Onko täällä suomi-aussi -parien puolikkaita, jotka asuvat tällä hetkellä erossa? Itse olen seurustellut on ja off brisbanelaisen poikaystäväni kanssa noin kaksi vuotta, ja muissa maissa olemme nyt viettäneet nelisen kuukautta. Kotona viivyn vain kuukauden - pari lisää saadakseni kokoon viimeiset rahat Australian-vuotta varten, mutta nyt loppukirin aikaan on alkanut kärsivällisyys loppumaan. Joten vinkkejä kaipailisin miten olette pärjänneet kaukosuhteessa ja miten oloa saisi helpotettua!
MOI!!Paasin juuri samankaltaisesta tilanteesta...Puoli vuotta erossa, mutta onnellisesti nyt miesystavani kanssa yhdessa taalla Brisbanessa :).Mutta olimme suunnitelleet muuttoa, ja kaikki oli jo valmiiksi mietitty.Luottamus seikka on ehka yksi tarkeimmista asioista, ja se etta olin kaynyt maassa ja tavannut vanhemmat, ja ystavat aikaisemmin.Viimeiset 2-3kk suomessa kului nopeasti, kaikkea jarjestelyja, ja ennen kaikkea IHANAA aikaa ystavien ja sukulaisten kanssa.Joten kaiken rahan menon ja paperisotkujen jalkeen kylla tama on upeeta!! Tanne vaan! Tsemppia, sen kun alat saastaa vaan.
Mulla ei ole aussipoikaystävää, mutta suomalainen poikaystäväni on opiskelemassa Melbournessa ja erossaoloa on nyt kertynyt puolentoista kuukauden verran. Välillä tuntuu ettei millään jaksaisi odottaa enää marraskuun puoliväliin, jolloin itse lennän Melbourneen. Toisaalta helpottaa tieto, että pääsen Australiaan itsekin, mutta eipä jaksaisi enää odottaa! En ole keksinyt keinoa, jotka helpottaisivat yksineloa - täytyy vaan keksiä paljon muuta tekemistä ja ajateltavaa. Mut voimia vaan kaikille samassa tilanteessa oleville!
Yksinolo vahvistaa ja osaa arvostaa ihan eri tavalla asioita ja sitä omaa siippaansa sitten kun aika taas koittaa :)
Kyllä nuo välimatkat aina ovat tietynlaisia koetinkiviä ja silloinhan se tosi rakkaus punnitaan :) Voimia vaan kaikille ketkä kamppailevat asian kanssa.
nimim. kokemusta löytyy :)
// Nykke
Se siinä just on, kun olisi luottamusta siihen, että homma toimisi kun pääsen perille. Mutta niin monta kertaa on mennyt aikaisemmin poikki, tosi typeristä syistä... kun ei me kakarat millään uskota! :nuttu: Mutta kai tuo on otettava niin, ettei ajattele asiaa ennen kuin on pakko...? Luottamusta itse tyyppiinhän kyllä riittää, mutta usko, että kyllä se tällä kertaa... :sormetr:
Disturbance, älä huoli etukäteen. Pääsehään täältä pois... Ja maa on täynnä komeita ja kohteliaita ja iloisia miehiä... Ja kiinnostava paikka elää, asua ja työskennellä, vaikka ei miehiin vilkaisisikaan!
Kun vain saisi sitten jäädä pitemmäksi kuin vuodeksi! Kun meikäläinen ei ole mikään sairaanhoitaja tai kampaaja... :)
Kuullostaa hyvinkin tutulta tuo typeristä asioista riiteleminen ja poikki pistäminen. Nyt olen ollut poikaystäväni kanssa hieman vajaa vuoden(2keraa mennyt poikki muutaman parin viikon ajaksi...). 2kk sen jälkeen kun tapasimme päätimme että minä otan koulusta vuoden väliä ja lähden sinne. Tulin kesäksi takaisin kotiin ja tämä onkin sitten ollut yhtä sotaa 3kk. Päätin kuitenkin että takaisin menen, vaikka poikki menisi. Eihän poikaystävä nyt voi olla ainoa syy mennä ausseihin! Siellä on niin paljon muutakin! Nyt onkin sitten 22.8.05 lähtö edessä, eli enää vajaa viikko!
Itse opiskelen kätilöksi, teen suomessa hommia sh:na, mutta siellä en koska rekisteröimisessä kestää ikuisuus ja se maksaa aika paljon. ei se kauhean helppoa sairaanhoitajillekaan ole. Ausseissa sh:t ei kuulemani mukaan saa tehdä läheskää yhtä paljoa sairaanhoidollisia töitä kuin suomessa, joten joillekin voi käydä hyvinkin tylsäksi. Näin siis olen kuullut, itsellä ei ole kokemusta. ehkäpä vielä jonain päivänä...
