Kirjoittaja Aihe: Apua kolaritapauksessa  (Luettu 10099 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Jurttamuori

  • Knihti
  • ***
  • Viestejä: 150
Apua kolaritapauksessa
« : Huhtikuu 22, 2008, 11:05 »
Heipä

Meille kun aina sattuu ja tapahtuu, niin nyt iski pizzataksi punaisten takaa keulaan. Tuloksena mulle solisluun ja pikkuvarpaan(!) murtuma ja työkyvyttömyys vähintään 2 viikoksi, ja auto on hinattu "hold"iin.

Ongelmana on, että pizzataksin nuori kuski ei tiennyt Domino´s:n vakuutusyhtiön nimeä. Minut ja muksu vietiin ambulanssilla ennen poliisin tuloa- he kyllä kävivät ottamassa lausunnon sairaalassa ja sanoivat, että vastapuoli on selkeästi syyllinen. Koska olen loukkaantunut, asia menee kuulema oikeuteen. Vastapuoli tosin väitti, että hänellä oli keltainen valo, mutta raportissa häntä käsitellään syylisenä.

No, tämän päivän olen yrittänyt selvittää Domino`s:n CTP- insurancea ja Third Party insurancea, mutta edes Franchise-yrittäjän numeroa en store managerilta saanut, ennen kuin uhkasin poliisilla. Hän ei ole soittoihini vastannut, eikä myöskään viesteihin. Oma vakuutusyhtiöni (AAMI, 3rd party insurance vain) sanoi, etteivät he tee mitään tälle asialle, kun toinen on vastuussa. Minun pitäisi siis itse tehdä vaatimus korvauksista sekä auton, että itseni osalta.Ja ei ole kyllä Domino´s kysellyt multakaan vakuutustietoja. Vaikka tarjosin.

Siis, mitä mun pitää tehdä ???  ???

Hinautanko itse auton smash repairille, vai tekeekö sen vastapuoli? Mistä saan arvion korjauksesta, tai siitä meneekö auto lunastukseen? Työnantajalta saan arvion ansionmenetyksestä ja ambulanssilasku+lääkekulut yms on tietysti myös olemassa. Mutta itsekös mä nää kirjeet ja vaatimukset laitan niiden vakuutusyhtiölle? Soitin Legal Aidiin, ja sain ajan 5.5. vasta. Mullahan on kotimaahan lennot varattu 27.5. joten ihan tuhottomasti tätä ei voi venyttää.

Olisiko neuvoja, jotenkin oon kipulääketokkuroissani ihan hukassa, että mitä mun pitää tehdä. Poliisi koettaa nyt selvittää sitä, kuka on Domino´s:n vakuutusyhtiö, kun mun viesteihin ei vastata.

Kippeenä,

Jurttis

Edit: Tiedän kyllä vastapuolen kuskin nimen, rego-numeron ja Third Party insurance companyn nyt. Jos se mua jotenkin auttaa.



On vaikeaa olla puhdas ja aatteellinen, kun maailma on ahdas ja puutteellinen.

Poissa Kaitlin

  • Knihti
  • ***
  • Viestejä: 176
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #1 : Huhtikuu 22, 2008, 13:12 »
Hui! :o Onneksi ei käynyt pahemmin. Muuten en valitettavasti osaa auttaa.

Tervetuloa tänne kotomaahan myös! Täällä on kaunis aurinkoinen ja lämmin kevätkeli  :)

Kati

Poissa Jouko

  • Ylläpitäjä
  • Yks styränki
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 1455
  • Jouko Laakso
    • Dundernews
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #2 : Huhtikuu 22, 2008, 21:13 »
Olen varmaan väärässä, mutta mulla on ollut se käsitys että toi sun vakuutusyhtiö hoitaa korjaamisen ja perii sen sitten siltä toiselta. Mielestäni hieman outo tuo aamin asiaan suhtautuminen. Itse pistäisin kyselyt joko faxilla, emaililla ja kirjeellä jotta kaikista vastauksista on mustaa valkoisella.

