Olen jo pitkään miettinyt kuusi kuukautta kestävää työreissua Australiaan. Olen lukenut paljon tätä foorumia, mutta tiedon määrä on niin valtava, että ei tässä meinaa opiskelijanuorukaisen pää pysyä mukana. Tämän takia koitankin kerätä kaikki olennaiset tiedot yhteen puuhun, ja siihen tarvitsen teidän apuanne :)
Ennen matkaa:
Olen saanut melko negatiivisen kuvan näistä välityspalveluista, joten tarkoituksena on lähteä vain ausseihin, etsiä itse asunto ja työpaikka. Onko näitä mahdollista hommata jo Suomesta käsin, vai pitääkö vain lähteä kokeilemaan onneaan paikanpäälle?
Ymmärtääkseni minun pitää hommata WH-viisumi, joka on voimassa vuoden. Astuuko viisumi voimaan kun saavun maahan, vai välittömästi saatuani myönteisen päätöksen?
Asuminen
En ole vielä keksinyt minne päin Australiaa suuntaisin, joten ehdotuksia otetaan vastaan. Millainen on keskimääräinen vuokra kalustetulle yksiölle? Kuinka suuria ovat takuuvuokrat?
Työt
Paljonko on keskimääräinen tuntipalkka? Vaaditaanko esimerkiksi baarimikon hommiin jonkinlaista alkoholipassia, kuten suomessa? Työviikkojen pituus? Saako töitä helpommin suurista kaupungeista, kuin pienistä tai keskikokoisista?
Muuta
Kuinka paljon rahaa kannattaa varata mukaan?
Lisäilen kysymyksiä sitämukaa kuin tulee mieleen
Itse olen lähdössä Austraaliaan syyskussa. Vastailen nyt sen pohjalta miten olen täältä lukenut ja miten aion itse, todennäköisesti, toimia. :)
viisaammat saa sitten laitella niitä linkkejä vanhoihin keskusteluihin.
-Työ etsitään vasta paikan päältä, samoin asunto/hostelli varataan sitä mukaa minne on menossa. Itse olen kyllä ajatellut varaavani pariksi ekaksi päiväksi netistä jonkun hostellin, että on joku paikka minne mennä kun maahan saavun.
-Viisumi astuu voimaan, kun saavut maahan.
-Asunnon vuokraaminen on kuulemma paperisotaa. Olen myös kuullut että eivät mielellään vuokraa asuntoa kovin lyhyeksi aikaa.
-Se minne päin Austraaliaa haluat riippuu siitä mitä haluat matkaltasi,mistä pidät jne jne jne.
-Tuntipalkka taitaa olla huonoin huonoon aikaan hedelmänpoiminnassa, paras varmaan lihatehtaalla tai hyvään aikaan hedelmänpoiminnassa. Olen kuullut että tuntipalkka liikkuu siinä 10-20AUD välissä.
-Raha riippuu siitä miten paljon meinaat matkustella ja mitä harrastaa. Jos meinaat kumota rahat kurkusta alas, sitä menee paljon. Vähällä pärjää, mutta kaiken saa varmasti menemäänkin :D Itselläni tulee varmaan joku 2000€ + lentoliput matkakassaksi.
Kun en tieda mihin suuntaan olet menossa, laitan tassa pari ajatusta meidan seikkailusta Melbournessa, asuntojen osalta.
Asunnon loytamiseen oli aikaa 4 viikkoa, koska taman ajan sain asua tyonantajan kustantamassa asunnossa. Kaytiin katsomassa noita asuntoja varmaan se 3,5 viikkoa ja laiteltiin useampi hakemus menemaan mutta vain yksi agentti soitti etta olemme saaneet asunnon. Tama siis 5 viikkoa maahan saapumisesta, onnea oli sen verran etta saatiin olla kodittomia tyokaverini asunnolla tuo 1 viikko. Ei silla, etta Queens Bridgen allakin olisi parjannyt sen viikon kun oli lamminta.
Meilla tuo suurin ongelma oli se, etta tassa keskustan alueella (15 min kavely CBD) asuntoja on alyttoman vahan verratuna hakija maaraan. Sivummalta todennakoisesti asunnon olisi saanut halvemmalla ja helpommalla.
Toinen juttu on se, etta sinulla pitaa olla referensseja noihin hakemuksiin. Mielellaan paikallisia kun tollaat noille agenteille puhelinnumeron jossa on edessa +358 tai vaikka se pelkka +61 niin heti ihmetellaan, etta voitko antaa jonkun paikallisen numeron etka mitaan numeroita ulkomaille, taman on todistettu Kolumbialaisen tyokaverini kanssa. Kannattaa vahan katella noita hakemuksia esim. Hocking & Stuart, Dingle Partners, Barry Plant tai jonkun muun agentin joka loytyy www.domain.com.au:n kautta. Saat vahan ideaa siita mita ne pyytavat noihin hakemuksiin laittamaan ja liittamaan (dokumentti helvetti).
Ainiin, kannattaa tarjota 3-6kk vuokraa etukateen, monille luukkuhiirille se on hyva porkkana.
Jos b'a'kp'a'kkerin'a' vedat reissun, kannattaa menna noihin hosteilleihin, 24 taaleria yo per punkka tai jotain tuohon suuntaan.
Kalustetut Studiot ja 1-makuuhuoneen kampat kalustettuna menevat keskustassa noin 250-600 dollaria per viikko. Kannattaa katsoa myos tuota esim. www.domain.com.au tai www.realestate.com.au
Takuuvuokrat varmaan ovat keskimaarin neljan tai kuuden viikon vuokra. Ensimmaisen kuun vuokra maksetaan etukateen eli 8-10 viikon rahat pitas olla asuntoa varten.
Yhtena vaihtoehtona on sitten tulla tanne, menna hostelliin, ostat paikallisen lehden ja rupeat katselamaan Classifieds ilmoituksia. Siella on myos paljon asuntoilmoituksia, tieda vaikka sielta natsaisi nopeasti.
Normaalisti se vuokra-aika on kuulemma 12 kuukautta. Kalustettuja saa helpon lyhyemmaksi aikaa mutta aika moni sanoi, etta 6kk on se minimi.
Nama siis ihan meidan kokemuksia Melbournen osalta asuntoa etsiessa, mahdollisimman paljon kannattaa selvittaa asioita ennen matkaa, siitakin huolimatta taalla sai juosta koko alkuajan paikasta toiseen.
