Tuiki tarpeelliset tavarat + tietokone asiaa v.2008

Aloittaja Tazza, syyskuu 04, 2008, 11:31

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Tazza

Hei kaikille ja kiitokset oikein hyödyllisen foorumin ylläpitämisestä. Näin useita tunteja antiin tutustuneena vierailijana ja nyttemmin rekisteröityneenä muutama kysymys heräsi; ukon perässä muutan sinne puolelle maailmaa jahka saa hän mieleisekseen korret sijoiteltua kotipesään.

Näin muuallakin (kuin Suomessa) asuneena mukaan lähtee jo automaattisesti juustohöylä (luin keskustelut siitäkin, tuota juuston leikkaamista on ihmetelty useammassa maassa  :) .
Eli mitä muuta teille tulee mieleen mitä kannatta hamstrata mukaan ja naisilta vinkkejä myös kosmetiikan osalta? Tietysti aina korvaava tuote löytyy kokeilun kautta, mutta ainakin alkuaikoina on raivostuttavaa viettää liian monta tuntia etsiessä jotakin tiettyä tavaraa/tuotetta kun parempaakin tekemistä olisi.

Ja taas tietokoneista; koska tekniikka kehittyy niin tavattoman nopeata tahtia, niin nyt konetta täältä suomesta hankkivalle ohjeita mitä kannattaa katsoa että kone pitää sisällään että ei elämä mene liian hankalaksi (mieluiten sujuisi kuin rasvattu). Tietty voi pistää mielipiteitä josko olisi parempi hankkia vehje sieltä (ohjeitahan ääkkösien saamiseksi näinkin) ja tähänkin on voinut tulla jo uutta eli käsittääkseni voisi myös ohjelmoida Alt tai Alt Gr + (esim O) näppäimen taakse ö kuten euro merkki on Alt Gr + E ainakin tiällä kotomaassa. Näissä tietsikka asioissa olen aika piltti joten teknillisten termien lisäksi soisin niihin vähän selvitettä mukaan, kiitos etukäteen vastauksista.

Terveisin Tazza

Leokatti

Ääkkösethän onnistuvat nykyaikaan jo pelkästään vaihtamalla "language bar":n kielen suomeksi. Ja jos kymmensormijärjestelmä ei ole tuttu ja haetuttaa, niin MS-DOS kirjasesta voi luntata näppäimistön layouttia ;)

Kosmetiikka on melko lailla sama kuin Suomessakin. Hintakin taitaa olla melko lailla sama, vain valuuttamerkki vaihtuu, eli halvemmalla pääsee kun ostaa tarvittavat Ausseissa.
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

arixmel

Tazza,

Mielestani voit jattaa tietokoneen oston tanne ja saastat huiman summan,,,ja takuu asiat on helpompia (kun ei sitten tarvi suomalaista konetta mahdollisesti taalla huollattaa), ja mitka aakkoset :)

Sanojeni tueksi kaivoin yhden esimerkin (en tietenkaan halvinta) mutta ihan vain esimerkiksi hintaeroista maiden valilla, dell.com.au :n sivuilta, heilla on kohtuu kilpailukykyiset tuotteet jos ei jaksa juosta tarjousten perassa ja ei ole teknisiin asioihin aikaa liiemmin perehtya vaan haluaa koneen tassa ja nyt eika kumminkaan halua ihan liian paljoa huijatuksi sen ostossa tulla (mikaan ei harmita enemman kuin se kun nakee seuraavana paivana saman tuotteen puoleen hintaan :)).


tassa aussi hinta
XPS™ M1530 koneelle ausseissa
elikka alkaen $1800 (joo kylla taalla saa ihan toimivia lappareita hintaan $499)
suomen hinta oli hiukan vaikeampi loytaa,,,muttta karkeasti sanoen kurssimuutoksen verran kalliimpaa suomessa,,,

taman keskustelun lopussa oli joku kysellyt suomen dellilta hintaa
http://www.pingstate.nu/foorumi/184625?all=1 (1400 euroa ja huonommalla tekniikalla)
saman suuntaista tietoa taalla
http://keskustelu.plaza.fi/muropaketti/bbs/t524536,125

