WH-lomalle Kengurulandiaan syyskuussa 2009. Muita lähdössä samoihin aikoihin?

Aloittaja ode87, huhtikuu 09, 2009, 23:53

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

ode87

Morjens! Olen 21-vuotias nuorimies pk-seudulta ja sisaruksieni jalanjälkiä seuraten olen lähdössä WH-lomalle Kengurulandiaan syyskuussa 2009. Lentoliput hommasin Kilroy Travelsin kautta (980€ menoopaluu HKI-AMS-HKG-SYD 07.09.2009 ) ja viisumin Australian hallituksen verkkosivuilta (102,30€). Olen suunnitellut reissua jo vuodesta 2005 ja olen erittäin onnellinen saadessani toteuttaa pitkäaikaisen unelmani maailmanlaajuisesta taloustilanteesta huolimatta.
Ajattelin viipyä reissussa n. 1-2 vuotta, sillä en ole vielä täysin varma, mitä tulevaisuudeltani haluan. Sanontahan kuuluu, että maailma avartaa. Nuorena täytyy tehdä niitä asioita, joita nuorena voi vielä tehdä. Koulukirjoja kerkeää lukea myöhemminkin. Jos minulta löytyy ylimääräistä kahisevaa, niin haluaisin samalla reissulla käydä katsomassa maailman menoa Aasiassa (Vietnam, Thaimaa, Malesia, Singapore, Bali, Borneo) sekä kokemassa Tyynenmeren saarten rentoa elämää (Uusi-Seelanti, Fidzi, Tonga, Bora Bora, Havaiji).
Uskon, että reissu tulee olemaan aivan uskomaton kokemus ja minua kaduttaisi, jos en nyt lähtisi, sillä ei sitä sitten kerkeä maailmaa näkemään kun on vaimo, lapsia ja työ. Reissu ei tule pelkästään olemaan mikään loma/ryyppäys/työnteko reissu, vaan haluan nähdä maailmaa, itsenäistyä, oppia puhumaan englantia paremmin ja oppia mitä kaikkea uutta opin itsestäni maailmalla.
But anyway... olen näillä näkymin lähdössä reissuun yksin ja olisin todella iloinen, jos löytäisin täältä keskustelupalstoilta saman henkisiä nuoria matkaseuralaisiksi. Mukavamminhan matka taittuu, kun on joku, jonka kanssa matkustaa eli kaikki nuoret sukupuolesta riippumatta, joilla on suunnitteilla Australian valloitus syksyllä 2009 ottakaapa yhteyttä.

Ticia

Pistä viestiä kun oot Sydneyhyn tulossa..
Mä majailen siellä elokuun lopusta lähtien :)
Kivaa matkaa!!

Banannie

Hieno asenne sulla tosiaan! Pienenä varoituksen sanasena tosin, että kerran kunnolla tienpäälle päästyään sinne kaipaa aina vaan uudestaan.. :D Ja ei kaduta, vaan tässä sitä rinkkaa taas uudelleen pakkaillaan. Olen siis itsekin lähdössä elokuussa kokeilemaan onneani Aussilaan WH-viisumilla, tosin asettumassa Melbournen lähistölle pidemmäksi aikaa. Mahtavaa ensi vuotta meille! :pepsodent

ihmisnainen

Arvoisat kohtalosisaret ja -veljet!!

Nuori nainen vuosimallia kasiviis ilmoittautuu lähteväksi Australianvalloitusreissulle. Olin Australiassa kuusitoista vuotiaana vaihdossa, ja nyt sitten olen päättänyt lähteä takas tervehtimään isäntäperheitä ja ystäviä sekä tietty hankkimaan uusia kokemuksia. Tähän asti olen vain suunnitellut ja tehnyt budjettilaskelmia, mutta nyt olen oikeasti tehnyt jotakin konkreettistakin matkan eteen. Tänään sain nimittäin mieluisaa postia Australian Berliinin suurlähetystöstä, kun ilmoitus viisumihakemuksen hyväksymisestä kolahti sähköpostiluukusta :pepsodent

