Töihin Australiaan Suomesta hakien

Aloittaja kili, tammikuu 06, 2007, 04:48

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

kili

Hei vaan,
Tarkoitukseni olisi siis hakea töitä Australiasta Suomesta käsin, koska minulla on Suomessa vakituinen työ ja ajattelin, että olisi huomattavasti helpompaa lähteä, jos työpaikka Australiasta löytyisi valmiiksi ennen sinne muuttoa.
Työ saisi olla mieluiten jotain nykyistä vastaavaa ohjelmisto suunnittelijan työtä tai kyllä minulle oikeasti kelpaa melkein mikä tahansa IT-alan työ ja miksei muukin.
Kokemusta löytyy parin vuoden ajalta Delphi ohjelmoinnista ja reilut pari vuotta nykyisessä paikassa Unix ympäristössä Tcl, Perl, Cobol ja Shell scriptien ohjelmoinnista ja suunnittelusta. Työkokemusta löytyy myös lähituesta, automaatio / sähkö -asennuksista ja metalli töistä.
Koulututuksena on pohjalla sähkövoimatekniikka ja viimmeisinpänä insinöörin paperit AMK:sta Informaatio Tekniikan linjalta suuntautuen ohjelmointiin.
Englannin kielikin sujuu minulta sen verran, että sillä ainakin pärjää ja sehän kehittyy kun sitä saisi vain päivittäin käyttää.
Olen ajatellut muuttaa pysyvästi, jos vain työtä ensin löytyy ja pääsisin siellä hyvään alkuun.
Kiirettä minulla ei sinällään ole muuttamisen kanssa, koska täällä on vakituinen työ, joten ilmoitelkaa jos minun osaamiselle löytyisi siellä käyttöä.
Australiaan muuttaminen pysyvästi on ollut minulle ikuinen unelma ja toivottavasti vielä jonain päivänä sekin toteutuu.
Ikää löytyy 27 vuotta.
Kilin kolin

chilifinn

LainaaAlkuperäinen postittaja kili
Hei vaan,
Tarkoitukseni olisi siis hakea töitä Australiasta Suomesta käsin, koska minulla on Suomessa vakituinen työ ja ajattelin, että olisi huomattavasti helpompaa lähteä, jos työpaikka Australiasta löytyisi valmiiksi ennen sinne muuttoa.

Kiirettä minulla ei sinällään ole muuttamisen kanssa, koska täällä on vakituinen työ, joten ilmoitelkaa jos minun osaamiselle löytyisi siellä käyttöä.


Tarkentaisitko kummasta viestissäsi on kyse:
oletko itse hakemassa töitä Australiasta Suomesta käsin vaiko odotat että joku tarjoaa sinulle valmiin työpaikan?

Dunderissa on jo aiemmin annettu linkkejä Aussilan työnhakusivuille, joten josko tuota Haku-toimintoa kokeilisit ja alkaisit vaikka sitä kautta katsella niitä työpaikkoja. Sinulla näyttää olevan laaja-alaista osaamista, joten luulisi että löytyy työpaikkoja mitä voit  hakea. Jos jäät odottelemaan että joku kutsuu sinut valmiiseen työpaikkaan, niin varaudu pitkään odotteluun. Mahdollistahan se on, mutta epätodennäköistä.

Tästä foorumista löydät valtaisan määrän tietoa niin työnhausta, viisumeista kuin muuttamisestakin, mutta työnvälitystoimisto tämä ei sentään ole, ellei sitten palvelu ole entisestään parantunut uuden vuoden myötä. :P.

Jos olet tosissasi muuttamisen suhteen niin saat varmastikin apua täältä foorumilta kunhan hiukan tarkennat kysymyksen asettelua ja pistät itse pyörät pyörimään.  
Tsemppiä vain, ja oma-aloitteisuutta sinulle! :peukkuy

kili

Moi,
Tarkoitan siis, että olen itse hakemassa töitä Suomesta käsin. Ei kai kukaan tarjoa suoraan työpaikkaa, vaikka hienoahan se olisi ja kelpaisi mainiosti.  
Mitenköhän haastattelujen kanssa? Onnistuuko yleensä puhelimen tai vaikka netmeetingin avulla? Paikan päälle ajattelin lähteä vasta kun työtä on löytynyt, koska matka kuitenkin haastattelussa käymisessä maksaa maltaita ja toinen on tämä Suomessa oleva vakityö ja sen kiireet.
Työpaikkoja ilmoittelevia sivustoja näyttää olevan Australiassa aika paljon, joten kysynkin suosituksia mitä kannattaa IT-alalle mielivän aktiivisesti seurata?  
Täytyypi alkaa jossain vaiheessa lähetellä työhakemuksia, kunhan vain saisi muilta kiireiltään aikaan.
Kilin kolin

