Miksi lähdit, miksi jäit, miksi palasit/et palannut?

Aloittaja Make, lokakuu 02, 2001, 13:03

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Make

Henkilökohtaisesti voisin viettää joka toisen kesän suomessa Turun kauniisssa saaristossa ja sitten talveksi tänne kauniiseen Queenslantiin voisiko sitä muuta toivoa.:)
Make

Artsi

Terve Jape!

Itse olen ollut taalla vaihto-oppilaana yli kaksi kuukautta ja ikava ei Suomea ole viela tullut. Tyon teko on taalla erittain vaikeaa varsinkin ulkomaalaiselle opiskelijalle,
silla tyopaikkaan vaaditaan eri viisumi, pino papereita, ja tyonantaja, joka puoltaa kaikkia tyonhakuun liittyvia toimenpiteita. Maa sinansa on erittain kaunis ja ihmiset "australian
savolaisia", eli toisinsanoen kaikki tapahtuu aikanaan...

Suomi on aina kuitenkin Suomi, eika siita mihinkaan paase. Kuljetuspalvelut Suomessa ovat aivan toista luokkaa samoin kuin sosiaali-palvelut. Ruoka taalla on halvempaa samoin
kuin bensiini (2 kertaa halvempaa!!!). Kylla taalla vuoden elamastaan viettaa jos toisenkin, mutta henkilokohtaisesti en asumaan loppuiakseni jaisi...  

Artsi, Sunshine Coast, QLD
Arto Karppinen

aussiegirl

Olen asunut suurimman osan elamastani Suomessa ja arvostan suomen luontoa, puhtautta, ja turvallisuutta, mutta asuttuani taalla yli kolme vuotta, en osaa edes kuvitella elavani enaa kylmassa pohjolassa. Australia on kaunis maa, ja taynna mahdollisuuksia. Hyva paikka nuorille, jotka jaksaa tehda toita. Talla hetkella Australia on numero yksi.

ata

Pari vuotta ausseissa käyneenä sanoisin että pirun pahan heitit! Ei ulkoisia seikkoja voi valita - miten otat molemmista maista ystävät mukaan kun päätät asua vain toisessa paikassa? Ei onnistu - ja sukulaisetkin on siellä missä olivat. Joten kokonaisvaltaisuutta, please!

Edellisen vastaajan kommenttiin Suomen puhtaudesta ja luonnosta voi vain todeta että ei Aussilandia häviä pätkääkään - pitää vaan mennä suurkaupungien ja niiden likavesiojien (Murray etc.) ulkopuolelle. Puhdasta luontoa riittää ausseissa vaikka kuinka, ja kun vielä nelivetoautoilukin on niin saamarin helpoksi tehtyä niin sitä luontoa voi viikonlopunkin aikana käydä katsomassa vähän kauempanakin!

Ok - kun kysymys kuitenkin oli mikä oli - niin ilman mitään rajoitteita - Australiassa. Ainakin joitakin vuosia ;-)

Ata
Ata

jounij

Minä ja vaimoni valitsimme alunperin asuinpaikaksemme Brisbanen ihan säätilastojen perusteella. Halutti silloin asua lämpimämmällä seudulla, mutta kuitenkin isohkossa kaupungissa, josta olisi todennäköisempää löytää omaa koulutusta ja kokemusta vastaavaa duunia. Silloin, 1991, oli kuitenkin lama-aika ja vähissä atk-alan avoimissa työpaikoissa eivät ensisijoille päässeet ontuvaa englantia puhuvat uudet tulokkaat. Muutamia pieniä kontrakteja tein (yhden jopa Sydneyssä saakka), mutta pysyvän työpaikan saanti näytti olevan sen verran kiven alla, että piti katsella hieman muidenkin paikkakuntien työtarjontaa. Loppuvuodesta 1992 tuntui lama katoavan ja minäkin pääsin moniin työpaikkahaastatteluihin Canberraa ja Melbournea myöten. Lopulta sain työtarjoukset sekä Melbournesta että Canberrasta (samana päivänä!). Canberra tuli valittua ihan vain siksi, että se oli lähempänä useampaa hiihtokeskusta kuin Melbourne. Oli alkanut vajaassa parissa Brisbanessa asutussa vuodessa lumenpyyte kyllästyttämään, heh heh :).

Aluksi oli pientä ikävää takaisin Brisbaneen (sinne jäi kosolti ystäviä), mutta moinen ikävä väheni sitä mukaa kun Canberrassakin tutustuttiin uusiin ihmisiin. Viimeisetkin ikävän rippeet karisivat vuonna 1994, kun muutimme ensimmäiseen itse itsellemme suunnittelemaamme ja rakennuttamaamme - talvisin lämpimään - taloon.


Muistelee

Jouni
Canberra

[Editoitu 2/6/03 @: jounij]
Jouni
Canberra

Milka

Meidan asuinpaikan valintaa ei ole sen suuremmin mietitty. Mieheni kaikki sukulaiset ja suurin osa ystavistammekin asuvat Melbournessa, joten taallahan mekin.

Moneen kertaan ollaan kylla mietitty etta jos muutettaisiin Victorian maaseudulle. Mutta meilla molemmilla on sellainen ammatti, etta tyonsaanti on vaikeaa ellei mahdotonta muualla kuin isommissa kaupungeissa. :(:(:(


headwind

Hauskoja kertomuksia miten kukin on päätynyt minnekin ja mitä kautta.

Minulle Sydney oli ykkösvaihtoehto siksi että se olisi "varmin veto" saada alan koulutusta vatsaavaa työtä. Vaimo kiersi 10v sitten maailmanympärysmatkallaan myös Australiassa ja Sydney jäi siitä asti johonkin erityiseen paikkaan sydämessä. Tosin Brisbane ja Adelaide ovat myös olleet mielessäni, vaan ei sen toisen puoliskon joten mennään siis tsillaan Sydneyyn ja tsekkaan onks niitten posses hyvä pössis.