Tarjoilu/baarimikko&minna/McStupid/Hungry Jacks jne. paikkoja varmaan saa helpoiten paikan paalta haettuna. Aika paljon olen viimeisen viikon aikana noita ilmoituksia nahany liikkeiden ikkunoissa. Joku muu varmaan voi kommentoida tuota tyon saannin helpoutta, minulle duunit hoiti rekryfirma.
Tyoviikko taitaa olla se ma-pe ja 37,5-40 tuntia? Vuorotoiden sykleista minulla ei ole hajuakaan.
Rahaa kannattaa varata mukaan riittavasti, koeta laskeskella paljonko sinulla menee per viikko suomessa ja vahenna siita kolmannes (ihan mutuna). Sen verran mita olen katsellu noita Colesin kuitteja niin riippuen vahan mita ostaa, elintarvikkeet ovat osittain n. puolet halvempia kuin suomessa. Aika paljon kun noita hintoja katsoo, niin esim.2 litraa Schweppesia maksaa sen 2,35 dollaria niin tuommoinen suomessa olisi sen 2,25 euroa tai enemman. 2 Litraa Colesin maitoa on se 2,25 dollaria jos en vaarin muista joten suht suomen hinnoissa?
Tupakat merkista riippuen siella 8-15 dollarin paikkeilla, riippuen paketin koosta (20,25,40) ja mista tupakat ostat.
Kalajat ja muut, Colesin Liquirlandissa on yleensa tarjouksia erilaisista seteista. Kaljapakkeja, Breezeripakkeja tai sitten kaksi lekaa Jack/Jimi viskia joku 50 dollaria. Sivummalle kun menisi niin saisi varmaan parempiakin tarjouksia kuin taa meidan paikallinen Coles antaa.
Melbournen osalta jos tarvii matkalaukkuja tai hyvia isoja reppuja, kannattaa eksya Southern Cross/Spencer Stationille, siella on Travellers luggage (tai jotain tuohon suuntaan) jossa minun mielesta hinnat ovat todella kohdallaan.
Taalla juna/raitsikka/bussi lippu aikuiselta 2 tuntia maksaa 3,50 dollaria, 1 paivalta 6,50 dollaria ja kuukaudelta tuo olisi sen 100 dollaria. Tama siis Zone 1:n hinta.
Maan sisaiset lennot olivat aika halpoja oisko Melbs-Sydney joku 80-90 dollaria? Lehdet on taynna noita ilmoituksia, ei vaan satu nyt yhtaan eteen.
Meidan kolmen hengen perheelta (mina, taloudenhoitaja ja mini-me) viikossa menee keskimaarin noin 200 dollaria per viikko ruokiin, joskus ehka 100 enemman. Matkustuskuluja meilla ei ole koska kaikki on kavelymatkan paassa. Asuntoon menee sellaiset 1600 dollaria kuukaudessa plus siihen vesi-kaasu-sahko paalle, joilla on taas omat laskutus-syklinsa.
Siinapa noita ajatuksia, nyt kai se on pakko toihin lahtea tallekin paivaa.
Vastaukset useisiin noista kysymyksistäsi ovat niin paikkakuntakohtaisia, että saisit kyllä varmaan "parempia" vastauksia, jos ensin päättäisit, mille alueelle menet, ja kysyt sitten tietoja nimenomaan siitä paikkakunnasta.
Hardflip jo ansiokkaasti vastasikin useimpiin tai kaikkiin kysymyksiisi Mellunmäen osalta, mutta joissain tapauksissa esimerkiksi paikalliset (osavaltiokohtaiset) lait säätelevät, mikä on "oikea" vastaus. Esimerkiksi täällä ACT:ssa on laki, jonka mukaan takuuvuokra ei saa ylittää 4 viikon vuokraa. Koko aiotun vuokra-ajan etukäteen maksamista tosin mikään laki ei kiellä, ja sillä tavalla saa usein hankittua vuokralle sellaisenkin kämpän, jota muutoin vuokrattaisiin vain vaikkapa minimissään 6 kuukaudeksi. Lyhyempiaikaisen vuokrauksen hinta tosin tulee kalliimmaksi kuin pidempiaikaisen, sillä joka kerta asukkaan vaihtuessa tulee asunnonomistajalle kuluja.
Kommentoi
Hei. Tuli mieleen teiän vastauksia lueskellessa, että mik on Austraaliassa halpaa aluetta, entä mika kallista? Onko eroja idän ja lännen välillä? ja pohjosen ja etelän? Vai onko erot vain kaupunkikohtaisia? Isoissa kaupungeissa varmaan kalliimpaa? Maksetaanko syrjäseuduilla myös huonompaa palkkaa?
Itseäni ei kauheasti isot kaupungit liikuta, vaan haluaisin tutusta enemmän pienempiin ja rauhallisempiin paikkoihin. 8)
5kk:tta. :D -->
Maan sisaiset lennot olivat aika halpoja oisko Melbs-Sydney joku 80-90 dollaria? Lehdet on taynna noita ilmoituksia, ei vaan satu nyt yhtaan eteen
Siis mista ihmeesta tuollasia lentoja loytyy. Maan sisaiset lennot kalliita Perth Sydney $600 meno paluu joskus vahemman yleensa enemaan.....esim koulujen lomien aikaan hinnat pilvissa.
Ja ruokalasku minua ainakin taalla lannessa hirvittaa, Lontoossa asuin ennen tanne tuloa ja viikossa menee ruokaan enemman taalla kuin siella....tallaisia mietteita tanaan
Noita lentoja löytyy esimerkiksi Webjetiltä (http://travel.webjet.com.au/webjettsa/home.aspx?EntryPoint=Flight). Hain huvikseni lennon MEL-SYD 10.4. ja halvin hinta oli $69.
Perthistä on kyllä vaikea saada halpoja lippuja. Rob on nyt reissannut Melbournen ja Perthin väliä tietystä syystä aika paljon ja meno-paluu lippu sieltä tänne tulee melkein puolet halvemmaksi kuin täältä sinnepäin.
Lainaus käyttäjältä: jossuv - huhtikuu 08, 2008, 17:07
Hei. Tuli mieleen teiän vastauksia lueskellessa, että mik on Austraaliassa halpaa aluetta, entä mika kallista? Onko eroja idän ja lännen välillä? ja pohjosen ja etelän? Vai onko erot vain kaupunkikohtaisia? Isoissa kaupungeissa varmaan kalliimpaa? Maksetaanko syrjäseuduilla myös huonompaa palkkaa?
