Postin perilletulo

Aloittaja Zara, joulukuu 17, 2012, 10:04

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Zara

Moikka, onko kenelläkään muulla ollut ongelmia hiljattain suomesta lähetetyn postin perilletulon kanssa? Ymmärrän kyllä, että näin joulun alla viivästyksiä saattaa tulla, mutta osa korteista / paketeista tulee ok perille, osaa olen odottanut jo 2 kuukautta (varmaan lost cause nyt). Eri ihmiset ovat siis lähettäneet eri posteista (Suomesta), eri aikaan ja eri tavoilla (kirje / maxikirje / paketti, economy air ja priority). Ei siis koske kaikkia lähetyksiä, vaan muutamia.

Ajattelin vaan, että jos teistä muilla on samoja kokemuksia, vai onko teidän postit (sanotaan kk sisällä) tulleet ok perille?

Thanks ja onnellista joulun aikaa.

RUU

Postin kulku on joskus vahan arpapelia. Meilla on mennyt samohin aikoihin Asutraliasta Suomeen lahetetyissa paketeissa toimitusajat ihan ristiin: "sea mail" meni parissa viikossa, kun priority kesti liki kolme kk.

Suomesta lahetetyissa paketeissa on seurantakoodit. Niita jaljitetaan jopa Australian sisalla sen verran hyvin, etta tiedat milloin paketti on samassa kaupungissa eli jo lahestymassa oveasi...
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

Haagalainen

Meiltä on tavaraa lähetetty välillä Helsinki - Brisbane about kuukauden välein jo toistakymmentä vuotta, eikä mitään ongelmia tuossa suunnassa. Melko yhdentekevää onko economy vaiko priority, semoiset 2...3 vk se kestää.

Henni

Mulla on kans vähän samalainen tilanne..
Äitin lähettämä synttäripaketti (Maxi kirje) on ollut matkalla syyskuun alusta lähtien... taitaa olla jo aivan toivoton tapaus... Niin ja äiti oli laittanu sinne suklaata  :peukkua... Olisko se sitten tullissa kiinni?

Tuleekohan se koskaan perille? Tai palauttaakohan ne sen lopulta Suomeen jos suklaa ei tullista pääse läpi?
Olis kiva kuulla kokemuksia niiltä joiden paketit on ollut pitkään reissussa? Onko ne koskaan päässyt perille?

makar

Meilla on myos kestanyt pari viikkoa ainakin suomesta paketit saapua. Olen myos soittanut Australian postiin ja kysynyt kadonneita paketteja jotka ovat sitten ilmaantuneet sita kautta ovellemme.

phoque

On tärkeää muistaa, että jos lähettää Australiaan paketin/kirjeen, jossa on jotain muuta kuin pelkkää paperia, että sitä ei pudotettais suoraan postilaatikkoon vaan se lähetettäisiin postin tiskiltä, että siihen laitetaan customs declaration ja henkkarit tarkistettaisiin. Kaverini kerran lähetti Fazeria mulle tänne pudottamalla sen postilaatikkoon "tavallisena" kirjeenä, eikä se koskaan saapunut perille  :o Mutta se olikin sitten ainoa kerta, että posti on kadonnut matkan varrelle. Tosin pari kertaa paketin saapumisessa on kestänyt pari viikkoa normaalia kauemmin, kun tulli on avannut paketin...