RUU

Kili, itse olen nojautunut Seek.com.au'hun noita paikkoja selatessani. Sinne tuntuu kertyvät parhaiten paikkoja. Mycareer.com.au on kakkosvaihtoehto, sillä siellä ilmoittaa jotkut sellaiset yhtiöt, joita ei näy Seekissä (mutta tämä on sitten vain 3% ilmoituksista).

Onnea haluan toivottaa mutta on todellakin epätodennäköistä, että saat omin avuin hankittua työpaikan Suomesta käsin. Poikkeksena tietenkin, jos sinulla on maailmanluokan taitoja harvinaisessa mutta kysytyssä skillissä. Tämän hetken vaje kohdistuu SAP-oraakkeleihin, ainakin Brisbanen suunnalla. Monella muulla alalla on tilanne tasapainossa tai hakijoista ylitarjontaa.

Jos työpaikoista kisataan reilusti niidenkin kesken, jotka jo ovat täällä, niin todella hyvään saumaan saat osua ja/tai miehen työn tehdä, jos ulkomailta käsin työn saat. Sen jos teet, niin tulenkin sinulle saamaan vähän työnhaku- ja itsensämarkkinointikoulutusta. :god:
Ja sitten loppuun täkäläisten työnantajien mantra: onko paikallista työkokemusta tai edes suosittelijoita?
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

Maisku

Heippa, mulla ois sama kunnianhimoinen tavoite kuin Kilillä, hakea Suomesta käsin töitä Australiasta. Syynä vakkaripaikka Suomessa ja pelko lähteä tyhjän päälle. Onko ajatus oikeasti täysin mahdoton? Ootko Kili löytänyt jo töitä? Vai ootko todennut että se on mahdotonta?

Löysin montakin paikkaa joita koulutukseni ja kokemukseni puolesta voisin hakea, ongelmana vain että kaikissa vaadittiin voimassa olevaa työviisumia: "To be eligible to apply for this position you must have an appropriate Australian or New Zealand work visa."

Osaisko joku neuvoa, voiko paikkoja joissa näin lukee hakea ja aloittaa työt WH:lla ja pistää viisumihakemuksen sitten vetämään jos jonkun työn saa? Vai onko niin, ettei WH:ta missään tapauksessa lasketa kelvolliseksi työviisumiksi tälläisessä tapauksessa? Ongelmana tietty se että jollei viisumia puolessa vuodessa saa niin pitää lopettaa saman työnantajan palveluksessa, koska WH:lla ei kait yli puoltavuotta saa samalla firmalla työskennellä?

Voi auttakaa joku näissä pähkäilyissä, niin voin joko lopettaa haaveiluni Australiaan muutosta tai aloittaa työnhaun tosissani.

-Maisku


RUU

Maisku, et maininnut minkä alan töitä ja minkätyyppisen työsuhteen haluaisit. Mutta rivien välistä luemme, että olisit katselemassa pidempää työsuhdetta.
Realiteetti yksi: rekryagentille ja työnantajalle on riski, jos sinulla ei jo ole olemassa sopivaa viisumia. Miksi ottaa riski kun sopivia tekijöitä on joj paikan päälläkin.
Realiteetti kaksi: miten agentti tai firma ottaisi sinuun yhteyttä? He haluavat tietenkin soittaa sinulle kuullakseen henkilöä itseään ja kyselläkseen lisätietoja, jos kiinnostusta papereiden perusteella on. Minkä numeron antaisit, sillä ulkomaille eivät taida juurikaan lähteä soittamaan.
Realiteetti kolme: entä, jos haluaisivat sinut käymään? Minä olen ollut haastateltavana parhaimmillaan 23 tunnin kuluttua ahkemuksen lähettämisestä ja sinä aikana on ehditty jo keskutelemaan puhelimessakin + palauttamaan alustava haastattelulomake (siis "kierros nro 0.5" paperilla suoritettuna).