Työpaikkaa Sydneystä ei vielä ole, emmekä ole hakeneetkaan ennekuin viisumit on kädessä. Nykyisin rekrytointitilanteissa saattaa 24:ssä tunnissa tapahtua ihmeitä, ja kun joku suunta alkaa vetämään, sinne on oltava valmis menemään. Iltaisin lueskelen Aussien alan ammattijärjestöjen tilastoja, julkaisuja ja ministeröiden raportteja työllisyydestä, ja talouden tilanteesta ylipäänsä ja niistä sirpaleista koetan muodostaa jonkinlaista kuvaa siitä mihin tilanteeseen olemme menossa. Tilaan aika monen job agentin postia ja muutamia verkkolehtiä.

Ihana kesäviikonloppu takana, olipa mukava istua auringossa ja juoda kuoharia yo-juhlissa.

till laters
HW
Riku Aho

Jaaks

Vahan sama tarina kuin Jounillakin, etta paadyin Brisbaneen lahinna ilmaston ja tyonsaanti mahdollisuuksien takia.
Vaikka Jouni mainitsi tuosta 90-luvun alun lamasta se ei oikeastaan tuntunut minun alallani niinkaan paljoa ja toita oli niin paljon kun vaan halusi tehda.

Nyt on sitten jaaty tanne kun lapset on koulussa, oma talo, hyva tyopaikka, mukavuuden halu sen kun kasvaa...:cool:

Cheeers
Jaaks
:XXXX

[Editoitu 2/6/03 @: Jaaks]

Timo

Me puolisoni kanssa valitsimme asuinpaikaksi Pohjoisen Queenslandin siksi, että ilmasto miellyttää molempia.Puoliso oli asunut tropiikissa koko ikänsä enkä  minäkään kaipaa lunta ja kylmää - ainakaan vielä. Lisäksi valintaan vaikutti se, että puoliso sai mielenkiintoisimman työtarjouksen täältä. Minä halusin maalle ja puoliso  suureen kaupunkiin. Kompromissina päädyttiin tähän 140 000 asukkaan "pikkukaupunkiin". Vielä ei ole sanottu, että tänne jäädään, vaikka molemmat olemme hyvin tyytyväisiä itse paikkaan ja seutuun, mutta riippuu tietysti siitä saanko minä oleskelu- ja työluvan sekä työpaikan, mutta jos kaikki menee niin kuin nyt haaveillaan, jäädään tänne tai ehkä muutetaan vähän syrjemmälle. Minä olen valmis tinkimään työstä ja urasta aika paljonkin sen hyväksi, että saa asua maalla. Minulle jo Australiaan tuleminen oli enemmän mahdollisuuksista luopumista kuin uusien avautumista, siis ja vain urakehityksen kannalta katsoen. Puoliso on ihastunut maaseutumaisempaan elämään saatuaan kokea sitä käytännössä.

Ja tietysti tuohon asuinpaikan hienosäätöön, ts. kylän tai kaupunginosan valintaan vaikuttaa paljon asuntojen hintataso ja se mitä on tarjolla. Omakotitalossa halutaan ehdottomasti asua ja pihaa ja puutarhaa pitää olla kissojen ja koirien temmeltää, ja omat yrtit ja rehut pitää voida itse kasvattaa. Ja se, että niitä saa ympäri vuoden omasta maasta, vaikutti myös tämän ilmastovyöhykkeen valintaan.

Sydney oli ensimmäinen paikka Australiassa, jonka näin. Asuttiin siellä 6 viikkoa. Se oli myös vaimolle tuttu opiskeluajoilta. Hän olisi voinut sinne jäädä muuten, mutta halusi lämpimämpään. Minusta Sydney tuntui kolkolta ja ahtaalta. Liikaa ihmisiä, liikaa melua, liikaa autoja, isoja omakotialueita mutta ei minkäänlaista kävelymetsää ainakaan meidän asuinpaikkamme lähellä.  Välillä käytiin Canberrassa. Se oli minulle ensimmäinen aussikaupunki, johon todella ihastuin. Ystävämme vei minut kävelylle vuorille kaupungin ympäristöön. Päätin, että tuollaiset lenkkimaastot minäkin haluan. Ja ne myös sitten sain täältä Townsvillesta. Nyt on 10 minuutin kävelymatkan päässä vuoret, joilla voi tehdä 3 tunnin lenkin tapaamatta ainuttakaan ihmistä tai sitten voi suunata joen rantaan vähän urbaanimpaan puistoon. Suksille tietysti ei ole täällä käyttöä, mutta sujuuhan se pelkillä sauvoillakin oikein mainiosti loivaa ylärinnettä maastopyöräilijöiden tekemiä polkuja pitkin.

On meillä myös kaupungin hyvät puolet. Kaupat ja muut palvelut lähellä niin että polkupyörällä pääsee  kaikkialle mihin päivittäin pitääkin, ja muualle sitten täytyykin lentää tai matkustaa päiväkausia junalla.  

Täytyypä sanoa, että minua kyllä kiehtoisi ajatus asua ja työskennellä jokin aikaa ihan aidossa outbackissakin. Voisin sielläkin viihtyä, mutta puolisoa pitää vielä taivutella ;-)


Raiwå

Timo :coolh

Olet sitten virallisesti ensimmäinen tunnustautunut Dementiahiihtäjä Australiassa.:XXXX:coolh

Ja mitä asuinpaikkaan tulee, älä ihmeessä ala miettimään korkeusasteen muutoa, ainakaan etelämpään.