Aami on omien kokemusten mukaan yksi vaikeimmista yhtiöistä, tosin noista kokemuksista on aikaa jo 10v.

Soita Insurance ombusmanille 1300 78 08 08 http://www.insuranceombudsman.com.au/ jos tämä operoi vähänkin samalla tavalla kuin tämä telealan ombusman (tio) niin sieltä voi saada ihan käytännön apuakin ja yleensä maininta ombusmänin kanssa käydystä keskustelusta ja suosituksista auttaa viemään asioita eteenpäin.

Terveisin
Jouko


- Salibandyä Brisbanessa www.qldfloorball.org

Poissa jounij

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 2453
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #3 : Huhtikuu 22, 2008, 22:00 »
Olet, Jouko, muuten oikeassa, mutta huomasithan Jurttiksella olevan vain toisen osapuolen vahingot kattava vakuutus? Silloin taitaa olla turha alkaa patistella omaa vakuutusyhtiötä hommiin. Kyllä minun nähdäkseni se korvausanomus on - itse - tehtävä sinne vastapuolen vakuutusyhtiöön. Kuluttajasuoja-asiamieheen yhteydenottokaan ei toki ole pahasta: ainakin sieltä saa taatusti oikeat ohjeet, kuinka menetellä.


Tuumaa
Jouni
Canberra

Poissa MH

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 1302
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #4 : Huhtikuu 22, 2008, 22:36 »
Taitaa olla vakuutusten kanssa melkoista lottoa. Itselläni on ongelma että pitäisi vakuuttaa moottoripyörä mutta oma vakuutusyhtiö ei vakuuta kuin pakollisen. Niillä on hieno lista jossa on lueteltu pyörät joihin saa vakuutuksen, yllättäen tuolta listalta puuttuu kaikkien merkkien ns. superpyörät. Katsovatko ne sitten jotenkin erityisen suureksi riskiksi ettei vakuutusta kannata myöntää vai mikä sitten on, sitä ei virkailija joko osannut tai halunnut selvittää. Noilla isoilla pyörillä harvoin kuitenkaan on liikenteessä ne kokemattomimmat kuskit.

Ei liity aiheeseen suoraan mutta ihmetystä herättää kun yhtiölle ei raha kelpaa.

Poissa pinkus

  • Knihti
  • ***
  • Viestejä: 162
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #5 : Huhtikuu 22, 2008, 23:04 »
Moikka, tosi valitettava tapahtuma..
Meille kavi samantapainen onnettomuus tammikuussa. Toinen auto teki vasemmalta kaistalta U-kaannoksen kylkeen. Poliisi ei suostunut tulemaan paikalle, koska kukaan ei ollut (onneksi) loukkaantunut. Aamilta oli tama samainen third party insurance, ja he sanoivat, etta koska toinen osapuoli oli syyllinen, he eivat voi asialle tehda mitaan, ja etta taman toisen henkilon tulisi tehda ilmoitus omaan vakuutusyhtioonsa. No kyseinen herra vakuutteli etta han tekee ilmoituksen, mutta ei sitten myohemmin ilmoittanut itsestaan mitaan, ja katosi 'maan alle'. Meille sanottiin, etta ainoa keino on vieda asia oikeuteen ja toivoa etta oma sana painaa enemman kuin toisen osapuolen, koska poliisiraporttia asiasta ei ole, ja toinen osapuoli saattaa vaittaa olevansa syyton.
Nama ovat todella valitettavia juttuja, mutta onneksi teilla on kuitenkin poliisilta mustaa valkoisella siita mita on tapahtunut. Toivottavasti saat asian pian paatokseen. Paljon tsemppia ja pikaista paranemista!