Näkisin kaksi vaihtoehtoa: ota vuoden virkavapaa töistä ja WH:lla tänne tutustumaan asioihin & tunkemaan jalkaa oven väliin, tai haet pidempää viisumia (PR, jos itsenäisesti haet) ja rohkeasti hyppäät sinne tyhjän päälle. Niin kauan kuin rahat riittävät, täällä pärjää ihan hienosti uudetkin tulokkaat.
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

Silppu

Elämässä kannattaa ottaa joskus riskejäkin. "Jos et veikkaa, et voi voittaa" kuului eräs mainoslause.

Työviisumin anominen on ennemmin tai myöhemmin edessä, jos tänne aikoo muuttaa. Siis miksipä et ottaisi PR-viisumin saamista tavoitteeksi heti alkuun? Eihän sitä kannata tuhlata rahojaan WH-viisumiin, jos tarkoituksena on kuitenkin jäädä pidemmäksi aikaa tänne. WH-viisumilla voi etsiä käytännössä vain tilapäistöitä kun taas PR-viisumilla työnhaku onnistuu paljon paremmin. Lisäksi asettuminen on paljon helpompaa täällä kun on muuttanut asenteella että tänne tultiin pysyvästi. Ja kuitenkin, Suomeen on vain vuorokauden matka. Vähän niin kuin entisaikaan mentiin hevosella Savosta Helsinkiin.

Eli ei muuta kuin paperit sisään, kamat kassiin ja tänne... Prosessiin menee helpolla aikaa vuosi tai pari, joten mitä nopeammin alat suunnittelemaan tänne muuttoa niin sitä parempi. Kyllä se elämä sitten lähtee alkuun täällä, ja vakkarityöpaikatkin, jos sellaista haluaa, löytyy aikanaan.

Silppu

RUU

Tulipa muuten mieleen, että onhan sitä kolmaskin vaihtoehto, jossa pääset nauttimaan verkostoitumisen iloista.
Jos jollain merkittävällä asiakkaallanne on tärkeä asiakas, jolla on toimintaa tällä mantereella, niin sinä voisit saada jopa oman pomosi innostumaan kuvioon, jossa sinulle koitetaan hankkia paikka täältä, "ketjun toisesta päästä", jossa voit havainnoida maailmaa siltä kannalta, miten nykyisen firmasi työ oikeasti hyödyttää teidän asiakkaitanne heidän omissa asiakkaissaan. Eli näette teidän tuotostene seuraukset siellä, mihin ne tulokset viime kädessä valuvat.
Tässä järjestelyssä teet töitä tuolle asiakkaan asiakkaalle määräajan ja he sponssaavat sinut tänne. Kuten Silppukin sanoi, vain veikaten voi voittaa eli runsaasti viestintää kehiin niin yllättäin voi löytyä jotain kivaa.
RUU

"The Australian native can withstand all the reverses of nature, fiendish droughts and sweeping floods, horrors of thirst and enforced starvation - but he cannot withstand civilisation."
Daisy Bates

drpain

Terve vain kaikille,

ajattelin kertoa hieman omista kokemuksista, koska tämä koskettaa hyyyyvin läheltä. Haimme vaimoni kanssa permanent Skilled visan ja ajattelimme myös hakea töitä Australiasta Suomesta käsin. Syynä se tavallinen: todella mukavat ja hyvät vakituiset duunit suomessa, sekä se että ei tarvitse riskeerata mitään. Tein It managerin hommia Suomessa ja päätin hakea IT manager / senior Administrator tason tehtäviä Australiasta. Vaimoni työskenteli tuotepäällikönä markkinoinnissa, ja hän alkoi myös työnhaun Suomesta käsin.

Noh, saimme siis viisumin 2006 Tammikuussa (olimme 28v molemmat silloin), ja aloimme välittömästä etsimään hommia. Koska hakemuksiin emme saaneet suurimmalta osalta yrityksiä minkäänlaista vastausta (edes sitä kieltävää), järjestimme myös häämatkamme (heinäkuussa 2006) Australiaan, ja lähetimme kymmeniä hakemuksia (hyviä sellaisia) ympäriinsä eri rekryfirmoja ja suoraan yrityksiin kertoen että tulen paikan päälle pariksi viikoksi jolloin olen haastateltavissa paikalla.

