Australian Viestitaulu

Viestitaulu => Elämää Australiassa => Työelämä - työnteko => Aiheen aloitti: sussie - maaliskuu 10, 2007, 01:52

Otsikko: Mistäpäin helpointa löytää töitä syys-elokuussa, kyselee "ikäloppu" tradenomi
Kirjoitti: sussie - maaliskuu 10, 2007, 01:52
Harkinnassa on lähtö elo-syys-lokakuussa kohti Australiaa W&H-viisumilla. Minulla ei ole mitään suurempia intohimoja paikan suhteen, joten tarkoitus olisi suunnata johonkin mistä töitä löytyisi mahdollisimman helposti esimerkiksi kahvilasta, tiskaushommatkin käy, samoin joissakin keskusteluissa mainitut sairaala-apulaisen työt, toimistohommat tai melkein mikä tahansa muukin. Ojankaivuuta tai raksahommia en hallitse ja poimimistyöt kuulostavat hieman epämääräisiltä. Tosin kyllähän niitäkin tekisi, jos tulot ovat suunnilleen sellaiset että niillä vähän potkii tätä elämää eteenpäin. Olen rauhallinen lähemmäs kolmekymppinen joten ihan pahimmasta backpackermeiningistä en ole enää kiinnostunut :).

Englanti on sujuvaa, viimeiset kolme vuotta kulunut täällä Irlannissa toimistohommissa. Kahvilatöistä löytyy kokemusta myös, samoin Call Centeristä. Viihtyisin mielelläni pitempäänkin samassa työpaikassa/kaupungissa/kylässä, mielestäni siten tutustuu paikalliseen elämänmenoon paremmin kuin joka viikko paikkaa vaihtaen ja ympäriinsä hortoilemalla. Kaikki vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan - ihan pelkkään lomailuun minulla ei ole varaa eikä äiti ja isikään enää tässä iässä sponssaa :).

Ymmärrän että W&H -viisumi on tarkoitettu lähinnä lomailuun ja kaikki elämiseen tarvittavat rahat pitäisi olla etukäteen säästetty jne. En tietenkään ole rynnistämässä Ausseihin ilman killinkiäkään taskun pohjalla tms, mutta silti olisin kiinnostunut kuulemaan vinkkejä tai kokemuksia siitä, voiko tilapäishommilla -max 6 kk sääntö - elättää itsensä. Kokeilin hakua ja olen tässä pikkuhiljaa lueskellut läpi rutosti vanhoja keskusteluja joiden linkit eivät (enää?) toimi. Anteeksi jos tästä on jo puhuttu liikaa. Mietin tässä vain kannattaisiko pysyä Euroopassa, jos Australiassa ainoa vaihtoehto ovat satunnaiset poimintakeikat ja pelkkä lomailu? Pelkkä piiiiiiiitkä loma ei kiinnosta, koska haluisin päästä tekemään jotakin "kunnollistakin" ja kokeilemaan vähän sitä arkielämää. Pelkkään rannalla makoiluun, nähtävyyksien bongailuun tai kaljankittaukseen kun kyllästyy aika helposti.
Otsikko: Vs: Mistäpäin helpointa löytää töitä syys-elokuussa, kyselee "ikäloppu" tradenomi
Kirjoitti: Leokatti - maaliskuu 10, 2007, 08:50
Anna kaikkesi, mutta älä periksi ;D. Kyllä täältä löytyy muitakin hommia kuin poimintaa. Noin pitkälle etukäteen on tietysti hankala mennä ennustamaan, mutta ainakin tällä hetkellä esim. täällä Perthissä on keskustassa melkein joka kahvilan/ravintolan/baarin/vaatekaupan ikkunassa lappu, jossa etsitään työntekijöitä. Muualla tilanne on varmaankin aika lailla sama. Itsestähän se on pitkälle kiinni  ;).
Otsikko: Vs: Mistäpäin helpointa löytää töitä syys-elokuussa, kyselee "ikäloppu" tradenom
Kirjoitti: jounij - maaliskuu 10, 2007, 09:26
Hei!

Vai että ikäloppu!? Mitähän meidän sinua vanhempien itseään vielä nuorekkaina pitävien pitäisi ajatella? Tule vain sinäkin tänne Australiaan, niin lakkaat vanhenemasta!

Ne vanhat linkit saa toimimaan käsipelillä näitä ohjeita seuraamalla:

-Klikattuasi toimimatonta linkkiä sinulle aukeaa uusi selainikkuna, jossa on virheilmoitus: "Etsimääsi sivua ei löydy. Valitse sivu päävalikosta."

