Maahan saapuminen

Aloittaja aussietraveller, elokuu 03, 2011, 05:28

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

aussietraveller

Morjens. Lähden ensi vuoden tammi-helmikuussa Aasian kautta Australiaan jo myönnetyllä wh-viisumilla. Tarkoituksena on ollut ostaa yhden suunan lento luultavasti Bangkokiin ja sieltä pikkuhiljaa lipua lähemmäksi Australiaa ja ottaa lento esimerkiksi Cairnsiin (suunnitelma elää edelleen  8) ).

Kävin tällä viikolla uteliaisuuden vuoksi kyselemässä Kilroylta lentojen hinnoista. Kerroin heille suunnitelmista ostaa yhden suunnan lento, koska paluulipun puuttuminen voi aiheuttaa hankaluuksia ja pahimmassa tapauksessa maahanpääsyn eväämisen. Nyt kysynkin onko tämä todellisuudessa vakavasti otettava riski, vai onko kyseessä luvattoman paskaa tsägää vaativa tapaus. En tietenkään tahdo maalailla piruja seinille, mutten ottaa tarpeettomia riskejä reissun pilaantumisen suhteen.

Myyjä sanoi itsekin, ettei tiedä asiasta sen enempää, mutta on kuullut näin tapahtuneen.

Jos riski on myös suomalaisille todellinen pitääkö mun tilillä olla esimerkiksi joku 5000€ maahan pääsyn varmistamiseksi.

Tai auttaako se, jos ostan vaikka Kuala Lumpurista menopaluulipun Air Asialla Australiaan.

Muutenhan asiassa ei olisi ongelmaa, mutta uskon jo nyt melko vahvasti, että tulen hakemaan myös toisen vuoden viisumia, koska ikää alkaa olemaan lähemmäs 30. Hintaa matkalle tulisi kahden kuukauden Aasiaoleskelulla ~1200 egeä ja aikaa viettää paikan päällä korkeintaan 10 kuukautta.

Tämän hetken hintojen mukaan edellä kuvaamani yhden suunnan matkan hinnaksi tulee vajaa 600€.

Jos yhden suunnan lippu on riski, kertokaa ja ihmessä ja jos hikoilen turhaan, mitä uskon tekeväni, kertokaa ihmeessä sekin  :D



Rei

Helou

http://www.dundernews.com/viestitaulu/index.php?topic=5938.0

Tällaisen threadin olen löytänyt aiheesta mutta eipä se paljon kerro sinänsä  :D
Olen kyl itsekin ajatellut ottaa pelkän menon mennessäni.. "ei kai siitä voi onkelmia tulla jos joku muukin on pääsyt"? asenteella :D:D
Mut olis kiva jos joku osaisi viisaampana jotain kertoa asiasta ???

jounij

Tätä on kysytty varmaan sata kertaa täällä. Kukaan ei ole ilmoittanut kokeneensa asian suhteen ongelmia. Mutta ovatko mahdolliset ongelmaiset sitten kirjoitelleet tänne?

Jos yhden suuntainen lippu maksaa vaikkapa tuon 600€, niin sinun pitää tarvittaessa pystyä todistamaan, että sinulla on sen verran rahaa, että voit ostaa sen uuden lipun. Siitäkään ei ole kukaan aiempi kirjoittaja kertoillut, että asiaa olisi mitenkään tarkistettu maahan saapuessa.


Tuumaa
Jouni
Canberra

aussietraveller

Lainaus käyttäjältä: jounij - elokuu 03, 2011, 08:15
Tätä on kysytty varmaan sata kertaa täällä. Kukaan ei ole ilmoittanut kokeneensa asian suhteen ongelmia. Mutta ovatko mahdolliset ongelmaiset sitten kirjoitelleet tänne?

Jos yhden suuntainen lippu maksaa vaikkapa tupo 600€, niin sinulla pitää tarvittaessa pystyä todistmaan, että sinulla on sen verran rahaa, että voit ostaa sen uuden lipun. Siitäkään ei ole kukaan aiempi kirjoittaja kertoillut, että asiaa olisi mitenkään tarkistettu maahan saapuessa.


Tuumaa

Eiköhän tää riitä. Jos se omalle kohdalle sattuu sillä on varmaan jo joku suurempi merkitys 8)



Rege

Itselläni juurikin vain tuo yhdensuunnan lippu viime lokakuussa maahan tullessani, sekä varuilta tiliote varallisuudesta. Mitään ei kuitenkaan kentällä kysytty - ei lippuja eikä varallisuutta, muuta kuin tervetuloa vaan :) Enkä ole keneltäkään muultakaan kuullut varantoja tai lippuja kyseltävän.

8)

Haagalainen


Miksi noita maahantuloajankohdan rahavaroja tarkistettaisiin? Tarkastajat tietää kyllä, ettei tiettynä päivänä tilillä oleva rahamäärä ole mikään tae siitä, että joskus puolen vuoden tai vuoden kuluttua - tai milloin se paluulipun ostoajankohta sitten olisikaan - kyseisellä tilillä olisi latiakaan.
Tilille voi juuri ennen maahantuloa laittaa näytille lainarahaa, jotka sitten heti maahantulon jälkeen tilisiirtää takaisin lainaajalle, tai jos on omaa rahaa, saldoa voi alkaa samantien syömään.
Ainoat jotka kerta toisensa jälkeen on meistä maahantullessa aidosti kiinnostuneita on nuo pienet söötit koirat 8)

aussietraveller

Joo eiköhän tää riitä. Voi olla, et heitän varmuuden vuoksi jotain tonneja tonne tilille ennen maahan saapumista. Taas yks "este" raivattu pois tieltä. Kohta mennään, koirille toki  :peukkuy