Tasapuolisuuden ? nimissa samaa asiaa voisi spekuloida HP:n avulla hmmm olikin hiukan vaikeampi pala,,, johtuen siita etta silmiini sattuneet (auts) hp:n kannettavt suomessa olivat noin melkein saman hintaiset kuin taalla???(1100euroa/1700taalaa) asiaa tarkemmin kun katsoin niin huomasin etta suomalaisissa koneissa kaytettiin 2 Ghz prossua (P7350) ja ausseiissa 2.4 Ghz (P8600) lisaksi aussi mallissa oli 4 gigaa muistia suomalaisen 3 gigan asemasta, aussiversiossa 320gigainen kovalevy suomen 250 gigaisen asemasta jne jne...eli vaikka HP:n kohdalla hinta ensin naytti noin suurinpiirtein samalta, niin silla ei saanutkaan samaa tuotetta (kokemuksesta voin sanoa etta ainakin HP koneet saa halvemmalla normaali kaupoista (itse ostin JB:sta)

eli tassa nama vertailu linkit
suomi dv4-1000
ja "sama" ausseissa
ja suomen versiossa olevat ohjelmatkin on vain kokeiluversioita (hoh, officen 60 paivan kokeilu versio )tai muuten kohtuu arvottomia (IE mediapalayer etc)

eli yhteenvetona,,,osta taalta ausseista, ja pyyda miesta saastamaan viimeisen kuukauden parhaat tarjoukset mieleensa :)

edit: tassa on sulle linkki jb:n sivuille niin voit itse verrata mahdollisesti siihen koneeseen mita olet suomessa katsellut
http://www.jbhifi.com.au/computers/
ei, en ole heilla toissa tai muutenkaan mitenkaan hyody heidan mainitsemisestaan :)

xcv
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

MH

HP koneita en kyllä suosittele jos vähänkään reissaat, kotikoneena varmaan ihan hyvä. Reissukoneeksi kannattaa ostaa joku missä on tukevampi runkoosa. Esim. IBM(lenovo). Tuolla lojuu kaapissa noita paskoja HP koneita missä vetelän rungon takia on emolevyssä olevat komponentit irronneet sillai että toimii ei toimi. Takuu on ummessa koneissa ja toi on HP ihan tyyppivika. Takuusta kysyin niin ei kuulemma ole ollut mitään ongelmia noissa ja kuitenkin kaveri joka työkseen noiden kanssa leikkii on vaihtanut emon useampaan kymmeneen koneeseen. No nyt on kiinasta tulossa emolevyjä hintaan 199usd. Vaihto täytyy suorittaa itse.

Dellin koneista myös kuullut pelkkää hyvää. Samaten kaveri on vaihtanut vista koneet takaisin XP koska vista on vielä raakile eikä toimi kunnolla. Eli kannattaa yritttä ostaa kone jossa on vielä XP. Suomessa monet liikkeet vaihtaa veloituksetta niihin XP:n takaisin.

jounij

Lainaus käyttäjältä: MH - syyskuu 04, 2008, 14:20
...vaihtanut vista koneet takaisin XP koska vista on vielä raakile eikä toimi kunnolla. Eli kannattaa yritttä ostaa kone jossa on vielä XP. Suomessa monet liikkeet vaihtaa veloituksetta niihin XP:n takaisin.

Olen tästä asiasta eri mieltä. Väittämä Vistan raakilemaisuudesta oli totta vielä puolitoista vuotta sitten, kun ostin oman Vistalla varustetun laptoppini Intian reissuni viihdekeskukseksi. Tuolloin - Vistan ollessa vasta kolmisen kuukautta vanha - oli vielä monia kaihertavia - mutta enimmäkseen pieniä - ongelmia, jotka sittemmin Microsoftin ja muidenkin ohjelmistojen julkaisijoiden "korjauspakettien" julkaisemisen myötä enimmäkseen häipyivät. Mielestäni Vistassa ei ole enää jäljellä muita ongelmia kuin se, että joihinkin vanhempiin oheislaitteisiin voi olla mahdotonta saada Vistalle varta vasten tehtyjä ajureita. Eli esimerkiksi vanhan printterin saattaa joutua hylkäämään. Oikeastaan tämäkin on totta ainoastaan, jos uudessa koneessa on Vistan 64-bittinen versio. 32-bittiseen Vistaan käy luultavasti useimmissa tapauksissa XP:lle tehdyt ajurit.

