täysin kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan, ja näin saavutettaisiin suurin hyöty ihmiskunnalle. Jokaisen yksilön ja yrityksen pitäisi antaa vapaasti tavoitella omaa etuaan ja sitä kautta päästäisiin täydelliseen yhteiskunnalliseen harmoniaan. Eikö olekin idealistista. Historiahan on jo moneen kertaan todistanut ettei se välttämättä toimi, mutta siitä huolimatta suomen hallitus on viimeisen 15 vuoden ajan ajanut linjaa, joka ei ole kaukana herra Smithin opeista, riippumatta siitä kuka kulloinkin on ollut hallitusvastuussa. Lähes kaikki valtiojohtoiset yritykset on myyty tai pilkottu. Kauhulla vaan voi odotella samanlaista kohtaloa Valtion rautateille, mitä Englannissa on päässyt tapahtumaan. Vierasmaalaiset sijoittajat vähät välittävät siitä, jos onnettomuuksia sattuu yhä vain enemmän, tärkeintähän heille on se, että yhtiö tuottaa voittoa. Toivoa vaan sopii, että Alko ei menetä monopoliaan missään vaiheessa, vaikka vaakalaudalla taitaa sekin olla, varsinkin ensi vapun jälkeen, kun Virosta tulee EU maa ja Kossua voi käydä hakemassa sieltä parilla eurolla, ja sitähän saa sieltä rahdata ihan riittävästi ja vaikka kuinka monta kertaa päivässä. En sano tätä siksi, että haluaisin puolustaa valtion verotuloja taikka Alkon alkoholivalistustyötä, vaan en kertakaikkiaan halua punaviineejä maitokauppoihin. Jos näin kävisi niin tarjolla olisi vain muutamia halpaviinejä, joissa pääpaino olisi pullon sisällön sijasta etiketin näyttävyydellä, sellaisin perusteinhan ne harvat viinit kauppoihin valittaisiin. Juuri nytkin siemailen Tunisialaista Nilia Carignan-Syrah viiniä, hintaansa nähden, 6 euroa plus rapiat, mukavan täyteläinen viini, jota maitokaupasta tuskin enää löytäisin (liian tylsä etiketti). Alkohan on Euroopan mittakaavassa varsinainen suurostaja ja juuri tästä syystä pystyy hankkimaan viininsä monia eurooppalaisia kauppaketjujakin halvemmalla. Valtio tietenkin tasaa hintaa omalla osuudellaan, mutta kuten jo aiemmin tuli mainittua niin Alkon valikoima, juuri suuruutensa tuoman edun takia, on mahtava, ja siitä haluan tulevaisuudessakin nauttia. Onhan totta, että monopolin hajoamisen myötä suurimpiin kaupunkeihin syntyisi varsinaisia viinimyymälöitä, joilla olisi hyväkin valikoima, mutta pienuutensa takia ne menettäisivät veron pienentymisen tuoman hyödyn, jotenka hinnat eivät juurikaan laskisi. Enkä myöskään aina haluaisi lähteä Tampereelle asti viiniostoksille.Itseäni ei kiinnostaisi pätkääkään vaikka kossupullon saisi kymmenellä sentillä. Jaaks, kulinaristina voit tämän asian varmaan hyvinkin ymmärtää.
Ja se mitä yksilön tason liberalismiin tulee, niin suuntaus on ollut täysin sama. En tiedä milloinka on ollut viimeinen kosketuksesi arki-Suomeen, mutta muutos on ollut hurja. Jokunen vuosi sitten tuli tämä laki joka salli julkijuopottelun, jonka tarkoitus oli hieno ajatellen esim.piknikkejä, mutta hommahan repesi nuorten keskuudessa  valitettavasti käsistä, eikä poliisikaan asiaan voinut puuttua. Onneksi useat kunnat Helsinki ja Tampere etunenässä säätivät omat järjestyssäänöt, jotka lopettivat homman, mutta huomioitavaa on se, että jos juominen tapahtuu todellisessa piknik-hengessä niin eivät kyseistenkään paikkojen poliisit asiaan puutu. Muistutettakoon vielä, että tämä polkupyöräilijöiden kypäräpakko, (vaikka minä sitä puoltaisisinkin), on hyvä esimerkki Australian "liberalistisestä" suunnasta.

Nyt on pullo tyhjä
Hyvää yötä    :)Tony

Jaaks

Hyva Tony,

Odottelin jo vastaustasi, mutta taman pahuksen aikaeron takia taytyy aina valilla odotella ja nytkin mina olen toissa aikaisin aamulla ja teilla mennaan jo pehkuihin.

Yep, Adam Smith oli aikansa uran uurtajia  varsinkin vapaakaupan alalla paitsi, etta han oli vahvasti nk Navigation Actin takana, joka kielsi tavaran tuonnin muualta maailmasta Englantiin paitsi tietysti Englannin omistamilla laivoilla.  Sinansa hieman epareilua kilpailua, mutta todennakoisesti pelasti Englannin kauppalaivaston Hollantilaisilta.

Onhan tuo meidan John Howard myos melkoinen liberaali ja myy tai ainakin yrittaa myyda kaikki valtion omistamat firmat ja kun ne on myyty tuleekin konkurssi tai ainakin melkein.

Eikohan se Alkon ole jossain vaiheessa pakko menettaa monopolinsa jo EU;n lakien perusteella.  En tieda varmasti, mutta luulisin.  Oikaise jos olen vaarassa.

Alko on tosiaan suurostaja, mutta ei todellakaan hyvassa maineessa maailmalla viinintuottajien keskuudessa juuri monopoli asemansa vuoksi joka antaa ostajille mahdollisuuden melkoisen joskus jopa torkeaan mielivaltaisen ylimieliseen asenteeseen tavarantoimittajia kohtaan.  Olin itse aikanaan (1986-88) myymassa Eurooppalaisia viineja Alkolle ja voisin kertoa hyvia tarinoita niinsanotuista Alkon hintaneuvottelutekniikoista = he paattaa hinnan ja siita ei sitten neuvotella tai viinisi ei tule koskaan oleen myynnissa Suomessa.

Ala sitten Tony kauhistu kun tulet tanne, silla viineja saa jo melkein joka ostoskeskuksesta ja jopa joltain huoltoasemilta.  Ne ei viela ole varsinaisesti ruokakaupoissa taalla Queenslandissa, mutta nk ?semi-detached liquor stores?, jotka toimii jonkin paikallisen hotellin licensilla.   Valikoimat naissa pikku kaupoissa on todella hyvat ja saat viineja $5 alkaen aina satoihin $$$ asti jos heilla ei ole haluamaasi viinia he hankkivat sen.

Tosin molemmat Coles ja Woolworths on jo ostaneet suuret hotelliketjut ja on vain ajan kysymys (lainmuutos prosessi) koska kaikki heidan kauppansa alkavat myyda alkoholia.

