Perheen voimalla Ausseihin

Aloittaja Sartsa, syyskuu 26, 2005, 21:36

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Sartsa

Heippa! Tarkoituksemme oli tulla marraskuun lopussa mieheni ja kahden pienen muksumme (3 ja 1 v.) kanssa 3 kk:ksi Aussien itärannikolle. Miehelläni on Suomessa omenatila ja hänen piti tulla tutustumaan johonkin vähän isompaan tilaan Australiassa, tehdä ehkä vähän töitä ja opiskella sikäläisiä metodeja kuukauden ajan. Seuraavat kaksi kuukautta meidän oli tarkoitus lomailla perheen kanssa. Saimme jopa kahdelta tilalta kutsut Sheppartonin ja Melbournen lähistöltä. Nyt sitten viisumivirastosta tuli lyhyt ja ystävällinen viesti, jossa työlupa evättiin. WH -viisumia emme saa, koska on perhe ja olemme ilmeisesti liian vanhoja (huokaus). Tämä on vaan nyt jo pitkäaikainen haavemme, jotka on hartaudella suunniteltu - nyt olisi ainutlaatuinen ajankohta vaan toteuttaa.

 Mitä mieltä olette - olisiko vielä jotain konstia, jota emme ole keksineet? Majoitusta meidän piti myös kysellä noista suunnista, mutta jääneekö matkamme haaveeksi...?

Mahdollisista vinkeistä jo etukäteen iso kiitos!

Sari

jounij

Olisiko tuo omenatilaan tutustuminen siis sisältänyt työntekoa? Kyllähän omenatiloillekin saa ihan vain vierailemaan mennä ja farmari saa taatusti kertoa omenankasvatuksesta kiinnostuneille turisteille, jotka ovat liikkeellä ihan tavallisella turistiviisumilla, niin kauan kuin nämä turistit eivät tartu tilalla mihinkään työkaluihin. Ainakin minä olen käyttänyt joitakin "kaitsemiani" turisteja viinitiloilla, joissa viiniuri on kertonut meille paljonkin viinin viljelystä. Ei siellä kukaan tullut meidän porukaltamme työlupia kyselemään.


Miettii
Jouni
Canberra

Sartsa

Kyllä tarkoitus oli tehdä myös töitä sen kuukauden verran, että pääsisi kunnolla sisälle noihin hommiin. Mutta jollei se onnistu, täytynee sitten vain kierrellä turistina tiloilla. Alkuperäinen tarkoitus oli kuitenkin tehdä vähän erityyppinen reissu...

Tony

Sartsa

Ymmärtääkseni Australiassa voi tehdä töitä farmeilla, jos siitä ei makseta palkkaa. Ja ilmeisesti teidän tapauksessanne tämä työkokemuksen saaminen olisikin tärkein asia.
Australiassa kuten Uudessa Seelannissakin toimii WWOOF(Willing Workers on Organic Farms) järjestö,  jonka kautta voi tehdä töitä luomutiloilla ihan tavallisella turistiviisumillakin. Rahapalkkaa he eivät maksa, mutta ruuan ja majoituksen he järjestävät. http://www.wwoof.com.au/overseas.html

 :)Tony

Heidi

Sartsa, toivottavasti matkanne onnistuu! Ota minuun yhteytta jos tanne Sheppartoniin pain saavutte, meilla on 1.5 vuotias tytto, joka varmaan olisi innoissaan suomenkielisista leikkikavereista!