Vistan suurin vika mielestäni on se, että kaikki käyttiksen erikoisasiantuntemusta vaativat osat on piilotettu niin hyvin, että kaltaisellani ekspertillä menee usein jonkin aikaa joidenkin erikoispiirteiden etsiskelyyn. "Tietokonepiltille" nykyiselleen päivitetty versio Vistasta on melko varmasti enimmäkseen myönteinen kokemus. Ei ainakaan sen huonompi kuin XP:kään! Ja Vistan heti asentamalla ei tartte olla ihan pian lompsa auki ostamassa uutta käyttistä, kun ohjelmistotoimittajat hiljalleen lakkaavat tukemasta XP:tä.

Lainaus käyttäjältä: Leokatti
Ääkkösethän onnistuvat nykyaikaan jo pelkästään vaihtamalla "language bar":n kielen suomeksi.

Tämä se vasta vaikeaa on! Ainakin minä hämäännyn ihan täysin, kun näppäimistä ei tulekaan niitä merkkejä, joita näppäimissä näkyvien symbolien perusteella voisi olettaa. En tosin olekaan 10-sormijärjestelmän hallitsija, mutta tulinpa ansainneeksi leipäni Suomessakin näppäimistöä käyttäen noin 7 vuoden ajan. Ehkei se sitten ollut tarpeeksi pitkä aika oppia kaikkien erikoismerkkien sijaintia näppiksellä.


Kommentoi
Jouni
Canberra

RUU

Lainaus käyttäjältä: arixmel - syyskuu 04, 2008, 13:32
osta taalta ausseista, ja pyyda miesta saastamaan viimeisen kuukauden parhaat tarjoukset mieleensa
Lisaksi liikkeessa saa yleensa tingattua ihan helposti 10% pois, enemmankin voi menestyksella yleensa koittaa (ellet nyt juuri sita halvinta sisaanvetotuotetta ole ostamassa).

Jos tiedat mallitiedot, hintavertailua voi tehda esim Staticice.com.au'n avulla. Mina ostin juuri kameran niin, etta bongasin tuolta edullisimman uskottavan myyjan ja marssin tulosteen kanssa paikalliseen liikkeeseen, joka ilomielin alitti verkkokaupan hinnan...  :coolh
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

iluvatar

Lainaus käyttäjältä: Leokatti - syyskuu 04, 2008, 12:37
Ääkkösethän onnistuvat nykyaikaan jo pelkästään vaihtamalla "language bar":n kielen suomeksi. Ja jos kymmensormijärjestelmä ei ole tuttu ja haetuttaa, niin MS-DOS kirjasesta voi luntata näppäimistön layouttia ;)

Kosmetiikka on melko lailla sama kuin Suomessakin. Hintakin taitaa olla melko lailla sama, vain valuuttamerkki vaihtuu, eli halvemmalla pääsee kun ostaa tarvittavat Ausseissa.

En nyt sanois et on paljoa halvempaa... Kyllä mä oon Suomessa yleensä 10-20€ maksanu ripsareista mut täällä ne oli 20$ ja ylöspäin. Ellei sit oo Suomessa ja täällä hinnat noussu en oo kauheesti seurannu kosmetiikka teollisuuden hinnan kehitystä, mut en kyl menis sanoon et tääl on halvempaa, oikeestaan mikään enää.

pinkus

Suomesta tuotavia juttuja tulee nyt heti mieleen kaksi, joskaan nama nyt ei ole sellaisia joita ilman ei voisi elaa  ;)
Ensinnakin, kevatflunssasta juuri parantuneena kaipaan Suomesta Findrexinia.. Se on mun mielesta ihan lyomaton flunssalaake jos pitaa jaksaa vaikka paiva toissa tai koulussa (lahti se flunssa kylla ihan hyvin ilmankin  :pepsodent ). Toinen mita tassa kaipailin haavojen paranteluun on bacibact-voide (sita saattaa saada taaltakin apteekista, en vaan ole jaksanut kayda kyselemassa).
Niin ja talvitakin toin viime kerralla Suomesta, oli halvempi ja lampimampi kun taalta ostetut.