Julkijuopottelu on taalla edelleen laissa kielletty vaikkakkan poliisit eivat sita sinansa valvo, mutta jos hairioita on he voivat vedota lakiin ja vieda sinut ajelulle ?paddy wagonilla? ja antaa pikku sakot.  NSW: puolella on puistoissa jopa kyltit jotka varoittavat, etta alkoholin kaytto julkisella paikalla ei ole sallittua.  

Sina varmasti muistat viela kuinka hulluja Aussit on piknikeihin puistossa, niin kuvittele esim viime sunnuntai , joka oli aitienpaiva, kuinka taynna joka ikinen puisto oli ihmisia ja kukaan ei varmaan juonut yhtaan mitaan???  
 No niinkuin tiedat taalla nama lait voivat olla hieman confusing, koska on Liittovaltion lakeja, osavaltion lakeja, kuntien omat by-laws tai sitten voi olla vain jokin asetus jolla ei ole lain voimaa, mutta antaa poliisille vallan toimia.

Cheers
Jaaks
:XXXX

Ps.  Tony, minun fyysinen kosketukseni arki- Suomeen on yhteensa kokonaista viisi viikkoa viimeisen 14 vuoden aikana eli ei paljoakaan.  Toki seuraan tapahtumia aktiivisesti lehdistosta (Suomalaisesta) seka tietysti saan arvokasta tietoa ystavilta kuten sina.

[Editoitu 15/5/03 by Jaaks]

Heidi

Lueskelin tassa sateisen sunnutaiaamun piristykseksi sanomalehtea ja huomasin artikkelin pullonpalautukseen liittyen. Taallahan ei ole samanlaista systeemia kuin Suomessa, jossa pullon ostaessasi maksat erikseen seka juomasta etta itse pullosta ja saat pullopantin takaisin tyhjan pullon palautettuasi, kuten kaikki lukijat tietysti tietavat kertomattakin. Australia on aika takapajula kierratysasioissa, joten jo on aikakin, etta jotain tehdaan asian eteen. Etela-Australiassa tama pullonpalautus-systeemi on toiminut jo useita vuosia palautusasteen ollessa 85% ja on jo aikakin muun maan seurata perassa. Syyna tahan on kuulema teiden varsilla ja puistoissa lojuvat pullot seka tietysti kierratyskelpoisen materiaalin joutuminen kaatopaikoille. 10 centin pullopantti ei kuulosta kovin suurelta, mutta muistan itse nuorena keranneeni tyhjia pulloja eraalla kotipaikkakuntani koululla viikottain jarjestetyn diskon jalkeen ja ihan mukavasti siita sai taskurahaa.

Mita tulee kierratykseen yleensakin, meilla on seka normaali roskalaatikko etta kierratysroskis, johon siis tungetaan kaikki kierratettava materiaali sekaisin. Tunnollisesti laitan sinne sanomalehdet, pakkauskartongin, pullot ja tolkit ja mietin samalla, etta kaatopaikallekohan nekin joutuvat muun roskat mukana?? Ainoa kierratystoiminta, mika varmasti toimii, on vaatteiden, lelujen ja astioiden jne. kierratys kirppareilla.

Toinen kaupassakayntiin liittyva asia, joka minua on aina taalla suuresti arsyttanyt, on muovikassit. Ne ovat surkeita: todella ohuita ja repeavat helposti. Onhan se tietysti kiva, etta kaupassa ostokset pakataan valmiiksi, mutta tuntuu naurettavalta, kuinka kassaneiti pakkaa tuotteet kasseihin tuoteryhmittain ja vain muutaman hassun tavaran per kassi. Minulla on aina mukana omat kauppakassit ja pakkaan tavarat itse ja olen huomannut taman alkavan yleistya pikku hiljaa. Olen kylla kuullut, etta kauppakassit olisivat tulossa maksullisiksi taallakin, toivottavasti parantavat niiden laatuakin siina samalla.

Sadepaivan terveiset Heidilta :D

Jaaks

Heidi,

Taalla oli kans (Itarannikolla) iso juttu Sunnuntain lehdessa uudesta lakiesityksesta pullonpalautukselle.

Sita on usein yritetty eri osavaltioiden toimesta, mutta ellei tule Liittovaltion (eli federal) laki, niin ei oikein toimi. SA on tehnyt kylla hyvin aivan omillaan.

Aikoinaan Brisbanessa keratty kierratyslasi myytiin lasinsulattamolle Perthissa hintaan $1600/ tonni.  Ainoa huono puoli asiassa oli, etta se maksoi Brisbanen kaupungille $6000/ tonni kuljettaa lasi Perthiin???
:cool:

No sita ei kestanyt kauan.  Nykyaan Brisbanessa on oma lasinkierratyslaitos, mutta jos keraysta ei ole jarjestetty kunnolla homma ei oikein toimi.  Suurin virhe on, etta ihmiset laittaa vaaranlaista tavaraa lasin kierratys ponttoihin.  Esim puolikas  posliini kahvikuppia pilaa yli tonnin sulatettua lasia.  Posliinin sulamispiste on eri kuin lasin ja se nain ollen tukkii sulattamon suuttimeet ja koko satsi on pilalla.  Toinen jarru talla hetkella on taysin manuaali erottelu, joka ymmarettavasti on hyvin kallista.

Olin itse joitakin vuosia sitten osallisena jarjestamaan Brisbanen jatteen keraysta ja myin taalla Suomalaisvalmisteisia "Molok" jatteenkerays astioita.  Onnistuimme saamaan tanne 30kpl 300 litran ponttoa pariin puistoon, mutta ei kestanyt kauaa kun mafia alkoi toimia.

Cleanaway, Pacific Waste ja Collex, jotka ovat suurimmat keraysfirmat taalla ovat kaikki ulkomaisten jengien omistuksessa.  Kaksi ensimmaista Jenkkeja ja Collex Ranskalais-Italiainen ja heilla on taysi monopoli ympari maailman.

Minunkin lupaavasti alkanut business kuivui kokoon, kun jatefirmojen pomot kieltaytyivat tyhjentamasta muiden kuin heidan itsensa valmistamia keraysastioita.  Kaupunki olisi saastanyt valtavat summat rahaa uusilla astioilla, mutta se ei sopinut firmoille.

Saas nahda kuinka vahvoja nama mafiat ovat kun paastaan Liittovaltion tasolle?? Ehka siellakin viela korruptio toimii?? :??

Tosiaan nuo onnettoman ohuet ja monesti jo puoliksi rikki olevat "kauppakassit" on hyvin arsyttavia.
Taalla Brisbane sudulla on monessa liikkeesa aloitettu suosimaan joko suuria paperipusseja tai kaytettyja pahvilaatikoita  muovipussien sijasta.
Myoskin nuo biodegrable pussit (luonnossa haviavat) ovat tekemassa tuloaan, mutta osittain viela hinta kysymys.

Cheers
Jaaks
 :XXXX

riaapa

Nuo kaupan muovipussit... kaksipiippuinen asia.