- Tämän selainikkunan osoitekentässä pitäisi lukea jotain tämän kaltaista ("#pid<numero2>" saattaa puuttuakin):

http://www.dundernews.com/viestitaulu/viewthread.php?tid=<numero1>#pid<numero2>

- Muuta tätä osoitetta siten, että sanasta "viewthread" tulee "index" ja sanasta "tid" tulee "topic". Poista "#pid<numero2>", jos se siellä on, ja lisää loppuun ",0". Näiden muutoksien jälkeen osoitteen pitäisi näyttää tältä:

http://www.dundernews.com/viestitaulu/index.php?topic=<numero1>,0

(Huom. noita '<' ja '>' merkkejä ei pidä olla siinä lopullisessa osoitteessa - ne on tässä ohjeessa vain havainnollistamassa numeron paikkaa.

- Paina enteriä ja haluamasi entinen keskustelu ilmestyy selaimeesi kuin taikaiskusta (olettaen, ettei sitä ole sittemmin "siivottu").

Tunnen Canberrassa yhden reppuselkämatkaajan, joka tänne saavuttuaan jakeli ahkerasti resumeaan parissa eri kauppakeskuksessa ja noin viikon kuluttua sai ensimmäisen työtarjouksen. Nyt muutama viikko myöhemmin hän tekee näitä osa-aikaduuneja jo kolmessa eri paikassa.


Neuvoo
Otsikko: Vs: Mistäpäin helpointa löytää töitä syys-elokuussa, kyselee "ikäloppu" tradenomi
Kirjoitti: RUU - maaliskuu 10, 2007, 14:56
Sussie, tervetuloa foorumiin ja aikanaan tännekin!

www.seek.com.au'ssa on viimeisen viikon aikana julkaistu 1100 'casual/vacation' paikkaa seuraavalla jaottelulla: Melbourne runsaat 300 paikkaa, Sydney 250, Brisbane vajaa 200. Hospitality/Tourism 210 paikkaa, Healthcare 160, Manufacturing/Operations 100.
Contract/Temp -paikkoja 7700, joista Sydneyssä 2600, Melbournessa 1800 ja Brisbanessa 900. IT-alaa 2600, Administration 1050, Accounting 1050.

Eiköhän noista saata jotain lohjeta ahkeralle ja innokkaalle tulijallekin, joten tuskin koko vuotta tarvitsee nähtävyyksiä katsella...

Nimimerkillä Vielä ikälopumpi
Otsikko: Vs: Mistäpäin helpointa löytää töitä syys-elokuussa, kyselee "ikäloppu" tradenomi
Kirjoitti: wamberal - maaliskuu 11, 2007, 07:39
Pari vuotta sitte kun olin ite siella (Sydneyssa) WH visalla, tein alussa sen "virheen" etta hain tyopaikkoja suoraan lehti ilmoituksista, ja hain niita paljon, useita kymmenia, ja sitten sain kasan sahkoposteja takaisin, etta valitettavasti et ole valitsemamme henkilo blaah blaah..

Sitten menin muutamaan eri tyonvalitystoimistoon, osassa niissa oli hulluja nopeus kirjoitus testeja ja muuta homppaa ensin. ennenkuin ne ottaa sut sinne listoille, mutta joka tapauksessa se kannatti, silla kahden paivan kuluttua olin jo toissa kiinteistovalitys toimistossa. Ei mikaan luxus duuni, mutta toisaalta olin siina vaiheessa jo valmis ottamaan vastaan ihan mita duunia vain. Ja sitte jouduin kieltaytymaankin muiden tyonvalitystoimistojen tarjoamista toista. Musta noi toimistot oli tosi helppo keino saada duunia ja nopeeta rahaa,

Tsemia!  8)
Otsikko: Vs: Mistäpäin helpointa löytää töitä syys-elokuussa, kyselee "ikäloppu" tradenomi
Kirjoitti: pipsa - maaliskuu 11, 2007, 20:01
Canberrassa ainakin on huutava pula ravintola/kahvilatyontekijoista (ainakin tv-juttujen perusteella  ;D) ja monissa paikoissa nakee lappusia, joissa haetaan henkilokuntaa.