susuli

Hmm.. enpä menisi sitten kireveelläkään uhaten tekemään töitä ilman palkkaa, varsinkaan omena- tai päärynätilalle. Työ on vaarallista (nimim. kokemusta on) ja palkattomasta työntekijästä ei farmin tarivtse ottaa minkäänlaista vastuuta.. Mieheni oli vähällä kuolla Sheppartonissa traktorin kyydissä; supervisor veti meitä bineinemme traktorilla puidemme luokse kapeilla käytävillä suoraan oksaa päin joka linkutti mieheni mahan kohdalta ja hän kaatui taaksepäin selkä edellä kohti binin pohjaa.. saimme huudettua täyttä kurkkua traktorin jylyn yli ja pysähdys tuli viime hetkellä. Muutoin olisi katkennut vähintäänkin jalat miehen tipahtaessa selälleen biniin..
Tutuksi tuli myös tapaus jossa nuorelta sälliltä oli katkennut molemmat kädet hommissa.. mitä tuollaisessa tilanteessa tekisi jos farmari  ei olisi velvollinen vakuuttamaan työntekijäänsä..:? En todellakaan suosittele.
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Tony

Ei kai kukaan ole väittänytkään, että töitä pitäisi mennä tekemään ilman vakuutuksia:?. Sehän nyt on aivan selvä asia, että vakuutukset pitää olla kunnossa, oli ne sitten työnantajan puolesta hankittuja tai itse maksettuja. WWoof:in kautta vapaaehtoistyöhön lähtevät saavat järjestön kautta perusvakuutuksen, jonka lisäksi suositellaan ottamaan oma vakuutus. Siinä en näe minkäänlaista logiikkaa, että työ josta ei makseta varsinaista rahapalkkaa, olisi jollakin tavoin vaarallisempaa kuin se, mistä saa rahaa. Itse asiassa voisi kuvitella, että niissä paikoissa missä WH:laisille maksetaan rahaa, niin työnantajat pyrkivät repimään työntekijöistään kaiken hyödyn irti, jolloin kiireestä ja huolimattomuudesta johtuvia vaaratilanteitakin saattaa helpommin syntyä. Palkatonta työvoimaa ei tarvitse patistaa samalla tavalla.

Joka tapauksessa vakuutusasiat kannattaa hoitaa kuntoon ennen matkalle lähtöä ja sopia asioista etukäteen työnantajan kanssa, jottei yllätyksiä pääsisi tapahtumaan.

Maailmalla on paljon erilaisia vapaaehtoistyöntekijöitä, eikä se todellakaan tarkoita sitä, että he kaikki tekisivät töitä ilman minkäänlaista vakuutusturvaa.

 :)Tony

susuli

Okke:)

Tähän käsitykseen itse olen kuitenkin tullut, enkä näinollen ilman työluvan omaavaa viisumia lähtisi Aussilaan yhdellekään viljelijälle hommiin sen enmpää palkalla kuin ilman. Jaaks jokin aika sitten selvensi samaa asiaa Minnalle joka oli lähdössä palkatta työharjoitteluun, ehkä hän kertonee meille asian oikean laidan (kuten useimmiten:god:
-LIFE IS LIKE A CIGARETTE, SMOKE IT TO THE BUTT-

Tony

Ajatellaanpa asiaa niin, että henkilö on ennen Suomesta lähtöä hankkinut kaiken kattavan vakuutuksen kuukauden harjoitteluajalleen Australiassa. Hän on itse pystynyt vaikuttamaan mahdollisen kuolemantapauksen ja invaliditeetin tasoon, niin tekeekö tällainen henkilö mielestäsi suuremmalla riskillä töitä kuin sellainen, joka "luottaa" työnantajan vakuutuksiin:?

Minkälaisen korvauksen miehesi olisi muuten saanut, jos hänelle olisi käynyt pahemminkin, esim. mahdollisesti halvaantunut?  Kuinka hyvän vakuutusturvan tämä työnantajien pakollinen vakuutus yleensäkään antaa, oletko mahdollisesti siitä ottanut selvää. Tässä saatan olla väärässä, mutta jos ajatellaan yleensäkin Australian lakisääteisten vakuutusten kuten liikennevakuutusten kattavuutta, niin voisi hyvin kuvitella, että WH:laisia työllistävä farmari maksaa vain sen halvimman pakollisen perusvakuutuksen eikä yhtään enempää. Mutta kuten sanoin, tässä saatan olla myös väärässä:confuse