Nyt sitten vaan lentolippuostoksille! Lähtöpäiväksi oon alustavasti kaavaillut syyskuun seitsemättä tai kahdeksatta. Reissun pituudesta en sitten tiedä, paitsi mieluusti tietenkin niin, että siitä tulisi mahdollisimman pitkä 8). Töitä oon suunnitellut tekeväni sen verran kun tilanne pakottaa ja sallii. Tarkoitus olis tietty nähdä ja kokea paljon, mitään tarkempia matkakohteita en ole vielä suunnitellut.

Ei muuta ku... rinkka selkään ja menoks! 8)

Jokainen ts??nssi on mahdollisuus!
-Matti Nyk?nen-

Hoyryjyra

7.9 tän oden kanssa lähdössä samalla lennolla, kolmaskin nuori mies meidän seurueessa, kuluispa tää kesä nopeasti ku ei millään malta odotella. Provinssirock, Ilosaarirock, Bimmerparty on suomen ohjelmaa ennen lähtöö ja elokuussa Sziget Unkarissa. Ehkä mie jotenki saan ajan kulumaan :)

ihmisnainen

Nyt on sitte tosiaan meikäläisenkin lipuke Australiaan hankittu 8) Yksi napin painallus, ja tilin saldo muuttui tonnista nollaksi, mutta fiilis on onneksi plussan puolella. Ja eiköhän se tilikin ala siitä pullistumaan kesätöiden myötä... toivottavasti.
Lähtö olis tosiaan 8.9 ja paluu huhtikuussa. Toi paluupäivän päättäminen oli kyllä reilun kahden viikon prosessi, kun ynnäilin ja summailin asioita, mutta päädyin sitten lopulta diplomaattisesti kahdeksaan kuukauteen.

Lähtöpäivää odotellessa, menis kesä jo äkkiä 8)
Jokainen ts??nssi on mahdollisuus!
-Matti Nyk?nen-

lott4-

kuulostaapa kivalta ko monella muulla on samanlaisia ajatuksia ko ittellä :) olen lähössä vuodeksi asumaan tätini luo sydneyyn kesäkuun alussa, heti ylioppilasjúhlien jälkeen suuntaan kohti seikkailua :) hieman jo jännittää, mutta enemmän on sellainen odottava fillis ! muutos on nimittäin melkoinen, olen asunu koko ikäni lapissa ;) haluaisin hirveästi kokeilla kaikkia uusia urheilulajeja , että jos joku tietää erilaisistä kursseista ym niin kertokaa ihmeessä :) IHANAA REISSUA KAIKILLE!

tinakenkatytto

huoh..
voi kun minäkin olisin vasta lähdössä.. mutta kun ei, tulin jo melkein vuosi sitten.  :nuttu: ehdottomasti yksi elämäni parhaista vuosista, ainut mikä harmittaa on, etten tehnyt täyttä kolmea kuukautta seasonal workia, eli toisen vuoden viisumi jää minulta saamatta. suuntaan kuitenkin kesälomallani japaniin ja ausseihin vielä molempiin pariksi viikoksi. brisbanen seudulla olen tuon kaksi viikkoa, kun siellä on eniten tuttuja.  :)
oikein huippu reissua teille kaikille, olkaa niin pitään kun mahdollista, elkääkä pelätkö lähteä yksin, koska siellä ei koskaan tarvi olla itekseen!
:XXXX

tinakenkatytto

Kyllä siellä tutustuu vähän vähemmänkin sosiaalinen henkilö :) nou hätä :) Yksinäisiä matkaajia on niin paljon, kuten myös sellaisia jotka on kaverin kanssa lähteneet ja päättäneet sitten lähteä eri reittejä kulkemaan, lähinnä juuri sen takia että molemmat haluaa käydä omanlaisissa paikoissa (toinen outbackissä ja toinen surfersparadisessa.)  :)   