Toivotan onnea oleskeluluvan menestyksekkäässä hankinnassa.


:D
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

Timo

Kiitos Raivo, sekä onnentoivotuksista että kunniakkaasta dementiahiihtäjän maineesta :coolh Ainakin tässä kaupungissa lienen ainoa  :o
Eh, ja sori, että mollasin kotikaupunkiasi. Eihän siinä sinänsä vikaa ole. Liian iso vain minulle ;-)

Tulipa mieleen yksi tekijä asuinpaikan valinnassa, paikkakunnan muut suomalaiset. Olen ajatellut, että kivaa jos ainakin pari finskiä löytyy nurkilta. Mitenkähän muilla? Houkutteleeko esim. Brisbane sen takia että siellä on paljon suomalaisia? No, kaipa se voi toimia toisinkin päin, että joku ei halua muuttaa seudulle, jossa on liikaa maanmiehiä ja -naisia.

Raiwå

Timo ???

Kui nii liian iso :o

Eihän tämä Caringbah ole kuin pieni musteläikkä isolla kartalla.
Mutta ku noi Sydneyläiset saatanat änkee ovesta sisään,:??

Mutta kaikenkaikkiaan täytyy sanoa, että kunnes olet Sydneyn matkannut kulmasta kulmaan, et ole nähnyt Australian värikarttaa.

Suomalaisia täällä on kuulemani mukaan ihan kivasti, eivät vaan ole tietoisia meikäläisen olipaikasta.
Ja se ei ole mitenkään harkittua, mutta onhan vaan tullut etäännyttyä hieman sakista.
Olenhan lapsesta lähtien ollut heidän kanssa tekemisissä.


:XXXX:XXXX:XXXX:XXXX
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

Jouko

Valitsemme jo suomessa asuessamme Brisbanen lähinnä ilmaston puolesta, mutta kun katselee näitä muita kaupunkeja niin kaikissa niissä on omat kivat puolensa.
Muodostimme käsityksemme Brisbanesta kirjonen ja Australian kierroksen tehneen siskoni kertomusten perusteella.
Eipä ole tarvinnut katua, ilmat ovat suurimman osan aikaa hyvät, vaikka kesällä joskus saattaa olla vähän liian kuuma.(ja talvi yöt joskus liian kylmiä +5 :D, mutta leudommat kuin suomessa koskaan)

Niin uskomattomalta kun se kuulostaakin niin vielä -80 luvun loppupuolella tänne tuloa suunnitellessamme Australiasta oli vaikea löytää tietoa, kirjoja tuli luettua sen minkä käteen sai ja yhtenä niistä mieleen on jäänyt Kilpisen kirjoittama Palavan pensaan maa, joka oli tosi mielenkiintoinen matkakertomus tuon ajan Australiasta.

Brisbanen kuva hiljaisesta eläkeläisten Tupu-kylästä on hiljalleen muuttumassa, vaikka tänne tuleekin paljon ihmisiä muista osavaltioista viettämään eläkepäiviään. Tietysti ideaalisessa tilanteessa kun työskentelee työikänsä Sydneyssä ja myy kaiken niin täällä banana valtiossa elelee varsin mukavasti.

Työmahdollisuuksia ei silloin paljon ajateltu, kunhan jotain saatiin käsiin. Mutta jos nyt työmahdollisuuksien mukaan valitsisin, niin valinta voisi kallistua kovasti Sydneyn puoleen. Asuminen taajamissa ei varmasti poikkea mitenkään Brisbanesta ja kuten Jouni jo mainitsikin niin talon eristämisellä elämä helpottuu huomattavasti, samaa toimii tällä Brisbanessakin. Meillä on eristeet katossa jonka heti kyllä huomaa kesäkuumilla, tosin taloille voisi tehdä paljon muutakin lämmön ja kuumuuden ulkonapitämiseksi.


[Editoitu 4/6/03 @: Jouko]


- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

muriel

oho..raivo sinahan asut melkein naapurissa!
Mina asun Brighton Le Sandissa.
:o

jounij

Monet sydneyläiset tuttavani ovat usein kyselleet minulta, kuinka minä voin asua "pienessä ja kylmässä Canberrassa" ja miksi en muuta "ihmisten ilmoille Sydneyyn". Kylmä ei ole - enää - kuin ulkona, ja eipä niihin suomalaisiin pakkasiin tottunut osaa pitää talvisia normaalisti 10 - 12 -asteisia päiviä kylminä. Joskus harvoina 8-asteisena päivinä, kun oikein tuulee ja vihmoo vettä, saattaa tuntua kylmältä, mutta enpä ole noistakaan keleistä sisätyöläisenä juuri joutunut kärsimään. Talviaamuisin töihin lähtöä tehdessä lämpötila on usein vielä nollan tuntumissa, mutta se pieni hetki, jonka tuossa lämpötilassa joudun ulkona viettämään, tuntuu vain piristävältä. Moista vaihtelua jopa kaipaa.

Sen sijaan kesäisin toisinaan lievästi harmittaa, kun päivien lämpimyydestä huolimatta illat saattavat olla viileitä (15 asteen ero päivän ja yön lämpötiloissa ei ole kovin harvinaista). Jos kesäiltoina haluaa jäädä työpäivän päätteeksi vaikkapa terassille istuskelemaan, on viisasta varautua ottamalla jotain pitkähihaista mukaan. Toisaalta eipähän ole koskaan ollut kuumuuden vuoksi vaikeuksia nukkua. Näitä sisämaan vuoristoilmaston (Canberran asutut alueet ovat noin 600 metriä merenpinnan yläpuolella) "etuja" :).