:)Tony

jounij

Mainittakoon varoituksen sanana sellainenkin seikka, että olipa Australiasta hankittu tapaturmavakuutus suuri tai pieni, niin on varsin todennäköistä, ettei vakuutusyhtiö maksa mitään korvauksia, ennen kuin asia on käsitelty oikeudessa ja mahdollisesti useammassakin. Vakuutusyhtiöt tuntuvat haluavan löytää oikeusteitse seikkoja, joilla todettaisiin tapaturmaan ainakin osittain syylliseksi joku muu kuin vakuutuksen haltija, jolloin heidän vastuunsa asiassa pienenisi tai poistuisi kokonaan. Selvissäkin tapauksissa usein käy niin, että vakuutusyhtiö pihtaa korvausta oikeuskäsittelyn aamuun saakka ja vasta juuri ennen oikeudenistunnon alkamista tarjoaa oikeussalin ulkopuolella korvauksen hakijalle rahallista sovitteluratkaisua.


Monista tapauksista kuullut
Jouni
Canberra

Jaaks

Australiassa ei ole olemassa koko valtion kattavaa tyotapaturmalakia paitsi "Comcare" liittovaltion tyontekijoille ja MCS (Military Compensation Scheme), kaikki muut ovat Osavaltio kohtaisia ja vaihetelevat jonkin verran.
Tiedan Queenslandin lain erittain hyvin ollessani Licenced Work Place Health and Safety Officer, mutta noihin muihin en ole tutustunut sen tarkemmin.
Linkit jokaiseen osavaltioon loytyvat sivulta:
http://www.law.gov.au/portal/auslawonline.nsf/0/4F93B3AF6F01A350CA256C840080505C?OpenDocument

On olemassa Workplace Relations Act 1996

Jurisdiction:
Commonwealth of Australia
Subject:
Accidents and Compensation\Negligence and liability, Accidents and Compensation\Workers compensation, Employment\Workers compensation, Legal system\Legislation

mutta se on suurelta osin "Common Law" perustuva, eika oikein kayttokelpoinen paitsi suuremmissa oikeustapauksissa ie "James Hardie Asbestos Case".

Jounin varoitusta vahvistaen, en luottaisi varsinkaan takalaiseen vakuutussysteemiin maksajana, jos teet toita tai niihin verrattavaa turistina tai vapaaehtoistyontekijana turistiviisumilla.


Korvaukset eivat ole edes mikaan "Godsend" tai itsestaanselvyys vaikka olisit virallisella tyonsallivalla viisumilla tai vaikka Aussi kansalainen.

Myoskin suomesta otetuista vakuutuksista tarkastaisin erittain tarkasti kaiken sen "pienen tekstin" ja mahdolliset erikoispykalat liittyen tyontekoon oli se sitten vapaaehtoista tai palkallista.  Usein tietyt vapaaehtoiset yksityisvakuutukset lakkaavat olemassa voimassa, jos on jokin "lainsaatama" vakuutus olemassa - se ei kuitenkaan tarkoita, etta se lainsaatama vakuutus korvaisi yhtaan mitaan, vaan sitten joudut taas vetamaan oman  vakuutusyhtiosi oikeuteen.

Tony

Aivan, sehän nyt on itsestäänselvyys, että jos olet lähdössä kuukaudeksi vapaaehtoistöihin omenafarmille Australiaan, niin hankit Suomesta sellaisen vakuutuksen, joka todellakin korvaa , jos sinulle jotakin sattuu. Tavallinen automaatilta tai netistä hätäisesti ostettu perusmatkavakuutus varmaankin sisältää näitä pienellä tekstillä kirjoitettuja rajoituksia, joten sellaiseen vakuutukseen ei kannata turvautua, kuten ei silloinkaan, jos aikeissa on harrastaa jotakin extremelajia, ja tästähän täällä Dunderissa on jo aiemminkin keskusteltu.

