Supistuksia SBS-radion suomenkieliseen ohjelmaan

Aloittaja jounij, helmikuu 10, 2012, 07:11

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

jounij

Sain tällaisen tiedotteen SBS-radion suomenkielisen ohjelman tekemiseen osallistuvalta Ailalta:


"SBS radio käy läpi ongelmallista aikaa.  Ohjelmapolitiikka on muuttunut niin että kun ennen puhuttiin kultturiarvojen ja kielen ylläpitämisestä, nyt SBS radion ohjelmapolitiikka keskittyy täysin ajankohtaisiin aiheisiin niin että paikallisten, eli australialaisten ohjelmaaiheiden osuus on oltava 70% kokonaisuudesta jo loput saa olla ulkomaan tai kotimaan aiheita. Musiikin osuudeksi on määritelty 5% koko ohjelmasta eli tunnin ohjelmaan voi sisältyä 3 minuuttia musiikkia.

On selvää, että eri kielitryhmillä on erilaiset tarpeet eriävästä kulttuuritaustasta johtuen ja ennen eri ohjelmilla oli selvästi eri ilme ja ohjelman tuottajaa pidettiin oman yhteisönsä asiantuntijana jotta kyseiset ohjelmat olisivat yhteisön kannalta mielekkäitä  Nyt ohjelman muoto määritellään hyvinkin tarkasti SBS-radion johdon taholta huomioimatta eri kieliryhmien kulttuuri- ja kieliryhmälle ominaisia viihdetarpeita. Yksi esimerkki on musiikin käyttö ohjelmissa, tämä on useimpien kieliryhmien kohdalla oleellinen osa ohjelmien kulttuurisisältöä.  Nyt musiikki puuttuu lähes kokonaan ja uuden ohjelmapolitiikan puitteissa keskitytään Australian uutisiin ja ajankohtaisaiheisiin muun kulttuurisisällön kustannuksella. Kokonaisuutena voidaan todeta että nykyisten ohjelmien muoto ei tyydytä kuuntelijoiden tarpeita.  Kuulijoiden määrää on käytännössä hyvin vaikeaa mitata mutta useamman kieliryhmän toimittajien saama palaute yhteisöistään viittaa siihen että varsinkin pienissä kieliryhmissä koetaan huomattavia kuulijakunnan mmenetyksiä.

Nyt ylimääräisenä ongelmana on se että noin kymmenen pienemmän kieliryhmän ohjelmat on määrätty neljän viikon pakolliselle tauolle osana SBS-radion säästötoimenpiteitä. Suomenkielinen ohjelma on tauolla jokaisen kuukauden ensimmäisenä viikonloppuna neljän kuukauden aikana. Tämä todennäköisesti johtaa siihen että SBS-radio menettää vielä enemmän kuulijoita.  Asiassa on ihmeellistä myös se että säästötoimet ja ohjelmatauot eivät kosketa suurempia ohjelmia ollenkaan.

Tästä herää kysymys että onko SBS tahallaan ajamassa alas pienempien kieliryhmien ohjelmia jotta ne olisi helpommin lakkautettavissa kokonaan lähitulevaisuudessa.

Suomenkielisen ja monen muunkin pienemmän kieliryhman kuuntelijat ovat hyvin riippuvaisia SBS-radion palveluista  heikosta kielitaidosta johtuen. Nämä samat kuuntelijat eivät ole edistyneitä nykytekniikan käyttäjiä joten esimerkiksi Internetin hyödyntäminen tuottaa heille suuria vaikeuksia.  Suomenkielisille ei ole tarjolla vaihtoehtoisia mediapalveluja, suurille kieliryhmille on tarjolla vaihtoehtoisia radio- ja televisiohjelmia päivittäin ilmestyvien sanomalehtien lisäksi.  Pienet kieliryhmät ovat äärimmäisen riippuvaisia SBS-radion palveluista vaikka he edustavat suhteellisen pientä osaa Australian asukkaista. Olisi väärin jos SBS'n ohjelmapolitiikassa tapahtuisi muutos jonka puitteissa pienempiä kielirymiä alettaisiin pitämään vähempiarvoisina."



Kehotan kaikkia australiasuomalaisia, jotka vähääkään välittävät siitä, että Australiassa on tarjolla suomenkielistä radiotarjontaa, lähettämään protestikirjeen SBS:n johdolla ja mediasta vastaavalle ministeri Steven Conroylle!


Protestimielellä
Jouni
Canberra