Eipa tuu nyt just muuta mieleen. Kylla niita on mutta ne aina muistaa vaan kun niille olisi tarvetta  :confuse

hardflip

Jos ostat koneen komponentteina (osina), niin hinnat nayttaisivat olevan suurin piirtein tasoissa suomen hintojen kanssa mutta kuten RUU sanoi, aika helposti laskevat hintaa kun rahat kadessa pyydat hinnan joka oikeasti pitaisi maksaa.

Itse olen ostanut kaiken JB:lta ja verrattuna suomen hintoihin niin en ikina olisi tallaista maaraa elektroniikkaa kotiin saanut samalla rahalla (telkkarit, digiboxit, dvd-soittimet jne.).

Tietokoneista taas on noita Cashback offereita joilla saa saastoa tinkaamisen lisaksi, riippuu tietysti paljon siita mita haluaa. Acer, HP ja Toshiba on hyvin edustettuna melkein jokaikisessa tarjouslehdessa Cashback offereiden suhteen. Muutaman satasen halvemmalla meille koneet on kotiin tulleet verratuna suomeen.

Jos oikeasti haluaa sijoittaa hyvaan kannettavaan, kannattaa siirtya Maciin ja unohtaa Windowsin rumilukset. Yllattavan monta huolta haviaa samantien ja elama koneen kanssa on n. 250% helpompaa. =)

:D
Hit the body...head will follow
-Trevor Gillies

arixmel

Lainaus käyttäjältä: hardflip - syyskuu 04, 2008, 19:11
Jos ostat koneen komponentteina (osina), niin hinnat nayttaisivat olevan suurin piirtein tasoissa suomen hintojen kanssa

ja jos osien ostoon (eli lahinna poytakoneen kokoamiseen) alat niin ainakin Melbournessa ehdoton ostospaikka on/oli swap meetit.

http://www.onlymelbourne.com.au/melbourne_details.php?id=6315
on niita taalla pohjoisessakin mutta en ole kerinnyt tarkistamaan tasoa.
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

Jouko

Tässä hyvä sivu erillaisten tietsikka ja elektroniikka tarvaroiden/komponenttien hintojen hakuun.

http://www.staticice.com.au

Ehdottelee
Jouko


- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

jounij

Lainaus käyttäjältä: pinkus - syyskuu 04, 2008, 17:42
...kaipaan Suomesta Findrexinia.. Se on mun mielesta ihan lyomaton flunssalaake...

Eipä ole kokemusta tuosta lääkkeestä, mutta Ossilastakin saa reseptittä hyviä flunssalääkkeitä, kun vain älyää pyytää: Esimerkiksi Codral-merkkisenä on saatavana "Cold & Flu" ja myös "Cold & Flu + Cough" -lääkkeitä. Näistä molemmista on olemassa kahta versiota: PE ja Original. Erona on se, että normaalisti tarjottava PE sisältää tehoaineena phenylephrine hydrochloridea ja tiskin takaa löytyvä - minun mielestäni tehokkaampi - Original pseudoefedriiniä. Koska pseudoefedriiniä voi käyttää tiettyjen huumausaineiden valmistukseen, Originalia ostaakseen pitää apteekissa näyttää kuvallinen henkkari. (Yhden turistille lääkeostokokemuksen perusteella vain australialainen henkilöllisyystodistus hyväksytään, eli maassa väliaikaisesti oleskelevat taitavat valitettavasti jäädä ilman tätä lääkettä?!) Apteekki rekisteröi ostoksen kansalliseen tietokantaan, jota poliisit käyttävät löytääkseen hälyttävän suuren määrän pseudoefedriiniä sisältäviä lääkkeitä ostaneiden henkilöllisyyden (epäillen näitä henkilöitä huumeiden valmistuksesta). Oikeasti sairastavien ei pitäisi olla huolissaan tästä rekisteröitymisestä - tai ainakaan minä en ole ollut. Näillä pseudoefedriiniä sisältävillä lääkkeillä ovat flunssat lähteneet minusta kuin kuppa Töölööstä :). Saattaa se phenylephrine hydrochloridekin tehota joihinkin ihmisiin, mutta itselleni sitä sisältävistä lääkkeistä ei ole ollut yhtä suurta apua kuin pseudoefedriinistä.