LainaaKorvaukset eivat ole edes mikaan "Godsend" tai itsestaanselvyys vaikka olisit virallisella tyonsallivalla viisumilla tai vaikka Aussi kansalainen.


Tämä onkin varmaan asia, joka luulisi kiinnostavan monia WH:laisia, joiden Suomesta hankkima perusmatkavakuutus ei näin ollen korvaisi juuri mitään, jos "virallisessa" työssä jotakin sattuu. Eli kaikki vakuutusturva on paikallisen työnantajan ottaman vakuutuksen varassa. Siis kuinka kattava on tämä lakisääteinen vakuutus ja mitä se konkreettisesti korvaa esim. halvaantumistapauksissa, vai onko todellakin niin, että silloinkin saa oikeusteitse tapella korvaustensa perään. (tsori Jaaks :D , vastaus esittämääni kysymykseen varmaankin löytyisi noiden lakitekstilinkkien takaa, mutta jos eri osavaltioilla vielä on erilaiset käytännöt, niin kyseessä on aikamoinen sotku).



 :)Tony

Jaaks

Tony,


LainaaSiis kuinka kattava on tämä lakisääteinen vakuutus ja mitä se konkreettisesti korvaa esim. halvaantumistapauksissa, vai onko todellakin niin, että silloinkin saa oikeusteitse tapella korvaustensa perään.

Onhan se melkoinen sotku ja varsinkin kun lainsaadanto koostuu (Qld) kolmesta osasta eli Act, Regulations ja Advisory Standards.  Act on sinansa hyvin yksiselitteinen, mutta sitten kun lahdetaan tulkitsemaan tuo Reg ja Adv Standards, niin tuleekin hommia lakimiehille.  

Jos loukkaanut tyopaikallasi, niin Workcover maksaa automaattisesti kaikki laakari ja sairaalakulut (jos tyonantajalla on vakuutus kunnossa) ja normaali palkka juoksee myos.

Jos onnettomuus on niin paha, etta sinut todetaan kokonaan tai osittain tyokyvyttomaksi, niin sitten tappelu alkaa.  Workcover yrittaa maksaa sinut "ulos" mahdollisimman halvalla ja jos et suostu heidan tarjoukseensa on ainoa vaihtoehto menna oikeuteen.
Kun hyvaksyt tuon Workcover tarjouksen, niin se on ehdoton, etka voi koskaan myohemmin valittaa tai vaatia korvausta samasta vaivasta.
Tiedan hyvin lahelta tapauksen, jossa keski-ikainen naishenkilo sai $13,000 loukkaantuneesta kadesta joka todettiin 90% kayttokelvottomaksi - eipa ollut kadella paljoa arvoa.
Toisaalta taas on tapauksia, jotka ovat olleet oikeudessa yli kymmenenkin vuotta ja oikeuskulujen jalkeen ei jaa sitakaan kateen.

Siksi ainoa kunnon suoja on yksityinen vakuutus ja kunnon Super, joka sisaltaa kaiken mahdollisen toimeentuloturvat mukaanlukien.

ps.  enpa usko monenkaan banaani- tai muun farmarin tekevan mitaan tyoturvaohjausta ennen pellolle lahettamista, vaikka se heidan kuuluisi lain mukaan tehdakin.
Kannattaa siis itsekin olla tietoinen vaaroista ja kayttaa esimerkiksi kunnon kenkia eika mitaan flip-flopeja.  Lain mukaan osa vastuu kuuluu aina myoskin tyontekijalle ja jos olet itse laiminlyonyt omaa turvallisuuttasi sinut todetaan melkoisen varmasti osasyylliseksi onnettomuuteen.