Haagalainen

Lainaus käyttäjältä: phoque - joulukuu 18, 2012, 16:45

Tuon CN22 tarran takia ei lähetystä välttämättä tarvitse postin tiskin kautta lähettää; blankoja CN22 tarroja saa postista kotiin vietäväksi. Ilman CN22 ei ole kyllä tullut mieleen lähettää Australiaan muuta kun postikortteja 8)
Painonkin voi riittävän tarkalla vaa'alla punnita kotona, jotta tietää postimerkit. Mutta varsinkin edullisimman lähetystavan eli kirjeen kohdalla on "miinoina" lähetyksen max mitat. Erityisesti kirjeen max paksuus 3 cm tulee herkästi vastaan. Saa se kirje tietysti olla paksumpikin kun 3 cm, mutta silloin se on kalliimpi maxikirje.
Jos siinä suoraan postilaatikkoon pudotetussa "kirjeessä" on sitten kirjeen postimaksu, ja maxikirjeen mitat, ja siitä puuttuu vielä tulliselvitys, saattaa olla, että lähetys ei kovin pitkälle kanna, tai jos kantaa, niin hitaimmalla mahdollisella tavalla.
Tuo maininta henkkareiden kysymisestä tässä yhteydessä postissa oli varmaan ns. kevennys 8)?

Jouko

Meille on tullut suomesta jokunen vuosi sitten likööri konvehteja postilaatikkoon keski kesällä. Posti oli ilmeisesti jaettu aamulla aikaisin koska illalla postia haettaessa koko postilaatikko oli aivan mustana muurahaista, olivat mitä ilmeisemmin päättäneet tulla vetämään perskännit :) Eli ei ruokaa tai muuta syötävää ei kannata lähettää kirjepostissa.

Kannattaa muistaa että ausseissa on myös yleinen tapa että postijeljooni saattaa jättää paketin etuoven taakse jos ketään ei ole kotona.

- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

jounij

Lainaus käyttäjältä: Haagalainen - joulukuu 18, 2012, 18:37
Tuo maininta henkkareiden kysymisestä tässä yhteydessä postissa oli varmaan ns. kevennys 8)?

Sen jälkeen, kun Australia liittyi sotaan terrorismia vastaan, täältä ei ole lähtenyt postipaketteja ulkomaille ilman että postissa on tarkastettu lähettäjän henkilöllisyys ja henkilötiedot kirjattu ylös postin tietojärjestelmään. Eli joku kysymykseen ystävällisesti vastannut varmaan arveli saman tapahtuvan myös Suomessa.

Huomauttaa
Jouni
Canberra

Haagalainen

Lainaus käyttäjältä: jounij - joulukuu 19, 2012, 12:22

Kovin hyvin ei Australia Post ole tuota terrorismin vastaista taisteluaan vielä sisäistänyt, koska heidän tapa kylvää paketteja ihmisten pihoille avaa loistavia mahdollisuuksia eri tason terroristeille 8)

MH

Itseasiassa tuo pakettien oven taakse jättämin loppui ainakin QLD:ssä joku parivuotta sitten nykysin on lappu laatikossa ja paketti pitää nouta postista jos ei sattunut olemaan kotona kun postinjakaja käy.

phoque

Lainaus käyttäjältä: Haagalainen - joulukuu 18, 2012, 18:37
Lainaus käyttäjältä: phoque - joulukuu 18, 2012, 16:45
On tärkeää muistaa, että jos lähettää Australiaan paketin/kirjeen, jossa on jotain muuta kuin pelkkää paperia, että sitä ei pudotettais suoraan postilaatikkoon vaan se lähetettäisiin postin tiskiltä, että siihen laitetaan customs declaration ja henkkarit tarkistettaisiin. Kaverini kerran lähetti Fazeria mulle tänne pudottamalla sen postilaatikkoon "tavallisena" kirjeenä, eikä se koskaan saapunut perille  :o Mutta se olikin sitten ainoa kerta, että posti on kadonnut matkan varrelle. Tosin pari kertaa paketin saapumisessa on kestänyt pari viikkoa normaalia kauemmin, kun tulli on avannut paketin...