Australiassa käytiin ja oli tosi kiva loma, mutta yhtään haastattelua ei saatu, paisi eräs puhelin keskustelu erään rekryagentin kanssa josta ei sitten edes haastattelua kehkeytynyt. Matka vei takaisin Suomeen. Tosin jos jotain hyvää matkasta etsii niin se on se, että tajusimme tuolla matkalla että emmem halua asua Sydneyssä, vaan  että Melbourne on lähempänä sydäntä.

Jatkoimme hakemusten lähettelyä mutta ilman minäänlaisia vastauksia (yhteensä minä lähetin hakemuksia noin 80 kpl, joihin kaikkiin käytin todella myös aikaa). Vaimoni oli täsmälleen samassa tilanteessa, kymmeniä hakemuksia eikä yhtään positiivista vastausta koko vuoden aikana. Tammikuussa sitten teimme vaimon kanssa ison päätöksen ja ostimme yhdensuuntaiset lentoliput kohti Melbournea. Irtisanouduimme hieman ennen kesää töistä, pakkasimme kotimme merikontiin, ja lähdimme Syyskuun alussa 2007 matkaan. Arpa oli heitetty.

Kaduttaako? EI SITTEN PÄTKÄÄKÄÄN! Pidimme ensimmäisen kuukauden täällä lomaa ja ajoimme koko itärannikon läpi. Sitten tulimme Melbourneen ja aloimme etsimään asuntoa ja töitä. Kämppä löytyi kahden viikon etsiskelyn jälkeen, ja vaimoni sai kahdessa viikossa töitä. Itse olen lähettänyt täällä asuessa noin 12 hakemusta, saanut kaikkiin jonkinlaisen vastauksen, ja olen käynyt nyt 5 haastattelussa. Tällä hetkellä olen rajannut listan 3 työpaikkaan, joista olen varma että jonkin niistä saan. Ei ongelmaa siitä että ei ole paikallista kokemusta, kunhan kielitaito on riittävä. Työn haastavuuden tasoakaan ei tarvitse laskea, sillä nämä kaikki minun paikat ovat IT managerin tasoisia penemmässä firmassa, ja Senior Administrator / team Leader tason tehtäviä isommissa firmoissa. Face 2 face haastattelut ovat täällä todella tärkeässä asemassa, ja kierroksia käydään ainakin näissä minun hakemissa duuneissa kaikissa 3 - 4 kpl.

Eli minä yritin etsiä reilun vuoden töitä Suomesta käsin ilman minkäänlaisia vastauksia ja täällä ollessani koko homma muuttui ihan täysin. Hakutekniikkaa en muuttanut välissä joten jäänee jäljelle vain yksi päätelmä. Nämä ovat siis vain meidän kokemuksia, voihan olla mahdollista toki löytää töitä Suomesta käsin, mutta se on kyllä melkoinen lottovoitto.

Eli ei muuta kuin punnitsemaan sitä, että mitä haluaa elämältä ja kuinka paljon. Olemme vaimoni kanssa parin vuoden sisään täyttäneet paljon pitkäaikaisia unelmia (Menimme naimisiin, hankin lentolupakirjan, ostin unelmieni auton, ja muutin Australiaan -jolloin jouduin tosin myymään auton ;-). En ole katunut yhtään päätöstä vielä, huono puoli on se että sitä aina haluaa jotain uutta. Mutta kyllä se on sen arvoista.

Itse laskimme rahatilanteemme siten että pärjäämme täällä reilu puoli vuotta ilman töitä, ja koska summa oli kasassa, lähdimme. Elämässä on aina riskejä, mutta kotiin pääsee aina jos asiat menevät mönkään. Minusta palkinnot voittavat tässä tilanteessa riskit, kaikki eivät välttämättä ole samaa mieltä.