Tony

Tämähän tarkoittaa sitä, että tuhannet nuoret WH:laiset ovat tietämättään todella heikolla vakuutusturvalla töissä Australian farmeilla, koska harvalla heistä taitaa olla sellaista omaa vakuutusta, joka korvaisi riittävästi, jos työpaikalla paha onnettomuus sattuisi. Ennen matkalle lähtöä tämä asia todellakin kannattaa tarkistaa vakuutusyhtiöstä, oli sitten kyseessä palkaton vapaaehtoistyö turistiviisumilla tai palkkatyö WH-viisumilla. Toisaalta, jos oman käden hinnaksi arvio vain 13.000 AUD, niin silloin voi tietenkin iloisena tyytyä työnantajan tarjoamaan vakuutukseen:peukkua.

Ja jos ostatte Australiassa auton, niin älkää missään tapauksessa tyytykö pelkkään pakolliseen vakuutukseen vaikka autonne olisi minkälainen rottelo tahansa, vaan ottakaa täydet vakuutukset, koska jos kolaroitte jonkin kalliimman puoleisen auton kanssa, ja te olette syyllisiä, niin siitä tulee kovat laskut maksettavaksi. Edellinen ei millään tavalla liittynyt asiaan, mutta tulipahan vakuutuksista mieleen.

:)Tony

Jaaks

Tony,

Ehka pahimmassa asemassa ovat ihmiset, jotka menevat toihin Hostellin valittamana farmeille siten, etta farmari maksaa hostellille ja hostelli sitten tyontekijoille.
Siina tilanteessa jos sattuu onnettomuus, niin on takuulla vaikea saada yhtaan mitaan korvauksia helposti jos ollenkaan.  Vaikka varsinainen tyonantaja eli palkanmaksaja olisikin se hostelli, niin kyseessa on kuitenkin "jaettu vastuu" farmarin kanssa ja arvaa vaan minkalaiset mahdollisuudet on tyontekijalla jos toisella tai kummallakaan ei ole vakuutukset kunnossa.

Tunnetusti hyvin monet WH lomalaisia tyollistavista hostelleista maasedulla ja farmeista ei koskaan maksa valtiolle taysia veronpidatyksia tai yleensa pidata oikeaa veroa, niin miksi he sitten maksaisivat taydet vakuutukset "tyontekijoistaan" joita heilla ei ole oikeasti kirjojen mukaan ollutkaan
 :o

Raiwå

Jaaks & Tony :XXXX

Toitte esille aikas kiusallisia seikkoja.

Oletko sinä Jaaks asemassa jossa voisit hiljaa kysyä joltain edustajalta asiasta tarkemmin?

Eli jos noita puulaakeja on enemmänkin?
Silloinhan voisi helposti ilmoittaa niitä viranomaisille tarkistettavaksi?
Jos niitä rupeaa putoamaan pelistä pois?
Entäs sitten? Tulee sinne joku kuitenkin tilalle, joka sitten ehkä vähän paremmin asiansa hoitaa?

Varminta on se kotimaassa jo tarkistaminen omelta vakuutusyhtiöltä?

Halvin mahdollinen vakuutus ei takaa turvaa!!!!
Kallein sen tekee aina?

Kuka pistää minkäkin hinnan omille luillensa????




Tuumaa

Ps: Workcover, vai Workers Com ?

Vaihtelee osavaltioittain ?





:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

Jaaks

Raiwo,


LainaaToitte esille aikas kiusallisia seikkoja

Ikavat asiat ovat usein kiusallisia, mutta niistakin taytyy joskus hieman puhua eika vaan auringonpaisteesta ja BBQ'sta.



LainaaOletko sinä Jaaks asemassa jossa voisit hiljaa kysyä joltain edustajalta asiasta tarkemmin?

No, tottahan toki voin.  Mitahan haluaisit tiedustella ?