Tsemppiä jatkoon sinulle ja poikaystävällesi!
Ja muista että ausseissa on aivan mielettömän paljon kaikkea upeeta ja mahtavaa, kuten ihanat ihmiset ja luonto!
Noh noh...korjataanpas nyt hieman asiaa,
eli, omassa tapauksessani saikun rekisteröinti kesti 3 viikkoa, eli se nyt ei mielestäni kauhean pitkä aika ole.(Ja psych.endorsement siihen päälle 5 viikkoa.) Rekisteröinti ACT:ssa maksoi 80 dollaria, ja Queenslandissa 120 doltsua...not bad really:eye: Papereiden ja työtodistusten käännöksille tuli sitten enemmän hintaa, mutta kaikki oleelliset käännökset kannattaa omata, tekipä sitten hoitajan hommia tai ei.
Itse olen saanut tehdä sairaanhoidollisia tehtäviä laidasta laitaan; ECG, verikokeet, nenä-mahaletkut yms. vaikka psyykellä työskentelenkin. Nykyään olen CNS, eli Clinical Nurse Specialist, joten työnkuvani on varsin laaja...ei siis valittamista omalta osaltani.:D
Tohon puolison kanssa takkuamiseen otan sitten sen verran kantaa, että välimatka asettaa tietenkin suhteelle tiettyä suorituspainetta...kulttuurikohtaiset erot ovat myös kompastuskivi ja väärinymmärryksiä syntyy helposti. Eipä kai siinä sitten muu auta kuin kuunnella toisiaan ja yrittää päätyä kompromissiin . Hyvä idea on pitää omat harrastukset ja mielenkiinnon aiheet "elossa", sillä elämäähän on todella myös kotiseinien ulkopuolella.Australia tarjoaa erinomaisia harrastus-ja opiskelu mahdollisuuksia jokaiseen makuun, tylsistymään en ole ehtinyt täällä asuessa ja pysyy suhdekin ihan virkeänä kun on paljon tekemistä ja yhteinen aika miehen kanssa siis sitäkin arvokkaampaa. Itse olen naimisissa itänaapurin kanssa, ja alussa väännettin kättä pikkuasioista...nyt iän karttuessa ei enää jaksa samaan tahtiin.Nyrkkisääntönä olemme pitäneet sen vanhan:"lasketaas ensin kymmeneen jotta enin kiukku laantuu ja sammakot ei hyppää suusta toisen silmille.":roue Good Luck!:sormetr
AA
Kiitos luottamuksen valamisesta. Tuntuu jo paremmalta. Myös, kun tuo toinen puolisko on alkanut osoittaa merkkejä kiinnostuksen heräämisestä auttamiseen, ja haluaisi nyt ottaa selville kaikenlaisia pikkuasioita jouduttaakseen mun muuttoa. :)
Sehän meissäkin kahdessa vaan tekee ison eron, että itse olen tällainen yliajatteleva haaveileva perfektionisti, kun toinen on realistinen chillaaja :D
en kyl itse osaa sanoa kauheesti positiivisia asioita, mut kerronpa kummiskin oman kokemukseni. tulin australiaan helmikuussa ja ero oli kipea, tytto jai suomeen jne. sovittiin et kerrotaan toisillemme jos jotain tapahtuu.
pari kk kulu mailit rupes vahenemaan jne.
menin kaymaan kesakuussa suomessa ja kun ilmotin tytolle etta tulen niin se ilmotti et silla on ollut uusi jo parisen kk mutta ei ole vain pystynyt siita minulle kertomaan.
suomessa nain tyton kerran ja piti viettaa enemman aikaa ennen kuin lahden takas, kaikki oli sovittu etta menisin viimisella viikoloppuna helsinkiin, mutta kun paasin helsinkiin asti niin silla oli liian kiire menna baariin kavereiden kanssa, kuulema oli toitakin. sunnuntaina sitten soitin hanelle etta jos nyt nahtais ennen kuin mun lento lahtee mutta han ilmotti etta ei halua nahda ja et mina en tieda kuinka paljon sattuis taas erota.
no sen verran tiedan nyt etta sattu ekalla kerralla paljon mutta se etta toinen heittaa tollasen tempun kun hanta menen katsomaan sattuu enemman varsinkin kun olisi voinut viettaa sen viimisen viikolopun perheeni kanssa. no nyt menen taas marraskuussa suomessa kaymaan ja se tytto ei kylla saa multa edes puhelin soittoa sen verran lahti maku kesakuussa.
mut Disturbance sulle toivon kaikkea hyvaa ja toivon etta juttu toimii.
Pystyn eläytymään tohon stooriin, yhtä lailla mulla ja eräällä meni poikki mun muuttaessa Lontooseen, ja eipä mennyt kauaakaan, kun tuo näkyi jo kulkevan meidän yhteisen ystävän kanssa. Vieläpä sellaisen, joka ei kuulemma todellakaan ollut hänen tyyppiään jne. Nyt niillä on omistusasunto ja kaksi kissaa, mutta ei niillä silti hyvin mene.