Ja niinkuin wamberai jo mainitsikin, jos otat tyonvalitystoimistoihin yhteytta ja pystyt kunnialla suorittamaan typing, seka word ja excel testit niin ainakin temping toimistotoita on yleensa runsaasti tarjolla. Mulle riitti noin kuusi vuotta sitten ihan vihreana (= ei toimistokokemusta) 45 sanaa/min siihen, etta sai toita.
Otsikko: Vs: Mistäpäin helpointa löytää töitä syys-elokuussa, kyselee "ikäloppu" tradenomi
Kirjoitti: maailmalla79 - maaliskuu 11, 2007, 21:31
perthissä järkyttävä pula ravintola-alan työntekijöistä. Kävelin tänään Subiacon läpi töihin mennessä ja laskin 7 ilmoitusta eri ikkunoissa joissa mainostettiin töitä. Jos on vähänkään aivoja ja kypsyyttä niin luulis että töitä kyllä löytyy
Otsikko: Vs: Mistäpäin helpointa löytää töitä syys-elokuussa, kyselee "ikäloppu" tradenomi
Kirjoitti: sussie - maaliskuu 18, 2007, 09:33
Kiitoksia paljon kaikille! Nyt olen jo vähän positiivisemmalla mielellä Aussi-unelmani suhteen. Ei tarvitse ainakaan vielä ryhtyä happamana hautailemaan matkasuunnitelmaa :). Nettiä katsellessani alkoi jo hetken näyttää siltä, että työnhaun vaikeudet olisivat nimenomaan Australiassa täysin ylitsepääsemättömiä - niin paljon tuntui olevan liikenteessä työhaluisia backpackereita ilman hommia ja erilaisia tilityksiä toivottomista työkeikoista ja rahojen loppumisesta kesken, katteettomista poimintatyölupauksista, onnettomista palkoista tms. Mutta toisaalta onhan työnhaku hankalaa tai vähintäänkin vaivalloista joka paikassa, varsinkin vieraan kielen ja/tai kulttuurin parissa (paitsi ehkä täällä Irlannissa nyt kelttitiikerin vielä karjahdellessa voimansa tunnossa).

Selvennykseksi orastavasta ikäloppuudestani: eihän tässä toki ihan vielä keikuta toinen jalka parempien metsästysmaiden puolella. Mutta joskus alkaa jo tuntea olonsa hieman tädiksi ihan nuorimpien reissaajien silmissä. Pelottava kolmekymppiäkin lähestyy (sen jälkeen ei enää kauaa tipu W&H -viisumia). Kaverit Suomessa ovat jo suurimmaksi osaksi kiltisti napsahtaneet vakityö -> avioliitto -> auto -> rivitalonpätkä  -> 1.3 lasta -> kultainennoutaja -putkeen, mutta eiköhän tässä vielä ehdi tuota putkielämääkin viettää jos siltä alkaa tuntua tai kohtaa unelmiensa prinssin hortoilemassa vaikkapa Australian outbackissa ;D.

Edelleenkin kuuntelen mielelläni, jos lisävinkkejä löytyy. Tässä onkin jo tullut paljon hyvää infoa.
Otsikko: Vs: Mistäpäin helpointa löytää töitä syys-elokuussa, kyselee "ikäloppu" tradenomi
Kirjoitti: RUU - maaliskuu 18, 2007, 18:17
Lainaus käyttäjältä: sussie - maaliskuu 18, 2007, 09:33
työnhaun vaikeudet olisivat nimenomaan Australiassa täysin ylitsepääsemättömiä - niin paljon tuntui olevan liikenteessä työhaluisia backpackereita ilman hommia ja erilaisia tilityksiä toivottomista työkeikoista ja rahojen loppumisesta kesken, katteettomista poimintatyölupauksista, onnettomista palkoista tms.
Ne, jotka ovat onnellisesti töissä, tekevät tietenkin niin innoissaan ja ahkerasti hommia, etteivät ehdi täällä sitä kuuluttelemaan...
Sitä paitsi, eikös se suomalainen kommentointi mennyt niin, että valitukset jupistaan selän takana muille kuten täällä mutta kiitoksista ja hyvistä kokemuksista ollaan hiljaa?  ??? Vedä siitä johtopäätöksiä...
Otsikko: Vs: Mistäpäin helpointa löytää töitä syys-elokuussa, kyselee "ikäloppu" tradenom
Kirjoitti: gh0st - maaliskuu 22, 2007, 18:53
Kiitos paljon jounij!!

tosta sun linkin muokkaamisesta olikin enemmän kuin apua :D pääsee lukemaan tätä foorumia vähän pintaa syvemmältä.. ehkä tuokin on jossain aikaisemminkin kerrottu, mutta eipä ollut osunut silmiini.
ja matkaan pitäisi lähteä 17.5. kohteena sydney..

- Juha