Mitä tulee "ihmisten ilmoilla oloon", niin on totta, että Sydneyssä on esimerkiksi maailman isojen tähtien konsertteja ja muita isoja kulttuuritapahtumia huomattavasti Canberraa tiheämmin. Mutta tuon 300 kilometrin välimatkan ajaa tarvittaessa edestakaisin vaikkapa arki-iltana (on joskus tullut tehtyäkin) ja moniin konsertteihin järjestetään myös bussikuljetuksia, jolloin paluumatkalla voi itse ajamisen asemesta vaikka ottaa nokoset. Kaiken kaikkiaan olen vakuuttunut siitä, että jos lasken yhteen sen ajan mitä joudun istumaan autossa täällä Canberrassa ja jos ajaisin Sydneyyn ja takaisin kerran viikossa, olisin ajallisesti vielä reilusti voiton puolella.

Lisäksi sydneyläisellä laskettelijalla pitää olla erityistä yritteliäisyyttä tehdäkseen päiväreissuja hiihtokeskuksiin. Canberralaisena minun taas on helppoa toistaa tämä rutiini useita kertoja talvessa: ylös kello 6, liikkeelle kello 7, sukset jalassa nousemassa ylös ensimmäistä rinnettä kello 10, paluu autolle noin kello 15.30 - 16 (kun aurinko alkaa olla sen verran pahasti vuorten takana, että näkyvyys heikkenee) ja ajo kotiin, jossa tavaroiden purkamisen jälkeen voi istuskella saunassa nauttimassa löylyistä viimeistään kello 19.30 alkaen.


Ei ainakaan kieltämättä kauniiseen, mutta pirun ruuhkaiseen Sydneyyn halua

Jouni
Canberra
Jouni
Canberra

Jaaks

Eipa voi sanoa, etta Suomalaisten lasnaolo olisi vaikuttanut asuinpaikkakunnan valitsemiseen.

 Itse asiassa se oli kait vahan jos ei kohtalon niin tuulen sanelemaa, etta saavuttiin Brisbaneen ensimmaisen kerran.  
Silloin vallitsevien tuulien kanssa oli helpoin purjehtia Uudesta Kaledoniasta Brisbaneen kuin minnekaan muualle.  Yhtena ehtona oli kuitenkin, etta piti saapua kaupunkiin jossa oli seka tulli etta karanteenilaitos veneen selvittamiseksi Australiaan.

Alkuvuosina tuli tietysti ?ujona? maalaispoikana hakeuduttua paikallisten suomalaisten seuroihin, mutta se oikein miellyttanyt kovinkaan kauaa. Siihen aikaan (80-luvulla) ei taalla ollut viela niin paljon meidan ikaista suomalais porukkaa (paitsi taalla syntyneet) ja ne vanhemmat joihin tormasimme oli joko taysia alkoholisteja tai Jehovan todistajia.  En ole itsekaan taysin ateisti, mutta suon uskonnon vapauden kaikille enka todellakaan pida sen tyrkyttamisesta vastoin toisen tahtoa.  

Aikaisemmin jossain jo keskusteltiin syista miksi kukin muuttaa esim Australiaan ja nykyaan  suuri osa muuttaa positiivisista syista eika niinkaan lahteakseen pakoon jotain.  Useilla alkuaikoina taalla tapaamillamme suomalaisilla oli ollut jokin niinsanottu ?pakottava? syy lahtea suomesta.  En nyt halua menna sen tarkemmin noihin syihin ettei vaan vahingossa tule loukattua ketaan yksiloa, joka vaikka saattaa olla lukijoita tai omaisia.  En myoskaan halua yleistaa tata kaikkiin aikaisempiin siirtolaisiin vaan lahinna tuoda esiin syyn miksi olen itse pysytellyt pois suomalaispiireista.  

Nyt on asiat muuttuneet ja tulee varmasti muuttumaankin ?uudenajan siirtolaisten? myota ja olen saanut jos en monia, mutta sitakin parempia suomalais kavereita jopa taman forumin kautta.

Cheers
Jaaks

:XXXX:XXXX:XXXX

jape

Huomenta....


Kummassa maassa asuisitte jos voisitte? Ja miksi?
(jos ei olis mitään laki esteitä, työpaikka ymv esteitä).
Australia vai Suomi? vai joku muu maa?
Have nice day.

Heidi

Milla perusteella te muut Suomesta muuttaneet olette valinneet asuinpaikkakuntanne Australiaan muuttaessanne?

Headwind mainitsit aikaisemmin, etta aiotte muuttaa Sydneyyn, kunhan saatte viisumiasiat kuntoon. Saanko kysya, milla perusteella juuri sinne, oletko kenties loytanyt sielta tyopaikan?

Entas muut? Muutitteko sinne, missa puolisonne tai sukulaisianne/tuttujanne asui vai vaikuttiko valintaan kenties tyomahdollisuudet tai ilmasto?

Olen itse monesti miettinyt, etta mitenkahan me oikein paadyimme asumaan pienelle paikkakunnalle, pohjois-Victorian maaseudulle, jonne minulla tai miehellani ei ollut mitaan siteita?? Matkustelimme aluksi tyon perassa ja muutenkin QLD-NSW-VIC valia ja valitsimme Victorian osavaltion mm. sen vuoksi, etta mieheni on kotoisin taalta ja hanen perheensa asuu edelleen etelarannikolla (joskin 500 km paassa meilta) ja koska pidamme molemmat vuodenaikojen vaihtelusta, mutta viime kadessa paikkakunnan valinta oli silkkaa sattumaa. Hyvin ollaan viihdytty, vaikka valilla mietinkin, millaista elamamme olisi vaikka pohjois-Queenslandissa...