Toiset ei vaan jaksa tuollaista järjestelyä. Tiedän tasan miltä tuo tuntuu. Omasta mielestä paras olisi aina erota. Tilanteet ja ihmiset muuttuvat, jopa itse voi muuttaa mieltä. Säälihän se on aina päästää toinen menemään, mutta on vain päätettävä kumpi on tärkeämpi - toinen maa vai se kulta. Ja voi vain toivoa, että olosuhteet sallivat suhteen jatkuvan, kun samaan maahan taas päästään. Yhdessä olo eri maissa asuessa onnistuu vain, jos on todella 200% varma itsestään, ja sitten saman verran luottamusta siihen toiseen. Mullahan tuo tilanne on jatkunut jo sen verran [ja läpi käyty samanlaista niin usein] että tiedän jaksavani tämän erossaoloajan. Onnekseni myös se toinen on ehdottomasti luottamusen arvoinen.
Tsemppiä sullekin. Nyt Ausseista sitten uusi kulta. Siellähän niitä sellaisia naisia on, jotka ovat kaikkea muuta kuin suomalaiset [eli oikein jees, Newcastlessa etenkin!] :)
Mullakin alkaa kahden viikon päästä neljän kuukauden kidutus :itke
Itse lähden australiaan ja avomies jää inttiin. oon aina kokenut australian toiseksi kotimaakseni, joten nyt on tilaisuus mennä sinne hieman pidemmäksi aikaa välivuotta viettämään. Helppo ei lähtö kuitenkaan tule olemaan ja toivon että me molemmat jaksetaan ero. Ja toivottavasti asiat menevät paremmin kuin concept-illa. Tosin meidän suhde on hyvin vankalla pohjalla, sentään yhdessä asutaan ja meillä on kaksi pupuvauvaa :D ja tarkoitus olisi lähteä yhdessä australiaan kesällä 2006 kun poika sieltä intistä pääsee. Suunnitelmissa on myös että poika kävisi yhden vuoden vaihtoa ausseissa tkk:sta, sillä mä voin lähteä sinne perässä milloin vaan:)
Mutta toivottavasti te kaikki kaukosuhteessa olijat jaksatte. Ei varmasti tule olemaan mullakaan helppoa :(
Kyllä toi sun tilanne mulle vielä positiiviselta näyttää, teillä tulee molemmilla olemaan paljon tekemistä omien elämienne kanssa - sulla uudessa maassa tekemässä uusia ihania asioita, ja miehelläs siellä intissä. Ja aattele nyt miten onnekasta, et jää "inttileskeksi" kuten kaikki muut, sulla on sentään isot asiat meneillään omassa elämässä. Suurin osa jää elämään sitä entistä elämää jossa on iso tyhjä paikka sen puolen vuoden ajan. Siinä tilanteessa mä olen aina neuvonut kavereitani pitämään itsensä kiireisenä kavereiden ja työn ja harrastusten avulla. Sullapa ei tuota ongelmaa ole! :)
No oikeastaan oli väärin sanoa että mulla ei tule olemaan helppoa.. lähinnä se on tolla mun pojalla joka ei yhtään jaksaisi olla intissä. Monta kertaa kuullu sen uhkaavan jo sivarilla. Sille on todella kova paikka että mä pidän hauskaa ja se jää tänne suomen talveen sotimaan :( Tulen ravaamaan koko ikäni Australiassa joten poika joutuu tämän tilanteen eteen vielä usein. On kyllä totta että mulla on sentään tekemistä tän ajan kun se siellä intissä on :)
Disturbance pakkoahan se on myontaa etta Newcastlessa riittaa kauniita naisia sitten kuin olisi viella aikaa ja rohkeutta ruveta pyytamaan niita treffeille :D
Marzi, tahdonvoimaahan tuo vaatii nimenomaan juuri mieheltäsi. Intti on kuitenkin edessä kaikilla miehillä. Kannattaa harkita tarkasti, antaako monen työmahdollisuuden lipsua käsistä sivariksi ryhtymisen takia [vaikka inttiä en millään lailla puollakaan]. Kyllä se saa sieltä monta hyvää kaveria, sen voin luvata. Teidän molempien on otettava tuo erossaoloaika vain hienona mahdollisuutena päästä rilluttelemaan, vaikka varattu onkin. Ja tällä meinaan siis kavereiden kanssa ulkona käyntiä. Voimia vaan, nimim. samansuuntaista kokemusta on!