Kun mieheni muutti Suomeen, oli hän aluksi sitä mieltä ettei täällä saa supermarketissa kunnon palvelua, kun pitää jokaisesta muovipussista maksaa ja itse pakata ostoksensa. Nyt olen pari vuotta asiaa hänelle perustellut, ja muistuttanut mistä fossiilisesta polttoaineesta muovipussitkin tehdään, ja miksen siis halua hamstrata niitä kaupasta ja laittaa niitä sitten kotona suoraan roskikseen. Jo on alkanut tehota! Hän muistaa nykyään lähes joka kerta ottaa ruokakauppaan repun mukaan. Syy miksi niistä muovikasseista velotetaan törkeää hintaa on osittain se että ihmiset ottaisivat oman kassin mukaan tai eivät ainakaan ottaisi tarpeettoman montaa muovikassia. Toisaalta onhan se kiva kun joku pakkaa ostokset valmiiksi, sen sijaan että itse yrittää nopeasti pakata ne ennenkuin seuraavan asiakkaan ostokset tulee jo päälle.

Tuota pullojenpalautuksen tehokkuutta hän kyllä jaksaa ihastella. Ja on se minustakin upeata, miten enemmistö suomalaisista on tiedostamattaan osa suurta ympäristötekoa, kun suuri osa (onko se jotain 95%) pulloista kierrätetään, ja vieläpä useaan kertaan: ensin niitä käytetään/täytetään uudelleen muutamia kertoja, ja sitten lopuksi vielä sulatetaan uusiolasiksi. Itseäni pöyristytti Englannissa, kun olin jonkun aikaa baarissa töissä, kun sielläkin suuri osa pulloista laitettiin vain tavallisen sekajätteen sekaan! Voin vain kuvitella kuinka paljon turhaa jätettä näin syntyy jostain Lontoon kokoisesta kaupungista... yäk. Meidän asuinalueella oli kyllä samanlaiset kierrätysroskikset joista Heidi mainitsi, mutta voin vain toivoa että niihin laitettu tavara tosiaan kierrätettiin.

Mikäs täällä on kierrättäessä, kun taloyhtiö tekee jätteiden lajittelun helpoksi, eikä bio-/metalli-/lasi-/paperi-/pahvijätteitään tarvitse lähteä kärräämään mihinkään kauemmaksi kuin omaan roskakatokseen. Nuo jätteet meillä siis erotellaan palautuspullojen lisäksi, ja sekajätettä syntyy yllättävän vähän.

Tiedän että joudun tottumaan vähän erilaiseen meininkiin Australiassa. Siellä kai edelleen ajellaan lyijyllisellä bensiinillä? Siihen muistan kiinnittäneeni huomiota, että sitä on ainakin paljon tarjolla huoltoasemilla, kun Suomessa ei enää juurikaan lyijyllistä bensiiniä huoltoasemien pumpuissa edes ole. Eikä autonsa päästöarvoja tarvitse mittauttaa joka vuosi katsastusta varten niinkuin Suomessa. Mikäs siinä jos ajaa uudella autolla, mutta muutamat kaverinikin ajelevat niin hirveillä autovanhuksilla, ja tankkaavat sitä lyijyllistä bensaa, että ihan itkettää kun ajattelee ympäristön kuormitusta.

Hesarissa oli äskettäin juttua pakkausjätteen keräyksestä. Ympäri Suomen kerätään nykyään myös pakkausjätettä, eli kaikenlaista kartonkia ja pahvia, ruokapakkauksista mehutölkkeihin. Tämä pakkausjäte kuljetetaan Varkauteen Corenson tehtaalle, jossa siitä tehdään niitä paksuja pahvihylsyjä massiivisten paperirullien sisälle. (Stora Enson paperitehdas on Corenson vieressä). Silti suurin osa heidän raaka-aineestaan tulee Saksasta, missä pakkausjätteen keräys on kuulemma erittäin tehokasta. Koko Suomen pakkausjäte ei riitä Corenson tarpeisiin. Jätemassasta erotellaan alumiini, ja käytetään johonkin muuhun, sekä muovi, joka poltetaan ja käytetään siis energiaksi. Olen käynyt ko. tehtaalla, ja täytyy sanoa että tehokkaalta näytti.

Suomessa on alettu tajuta, ettei kierrätys ja ympäristön huomioiminen välttämättä vaadi suuria uhrauksia, eikä tarvitse olla anarkisti-hippi ollakseen ympäristöystävällinen.

Riina.
Riina

Jaaks

Riina,

Eipa juuri enaa ajella lyijyllisella bensalla.  Commonwealth Government kielsi lyijyllisen bensan kayton 1 Tammikuuta 2002 lahtien.  Nykyaan on kaytossa kolmea erilaista bensaa: Unleaded, Premium Unleaded ja LRP (eli Lead Replacement Petrol) jota voi kayttaa kaikki autot rakennettu lyijylliselle bensalle.

Australiassa on tilastojen (AIP; Australian Institute of Petroleum) mukaan viela yli 2 miljoonaa autoa liikenteessa, jotka on rakennettu lyijylliselle bensalle, joten tarvetta talle LRP:lle on.

Cheers
Jaaks
:XXXX

jounij

Lisäkommenttina tuohon bensan lyijyllisyys/-ttömyys asiaan sen verran, että vuonna 1991 Suomesta Ossilaan muutettuani ihmettelin, kun täällä ei lainkaan mainostettu autojen ominaisuuksissa katalysaattoreita. Samoihin aikoihin Suomessa mainoksien mukaan uuden auton ostajat olivat suorastaan suuria ympäristön ystäviä, sillä valtaosa automainoksista kehui yhtenä ko. auton tärkeimpänä ominaisuutena sen sisältämää katalysaattoria. Vasta vuosia myöhemmin minulle selvisi, että täällä katalysaattori on ollut pakollinen varuste jo jonkun aikaa ennen maahan saapumistani, mistä syystä katalysaattorin erityinen mainostaminen olisi ollutkin aivan turhaa. Lyijyllistä (tai LRP:tä) käyttäviä 1980-luvun ja vanhempiakin autoja on silti vielä kosolti liikenteessä. Ei nääs ruoste raiskaa, kun ei varta vasten levitellä suolaa tielle.

Pullojen palautuksesta: kun olimme taannoin eräiden ossituttaviemme kanssa muutaman viikon Suomessa, yksi heidän suurimmista ihastelun kohteistaan oli suomalaisten automatisoitu ja tehokas pullojen palautussysteemi. Jospa täälläkin vielä viisastuttaisiin...


Toteaa

Jouni
Canberra
Jouni
Canberra

riaapa

Kiitos oikaisusta Jaaks! Huomioni olikin ensimmäiseltä Australian reissultani, enkä viime reissulla edes tullut huoltoasemia sillä silmällä katselleeksi...

:??

Riina.
Riina

Milka

Minulle on vaitetty etta vanhat katalysaattoriautot joiden katalysaattoreita ei ole huollettu asianmukaisesti saastuttavat enemman kuin katalysaattorittomat autot.
:??