Yksi valintakriteerimme varmasti oli myos hintataso, kun mietimme, haluammeko asua cityssa vai maaseudulla. Me emme siis todellakaan asu missaan outbackissa, vaan vajaan parin tunnin ajomatkan paassa Melbournesta ja aivan parinkymmenen tuhannen asukkaan kaupungin kyljessa, mutta aika maaseutumaisella alueella kumminkin. Paatani kylla huimasi, kuin luin aiempia juttuja talojen hinnoista ympari Australiaa ja taytyy sanoa, etta me kylla teimme hyvat talokaupat vajaa kolme vuotta sitten!! Seka mina etta mieheni tyoskentelemme aika pienituloisilla aloilla ja taalla meilla on mielestani aika hyva elintaso, jollaiseen tuskin yltaisimme, jos asuisimme esim. Melbournessa. Minun tyopaikkani on vain parin minuutin kavelymatkan paassa, joten emme tarvitse kahta autoa ja muutenkin kaikki peruspalvelut (pari ruokakauppaa, posti, pankki, laakariasema, kolme pubia, koulu, monenlaisia urheilumahdollisuuksia jne.) ovat parin korttelin paassa. Melbournessa kaymme noin kerran kuussa: ostoksilla, futisotteluissa, kavereiden luona, biitsilla jne. ettei muututa ihan kylahulluiksi...

Tasta ei todellakaan pitanyt tulla mitaan maaseudun ylistyslaulua, mutta usein olen huomannut, etta monet kommentit dunderissa tulevat citynakokulmasta.

Terveisia maaseudun raikkaasta talvisaasta Heidilta ;)

pm69770

Brisbane vaikuttaa ainakin näiden juttujen perusteella mukavalta paikalta. Saisin valmistuttuani helpommin työluvan, jos sitoutuisin työskentelemään maaseudulla. Pidän kuitenkin itseäni sen verran kaupunkilaisena, että voisin asua kaupungissa, mutta käydä maalla töissä, ja ajomatkaa voisi olla enintään tunnin ajomatka. Suomessahan tällainen onnistuu hyvin. Ymmärrän kyllä, että esim. Alice Springistä ei noin vain pääse suurkaupungin melskeeseen...
Kysymys saattaa olla hieman outo, mutta onko esim. Brisbanen lähistöllä sellaista maaseutua, josta pääsee äkkiä kaupunkiin? Voisin siis asua kaupungissa, mutta käydä maalla töissä.

Ilmasto viehättää Brisbanessa eniten, kun karttaa katselen. Mites Darwin? Onko liian syrjäinen paikka? Entä Cairns? Kokemuksia?:roue:eye::XXXX
Pete

Jaaks

pm.....

Sorry, mutta siis haluatko asua kaupungissa ja kayda maalla toissa :??
Vai toisin pain :??

Brisbanessa voit asua todella maaseudulla (n 1/2 tunnin ajomatka citysta) ja olla kaupungissa toissa :D
Tunnissa ajat jo hyvaan paivan aikaan melkein 100 km/ ja  huonoon aikaan alle 20 km, eli siis riippuu tyosta mita teet ja kuinka joustavat on tyoajat :??

Come on Mate :D  Alice Springs...  Juu voit kai lentaa suurkaupunkiin muutamassa tunnissa tai ajaa parissa paivassa :??

Paljon riippuu siita minkalaisen talon haluat (tai siis asumismuodon) :??  Puheistasi paatellen haluat luontoon eli ulos kaupungista ja jonkin kokoisen tontin jne....
Niita kylla loytyy : http://www.realestate.com.au/cgi-bin/rsearch?a=bhp&t=res

Katseleppa sielta aluksi ja jos haluat lisatietoja, niin kysele vaan :D:D:D

Cheers
Jaaks :XXXX

riaapa

LainaaAlkuperäinen postittaja pm69770
Saisin valmistuttuani helpommin työluvan, jos sitoutuisin työskentelemään maaseudulla. Pidän kuitenkin itseäni sen verran kaupunkilaisena, että voisin asua kaupungissa, mutta käydä maalla töissä, ja ajomatkaa voisi olla enintään tunnin ajomatka. onko esim. Brisbanen lähistöllä sellaista maaseutua, josta pääsee äkkiä kaupunkiin? Voisin siis asua kaupungissa, mutta käydä maalla töissä.

Mites Darwin? Onko liian syrjäinen paikka? Entä Cairns? Kokemuksia?:roue:eye::XXXX

Pete, oletan että tuo maaseutu mitä viisumihakemuksissa tarkoitetaan on enemmänkin niitä outback-kaupunkeja, minne on muuten vaikea saada työvoimaa. Eli ei "maaseutu" tunnin säteellä mistään citystä. Australian välimatkoilla puhutaan ehkä vähintäänkin 3 tunnin ajomatkasta... Mutta onhan niitä ihan mukavia pikkukaupunkejakin, kuten Tatura, missä Heidi asuu. (Ainakin Heidi on täällä foorumissa sitä paljon kehunut). Ja viisumin saatuasi sinun tulee kai sitoutua asumaan/työskentelemään maaseudulla tietty aika? Mikä estää heti tuon ajan umpeuduttua muuttamasta cityyn?

Darwin on ymmärtääkseni aika tukala paikka siihen tottumattomalle. "Anoppini" asui siellä joskus nuorempana, mutta ilmasto oli kuulemma liikaa hänelle (ikänsä aavikolla asuneelle). Darwinin seutu oli kai viimeisiä paikkoja jonka eurooppalaiset aboriginaaleilta valloittivat, eikä vähiten malarian vuoksi...?

Riina.
Riina

pm69770

Haluaisin siis asua kaupungissa, ehkä omakotitalossa jossain omakotialueella, mutta silti lähellä kaupungin palveluja ja luontoa, uimarantoja jne. Maalla voisin siis käydä töissä ensi alkuun.