Onhan noita "hamaria" puulaakeja varmaan vaikka kuinka paljon ja ainahan taallakin foorumissa joku kehuu kuinka tyonantaja pidatti vain 10% tai jotain muuta veroa sen 29% sijasta.  Luuletko, etta noissa tapauksissa kaikki muut vaadittavat maksut oli aina kunnossa :?

Millekahan viranomaiselle niita sitten ilmoittelisi ?
ATO'ta kiinostaa vaan verot, Workcoveria ei kiinnosta mikaan, ellei jotain tapahdu, Immigrationia kiinnostaa vain viisumit etc, etc...

Tuon toisen WH viisumin mukaantulo Marraskuussa varmasti vaikuttaa asiaan jonkin verran (toivottavasti), silla kaikki sen saamiseksi tehty farmityo tulee olla reksiteroitya joten jonkinlainen "paper trail" syntyy, mutta onko siihenkaan sitten kaikilla tarvittavilla viranomaisilla paasya ?
Tosin kylla ihmiset aina keksii kiertokeinoja - tunnen parikin Eurooppalaista WH lomalaista, joiden viisumit menevat umpeen Marraskuun lopulla, mutta heilla on jo kaikki vaadittava "farmityo" kirjattuna oikealle lomakkeelle uuden viisumin saamiseksi ja parasta on, etta kumpikaan ei ole jalallaan astunut ainoallekaan farmille taalla olonsa aikana :D

 

LainaaWorkcover, vai Workers Com ?

Vaihtelee osavaltioittain ?

Mitahan tarkoitat ?  Workcover on yleensa valtioiden instanssi, joka maksaa Worker's Compensation. (Niidenkin nimet tosiaan hieman vaihtelee Commissionista Authorityyn tai johonkin muuhun vastaavaan)
Ehka niiden toiminta ja saannot vaihtelee myos ???  En ole tutkinut tarkemmin, mutta kuten sanoin lainsaadanto vaihtelee.

Raiwå

Jaaxz :)

Sanoit 'Jos loukkaanut tyopaikallasi, niin Workcover maksaa automaattisesti kaikki laakari ja sairaalakulut (jos tyonantajalla on vakuutus kunnossa) ja normaali palkka juoksee myos.'

Eikö se ole Workers comp joka maksaa?
Workcover on meillä NSW se turvallisuutta ylläpitävä instanssi.

Kysellä haluaisin, että mitä kontrolleja on pistetty pystyyn, että kaikilla on työtapaturmaa varten kate?

Eli eihän Australian laki salli, että kukaan tekee sekuntiakaan töitä ilman tuota suojaa?
Miten se on varmistettu, ettei tule ikäviä ylläreitä kenellekkään?


Siinäpä kysymyksiä sekoittamaan pakkaa?




:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

Jaaks

Raiwo,

Juuri siina niita eroja nakyy nimityksissakin.
Meilla Workcover maksaa worker's compensation ja Industrial Relations on se turvallisuutta yllapitava instanssi.
Teilla taas Workcover pitaa huolta turvallisuudesta ja Workers Compensation Commission maksaa worker's compensation :D

Hyva kysymys tuosta kontrolleista ja voisin niista sivukaupalla kirjoittaa Queenslandin kohdalta.

QLD WHS Act 1995 sanoo nain:
"
-This Act binds all persons, including State and, so far as the legistlative power of the Parliament permits, the Commonwealth and the other States.
-This Act applies to all workplaces, workplace activities and specified high risk plant.
-This Act applies to -
* every one who may affect the health and safety of others because of workplace activities or specified high risk plant and
* everyone whose health and safety may be affected by workplaces, workplace activities or specified high risk plant. "

Vastuu on siis ei pelkastaan tyonantajalla vaan hyvin paljon myos tyontekijalla.