Ainakaan Victoriassa ei ole pakollista vuosittaista katsastusta autoille, joten vanhojen autojen 'pakokaasupaastoja' ei mitata millaan tavalla.

En ole autoasiantuntija, joten korjatkaa jos olen vaarassa. Voi olla etta blondia yritetaan taas huijata... :D

Jouko

Hei Milka

Mielestäni kuulemassasi tarinassa huonosti huolletuista katalysaattori autoista on huijaamisen makua.

Yleensä katalysaattori autot ovat polttoaineen annostelutekniikaltaan paljon kehittyneempiä kuin, ei-katalysaattoriautot, joten niiden palokaasut ovat jo senkin takia puhtaammat vaikka katalysaattori ei toimisikaan täysin. Tietysti jos kone on muuten sökö niin sauvaahan se oli siinä katalysaattori tai ei.

Täällähän ei autoja katsasteta sen kummemmin, jos olet ostanut auton vuonna ?60  ja se on ollut samalla omistajalla uudesta saakka, niin omistaja on voinnut pistellä ?usvaa putkeen? 43 vuotta ilman minkäänlaista katsastusta.

Itse olen kyllä sitä mieltä että, noita päästöjä ja autojen kuntoa tulisi tarkastella silloin tällöin, ei varmaankaan voida odottaa että, jokainen auton omistaja olisi autoinsinööri/autoasentaja joka pystyy arvioimaan milloin mikäkin osa pitäisi korjata.

Autokanta on parantunut huimasti ?90 luvun alusta jolloin liikenteessä saattoi nähdä autoja mistä oli kori-ruostunut paikkapaikoin olemattomiin, ja savu oli niin kova ettei perässä voinut ajaa. Täällä on ehkä enemmän suurempia autoja kuin Suomessa, voi olla että siihen vaikuttaa sekin että, molemmat ?kotimaiset? autonvalmistajat valmistavat suurimmalta osalta 6?8 sylinterisiä autoja ja matkavat ovat pitkiä. Amerikkalaisia autoja ei juurikaan ole liikenteessä, mutta ehkä tuo jone howardin ja georgen ?avoliitto? muuttaa tilanteen.

Pysyäkseni autoilussa niin täältä löytyy semmoinen kummallisuus ajokorteissa kuin automaatti ja manuaali kortti, automaattikortin haltija ei saa ajaa manuaali vaihteista autoa mutta manuaalikortin haltija saa ajaa automaatti autoa.

Ehkä juuri tästä syystä liikenteessä näkee silloin tällöin uskomattomia suorituksia, vaikka yleisesti täytyy sanoa että (ainakin täällä QLD banaanivaltiossa), autoilija ovat tiettyyn rajaan saakka joustavampia kuin Suomalaisessa liikenteessä. Tietysti löytyy tapauksia joissa joku on vahingossa vaihtanut kaistaa jonkun eteen, ja ?loukattu? osapuoli on seurannut huolimatonta kaistanvaihtajaa kotiin ja pahoinpidellyt tämän.
:coolh


- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

Milka

No niin arvasinhan mina. Sinisilmaiselle blondille on helppo yrittaa kertoa jos mita potaskaa totena :D

Jos kuitenkin palaan viela autoiluun yleensa, niin kylla ainakin Melbournessa ihmiset ajaa lujaa ja suomalaisen mittapuun mukaan tosi royhkeasti. Jos laitat vilkun paalle kaistan vaihtotilanteessa ja odotat etta joku ystavallisesti antaisi tieta, saat odottaa ensi Jouluun. Jos myoskin olet sekunninkin liian hidas liikennevaloissa, niin torvet soi niin etta saatkin ajella loppumatkan korvat tukossa. Toisaalta yleensa miesautoilijat suhtautuu heti ymmartavammin kun huomaavat blondin ratissa. :D:D:D:D

Ruuhkatkin tietty vaikuttaa kayttaytymiskulttuuriin. Kyllahan siina hermot kiristyy, kun taytyy viettaa iso osa paivasta istumalla autossa. En tieda miten pahat ruuhkat on pohjoisessa, mutta minulla menee ruuhka-aikaan tunti - puolitoista. Ah niin ihanina koulujen loma-aikoina 35 minuttia.

Nim. 'Just liikenteesta hengissa toihin selvinnyt.'

Jaaks

Jouko,

Tekeehan meilla Queensland Transport Department pakokaasuratsioita.  Et ehka ole itse joutunut pysaytetyksi, mutta itse olen joutunut muutaman kerran matkalla toihin.  

Muutama vuosi sitten minulla oli 633 BMW vuosimallia 1976 eika takuulla ollut mitaan katalysaattoreita.  Transport Departmentin tarkastuksessa tuli taysin puhtaat paperit (paremmat kuin taalla vaaditaan uusilta autoilta) ja tarkastajan kommentti oli vain, etta taas nahdaan mita laatu tarkoittaa autoissakin.

Onhan meilla Jouko myos se ilmainen puhelinnumero, johon voit soittaa ja ilmoittaa savuavan auton.
 Omistaja saa ilmoituksen postissa, kehoituksen korjata auto ja kutsun saapua tarkastukseen kolmenkymmenen paivan kuluttua.

Jouni mainitsi, etta 1991 tanne tullessaan katalysaattoreita ei mainostettu, mutta Suomessa niin tehtiin.  Australiassa on katalysaattorit olleet pakollisia uusissa autoissa (taalla valmistetuissa) vuodesta 1986 ja Euroopassa (EU) maissa vasta vuodesta 1993.  

Milka,  kuten Jouko sanoi, siina on hieman huijaamisen makua saastuttamisen suhteen.  Tosiasia on kuitenkin, etta jos autosi katalysaattori ei toimi se lisaa ns. "back pressure" pakoputkistossa ja voi vaikuttaa moottorin tehoon ja aivan varmasti lisaa polttoaineen kulutusta.

Milloin katalysaattori sitten ei toimi???  Periaatteessa ne kestaa yhta kauan kuin koko autokin, silla niissa ei ole mitaan liikkuvia osia.  Ne hajoavat ainoastaan jos ne saavat pahoja kolhuja tai jos autosi bensa/ilma seos on liian rikas ne voivat palaa pakokaasujen lampotilan noustessa liian korkeaksi (se voi jopa nousta yli +700 celsiuksen).  Toisaalta taas kun autosi on kylma (kuten Suomen talvella) katalysaattori ei tee yhtaan mittaan.  Normaalin katalysaattorin toiminta alkaa vasta +200 celsiuksen jalkeen.

Sorry ei ollut tarkoitus menna liian teknilliseksi, mutta hieman triviaa.:)

Cheers
Jaaks
:XXXX:XXXX:XXXX

[Editoitu 22/5/03 by Jaaks]

Jaaks

Milka,

Minulla on 22km matka toihin Brisbanen keskustaan.  Normaalisti lahden kotoa aamulla 6.30 ja olen toissa n 6.55.  Jos lahden 7.30 olen toissa ehka n 9.00 jos on hyva tuuri eika ole montaa onnettomuutta matkalla.
Hieman sama juttu on kotimatkalla, etta kannattaa joko lahtea ennen tai jalkeen ruuhka-ajan muuten saa vaan istua autossa ja polttaa bensaa.

