Mustikkapiirakka NZ mustikoista?

Aloittaja kesaheina, kesäkuu 05, 2010, 16:09

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

kesaheina

Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa tehdä suomalaista mustikkapiirakkaa, mutta siitä tuli mustikkakeittoa (käytin pakastemarjoja enkä sulattanut ensin, ehkä tässä vika?). Onko kellään hyvää mustikkapiirakan ohjetta, joka toimii myös täkäläisillä aineksilla? Tarvitsisin ohjetta pikaisesti päiväkodin leivontapäivää varten. Kiitos!

wendolene

Tänään tein mustikkapiirakan pullataikinaan pakastemustikoista ja hyvin onnistui. Käytä vain perunajauhoja hieman enemmän.

FinnKiwi

talla ohjeella olen tehnyt pakastemustikoista todella hyvaa piirakkaa! kylla ne kannattaa sulattaa ensin muuten tulee kylla vahan kiisselia :)


Pohja:
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Täyte :
2 dl light sour cream
1 muna
2 tl vanilliinisokeria
3/4 dl sokeria
5 dl mustikoita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Levitä seos voideltuun uunivuokaan. Sekoita kermaviiliin muna, sokeri ja vanilliinisokeri. Laita ensin mustikat uunivuokaan taikinan päälle ja lisää lopuksi kermaviiliseos. Kypsennä uunissa 200 °C:n lämpötilassa noin 30 minuuttia.

katjamaaria

Kuulostaapa hyvalta reseptilta, FinnKiwi.
Pitaapa kokeilla heti  :pepsodent

Kottarainen

Mmmm, tein tätä eilen ihan sekamarjoista ja tuli todella hyvää! Kiitos reseptistä. :)

katjamaaria

Finkiwi   :god:
Kiitos reseptista, piirakasta tuli tosi hyvaa ja annoinpa reseptin eteenpain yhdelle aussillekin jo.

Onkos sinulla muita yhta hyvia resepteja?

FinnKiwi

hyva kun maistui!
mustikoille toinen mahtava resepti on buttermilk blueberry pancakes, loytyy Tararua buttermilk tolkin kyljesta

cienega

Kiitos reseptista! Kokeilin eilen sekamarjoilla, ja superhyvaa tuli! Mulla ei ollut vanilliinisokeria, mutta pistin taytteeseen hieman "vanilla essence" ja oikein makoisaa tuli :)

rita02

heippa,

myydäänkö täälläkin siis perunajauhoja? Missähän hyllyssä ne mahtaa yleensä sijaita? Etsin niitä jauhojen vierestä, kuten Suomessakin, mutta en löytänyt.

MH

http://www.selectfoods.com.au/index.html

Tuon firman tuotetta on meillä, näky olevan valmistettu saksassa. Muistaakseni IGA:ssa on samoilla kohdilla missä sokerit ja leivontatarvikkeet ja jauhot. Tuolta suoraan voi tietysti kysyä että missä heidän tuotteitaan on myynnissä.

jounij

Lainaus käyttäjältä: FinnKiwi - kesäkuu 16, 2010, 14:25
toinen mahtava resepti on buttermilk blueberry pancakes, loytyy Tararua buttermilk tolkin kyljesta

Pitääpä koittaa muistaa Uuden Seelannin hiihtomatkalla tallentaa tuollainen resepti vaimon kokeiltavaksi (kun ei oo näkynyt uusseelantilaista piimää Ossilan kaupoissa).


Funtsaa
Jouni
Canberra

arixmel

You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --

jounij

Pahus, Arix, nyt taitaakin jäädä piimäkaupassa käymättä (jotain muuta juomaa tullee hankittua sen sijaan)!


Virnuilee
Jouni
Canberra

arixmel

You don't pay taxes - they take taxes.

-- Chris Rock --