Toteaa
Jouni
Canberra

pinkus

Kiitos vinkista Jouni! Pitaapa tutkia jos vaikka joku hyva flunssalaake loytyisi, vaikken nyt toivottavasti ihan pian sen tarpeessa olekaan :) Finrexinin vaikuttavat aineet ovat muistaakseni aspiriini, kofeiini ja c-vitamiini. Eli voihan sita aina juoda kupin kahvia aspiriini- ja vitamiinitablettien kanssa :pepsodent

Andreasyan

Juu,

Jounin mielipidetta tropeista myotaillen: Codral on hyva flunssan hoidossa kuten myos Sudafed PE joka sisaltaa Pseudoefen sijasta  phenylephrine:a. Sudafed on mielestani todella hyva varsinkin nuha flunssaa laakitessa; nenan tukkoisuus aukeaa nopeasti ja ei tarvitse karsia "nuhatippojen" aiheuttamasta nenan vuotamisesta.

Ai niin, ja siita Vistasta. Minulla on myos ollut Vista kaytossa jo reilun vuoden ja hyvin toimii!

AA

MH

Jouni,

Kyllä noita vaihdetaan täällä paljon ja ihan päivittäin XP:lle juuri ongelmien takia. Normi harraste kotikäyttäjälle ei noilla niin hirveesti ole väliä. Itse en ainakaan vielä ole kuullut riittävästi hyvää vistasta että edes harkitsisin omaan koneeseeni sitä.

Leokatti

Lainaus käyttäjältä: iluvatar - syyskuu 04, 2008, 17:25
Kyllä mä oon Suomessa yleensä 10-20€ maksanu ripsareista mut täällä ne oli 20$ ja ylöspäin.

20€ on tämän päivän kurssilla noin $34... Katselin kesäkuussa juuri ripsiväriä itselleni Suomessa. Hinta oli 17€. Sama ripsiväri täällä maksaa noin $20 eli alle 12€...  :confuse

Ei paljon halvemmalla, mutta halvemmalla kuitenkin.  ;)
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

jounij

Mahtaa nykyisellään olla lähinnä muutoskitkaa tuo Vistan vastustaminen! Minulla on kotiverkossani 2 koneella XP, 1:llä Vista Ultimate 32-bit ja 1:llä Vista Ultimate 64-bit. Olen jokaisen kanssa enemmän kuin "sinut" (ja käytän siis Vistaa päivittäin). Ei ongelmia, paitsi mainitsemani printteriongelma 64-bittiseltä Vistalta (joudun siis printtaamaan toiselta koneelta - tuleepahan hieman kuntoilua istuinta vaihtaessa) ja etten ole saanut Skypeä toimimaan 64-bittiseltä koneeltani. Valitettavasti tämän koneen hardis vaatii 64-bittisen käyttiksen, eli joudun tässä hieman tekemään ylimääräistä duunia.