Onneksi on toissa flexi-time niin voi itse valita matkustamis aikansa.

Cheers
Jaaks


:XXXX

Jouko

Jaakko,

No en ollut kuullut noista liikenteessä tapahtuvista pakokaasu- ratsioista, mutta nyt kun mainitsit tuon ?käräytä kaverisi? numeron niin siitä olen kyllä kuullut. :XXXX

Onko kukaan pannut merkille miten ihmisillä on suunnaton sensaation nälkä, esimerkkinä käy vaikkapa freeway jossa tien sivuun rengasta vaihtamaan pysähtynyt auto saa jonon matelemaan kävelyvauhdilla. Nykyään kun jono pysähtyy tulee heti mieleen että, näinköhän siellä on taas joku joka vaihtaa autoonsa rengasta ja kaikkien pitää ottaa osaa suruun ajamalla kunnioittavan hiljaa tapahtumapaikasta ohi.

Tuo on muuten totta kun Jaakko mainitsi matkustusajasta joskus puoli tuntia myöhäisempi lähtöaika tekee suuren eron perillä oloaikaan.

Jotenkin tulee välillä mieleen kun Suomessa tahkosin Keravalta Herttoniemeen töihin Lahden moottoritietä käyttäen, niin jono meni sitä 100 ? 130 km/h vaikka tie oli jäässä ja lunta tuli niin ettei eteen kunnolla nähnyt. Nyt sitten ajetaan täysin kuivalla ja hyväkuntoisella tiellä eikä eteenpäin vain päästä.
:XXXX


- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

Jaaks

Jouko,

Taalta loytyy tietoa On-Road Vehicle Emissions Random Testing:

http://www.transport.qld.gov.au/qt/irtpsign.nsf/index/ac_free_testing#what

Cheers
Jaaks :XXXX

mette

LainaaAlkuper?inen postittaja Timo




Aluksi tulkitsin nuo jatkuvat tarkastukset merkiksi rasismista tai siit?, ett? olen  n?iden mielest? ep?luoettavan n?k?inen tai oloinen, mutta ainakin yksi t?k?l?inen tuttava on kumonnut teoriani. V?itt??, ett? sit? tapahtuu kaikille. Hmmm... ei minun n?hteni kellek??n muulle kuin itselleni ja siipalle.



Eih?n laukkutarkastus sin?ns? iso asia ole, mutta uutena vieraassa maassa sit? tarkkailee kaikkea ja etsii merkkej? sek? hyv?st? ett? pahasta. Ja kyll?h?n se joskus jurppii oikeastikin kun rehellist? suomalaista varkaaksi ep?ill??n ;-)

Mit?s muut t?st??



Timo :D Vasta nyt tulin lukeneeksi koko t?m?n viestiketjun.Hyv? aihe!Kaupassa kun  kaikki k?ymme.
Meist? oli my?s outoa alussa tuo kassien tutkiminen,vaikka ymm?rr?nkin  sen mist? t?ss? kyse on.Onhan  mahdoton m??ritell? varkaan tuntomerkkej?.Anoppini ollessa joskus Stockmannilla t?iss? muistan h?nen kertoneen miten usein myym?l?varkaiden joukossa oli kalliisiin turkkeihin pukeutuneita rikkaan oloisia naisia.Ei ole siis karvoihin katsomista!Minusta vaan tuntuu ,ett? tuo kassitarkastus tehd??n kun se on kuuluu tehd? ja kunhan  v?h?n vilkaisevat sinne kassiin niin tehty.Tarkoitan ,ett? jos avaamaan pyyt?v?t voisivat sent??n kunnolla katsoa.Joskus tosiaan ottanut nuppiin,kun olin tuon pienimm?n kanssa shopping centress? ja useita kasseja roikkuen rattaiden sangoissa ja sitten pyydet??n avaamaan kaikki kassit ja siin? oma hommansa  ja myyj? kuin puolihuolimattomasti vilaisee.Todennut olen my?s,ett? jos ehdin avaamaan kassini ennen kuin sit? pyyt?v?t eiv?t halua kassiin edes kurkistaa.Vaan kerran ollessa ruokamarketissa ja en viel? ollut ehtinyt n?ytt?? kassiani siin? tavaroita pakkaillessa niin jo kassaneiti ehdottamaan saanko n?hd? kassinne ,johon vastasin ett? aivan varmasti kunhan saan ensin nyt laittaa n?m? ostokseni ostosk?rryyn.Nyt t?m? kaikki menee jo rutiinilla,olen tottunut n?yttelem??n sekaista k?silaukkuani ja ehk?p? tekisin saman Suomessa niin rutiinilla menee.Kyll? Timo n?ihin laukkuratsioihin joutuvat ihan kaikki muutkin.

Meit? suomalaisia  on totuttu pit?m??n   rehellisin?,niin sellainenkin  tuntui  oudolta, kun ostaessa vaikkapa herkkusieni? kassan tarkistaessa sinne paperipussiin ,jotta  siell? on mit? pit??kin.Suomessa asiakas on jo kauan  itse punninnut  hedelm?t,vihannekset ym. ja sitten l?tt?isee hintalapun.Eik?s toikin todista,ett? rehellist? kansaa olemme?

Mutta ainakin t?m? on osoitus siit?.Noin kymmenisen vuotta sitten olimme menossa syntym?p?iville Suomen Pirkkalassa ja kukkakauppaa etsiess? osuimme sellaiseen itsepalveluperiaatteella toimivaan kukkakauppaan.Kauppaan,jossa ei ole myyj??.Ei myyj??.Ja vaikka ei ole myyj?? niin kukat t?ytyy tietenkin maksaa.Siell? kukkakaupassa vaan valitset mieluisen kukkapuskan ja sitten laitat maksun sellaiseen metallikassaan ja jos ei tasarahaa ole pankkisiirtolomakkeellakin maksu  hoituu.Kyll? sit? ihmeteltiin ,kun ensimm?isen kerran k?vimme.Hiljaa supateltiin,ett? aivan varmasti joku siell? jossain kytt?? sein?n takana silt? varalta jos joku livist?isi maksamatta.Toiseen samanlaiseen kukkakauppaan t?rm?ttiin my?hemmin Ikaalisissa.Eiv?tk? t?h?n lopu n?m? myyj?tt?m?t kukkakaupat,niit? l?ytyy kuuleman mukaan ainakin pohjanmaalta.