Kuinka kauan kestää, että on pakotettu asumaan maalla, jos sitoutuu tekemään maaseudulla töitä saadakseen pysyvän työluvan? Tarkoitan siis, että jos haluaa jäädä maahan, ja muuttaa kaupunkiin?  
Koska voi saada kansalaisuuden?

En todellakaan ole maalaistyyppiä. Tykkään treenailla kaikenlaista, ja harrastukset muutenkin suuntautuvat kaupunkiin päin. Kyllä minä maalla voin töissä käydä, mutta olisi kiva asua jossain vähän isommassa keskuksessa.

Vielä, kun alani on sellainen, että ainakin täällä Suomessa kannattaa asua muualla, jos on maalla töissä. Ihmiset alkavat niin helposti tarkkailemaan ja vahtimaan, että elätkös täysin nuhteetonta elämää, ja tulevat kaupan kassajonossa hakemaan apua vaivoihinsa, alkosta et saa ostaa kuin yhden pullon viiniä. Sen ihmiset juuri ja juuri voivat sinulle suoda, vaikka itse vetäisivät kossupullon päivässä...  Kauhujuttuja tosielämästä olen kuullut niin paljon...

Tukahtuisin siis 1000 asukkaan tuppukylään, jos olisin siellä 24h/vrk.:??

Jaaks: Alice Springs oli vain vertauskuvainnollinen heitto, kun en kartasta muuta outbackiä löytänyt.:cool:

:)Riiapa, missään opuksissa ei ole puhuttu väliaikaisuudesta. Olet varmaankin oikeassa, että tietyn ajan jälkeen ei enää ole pakko sitoutua olemaan maalla. Ehkäpä ei haluta antaa liian helpolla tietoa vaihtoehdoista. Mitä laki sanoo asiasta?:o

:P Voihan siinä tietenkin niinkin käydä, että ihastunkin maaseutuun täysin, mutta sitten hauan jäädä sinne omasta tahdosta, enkä pakosta:XXXX
Pete

Jaaks

pm.....:D

Siis elainlaakari vai apteekkari :??

No, molemmille on valtavasti toita maaseudulla ja ei ole oikeastaan mitaan valia missa asut - kaupungissa tai maalla, varsinkin jos olet erikoistunut.

Valimatkat taalla saattaa tuntua pitkilta, mutta esim minulla on henkiloita toissa, jotka ajaa paivittain 100 km yhteensuuntaan, eika ole mikaan ongelma:cool:

Itsekin ajoin Gold Coastille Brisbanesta yli kaksi vuotta toihin (n 80 km) ja se oli joskus nopeampi kuin Manlysta nykyiseeen tyopaikkaani City'ssa (20km) :??:?? jos on paha paiva :D

mette

Pete :D

Ne kyttääjät ovat siis täyttä totta,joista eilen luin .http://www.kyttaajat.net/

Helpottaa varmaan; täällä asutaan enimmäkseen  ok-taloissa :D

Jaaks

Mette :D

Ei missaan muualla maailmassa voi edes olla"Kyttaaja Net" kuin Suomessa :??:??:??

mette

Jaaks :D

Suomalaisten NEIGHBOURHOOD WATCH :o

pm69770

Jaaks, 100 km kuulostaa hyvältä matkalta. 300 km on ehkä vähän liikaa. Ei eläinlääkäri, eikä apteekkari, läheltä liipasi kuitenkin. Lääketiedettä opiskelen tällä hetkellä, ja haaveilen Australiasta yhtenä mahdollisuutena muiden joukossa, realistista tai ei... Australiaa ajatellen olisi varmaankin kannattanut pyrkiä hammaslääketieteelliseen, niistä tuntuu olevan joka puolella pulaa...

Kyttääjät.com on tuttu saitti, olen itsekin ilmiantanut sinne naapurini:D:XXXX:D:P:)

Oletteko käynyt vielä kolukaverit.com:ssa?
http://www.koulukaverit.com
Yllättäen voit löytää vanhoja tuttuja yhteystietoineen päivineen...
Pete

pm69770

Itseasiassa, kävin huvikseni Alice Springsin kotisivulla, ja hämmästyin mahdollisuuksien runsautta. Paikassa jossa asuu vain 27000 ihmistä on yllättävän paljon kaikenlaista toimintaa. Taitavat olla aikas aktiivista porukkaa. Yllätyin positiivisesti. Mistäs sitä ikinä tietää...

Tosin pikkukaupungin kyttäys ei miellytä, mutta eikös aussit ole rentoa porukkaa, joka ei kategorioi ihmisiä sen mukaan, mitä he tekevät työkseen?
 

Onko henk koht kokemuksia Alice Springistä? Ovatko nettisivut vain propagandaa? http://www.alicesprings.nt.gov.au/default.asp :XXXX:XXXX:XXXX:coolh:roue:XXXX:XXXX:XXXX:XXXX
Pete

Timo

Pete,
Enpä usko, että pikkukaupungin kyttäys on kovin sopiva viitekehys kun lähdet ajattelemaan asumista ja työntekoa Australian syrjäseuduilla, siis noilla alueille, joista puhutaan "rural", "remote".  Henkilökohtaista kokemusta ei ole, mutta asiaa ollaan ajateltu, ja ollaan ainakin periaatteessa valmiita muuttamaan syrjemmälle ja vähän ollaan yritetty asiaa hahmottaa.