lott4-

oletko tu4 lähössä syksyllä? mä lähen ite nyt kesäkuun 8.päivä ja nyt on alkanu jännittää :D en oo lentäny ko pari kertaa, mut en ikinä yksin. toki muutan kyl äitin siskon tykö sydneyyn, että siellä en yksin ole, mutta toivon kans tosissaan että sais uusia kavereita joitten kans seikkailla (:

vivv

Hola,

Joo itsekkin olen yksin lähdössä ausseihin elokuun puolessa välissä. Nyt kun ajankohta lähenee, niin alkaa matkakin kuumottamaan aika lailla. =) Päätin myös lähteä reissuun yksin, enkä hyvän ystävän kanssa, niin ei tarvitse olla riippuvainen kenestäkään ja toivottavasti oppii itsestään vähän enemmän. Nyt on kuitenkin semmoinen aika kun reissuun kannattaa lähteä, itse valmistuin ylioppilaaksi syksyllä ja nyt olen sitten ollut töissä ja säästänyt reissua varten.

Itse meinasin viihtyä ainakin huhtikuuhun saakka, ja jossain vaiheessa vaihtaa sitte Uuden-Seelanni puolelle. Riippuen tietenkin vähän rahatilanteesta.

Onko muilla tarkempia reitti-suunnitelmia? Itse ajattelin lähteä ihan fiilispohjalla, eli ei mitään erityisempää suunnitelmaa. Lennot on Sydneyyn, joten siellä varmaan viihtyy jonkin aikaa.

Kiva kuulla tsemppausta että kannattaa yksin lähteä reissuun, koska kokoajan kynnys kyllä kasvaa. Ja hauska huomata että muitakin on lähdössä samoihin aikoihin.

Jos on muita elokuun aikoihin lähdössä myös Sydneyn kautta niin laittakaa ihmeessä vaikka yksityisviestiä. =)


Viivi

lott4-

voi mullaki alkaa jännittää ko lukenu näitä juttuja täältä :D mut eiköhän siellä nyt aina jotenki pärjää jokainen :) oon siitä samaa mieltä, että olis tosi kiva jos olis joku joka on menossa samalla lennolla! mä kirjotin nyt keväällä ylioppilaaksi ja heti melkein lakkiaisten jälkeen lähenki =) halu kokeilla kaikkia uusia urheilujuttuja mitkä suomessa ei oo mahollisia houkuttelee tosi paljon :) ja sit haluaisin tanssitunneille mennä että harrastus jatkuuu :)  mitä te meinaatta puuhailla? töitä vai??

ihmisnainen

Lainaus käyttäjältä: lott4- - toukokuu 22, 2009, 02:58mä lähen ite nyt kesäkuun 8.päivä ja nyt on alkanu jännittää :D
Uuuu, sulla on lähtöpäivä noin lähellä! Vähän mahtavaa! Itestä tuntuu et pitää odotella hamaan hautaan asti ennen kuin pääsee reissuun :D
Ja harrastusten kautta saat varmasti uusia kavereita, Australialaisiin on muutenkin yleensä suht helppo tutustua ^^
Jokainen ts??nssi on mahdollisuus!
-Matti Nyk?nen-

lott4-

mut oikeesti aika menee tosi nopeaa ja sullaki kohta matka edessä :) tai tuntuu ainaki ko ite joskus puoli vuotta sitte mietti että vielä puoli vuotta ni nyt sitte onki  jo aika lähteä :) jepp oon kuullu oikeastaan vain hyviä kokemuksia ausseista, tutut ketä on siellä ollu, lähtis jokainen takas heti kun mahdollista. mulla jännittää vain vähä se lento, en oo koskaa ennen yksin lentäny mihinkään :D mut eipä siellä lentokentällä yksin ole ikinä :D