Itseäni ei kauheasti isot kaupungit liikuta, vaan haluaisin tutusta enemmän pienempiin ja rauhallisempiin paikkoihin. 8)
Kuten Jouni jo tuossa totesikin, jos olet jo alustavasti vahan paattanyt mihin rantaudut ensimmaiseksi, olisi varmaan helpompaa kertoa paikan hintatasosta. Talla palstalle noita vanhempia tieteenharrastajia taman mantereen osalta on paljon, mina taas lukeudun taydeksi noobiksi toistaiseksi.
Mita tarkoitat halvalla? Kokonaiskustannuksia per viikko, kuukausi? Siis, tarkoitan etta haluatko laskeskella paljonko menee ruokaan, juomaan, asumiseen jne. ? Vai haetko jotain tiettya yksityiskohtaa, kuten pelkka vuokra per viikko, mita se on Sydneyssa, mita se on Melbsissa ja Mita se on vaikka Perthissa? Tuo mainitsemani www.domain.com.au kertoo ihan hyvin tuosta vuokra skaalasta per viikko per osavaltio. Pienta surffausta vain. Sitten tosiaan nuo osavaltiokohtaiset eroavaisuudet unohdinkin, tuo rajoite mista Jouni puhuu on kylla hyva, ottaen huomioon kun tuossa katseltiin yhta kampaa niin siina tosiaan piti olla heti se 8vko vuokra. Per viikko se olisi ollut 450 dollaria, tosin asunto oli kalustettu, 1 makuuhuone.
Jos Melbsin osalta ei halua keskustaan niin tassa on paljon hyvia alueita, ei muuta kuin kartta kateen ja katselemaan. Eikohan tilanne ole ihan sama myos Sydneyn, Brisbanen, Perthin ja muidenkin osalta.
Ainakin kun itse olin Lontoossa toitten takia jokusen pitemman patkan per vuosi niin kylla siella tuohon ruokaan sai menemaan huomattavasti enemman kuin taalla. En tieda vaikuttiko siihen se, etta asuin Fullhamissa ja tyopaikka oli Piccadillylla ja kummassakaan ei ollut kauhean halpoja vaihtoehtoja ruokailiun osalta. Kotia silloin ei tarvinnut paljon ruokaa ostella kun asuin yksin. Vaikka meita on nyt 3, niin ei nuo ruokakulut kovin suuret ole, olen positiivisesti yllattynyt.
Kieltämättä turhan laajoja kysymyksiä, joten tarkennetaanpas. Olen tällä hetkellä hieman kahden vaiheilla:
a) Johonkin edulliseen kaupunkiin, jossa vietän suurimman osan reissustani töitä tehden. Edullisella tarkoitan halpoja elinkustannuksia, kuten ruokaa, vuokraa, yms.
b) 6kk reissaaminen ympäri maata, viipyen vain vähän aikaa kussakin paikassa. TÄmähän poistaisi asumisongelman, sillä tässä tapauksessa hostellissa asuminen lienee ainoa järkevä ratkaisu. Toisaalta töitä pitäisi aina hommata uudelleen ja uudelleen. Tämän etuna on se, että näkee maata enemmän, ja tutustunee enemmän uusiin ihmisiin.
NYt loppuu läppäristä akku, jatkan tätä kun pääsen kotiin
Baarihommiin tarvitsee Victoriassa Responsible Serving of Alcohol-sertifikaatin, jota varten pitaa kayda puoli paivaa kestava kurssi, hinta jotain $50-$100 valilla, ja sitten joissain paikoissa vaaditaan viela cash handling-todistus. Jos ruokaan meinaat koskea, food handling-todistus tarvitaan periaatteessa myos.
Nain opiskelijana (pienella budjetilla elavana) rahaa kuluu liikaa suhteessa tuloihin.. :nuttu: Mutta mutta, yritan itse elaa mahdollisimman saasteliaasti, ja olisikohan n. $100-150 mika kuluu keskimaarin viikossa elamiseen ja olemiseen (Melbournessa), sisaltaen kaikki ruokaostokset ja 'ylimaaraiset' menot, siis vaateostokset, kahvilla/syomassa/baarissa kaynnit, ja laskut. Joinain viikkoina ei kulu yhtaan rahaa jos on kaapit pakattu tayteen ruokaa, ja seuraavana sitten on laskunmaksukuukausi ja kuluu paljon enemman. Vuokra sitten viela erikseen. Kalustetusta yksiosta saat maksaa aika paljon, kannattaa ehka kokeilla share houseja, joita loytyy esim. easyroommaten tai gumtreen kautta (googlaamalla loytyy). Hyvalla tuurilla paaset asumaan alivuokralaisena kalustetussa huoneessa, eika tarvitse huolehtia vuokrasopimuksen solmimisesta koko vuodeksi. Naita huoneita mainostetaan myos koulujen/yliopistojen ym. ilmoitustauluilla jatkuvasti, etta sielta vaikka vakoilemaan, etenkin jos tietty alue kiinnostaa.
Tyoviikkojen pituus riippuu siita mita teet ja millaisella tyosopimuksella. Kahvila-/baari-/tarjoilijan toissa casualina ei tarvitse tehda paljoakaan toita jos et halua, part-timena n.15-20 tuntia/viikko ja taysipaivaisena 30-40. Kerroinkin jo jossain keskusteluissa kahvilatoista, toimistotoista ja tarjoilijan, seka kokin hommista saamiani palkkoja muistaakseni.. Lyhyesti, $13-25/tunti. Toita loytyy naihin hommiin oman kokemuksen perusteella parhaiten kun kayt itse paikan paalla kysymassa ja pidat silmat auki kaupungilla kulkiessa.
Hakemalla loytyy ihan varmasti lisaa tietoa ja vastauksia. Hauskaa matkan suunnittelua! :)
hardflipille:
Tarkoitan halvalla juuri kokonais kustannuksia per viikko. Onko pikku kaupungeissa halvemmat hostellit kuin suurkaupungissa? Voisin kuvitella että on. Onhan Suomessakin Helsingissä kalliimmat kaikki palvelut (no vaikka esim. kampaaja jne jne jne) kuin Kuopiossa. Onko Australiassa hinta eroja (esim palveluissa, ruuassa, palkoissa..) maanosien pääkaunpunkien välillä? Esim. onko Sydneyssä suunnilleen samanhintaista kuin Perthissä? Tämmöiset asiat minua kiinnostaa, maa kun on minulle vielä vieras vaikka PALJON olenkin siitä lukenut :)
Kiitos tuosta linkistä. :)
Pinkus:
Missä on keskustelu missä kerrot työkokemuksistasi ja palkoista?? (en löydä :o )
Kiitos teille viisaimmille, vaikka teistä tuntuukin että kyselemme aika tyhmiä, on nämä avut meille tietämättömille tärkeitä. :peukkuy
Eri kaupunkien hostellien ja monien muidenkin reppumatkailijaa kiinnostavien asioiden hintavertailu lienee erityisen vaikeaa meille maassa vakituisesti asuville, kun ei tule pidettyä silmällä edes oman kaupungin hostellien hintatasoa. Maata jo kiertäneet reppumatkailijat olisivat parhaita vastaamaan tämänkaltaisiin kysymyksiin, mutta valitettavasti reppumatkailijat eivät yleensä jää tälle palstalle vastailemaan muiden kysymyksiin maasta jo poistuttuaan (eivätkä monet edes maassa ollessaan, kun ovat itse saaneet täältä haluamansa vastaukset).