Mitenka on varmistettu, etta ikavia yllareita ei tule:

Esimerkiksi Queenslandissa on jokainen tyopaikka reksiteroitava ja sen taytyy tayttaa tietyt vaatimukset tyoturvallisuuden suhteen.  
1995 WHS Act jatkaa:
Obligations for workplace health and safety
The following persons have obligations under division 2 for workplace health and safety:
-employers
-self employed persons
-persons who conduct a business or undertaking, whether or not as an employer or self-employed person
-persons in control of workplaces
-principal contractors
-designers, manufacturers and suppliers of plant
-erectors and installers of certain plant
-designers of buildings or other structures to be used as workplaces
-persons in control of relevant workplace areas
-person in control of fixtures, fittings or plant included in relevant workplace areas
-owners of specified high risk plant
Workers and other persons at work places have obligations under division 3 for workplace health and safety.


Ja lisaa loytyy, mutta en nyt viitsi tahan koko kirjaa kirjoittaa :D
http://www.dir.qld.gov.au/workplace/law/legislation/

Jaaks

Aikis,



LainaaItselleni oli naitten kasitteiden ymmartaminen itse asiassa helpompaa kun ajattelin vastaavia juttuja Suomessa: eli Tyosuojelu, joka huolehtii ja organisoi sairauskulujen korvaamisen tai sairauspaivarahan... eli ennenvanhaan sanottiin 'sairaskassa'

...mutta kasitteilla on kuitenkin selva vastine Suomessa.

Niinkö :?

Nyt puhutaan

Työtapaturmista ei mistään sairauksista ja sairaskassoista tai Kelan maksamista korvauksista.

Suomessa on Tapaturmalaki ja vastaava vakuutuslaki.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/
 


LainaaLakisääteinen tapaturmavakuutus   

Tapaturmavakuutuslain mukaan työnantajan on otettava työntekijöilleen lakisääteinen tapaturmavakuutus tapaturmien ja ammattitautien varalta.
 Vakuutuksesta korvataan
·   työssä, työpaikalla ja työmatkalla sattuneet tapaturmat
·   työn aiheuttamat ammattitaudit
·   lyhyehkön ajan kuluessa syntyneet vammat kuten kipeytymiset ja hiertymät
Lakisääteinen tapaturmavakuutus on pakollinen niille työnantajille, joilla on työssään palkattuja työntekijöitä. Lakisääteinen tapaturmavakuutus on otettava myös sellaisille yrityksen omistajille, yhtiömiehille ja osakkaille, jotka työskentelevät yrityksessä ja omistavat yrityksestä enintään puolet (enintään 50 %).

http://www.if.fi/web/fi/commercial.nsf/noframes/36442BC4BA50C0BFC1256CB6002E77EF  

http://www.vakes.fi/tvl/suomi/index.jsp?cid=tvl_fi_yleisesittely&hid=09


Tony

Jouko, Jaaks, Raivo ja Eevis

Tämä kiusallinen totuus WH:laisten vakuutusturvan mahdollisesta puutteellisuudesta olisi varmaankin hyvä saada tuonne WH FAQ osioon, jotta riittävän moni nuori tiedostaisi tilaanteen ja ymmärtäisi varautua siihen jo ennen matkalle lähtöä. "Perheen voimalla Ausseihin" ei kosketa kovinkaan montaa WH:laista, joten monelta saattaa jäädä sen takia asia huomaamatta.



:)Tony

eevis

Tony :D

Hyva idis, se on nyt WH-FAQ:ssa. Ja vakuutus-FAQ:ssa
Dees - We will bloody bounce back!!!


Aikis

Juu juu sorry Jaaks, ajattelin lähinnä Raivolle ääneen, mutta ehkä epäselvästi. Hyvä että korjasit, ettei jäänyt kellekään mitään väärää käsitystä.

eikö Work compensation ole kuitenkin se korvaus jonka 'joku' maksaa työntekijälle? Siis sairaudesta tai tapaturmasta johtuvista kuluista? Maksaako  myös ansionmenetyksestä eli ns. päivärahaa?

Luen läksyni uudelleen.