ihmisnainen

Niin onhan toi lentäminen aina jännittävää, varsinkin jos lähtee näin pitkälle matkalle ensimmäistä kertaa yksin. Mua kyl kans vähän mietityttää, että miten osaan suunnistaa lentokentällä ja löydänkö oikean lähtöportin ynnä muuta ynnä muuta. Mut loppujen lopuksi se ei ole kovinkaan vaikeaa, ja ainahan lentokentillä on infopisteitä, joista voi kysäistä. On muuten mullakin eka kerta kun ihan yksistäni lennän näin pitkän matkan. Mutta eiköhän sinne Ausseihin päästä ihan kunnialla. En kyl tiedä ketään, joka olisi matkan varrelle jäänyt, joten uskallan ajatella, että meidän molempien tsäänssit päästä sinne asti on vähintään suht hyvät 8)

Min kära mamma jostain kumman syystä pelkää, että nousen väärään koneeseen ja päädyn jonnekin Afrikkaan. Tämähän olisi siis periaatteessa ihan mahdollista, kun välillä tuntuu et oon kans yks häseltäjä :D Mut oon monta kertaa yrittänyt selittää  -tuloksetta - että väärään koneeseen nouseminen ei voi millään olla mahdollista, sillä koneeseen ei pääse ilman oikeanlaista lentolippua...
Jokainen ts??nssi on mahdollisuus!
-Matti Nyk?nen-

lott4-

haha, siihen varaan mä olen kans laskenu, että jos on väärään koneeseen menossa ni kyllä ne portilla kertoo ettei tartte tulla :D kyllä me perille päästään :) kuinka kauan sä meinaat viihtyä kengurumaassa? vuosi tuntuu aika pitkältä ajalta poissa suomesta, mutta oon innoissani silti lähössä!  ja toivon että aussit on niin rentoja ja niihin on helppo tutustua ku on puhuttu :) suomen lapista sydneyyn on aika valtaisa muutos ;) KAKS VIIKKOOOO ENÄÄ

-osku-

Moro. Meikä kans lähdössä maapallon väärälle puolelle katteleen miltä meno näyttää siellä. Ite 22 jannu pohjosesta tosin nyt vielä rt-hommissa kosovossa, mutta kunhan täältä päästään pois niin sitten elokuun 28 pitäs lähteä reissuun. Hyvä tietää, ettei itse ainoana orpona suomalaisena vaeltele ympäri australian mannerta. :XXXX Maeby siellä sitten kevyt kokoontuminen ja muutama olunen--

lott4-

ma ainaki selvisin perille hyvin, nyt kolme yota takana sydney-elamaa, viela en ole kenguruihin tormanny, mutta muuten paikka vaikuttaa erittainkin mukavalta :) lentokoneessa tormasin jo ekoihin mukaviin paikallisiin ko kaks aussipoikaa istu vieressa :) mukava vuosi edessa, uskoisin nain!

annu84

Olin Ausseissa 2005-2006 WH-viisumilla ja nyt olen hakemassa toista WH:ta =) Tein viimeks farmiduunia 3kk joten viisumin saamisen kanssa ei pitais olla ongelmia. Tarkoitus olisi lahtea reissuun lokakuun alussa ja olla ainakin toukokuun loppuun. Ajattelin aloittaa Sydneysta ja menna sielta hetimiten Uuteen-Seelantiin, suunnitelmissa olisi auton vuokraus ja saarten kiertelya parin viikon ajan =) Mahdollisesti lennan suoraan Aucklandiin, taytyy kayda Kilroylla juttelemassa heti kun olen taas Suomessa eli reilun kuukauden paasta. Seura Uuteen-Seelantiin olisi erittain tervetullutta!! =)

annu84

Ihan alyhalvat lennot muuten loysit!! Alle tonnilla ei tollasta reittia yleensa oikeen saa. Koitin eilen jo kattella lentoja, mutta oengelmana on se, etta lentoja ei saa varattua netista ainakaan muuta kuin 334 paivan paahan. Et pitanee sitten odottaa viela hiukan etta paasen toimistoon ihan naamakkain keskustelemaan lennoista. Teitko tarjouspyynnon noista lennoista vai oliko se joku valmispaketti?