Valitellen toteaa
Minun kokemuksen mukaan asuin- ja elinkustannukset vaihtelevat suurestikin jopa asuin alueittain ainakin Melbournessa, joten on erittain hankalaa antaa mitaan yleista ohjetta etta Perth on kalliimpi kuin Sydney tms. :nuttu:
en ma muista enaa! :D Sorry! Ei siina ollut muuta kun ihan lyhyesti etta minkalaisia palkkoja olen saanut mistakin toista. Mutta laitan lyhyesti tahan,
Casual toimistotyo/receptionist 5-15h/viikko, loma-aikaan 40h/vko, $20/h
Kokki Australian Openissa, 90-98h/vko, n.$21/h arkisin, la 1,25x, su 1,5x
Starbucks, part-time 15-20h/vko, $14-16/h, casual 10-15h/vko, n.$19/h
Ja jotain satunnaisia tarjoiluhommia muutamissa paikoissa casualina n.$20/h
Nama kaikki Melbournessa
Samaa piti sanomani kuin Milka. Että noin yleisesti jo Sydneyn pohjoisosissa saattaa olla kampaamoissa, lääkäreissä, kahviloissa jne. ihan eri hinnat verrattuna etelä- ja länsiosiin.
Olen minäkin sitä mieltä että asuinalue vaikuttaa aika lailla, ison kaupungin laitamilla on ehkä paras työllistymis/asumiskustannus-suhde. Isoissa kaupungeissa riittää casual töitä, ainakin meidänkin lähialueilla on koko ajan hakuja kauppojen casual-työntekijöiksi. Tietty niitä maatilahommia ei juuri ole...
Työpaikalla opiskelijat maksavat noin 100-200$/viikko asumisestaan, yleensä kimppakämpässä ja aika lailla lähellä Brisbanen keskustaa. Jossain pienemmässä kaupungissa varmaan asuminen voi olla tosi halpaakin, mutta jos haluaa vapaa-aikaa viettää muualla kuin redneckoutbackkyrmyniskojen kanssa (jotka kyllä sinällään ovat mielenkiinotoista seuraa!), joku isompi paikka voisi olla nuorelle kivampi. Ruoka on yleisesti meidän vähäisen kokemuksen mukaan samanhintaista joka paikassa (paitsi alle 1000 ihmisen kylissä), ollaan oltu QLD, NSW ja VIC sisämaan pikkukaupungeissa.
Varaudu arsh siihen myös ettei töitä välttämättä löydy, kuten moni on tällä palstalla jo kertonut. Monesti se on tuurista kiinni, pitää olla juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan varustettuna juuri oikealla biorytmillä. Eli jos löydät kivan paikan, kannattaa ehkä olla sellaisessa pidempään...
Kiitos vastauksista. No ne hinnathan sitten näkee kun maahan saapuu :D Jos jollekki tulee, vaikka sieltä omalta asuinalueeltaan, mieleen joitain paikkoja mistä ei kannata ostaa esim ruokaa, kun 300m päästä saa halvemmalla niin saa kertoa! :D
Lainaus käyttäjältä: jossuvJos jollekki tulee, vaikka sieltä omalta asuinalueeltaan, mieleen joitain paikkoja mistä ei kannata ostaa esim ruokaa, kun 300m päästä saa halvemmalla niin saa kertoa!
Jossuv,
Ne tarjoukset vaihtelee viikottain ja jopa päivittäin eri ostospaikkojen välillä, eli pitää olla itse aktiivinen ja seurata tarjouksia.
Paras aika tehdä ruokaostokset on lauantai iltapäivällä kello kolmen jälkeen, kun kaikki supermarketit pudottavat tuoretavaroiden hinnat päästäkseen niistä eroon ennen viikonloppua ja uusien tavaroiden saapuessa maanantaina :pepsodent
Hinta ei kylläkään ole ainoa kriteeri, vaan myös laatu merkitsee. On ihan turha ostaa ruokaa, jota ei sitten pysty syömään vaan joutuu laittamaan sen roskiin.
Lainaus käyttäjältä: jossuv - huhtikuu 09, 2008, 18:18
Jos jollekki tulee, vaikka sieltä omalta asuinalueeltaan, mieleen joitain paikkoja mistä ei kannata ostaa esim ruokaa, kun 300m päästä saa halvemmalla niin saa kertoa! :D
Voisin sanoa että Woolworths ja Coles ovat sellaisia Cittareita ja Prismoja. Action on halpiskauppa, ollaan käyty 2 kertaa, ei tykätty. Tosin siellä oli (ainakin siis yhdessä niistä) hauska internationaaliosasto, jossa oli eri euroopan maista ruokia. Kyllähän tietty Wooliesistakin löytyy salmiakkia jos tietää mistä etsiä... Aldi on paikallinen Lidl, joskun käydään ostamassa Haribon karkkeja. Foodworks on sikakallis paikka, mutta handy koska se on auki "aina".
Ruoka on vähän halvempaa kuin Suomessa, mutta riippuu mitä ostaa. Me syödään paljon "terveellistä" ruokaa ja kauppalasku on samaa luokkaa kuin Suomessa. Jos tykkää limsasta, lihasta ja valmisruuista, täällä on halvempaa. Esim omenat ja mandariinit ovat täällä kalliimpia kuin Suomessa, mutta lähes kaikki muut hedelmät ovat samoissa tai halvempia. Kannattaa ostaa sesongin mukaan ja suosia hedelmäkauppoja. Niistä saa halvemmalla, mutta joskus laatu ei ole ihan samaa kuin kaupassa.