T?ss? pari viikkoa sitten ostin canola-?ljy? ja seuraavan p?iv?n? kahvia laitellessa huomasin tuotteen kyljess?  viimeisen myyntip?iv?n  olevan viikon sis?ll?.Seuraavalla kauppareissulla unohdin ottaa  pullon mukaani,mutta puhuin asiasta kaupassa.Samalla tarkistin myynniss? olevien ?ljyjen viimeinen myyntip?iv?t,jotka olivatkin pitk?lle ensi vuodelle .Manageri pyysi tuomaan pullon takaisin .Niinp? sitten palautin pullon kauppaan ja ostoksia tehdess? otin uuden ?ljypullon.Maksaessa ostoksiani viel? pahoittelivat  tapahtunutta ja aivan yll?ttynyt olin heid?n antaessa minulle kauniin kukkapuskan.Saattoihan olla jotain alennukseen menevi? kukkia,en tied? ,enk? v?lit?k??n vaan mukavalta se tuntui kukkia saada.Tunteella annettu,sill? kukat olivat viel? viikon kuluttua yht? freesej

jounij

Australiassa tapaa tuon tuostakin myyj?tt?mi? hedelm?kauppoja: maaseudulla teiden vierell? olevissa hedelm?kojuissa on aniharvoin myyji?. Hedelm?t vain otetaan itse ja metallilippaaseen pudotetaan myyj?n pyyt?m? raha. Viimeksi joulukuussa ostin t?llaisesta kojusta banaaneja jossain QLD:n ja NSW:n rajamailla Mount Warningin l?hettyvill
Jouni
Canberra

no-worries

H?m?l?isten geenieni takia olen tooooosi hidas tekem??n p??t?ksi?. Tavaroiden ostaminen vie minulta aina kauan aikaa. Seison usein vaikka kuinka kauan tuijottamassa jotain tavaraa ja sen tuoteselostetta. Koskaan minua ei ole k?sketty avaamaan kassiani, mutta myym?l?vartija on joskus tullut viereen seisoskelemaan.:D

Kysyin kerran myyj?lt?, onko t-paitapakkauksen paita varmasti kokoa L. H?n avasi paketin ja kurkisti sis??n. Kun menin maksamaan, kassaneiti penkoi sekaisin olevaa t-paitapakettia pitk??n ja hartaasti ihan niin kuin etsisi jotain sinne sis??n k?tketty?. Eli osataan sit? Suomessakin torjua myym?l?varkauksia.

Onko Australian kirjastoissa muuten sellaiset elektroniset h?lyttimet, jotka alkavat vinkua, jos kirjan vie ulko-ovien l?pi lainaamatta? Suomessa niit? on jokaisessa v?h?nk??n isommassa lainastossa. H?lyttimet vinkuvat Oulun yliopiston kirjastossa monta kertaa p?iv?ss?. Suurin osa h?lytyksen laukaisseista pys?htyy, mutta jotkut vaan painavat eteenp?in h?lytyksest? v?litt?m?tt?. On meit? moneen junaan.
Maija

Jaaks

No-Worries :D

Noita halyyttimia on joka paikassa huoltoasemista - kirjastoihin ja suurin osa niista toimii silla "viivakoodilla" eli jos tavaraa ei ole skannattu maksetuksi niin se on sitten kait "varastettu" ja pillit soi.

Monta kertaa kylla turhankin takia ja sitten pysaytetaan vaikka kamat on maksettu :D

Urul

Timo :D Onko  siell? teill? p?in n?it? myyj?tt?mi? kauppoja?

MH

Viivakoodilla ei ole mit??n tekemist? h?lytin porttien kanssa vaan kyse on aivan muusta jota en valitettavasti aio t?ss? paljastaa

datapair

MH.

Tulen joskus lomallani kes?kuussa Nummelaan koska yksi vanhoista ruotukavereista asuu siell?.

Voitais ehk? k?yd

riaapa

noista varash?lytysporteista... :mad: :mad: :mad:

No-Worries, Jyv?skyl?n yliopiston kirjastossa on my?s vastaavat portit, ja ne ulvovat kaiken aikaa. Johtuu nimitt?in siit? ett? jos on lainannut kirjan itsepalveluautomaatilla eik? ole noudattanut ohjeita siit? miten se kirja pit?? siihen laitteeseen asettaa, niin h?lytys ei poistu. Tuloksena tietysti se ett? portit ulvoo kun niist? l?pi k?velee. Itsell? jos on joskus n?in k?ynyt, niin olen palannut ja mennyt tiskille ja pyyt?nyt kirjaston t?ti? poistamaan h?lytyksen sellaisella laitteella mit? vasten kirjan selk?myst? hangataan. Muuten k?y niin ett? se kirja ulvoo joka ikisess? kaupassa mihin menen. Moni opiskelija ei tajua mist? t?m? johtuu, ja marssii vaan ulos sadatellen portteja "joissa on jotain vikaa kun ulvoo minulle vaikka olen kirjani lainannut, enk? niit? varasta".

Meille on kulman ruokakaupassa k?ynyt pari kertaa niin, ett? portit ulvovat sek? sis??n tullessa ett? ulos menness? kun on ollut kannettava tietokone mukana. Yleens? vartija huomaa meid?t jo sis??n menness? ja heilauttaa vaan k?tt??n kun huomaa l?pp?rin laukun. Kerran kuitenkin portit taas ulvoivat kun olimme maksaneet ruokaostoksemme ja pakkasimme niit?. Vartijana sin? p?iv?n? ollut vanha mies oli ilmeisen vakuuttunut ett? olin varastamassa jotain, vaikka sanoimme ett? se johtuu l?pp?rist?. Harmistuksekseni h?n tyhjensi koko k?silaukkuni sis?ll?n siin? kassalla ja etsi kuumeisesti sielt? jotain varastettua, vaikka pelkk? k?silaukku ei saanutkaan portteja h?lytt?m??n. Pitk?n ty?p?iv?n j?lkeen t?m? kyll? ?rsytti. Eih?n sielt? henkil?kohtaisten tavaroitteni lis?ksi mit??n l?ytynyt. Olisin odottanut jonkinlaista anteeksipyynt??, mutta ukko vaan k?p?tteli paikalta pois. Mietin vaan, ett? niin vanha mies ei kyll? saisi ket??n varasta juoksemalla kiinni... ja jos vaan n?en ko. vartijan kaupan aulassa, niin muistan edelleenkin heitt?? kaikkein pahimman mulkaisuni h?nen suuntaansa...

Kyll?h?n rehellist? ihmist? harmittaa jos kohdellaan kuten varasta.

Kello- ja korukaupassa ty?skennelless? on tullut huomattua my?s se, ettei pelk?st? ulkon??st? voi p??tell? kuka on aikeissa n?pist??. Parasta onkin olla yht? varovainen (ja yht? kohtelias) jokaisen kohdalla.

Riina.
Riina

MH

Tapio, laita viesti? kun liikuskelet t??ll?p?in niin katellaan.

H?lytin porttien soiminen ei my?sk??n johdu l?pp?rista eik? k?nnyk?ist? kuten usein luullaan.

Riina, lain mukaan vartijalla ei ole lupaa tutkia kassiasi ilman suostumustasi ainoa mit? h?n voi tehd? on pyyt?? sinua n?ytt?m??n kassisi sis?lt? ja ellet halua niin ei tarvitse n?ytt??, jos ne haluaa kassin sis?ll?n n?hd? joutuvat kutsumaan poliisin jolla siihen on oikeus.