conde

Lainaus käyttäjältä: annu84 - kesäkuu 17, 2009, 19:23
Koitin eilen jo kattella lentoja, mutta oengelmana on se, etta lentoja ei saa varattua netista ainakaan muuta kuin 334 paivan paahan. Et pitanee sitten odottaa viela hiukan etta paasen toimistoon ihan naamakkain keskustelemaan lennoista.
Eipä ne matkatoimistoistakaan(ainakaan Kilroylta) pysty päiviä päättämään tuon kauemmaksi, siksi kannattaakin ostaa joustavat tiketit joiden päivämäärää sitten voi myöhemmin (yleensä maksua vastaan) muuttamaan.

Omat liput Austraaliaan(Sydney) oli jotain vähän päälle 1200€ tosiaan kahdella välipysähdyksellä, ensimmäinen Roomassa muutama päivä ja sitten Bangkokissa Thaimaassa kuukaudenpäivät ja myös takaisin tullessa on tarkoitus jäädä reiluksi kahdeksi kuukaudeksi Aasian(Vietnam, Kamboza, Laos & Myanmar(ehkä?)) alueelle.

Eipä täälä Austraaliassa ole yksin tarvinnut olla ja ehkä hieman paremmin myös oppinut kieltä kun ei ole vaihtoehtoa puhua Suomea, eikä ole sitä Suomalaista kaveria johon turvautua kielimuurin yllättäessä :) Noh eipä ole asiaa ollut mitä ei olisi saanut selitettyä jollain konstilla, vaikkakin rakennusalan hommia tehdessäni tuli aika monta minulle uutta termiä.

Harmikseni huomaan, että aika ei riitä millään ja jos olisin tehnyt toisin olisi ehkä nähnyt enemmän, mutta silti aika täälä on ollut loistavaa. En myöskään ole 3kk tehnyt mitään farmiduunia, joten aika turha haaveilla siitä toisesta WH-viisumista. No saahan tänne niitä turistiviisumeita sitten, jos kerran New Formula sarja vaikka ajais ensi vuonna Adelaidessa. :)

Kohti koto Suomea tällänäkymällä Sydneystä 20.8. ja Suomessa pitäisi olla ennen marraskuun alkua!

ode87

Lainaus käyttäjältä: annu84 - kesäkuu 17, 2009, 19:23
Ihan alyhalvat lennot muuten loysit!! Alle tonnilla ei tollasta reittia yleensa oikeen saa. Koitin eilen jo kattella lentoja, mutta oengelmana on se, etta lentoja ei saa varattua netista ainakaan muuta kuin 334 paivan paahan. Et pitanee sitten odottaa viela hiukan etta paasen toimistoon ihan naamakkain keskustelemaan lennoista. Teitko tarjouspyynnon noista lennoista vai oliko se joku valmispaketti?

No vertailin eri matkan järjestäjien sivuja ja kattelin, mistä löytäisin edullisimmat liput. Ebookersil oli joku Cathay Pacific tarjous, sama joka oli myös Kilroylla, mutta myivät lentoja 100-200€ edullisemmin ku Kilroy, joten ne sit Kilroys suostu myymään mulle samaan hintaan ku Ebookersil. Enää 2,5 kk lähtöön ja matkaseuraaki löytyny. Ei jaksais enää homehtuu tääl Pohjolas. Viisumiin, rinkkaan, lentolippuihin, rokotuksiin ja matkavakuutukseen palo semmonen 1800-2000€ ja viel täytyy säästää matkakassaa semmonen 2000-3000€. Kallist lystii mut taatust, joka sentin arvost.

ode87

Lainaus käyttäjältä: ihmisnainen - toukokuu 19, 2009, 23:51
Nyt on sitte tosiaan meikäläisenkin lipuke Australiaan hankittu 8) Yksi napin painallus, ja tilin saldo muuttui tonnista nollaksi, mutta fiilis on onneksi plussan puolella. Ja eiköhän se tilikin ala siitä pullistumaan kesätöiden myötä... toivottavasti.
Lähtö olis tosiaan 8.9 ja paluu huhtikuussa. Toi paluupäivän päättäminen oli kyllä reilun kahden viikon prosessi, kun ynnäilin ja summailin asioita, mutta päädyin sitten lopulta diplomaattisesti kahdeksaan kuukauteen.