Tämä kokemus siis QLD:sta
Taalla melbournen pohjoisosissa ruokaostoksia tekevana olen huomannut, etta hedelmat ja vihannekset, seka tuore kala ovat huomattavasti edullisempia ja usein myos laadultaan parempia marketeilla kuin supermarketeissa. Meidan paikallisella marketilla voi tosin laadunkin valita itse. Jos haluaa saastaa oikein paljon, voi shoppailla discount-osastolla, jossa hinnat on todella halvat, mutta tuotteiden laatu on usein, no sanotaan nyt vaikka ei ihan ensiluokkaista :pepsodent
Me ollaan kaytetty suurimmaksi osaksi Colesia kun sielta saa FlyBuys pisteita kerattya ja se itseasiassa on lahin kauppa ja sielta saa kaiken tarvittavan. Tassa pitajassa (Melbourne) tuo Woolworths taitaa kulkea nimella Safeway, siellakin ollaan kayty, varsinkin muffinssien takia =)
Docklandsille on myos avattu (Waterfront) uusi Food Market josta saa kaikkea tuoretta, hintatasoa en osaa sanoa koska emme ole ehtineet siella viela kayda. Samaan paikkaan avataan myos Safeway. Lahella on myos SuperIGA, SuperIGAExpress, 7/11 ja sitten Matahari Convenience Store.
Nama pienemmat ovat huomattavasti kalliimpia ja eipa niista tule haettua muulloin kun on pakko ja jos ei jaksa kavella Colesille asti.
Ainakin meille noita tarjouslehtia napsahtelee postilaatikkoon taman tasta ja ne tosiaan ovat voimassa tietyn aikaa ja sitten lehdissa on naita paivan tarjouksia sitten viela erikseen.
Limsojen ja mehujen hinnat ovat hyvat, tanaankin oli Solo Lime ja Sveppesin Lemonade 99c 1,25 litraa. Colesilla on useasti ollut myos kahden litran pullot sen 1.69 dollaria. Mehuista Black Label Orange (Chilled) on ollut meidan suosikki, 3,89 dollaria. Colesilta loytyy myos naita "Rakasta Colesia" tuotteita, joista osa on todella hyvia ja halpoja mutta esim. pikakahvi on aivan kauheata kakkendaalia =)
Viinirypaleet ovat olleet jotain 4,89 dollaria kilo, ovat siemenittomia ja maistuvat todella hyvilta.
Sitten tietysti jos on tuolla vahan sivummalla, loytyy paljon pienia putiikkeja joista tekee yllattavia loytoja ruuan suhteen. Thai, Kiina, Intia, Italia, riippuu vahan milla suunnalla kulkee.
Kiitoksia paljon, taas kerran :peukkuy juuri tälläisia vastauksia kaipailinkin. Suomessakin kun on S-kaupat, K-kaupat ja Lidlit, joista Lidl kaikkein halvin ja K-kauppa (ainakin meidän ja naapurikylien) kallein. S-kaupasta yleensä siis ruuat ostetaan.
Harmi, voisi olla toisin päin, niin että siellä oisi ne rehut halpoja ja liha kallista, kun itse en sitä lihaa syö.. enkä muutakaan pika ja mäkkäriruokaa. No mut eipä se ruuan hinta minua kuitenkaan estä sinne tulemasta :pepsodent Yleensä kun tulee ihan ummikkona uuteen maahan, ostaa ensiksi sieltä mistä löytää ja myöhemmin vasta tajuaa, että voi vitsi ku ois kävelly 100m tohon suuntaan ni ois saanu parempaa ja halvemmalla. :D Hyvä jos tietää vähä etukäteen, että kantsii hedelmiä ostaa siis markkinoilta ja hedelmäkaupoista :)
Tiedän!! Tämä kuulostaa varmaan liian hyvältä ollakseen totta, mutta meillä vaimon kanssa kävi mahdottoman hyvä tuuri kun löydettiin kämppä gumtreen kautta täältä North Rydeltä, Sydneystä jo ennen kun tultiin Australiaan. Kämppä joka on mukavan perheen omakotitalon alakerrassa, on noin 40m2 täysin kalustettu, keittiö + makuuhuone ja suihkutila. Vuokra noin $300/viikko johon sisältyy sähkö, netti ja plussana mainittakoon vielä grilli ja uima-allas pihalla. Keskustaan pääsee bussilla noin 20 minuutissa.
Piruittain käytiin yhdessä asunnonvälitysfirman näytössä Kirribillissä, keskustan kupeessa jossa oli tarjolla pieni yksiö ilman omaa suihkua tai vessaa hintaan $280/viikko. Samaisessa näytössä taisi olla noin 20 muuta tyyppiä, joten kilpailu vapaista asunnoista on kova. Paras vaihtoehto yksin matkustavalle taitaa kyllä olla nuo kimppakämpät joita porukka mainostaa keskustan lyhtypylväillä $150/viikko ylöspäin.
Kahvila, baari, tarjoilijatöitä näyttäisi olevan suhteellisen paljon ainakin täällä Sydneyssä tarjolla, mitä nyt noita "staff wanted" lappuja kuppiloiden ikkunoista olen bongaillut. Samainen RSA lappu vaaditaan myös täällä NSW:ssä jos meinaa viinaksia myydä.
Matkakassasta sen verran että alta 2000€ ja ilman paluulentoa en lähtisi matkaan!
(http://photos-g.ak.facebook.com/photos-ak-sctm/v200/25/92/575254680/n575254680_356814_6287.jpg)
Meidän piha. 8)
EDIT:
Pienenä vinkkinä voin kertoa että kannattaa laittaa gumtree:lle "halutaan vuokrata" -palstalle ilmoitus, ja ehdottomasti oman kuvan kera. Suomesta käsin hakiessamme saimme kolme vastausta ja viime kuussa kun etsittiin kahdeksi viikoksi väliaikaista asuntoa tuli kymmenkunta yhteydenottoa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. ;)
Wau! :o
Lainaus käyttäjältä: hardflip - huhtikuu 09, 2008, 20:03
Me ollaan kaytetty suurimmaksi osaksi Colesia kun sielta saa FlyBuys pisteita kerattya
Ja tähän on pakko todeta että jos Suomessa Plussa-pisteet olivat aika naurettavat niin noiden FlyBuysien kanssa saakin jo kieriä lattialla kippurassa. :D
Tai no, on me taidettu tämän parin vuoden aikana jo laskennalliset $50 tienata sen kanssa. Asiaan voi tietenkin vaikuttaa että suurin osa päivittäisostoksista kanavoituu sopivamman valikoiman naapurikauppaan.
Noista plussista ym. ei oo iloa muille kuin kauppiaille ja keskusliikkeille. Tarkoitus on saada asiakas koukkuun ja asioimaan tietyn ryhmän kaupoissa.