Tuon CN22 tarran takia ei lähetystä välttämättä tarvitse postin tiskin kautta lähettää; blankoja CN22 tarroja saa postista kotiin vietäväksi. Ilman CN22 ei ole kyllä tullut mieleen lähettää Australiaan muuta kun postikortteja 8)
Painonkin voi riittävän tarkalla vaa'alla punnita kotona, jotta tietää postimerkit. Mutta varsinkin edullisimman lähetystavan eli kirjeen kohdalla on "miinoina" lähetyksen max mitat. Erityisesti kirjeen max paksuus 3 cm tulee herkästi vastaan. Saa se kirje tietysti olla paksumpikin kun 3 cm, mutta silloin se on kalliimpi maxikirje.
Jos siinä suoraan postilaatikkoon pudotetussa "kirjeessä" on sitten kirjeen postimaksu, ja maxikirjeen mitat, ja siitä puuttuu vielä tulliselvitys, saattaa olla, että lähetys ei kovin pitkälle kanna, tai jos kantaa, niin hitaimmalla mahdollisella tavalla.
Tuo maininta henkkareiden kysymisestä tässä yhteydessä postissa oli varmaan ns. kevennys 8)?

Lainaus käyttäjältä: jounij - joulukuu 19, 2012, 12:22
Lainaus käyttäjältä: Haagalainen - joulukuu 18, 2012, 18:37
Tuo maininta henkkareiden kysymisestä tässä yhteydessä postissa oli varmaan ns. kevennys 8)?

Sen jälkeen, kun Australia liittyi sotaan terrorismia vastaan, täältä ei ole lähtenyt postipaketteja ulkomaille ilman että postissa on tarkastettu lähettäjän henkilöllisyys ja henkilötiedot kirjattu ylös postin tietojärjestelmään. Eli joku kysymykseen ystävällisesti vastannut varmaan arveli saman tapahtuvan myös Suomessa.

Huomauttaa

Joo, en oo itse lähettänyt Australiaan paketteja, niin oletin että systeemi olisi ollut samanlainen myös toiseen suuntaan... Ja sanoin vain tuosta suoraan postiin menemisestä, että kaikilla ei ole kotona keittiövaakoja millä mallailla pakettiin oikeaa määrää postimerkkejä ja muutenkin tuntuu, että satunnaisella lähettäjällä on ehkä helpompaa mennä suoraan postitädin luo että varmasti tekee kaiken oikein :)

Jouko

Joo niin viimeisestä oven taakse jätetystä paketista taitaa olla parisen vuotta ja onhan noita lappuja ollut postilaatikossa jo muutama ( Kiitos mahtaville sukulaisille )

Hoh hoijaa....???
Kovin hyvin ei Australia Post ole tuota terrorismin vastaista taisteluaan vielä sisäistänyt, koska heidän tapa kylvää paketteja ihmisten pihoille avaa loistavia mahdollisuuksia eri tason terroristeille

- Salibandy? Brisbanessa www.qldfloorball.org

Zara

hmm, jossain meidan synttari- ja joulupostit nyt ovat, mutta eivat meidan postilaatikossa! Ainakin 20 lahetysta jossain valilla Suomi-Australia!
Kiva juttu... >:(

Haagalainen

Lainaus käyttäjältä: Jouko - joulukuu 20, 2012, 05:20
Joo niin viimeisestä oven taakse jätetystä paketista taitaa olla parisen vuotta ja onhan noita lappuja ollut postilaatikossa jo muutama ( Kiitos mahtaville sukulaisille )

Hoh hoijaa....???
Kovin hyvin ei Australia Post ole tuota terrorismin vastaista taisteluaan vielä sisäistänyt, koska heidän tapa kylvää paketteja ihmisten pihoille avaa loistavia mahdollisuuksia eri tason terroristeille

Korjataan nyt sitten tuokin virheellinen tieto ainakin QLD'n osalta 8). Tosin juuri sinne paketteja lähettävänä tiesin kyllä mikä on "yleinen tapa" ja mikä ei.

Kannattaa muistaa että ausseissa on myös yleinen tapa että postijeljooni saattaa jättää paketin etuoven taakse jos ketään ei ole kotona.

