espanjasta ausseihin, konsultti-valmentajalle työtä?

Aloittaja consultant, kesäkuu 06, 2005, 07:41

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

consultant

Tervehdys eteläisestä Espanjasta!

Ulkosuomalainen perhe jatkaisi matkaa. Viimeiset 1,5 vuotta on kulunut Espanjassa. Historiaa ja kansainvälisyyttä takana kotitarpeiksi.

Käsite nimeltä juurettomuus. Se lienee se voima mikä ajaa meitäkin eteenpäin.  Ajatus siitä että jossakin on se "koti". Kotihan on siellä missä lähimmät ovat, mutta on sen siirtämisen aika. Pitkään olemme ajatelleet liittyä teidän, Dundereiden joukkoon. Olisikohan jo sen aika?

Ikää kolmenkymmenen paremmalla puolella, koulutusta ja kokemusta ikään nähden paljon. Etsin töitä sieltä. Ja se mitä toivoisin, olisi kontakti tai tarjouksia toki otan mielelläni vastaan. Tiedän siellä olevan paljon ystävällisiä ulkosuomalaisia tiiviisti mukana elinkeinoelämässä, mutta jostain syystä minun verkostoni lonkerot eivät sinne yletä.

:P

Koulutuksesta. Olen lakimies, Suomessa kouluni käynyt, tosin gradu joka on puolivalmiina vuosikaudet kovalevyllä maannut, on palauttamatta. Syy on puuttunut. Jokatapauksessa töitäkin on tehty. Yksi yrittämisen alan kauppakorkeatutkintokin löytyy, lisäksi pari laajaa kokonaisuutta hallintotieteitä kolmannesta yliopistosta.

Espanjassa sijaitseva, mutta kansainvälisesti toimiva suht' nuori pienyritykseni toimii yritysvalmennuksen, sekä liikkeenjohdon konsultoinnin parissa. Kaikki sujuu loistavasti. Sanalla sanoen, autan yrittäjiä ja ihmisiä menestymään. Onnistuen siinä.

Kokemusta on johdon valmentamisen lisäksi rahoituksen alalta, oikeushallinnosta, sekä tottakai "oikeista töistäkin". Duunarina on tullut perhe vuosia elätettyä nuoruudessa. Ja juuri sieltä olen varmaan suurimmat oppini ammentanut.

Australia on kummitellut mielessäni 15 vuotta. Täytetyt paperit makasivat pöytälaatikossani jo tuolloin. Mutta jäivät lähettämättä. Siitäkin huolimatta että Tukholman lähetystöstä näytettiin merkkejä vihreästä valosta.
Nyt olisi kytkimen noston aika.

Mitään viisumia ei ole hankittuna, toivoisin löytäväni työtä alaltani. Jos joku ystävällinen sielu ymmärtää mahdollisen arvoni jossakin, pyytäisin ystävällisesti yhdistelemään johtojen päät. Avaamaan kontaktin.
Koko perhe on erittäin kielitaitoinen ja on epäselvää onko suomi se paras kieli ollenkaan, joskin minulla lienee näin, vaikka 4:llä kielellä asiat hoituukin sujuvasti. Kynnystä lähtemiseen ei ole.

Olipa kyse markkinoinnista, bisneksen lainalaisuuksista tai ihmisten valmentamisesta huipputuloksiin, olen mies paikkallani.

Ja kyllä, yrittäminen olisi yksi vaihtoehto. Mutta en näe yhtään poissuljettuna ajatuksena muutakaan vaihtoehtona. Päinvastoin.

Ideoita?  Ehdotuksia?

Kiitos.

Raiwå

Consultant :)

Tervetuloa foorumiin.
Annan sinulle linkin aikaisempaan viestiketjuun, josta voi olla apua.
En osaa kommentoida hetimiten asiasi tiimoilta, mutta voin asiaa purtuani ottaa yhteytta.

http://www.dundernews.com/viestitaulu/viewthread.php?tid=2062





:coolh
Ray Virta
Sydney


It requires wisdom to understand wisdom: the music is nothing if the audience is deaf.

consultant

Tuon threadin kaivoinkin jo aiemmin. Sinänsä samoja elementtejä löytyy, joskin ammatillisessa mielessä minä olen todellakin markkinamies, konsultti, innovaattori jne. Juuri se tyyppi joka saa ihmiset hymyillen tekemään sitä mitä eivät tehneet aiemmin pakostakaan. :roue

Minulla on oikeasti kyky saada ihmiset innostumaan, siksi en välttämättä haluakaan nähdä juridiikkaa kuin sivistävänä koulutuksena taustallani. Toki työssä saa olla, ja yleensä onkin näitä elementtejä. Mutta kuten mainittua, muitakin kouluja, ja etenkin kokemusta taustalta löytyy.

;)

Kiitos tervetulotoivotuksista, staattinen lukija on tullut saavuttamaan!

consultant

;)  Espanjan siirtokunnasta jälleen,

Kiva huomata viestiäni luetun, yötä päivää olen tietoa ausseista ammentanut. Paljon täältä, paljon muualta. Kyllä on pakko ihmetellä miten ihmiset ennen internetiä tulivat toimeen :D
Espanjaankin muutettaessa oli uskomaton määrä tietoa tarjolla. Eläköön google :god:
Toivon todella kovasti saavani vinkkejä, jopa suoria kontakteja bisnesmaailmaan. Toro saisi vaihtua Kenguruun. Se on muuten kovasti kunnioitusta herättävä tilanne kapealla vuoristotiellä 2,5km korkeudella, kun lauma autoasi 1,5 painavampia katselee mylvien sinua kotterossasi. Siinä mielellään rohkeasti jänistää.