Mikäli nyt joku keksii kehua että kuinka paljon on saanut noista todellista hyötyä niin voin valottaa että olet maksanut sen kaiken itse jo ennakkoon.
Me käytetään tankatessa S-korttia ja myös kaikissa ruokaostoksissa ja kaikissa kaupoissa jossa voi. Kuukaudessa kertyy rahaa niiden pisteiden ansiosta n.50€. että kyllä se kannattaa.
Lainaus käyttäjältä: MH - huhtikuu 09, 2008, 23:51
Mikäli nyt joku keksii kehua että kuinka paljon on saanut noista todellista hyötyä niin voin valottaa että olet maksanut sen kaiken itse jo ennakkoon.
Kyllä ne hotellien osalta toimii Suomessa ihan oikeasti, kun vaan reissaat paljon työn puolesta. Työnantaja maksaa hotellikulut, ja sinä keräät bonukset 8)
Pitää vaan hoitaa rahaliikenne tietyllä tavalla.
Lainaus käyttäjältä: jossuv - huhtikuu 10, 2008, 02:56
Me käytetään tankatessa S-korttia ja myös kaikissa ruokaostoksissa ja kaikissa kaupoissa jossa voi. Kuukaudessa kertyy rahaa niiden pisteiden ansiosta n.50€. että kyllä se kannattaa.
Niin ja tuon 50e ja mahdollisesti enemmänkin olet maksanut ennakkoon tuotteiden hinnoissa.
Vanha sanan lasku toimii tässäkin, ilmaisia lounaita ei ole.
Haagalaisen tapauksessa työnantaja maksaa ne välillisesti ja kuittaa sen takaisin tavalla tai toisella työntekijän selkänahasta. :pepsodent :pepsodent
No pääseehän sillä S-kortilla ilmaiseksi vessaan Suomessa... :pepsodent
(Ausseissa moisesta "ylellisyydestä" ei veloiteta ;))
Lainaus käyttäjältä: MH - huhtikuu 09, 2008, 23:51
Noista plussista ym. ei oo iloa muille kuin kauppiaille ja keskusliikkeille.
MH,
Alahan nyt loyalty kortteja manaa ja kerro kaikkia alan salaisuuksia. :pepsodent :pepsodent :pepsodent :pepsodent
Henkilokohtaisesti minulle ainakin niista korteista on ollut kovasti iloa kun aikoinaan jouduin tyokseni tutkimaan asiakkaiden ostotottumuksia eri liikkeissa :nuttu: :nuttu: :nuttu: :nuttu:
Nimimerkki: Itsellani ei ole minkaan liikkeen korttia
Lainaus käyttäjältä: Milka - huhtikuu 10, 2008, 10:00
Nimimerkki: Itsellani ei ole minkaan liikkeen korttia
Ei mullakaan, ai miks. Rivienvälistä voi lukea. :pepsodent :pepsodent
Tuo vessatarjous on s-etukortin paras anti! :peukkuy Mutta saahan nuilla korteilla vaikka minkänäköistä alennusta. Monesti on plussa kortilla -20% Anttilasta esim kodintekstiilit. Ja s-kortilla hajuvedet -15% tms. Säästyyhän siinä rahaa 8) No kuitenkin olen todella laiska kortin käyttäjä..
Lainaus käyttäjältä: MH - huhtikuu 10, 2008, 15:47
Ei mullakaan, ai miks. Rivienvälistä voi lukea. :pepsodent :pepsodent
Sitten et varmaan myöskään osta mitään sellaisista kaupoista, jotka bonus-kortteja asiakkailleen tarjoavat? Nimittäin hintojenhan täytyy sitten olla kalliimpia bonuskortteja tarjoavissa kaupoissa kuin muissa kauppojen, jotta nämä bonus-edut saadaan maksatettua, vai?
Itse arvelen, että lähinnä näillä korteilla yritetään houkutella asiakasuskollisuuteen, eikä niinkään perimään kuluttajilta kalliimpia hintoja bonuskortin varjolla. Valistuneimmat kuluttajat varmaan myös seuraavat muiden kauppojen hintoja ja vaihtavat tarvittaessa kauppaa hetkittäin ainakin jonkun hyvän tarjouksen perässä. Minä esimerkiksi käytän sekä Colesia ja Woolworthsia, ja tankkaan milloin missäkin bensan hinnan edullisuudesta riippuen. Jos satun ostamaan jotain Fly Buys -pisteitä myöntävästä paikasta, niin hyvä niin. On niillä pisteillä tullut vuosien varrella parin sadan taalan edestä lenneltyä. Ei siis tosiaankaan paljoa, mutta minun tulkintani mukaan nekin vähät pisteet ovat tulleet ilmaiseksi, eli nimenomaan bonuksena - eikä ainakaan hampaat irvessä haalien. :)
Tuumaa
Jouni
Olet oikeassa, pienyrittäjänä suosin toisia pienyrittäjiä kaikissa hankinnoissani aina kun se on mahdollista. Osittain jopa kovempien hintojen muodossa tai sitten neuvottelen hinnan tapauskohtaisesti joka ei onnistu näissä hehtaarihalleissa. Mieluummin tuen pienyrittäjää kun antaisin sen kasvottomalle keskusliikkeelle tai keskusliikkeen talutusnuorassa olevalle "yrittäjälle".
Pointti on kuitenkin se että erilaisten bonusjärjestelmien ylläpito maksaa tuhottomasti ja kaiken sen maksaa kuluttaja.
Totta on myöskin tuo että alunperin niillä houkuteltiin asiakas uskollisuuteen mutta kun nykyään niillä kaikilla joilla kortteja on, on myöskin kaikkien kaupparyhmien kortit noin yleisesti ottaen ei tämäkään enää toimi.
Lainaus käyttäjältä: jounij - huhtikuu 10, 2008, 17:53
Jos satun ostamaan jotain Fly Buys -pisteitä myöntävästä paikasta, niin hyvä niin. On niillä pisteillä tullut vuosien varrella parin sadan taalan edestä lenneltyä. Ei siis tosiaankaan paljoa, mutta minun tulkintani mukaan nekin vähät pisteet ovat tulleet ilmaiseksi, eli nimenomaan bonuksena - eikä ainakaan hampaat irvessä haalien. :)
Tuumaa
Kun maksan kaiken luottokortilla, jonka pinnat voin vaihtaa Qantaksen pinnoiksi, ei ole mitään väliä sillä, missä shoppaan.
Nimim. myöskin bonus-kortiton
Minulla on sekä-että, eli dippaan tuplasti esittäessäni molemmat kortit.