RUU

Lainaus käyttäjältä: Zara - joulukuu 20, 2012, 08:32
hmm, jossain meidan synttari- ja joulupostit nyt ovat, mutta eivat meidan postilaatikossa! Ainakin 20 lahetysta jossain valilla Suomi-Australia!
Jos ne on Suomesta lahetetty pakettina, lahettajalla on seurantakoodi hallussaan. Mina olen aina pyytanyt sen, niin olen voinut seurata missa vaiheessa paketti saattaa olla tulossa kotipostiin.

Ja tosiaan, ainakin Brisbanessa posti koittaa tuoda paketit perille mutta vie ne sitten konttoriin, jos talossa ei ole ketaan kotona. Kuriirit yha jattavat pakettejaan ovelle odottamaan.
Mitenkahan muuten tama ovellejatto liittyi terrorismiin? Mina olen liian yksinkertainen tajutakseni tuon yhteyden kaytannossa. Enemmankin minua on kiinnostanut se, kuinka todennakoista on etta ohikulkijat kayvat poimimassa paketit mukaansa...
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

Haagalainen

Lainaus käyttäjältä: RUU - joulukuu 20, 2012, 12:30
Lainaus käyttäjältä: Zara - joulukuu 20, 2012, 08:32
hmm, jossain meidan synttari- ja joulupostit nyt ovat, mutta eivat meidan postilaatikossa! Ainakin 20 lahetysta jossain valilla Suomi-Australia!
Jos ne on Suomesta lahetetty pakettina, lahettajalla on seurantakoodi hallussaan. Mina olen aina pyytanyt sen, niin olen voinut seurata missa vaiheessa paketti saattaa olla tulossa kotipostiin.

Mitenkahan muuten tama ovellejatto liittyi terrorismiin? Mina olen liian yksinkertainen tajutakseni tuon yhteyden kaytannossa. Enemmankin minua on kiinnostanut se, kuinka todennakoista on etta ohikulkijat kayvat poimimassa paketit mukaansa...

Omien havaintojeni mukaan tuo seuranta toimii Suomi - Australia reitillä vain paketin kulkiessa Suomessa tai Australiassa. Siinä välissä ei ole tullut mitään infoa, mikä saattaa olla käytännössä mahdotonkin järjestää. Eli jos paketti sattuisi harhailemaan jossain muualla, tuo seuranta ei tuntuisi antavan siitä mitään infoa.
Australian sisällä tuo seuranta on tosiaan tarkkaa; jopa epäonnistuneesta yrityksestä luovuttaa paketti kotiovella tulee seurantaan tieto.

Koska tämä ei ole feikkien postipakettien ja pakettipommien foorumi, en kommentoi tuota RUU'n kysymystä.

jounij

Voi olla, että "viralliset" eli postin palveluksessa olevat postinkantajat eivät enää jätä paketteja ovelle, mutta monin paikoin posti palkkaa ulkopuolisia "kontraktoreita" pakettien jakeluun. Näiden osalta käytäntö lienee kirjava. Me löydämme edelleen aika usein paketteja kotioveltamme. Jos jostain kumman syystä satun olemaan kotona siihen aikaan, kun paketit yleensä saapuvat, niin merkkinä paketin saapumisesta on vain ovikellon soitto. Kun menen ovea avaamaan, postia kuljettanut hemmo on jo hyppäämässä autoonsa ja jättänyt vain paketin taakseen ovimatolle. Että semmoista!

Kertoo
Jouni
Canberra

meikalainen

kylla on suklaat tulleet perille vaikka kuinka moneen kertaan, valilla vahemman sulaneena ja sillee.... mutta monesti tulee myos naapurinkin paketit meille- joka siis tietysti pistaa miettimaan etta meidankin paketit saattaa olla valilla vaikka missa kayneet.... voi hyvinkin olla etta etsivat AUSTRIASTA talla hetkella samaa osoitetta, ennenkun huomaavat etta kappas AUSTRALIA, eika AUSTRIA han siina oli "maana" , heko heko :)