Urul

LainaaAlkuper?inen postittaja MH




Riina, lain mukaan vartijalla ei ole lupaa tutkia kassiasi ilman suostumustasi ainoa mit? h?n voi tehd? on pyyt?? sinua n?ytt?m??n kassisi sis?lt? ja ellet halua niin ei tarvitse n?ytt??, jos ne haluaa kassin sis?ll?n n?hd? joutuvat kutsumaan poliisin jolla siihen on oikeus.

MH :D Sama laki muuten t??ll? Australiassa.Ei t??ll?k??n pakko ole kassiaan n?ytt??.Jostain syyst? t??ll? vain n?in tapahtuu.N?m? tavarataloissa toimivat turvamiehet eiv?t kai saa edes koskea mahdolliseen varkaaseen?Tied?n tuoreeltaan  tapauksen,jossa ruokamarketissa asiakas n?ki toisen asiakkaan laittavan jotain puseronsa alle ja meni kertomaan kaupan ty?ntekij?ille.Valvontakamerasta nauha tarkastettiin ja koska siit? ei pystytty varkautta toteamaan eiv?t voineet tehd? mit??n asialle.Poliisiakaan kun ei saa aiheetta h?irit

Urul

Tavaroiden palautuoikeus


Tuo tavaroiden palauttaminen n?kyy olevan t??ll?  suosittua puuhaa p??tellen noista  pitkist? jonoista palautustiskeill?.Se onnistuu jos vain kuitti ja tavara alkuper?isess? pakkauksessaan tallella,niin voi kai melkein mink? tahansa tavaran palauttaa ,vaikka olisi k?ytettykin.Eiv?tk? aina edes syit? kysele.Saat my?s rahasi samantien takaisin.(Suomessa piti ottaa aina voucher).Joskus katsellessa noita palautusjonoja ei voi olla miettim?tt? joutuuko kaikki palautettava kama takaisin hyllyille.Ostamasi s?hk?vatkain voikin  ollut olla jo jollain k?yt?ss?.
My?s takuuajan puitteissa voit vied? rikkoontuneen tuotteen ostetuun liikkeeseen.Ja antavat uuden tuotteen tilalle.Ainakin meill? jalallisen tuulettimen lakattua toimimasta ,kuittia vastaan sain uuden  fanin tilalle.
Jokunen vuosi sitten ostin sellaisen ison uima-altaan BigW:st? olisko ollut siin? $400 ja samana p?iv?n? hakiessa Kmartilta altaaseen portaita ym. tarvikkeita huomasin Kmartilla saman altaan maksavan $50 v?hemm?n niin ostin sen ja palautin ensiksi ostetun.
Monilla liikkeill? ja marketitkin lupaa myyd? tavaran kilpailijan hinnalla jos se on heid?n hintaansa alempi(lowest price guaranteed).Jotkut n?ist? viel? biittaavat 10%:lla hinnan...
Tuossa vuosi sitten katsellessa astianpesukonetta hain tarjouksia useammasta liikkeest? ja huomasin etteiv?t  en?? mielell??n kirjoita niit? annettuja hintoja sinulle korttiin.Ihan siksi tietenkin,ett? tiet?v?t , ett? sitten asiakas menee sen tarjouksen kanssa jonnekin muualle joka ly? hinnan alemmaksi hinnan ja n?in ollen he menett?v?t asiakkaan.Pyyt?ess? sain sent??n tarjouksen antaneen myyj?n k?yntikortin ,johon vaimo sitten siev?sti  kirjuutti annetun tarjoushinnan ja sen kanssa menin tuohon l?heiseen tavarataloon,josta tiskikoneen ostin.

Heidi

Meten mainitsemasta viimeisesta myyntipaivasta ja sen ylittymisesta on mullakin runsaasti kokemusta meidan lahikaupasta. Taalla reilun kolmen tuhannen asukkaan kylalla on kaksi ruokakauppaa ja kauan boikotoin niista toista, silla saimme siella kerran tosi huonoa palvelua ja ei kerta kaikkiaan huvittanut menna sinne pariin vuoteen. Yleensa teen ostokset parinkymmenen kilometrin paassa Sheppartonissa, mutta nyt vauvan kanssa on helpompi suunnata lahikauppaan, joista tama ennen boikotoimani sattuu olemaan lahempana. Monta kertaa olen tassa lahikaupassa huomannut vanhentuneita tuotteita ja joskus kiireessa sellaisia ostanutkin. Juuri viime viikolla huomautin myyjalle, etta iso laja jugurttipurkkeja oli vanhentunut ja myyja vain tuhahti takaisin, ihan kuin se olisi ollut minun vikani!!? Uskomatonta. Koskaan en ole saanut anteeksipyyntoa tai mitaan hyvitysta, tuotteen olen tietenkin saanut vaihtaa.

Muutama kuukausi sitten ostin K-Martista penkinpaalliset autoon ja kotiin tultuani naapurini huomautti, etta samat paalliset ovat tarjouksessa parin paivan kuluttua. Menin takaisin liikkeeseen ja sanoin haluavanin palauttaa ne ja myyja kysyi syyta. Esitin tyhmaa blondia ja sanoin, etta mies lahetti asialle ja ostin vahingossa vaarat... Sain rahat takaisin ja samaan aikaan mieheni oli kassalla maksamassa niita samoja penkinpaallisia tarjoushintaan. Olo oli ihan rikollinen, vaikka ihan laillisissa puuhissa tietenkin oltiin. :hahhaa

Jaaks

MH :D

"...Viivakoodilla ei ole mit??n tekemist? h?lytin porttien kanssa vaan kyse on aivan muusta jota en valitettavasti aio t?ss? paljastaa.."

No ei olekaan itsellaan viivakoodilla joka on vain tavaran tunnistamista varten, mutta siina samassa lapussa on pieni "chip" joka de-aktivoituu kun tavara on skannattu :D

Timo

LainaaOriginally posted by Urul
Timo :D Onko  siell? teill? p?in n?it? myyj?tt?mi? kauppoja?

Urul :D   Ei varsinaisia kauppoja. Ne, joihin olen t?rm?nnyt, ovat hedelmien ja vihannesten suoramyyntipisteit? eli sellaisia, jossa tavaran tuottajat tarjoavat niit? myyntiin talonsa edustalla tai sen l?hettyvill?. Hinnat on merkitty tuotteisiin ja maksua varten on sitten lipas vieress?. T?n??n  Kysyin asiasta tuttavaltani, joka on vihanneviljelij? ja suoramyyj?.  H?n kertoi, ett? tuollaisia myyntipaikkooja oli ennen aikaan paljonkin, mutta nyt koko ajan v?hemm?n. Asiakkaat eiv?t kuulemma maksa viemist??n tuotteista tarpeeksi (ariolta lippaassa on reilu puolet siit? mit? pyydet??n). Myyntipistett? ei voi en?? pystyytt?? valvomattomaan paikkaan kuten ennen. Muuten saattaa k?yd? niin, ett? joku kaataa hedelm?t maahan ja varastaa myyntip?yd?n ja korin tai sen rahalippaan.