Elvistelee
Olen myös sillä linjalla että jos kortti on ilmainen - kuten flybuys - niin miksei sitä käyttäisi silloin kun käy liikkeessä johon se kelpaa. Vaikka sitten kuinka harvoin.
En ikinä käytä luottokorttia, paitsi ulkomailla, mutta tuo Leokatin luottokortti kuulostaa hyvältä jos siitä saa lentopinnoja. Ja viiden hengen perheessä rahaa meinaan kuluu sellaisia määriä että niitä pisteitä voisi jopa kertyäkin... Mikä kortti se on? Ja millaista vauhtia niitä pisteitä kertyy?
Meillä maksetaan kaikki luottokortilla. Ja sitten korottoman ajan lopussa koko saldo. Miksi en käyttäisi hyväkseni pitkää korotonta maksuaikaa? Näin omaan tiliin ei tule koskettua kuin vasta silloin. Asuntolainaan sidottuna nekin rahat laskevat päivittäistä korkoa.
Meillä on Citibank Visat, mutta noitahan on kai aika monta joista voi siirrellä pinnoja Qantakselle. Jokaisesta kulutetusta dollarista saat yhden Citibank Reward pinnan ja jokainen CR pinna vastaa yhtä Qantaksen FF pinnaa. Pinnat voi siirtää Qantakselle 10,000 pinnan paketeissa ja luottokortin luottorajasta riippuen maksimimäärä pinnoja vaihtelee Citibankilla 40,000 - 120,000 pinnaan vuodessa.
Lisätään nyt vielä, että tietyistä ostoksista kai noita FF pinnoja saa tuplastikin. En ole niihin niin perehtynyt... ja luottokortin käyttö vaatii tiettyä kontrollia. Jos shoppailu meinaa olla enemmän elämäntapa kuin tarpeen mukaan, niin tuskin onnistuu kovin hyvin tämä systeemi. ;)
Muoks muoks... kun nyt alkuun pääsin. :pepsodent Lisäksi olemme käyttäneet hyväksemme ihan noita pankin omia pinnoja. BBQ Caloresta ostettiin hieno iso grilli $100 lahjakorteilla ja joskus on otettu noita samaisia lahjakortteja myös esim. Myerille ja käyty ostamassa vaatteita ihan pitemmän kaavan mukaan.
Myös Amexilla saa lentopinnoja, mutta sen heikkoutena on kortin huono hyväksyttävyys.
Itse käytän ANZin myöntämää Qantas Frequent Flyer Visaa, joka hyväksytään jokseenkin kaikkialla mukisematta. Näitä kortteja on kahta laatua: tavallinen ja kultainen. Kummallakin kortilla saa yhden pisteen (jotka siis konvertoituvat piste pisteeltä lentopisteiksi) jokaista käytettyä dollaria vastaan. Tavallisella Visalla voi täten kerätä pisteitä $1500 kuukausittaiseen kulutukseen saakka. $1500 kulutuksen ylittävältä määrältä pisteitä kertyy 1 per kulutettu $2 ylärajaan $5000 saakka, jonka jälkeen pisteitä ei enää kerry siltä kuukaudelta. Kulta-Visa toimii samoin, mutta nuo dollarirajat ovat $2500 ja $10000.
Tähän ohjelmaan kuulumisesta toki aiheutuu maksujakin: pankin visa-kortista mahdollisesti perimän vuosimaksun lisäksi pitää maksaa tästä Frequent Flyer -ominaisuudesta erikseen. En nyt muista kuinka suuri se maksu on, mutta alle satasen joka tapauksessa. Olipa minkä suuruinen maksu hyvänsä niin, ainakin meidän perheessä tähän ohjelmaan kuuluminen on kannattanut: kaikki maksut Visalle (ja aiemmin muutaman vuoden ajan Amexille) keskittämällä olemme aloitettuamme pisteiden keräämisen vuonna 1995 saaneet yhteensä 4 edestakaista Suomen lentoa ja yhden edestakaisen lennon välille Canberra - Cairns. Lisäksi plakkarissa on jo poisteet seuraavallekin yhdelle edestakaiselle matkalle.
Tosin näistä ilmaisista lennoista on pitänyt maksaa lentokenttäverot, jotka vaihtelevat jonkun verran käytetyn lentoreitin mukaan. Esimerkiksi kohtapuoliin aloittamani matka Canberra – Melbourne – Bangkok – Helsinki – Hong Kong – Sydney - Canberra maksoi 169000 pistettä, jonka lisäksi meni noin $400 riihikuivaa veroihin.
Laskee
Ai niin, piti vielä mainita, että luottokortin hamassa menneisyydessä hankittuamme ainoastaan kerran olemme jättäneet maksamatta luottotilin koko saldon määräaikaan mennessä. Silloin Arja kolkutteli pankin ovella vartin yli pankin sulkemisajan jälkeen (tapahtui siis ennen internet-pankin ja automaattisen maksupalvelun Australiaankin saapumista :)). Yhden päivän myöhässä maksettu lasku aiheutti meille huimat $5 korkokuluja.
Luottokorttien sikakorkoja kaihtava
Tuon luottokortin kayttaminen taalla on kylla ihan jarkevaa, ainakin itsella tuo Low Rate MasterCard pelittaa hyvin ja siina on tuo 55 paivan koroton maksuaika ostoksille, jos ei halua kantaa kateista rahaa lompakossa.
Takalainen automaaginen money machine (ATM) kun pakkaa aina vastaan tullessa olevan joko Aaaanz, Naaaab tai pahimmassa tapauksessa St. Georges (tjsp) ja taas saa maksaa sitten nostoista, nostat sitten HandyCardilla (automaattikortti) tai luottokortilla. Anz piiskaa minua 2,50 dollaria per nosto ja Naaaaaab muistaakseni saman verran. Noita pankkeja on edellisten lisaksi varmaan 125 muuta =)
FlyBuys on ihan jarkeva kortti, eihan silla tosiaan alyttomia tallainen normi Uuno saa aikaiseksi. Mutta jos olet Naaaabin asiakas ja sinulla on heidan kortti, kortin kayttamisesta tulee myos pisteita (en nyt muista oliko pakko olla luottokortti).
Meidankin perhe kayttaa lahinna luottokorttia ja sitten kun orjapalkka napsahtaa tilille niin voi tuon velkataakan tyhjentaa kerralla pois.
Fee siella Fee taaalla,
Luottokortin kaytossa olen nahnyt selvan kulttuurieron Suomen ja Australian suhteen. Suomessa asuessa en tiennyt ketaan kuka olisi ns. elanyt yli tulojensa ja varojensa. Eli kaytantona oli maksaa koko luottokortin tase aina erapaivana. Puhun siis niista ystavista jotka ylipaataan kayttivat luottokorttia. Useilla sellainen oli, mutta eivat sita koskaan muutoin kayttaneet paitsi ulkomailla matkustaessaan.