Se tosin pitää myöntää, että Vista tarvitsee enemmän vääntöä koneelta, eli sitä ei ihan alkeellisiin laitteisiin kannata asentaa. Yritin ajaa Vistaa laptopillani 1GB:n keskusmuistilla, mutta siinä meinasi mennä hermot. (Haluaisiko kukaan ostaa 2x512MB laptopin muistipalikkaa - olleet käytössä vain 3 kuukautta? :))


Vistaa edelleen puolustaen (vaikkeivat Microsoftin tuotteet aiheutakaan minussa mitään tunnekuohuja suuntaan tai toiseen)
Jouni
Canberra

Tazza

Kiitokset linkeistä ja vinkeistä,
tuossa hurahtaa taas tovi perehtyessä tekniikan hienouksiin ja pähkäillessä sopivaa tuotetta. Kyllä nuo hinnat itse asiassa halvemmalta näyttää sen vähän mitä osaan vertailla. Ja erittäin hyvä juttu tuo nettikauppaprintin kanssa kauppaan meneminen jos huomaa saman tuotteen halvemmalla, saattais toimia muidenkin asioiden kohdalla kuin elektroniikan.

Palaillaan  :XXXX
Tazza

Amalia

Tassa ketjussa kun on tata tietokone tietoutta niin laitan tanne, etta jos ootte uutta kannettavaa ostamassa tsekatkaa seuraava sivu:

www.nouvo.com.au

Manufacturer refurbished koneet on tosi iso juttu Jenkeissa mutta Nouvo on ainut taalla Australiassa josta naita saa ja hinnat on alhaisia!

jounij

Lainaus käyttäjältä: Andreasyan - syyskuu 04, 2008, 23:28
...kuten myos Sudafed PE joka sisaltaa Pseudoefen sijasta phenylephrine:a.

Ja myös tästä Sudafedistä on tiskin takaa saatavana (minun mielestäni) tehokkaampi pseudoefedriinillinen versio. (Lääkkeen nimi Sudafed taitaa ollakin lyhennelmäväännös sanasta pseudoefedrin.)


Pseudoefedriinin nimeen vannoo
Jouni
Canberra

Silppu

Lainaus käyttäjältä: Amalia - syyskuu 05, 2008, 12:29
Tassa ketjussa kun on tata tietokone tietoutta niin laitan tanne, etta jos ootte uutta kannettavaa ostamassa tsekatkaa seuraava sivu:
www.nouvo.com.au

Sori vaan, mutta mun mielestä tossa linkissä ei ollut mitään tsekkaamisen arvoista. Jotain mainostekstiä ja musiikkia vain. [edit: ok, nyt tajusin että sivulla oli piilossa linkki itse kauppaankin.... jurppii tuolaiset introt]

Täällä Qld:ssä tapaan ostaa koneet koottuina Umartista. Tilaus netissä ja nouto varastomyymälästä. Tarvittaessa saa XP:n uusiin koneisiin.

RUU

LainaaTäällä Qld:ssä tapaan ostaa koneet koottuina Umartista. Tilaus netissä ja nouto varastomyymälästä. Tarvittaessa saa XP:n uusiin koneisiin.
Kylla se Nouvo ihan hyvan valikoiman naytti mutta enpa nyt nisita hinnoista niin mene takuuseen, eivat tajunnanrajayttavan halvoilta nayttaneet minun silmissani. Eikohan Harvey Normaniltakin saa samaan hintaan tavaraa ulos...

U-Martin puolesta voin minakin antaa aaneni. Ihan kelpo paikka. Samalla konseptilla toimivia on varmasti joka puolella, tosin onhan se kiva taalla kulta- ja aurinkorannikkojen tuntumassa sita konettaan ihailla.  :pepsodent
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

pinkus

Vaikka tama keskustelu nyt onkin aika tietokonekeskeista, laitanpa viela yhden jutun jota kaipaan Suomesta.
Sellaisia ei-roll on deodoranttistickeja ei taalta saa (ainakaan tavallisesta ruokakaupasta) muuta kuin yhta rexonaa, josta en tykkaa.. Suomessa niita oli monella merkilla ja montaa erilaista. Niita kaipaan.  :pepsodent

Kripe

Hyviä vinkkejä täältä loytää  :god: kiitos!

Jatkan kosmetiikka aihetta, tietokonetta en ajatellut ottaa mukaani. Nettikahviloita varmaan löytyy!

Onko siellä samat merkit kuin suomessa? Loreal, maybelline, rimmel, anytime yms. merkit? Niveaa tuskin löytyy  ??? Lähinnä mietin omaa hiusväriäni joka on Loreall preference merkkinen, vai joudunko vaihtamaan hiusteni väriä siellä?  :-X Tietysti korvaaviakin merkkejä varmasi löytyy..