Noista kassitarkastuksista. Ainakin meill? kaupat kuuluttavat keskusradiollaan, ett? kappaan sis??n tulon ehtona on se, ett? asiakas suostuu n?ytt?m??n kassinsa pyydett?ess?.  Tokko tuo kyll? juriidisesti tekee asiaa yht??n helpommaksi heille?  Olen huomannut, ett? yleens? pyynt? avata kassi esitet??n siin? vaiheessa kun k?tiesell? maksaessani olen antanut rahat myyj?lle, mutta h?n ei ole viel? palauttanut vaihtorahoja, tai kortilla maksassani siin? vaiheessa kun korttini on myyj?ll?.  Psykologista kiristyst? siis?

Minua ei muuten en?? nyky??n tuo laukun tarkastaminen suututa tai ?rsyt?. siihen on tottunut. Tehd??nh?n se useimmiten hymyillen ja rutiininomaisesti h?din tuskin laukkuun vilkaisten kuten Mettekin sanoi :D

riaapa

LainaaAlkuper?inen postittaja MH
H?lytin porttien soiminen ei my?sk??n johdu l?pp?rista eik? k?nnyk?ist? kuten usein luullaan.

Riina, lain mukaan vartijalla ei ole lupaa tutkia kassiasi ilman suostumustasi ainoa mit? h?n voi tehd? on pyyt?? sinua n?ytt?m??n kassisi sis?lt? ja ellet halua niin ei tarvitse n?ytt??, jos ne haluaa kassin sis?ll?n n?hd? joutuvat kutsumaan poliisin jolla siihen on oikeus.

No mist? se sitten voi johtua ett? portit h?lytt?v?t S??NN?NMUKAISESTI silloin kun on l?pp?ri mukana?? Ois kyll? tosi kiva tiet?? mill? sen saisi loppumaan. Se on nimitt?in harmillista, koska mielell??n hoitaisi ruokaostokset k?tev?sti t?ist? tullessa kun kauppa on siin? aseman ja kodin v?liss?. Eik? firman l?pp?ri? viitsi sinne s?ilytyslokeroonkaan laittaa. Tuon harmittavan tilanteen j?lkeen olen mieluummin tehnyt lenkin kodin kautta ja vienyt kannettavan ensin kotiin.

Niin arvelinkin ett? ei varmaan olisi ollut oikeutta tonkia kassiani sill? tavalla. :mad: Kun h?n pyysi minua n?ytt?m??n kassiani, niin tietenkin rehellisen? ihmisen? avasin sen ja n?ytin ettei siell? mit??n ole. H?np? nappasikin sen omiin k?siins? ja tosiaan tyhjensi kaiken sis?ll?n siin? kassalla. Siell? py?ri huulipunat ynn?muut pitkin liukuhihnoja ja laastaripaketit levisi pitkin poikin... grr... Jos olisi tullut edes anteeksipyynt?, niin olisin ymm?rt?nyt ett? ty?t??nh?n h?n vain tekee. Muut vartijat ovat olleet aina asiallisia.

Omallakin ty?paikalla tulee usein jutusteltua noitten vartijoitten kanssa, ja p??s??nt?isestih?n he ovat oikein mukavaa ja leppoisaa porukkaa. Asiakaspalveluasennetta sit? tarvitaan siin?kin hommassa. Joiltakin ihmisilt? se vaan puuttuu. :??

Riina.
Riina

MH

L?hes aina tuo johtuu vaatteissa olevasta tunnistimesta jota ei poisteta vaan tuhotaan skannerilla mutta ongelma on siin? ett? tietyiss? tilanteissa tai tietynlaisella k?sittelyll?  se aktivoituu uudelleen ja n?ist? on l?hes 100%:sesti kysymys. Muita kohteita mit? p?ivitt?in n?kee on kalenterit, lompakot,deodorantti ja shampoopullot jne...


Jaaks, olit oikeilla j?ljill? mutta kuitenkaan se ei ole siin? viivakoodin yhteydess? koska se on aivan liian helppo poistaa

riaapa

Jaa... eli johtuisikohan se sitten siit? ett? l?pp?rin laukussa on jotain joka on uudelleen aktivoitunut... Muuta yhteist? nimitt?j?? n?ille tapauksille ei l?ydyk??n. Hmm... Viel? kun kerrot miten sen saisi uudelleen ei-aktivoitua..? ;)

Riina.

(kyll?p?s meid?n joukostamme l?ytyy monen alan tiet?myst?! :peukkuy )
Riina

mette

hmh. jaa mist?k?h?n voisi johtua...t?m? on varmaan sellainen asia,jota meille ei paljasteta.Mutta kokemuksesta tied?n,ettei ole kivaa kun summerit soivat ihan turhanp?iten.Sateenvarjorattaat saivat aikaan  aina noita v??ri? h?lytyksi? niin liikkeiss? kuin lentokentill?.

Vaan nyt kevennyst? Pertunmaalta:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kevennykset/arkisto.shtml?2001/12/93095

1770

Itse olin yritt?m?ss? Hobartissa ostaa best before t?n??n -valmissalaattia Wooliesilta. Tuotteeseen oli liimattu Reduced Price -tarra ja viel? toinenkin, viel? halvempi. Ilmeisesti siis alennettu kun tuote on l?hestynyt deadlinea ja alennettu viel? edellisen? p?iv?n? kertaalleen, kun on ollut viimeinen myyntip?iv?. Myyj? py?ritteli pakkausta aikansa ja pahoitteli, ett? h?nen on k?yt?v? tarkastamassa hyllyst? tms.

Tuli pian takaisin, ja sanoi, ettei valitettavasti voi myyd? tuotetta, koska se on ohittanut parasta ennen -p?iv?n. Koska tuo p?iv? oli vasta edellinen, ja tuote oli SELV?STI normaalihintaa halvempi, sanoin, ettei se haittaa minua, myisi vaan silti. Myyj? intti, ettei voi tehd? sit?. Kysyin, voinko sitten saada tuotteen ilmaiseksi, roskiinhan se p??tyy kuitenkin. Ei kuulemma sopinut. Sen sijaan myyj? viel? pahoitteli, ja kysyi, voiko hakea toisen tilalle. Sen saisi kuulemma t?h?n aleale-hintaan.

Tyytyv?isen? k?velin pois kumman keskustelun j?lkeen, t?ysin tuore salaatti pilkkahintaan mukanani.

***

Noita hinnanalennuksia tuntuu saavan kun vaan viitsii neuvotella. Itse sain CD-soittimen hintaa $10 alas Grace Brosilta, kun vaan ilmoitin, ett? pyydetty hinta on mielest?ni liian kallis, ja luulisin sen l?ytyv?n halvemmalla muualta. Lupasin ostaa, jos saisin sen kymppi? halvemmalla, ja niin sitten sainkin.