Taalla taas tunnen monia jotka eivat maksa / pysty maksamaan luottokorttilaskuaan joka kuukausi, eli he sitten maksavat todella suuria korkoja eraantyneista maksuistaan. :nuttu: :nuttu: :nuttu: :nuttu: :nuttu:
Olenkin joutunut takomaan monelle takalaiselle ystavalleni jarkea etta nyt leikkaat luottokortit kahtia ja marssit pankkiin hankkimaan henkilokohtaisen lainan pienemmalla korolla ja maksuajalla.
Nimim. Toinen ahkerasti luottokorttia kayttava, mutta joka kuukausi saldonsa maksava ja korkoja vihaava
Milka,
Tuo on muuten ihan totta, etta ihmiset kayttavat tuota luottokorttia aivan alyttomasti ja sitten kuukautta myohemmin huomaavat etta samperi, mitahan kaikkea on tullut ostettua...
Jo ihan peruskortissa tuo luottoraja on yllattavan suuri. Westpacin peruskortissa muistaakseni "koyhaliston" kortti taisi olla max. 30 000 dollaria. Goldin maksimi taisi olla joku 50k-60k ja Platinum taisi olla 100k.
:coolh
Hardclip,
Jostain ihme syysta Ausseissa on joillakin ihmisilla kasitteet maksimi ja minimi menneet sekaisin naissa luottokortti asioissa tai sitten on kyse lukihairiosta, eli ollaan ymmarratty asia niin etta se maksimi luotto on pakko kayttaa. :nuttu: :nuttu: :nuttu: :nuttu:
No jos nuo on Westpacin luottorajat, niin huh huh! Meidän kortit on sitten varmaan rupusakin hopeakortit. Luottoraja vain $7500 ja enempää ei oteta, vaikka joka kuukausi tuleekin kultakorttien tyrkytyskirje. Siinäkin raja kai vain kaksinkertainen kuitenkin. Järjenkäyttö sallittu... ;)
Kylla minakin yllatyin noista Westpackin luottorajoista. :o :o :o
Mina omaan luottokortin eraasta Aussien neljasta suuressta pankista ja taman ns. kultaisen luottokortin raja on paljon alempi kuin Westpackin 'koyhailliston' joten mina ilmeisesti olen 'koyhaillistoakin' koyhempi. :pepsodent :pepsodent :pepsodent :pepsodent
Westpac has a set of minimum requirements for a credit card:
* You must be an Australian resident
* You must be 18 years of age or over
* You must earn a minimum income of $65,000 per annum for Platinum Cards, $50,000 per annum for Gold Cards and $15,000 per annum for all standard cards.
Sinallansa jos tienaat sen 15k ja taytat muut vaatimukset, mahdollisuutesi saada Westpacilta tuo talonpoikaiskortti pitaisi tayttya. Tata mina katselin korttia hakiessani, etta ihan jees, ei vaadita mahdottomia ja saan parin tonnin kortin hatavaraksi. Sitten kun rupesin lukemaan uudestaan, niin samperi, Platinum Cardsinkin saisin ja yllatys yllatys, sitahan ensimmaisena ehdotettiin. Piti kylla heti sanoa etta ei kiitos.
Product Type Maximum Limit Minimum Limit
Platinum Credit Cards $100,000 $8,000
Gold Credit Cards $50,000 $5,000
Other Credit Cards $30,000 $1,000
Oli pakko kayda kaivamassa nuo rajat, en tainnut ihan vaarin muistaa, maksimit noissa on kylla huikeat.
Olen hiukan suunnitellut lähtöä Australiaan WH-viisumilla. Jos lähtisin joskus syys- tai lokakuussa, niin millä todennäköisyydellä voisin saada töitä? Osaan erittäin hyvin IT-alan hommia ja palkallista työkokemustakin on, mutta en ole vielä valmistunut yliopistokoulutuksesta. Pikaisesti katsottuna australiasta löytyisi paljon IT-hommia, joita osaisin, mutta pääseeköhän töihin?
Kun kerran WH viisumilla saisi periaatteessa olla vain 3kk samantyönantajan hommissa?
LainaaKun kerran WH viisumilla saisi periaatteessa olla vain 3kk samantyönantajan hommissa?
6 kuukautta nykyaan 8)
Lainaus käyttäjältä: antifreeze - heinäkuu 16, 2008, 08:11
Olen hiukan suunnitellut lähtöä Australiaan WH-viisumilla. Jos lähtisin joskus syys- tai lokakuussa, niin millä todennäköisyydellä voisin saada töitä? Osaan erittäin hyvin IT-alan hommia ja palkallista työkokemustakin on, mutta en ole vielä valmistunut yliopistokoulutuksesta. Pikaisesti katsottuna australiasta löytyisi paljon IT-hommia, joita osaisin, mutta pääseeköhän töihin?
Kun kerran WH viisumilla saisi periaatteessa olla vain 3kk samantyönantajan hommissa?
Riippuu vahan mita IT-alan hommia, ylipaatansa tuollainen normaali tyoasema/pavelin/verkko-admin homma on taalla suht lasten kasissa ja melkoisia palikkoja loytyy joilta ei edes perusasiat onnistu sitten yhtaan mitenkaan. Jos osaamisesi kohdistuu johonkin tiettyyn tuotteeseen ERP/CRM/WhatEver, kannattaa melkein kokeilla noita rekryagentteja josko loytyisi sopivaa hommaa.
Firma missa olen itse toissa ei ota WH viisumin omaavia toihin, sponsorointi 457/Permanent onnistuu, tosin tyohon hakeminen on sitten oma prosessinsa, suoraan voi yrittaa mutta ainakin viimeaikaiset ihmiset ovat kaikki tulleet joko jonkun tutun tai rekryagentin kautta.
Jees, kiitos vastauksista. Pitäneekin hiukan ottaa selvää tuosta sponsorointi viisumista. Australiassa ei ole ketään tuttuja, eli pitänee vissiinkin ottaa yhteyttä rekryagenttiin.
Tosiaan osaamiseni on kohdistuu lähinnä .NET teknologioihin sekä C/C++ koodaukseen, eli eiköhän sitä jotain löydy...
Lainaa
Firma missa olen itse toissa ei ota WH viisumin omaavia toihin
Päteeköhän tuo myös muihin firmoihin, eli onko WH:ssa jotain "vikaa"?