Tuosta kyttäyksestä. Täällä  on tilaa vielä enemmän kuin Suomessa ja "tilan tuntua" paljon enemmän, ei tule sellaista kirkonkyläfiilistä täällä.  Suomeen verrattuina taloissa on korkeammat aidat ympärillä, joten ainakin vapaa-aikana voi paeta takapihalleen. Ja jos se ei riitä ympäröiviin erämaihin voi karauttaa maastoajoneuvolla.  Metsä kun ei täällä useimmiten ole sellainen läpipääsemätön tiheä pöpelikkö, vaan pensaikko, vuoria ja kukkuloita, joten kaikin puolin täällä pääsee paljon helpommin karkuun toisia ihmisiä. Lähelle pääseminen sitten saattaakin olla vaikeampaa :)

Elämää outbackissa tietysti helpottaa myös se, että netti on sielläkin saatavissa satelliittiyhteyksien välityksellä.      

Darwin. Mitä ovat tuttavat kertoneet, on pieni ja rauhallinen kaupunki. Ilmasto kuin Singaporessa tai saunan eteisessä.  Tuosta kuumaan ilmastoon tottumisesta onkin ollut puhetta. Toiset tottuu, toiset ei, ja on meitäkin, jotka suorastaan nauttivat paahteesta. Asiaa ei kyllä voi testata asumalla saunan eteisessä, vaan täytyy tulla paikan päälle kokemaan :)


Darwinissa on yliopisto, ja sinähän tiedät, miten yliopisto, johon tulee satoja nuoria, tekee pikkukaupungista  elävämmän kuin mitä asukasluvun perusteella voisi päätellä.  

Alice Springissä ei ole varsinaista yliopistoa, mutta sinun kannaltasi ehkä mielenkiintoinen tiedonsaantipaikka eli Centre for Remote Health.

Viihtymistä Alice Springissä voisi ehkä edistää (?) Tämä digeridoo -yliopisto :D

Kaikilla noilla remote- tai rural-alueilla on hyvin leimallista monikulttuurisuus, käytännössä valkoisten ja abojen (indigenous) enemmän tai vähemmän sopuisa rinnakkainelo.  Tapojen ja käsitysten törmäyksiin on totuttu ja niitä yritetään pehmentää.

Hyvä tietolähde  sullekin saattaisi olla Australian Volunteers -organisaation remote recruiting -svu . Älä pelästy tuota Volunteers-sanaa. Ne kyllä välittävät ihan maksettuakin työtä ja ainakin neuvovat. Sivulta löytyy muutama kuvaus noista alueista ja työstä siellä, ja kun otat niihin yhteyttä, saat lisätietoa. Niillä on myös työnvälityspalvelu eli tietokanta, johon voit rekisteröityä, ainakin sen jälkeen kun sulla on työlupa tänne.  

Joten ehkä kannattaa kokeilla tuota maalla asumista. Ei sinne varmasti kukaan pakota jäämään ellet itse halua.



[Edited on 20/9/03 by Timo]

Jaaks

pm..... :)

No hammaslaakareillekin loytyy kylla toita ja varsinkin kun tassa maassa on tuo Private Health Insurance, joka kattaa myos hampaat, melko suosittua.

Jos haluat toita Brisbanesta ja asua mukavasti maaseudulla, niin katseleppa vaikka Sunshine Coast Hinterland :??  Esim Beerwah ja ymparistot on tosi mukavia ja vain lyhyen ajomatkan paasta Beachilta.  Brisbaneenkin vain ehka juuri n 100 km tai jonkin verran allekin (riippuen missa asut) ja suurin osa matkaa 110 km/t moottoritieta :??

http://www.realestate.com.au/cgi-bin/rsearch?cu=&a=s&s=qld&ag=&t=res&snf=rbs&pr=&tb=&u=BEERWAH&cat=&is=1&p=10&o=def

Cheers
Jaaks :XXXX

pm69770

Onpas halpoja taloja. Saman maksavat, kuin täällä ylhäällä euroissa!  Varmaankin erilainen rakennustapa ja lämmitys vaikuttavat hintaan. Neliömääriä en löytänyt, mutta oletan, että aika isoja taloja... (Nämä ei kai olleet asumisoikeusasuntoja?)  Mielelläni kävisin vaikka Brisbanessa töissä, mutta kun orjasopimukset täytyy solmia maaseudulle... Sopiva paikka asua voisi kai olla jollain tällaisella 100 km:n päässä olevalla paikalla kaupungista, ja työpaikka olisi sitten 100 km asuinpaikkakunnalta maaseudullepäin. Näin pääsisin kaupunkiin aina kun huvittaa...

Tämä kaikkihan on tietenkin vielä aivan haaveilua(mutta ihan hauskaa), koska en valmistu vielä vähään aikaan. Tarkoitus olisi kuitenkin valmistumisen jälkeen lähteä katsastamaan ruohon väriä ulkomaille edes vähäksi aikaa.

Tällä hetkellä taivas on jäätävän harmaa, ja ulkona on oikeasti kylmä. Talvi on tulossa, ja takuuvarmasti pitkä, synkkä, kylmä ja ankea. Jos pitkään ulkoavaruudessa asunut ihmisyhteisö löytäisi sattumalta Maan uudelleen, ja katselisivat sitä avaruudesta käsin, ennen kuin päättäisivät mihin asettua, luulenpa, ettei Suomi napapiirillä ihan ensimmäisenä tulisi mieleen...:XXXX:coolh:coolh:coolh
Pete

Jaaks

pm..... :)

Neliomaaria taloista vai :??  

Taalla puhutaan viela vanhoista siirtolaisajan (eli vanhan Englannin) mitoista:D  

Talojen koko ilmaistaan squares eli yksi square on 9 neliometria ja tonttien koossa puhutaan perch ja yksi perch on 25 neliometria :??  

On vahan hassua, mutta nain se on.  

