Eurooppalainen sairaanhoitokortti voimaan kesällä

Aloittaja Tiedotus, maaliskuu 16, 2004, 07:56

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Tiedotus

EU-jäsenmaissa otetaan 1. kesäkuuta käyttöön eurooppalainen sairaanhoitokortti. Kortin avulla saa välttämättömän sairaanhoidon oleskeltaessa tilapäisesti toisessa EU-jäsenvaltiossa. Kortti osoittaa, että henkilö on sairausvakuutettu jossakin jäsenmaassa ja että hänellä on oikeus saada toisessa jäsenmaassa oleskelun aikana välttämätön sairaanhoito. Eri jäsenvaltioissa myönnettävät kortit ovat ulkoasultaan yhteneväisiä.

Uusi kortti korvaa tähän asti käytetyt paperiset sairaanhoitolomakkeet. Päätökset sähköisen eurooppalaisen kortin käyttöönotosta tehdään myöhemmin. Sairaanhoitokortti myönnetään henkilölle, jolla on Suomessa oikeus sairaanhoitoon. Suomessa kortin myöntää hakemuksesta Kela
(Kansaneläkelaitos). Hakemuksen voi jättää postitse tai henkilökohtaisesti mihin tahansa Kelan toimistoon. Kortti toimitetaan postitse hakijan antamaan osoitteeseen. Kiireellisissä tapauksissa voidaan antaa väliaikainen paperitodistus, jolla varmistetaan, että tilapäisesti
ulkomailla oleskeleva henkilö saa tarvitsemansa sairaanhoitoetuudet.

Kortti on voimassa kaksi vuotta kerrallaan. Voimassaolon päättyessä hakija saa automaattisesti uuden kortin ilman eri hakemusta, mikäli myöntämisen edellytykset ovat pysyneet ennallaan.

Muissa jäsenvaltioissa myönnetyn sairaanhoitokortin haltijalla on Suomessa oikeus saada oleskelun aikana välttämätöntä hoitoa julkisen terveydenhuollon yksiköissä. Ulkomaisen kortin haltijalla on myös oikeus Kelan maksamiin sairausvakuutuslain mukaisiin sairaanhoitokorvauksiin esimerkiksi lääkkeistä sekä yksityislääkärin palkkioista ja tutkimus- ja hoitokuluista. Annetun sairaanhoidon kustannukset laskutetaan jäsenvaltioiden välillä siten, että kortin myöntänyt valtio korvaa oleskeluvaltiolle syntyneet kustannukset.
Tiedotteet