Milka

  • Vieras
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #6 : Huhtikuu 22, 2008, 23:22 »
Jurttis,

Hyva etta ei kaynyt rytakassa pahemmin. Jounij ja Pinkus taitavat olla oikeassa, tallaisessa tapauksessa sinun tulee tehda korvausvaatimus sen vastapuolen vakuutustoimistoon ja nythan sina oletkin jo saanut selville niiden vakuutusyhtion nimen. Ota sinne yhteytta. He neuvovat sinua hakemuksen teossa ja yleensa vakuutusyhtiot usein haluavat kayttaa omia sopimuskorjaajiaan, joten he antanevat sinulle yhteystiedot paikasta minne auton voi vieda arvioitavaksi ja korjattavaksi, jos se ei mene lunastukseen. Sinun pitaa ehdottomasti sanoa vakuutusyhtiolle etta poliisi kutsuttiin paikalle ja he ovat tehneet onnettomuudesta raportin ja antaa heille asiaa hoitavan poliisinyhteystiedot. 

Toivotaan vain etta Suomeen paluusi ei viivasty oikeusjutun takia. Taalla kun tunnetusti oikeusjutut kestaa ja olisi aika ihme jos oikeuden istunto olisi ennen 25 paivaa. Toisaalta voinet menna rauhassa Suomeen ja jos sinun pitaa tulla oikeudenistuntoon paaseehan tanne takaisin sita varten.  Pikaista paranemista :peukkuy

Poissa RUU

  • Global Moderaattorit
  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 1298
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #7 : Huhtikuu 23, 2008, 02:28 »
olisi aika ihme jos oikeuden istunto olisi ennen 25 paivaa. Toisaalta voinet menna rauhassa Suomeen ja jos sinun pitaa tulla oikeudenistuntoon paaseehan tanne takaisin sita varten.  Pikaista paranemista :peukkuy

Pikaisia ja hyvia toipumisia Jurttikselle & pojalle! Etteka tainneet ihan tata kaivata kaiken muun hassakan sekaan...

Aiemmat ehdotukset ilmoituksesta vastapuolen yhtioon on varmaan paras tapa aloittaa. Mina ehka muotoilisin sen jo valmiiksi korvausvaatimuksena, jolloin heidan on pakko prosessin puolesta ottaa siihen kantaa (ettei se lipsahda johonkin mystiseen 'ulkopuolisten sekalaiset yhteydenotot' -silppuriin).

Sitten oli tuo Milkan esiin nostama asian kasittelyn kesto. Meilla on nyt maailman simppelein kotivakuutus-claim ollut kasittelyssa omassa vakuutusyhtiossa 3 kk ja vasta nyt alkaa tulla valmista (eli korvaava tuote on tilattu tavarantoimittajalta) eli en yhtaan ihmettelisi vaikka koko prosessissa kestaisi kuukausia vaikka tapaus olisi kuinka yksinkertainen.
Siihen korvaushakemukseen nahdakseni kannattaa ehdottomasti laittaa mukaan yhdeksi itemiksi se, etta vastapuolen vakuutuksesta korvataan myos sinulle asian hoitamisesta aiheutuvat ylimaaraiset kulut 26.5 jalkeiselta ajalta. Ts. jos joudut hoitamaan asiaa Suomesta kasin, hankkimaan taalla paikallisen edustajan kun et itse voi olla paikalla tai joudut tulemaan itse paikalle, vastapuoli korvaa asianhoitamisen, edustajan, matkat & ansionmenetykset & mahdollisen lastenhoidon.
Vain jos sita etukateen vaadit, on jotain toivoa paasta edes kinaamaan siita jalkikateen...
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

Poissa Leokatti

  • Herootes
  • *****
  • Viestejä: 886
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #8 : Huhtikuu 23, 2008, 04:09 »
No ei ole Jurttiksella tuuria Ossilassa. Pikaisia paranemisia.

Sitähän se valitettavasti tarkoittaa, kun jättää auton vakuuttamatta, että itse kantaa seuraukset ja ajaa asiansa kolarin sattuessa. Vähän ihmeelliseltä kyllä kuulostaa tuo, että poliisi ei tulisi paikalle pyydettäessä. :o Tavallinen käytäntö taitaa kuitenkin olla, että autojen kuljettajat vaihtavat ajokorttitietoja ja vakuutusyhtiöihin tulee soittaa heti kolaripaikalta.