Onnea hakuun!   :peukkuy :peukkuy

Milka

Drpain,

Kiitos etta listasit sinun ja vaimosi tyonhakukokemukset tanne ja lykkya tyonhakuun! Tosin et nayta sita tarvitsevan, silla jos olet vasta 12 hakemusta lahettanyt ja niista kolmeen paikkaan olet loppusuoralla, niin olet onnistunut erittain hyvin! :pepsodent  :pepsodent  :pepsodent

Maisku,

Tassapa tyonantajan nakokulmaa asiaan. Mina olen rekrytoinyt melkoisen maaran ihmisia ja valitettavasti taytyy sanoa etta kaikki hakemukset, jotka tulevat Australian ulkopuolelta varsinkin ilman voimassa olevaa tyohon oikeuttavaa viisumia, menevat suoraan pinon alimmaisiksi ja eivat sielta koskaan nouse paallimaisiksi.  :( Saattaa kuulostaa raa'alta, mutta koskapa  talla alalla on ihan riittavasti paikan paalla jo olevia hakijoita, jotka ovat valmiita haastatteluun muutaman paivan varoitusajalla, niin ei ole viela tarvinnut ulkomailta sponssata ketaan. Mutta taalla on monia aloja, joilla on pula tyontekijoista ja tyonantajat saattavat olla vahan myotamielisimpia palkkaamaan ja sponssaamaan ihmisia ulkomailta heita ensin tapaamatta. Et ole kertonut milta alalta etsit toita, joten on vaikea vastata tarkemmin.

Maisku

Kiitos kun jaoitte kokemuksianne. Vaikuttaa siltä, ettei auta muu kuin kerätä rahaa ja rohkeutta ja lähteä paikan päälle... Ajatus on vaan melkoisen pelottava. No ehkäpä pankkitilin kasvamista odotellessa voin kokeilla täältäkin käsin työnhakua, vaikka se kokemuksienne perusteella ei kovinkaan realistiselta vaikuta.

Olen rakennusarkkitehti ja haluaisin suunnittelijan töitä arkkitehtitoimistosta, ehkä vuodeksi tai pariksi, ehkä pidemmäksi aikaa. Olen opiskellut englannin kielellä Tanskassa ja työkokemusta valmistumisen jälkeen on kolme vuotta. Onko teistä jollakin tietoa arkkitehtien työtilanteesta? Avoimia paikkoja oli ilmoiteltu ihan kivasti, mutta hakijoitakin on tietenkin rutkasti enemmän kuin pikkuisessa Suomessa, joten todellista tilannetta on vaikea avoimien paikkojen perusteella arvioida.

Aikis

Maisku, et myöskään maininnut, minne päin Australiaa mielit vai onko väliä? Jos olet kiinnostunut alan suomalaiskontaktista Sydneyssä, laita privaviestiä.

MH

Lainaus käyttäjältä: Maisku - marraskuu 20, 2007, 22:03
Avoimia paikkoja oli ilmoiteltu ihan kivasti, mutta hakijoitakin on tietenkin rutkasti enemmän kuin pikkuisessa Suomessa, joten todellista tilannetta on vaikea avoimien paikkojen perusteella arvioida.

Eiköhän tuo avoimien paikkojen määrä ole suoraan verrannollinen siihen työvoiman tarpeeseen. Myös yksi arkkitehti tuttu löytyy brisbanesta. Laita u2u jos kiinnostaa niin selvittelen kontakti tiedot.

arixmel

Tjaa
tuli tuossa mieleen etta rakennusarkkitehdille yksi vaihtoehto on oma firma...yksinkertaista ja nopeaa,,,ei muuta kuin ABN hakuun (ja voi ehka kannattaa ottaa se pikkuisen maksava versio (150??) toiminimesta niin saa jonkun kivan nimen firmalle eika tarvi kayttaa mahdolliseti 30 konsonanttia sisaltavaa omaa nimeaan :pepsodent :pepsodent)

sitten ei muuta kuin lehtiin sun muualle ilmoitus suunnittelu ja drafting palveluista,,,kohtuu paljon hommia kun taalla on aikalailla suosiossa kotien laajennukset/verannat sun muut rempat ja melkein joka pikkuhommaankin (oisko yli 10 nelion noin niinkun lonkalta) tarvitaan paikallisen rakennusviraston lupa...ja sen anomiseen tarvitaan piirustukset,,,,jotka puolestaan ovat kohtuu helppoja tehda vanhojen perusteella,,,,eli ei ne verannat tai talojen nostot koskaan kovin paljoa toisistaan eroa...

josta tuli mieleen etta jos on viela mahdollisuus paikallisen insinoorin luokitukseen niin sitten saa viela lisaa hommia,,,kun esim talon nostossa on ensin piirustukset ja sitten insinoori vahvistaa ne omilla laskelmillaan....ja paikallisten tavoille on helppoa oppia ostamalla paikallisen standardin olikoha se tassa tapauksessa AS1683 tommoiseen raamin pahkailyyn.

investoinnit ei ole kovin isoja (varsinkaan jos on cad ja mittanauha omasta takaa) ja markkinoinnista riippuen hommia riittaa.

