Suomiseuran Historia

SEURAN PERUSTAMINEN
Brisbanen Suomiseura on Australian vanhin Suomi-seura. Brisbanen Suomi-seura ( BSS ) perustettiin vuonna 1927 jolloin seura toimi urheiluseurana. Seuran jäsenmäärän kasvettua seuran hankki  omistukseensa tontin Brisbanen eteläpoulelta Mount Gravatin kaupunginosasta. Tuolloin Brisbanen eteläpuoli oli Australiaan muuttaneiden suomalaisen suosiossa.

SUOMITALO
Seuran hankkimalle tontille rakennettiin  talkoovoimin Suomitalo joka valmistui vuonna 1959 talo avattiin suomalaisyhteisön käyttöön saman vuoden lopulla. Seuran jäsenmäärän kasvettua alkuperäinen suomitalo jäi pian pieneksi ja ensimmäinen laajennus taloon päätettiin tehdä jo vuonna 1965. Talo oli kovassa käytössä, niinpä uusi laajennus tehtiin vuonna 1992 samalla kun taloa peruskorjattiin. Varat tuohon laajennukseen saatiin pääosin valtavan suuren tontin jakamisesta puoliksi ja taaimmaisen osan myynnistä. Työt tehtiin tuolloin talkoojoukoin, kuten pääosin talon kunnossapito tehdään edelleenkin.
 
Brisbanen Suomitalo
Brisbanen Suomitalo

SUOMISEURAN JÄRJESTÄMÄ TOIMINTA

Brisbanen Suomi-seura on aktiivisesti järjestänyt monenkirjavaa toimintaa Brisbanen ja sen lähiympäristön suomalaisyhteisölle. Ohjelmallisten iltamien lisäksi on järjestetty illallistanssiaisia ja lukuisia vierailevia ryhmiä ja tähtiesiintyjiä on saatu iloksemme Suomesta. BSS on ollut onnekkaassa asemassa, saadessaan tilaisuuksissaan nauttia suomalaisesta musiikista Veikko Laurikaisen ja Olli Seppäsen tahdittamina. Seuran alkuvuosina oli koossa koko orkesterillinen suomalaisia pelimanneja. Erilaiset harrastuskerhot ovat olleet Brisbanen Suomi-seuran ylpeyden aihe jo neljäkymmen- vuoden ajan. Nuoremmat pelasivat jalkapalloa omaksi ilokseen, mutta kansantanhuryhmä, sekä pesäpallo-, lentopallo- ja pöytätennisjoukkueet ovat niittäneet mainetta vuotuisissa koko Australian kattavilla Suomi-päivillä. Aikanaan hyvin aktiivisen käsityö ja askartelukerhon taitavissa käsissä syntyi myytävää suosittuihin joulumyyjäisiin. Ikääntyville seuran jäsenille on pyritty järjestämään rattoisia päivän mittaisia linja-autoretkiä muutaman kerran vuodessa.

KIRJASTO
Suomitalolla toimii laaja kirjasto, josta löytyy tuoreimpiakin suomalaisia kirjoja, sekä elokuvia, joita kaikki suomalaiset voivat lainata pientä korvausta vastaan. Kirjastossa on myös nähtävissä seuran ohjelmakalenteri, joka on toimitettu suomalaisyritysten mainostuella. Kirjastoa hoitaa mallikkaasti ja huolella Mirjam Brydon Puhelin: 07 3273 3108.

SUOMIPÄIVÄT
Brisbanen Suomiseura on järjestänyt Suomi-päivät Brisbanessa 7 kertaa. Mukana järjestelyissä ovat olleet niin jäsenet kuin muutkin Brisbanen suomalaiset. Tukeaan järjestelyihin ovat antaneet myös Brisbanen alueen suomalaisyritykset.

URHEILU
Pesäpallosta kiinnostuneet ottakaa yhteyttä Risto Saloon: 07 3273 2157