Ja sitten kun menet sinne maaseudulle aletaan puhua acres, joka taas on 1 acre = 4000 neliometria eli 125 perch, mutta taas toisaalta imperiaali mitat perustui tuumiin joten 1 acre on oikeastaan 128 perch :??:??:??  Ota siitakin sitten selvaa :??

sanna77

Taalla Melbournessa ja lahiseuduilla asuntojen hinnat ovat todella korkealla. Asuinpaikan valintaan meilla vaikutti puhtaasti se, etta poikaystavani on aina asunut taalla ja perhe seka ystavat ovat taalla. Olen asunut taalla nyt noin nelja viikkoa ja olen kovasti pitanyt Melbournesta. Olemme todella onnekkaita silla poikaystavani vanhemmilla on vapaa-ajan asunto Somers nimisesella paikkakunnalla, joka on noin 45 minuutin ajomatkan paassa. Olemme olleet siella joka viikonloppu ja olemme saaneet nauttia pikku paikkakunnan hiljaisuudesta. Me molemmat tyoskentelemme myos sellaisilla aloilla, etta meidan on asuttava kaupungissa. Mutta se, etta paasee viikonloppuisin luonnon keskelle, on todella hyva juttu.

Olen huomannut, etta taalta Victorian alueelta loytyy myos kivasti suomalaisia. Kiitos Heidi, viela kerran kun otit yhteytta. Ja kiitos Riina kun infosit Heidia:D

Sanna

jounij

LainaaAlkuperäinen postittaja Jaaks
Taalla puhutaan viela vanhoista siirtolaisajan (eli vanhan Englannin) mitoista

Niinhän täällä puhutaan, mutta muutamia taloja ostaneena ja useampia kaupan olleita katsastaneena olen aina myyjän alettua puhua squareista (siis eri asia kuin square metre) ja muista sellaisista sanonut, että "suomenna". Kyllä ainakin ammattitaitoisimmat myyjät osaavat nuo mitat kääntää suoraan metrijärjestelmäänkin, ja vähemmän alalla olleetkin viimeistään laskukoneen kanssa.


Vanhentuneita mittayksiköitä kieltäytyy käyttämästä
Jouni
Canberra

Hani

Mina olen juuri nyt tuon valinnan edessa. Saavuin viikko sitten tanne Sydneyhin ja en oikeastaan pida tasta kaupungista, liikaa ihmisia, autoja, melua! Tiedan etta on viela aikaista sanoa... mutta musta tuntuu etta veri vetaa muualle. mutta minne?

Jaaks

Hani :D

Mites olis se Gold Coast, josta jo aikaisemminkin unelmoit :??

Eihan sekaan kylla mikaan hiljainen paikka ole, mutta varmaan vahemman liikennetta ja ihmisia kuin Sydneyssa :D

jounij

Noh, Canberraan ei ainakaan ole pitkä matka Sydneystä tutustumismatkalle. Nyt täällä on myös meneillään tuo jokavuotinen eteläisen pallonpuoliskon suurin kukkaisnäyttely Floriade, eli siinäkin on ihan hyvä syy tulla tutustumaan keväiseen Canberraan -  puhumattakaan Canberran suomalaisesta laulufestivaalista, joka pidetään Floriaden viimeisenä viikonloppuna 11.10.


Mainostaa
Jouni
Canberra

Jaaks

Hani :D

Gold Coastilla on ensi kuussa Indy ( http://www.indy.com.au/ )  ja Brisbanessa (kuten kylla muuallakin) Rugby World Cup ( http://www.rugbyworldcup.com.au/ )

Vahan mainostaa

Timo

LainaaOriginally posted by Hani
. Saavuin viikko sitten tanne Sydneyhin ja en oikeastaan pida tasta kaupungista, liikaa ihmisia, autoja, melua! Tiedan etta on viela aikaista sanoa... mutta musta tuntuu etta veri vetaa muualle. mutta minne?

Sama tilanne oli minulla. Halusin meluttomampaa ja hiljaisempaa ympäristöä. Tultiin pohjoiseen Townsvilleen. Asukkaita tällä alueella on n. 160 000.  Ihmisiä ei ole niin paljoa kuin Sydneyssä, mutta liikennettä ja melua ihan liikaa!  Autojahan tässä maassa riittää, varmaan vähintään yksi per henkilö. Liikenne on täälläkin pikkukaupungissa vilkasta kuin länsiväylällä ja isoja liikenneväyliä joka paikassa. Melukin on sen mukainen. Sitä vielä lisää ilmasta tuleva melu. Lentokenttä on n. 10 kilometrin päässä, mutta siviilikoneista ei tule niin paljoa melua kuin armeijan koneista ja tsoppereista, joita lentelee aika usein. Ja sitten kaiken huippuna sairaalan ambulanssihelikopteri, jonka tukikohta on 300 metrin päässä. Se kaiken lisäksi  lähtee ja tulee tietysti myös keskellä yötä jos on tarvis, joten yölläkään ei saa aina rauhaa.  No, me ei onneksi ostettu tätä taloa vaan vuokrattiin. Katsellaan omaa rauhassa ja hankitaan se ajallaan. Täällä onneksi asuntojen hinnat ovat huomattavati alhaisempia kuin etelän metropoleissa.  Jopa  $150 000: lla saa jo kelvollisen talon 15 - 20 km:n päässä kaupungin keskustasta kun taas $250 000:n budjetilla onkin sitten jo runsaasti valinnan varaa.

[Edited on 24/9/03 by Timo]

Raiwå

Timo :)

Se on ihan siedettävä hinta jo talosta.

Meillä täällä etelä Sydneyssä on omakotitaloilla lähtöhinta $390-600th

Ja siinä haarukassa ei ole vielä edes uudet & kauniit talot..

Mutta jos ajat yli 100km päähän kylästä, saat jo alle $300th.


Ja ihan toinen asia on sitten rauhallisuus.
ja sen luokittelu :)



:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.