Lähtöpäivää odotellessa, menis kesä jo äkkiä 8)


Ihmisnainen, otappa yhteyttä ku saavut Kengurulandiaan, kerta saavutaan samoihin aikoihin. Meikäläiset (mä + 3 muuta maailmanvalloittajaa) löytää Wake Up hostelsista ja sitten siirrytään todennäkösesti Kings Crossil eli Sydneys tulee ainakin se 2 viikkoa pyörittyä. Kilroyn kautta saa hommattua Working Holiday paketin ilman viisumia (100-150€), johon sisältyy 4 yön majoitus Wake Up-hostelsis Sydneyn keskustas, aamiaiset, lentokenttäkuljetus, Nomands-hostellikortti, 4 tuntia nettiaikaa, Vodafone SIM-kortti, Sydney City Tour, apua pankkitilin avaamisessa ja veroasioissa.

annu84

Itse loysin lopulta halvimmat lennot Kilroylta, siella oli tarjous Hki-Hong Kong-Sydney-Hki. Sain muokattua lentoja niin, etta Hong Kongin jalkeen menen Uuteen-Seelantiin ja paluu on Cairnsista. Ja paluun sain jo tarpeeksi pitkalle =) aika suolanen hinta oli, mutta onhan tossa lentojakin!

Kakkos wh:n hankinta oli yllattavan helppoa! sain sen puolessa paivassa =) eika edes kysytty todistusta suoritetusta farmiduunista!

Oon ihan tapinoissani =) Ausseissa lokakuun lopussa siis!

caty

Me myös!
Lähtö 14.9 HK:n kautta, Sydneyyn 19.9. Lapin mailta Australiaan!
Ollaan mietitty jotain kimppakämppä-ideaa alkuajaksi Sydneyssä, oisko kellään kiinnostusta?
Caty

helzy^^

Moikka!

Suuntaan myös Sydneyyn 2.9., Sydneyssä perillä 4.9. Lennot on Helsinki-Geneve-Abu Dhabi-Sydney, ja hintaa tuli yhteensä 1440 e, eli ei mitenkään halvimmasta päästä verrattuna joidenkin muiden lippuihin  :D Varasin ne Kilroyn kautta aika myöhään, joten halvimmat lennot syyskuun ajalta oli kuulemmat ehditty jo myydä. Näillä näkymin oon huhtikuun alkuun saakka, ja myös yksin liikenteessä, tai toivon mukaan vaan aluks  :pepsodent . Oon 21-vuotias ja opiskellu viimeset 2 vuotta Turun yliopistossa, ja nyt halusin pienen irtioton siitä touhusta ja tehdä jotain ihan erilaista. Innostukseen alkaa sekoittuu nyt yhä enemmän pieni kauhu, mitä lähemmäs lähtö tulee, vaikka toistaseks on kuitenki saanu pidettyä fiilikset myönteisinä kaikenlaisia matkaoppaita ja muiden reissaajien kommentteja lukemalla  ;). Ja 6 viikon päästä onkin sitte jo toisella puolella maapalloo  :) Majailen ainakin ekat 5 yötä Wake Up -hostellissa, mut muuten suunnitelmat on vielä aika auki. Lähden siis myöskin aika fiilispohjalla matkaan, koska todennäkösesti ne suunnitelmat muuttuis joka tapauksessa aika reilusti siellä paikan päällä  :D Ode87, ollaan aika samoihin aikoihin Wake Upissa, varmaan törmäillään! Ja aika moni muukin oli samoihin aikoihin tulossa Sydneyyn, ois kiva vaikka kokoontua  :XXXX Caty, mä voisin olla kiinnostunu tosta kimppakämppä-vaihtoehdosta, pistä vaikka viestiä  :)

Ja nyt vaan laskemaan päiviä lähtöön!