Concept, voi kuule, vaaleat [ja tummatkin] suomipojat ovat omalla kokemuksellani menneet kuin kuumille kiville, eli pää täyteen vaan sitä omaa eksotiikkaa ja kehiin! Sitäpaitsi kaikki Newcastlelaiset naiset joihin olen törmännyt ovat olleen niin mahtavan ystävällisiä ja rentoja, ettei varmasti hiljaista hetkeä näy. Bilettämisestähän nuo näyttävät pitävät, ja niin mekin, joten kenties lähipubissa onnistaisi? ;) Jokaisella on oma persoonallinen "iskutyylinsä", tai muu keino päästä juttelemaan! Jos onnistut pääsemään johonkin paikalliseen kaveriporukkaan sisälle, varmasti pääset mukaan myös tyypillisiin kotibileisiin!
Täähän alkaa mennä ihan ihmissuhdepalstaksi! :P
Ainakin minun kokemusten perusteella armeijan käyminen ja siinä sivussa saamani heitinmiehen koulutus ei ole parantanut pätkääkään työmahdollisuuksia.
Jos itselläni tulisi olemaan joku firma mihin hakisin työntekijöitä en huomioisi millään lailla armeija/sivari/pakkokieltäytyjiä. Armeijan käy suurin osa (minun mielestä) vain yhteiskunnan painostamisesta..
Kuinkahan moni suomalainen tulisi tosipaikan tullen puolustamaan suomea sieltä australiasta? Ettekös ole kuitenkin valanne valaneet?
Vähän off topicia...
LainaaOriginally posted by Disturbance
Intti on kuitenkin edessä kaikilla miehillä.
Ai ovvai?
LainaaKannattaa harkita tarkasti, antaako monen työmahdollisuuden lipsua käsistä sivariksi ryhtymisen takia
En tieda ketaan jolta olisi mennyt tyopaikka sivu suun sen takia. Ehka joskus 50-luvulla nain olikin.
LainaaKyllä se saa sieltä monta hyvää kaveria, sen voin luvata.
Pitaa paikkansa, mutta samoin kay myos jos viettaa sen vuoden vaikka kibbutsilla, yliopistossa, kalastusseurassa, toissa (!), ...
Niin, kaikilla paitsi niillä, joilla on jotain ongelmaa että saa heti b- tai e-paperit...
Ja kyllä mä olen kuullut, että noilla keski-ikäisillä ukoilla on kovasti jotain näitä nuoria juippeja kohtaan, joilta intti on käymättä... Mutta ei tosiaan henkilökohtaisesta kokemuksesta tuo tietenkään, hyvä vain jos tämä luuloni onkin väärä!
Ja tuo viimeinen nyt vähän sellaisena, että älä nyt turhia huoli, kyllä te elossa pysytte molemmat... Etenkin kun on kaikenlaista uutta jännää tekemistä kumpaisellakin. :)
LainaaOriginally posted by Disturbance
Niin, kaikilla paitsi niillä, joilla on jotain ongelmaa että saa heti b- tai e-paperit...
Ja niilla jotka eivat muista syista kay inttia. Tama saattaa tulla sinulle yllatyksena, mutta sinne ei ole tasan kenenkaan pakko menna.
LainaaAlkuperäinen postittaja Disturbance
Onko täällä suomi-aussi -parien puolikkaita, jotka asuvat tällä hetkellä erossa? ...Joten vinkkejä kaipailisin miten olette pärjänneet kaukosuhteessa ja miten oloa saisi helpotettua!
Kyllä luottamus ja rehellisyys ovat mielestäni niitä voimia, jotka kantavat aika pitkälle. Myös se, että pystyy kertomaan toiselle suunnilleen kaiken, mitä sisällä pyörii, ja opettelee olemaan loukkaantumatta liian helposti. Itse menin heinäkuussa kihloihin aussin kanssa, ja nyt on viisumipapereiden kasaus käynnissä...tarkoitus olisi päästä muuttamaan ensi vuoden alussa. Olemme tunteneet toisemme 7 vuotta...meitä on varmaan auttanut se, että kumpikaan ei ole aikaisemmin seurustellut ja rakkautemme pohjana on pitkä ystävyys & tunnemme toistemme hyvät ja huonot puolet tosi hyvin. Tosi avoimesti keskustelemme tunteista, joita erossaolo väkisinkin herättää. Emme ole vielä asuneet yhdessä ja tapaamisia on ollut vuosien varrella vain muutama. Välillä olimme pari vuotta erossakin. Uskollisuus ja sitoutuminen on ollut meille tärkeää, ja päivittäin olemme yhteydessä toisiimme. Varmaankin yhteen muuttaminen ja naimisiinmeno tuovat mukanaan suuria haasteita, mutta kun on löytänyt ihmisen jonka luona on hyvä olla ja joka hyväksyy toisen vikoineen kaikkineen, niin siitä kannattaa pitää kiinni. Tsemppiä kaikille, jotka elävät odotuksessa ja kaukana rakkaastaan!