Juuri tuli viisumit ja lähtö kuumottaa! Hui! Kauheesti vielä valmistelemista ja aika menee niin nopeasti!

Leokatti

Lainaus käyttäjältä: Kripe - syyskuu 06, 2008, 20:01
Onko siellä samat merkit kuin suomessa? Loreal, maybelline, rimmel, anytime yms. merkit? Niveaa tuskin löytyy  ??? Lähinnä mietin omaa hiusväriäni joka on Loreall preference merkkinen, vai joudunko vaihtamaan hiusteni väriä siellä?  :-X

Kyllä. Samat merkit löytyy. Ja juu, Niveakin on joka kaupan hyllyllä.
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

pinkus

No Loreal loytyy mutta Anytime ei, eika Lumene kun ne ovat (tai ainakin olivat) suomalaisia merkkeja. Hiusvarit ovat aika lailla samat kuin Suomessakin

Lainaus käyttäjältä: jounij - syyskuu 05, 2008, 07:59
(Haluaisiko kukaan ostaa 2x512MB laptopin muistipalikkaa - olleet käytössä vain 3 kuukautta? :))[/i]


Haluaisi  :pepsodent  Paljonko niista pyytaisit?

jounij

Muistipalikat, jotka siis ovat DDR2 200-pin SO-DIMM -tyyppisiä, joutavat pois $20:llä + postikulut (COD, eli maksu postitoimistoon tavaran lunastamisen yhteydessä). Kulujen jälkeen kokonaishinta olisi arviolta noin $25. Jos olet edelleen kiinnostunut, niin spostita minulle osoitteeseen jouniju miuku gmail piste com.


Tarjousta tarkentaa
Jouni
Canberra

pinkus

Jatkoa kosmetiikkaosastolle.. Jos tykkaa kestovarjailla ripsia ja kulmakarvoja kotona, kannattaa tuoda ne varit Suomesta. Taalla on todella huonosti tarjolla kotikestovarjaykseen tuotteita, ja ne ovat todella kalliita.

Jouni, valitettavasti muistipalikat eivat kuulemma meidan tarpeisiimme sovikaan. :( Harmi!

jounij

Sattuipa eteen tällainen, jo helmikuussa 2008 kirjoitettu PC Authority -lehden vertailu Vistan ja XP:n välillä:

http://www.pcauthority.com.au/Feature/106588,xp-vs-vista.aspx

Tässä muutama valaiseva avainlausahdus tuosta artikkelista:

LainaaThe bad news for Microsoft is that more than 35% of the 800 respondents to our online survey believe that Vista is inferior to XP. That's not to say it's all doom and gloom: 42% of our readers believe Vista has raised the bar, with 21% claiming Vista is no better or worse than XP.

LainaaIt took Microsoft six years to produce a new desktop OS after the success of Windows XP, and what has it got to show for it? A narrow victory – both in our tests, in our Reliability and Service awards and in the opinion of the 800 readers who filled in our online survey.

LainaaSo is Vista ultimately worth the upgrade from XP? It's difficult to justify the expense of upgrading your current PC to Vista unless you're a real enthusiast – in which case you probably already have. Nor is there a desperate need to buy a new system, as there's little you can do in Vista that you can't already do in XP. However, if it's time to buy a new PC or notebook, Vista is a better OS than XP (although businesses should still tread with caution).

Eli haastatteluun osallistuneiden ihmisten mielipiteet ja vertailun lopputulos ovat lievästi Vistaan päin kallellaan. Tuon artikkelin kirjoittamisen jälkeen on myös julkaistu monia korjauksia Vistaa vaivanneisiin ongelmiin (joihin loppujen lopuksi aika harvat käyttäjät törmäävät), eli käyttis on ehtinyt parantuakin helmikuun jälkeen.