Luulisin,,,heh heh  mulle ainakin sais kertoa etta kuinka saan talosta kannatuspilarit keskelta pois (tai siis minimiin)jos on 6x12 levea alakerran puolisko jossa on ikavasti kannatuspylvaita 2.5 metrin valein,,,ja teraspalkkien (U/C profiilien) syvyys sais olla maksimissaan 120 mm,,,eli tommoisiin hommiin joutuis aika usein laskemaan insinoorin vahvistuksen)

eli jos nopeaan muutat tanne brissyyn niin maksan tuosta laskelmasta..tjaa 300 ois varmaan sopiva ,,,tai sitten pahkailen itse...siina eka hommakin valmiina heh heh.

xcv
You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

Jaaks

Kyllä arkkitehdeille töitä takuulla löytyy, mutta tietysti viisumista riippuen.
Sinun täytyy ensin saada Architects Accreditation Council of Australia hyväksyntä koulutuksellesi, että se vastaa täkäläistä tasoa ja sitten rekisteröityä osavaltion Board of Architects.

Lisää tietoja osavaltiokohtaisesti löydät:Architect Licensing

Kaitlin

Täytyy tähän tulla yhtymään edellisiin :D Me aloitettiin haaveilu muutosta vuosi sitten. Taisin aktivoitua uudelleen tänne joskus vuoden alkupuolella ja mietittiin miehen kanssa samanlaisia ajatuksia kuin tekin ja taidettiin kysellä täältäkin :) Dunderilaiset tietävät mistä puhuvat sillä meillä mies on lähetellyt jonkin verran hakemuksia, ei vastauksia. Kävimme myös Lontoossa Australian Immigration Expo:ssa tuossa viime Maaliskuussa mukana paljon intoa ja cv pino. Monet ottivat cv:n ja kiittelivät että wow juuri sinun ammattitaitoasi me tarvitsemme. Seuraava kysymys oli missä vaiheessa viisumihakemuksenne on :/

Tämän jälkeen löpinää ja höpinää. Lopuksi sitten totesivat joko paikan päällä tai mailitse perästä päin että ota yhteyttä kun viisumihakemus on sisällä ja tiedät että olet noin 2kk päästä tulossa paikan päälle niin voimme auttaa :/

Meillä hakusessa siis skilled viisumi ja tässäkin voi tulla mutkia matkaan joten kannattaa varata aikaa ja alkaa vaikka heti selvittelemään näitä hommia sillä aika menee yllättävän äkkiä ja käsittelyajat on PITKÄT!!

Ei muuta kuin rohkeasti vaan lukemaan www.immi.gov.au/skilled sivustoa :D

Kati ja työnarviointi käsittelyssä 3:tta viikkoa. Uskaltaiskohan toivoa edes että pääsisi Marraskuun visa hakijaksi :P Joo olettaen että assessment tulee takaisin hyväksyttynä  ???

pingu

Siis onko tama teidan skilled visa-hakemus sama kuin business sponsor 457-viisumi?
Kiitos muuten vaan viesteistasi ja kunhan vaan saan aikaiseksi, niin laitan sinulle ihan priva-viestia.
Pingu

Kaitlin

Lainaus käyttäjältä: pingu - marraskuu 23, 2007, 08:54
Siis onko tama teidan skilled visa-hakemus sama kuin business sponsor 457-viisumi?
Kiitos muuten vaan viesteistasi ja kunhan vaan saan aikaiseksi, niin laitan sinulle ihan priva-viestia.
Pingu

Ai meidän? Tarkennan vähän eli skilled indipendent eli 175 on meidän viisumin numero nykyään. Entinen 136. Ei ole ketään sponssaamassa valitettavasti :/

Ja laita viestiä kun kerkeet  :)

K

peki_82

Moi.