Tuskin Jurttiksen tapauksessa Dominos alkaa asiaa kiistämään, varsinkin kun poliisiraportti on asiasta tehty. Tsemppiä ja pikaista käsittelyä asiaan!
Kati

If you can't be a good example -- then you'll just have to be a horrible warning.

Poissa Jurttamuori

  • Knihti
  • ***
  • Viestejä: 150
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #9 : Huhtikuu 23, 2008, 05:45 »
Heipä hei,

mielelläni (tai no en mielelläni, mutta kuitenkin) asiat hoidan itse, kun ei sitä comprehensive vakuutusta ole. Mutta kiitos neuvoista, otin nyt yhteyttä vakuutusyhtiöön ja saadaan homma rullaamaan. Ja kiitos myötätunnosta! Onneksi pojalle ei käynyt kuinkaan, eikä minullekaan pahemmin.

Ilmoittelen asian edistymisestä,

Jurttis
(hyvällä lääkityksellä)
On vaikeaa olla puhdas ja aatteellinen, kun maailma on ahdas ja puutteellinen.

Poissa usia

  • Mänkki
  • **
  • Viestejä: 79
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #10 : Huhtikuu 23, 2008, 07:22 »
Meillakin kokemusta samantyyppisesta kolarista, eli kaveri vaitti tulleensa keltaisilla kylkeen. Lisaksi meille tuli laskut kotiin vaikka vakuutuksen piikkiin kulut menivatkin - ja taas sai soitella ja selvitella. Syyksi laskujen lahettamiseen annettiin, etta kun vastapuolen vakuutukset eivat olleet samassa vakuutusyhtiossa kuin meidan niin he eivat tienneet asiasta mitaan ja laittoivat meille laskun :o.

Milka

  • Vieras
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #11 : Huhtikuu 23, 2008, 10:31 »
Hyva etta alkavat asiat jarjestya  :peukkuy Nyt vain hoidat itsesi kuntoon.

Kolarissa olen ollut taalla minakin.  :( Takaatuleva auto iski kovalla voimalla autoni peraan ja puski minut edessa olevan auton peraan. Minulla kaikki paperisota hoitui erittain nopeasti. Poliisi tuli paikalle ja jo paikan paalla kertoi peraanajajalleni etta sinussa on vika. Soitin vakuutusyhtiooni, josta jarjestettiin hinausauto ja jo samana paivana minulle tuotiin vuoka-auto tyopaikalle. Sain oman autoni takaisin 10 paivan odottelun jalkeen ja siina olikin koko saaga. Erona Jurttiksen tapaukseen oli se etta mina en murtanut luitani, minulla oli firman auto ja siina kaikenvaravakuutus, joten firman vakuutusyhtio maksoi kiltisti kaiken ja sitten peri kulut 'syyllisen' vakuutusyhtiolta.

Poissa pinkus

  • Knihti
  • ***
  • Viestejä: 162
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #12 : Huhtikuu 23, 2008, 11:37 »

"Vähän ihmeelliseltä kyllä kuulostaa tuo, että poliisi ei tulisi paikalle pyydettäessä. :o "

Niinpa  :confuse



Poissa Georgk

  • Piltti
  • *
  • Viestejä: 47
Vs: Apua kolaritapauksessa
« Vastaus #13 : Huhtikuu 24, 2008, 01:42 »
Poliisin haluttomuudesta tulla paikalle...

Muutama vuosi sitten tormasi bussi kylkeeni ja lommohan siita tuli. Poliisia paikalle soittaessani kysyivat josko vahingot olivat yli $3000 arvoiset ja oliko henkilovahinkoja. Vastasin kieltavasti kumpaankin ja sanoivat ettei heita silloin tarvita, kunhan itse kayn tekemassa vahinkoilmoituksen asemalla.

Tama SA:ssa, joku vuosi sitten.
The ships hung in the sky in much the same way that bricks don\'t.