Toteaa
Jouni
Canberra

hardflip

Ei Visva loppujen lopuksi huono ole. Aika moni purnaajista tormaa ensiksi siihen etta koko systeemi nayttaa erilaiselta ja sitten tutuista paikoista hakiessa kayttojarjestelman toimintoja ei loydykaan ensi vilkaisulla (RTFM!).

UAC (User Account Control) varmasti aiheuttaa kayttajille aika paljon huokailua koska aikaisemminhan kun ajelit ohjelmia XP:ssa tai 2k:ssa kayttojarjestelma ei kysellyt, "Haluatko nyt ihan varmasti tehda jotain"...

Peruskayttajalle Visva(t) on kuitenkin hieman turvallisempia kuin esim. XP. Tarkoitan etta kun tulee naita "OHO mitahan nappia ma painoin..."-tilanteita. Viruksia ja Malwarea ajatellen, kaikki Windowsit omaavat avoimet ovet mutta noista paansaryista paasee kun ostaa Macin =)
:nuttu:

Hit the body...head will follow
-Trevor Gillies

HNS

Pienen hintavertailuni tuloksena voin todeta että videokamerat ja kännykät jne. ovat kyllä ainakin näikkä kursseilla halvempia ausseissa, mutta mitä tulee tietokoneisiin niin totesin jälleen saman kuin 3 vuotta sitten kun mieheni muutti suomeen ja teki hintavertailuja, läppärity ovat melkosen paljon halvempia suomessa. Tässä ihan perus esimerkki: Harvey normaniin alessa tämä kone HP Pavilion DV5-1138TX Notebook
Special Price:
$1,697.00

Kun vastaava hp suomessa 599€ = 1,138.99 AUD

Me siis ainakin aijomme ostaa vielä koneen suomesta ennen muuttoa, ehkäpä vielä verovapaana viemisenä. (Emme kylläkään tuota konetta juuri)

arixmel

Lainaus käyttäjältä: HNS - tammikuu 11, 2009, 06:58
Pienen hintavertailuni tuloksena voin todeta että videokamerat ja kännykät jne. ovat kyllä ainakin näikkä kursseilla halvempia ausseissa, mutta mitä tulee tietokoneisiin niin totesin jälleen saman kuin 3 vuotta sitten kun mieheni muutti suomeen ja teki hintavertailuja, läppärity ovat melkosen paljon halvempia suomessa. Tässä ihan perus esimerkki: Harvey normaniin alessa tämä kone HP Pavilion DV5-1138TX Notebook
Special Price:
$1,697.00

Kun vastaava hp suomessa 599€ = 1,138.99 AUD

Me siis ainakin aijomme ostaa vielä koneen suomesta ennen muuttoa, ehkäpä vielä verovapaana viemisenä. (Emme kylläkään tuota konetta juuri)


kylla kannattaa vertailla :)  :peukkuy tuo hintaero kuullostaa aika isolta erolta, ja juuri paivastaiseen suuntaan kuin olisin olettanut, melkein jo kannattaa tuottaa tanne niita koneita, :D oliko siina ihan samat specsit kuin harvey normanin koneessa? tai paaseeko noita vertaamaan jossain netissa, mitenkas on jos jollain on tietoa ja linkkeja, niin tulevaisuudessa kun ihmiset tekee hintavertailuja niin olisi hyva olla parhaat sivut tekniikan hintavertailuun, aussi sivut on muistaakseni  ylempana jo lueteltu, mutta mista suomen hinnat saa parhaiten?
tjaa loysinkin yhden itse
http://www.verkkokauppa.com/
xcv
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

hardflip

Lainaus käyttäjältä: arixmel - tammikuu 11, 2009, 08:43
kylla kannattaa vertailla :)  :peukkuy

I concur =)

Tosin Harvey Norman ei valttamatta ole se paras mahdollinen paikka katsella hintoja jos etsii Best Buy-tyyppista hankinta. Ihan jarjestaan Melbournessa halvemmalla saa joko CPL tai JB-Hifi.

Yhtena vaihtoehtona on sitten eBay tai Techbuy (helppo noutaa jos assuupi Sydneyssa).
Hit the body...head will follow
-Trevor Gillies

Jouko



- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org