Tuhka

Heippa! Täällä ilmoittautuu myöskin yksi Australiaan lähtijä. Oon 19-vuotias naisimmeinen ja yksin lähdössä, joten olisi kiva kuulla muistakin, jotka ovat samaan suuntaan tulossa. Mulla lähtö on elokuussa 16. päivä ja reittinä Helsinki - Lontoo - Hong Kong - Sydney. Sydneyssä on 4 ensimmäistä päivää tiedossa, mutta sen jälkeen onkin suunnitelmat auki... :) Mutta kaipa se siitä lähtee sujumaan. 

teemuki

Terve kaikille! Täällä olisi myös yksi matkaanlähtijä! Olen 21v mies ja lähtö on 30.8 ja paluu toukokuun puolivälissä. Kohtalontoverit ottakaa yhteyttä vaikkapa yksityisviestillä niin jaetaan suunnitelmia! :)

cele

Heippa!

Hienoa lukea, että moni muukin on lähdössä samoihin aikoihin! Täällä siis ilmottautuu myös uusi nais-lähtijä! Ikää 20 (tosin 21, kun paikalle saavun), ja Ausseihin saavun marraskuun puolivälissä.:) Suunnitelmia ei minullakaan ole vielä sen kauemmas, kuin että hostelli varattuna ensimmäisiksi neljäksi yöksi.

Olisi siistiä kuulla muiden suunnitelmia tai toiveita matkan ajaksi!

Nyt vielä 3 kk töitä, sit hetki lomaa, ja sitten onkin lähtö kohti tuntematonta! Sitä odotellessa!

Tuhka


Fiilispohjalla oon lähdössä ja suunnitelmat muuttuu todennäköisesti sen mukaan mistä löytyy töitä. :) Mutta todennäköisemmin jonkin aikaa oleilen itärannikolla, josta ois sitten tarkotus lähtee etelämpään ja länteen päin, Canberra - Melbourne - Adelaide suuntaan. Kaupunkien lisäks kiinnostaa päästä ulkoilemaan Outback alueille, sitä vois saada vähän Suomen metsiin vaihtelua.  :D

tootsie

Helöy Helöy :)

Minäkin lähdössä lokakuun 29 päivä ausseihin, lento reitti Helsinki,frankfurt-hongkong-sydney :) vuos olisi tarkotus olla ja tarkotuksena ainakin itärannikkoa kierrellä ja välillä kartuttaa matkakassaa duunia tekemällä. Johonkin paikkaan voisi jäädä vähän pidemmäksi aikaa ja sitten vuokrata vaikka asunon. Ottakaahan yhteyttä kaikki halukkaat vaan maililla lumidee_5@hotmail.com niin katsotaan jos satuttaisiin vaikka törmäämään :)jänniittää jo vaikka lähtöön on vielä muutama kuukausi :)

lepardit

Hei, taalla on yks naispuolinen parikymppinen lepardi Sydneyssa.. Oon taalla ens kesaan asti etta jos tarvitte vaikka biletyskaveria, niin taalta loytyy!  :XXXX

Ticia

Mä saavun Sydneyhyn 22.8. Hki-Lontoo-Beking-Sydney lennoilla.
Aijon olla ainakin vuoden.. katsoo sitten mitä voi tehdä viisumien suhteen.

Duunin hankkiminen jännittää ehkä jollain asteella vaikka eiköhän jotain aina löydy citystäkin.
Ajattelin ottaa kevyen laskun ja mennä johokin hotelliin kahdeksi yöksi ja katsoa sitten mitä teen.
Joku oma kämppä olis kiva, mutta saako sellasta jos ei ole vielä duunia ja sitten siinä on kanssa se
että en haluais matkustaa joka pv junalla 2h toiselta puolelta cityä töihin-kotiin, joten ehkä duuni olis siis hyvä hommaa ensin?

