Pienehkö muuttokuorma

Aloittaja Marianne2008, tammikuu 11, 2010, 03:13

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Marianne2008

Hei! Lähden Adelaideen 15.2.2010, mutta tarvitsen apua teiltä konkareilta. Muuta en mukaan ota, mutta vaatteet, kengät ja jonkin verran muuta henkilökohtaista tavaraa, jota on kyllä kertynyt enemmän kuin yhden matkalaukullisen verran. Mikä on kokonaisedullisin keino saada tavarat Suomesta perille ja onkohan kenelläkään aavistusta, mitä se lysti suurinpiirtein maksaa. Onko merirahti edullisin, tavara saa olla matkalla pidempäänkin, sillä menen jäädäkseni. Kannattaako hoidataa homma ammattilaisella, koska tullausta ja sen sellaista. Miten pakattava? Mukaan ei lähde huonekaluja, elektroniikkaa, ei astioita eikä mitään kotitaloustavaroita. Vain omat henkilökohtaiset tavarat. Koti minulla on jo valmiina siellä. Kiitokset kaikesta avusta. :)

jounij

Ainakin aiemmin merirahdissa oli minimiveloitus 1 kuutiometrin mukaan. Kuulostaa siltä, ettei sinulla ole läheskään niin paljoa tavaraa. Pienemmänkin kollin voi toki merirahtina lähettää, mutta maksu siis menee koko kuutiosta. Hintahan ei sinänsä ole hirvittävän kallis (mutten pistä tähän mitään arviota, koska oma viimeisinkin kokemukseni on vuodelta 2002). Kokemukseni mukaan menee enemmän rahaa maissa tapahtuvaan huolintaan ja mahdollisiin vakuutuksiin kuin varsinaiseen merikuljetukseen. Merirahti tulee hyvin edulliseksi, jos saat itse toimitettua tavarat Suomessa satamaan ja noudettua ne itse Adelaiden satamasta. Aiheesta on paljon aiempia keskusteluja, jos haluat jatkaa merirahtina tavaroidesi lähettämisen selvitystä. Mutta tavaroidesi vähyyden huomioon ottaen ehdottaisin joko 2-luokan postia, tai sitten yritä löytää joku toinen Australiaan muuttaja, jonka kanssa voisitte lähettää kamanne kimpassa.


Tuumaa
Jouni
Canberra

MH

http://www.travelcargo.fi/

Tuo on melko hyvä jos tavaraa on esim 1matkalaukun verran ylimääräistä. Vaimo lähetti tuolla yhden ylimääräisen laukun noin parivuotta sitten. Palvelu toimi hyvin, tullaus saattaa kestää aussipäässä jonkun aikaa mutta muuten ihan ok. Edullisuus on tietty suhteellista, mikä on kenellekkin tärkeää. Hinta muistaakseni oli tuolloin 7päivän aikataululla hiukan alle 300e ja painoa taisi olla n. 30kg. Mikäli on aikaa odottaa varmaan hintakin on toinen.

Marianne2008

Kiitokset avusta :). Sain tarvitsemani tiedon ja voin jatkaa "projektiani". Hyviä jatkoja vaan kaikille suomalaisille ja suomenmielisille siellä kaukana kotoa.