Yhtäkaikki, tämä käsitteistä keskustelu lienee alkuperäisen ketjun kiinnostuksen ulkopuolella, eli wh-läisen jonka pitää huolehtia  omista vakuutuksistaan... Mutta kiitos Raiwolle, ihan mielenkiintoisen vaihteelle kuintekin siirsit keskustelun.

Jaaks

Aikis,


Queenslandissa on pakollinen ainoastaan "Accident Insurance" ei mitaan sairaudesta johtuvia kuluja tai paivarahoja etc... vaan Tapaturmasta tai Ammattitaudista johtuvat.
Tassa lista mita Qld Workcover saattaa maksaa:
(huomaa sana "may")
LainaaThe compensation benefits WorkCover Queensland may pay include:

?   weekly benefits for lost wages
?   medical expenses
?   hospital expenses
?   travelling expenses
?   rehabilitation expenses
?   lump-sum for permanent impairment

http://www.workcover.qld.gov.au/

linkit muiden osavaltioiden vastaaviin loydat kylla tuolta aikaisemmasta viestista.

Siis miten niin WH'laisten kiinnostuksen ulkopuolella :?:?
Eikohan jokainen itse paata mika heita kiinnostaa :?

Eikos asioista tule keskustella niiden oikeilla nimilla ja merkityksilla eika joillakin sinnepain olevilla arvailuilla tai luuloon perustuvilla tulkinnoilla ?  Varsinkin kun on kyse Suomalaisille asiaan vihkiytymattomille tuntemattomista asioista.  

Sitapaitsi alkuperainen kysyja ei ole WH viisumilainen eika kysynyt mistaan vakuutuksista ja siitahan tassa on kyse, etta myos lain mukaan WH viisumilaiset ja vapaaehtoistyota tekevat turistiviisumilaiset kuuluvat aivan saman tyoturvalain alaisuuteen kun kaikki tyota tekevat Australiassa.

Varoituksen sana oli naista "hamarista" tyonantajista, jotka jattavat vakuutukset maksamatta ja nain vaikeuttavat tai tekevat lahes mahdottomaksi tyontekijan korvausten saannin mahdollisen tapaturman sattuessa.
Aina on mahdollista tehda "Common Law Claim" vaikka ei olisikaan vakuutusta, jos on aikaa ja rahaa kayttaa oikeudenkaynteihin.  Se on kuitenkin niin turhaa ja hyvinkin kallista jos joudut sen tekemaan Suomesta kasin ja lopputuloksesta ei kuitenkaan ole mitaan varmuutta.  Lakia rikkonut tyonantaja voidaan kylla tuomita vaikka miljoona korvauksiin, mutta entas jos han julistaakin itsensa varattomaksi ?  Mistas ne rahat revit, jos niita ei ole ?
Silloin on hyva olla oma yksityinen vakuutusturva.

Aikis

Kiitos Jaaks taas kerran hyvista elamanohjeista. Sanoinhan etta luen laksyni uudelleen.

Loput kirjeessa.

Jaaks

Sarcasm is not a virtue

jounij

Minä taas olen (vissiinkin?!) niin kieroutunut luonne, että pidän sarkasmin tajua ja - etenkin - kykyä siihen varsin arvostettavana luonteenpiirteenä.


Vastarantaan ui
Jouni
Canberra

eevis

Ja ehkä sarkasmi ei ole hyve, mutta eipä se pelkästään huonoakaan ole:
http://www.newscientist.com/article.ns?id=dn7411
Ja voisiko jopa olla, että se kuuluu ihmisluontoon???: http://abcnews.go.com/Technology/story?id=805744&page=1

Sitäpaitsi sarkasmin harjoittamisesta kärähdettäis kyllä vähän kaikki meistä, jos oikein alettais syynätä. Hyviä viikonloppuja vaan kaikille! :XXXX :)
Dees - We will bloody bounce back!!!