Iäkkäät ja työkyvyttömät maahanmuuttajat voivat nyt hakea Kelasta uutta maahanmuuttajan eritystukea.
Tukea voidaan myöntää 1.10. lähtien.
Erityistukea haetaan Kelasta omalla lomakkeellaan. Sitä voi saada 65 vuotta
täyttänyt tai työkyvytön 16-64-vuotias maahanmuuttaja.
Tuen saaminen ei edellytä Suomen kansalaisuutta, mutta tuen saajan on oltava asunut Suomessa vähintään viisi vuotta.
Hakijan on ollut ensin haettava Suomesta ja ulkomailta kaikki eläkkeet ja muut etuudet, joihin hänellä voi olla oikeus.
Suomesta maahanmuuttaja ei yleensä saa täysimääräistä kansaneläkettä, koska kansaneläkkeen määrään vaikuttaa henkilön Suomessa asuma aika. Tulot ja omaisuus vaikuttavat tuen määrään.
Inkerinsuomalaiset ovat suurin maahanmuuttajaryhmä, jota muutos ' koskee.
Lisätietoja: http://www.kela.fi