Olemme tosiaan multikulttuurinen perhe. Puoliso tulee päiväntasaajalta, alueelta jossa meidän toromme olisivat pieniä elukoita.

Have a nice day for every single mate :XXXX

Ice

Onpas mukavaa huomata, että meitä jollain tavoin turisti taustaisia on enemmänkin heittämässä rinkkoja kengurumaan suuntaan!

Juu, yhdyn kyllä tuohon, et tää tutkinto on semmonen hieman yleissivistävä luonteeltaan, mut toisaalta oikeustiede ja laki on hassu asia, siihen addiktoituu:)

Toivottelen kovasti onnea teidän poppoon muutolle. Ihmiselle, jolla on mahdollisimman monipuolinen tausta työn suhteen löytyy yleensä kummasti tilaa. Pistähän ihmeessä tarinaa tulemaan, kun olette löytäneet paikkanne tuolta eteläiseltä pallon puoliskolta. olisi mukava kuulla käytännön kokemuksia, onko meidän tutkinnosta mitään iloa siellä.:peukkuy

consultant

Terve Ice, cheers :XXXX

Isäni tapasi sanoa että toinen pojista on poliisi ja maistuu se viina sille toisellekin:hahhaa
Samaa lienee voisi sanoa taruolennosta nimeltä raitis lakimies...  
Tuli vaan mieleen kun tänäänkin palkitsen rasittavan päivän jälkeen itseni tölkillisellä kylmää..no tiedätte kyllä mitä...  

No leikki sikseen. Heittäydytään vakavaksi! Ihan totta tuon oikeustieteen kanssa, siihen addiktoituu, mutta elämänkumppaniin tuo ei päde.  Nimittäin millään et varmuudella väsytä muita enemmän kuin näillä jutuilla! Ei ole sosiaalisesti mitään epäkurantimpaa kuin lakimies puhumassa työasioitaan:hahhaa

Onnea omaankin projektiisi. Olen lukenut sinunkin ajatuksistasi. Aikaa tässä toteutumiseen varmaan menee, mutta sitähän on. Ja toisaalta kun juna lähtee, se häipyy yllättävän äkkiä horisonttiin. Näin myös on asianlaita muutossa. Esim. 3 viikkoa meni edelliseen maastamuuttoon päätöksestä.

Mitä meidän tutkintoon tulee, sitä arvostetaan kaikkialla. Se osoitus potentiaalista ja osoitus jonkinlaisesta sivistyksen tasosta (tai siis niinhän ne luulee..:hahhaa)
Anyway, tutkinto on täysin yliarvostettua. Se tulee olla, se muodostaa jonkinlaisen lähtöviivan, oletustason. Mutta oikeastaan useimmiten on aivan yhdentekevää mikä se tutkinto on, kunhan on. Siis mikäli et sijoitu alalle jolle se on säädetty edellytykseksi.
overvalued thing...

Haen toisenkin tölkin. Mutta sitten onkin nukkumaanmenon aika:D

consultant

Niin. sanottakoon tässä nyt vielä sekin, että usein on aloitettava uudessa maassa "alemmalta tasolta".  No, mun tarvitsisi alkaa lattiaan piikkaamaan monttua, mutta toki olen siihenkin valmis. Joskin järjen rajoissa.
Eli jos jollekin herää ajatuksia minun asiani etenemiseksi, olen kiinnostunut näistä ajatuksita ja ehdotuksista. Olen nimittäin lattiasta kantapäähän saakka melkoisen kehittymiskelpoinen yksilö!:hahhaa

Huomaan puhuvani yksin, mutta ei tuo minua yllätä. Itseasiassa, sovittaisiinko niin että ilmoitatten kun serveristä alkaa savua nousemaan. Koska minä viihdyn näin, tykkään kovasti jutella itseni kanssa.

Tulihan tämäkin nyt sitten sanottua. Nyt. Espanja vaikenee.... Mutta vain hetkeksi (:lupaa vain...)

Milka

Hei konsultti,

En osaa sinua suoralta kadelta auttaa kontaktien luomisessa. Mutta ainakin Melbournessa ja Sydneyssa luulisi toita loytyvan. Australiaankin on rantautumassa executive coaching, suomeksi kai nimitys olisi yritysjohdon henkilokohtainen valmentaminen. Alana ja aiheena melko uusi taalla, mutta saamassa nopeasti jalan sijaa. Ainoa yhteystieto, joka tulee talla hetkella mieleeni on firma nimeltaan Lee Hecht Harrison,  web sivut: http://www.lhh.com.au/.

Lykkya tyko!

consultant

Kiitos Milka,

Kuinkas ollakaan tuotahan minun yritykseni tekee :roue
Tämä on juttu mitä olen hieman haistavinani, että merta pitkin sinnekin saattaisi olla tällainen coaching-culture rantautumassa.

Gotcha, naulan kantaan! :XXXX

Jatkan etäselvittelyitä ja toivon saavani lisää kommentteja ja ehkäpä suoria ehdotteluja / kontakteja. Mistäs sitä koskaan tietää:P

consultant

Mutta kuten sanottua, maastamuuttaja saa olla kameleontti. Olen pätevä tyyppi vetämään mitä vain toimintaa tai yritystä. Eli alkuun valmis hyvin toisenlaisiinkin haasteisiin :)