Huonenna 2vk lähtöön.. yksin (toistamiseen Aussiehin) ja jännittää silti!  heh
Toiv. törmäillään!!

maire

eikö oo ketään kuka ois menossa melbourneen?? tuntuu et kaikilla on määränpäänä sydney... :( Lähden reissuun helsingistä 12.9., eli jos noihin aikoihin on kukaan menossa melbourneen, niin laitelkaa ihmeessä viestiä!

kookaburra

Moikka Kaikille nuorille jotka olette lähdössä piakoin valtaamaan the Land Down Underia!

Monilla on suunnitelmissa lähteä syyskuun aikana, kuin myös itselläni! Eikö olisikin hienoa nähdä vielä yhdessä Suomessa mahdollisimman suurella osallistuja joukolla vielä ennen kuin kaikki harppoo omia matkojaan Australiaan?! Monilla muillakin on varmasti suunnitelmissa samat kujeet ja Must-See-Stuff kuin juuri sinulla niin voisimme jakaa suunnitelmia ja tunnelmia yhdessä!

itse olen asunut australiassa vuoden 2005-2006 (Gold Coast, Queensland) ja se se oli elämäni paras vuosi!!:) toivon teille ensikertalaisille nyt yhtä mahtavaa ja kokemusrikasta vuotta kuin itselläni oli! olisi mukava neuvoa aussie asioissa muitakin ja jos joku muukin on majoittumassa reissunsa aikana Sydneyyn, Im more than happy to catch up with you in Finland and in Sydney!! Olen kiertänyt ympäri australiaa, vain west coast on jäänyt näkemättä jonnekka myös yritän suunnata tällä kertaa. suunnitelmissani on myös nähdä Uusi-Seelanti jossain välissä:) ..ja tottakai paljon muuta! suunnitelmia on paljon!

ehdottaisin siis että tapaisimme kaikki kiinnostuneet Helsingissä, Cafe Esplanadissa (alakerrassa iso tila jonne isompikin porukka mahtuu) 16.8. klo 16.00. Tervetuloa kaikille kiinnostuneille, I`ll be there for sure! Laittakaa vielä tänne palstalle viestiä että mitä mieltä olette! Toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi vaikka asuisikin hieman kauempana Helsingistä! Talk to you later mates!

iikka

30.9. klo 8:20 lähden kohti Sydneytä reitillä Hki - Frankfurt - Hong Kong - Sydney. Ei sattuis oleen ketään samalla lennolla?  :D Aion suurimman osan ajastani viettää Sydneyssä ihan vuokratussa asunnossa. Et muhun voi kyllä Sydneyssä ollessa ottaa yhteyttä, ni ois kiva törmäillä suomalaisiinkin!

cienega


boogiman

Moikka!
Mäkin lähössä Ausseihin tänä syksynä. Oon 20v. neitokainen pk-seudulta, lähtö mulla 21.10 ja Damin ja Hong Kongin kautta lennän. Kilroylta hankin kans liput. Paluumatkalla parin päivän stoppi Honkkarissa niin ehtii senki paikan katsastaa ja voi sanoo käyneensä Aasiassaki.. :P
Mäki tykkään Kookaburran ideasta! Tuun ehottomasti paikalle jos vaan ei oo töitä. Ei oo vielä varmaa mutta ilmottelen vielä vaikka myöhemmin niin ette turhaan odottele! :) Kaikki Ausseihin liittyvä info/kokemukset tosi tervetulleita ja ois kiva kuulla jonkun jo siellä olleen kokemuksia! :)

kookaburra


boogiman

Hejsan!
mulle kävi nyt niin et tuli töitä ni en valitettavasti pääse Espa-meetingii.. :/ Mut toivottavasti muita innokkaita saapuu paikalle! :)