Itse olen myös yrittänyt selvitellä työnsaanti mahdollisuuksia Australiasta täältä suomesta käsin, ja juuri kanssa sen takia että on vakio paikka täällä eikä haluaisi turhaan riskeerata sitä (vaikka ei taida olla paljon vakio paikalla merkitystä kun se paikka on paperiteollisuudessa).

Keskustelua seuranneena ilmeisesti korkeasti koulutetuilla on ihan hyvät mahdollisuudet saada töitä mutta minkälaiseksi arvioisitte minulla olevan mahdollisuudet kun olen ammatiltani automaatioasentaja ja työ kokemusta sellutehtaalla viitisen vuotta? Onkohan Australiassa minkälaisia mahdollisuuksia saada tuolta alalta töitä? Ja osaako joku arvioida minkälaista palkkaa maksetaan sähkö/kunnossapito miehille siellä?

MH

Lainaus käyttäjältä: peki_82 - marraskuu 23, 2007, 23:55
Ja osaako joku arvioida minkälaista palkkaa maksetaan sähkö/kunnossapito miehille siellä?

Selvästi parempaa kuin Suomessa.

http://www.careerone.com.au/

Tuolta voi katsella paikkoja ja aika monessa ilmoituksessa on myös palkat mainittu ainakin alkupalkkojen osalta.

jounij

Sähkömiehillä tuntuu olevan kysyntää, mutta suomalainen koulutus ei ihan riitä - täällä joutuu käymään suorittamassa paikallisen hyväksyntäkokeen ja mahdollisesti sitä edeltävän kurssin oman sähköasennuslisenssin saadakseen. Ellei sitten käy niin hyvä tuuri, että joku sähköurakoitsija ottaisi suoraan duuniin, jolloin työt tehtäisiin tämän pomon lisenssillä ja valvonnan alaisena.


Rohkaisee
Jouni
Canberra

MH

Lainaus käyttäjältä: jounij - marraskuu 24, 2007, 07:42
Sähkömiehillä tuntuu olevan kysyntää, mutta suomalainen koulutus ei ihan riitä - täällä joutuu käymään suorittamassa paikallisen hyväksyntä kokeen ja mahdollisesti sitä edeltävän kurssin oman sähköasennuslisenssin saadakseen. Ellei sitten käy niin hyvä tuuri, että joku sähköurakoitsija ottaisi suoraan duuniin, jolloin työt tehtäisiin tämän pomon lisenssillä ja valvonnan alaisena.


Rohkaisee

Koulutus kyllä riittää ja lisennssin saanti ei pitäisi ollaa vaikeaa jos hiukankaan vaativampia töitä on tullut tehtyä. Toinen vaihtoehto on juuri tuo Jounin mainitsema eli joku ottaa sinut töihin ja sitten on tietty aika (jota en nyt muista) aikaa hommata oma lisenssi.

Tuo eroaa Suomalaisesta järjestelmästä siten että luvat on henkilökohtaisia ja Suomessa liikekohtaisia.

http://www.deir.qld.gov.au/electricalsafety/training/licences/  tuolta lisä tietoa.

jounij

No joo, pitänee tarkentaa edellisen viestini tarkoitusta: suomalainen koulutus sinänsä riittää, kuten MH:kin vahvistaa, mutta lupaa itsenäisen sähkömiehen ammatin harjoittamiseen ei saa ilman australialaisten standardien mukaisesti hyväksytysti suoritettua koetta. Kokeen suorittaminen voi mahdollisesti olla helppoakin pätevälle suomalaiselle sähköalan asiantuntijalle, jos vain kielitaito riittää.


Toivottavasti selventää
Jouni
Canberra

ensiferum

Australiassa itse ollessa sain kyllä tiedusteluja hyvin. Itseasiassa vieläkin kohta 2 vuotta takaisin tulon jälkeen mailiboxiin tulee silloin tällöin kyselyjä agenteilta.
Mutta ongelmana oli/on se työluvan puuttuminen.
Omien kokemuksien mukaan jos töihin haluaa niin paikan päälle vaan ja kunnollinen työ/oleskelulupa _täytyy_ olla takataskussa jo valmiina ja sitten aktiivisesti hakemaan.

Itse olen huonossa asemassa kun ei ole tutkintoa. Eli oikean viisuminen saaminen tuskin tulee tapahtumaan.  :nuttu: